Parfait Amour

Suryan seurasi laventelinlilalla katseellaan tien toisella puolella kulkevan miehen liikerataa nojaten selkäänsä vasten kahden ikkunan välissä kulkevaa metallista tukirakennetta. Molemmissa ikkunoissa luki suurella, koristeellisella tekstillä putiikin nimi, ja nimen alla pienemmällä: "koruja arkeen ja juhlaan". Suryan oli seissyt liikkeen ulkopuolella jo melkoisen tovin, arpoen mennäkö sisään vai eikö. Hän oli pukeutunut tyylilleen varsin epäominaisesti vartaloa hyvin myötäilevään mustaan pukuun, jonka takki oli auki, paljastaen viininpunaisen, kauniisti kirjaillun liivin sekä valkoisen kauluspaidan. Miehen kirkkaan tummanpunaiset hiukset olivat päässeet kasvamaan ja kaartuivat latvoistaan puvun olkapäille. Puku näytti yllättävän hyvältä valkoihoisen puolivenoirin yllä, seikka, jota Suryan ei itsekään ollut uskoa todeksi. Hän oli käyttänyt niin kauan ihonmyötäisiä, huoramaisia vaatteita, ettei ollut edes muistanut miltä oikeasti laadukkaat materiaalit tuntuivat ihoa vasten. Suryan kiskoi savuja tupakastaan keuhkoihinsa hälyttävään tahtiin, vain hermojaan rauhoittaakseen. Hänen oli vaikea uskoa, että oli tekemässä sitä, mitä oli suunnitellut jo tovin.

Miehen ajatukset karkasivat tuon tuostakin hänen pippurisen, punatukkaisen rakastajattarensa luokse vanhan miehen Galen yläkertaan. He olivat asuttaneet ukon yläkertaa jo hyvän tovin, ja Suryan oli koittanut löytää asuntoa, joka olisi tarpeeksi syrjässä, ettei heitä ihan heti keksittäisi etsiä sieltä, mutta silti tarpeeksi lähellä keskustaa niin, että he pääsisivät helposti asioille. Hän ei ollut ollut mikään suuri maanalaisen ystävä koskaan, mutta selkkaus Rosen poikaystävän - sen valkotukkaisen hiipparin - kanssa oli saanut hänet vihaamaan koko kulkusysteemiä entistäkin enemmän. Hän halusi, että lähimpään ostoskeskukseen olisi kävelymatka, vaikka pitkähkökin. Ja nyt sellainen asunto oli löytynyt. Se ei ollut mikään suuren suuri, mutta riitti tyydyttämään sen vaatimustason, jonka Suryan oli ehtinyt rakentaa asuessaan vielä pilvenpiirtäjän kattohuoneistossa siellä, missä ihmisillä oli kaikki raha ja valta. Asunnossa oli avara oleskelutila, kaksi pienempää huonetta sekä keittiö, joka ajoi asiansa. Asunto oli valmiiksi ainakin puolittain sisustettu, ja vaikka Suryan ajatteli Rosen varmasti haluavan tehdä asunnosta vielä itsensä näköisen - Suryanille asunnon sisustus oli täysin yhdentekevää, sen nyt oli varmasti huomannut jo hänen askeettisesta kattohuoneistostaankin - oli helpotus, ettei heidän tarvinnut hankkia mitään suurempia huonekaluja, etenkin nyt kun he joutuivat pitämään matalaa profiilia siihen saakka, että Rising the Butterfly keskittyisi jälleen Suryania suurempiin asioihin, kuten vallankumouksen järjestelyyn.

Suryan ei ollut vielä sanonut Roselle asunnosta mitään, sillä tyttö näytti kiintyneen vanhaan mieheen kuin omaan isoisäänsä ainakin, eikä puolivenoir ollut lainkaan varma, haluaisiko Rose edes muuttaa omaan kotiin näin pitkän ajan jälkeen. Ukon yläkerta oli kuitenkin muodostunut heille jo eräänlaiseksi turvapaikaksi, eikä Suryanin kollega Sashikaan ollut yläkertaa tarvinnut. He olivat saaneet toipua tunnemylläköistään kaikessa rauhassa, ja vaikka Suryan yhä edelleen epäili, etteivät asiat olleet jääneet valkotukkaisen hiipparin ja Rosen välillä ihan siihen, mihin tyttö niiden väitti jääneen, hän oli päättänyt antaa anteeksi ja unohtaa. Epäilemättä hänelläkin olisi vielä hairahduksensa, sillä Kowloonin kaltaisessa kaupungissa oli taatusti kymmenittäin naisia, jotka vetäisivät vielä jonain päivänä venoirin huomion puoleensa, ja jollekin heistä olisi mahdotonta vastata kieltävästi. Toivottavasti Rose olisi silloin yhtä anteeksi antavainen ja ymmärtäväinen kuin Suryan oli nyt päättänyt olla.

Liikkeen ovi kilahti auetessaan, ja paksu, vahvantuoksuinen nainen lyllersi liikkeestä ulos. Suryan havahtui mietteistään ja nakkasi tupakanjämänsä asfaltille, talloen sen sitten kiiltävän pukukenkänsä matalalla korolla. Hän kiskaisi liikkeen oven auki ja asteli suoraan tiskillä olevan vaalean naisen luokse.
"Mä haluaisin nähdä sun kihlasormusvalikoiman", Suryan sanoi, pitäen naamansa itselleen varsin tyypilliseen tapaan ilmeettömänä ja äänensä tunteettomana. Nainen tiskin takana epäilemättä mietti, minkälainen nainen suostuisi edes tapailemaan puolivenoirin kaltaista, paikoittan suomuihoista miestä, mutta piti - varsin viisaasti - suunsa kiinni ja kaivoi esiin sormustarjottimen. Suryan oli vähällä luovuttaa jo siihen paikkaan. Mistä hitosta hän tiesi, minkälaisen sormuksen Rose halusi?
"Ei sittenkään. Olisikohan sulla suositella jotain nättiä rannekorua?" Sury pyysi, kaivaen tupakka-askin taskustaan. Voi vittu tätä naisten pelleilyä, mies mietti, haluamatta myöntää edes itselleen, ettei Rose ollut edes vihjannut mitään, saati pyytänyt kihlasormusta. Myyjä rykäisi hämillään ja sujautti tarjottimen takaisin lukkojen taakse, astellen sitten korot napsuen erään lasivitriinin luokse.
"Tässä on meidän uusin mallistomme", nainen sanoi, "minkälaista korua te etsitte?" Nainen mulkoili paheksuvasti Suryanin huulilla lepäävää tupakkaa, ja sitä uhkaavasti lähestyvää sytytintä, muttei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään. Rykäisipä vain uudemman kerran.
"Jotain sellaiselle nuorelle, menevälle tytölle… siis naiselle", Sury kiirehti korjaamaan, kun naisen paheksuva katse muuttui kauhistuneeksi. Hän ei tarvinnut kannoilleen enää lastensuojeluviranomaisiakin, "vähän rock-henkiselle." Sury yritti epätoivoisesti pelastaa.

Tuntia myöhemmin Suryan poistui liikkeestä mukanaan pitkä, kapea paketti ja melko sakea savupilvi. Hän nakkasi tyhjenneen röökiaskin kadulle ja lähti kävelemään kohti Galen taloa.

//Sugared~~!

Rose istui sängyllä yläkerran makuuhuoneessa ja heilutteli paljaita jalkojaan, joiden kynnet oli vähän aikaa sitten lakannut viininpunaisiksi. Hänen katseensa vaelteli päämäärättömästi pitkin tuttua ruusutapettia ja pysähtyi hetkeksi hänen sytyttäessään savukkeen. Suryan oli taas kerran kadonnut omille teilleen, ja Rose alkoi pikkuhiljaa kyllästyä odottelemaan miestä Galen yläkerrassa niin kuin jokin kotirouva. Vanhuksestakaan ei ollut enää viime aikoina ollut pitämään hänelle seuraa: tämä oli hankkinut itselleen rakastajan. Tyttö oli vain muutamaa vuotta Rosea vanhempi, ja tämän pää oli yhtä tyhjä kuin Galen lompakko sen jälkeen, kun tämä oli alkanut ostella lahjoja 'puluselleen'. Pulua ukon tyttöystävä kyllä muistuttikin holtittomasti keikkuvine takamuksineen ja tuijottavine nappisilmineen.

Oli miten oli, viimeisten parin päivän aikana Rose oli huvitellut lähinnä lakkaamalla kynsiään ja polttamalla ketjussa. Galen talo oli alkanut tuntua vankilalta, jonka ulkopuolelle Suryan ei häntä laskenut. Ennen kuin hän oli tavannut miehen, hän oli ehkä ollut yksinäinen ja joutunut varastamaan elääkseen, mutta ainakin hän oli voinut tehdä mitä huvitti ja juosta kaduilla mielensä mukaan Rising the Butterflytä pelkäämättä. Rose huokaisi ja heittäytyi selälleen sängylle. Ainut hyvä puoli, jonka viime viikko oli tuonut tullessaan, oli se, että hän oli saanut uusia vaatteita. Hän oli pukeutunut punamustaruudulliseen, väljään kauluspaitaan sekä vaaleanharmaisiin, revittyihin farkkuihin, joiden ainut ero hänen vanhoihin farkkuihinsa oli se, että nämä repeämät oli joku suunnitellut. Rose kierähti kyljelleen ja harkitsi vakavasti päivän toisia nokosia. Hän oli nukkunut viime aikoina enemmän kuin oli terveellistä. Hiljaiset iltapäivät vain tuntuivat kuluvan nopeammin, jos nukkui niiden ohi.

Rose avasi pölyisen ikkunan päästääkseen tunkkaiseen makuuhuoneeseen edes hieman raitista ilmaa. Alhaalla kadulla hän näki Suryanin, joka oli enää muutaman askeleen päässä Galen etuovelta. Hänen huulilleen levisi riemastunut hymy, jonka hän kuitenkin nopeasti tukahdutti. Kuinka sairasta olikaan, että hän ilahtui niin paljon nähdessään vilauksen Suryanin kaltaisesta paskiaisesta, joka oli taatusti ollut koko päivän höyläämässä jotakuta toista naista?

Suryan harppasi eturappusten ylitse yhdellä askeleella ja kiskaisi etuoven auki. Se oli nykyään aina auki, sillä Galen uusi tyttöystävä unohti jatkuvasti avaimensa milloin minnekin, eikä kukaan jaksanut ravata avaamassa tytölle ovea. Suryan astui keittiöön pitkänä ja komeana, kuten hänen tapoihinsa kuului, ja nyökkäsi tervehdyksen housut kintuissa keittiöntuolilla istuvalle Galelle, sekä miehen sylissä istuvalle tytölle, jonka kasvot olivat jähmettyneet kesken huokauksen.
"Älkää antako mun häiritä", Suryan sanoi, heilauttaen kättään, jossa lahjapaperiin kääritty korurasia oli, ja suuntasi askeleensa kohti yläkertaan vieviä portaita. Puolivenoir oli jo tottunut näihin epämiellyttäviin yllätyksiin, ja ne olivat yksi lisäsyy hänen haluunsa muuttaa mahdollisimman pian pois Galen nurkista. Hän harppoi portaat kolme askelmaa kerrallaan, kopauttaen yläkerran oveen kerran ennen kuin aukaisi sen. Rosesta ei koskaan voinut tietää millä tuulella tyttö olisi, ja viime aikoina tuo oli ollut lähes tulkoon poikkeuksetta huonolla tuulella. Ensialkuun Suryan oli epäillyt kuukautisia, mutta kun huono tuuli oli jatkunut viikkoja, Suryanin oli ollut pakko luopua teoriastaan.

"Hei", Suryan sanoi, astellen notkein askelin Rosen luokse. Hän sujautti korurasian Rosen käsiin ja suuteli nuorta naista hellästi. Pitkän taistelun jälkeen hän oli päätynyt kaulakoruun, joka koostui kahdesta mustasta nahkanauhasta ja niiden väliin kiinnitetyistä, hopeaan istutetuista tummanpunaisista jalokivistä. Hänen ei auttanut kuin toivoa, että Rose pitäisi korusta ja olisi edes hiukan paremmalla tuulella kuullessaan hänen uutisensa. Suryan riisui puvuntakkinsa ja heitti sen sängyn jalkopäähän, istuutuen sitten itse Rosen viereen.
"Avaa se", mies kehotti, tarkastellen naisystävänsä kasvoja. Rose tuntui vain kaunistuvan mitä enemmän aikaa kului. Hän odotti, että Rose sai korun kuorittua lahjapaperista, ennen kuin avasi suunsa.
"Sain meille asunnon", Suryan pamautti, sen kummemmin pehmustelematta. Nyt ei kai auttanut kuin odottaa, miten Rose aikapommimaisine hormoneineen reagoisi.

[Vähän lyhyt. u___u'']

Rose kömpi jälleen sängylle kuin ei olisi ikinä siltä noussutkaan. Hän ei todellakaan odottaisi ikkunassa niin kuin mikäkin epätoivoinen prinsessa. Eihän Suryankaan mikään prinssi ollut, päinvastoin. Oli miten oli, hänen oli vaikea peittää iloaan, kun mies viimein astui sisään.
"Hei", hän tervehti pehmeästi ja vastasi suudelmaan, jonka poikkeuksellisen hellyyden olisi kaiketi pitänyt herättää hänen epäilyksensä. Hän punnitsi pakettia kädessään kulmat kurtussa ja yritti keksiä, mitä sen sisällä piili. Ehkä Suryan oli päättänyt ryhtyä huumediileriksi ja palkata hänet kuljettamaan lähetyksiä asiakkaalta toiselle.

Kun Suryan oli istahtanut alas, Rose painoi päänsä tämän syliin. Hän pyöritteli pakettia hetken käsissään ennen kuin viimein tarttui sitä kiertävään, kiiltävään nauhaan ja kiskaisi. Kun lahjapaperin alta paljastui suorakaiteen muotoinen korurasia, Rose vilkaisi kysyvästi Suryania. Hän avasi rasian ja katseli häkeltyneenä mustaa samettia vasten säkenöivää kaulakorua. Hän ei ehtinyt kysyä mitään, kun Suryan avasi suunsa.

"Meille?" Rose toisti ja tuijotti miestä kuin ei olisi oikein käsittänyt tämän sanoja. Hänen kurkkunsa tuntui omituisen kuivalta, ja hän yskähti hiljaa. Hän katsoi vuoroin verenpunaisia, kipinöiviä rubiineja ja Suryanin valkoisia, vakavia kasvoja.
"Aijjaa", hän sanoi viimein, kun ei keksinyt muutakaan. Hän ei tiennyt, miten olisi reagoinut. Olihan Suryan puhunut asiasta jo aiemmin, mutta hän ei ollut osannut odottaa, että mies todellakin kävisi tuumasta toimeen. Tietenkin hän halusi päästä pois Galen saastaisesta talosta ja kahden Suryanin kanssa, mutta nyt, kun kaukaisesta haaveesta oli viimein tulossa totta, häntä lähinnä hermostutti. He eivät kestäneet toisiaan puolta vuorokauttakaan ilman räiskähtelevää riitaa, miten ihmeessä he muka voisivat asua saman katon alla?

"Kiva", hän lisäsi epävarmasti hetken asiaa sulateltuaan. Hän painoi hellän suukon miehen suupieleen ja nosti kaulakorun varovasti rasiastaan. Hän nousi istumaan ja käänsi selkänsä Suryanille.
"Viitsisitkö?" hän kysyi ja ojensi kaulakorun miehelle. Ele oli ikään kuin sanaton vastaus kysymykseen, jota ei ollut koskaan lausuttu ääneen.

Suryan kohotti kulmiaan Rosen reaktiolle. Tai reagoimattomuudelle. Hän oli odottanut jotain suurempaa, hienompaa, räjähtävämpää, ja ehkä intohimoista kiitostakin. Mutta ainoa, mitä Rose vaivautui sanomaan oli "aijjaa", ja "kiva". Kiva ei ollut mikään positiivinen sana puolivenoirin sanavarastossa. Suryan pyyhkäisi ärtyneesti hiussuortuvan otsaltaan. Mitä hittoa naisen päässä oikein liikkui? Suryan tarttui kuitenkin koruun, siirsi kämmenellään naisen hiuksia pois tieltä ja kiersi korun sitten Rosen kaulaan, nypläten hetken lukon kimpussa ennen kuin sai sen kiinni.
"Noniin", Suryan sanoi, kääntäen Ambrosian kohti itseään, "tykäätkö sä siitä? Se akka siellä korukaupassa ei oikein osannut auttaa, kai se luuli että mä panen jotain 14-vuotiasta ja haluan sille ostaa korun, kun se tyrkytti kaikkia sydänkoruja. Ethän sä sellaisista tykkää", Suryan enemmänkin totesi kuin kysyi. Myyjä oli tosiaankin ehdottanut jos jonkinlaisia koruja, useimmissa niistä jonkinlainen eläin tai juurikin edellä mainittu sydän. Suryan ei ollut oikein koskaan ymmärtänyt naisten viehtymystä sydämiin. Olivathan ne ihan nättejä, mutta eivätkö ne kuuluneet lasten koruihin? Suryan kohottautui sängyltä ja marssi kylpyhuoneeseen, palaten pienen käsipeilin kanssa.

"Mä ajattelin, että nuo kivet sopisivat sun hiuksiin", Suryan sanoi sitten, virnistäen.
"Ja hei, se asunto on Shadow Pearlissa. Se on vähän kauempana keskustasta, mutta silti ihan siisti. Mä luulen että sä tykkäät siitä. Jos sä haluat, me voitaisiin käydä katsomassa sitä tänään. Ei kai meillä muutakaan tekemistä ole", mies totesi, koskettaen Rosen kaulaa mietteliäästi. Hän kyllä keksisi tavan viihdyttää niin naista kuin itseäänkin, mutta viime aikoina Rose oli ollut vastahakoinen suostumaan petipuuhiin hänen kanssaan. Ehkä se johtui Galen ja tuon naisen äänekkäästä rakastelusta. Suryan muisteli joskus ehdottaneensa, että he koettaisivat pitää vielä kovempaa meteliä, muttei muistanut, kuinka ehdotus oli otettu vastaan. Tuskin kovin hyvin. Ehkä Rose muistaisi kuinka paljon rakastikaan Suryania, kunhan he pääsisivät omaan kotiin.
"Mä mietin myös, että sä saattaisit haluta mennä jonnekin töihin, tai kouluun", Suryan sanoi sitten hiljaa. Hän oli ajatellut Rosen turvallisuutta pitäessään tuon tallessa Galen yläkerrassa, uskoipa nainen sitä tai ei. Rising the Butterflyn kanssa ei todellakaan kannattanut leikkiä, ja niin inhottava kuin Suryan osasi toisinaan ollakin, hän ei halunnut, että Rose menehtyisi ennenaikaisesti.
"Kun meillä nyt on rahaakin", Suryan jatkoi, astellen ikkunan ääreen. Hän halusi, että Rose olisi onnellinen. Kumma kyllä hänestä oli tuntunut viimeaikoina, ettei hän ollut se, joka pystyi Rosen tekemään onnelliseksi. Ehkä se valkeatukkainen felicia oli onnistunut siinä parempiin. Suryanin leukaperät kiristyivät ajatusten tummuessa jälleen. Suryaninkin olisi hyvä hankkia jotain tekemistä. Ehkä RtB ottaisi hänet takaisin listoilleen. Voisihan sitä yrittää. Puolivenoir oli kuitenki melko hyvä suustaan.

"No, eihän se nainen kauhean väärässä ollut", Rose kikatti ja tökkäsi miestä kiusoitellen kylkeen etusormellaan. Suryanin valitus sai hänet tajuamaan, miten paljon koruliikkeesä vierailu oli tältä vaatinut. Hän päätti olla tyytyväinen – ei mies koruja varmaankaan jokaiselle vakipanolleen kantanut. Sitä paitsi, koru oli kauneinta ja kalleinta, mitä hän oli koskaan omistanut.
"Kiitos", hän sanoi ihailtuaan hetken rubiineja, joiden puna näytti entistäkin syvemmältä hänen valkoista ihoaan vasten. Hän suuteli Suryania jälleen, tällä kertaa suulle. Oli mies nyt ainakin yhden kunnon suudelman urhoollisuudellaan ansainnut.

"Käydään vaan", Rose myöntyi hetken kuluttua Suryanin ehdottessa, että he kävisivät katsomassa tämän löytämää asuntoa. Hän mietti, mahtoiko mies ymmärtää, miten vähän merkitystä millään tämän mainitsemalla seikalla hänelle oli. Häntä hävetti, miten imeläksi oli viime aikoina muuttunut, mutta niin kauan, kun Suryan vain olisi hänen kanssaan, hän voisi asua vaikka ojan pohjalla. Lasiseinistä ja parkettilattiasta ei tietenkään koskaan ollut haittaa.

"Kouluun?" hän toisti hämmentyneenä, aivan kuin ei olisi koskaan aiemmin sellaisesta instituutiosta kuullutkaan. "En mä tiedä", hän sanoi vältellen ja painoi tutkaili uutta kaulakoruaan.
"En mä sopeutuis sinne kuitenkaan", hän jatkoi hetken kuluttua toivoen, että Suryan ymmärtäisi, mitä hän ajoi takaa. Hän ei enää edes muistanut, millaista oli käydä koulussa, elää aikataulujen mukaan tai jutella ja pitää hauskaa ikätoverien kanssa. Hän oli jo aikaa sitten vieraantunut siitä maailmasta, jonka oli jättänyt taakseen.
"Kyllä mä keksin jotain tekemistä, älä huoli", hän lisäsi yrittäen vakuuttaa ensisijaisesti itsensä.

Hän seurasi Suryania pölyn verhoaman ikkunan ääreen ja kietoi laihat käsivartensa miehen ympärille. Hän painoi poskensa puolivenoirin paitaa vasten ja hengitti tämän tuttua tuoksua.
"Oletko sä varma, että haluat asua mun kanssa?" hän kysyi. Mikään hyvä ei ollut kestänyt kovinkaan pitkään hänen elämässään. Suryan oli poikkeuksellinen, mutta oliko tämä tarpeeksi poikkeuksellinen rikkoakseen kohtalon kirjoittaman kaavan?

Suryan naurahti käheästi, kietoen voimakkaat käsivartensa nuoren naisen ympärille ja painaen poskensa tuon punaisiin hiuksiin.
"Sitä mä en epäile sekuntiakaan, ettetkö sä jotain tekemistä keksisi", Suryan murahti, rutistaen tyttöä tiukemmin lihaksikasta, kovaa vartaloaan vasten. Riverwaytä halkova tumma joki virtasi heidän ikkunansa ulkopuolella, heijastellen kirkasta auringonvaloa heidän huoneensa kellastuneeseen kattoon. Shadow Pearlissa tällaisesta ei voisi edes unelmoida, vaan jokainen hetki olisi kiedottu harmaaseen utuun, jota he eivät pääsisi pakenemaan. Hetkessä Suryan keksi kymmenen tapaa, jolla saisi hoideltua Galen pois päiviltä niin, että miehen talo jäisi heille ja he saisivat asua kaikessa rauhassa Riverwayssä. Auringonvalo kimalsi Suryanin poskea halkovissa suomuissa, saaden venoirin ihon valkoisuuden korostumaan entisestään.

Suryan silitti hetken mietteliäänä Rosen selkää, koettaen keksiä jotain sopivaa vastausta naisen esittämään kysymykseen. Rose osasi aina osua naulan kantaan, eikä Suryania olisi huvittanut nyt keskustella tällaisista pikkuseikoista, jotka olivat varmoja pilaamaan hänen muuten niin hyvän tuulensa.
"Kuule, en mä olisi hankkinut meille asuntoa, jos mä en haluaisi asua sun kanssasi. Totta, että meillä on välillä aika tulikivenkatkuisia riitoja, mutta mitä sitten? Kaikilla pareilla on, varsinkin yhtä intohimoisesti rakastuneilla kuin mitä me ollaan", Suryan sanoi, vetäytyen naisesta askelen verran kauemmas ja katsoen tuota sitten silmiin, puolittainen virne kasvoillaan. Hän tiesi, mitä Rose tarkoitti, ja vaikutti varmemmalta kuin mitä olikaan. Hän tiesi, ettei pystyisi olemaan Roselle unelmamies, eikä pystyisi tyydyttämään tuon tarpeita, mikäli ne eivät olisi tyydytettävissä rahalla. Hänen olisi hankittava jälleen joku työ, ja oli vain yksi työ, johon hänen kaltaisensa puoliverinen venoir kykeni; sellainen, jota Rose ei hyväksynyt. Ehkäpä hän jonain kauniina päivänä onnistuisi ryhdistäytymään ja lopettamaan laittomuudet, jotka saivat suoraselkäisen ja rehellisen Rosen niskavillat aina nousemaan pystyyn, mutta se päivä ei ollut vielä tänään, eikä luultavasti edes lähiaikoina. Suryan oli kulkenut sitä helpompaa tietä niin kauan kuin jaksoi muistaa, ja vaikka se välillä olikin tarkoittanut murtuneita raajoja, verta ja mustelmia, Suryan oli nyt paras siinä mitä teki, eikä hänellä ollut pienintäkään halua aloittaa alusta, ei Rosen eikä kenenkään muunkaan vuoksi. Suryan teki asioita itsensä tähden, ei siksi, että olisi miellyttänyt muita. Jonain päivänä Rosekin ottaisi ja lähtisi jonkun, melko varmasti, mukavamman miehen matkaan, ja Suryan olisi silloin itselleen ja päätöksilleen kiitollinen, sillä hänen elämänsä olisi eletty ja järjestetty häntä itseään varten, eikä Rosen puuttuminen siitä kaataisi hänen linnaansa.

Rosen ei kuitenkaan tarvinnut tietää mitään tästä. Tyttö olisi luultavasti vain nostanut turhan äläkän, ja he olisivat jälleen kerran päätyneet riitelemään keskenään.
"Kunhan sä pidät sun tavarat järjestyksessä, etkä valtaa meidän kylppäriä niin kuin sä olet täällä onnistunut tekemään", Suryan sanoi, naurahtaen ja kumartuen suutelemaan Rosea mahdollisimman vakuuttavasti, antaen samalla kätensä liukua naisen olalta tuon rinnan poikki lanteille, jonne se asettui, vetäen naista lähemmäs.

"Intohimoisesti rakastuneilla?" Rose toisti huvittuneena ja kohotti punaisia kulmakarvojaan. Hän oli jo hyvän aikaa sitten luopunut toivosta, että Suryan voisi koskaan rakastaa häntä. Tai yhtään ketään sen puoleen. Ja jos mies omasta mielestään olikin 'intohimoisesti rakastunut', tämän käsitys rakkaudesta ei varmasti vastannut hänen käsitystään. Hän päätti joka tapauksessa uskoa Suryania. Eipä hänellä varasuunnitelmaakaan ollut, ja olihan hän aiemminkin tehnyt hyppyjä tuntemattomaan. Yhteiselämä murhanhimoisen puolivenoirin kanssa voisi olla tervetullut haaste hänen ankeassa elämässään.

"Kuulehan nyt, jos sä et ois nähnyt lämmintä vettä kuukausiin muualla kuin yleisissä vessoissa, säkin kylpisit varmasti useammin", Rose sanoi tuohtuneena ja tökkäsi miestä rintaan etusormellaan. "Eikä kylpy tekis nytkään sulle pahaa", hän totesi nyrpistäen pientä nenäänsä. Hän vastasi kuitenkin Suryanin suudelmaan ja hymyili tämän huulia vasten.
"Eikös meidän pitänyt lähteä johonkin?" hän kysyi ja nousi pystyyn. Hän oli torkkunut koko pitkän päivän, ja totta puhuen kaipasi jo raitista ilmaa. Hän nosti kädet lanteilleen ja katseli ympärilleen huoneessa. Ilma oli auringon kultaamasta pölystä raskas. Koko talo kaipasi naisen kosketusta, mutta ei ihan sellaista, mikä Galella oli mielessä.

Täynnä uutta tarmoa Rose potki maiharinsa sängyn viereen ja istahti vetääkseen kengät jalkaansa. Hän haroi punaista, säkkärää kuontaloaan huolestuneen näköisenä.
"Näytänkö mä siltä, että voin lähteä ihmisten ilmoille?" hän kysyi otsa rypyssä Suryanilta. Tietynlainen rähjäisyys oli ollut erottamaton osa hänen tyyliään siitä pitäen, kun hän oli jättänyt isänsä, mutta hän halusi kuitenkin varmistaa, että Suryan kehtaisi liikkua hänen kanssaan. Ehkäpä jopa pitää häntä kädestä. Hän kosketti varovaisesti kaulallaan lepääviä jalokiviä. Hän ei tuntenut itseään tarpeeksi arvokkaaksi (tai vastuulliseksi) rubiineja kantamaan, ja luultavasti vastaantulijatkin miettisivät, mistä hän oli korun varastanut.

"No niin, lähdetään", Rose sanoi jo lähes innoissaan. Hän tarttui Suryanin käsivarteen ja veti tämän pystyyn. "Sen kämpän olis parasta olla hieno. Tätä lukaalia on meinaan vaikea päihittää."

[trololo]

Suryan naurahti Rosen kommentille hänen kylpemisen tarpeestaan. Hän kun oli kuvitellut tuoksuvansa hyvältä. Rosen kääntäessä hetkeksi selkänsä Suryan vei takinliepeensä nenänsä alle ja nuuskaisi varovaisesti, odottaen jotain paljon pahempaa kuin mikä hänet kohtasi. Totta, että hänen käyttämänsä partavesi oli haihtunut jättäen jälkeensä vain hyvin miedon tuoksun, jonka peitti alleen helposti talon oma, mädäntyvä ja laho haju. Suryan kohautti lähes huomaamattomasti olkiaan, vakuuttuneena siitä, että mitä pahanhajuista Rose olikaan haistanut, se ei ollut hän.

Puolivenoir risti kätensä rennosti puuskaan rinnalleen ja katseli pää hiukan kallellaan Rosea tuon pukiessa kenkiä jalkaansa. Rose oli jollain tapaa pienentynyt heidän muutettuaan Galen yläkertaan, aivan kuin tuon elinvoima olisi pikkuhiljaa valunut tuon ihohuokosista ja imeytynyt tähän ikivanhaan taloon, joka söi sen syvälle syövereihinsä. Rose vaikutti toisinaan jopa lannistuneelta, mutta ehkäpä uusi asunto ja uusi ympäristö auttaisivat siihen. Ehkä Rose keksisi jonkin työpaikan tai koulun itselleen, hankkisi ystäviä ja piristyisi vähän. Suryan oli tunteiden tantereella täysin vieras ja kompuroi usein kumpareisiin ja salaojiin, mutta hän oli huolissaan naisestaan. Aivan kuin Rose olisi lipsunut pikkuhiljaa hänen ulottuviltaan, vaikka hän rutisti ja rutisti, ettei nainen karkaisi. Ehkä Rose oli kasvamassa aikuiseksi, oman arvonsa tuntevaksi naiseksi, vaikka siitähän Suryan ei tietäisi mitään.

Hymytön hymy levisi puolivenoirin kalpeille huulille Rosen pöyhiessä hiuksiaan. Mies asteli tuon luokse ja ujutti pitkät sormensa Rosen hiuksiin, pörröttäen niitä hiukan omastakin puolestaan.
“Sä näytät upealta”, Suryan sanoi, kumartuen suutelemaan Rosea uudestaan, tällä kertaa hellästi, hiukan kaipaavasti. Hetken hengitettyään Rosen puhdasta tuoksua keuhkoihinsa, Suryan vetäytyi askeleen kauemmas naisesta ja nyökäytti päätään, viitaten kohti ovea.
“Mun täytyy varmaan varoittaa sua, Gale ja nainen keksivät, että keittiön tuoli olisi paikka, jota he eivät vielä ole kokeilleet”, Suryan sanoi, Roselle, harpaten heidän makuuhuoneensa ovelle ja avaten sen portaikkoon, “se ei ole järin kaunis näky.”

Seuraten Rosea kapeaan portaikkoon Suryan vältti katsomasta Galen alastomia, harmaantuvan karvan peittämiä reisiä ja naisen kimmoisaa takapuolta. Hän asteli notkein askelin Rosen perässä ulko-ovelle ja avasi sen naiselle, luikahtaen sitten tuon perässä kadulle. Hän paiskasi oven ehkäpä asteen liian väkivaltaisesti kiinni perässään, tiedottaakseen vanhukselle, ettei tuon käyttäytyminen ollut hänen mielestään soveliasta.

Suryan suuntasi askeleensa kohti vasta löytämäänsä asuntoa ja sovitti vauhtinsa Rosen vauhtiin sopivaksi. Ei sillä, että hänen olisi tarvinnut kauheasti hidastella, Rose kun oli punapäinen ruutipakkaus. Miehen laventelinlilat silmät kohosivat taivaalla oleviin kivilaattoihin, jotka peittivät suuren osan kaupunkia varjoihinsa. Riverway oli turvassa, ja taivas oli illan pikkuhiljaa valuessa heidän ylleen peittymässä upeisiin väreihin. Oli sääli jättää Riverway, mutta muilla kaupunginosilla oli jotain parempaa tarjottavaa kuin auringonvalo.

//Vastasiiiiin!

Rose nyrpisti nenäänsä aidon järkyttyneenä. Hän yritti olla suvaitsevainen (olihan vanhuksillakin oikeus… no, lihan iloihin) ja oli mielestään onnistunutkin siinä varsin hyvin, mutta jossain oli rajan kuljettava. Olkoonkin, että he asuivat Galen yläkerrassa enemmänkin loisina kuin vieraina tai vuokralaisina. Joka tapauksessa hän koki parhaaksi sulkea silmänsä ja antaa Suryanin johdattaa hänet turvallisesti kynnykselle.

Kun hän viimein uskalsi avata silmänsä, hänen teki mieli sulkea ne uudelleen. Iltapäivän oranssi aurinko kaiversi taivaanrantaan kaupungin rujon siluetin ja sai talojen katot liekehtimään. Rose räpytteli ja siristeli aikansa ja huokaisi sitten helpotuksesta, kun he siirtyivät sokaisevasta valosta miellyttävän viileään varjoon.
"Musta tuntuu, että mulle tulee vielä ikävä tätä paikkaa. Ja Galea", Rose naurahti kuivasti ja työnsi kätensä Suryanin taskuun. Hänelle tulisi ikävä Galen talon rähjäistä kodikkuutta, verkkaisia iltapäiviä, tummunutta kattoa kohti äärimmäisen hitaasti kohoavaa tupakansavua ja sitä, että aika tuntui välillä kulkevan suorastaan takaperin. No, kaipa Shadow Pearlissakin jotain hyvää oli, kun Suryan niin kovasti halusi sinne takaisin.

Puolen tunnin kuluttua he nousivat hissillä kohti huikaisevan korkean kerrostalon ylimpiä kerroksia. Rose teki mielessään listaa niistä asioista, joihin hänen olisi asunnossa kiinnitettävä huomiota. Listasta tuli lyhyt: hän ei kaivannut kuin kattoa päänsä päälle ja jotakin betonia pehmeämpää selkänsä alle. Muistot ulkona nukutuista öistä olivat yhä kirkkaina ja terävinä hänen mielessään, eikä hän uskaltanut pyytää paljon enempää. Niinpä, kun he hetken kuluttua astuivat avaraan oleskelutilaan johtavaan eteiskäytävään, Rose ei löytänyt mitään valituksen aihetta.

Hän jätti kenkänsä eteiseen ja asteli peremmälle. Tummalla puulattialla lainehti yhä kalpea, suorakaiteen muotoinen valolammikko, joka sekin luultavasti pian kuivuisi kokoon. Rose katseli ympärilleen. Vastapäistä seinustaa hallitsi tyylikäs, joskin varsin steriili ja persoonaton nahkasohva. Muutaman metrin päässä sohvasta nuokkui laakealehtinen viherkasvi, jota oli tuskin kasteltu viikkoon. Keittiöön kulkiessaan Rose kiinnitti huomionsa vielä massiiviseen kirjahyllyyn, johon oli aseteltu muutama postimyyntiluettelo ilmeisesti näön vuoksi. Kenties kiinteistövälittäjä pelkäsi, etteivät mahdolliset ostajat muutoin ymmärtäisi huonekalun käyttötarkoitusta.

Keittiö oli Rosen iloksi olohuonetta valoisampi ja värikkäämpi. Kermanvaaleat puupinnat loivat yhdessä chilinpunaisten mosaiikkilaattojen kanssa lämpimän kodikkaan tunnelman, ja vaikkei Rose ruoanlaitosta erityisesti välittänytkään, hän oli varma, että tulisi viihtymään keittiössä.

Hän löysi kaapista paketillisen muovimukeja ja täytti yhden vedellä virvoittaakseen puolikuolleen viherkasvin. Hän kurkisti huvikseen myös muihin kaappeihin ja löysi täydeksi yllätyksekseen pullollisen viiniä. Muovimuki toisessa ja viinipullo toisessa kädessä, leveä virnistys huulillaan hän marssi takaisin olohuoneeseen.
"Katso, mitä löysin!" Rose huudahti ja nakkasi viinipullon miehelle. "Joko tää on tervetuliaislahja, tai joku haluaa myrkyttää sut", hän jatkoi ja tyhjensi muovimukin kukkaruukkuun. Hän valitsi kahdesta ovesta vasemmanpuoleisen ja jatkoi kierrostaan pienempään huoneeseen.

Jos Rose olisi sellaisiin tunteenilmaisuihin ollut taipuvainen, hän olisi luultavasti kiljaissut riemusta nähdessään suuren ikkunan ja niin leveän ikkunalaudan, että sillä mahtui mukavasti istumaan.
"Tästä tulee mun huone", hän ilmoitti Suryanille ovensuusta. "Siltä varalta, että me riidellään oikein kunnolla."

[kamelinkakkaaa]

Suryan astui peremmälle asuntoon Rosen jäljessä, tarkkaillen naisen reaktioita violetein silmin. Rose oli kasvanut mielettömästi heidän seurustelunsa alkuajoista, ja Suryanin oli aina vain vaikeampi suhtautua naiseen kevyesti. Vaikka nainen oli edelleen härkäpäinen ja temperamenttinen - molemmat ominaisuuksia joita Suryan ei myöntänyt itseltään löytyvän - tuo oli silti aikuistunut silmissä. Rose hävisi hänen näkyvistään keittiöön. Suryan oli ajatellut naisen pitävän siitä, ja totta tosiaan Rosen kasvot olivat astetta valoisammat tuon hakeutuessa jälleen olohuoneen puolelle. Suryan joutui taistelemaan itsensä kanssa, ettei se vatsanpohjaa kutkuttava rakastunut hymy olisi noussut hänen suunpieliinsä. Silmien pohjalla se kuitenkin väikähti.

Suryan asteli valkean nahkasohvan viereen ja istuutui sille, nojaten selkänsä sohvan mukavaa selkänojaa vasten. Hän katsahti tyttöä juuri ajoissa huomatakseen viinipullon lentävän kohti, ja nappasi sen ilmasta kiinni, joskin vain hädin tuskin. Sitä Rose ei onneksi tuntunut huomaavan. Suryanin pisteet olisivat luultavasti laskeneet Rosen silmissä mikäli viinipullo olisi kolahtanut hänen otsaansa. Suryan vilkaisi vaisusti viinipullon etikettiä ja kiersi sitten korkin auki, nauttien ohimennen kierrekorkin päästämästä rusahtavasta äänestä. Suryan tunsi saavuttaneensa jotain, vaikkakin jotain hyvin pientä, joka kerran avatessaan tällaisen pullon. Hän nuuhkaisi pullonsuusta uhkuvaa voimakasta viinintuoksua ja hymähti, siemaisten sitten nestettä suuhunsa. Ei lainkaan hullumpaa, vaikka viini luultavasti olikin jotain mahdollisimman halpaa laatua.

Suryanin silmät kohosivat jälleen Roseen tuon puhuessa. Nainen oli löytänyt tiensä makuuhuoneeseen, ja julisti sen nyt omakseen. Suryanin mielessä kuohahti kiukku, mutta hän hillitsi sen. Vaikka Rose puhuikin heidän riitelemisestään kuin arkipäiväisestä asiasta - jota se olikin, realistisesti ajateltuna (Suryan ei ollut mikään maailman suurin realisti) - ei hänen ehkä kannattaisi aloittaa sitä nyt, ennen kuin he olivat kunnolla edes muuttaneet.
“Vai että oikein sun huone”, Suryan mutisi, siemaisten viiniä uudemman kerran. Hän vilkaisi ympärilleen huoneessa, pistäen merkille pitkälti samat asiat kuin nainenkin. Suurehko TV-ruutu vastakkaisella seinällä kuitenkin kiinnitti hänen huomionsa, saaden miehen etsimään kaukosäädintä. Kun sellaista ei löytynyt, Suryan tyytyi olemaan ilman ja taputti paikkaa vierellään, kutsuen naisen istumaan lähelleen.

“Mitäs tykkäät? Ei yhtään hullumpi kämppä, musta”, Sury tuumi sitten, pyöritellen viinipulloa käsissään. Hän tarjosi pulloa tytölle, vain saadakseen sen pois käsistään. Hän ei muistanut olleensa ihan näin hermostunut koskaan aikaisemmin ihan vain siksi, että joku naissukupuolen edustaja sattui istumaan hänen lähellään. Tällainen ei sopinut hänelle. Hänen täytyisi pian tehdä jotain, ajaa tyttö pois tai naida tuo, päästäkseen tästä levottomasta tunteesta. Suryan ei ollut edes tajunnut olevansa kykenevä rakkauteen, jos tämä nyt sitä edes oli. Ehkäpä hänellä vain oli nälkä.
“Tilattaisiinko kiinalaista? Koska sä olet viimeksi syönyt?” Suryan kysyi, nousten seisomaan muka siksi, että saisi puhelimen taskustaan. Todellisuudessa hän halusi päästä pois Rosen viettelevästä tuoksusta. Mikä ihme häntä oikein vaivasi? Ensin hän oli miettinyt kihlasormuksen ostoa ja nyt nämä kamalat ajatukset kiusasivat häntä vielä kiusaamasta päästyäänkin.

[Öh..]

"Kuule, sä tulet vielä kiittämään mua siitä hyvästä, että ajattelen pidemmälle kuin… sanotaanko vaikka kahden päivän päähän", Rose totesi kulmat tietäväisesti kurtussa Suryanin kritisoidessa hänen huoneenvaltaustaan. Hän noudatti joka tapauksessa miehen kutsua ja istahti tämän viereen narisevalle nahkasohvalle siirtyen kuitenkin pian tämän syliin. Hänen mielialansa oli korkealla nyt, kun hän oli päässyt pois Riverwayn kalanhajusta ja Galen ahdistavasta röteiköstä. Toistaiseksi he eivät olleet edes riidelleet. Tämä ohikiitävä ajatus sai Rosen rypistämään otsaansa. Toden totta, he eivät olleet riidelleet muutamaan päivään, mikä jo sinällään oli huolestuttavaa, minkä lisäksi Suryan oli käyttäytynyt viime aikoina hieman… kummallisesti. Nytkin tämä näytti jotenkin vaivautuneelta, ehkä jopa hermostuneelta.
"Onhan tää ihan kiva", hän vähätteli ja päätti sanansa hurmaavaan virnistykseen, joka toivon mukaan viestittäisi Suryanille, miten kiva asunto hänen mielestään olikaan. "Mun standardit on kuitenkin aika korkeella, ei viemärirottien ja pummien seuraa ihan mikä tahansa peittoa."

"Kiinalainen kuulostaa hyvältä", Rose totesi olkiaan kohauttaen. Hänellä oli sudennälkä, mutta juuri nyt hän ei ajatellut ruokaa. Suryanin käytös oli herättänyt hänen uteliaisuutensa, ja hän halusi tietää, mitä mies salaili. Todennäköisesti jotain sellaista, joka tekisi lopun riidattomasta viikosta. Hän nousi ylös, kiersi Suryanin eteen ja tarttui tämän puhelimeen, ennen kuin tämä ehti soittaa ravintolaan.
"Onks kaikki hyvin? Sä oot jotenkin outo. Siis oudompi kuin yleensä", Rose huomautti ja katsoi Suryania tiukasti silmiin.

[aa pee see kissa kävelee ja kirjotti tän vuoron varmaan sienissä ku meni niin perseelleeeeen]

Suryanin käsi pysähtyi kesken liikkeen, miehen valkeat kasvot alaspäin suunnattuina ja peukalo puhelimen näppäimillä. Hän puhalsi leppoisasti hiussuortuvia kasvoiltaan ja vilkaisi nopeasti sohvalla istuvaan naiseen, jonka tuijotus oli kuin milläkin meediolla - tuntui katsovan suoraan hänen sieluunsa, jos sellaista nyt ylipäätään oli.
“Miten niin outo?” Suryan kysäisi, kohauttaen olkiaan ja naputellen taas puhelintaan. Hän kohotti luurin korvalleen ja asteli sitten muka-rennoin askelin keittiöön puhumaan. Ei siksi, että olisi halunnut puhua Roselta salassa, vaan siksi, ettei halunnut naisen näkevän hänen ilmettään. Suryanin kasvoilta kuvastui hätä, jollaista venoir ei ollut aikaisemmin tuntenut. Hän ei halunnut rakastua, ei ollut uskonut olevansa kykenevä sellaiseen. Hän ei ollut missään vaiheessa suunnitellut mitään tällaista, eikä hän halunnut Rosen ryhtyvän rakentelemaan mitään pilvilinnoja heidän yhteisestä, onnellisesta tulevaisuudestaan. Suryan tiesi ihan yhtä hyvin kuin Rosekin, ettei heidän tulevaisuutensa voisi olla onnellinen, ei näillä eväillä.

Suryan luetteli puhelimeen vastanneelle myyjälle heidän vakiotilauksensa, ja antoi sitten heidän uuden kotinsa osoitteen, tuntien ailahduksen vatsanpohjassaan. Heillä oli nyt oma, yhteinen koti. Ei ketään vanhaa, irstasta ukkoa pyörimässä nurkissa ja valittamassa heidän aiheuttamastaan kovasta metelistä, ei hologramminaisia joista Rose voisi olla mustasukkainen. Kaikki meni liian hyvin, liian nopeasti. Suryan ei ollut henkisesti valmistautunut tällaiseen, ja vaikka hän halusi olla Rosen kanssa - nainen oli kuitenkin kaunotar, tulinen ja sanavalmis - vaikka hän nautti heidän riidoistaan lähes yhtä paljon kuin heidän rakastelustaankin, hän ei ollut varma, oliko valmis antamaan Roselle kaikkea sitä, mitä yhteinen koti lupasi. Halusiko Rose edes mitään siitä, perhettä ja vakituista työtä? Suryan tajusi, etteivät he olleet kauheasti puhuneet tulevaisuudesta, ehkä siksi, että molemmat tiesivät sen olevan hyvin epätodennäköinen.

Saatuaan tilauksensa tehtyä, Suryan asteli jälleen olohuoneen puolelle, työntäen puhelimensa housunsa taskuun. Hän istuutui jälleen Rosen viereen, tuon naiselliseen tuoksuun ja lämpöön.
“Kuule, Rose”, Suryan aloitti, epävarmana itsekin, mihin tämä nyt johtaisi, “missä sä näet meidät vaikka.. vuoden päästä?” Venoir vältteli naisen katsetta. Hän ei halunnut kohdata totuutta, hän halusi vain elää siinä uskossa, että voisi elää päivä kerrallaan Rosen kanssa, miettimättä sen suuremmin heidän yhteisiä näkymiään.

Kun Suryan ei heti vastannut hänen kysymykseensä vaan käänsi selkänsä ja esitti vielä vastakysymyksen, kauhuskenaariot alkoivat pyöriä katkeamattomana nauhana Rosen päässä. Suryan oli pettänyt häntä, löytänyt jonkun toisen, päättänyt, ettei halunnutkaan asua hänen kanssaan, kuolemansairas, löytänyt kauan sitten kadonneen poikansa, jonka kanssa halusi nyt aloittaa elämänsä uudelleen, muuttamassa toiselle puolelle planeettaa… Tyttö joutui räpyttelemään harmaita silmiään kerran jos toisenkin, ennen kuin filmi viimein taukosi, ja hän saattoi ajatella järkevästi.
"En mä tiedä, sä oot jotenkin epätavallisen… ystävällinen", hän sanoi ja nielaisi hermostuneena. Toteamus kuulosti tylyltä, mutta tottahan se oli: Suryan oli itsekäs ja vaativa, ei kohtelias tai huomioonottava, ja luultavasti juuri sitä Rose tässä rakastikin. Ainakaan hän ei hetkeksikään päässyt kuvittelemaan, että Suryan olisi valmis uhrautumaan hänen puolestaan tai huolehtisi hänen onnellisuudestaan.

Rose odotti ainakin näennäisen tyynesti olohuoneessa ja kuunteli, miten Suryan teki tilauksen. Hassua, miten jo se, että Suryan tiesi, mitä hän halusi syödä, riitti silittämään hänen otsansa juonteet. Ne ilmestyivät kuitenkin uudelleen, kun Suryan avasi suunsa. Rose oli pitkään hiljaa. Hänen päänsä sisällä ei sen sijaan ollut tietoakaan hiljaisuudesta: ajatukset laukkasivat ympyrää, sinkoilivat sinne tänne ja yrittivät kaikki päästä yhtä aikaa hänen tajuntaansa.
"En mä tiedä", hän aloitti viimein.
"En mä ole ajatellut. Täällä, tekemässä samaa kuin nytkin? En mä tiedä", hän totesi ja kohautti avuttomana olkiaan. Hän ei ollut tottunut ajattelemaan tulevaisuutta. Ennen kuin oli tavannut Suryanin, hän ei ollut voinut ajatella edes seuraavaa päivää ottamatta huomioon sitä tosiasiaa, ettei välttämättä olisi enää hengissä. Menneisyytensä hän oli työntänyt unholaan, tulevaisuus oli yhtä kaaosta, josta onnetar aina poimi hänen kohtalonsa.
"Entä sä?" hän kysyi puolestaan toivoen, että Suryan ilmaisisi, mitä oikein ajoi takaa.

Suryan silitti Rosen olkaa mietteliäänä, nojaten päätään sohvan selkänojaan. Keskustelu oli saamassa jo nyt heidän riidoilleen tunnusomaisia piirteitä ja äänensävyjä, mutta kai tästäkin oli keskusteltava. Rose odotti pahinta, se nyt oli selvää, eikä Suryan oikein voinut naista siitä syyttääkään.

“Tätä mä justiin tarkoitin”, Sury sanoi sitten, kääntäen katseensa Roseen, “kummallakaan meistä ei ole hajuakaan, mihin tää meidän juttu on oikein menossa. Mä tiedän vain, että mä haluan olla sun kanssas, Rose, hyvässä ja pahassa, mä haluan että sä olet mun, kuulut vain mulle.” Suryanin ilme muuttui kovaksi. Hän oli sanonut tunteistaan jo liikaakin, ja nyt Rose varmaan tekisi hänestä pilkkaa. Suryan kirosi mielessään itsensä, Rosen ja kaiken mitä heidän yhdessäoloonsa liittyi. Rose oli pehmittänyt hänet, tehnyt hänestä lemmikin, joka totteli kun käskettiin. Jos hänen olisi nyt pitänyt käydä puhumassa joku säälittävä perheenisä suorittamaan itsemurhansa loppuun, Suryan ei ollut täysin varma että olisi pystynyt siihen. Hän olisi ajatellut liikaa miehen taaksejättämää vaimoa ja mahdollisesti lapsiakin, surua joka noille koituisi. Ennen hän ei olisi voinut vähempää välittää, eihän hän tiennyt mitään sellaisesta, mutta nyt Rose oli tullut ja pilannut kaiken vain olemalla oma, tuittupäinen itsensä.

“En mäkään meidän tulevaisuutta sen ihmeemmin ole miettiny”, Suryan sanoi, nousten istumaan suoraan. Hänkääntyi kohti Rosea, asetellen naisen jalat paremmin syliinsä, ja kosketti sitten tytön riipusta etusormellaan.
“Mut ennemmin tai myöhemmin musta tuntuu, että meidän on ruvettava miettimään. Ei me voida vaan olla ja elää päivä kerrallaan, toivoen että huominen ois jotenkin parempi tai tois mukanaan jotain vastauksia. Ei se mee niin”, Sury sanoi, kapeat huulet puristuen tiukaksi viivaksi. Hän nousi sohvalta kuin kiukkuisena siitä, että oli mennyt pilaamaan tunnelman, ja niin hän olikin. Puolivenoirin onneksi heidän oveensa koputettiin juuri silloin, ja mies harppoi lompakkoineen ovelle avaamaan, ojentaen kiinalaista toimittaneelle miehelle rahat ja ottaen itse ruoat vastaan. Hän kantoi valkeassa muovipussissa olevat ruoat keittiöön ja purki ne tiskille, vilkaisten Roseen ja viittoen tuota hakemaan omansa.

"Mä olen sun", Rose huomautti vaimeasti ja hymyili jotensakin tyynnyttelevästi. Tavallisesti Suryanin mustasukkaisuus ja kaikkea muuta kuin terve omistushalu ajoivat hänet raivon partaalle, mutta nyt hänestä tuntui lohdulliselta, että sanoi mies mitä tahansa, tämä ainakin yhä ajatteli niin.
"Mä olen sun niin paljon, kun ihminen vaan voi tässä elämässä olla", hän jatkoi hieman surumielisesti. Hän oli vain Suryanin, ja valitettavasti Suryan oli kaikki, mitä hänellä oli. Sitä suuremmalla syyllä hän pelkäsi sitä, mitä tuleman piti.

Suryan puhui pitkään ja vakavammin kuin Rose oli koskaan kuullut tämän puhuvan, ja se sai hänet hieman tolaltaan. Vaikka mies oli juuri väittänyt, että halusi vain olla hänen kanssaan, tämän puheenvuorosta välittyi hänelle aivan toisenlainen viesti. Aivan kuin Suryan olisi halunnut sanoa, että koska mikään ei kuitenkaan tulisi toimimaan, olisi parempi luovuttaa heti alkuunsa. Sitäkö tämä halusi? Rose sai kaipaamaansa miettimisaikaa, kun ovikello sai ja Suryan marssi eteiseen.

Rose istahti takaisin sohvalle kiinalaisin merkein kuvioitu take away -paketti sylissään ja yritti kärventää vatsansa pohjalla pyörivän pelon työntämällä suunsa täyteen tulikuumia nuudeleita. Ruoka riittikin kohottamaan hänen mielialaansa sen verran, että hän uskalsi nielaistuaan avata suunsa.
"Mitä vikaa siinä on, että elää päivän kerrallaan? Niin mä olen tähän asti elänyt. Ja katso, miten hieno ihminen mustakin on tullut", hän totesi katkerasti naurahtaen. "Mitä sä sitten haluaisit? Mitä vastauksia sä odotat?"

“Hei, en mä tajua itseäni just nyt yhtään sen enempää kuin säkään. Musta vaan tuntuu, että meiltä puuttuu jotain, niin kuin joku päämäärä tai joku sellainen. Tää ei johda mihinkään, ja mua turhauttaa kun mä en voi tehdä mitään suunnitelmia”, Suryan puuskahti keittiöstä, availlen omia pieniä valkeita pahvilaatikoitaan. Vielä joitakin kuukausia sitten hän ei olisi uskonut ikinä sanovansa mitään tällaista. Rose oli tosiaan vaikuttanut häneen useammalla kuin yhdellä tavalla, eikä Suryan nyt yhtään tiennyt, mihin suuntaan olisi lähtenyt. Puolivenoirista tuntui, kuin he olisivat tulleet suhteessaan johonkin risteykseen, jossa he joko eroaisivat, tai jatkaisivat yhdessä hamaan horisonttiin saakka.

“Enkä mä nyt sano, että tässä meidän jutussa olis mitään vikaa. Siis sinällään. Mä en ole kovin tunteellinen mies, mutta sun kanssa on ihan hyvä olla. Ainakin useimmiten, silloin kun sä et raivoa milloin mistäkin pikkujutusta”, Suryan sanoi, rojahtaen sohvalle Rosen viereen. Venoir piteli tottuneesti puikkoja sormissaan ja hämmensi niillä ruokaansa, ennen kuin saalisti puikkoihinsa nipun nuudeleita jotka tuo pisti suuhunsa. Suryan pureskeli hiljaisena ruokaansa ja tuijotti pahvipurkkiin, miettien koko tätä absurdia tilannetta. Milloin hänestä oli oikein tullut Rosen lemmikkilisko? Koska hän, kaikkien naisten seksijumala, oli alkanut ottamaan ohjeita pahaiselta teinitytöltä? Rose oli häntä lähes kymmenen vuotta nuorempi, Mitä yhteistä heillä edes saattoi olla? Osoitteen lisäksi, siis.

“Äh, unohda että mä sanoin mitään. En mä tiedä mitä mä oikein yritin tollakin selityksellä saavuttaa. Musta on hienoa että mä pystyn edes jotenkin parantamaan sun elämäs laatua, vaikka mä en täydellinen olekaan. Lähes, mutten täysin”, Suryan sanoi sitten, hiukan vaivaantuneena. Mikä ihme hänet oli saanut edes ottamaan asian puheeksi?
“Kuule, mitä jos katsottais vaan joku leffa ja syötäis nää ja painuttas sitten nukkumaan? Eka yö meidän yhteisessä kodissa”, Suryan ehdotti sitten, laskien pahvirasian pöydälle ja kietoen käsivartensa Rosen ympärille. Hassua, miten täydellisesti Rose hänen kainaloonsa sopikaan. Ihan kuin tyttö olisi luotu juuri siihen.

Rosen pää kihisi ajatuksia ja puolivalmiita lauseita, jotka tappelivat vuorostaan tullakseen sanotuksi ääneen. Hän pysyi kuitenkin vaiti. Hän ei jaksanut kinastella, ja jos totta puhuttiin, ei hän jaksanut ajatellakaan. Suryan etsiköön hänen puolestaan tarkoitusta mitättömälle elämälleen, hän voisi sillä aikaa elää niin kuin tähänkin asti, päivän kerrallaan. Miksi ihmeessä hän kamppailisi, kun hän joka tapauksessa oli täysin riippuvainen Suryanista? Jos tämä yhtäkkiä päättäisi, että hänen oli aika lähteä, hän lähtisi.

"Kuulostaa hyvältä", hän mumisi vain, kun Suryan kiersi kätensä hänen ympärilleen. Hän painoi poskensa miehen rintaa vasten ja sulki silmänsä.
"Katotaan joku kauhuleffa, niin mun ei tarvitse siirtyä tästä mihinkään", hän totesi ja nosti hymyillen katseensa. Kumpi tahansa heistä sitten olikaan oikeassa, mitä tahansa heille tulevaisuudessa tapahtuisikaan, yksi oli varmaa: he toimivat yhdessä parhaiten juuri näin, lähekkäin ja suut kiinni.

~ The End ~

[trololooo]