It could be wrong, but it should have been right

"Asetu vaan siihen korokkeelle", mies sanoi käheällä, tupakan polttamalla äänellään, viittoen naista kohti punaisella sametilla verhoiltua koroketta. Nainen oli siro, mutta keskivartaloltaan jo pyöristynyt. Pyöreydestä ei todellakaan voinut erehtyä, sillä naisen jäsenet olivat jänteikkäät ja laihat, eikä tuon siroissa, pienissä kasvoissa näkynyt jälkeäkään ylimääräisestä painosta. Meridinin rinnat olivat raskauden myötä turvonneet ja näyttivät nyt entistäkin täyteläisemmiltä ja pyöreämmiltä. Naisen hiukset olivat, jos mahdollista, entistäkin paksummat ja voimakkaammat, ja ne kiilsivät valoissa aivan kuin joku olisi ne öljynnyt. Naisen valkea aamutakki lepäsi tuolin selkänojalla kuvausalueen ulkopuolella, ja häntä jännitti ja paleli. Hänen pienet, vaaleat nänninsä olivat kovettuneet ja törröttivät terhakoina rintojen huipuilla. Hän oli käynyt kahta päivää aikaisemmin kokovartalovahauksessa, ja nyt hänen karvaton ihonsa hohti pehmeänä ja tasaisena. Nainen asettui korokkeelle.

"No niin, aloitetaan ihan varovasti, kun tämä nyt on sun eka kerta", kuvaaja sanoi ja nauraa räkätti päälle. Kuvaajan nimi oli Momo, ja hän todella nautti työstään. Hän sai kuvata kauniita naisia päivät pitkät ja väännellä näitä milloin mihinkin asentoihin. Nainen puolestaan oli Mica, puolessavälissä toista raskauttaan. Elämä ei ollut kohdellut Micaa ystävällisesti, ja alamäki näytti jatkuvan. Hän oli jättänyt nelivuotiaan poikansa ystävättärensä Datan hoiviin, sen saman naisen, joka oli hankkinut hänelle tämän työn. Hänestä tuntui, että Kowloonista oli yhtäkkiä loppuneet työt sen jälkeen, kun laboratorion miehet löysivät hänen asuntonsa, joka hänen oli poltettava jälkien - ja todisteiden - tuhoamiseksi.
"Sä voit pitää sun paikat vielä nyt piilossa", Momo sanoi, "ota joku mahdollisimman viehättävä asento. Lämmitellään vähän." Mies vinkkasi silmää ja katsoi ihaillen, kuinka nuoren meridinin vartalo asettui vatsaa suojelevaan asentoon, vaikka naisen sinisen ja kullan kirjavat silmät tuijottivat kameran linssiin intensiivisinä, ehkä jopa himokkaina. Momo tunsi tutun nytkähdyksen nivusissaan, ja hänen oli vaihdettava kuvakulmaa ihan vain jo nousevan seisokkinsa peittääkseen.

Korokkeella poseeraava Mica nieleskeli ahdistustaan ja pahaa oloaan, muttei antanut tunteidensa näkyä ulospäin. Momon ehdotellessa erilaisia, aina vain rohkeampia ja rivompia asentoja, Mican paha olo vain kasvoi. Hän ei ollut tottunut tällaiseen, mutta mikäli hän mieli kasvattaa kaksi lasta yksin, hänen oli hankittava rahaa sieltä, mistä sitä vain irti sai. Hänelle oli luvattu suhteellisen suuri palkkio näistä kuvista, ja rahan vuoksi hänen oli ollut pakko suostua. Data oli kinunnut hänelle vielä suuremman palkkion kuin mitä sivustolla normaalisti oli tapana maksaa. Mica koetti keskittyä kiitollisuudentunteeseen ja siihen, että pian se olisi ohi, eikä hänen tarvitsisi antaa kenenkään koskea itseensä tai tehdä mitään kamalaa.
"Sinun vuoksesi minä tämän teen, kultaseni", Mica kuiskasi meridiniksi syntymättömälle lapselleen.

"Voisitko sä odottaa hetken, muru? Me tilattiin aikaisemmin vähän kamaa tänne studiolle, kun tää ilmanvaihto on niin huono ja muutenkin nää työpäivät on niin pitkiä. Mä voin tarjota sulle viivan, ton mahan täytyy olla aika tukala", Momo sanoi, vinkaten kohti Mican vatsaa. Mica pudisti päätään, vetäen polvensa kiinni leukaansa ja kietoen käsivartensa jalkojensa ympäri. Hän nojasi leukansa polviinsa miten kuten taisi, ja sulki silmänsä, loihtien silmäluomien luomaan pimeyteen niittymaiseman, aurinkoineen ja sinisine taivaineen.
"Anna minulle anteeksi, kulta pieni", Mica mutisi hiljaa, raottaen silmiään ja laskien toisen kätensä vatsalleen. Hän oli tajunnut liian myöhään, että se tärkeä juttu, jonka hän oli humalapäissään siellä rantahiekalla unohtanut, oli ollut ehkäisy. Daeron oli ollut niin kiihkeä rakastaja, niin voimakastahtoinen ja intohimoinen, että Mica oli antautunut täysin miehen valtaan. Ja tässä sitä nyt oltiin.
"He-heei, Gwaval! Kiva nähdä sua pitkästä aikaa! Meillä on täällä yksi uusi käyttäjä sulle. Hei Sable, tuu nyt tänne! Ei kukaan järkevä kieltäydy ilmaisesta kamasta!" Momo huusi Micalle, saaden meridinin vetäytymään vielä tiukempaan suppuun. Naisen hiukset peittivät lähestulkoon tuon koko selän, ja Mica toivoi, että voisi vetäytyä niiden suojiin kokonaan. Hän ei halunnut tavata mitään huumekuriiria, ja vielä vähemmän hän halusi vetää mitään viivoja.
"Hullu narttu", Momo mutisi hiljaa, virnistäen Daeronille, "mutta ihan vitun kuumaa kamaa. Raskaana olevia sekaverisiä meridineitä harvemmin näkee tällä alalla, mutta Mica on jotain ihan toista."

//Sade ja Daeron tänne <3

Sade valui tasaisen harmaana virtana alas Kowloonin likaiselta taivaalta jo valmiiksi vedestä lainehtiville kaduille. Asfaltti oli eri kokoisten lätäköiden täplittämä ja kadun harvat kulkijat väistelivät niitä laiskasti. Daeron oli kiireessä ja puolifelicia harppoi alas katua, puikkelehtien lätäköiden ja vastaantulijoiden lomassa. Aina välillä hän vetäisi agresiiviseset henkoset tupakastaan, puristaen samalla huomaamattomasti povitaskussaan olevaa paketin lähemmäs kehoaan. Taskussa painava paketti oli suhteellisen hyvää tavaraa, eikä mies halunnut sen kastuvan tai pullottavan turhan ilmiselvästi kadun tallaajien uteliaiden katseiden näkyvillä. Momo, melko ärsyttävä mutta huumeaddiktioonsa suuria summia tuhlaava pornokuvaaja oli soittanut aamulla ja tilannut suurehkon määrän hyvälaatuista kokaiinia. Daeron oli herännyt puheluun ja luvannut aamutokkuransa takaa toimittaa kaman henkilökohtaisesti; päätös jonka hän nyt litimärkänä tajusi olleen kohtalokas virhe. Hän käärisi kaupasta isomman voiton kun ei käyttänyt välikäsiä tavaran toimittamisessa, mutta toisaalta miehestä alkoi pikku hiljaa tuntua, että kuuriirin palkkaaminen olisi tällä kertaa ollut sen arvoista.

Daeron nosti hartiansa köyryyn ja värähti inhoavasti päälleen tippuvien pisaroiden alla. Puolifelicia vihasi tällaista säätä ja sadetta yleensä ja halusi päästä mahdollisimman nopeasti sisälle kuivattelemaan. Korvat luimussa mies otti uuden vihaisen henkosen tupakastaan ja kiihdytti askeliaan entisestään, mutta astui huolimattomuuksissaan suoraan kadulle muodostuneeseen syvään lätäkköön. Daeron älähti ja kirosi ääneen. Helvetin Kowloon ja sen märkä, kuvottava ja likainen ilmasto. Ja helvetin Momo joka oli rahaannut hänet ylös sängyn lämpimästä mukavuudesta ja eilen illalla otettujen narkoottisten aiheuttamasta lähes miellyttävän pöhnäisestä jälkiolosta. Nyt hän oli märkä, kylmissään ja hänen olonsa oli alkanut kävelymatkan aikana taipua melko krapulaiseen suuntaan. Sen kuvaajanniljakkeen olisi parasta maksaa ekstraa tästä hyvästä...

Eipä aikaakaan kun Momon studion rähjäinen ulkosivu putkahti esiin nurkan takaa ja Daeron hengähti helpottuneena. Lähes juosten viimeiset askeleet rakennuksen ulko-ovelle, Daeron pudisteli pahimman kosteudun nahkatakkinsa pinnalta, pörrötti hiuksiaan ja korviaan hieman kuivemmiksi ja astui sitten sisään. Oven takana häntä kohtasi tuttu näky; Momo oli asetellut valovarjot ja lamput korokkeen ympärille ja puuhasi itse kameransa takana. Korokkeen päällä istui pieni, mustahiuksen nainen jonka kehon asento kieli siitä, että tämä olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla. Daeron ei nähnyt naisen kasvoja, mutta pudisti hiukan päätään. Mikään ei ollut säälittävämpää kuin tuollaiset pienet, vastahakoiset naiset jotka elämä oli pakottanut uhraamaan kunniansa ja jotka keikistelivät kameralle silmät kuolleina ja lähestulkoon purskahtivat itkuun heti kun kameran räpsyntä oli tauonnut. Daeron ei tuntenut mitään vetoa heitä kohtaan, tytöt olivat kuin kohtalonsa hyväksyneitä peuroja auton ajovaloissa, mutta tiesi kyllä että näiden ahdinko ja ahdistuneet ilmeet olivat Momolle lähes vastustamattoman houkuttelevia.

Daeron virnisti Momolle kuivasti vastaukseksi tämän tervehdykseen. Samalla jokin kuvaajan sanomisissa yritti rekisteröidä jotain tärkeää puolifelician aivoissa, mutta viuhahti ohi ennenkuin mies sai siistä kunnolla otetta.
”Momo. Sä raahaat mut koko tän paskaisen, litimärän kaupungin läpi että sun raskaana oleva meridinhoito sais fiksit? Sen täytyy tosiaan olla kuumaa kamaa, koska tää sun tilaaman tavara on laadukasta.” Daeron taputti povitaskuaan merkitsevästi. Momo virnisti takaisin, tottuneena puolifelician tapaan tehdä bisnestä. Näitä tilanteita hallitsivat tietyt lausumattomat käyttäytymissäänöt ja kuvaajan odotettiin nyt näyttelevän oman roolinsa.
”Gwaval, sä tiedät että mä en vaivais sua minkään arvottoman pikkukeikan takia. Ja...” kuvaaja laski äänensävynsä kuin uskoakseen salaisuuden liittolaiselleen. ”...enköhän mä voi maksaa vähän ekstraa palkaks sun vaivoistas. Kun kerran tulit moikkaamaan mua ihan henkilökohtaisesti.” Daeron nyökkäsi hyväksyvästi, tuttavallinen hymy silti kasvoillaan. Momo hoiti osansa hyvin, siitä ei ollut epäilystäkään. Daeron kaivoi taskustaan tupakan ja asteli hiukan sivummalle valonheittimistä, luoden samalla katseen korokkeella kyhjottävään naiseen. Tuon mustat hiukset peittivät meridinin kasvot ja vartalon pyöreät muodot kertoivat tosiaan naisen odottavasti tilasta. Kiinnittämättä sen enempää huomiota tuohon epäilemättä tulevaan yksinhuoltajaäitiin, Daeron käänsi selkänsä korokkeelle, sytytti savukkeensa ja onki kamapaketin taskustaan.
”Tavallinen hinta plus, sanotaan.. 15 prosenttia ekstraa. Vaikka tosta sateesta mä voisin velottaa kakskymmentä.”
Momo oli seurannut puolifeliciaa sivummalle ja irvisti nyt muka tuskastuneena.
”15? Gwaval, mä oon sun kanta-asiakas... Etkö sä nyt vois alentaa hintaa frendille kymmeneen? Mulla on iso tilaus tulossa ens viikolla...”

//Sade ja Daeron, valmiina palvelukseen <3

Mica kuunteli sivukorvalla miesten tinkimistä kamansa hinnasta, ja koetti sulkea nämä vähätkin äänet tajuntansa ulkopuolelle. Hän olisi mieluummin tyhjentänyt likakaivoja kuin istunut tässä. Huolimatta kirkkaista valoista Micaa paleli. Hän odotti, milloin miehet saisivat "liikeasiansa" hoideltua, mutta kun inttämiselle ei tuntunut tulevan loppua, hän ojensi toisen, viileästä jäykistyneen jalkansa varovasti lattialle. Pian sitä seurasi toinenkin, ja Mica kohottautui seisomaan, taapertaen tuolin selkämykselle nakkaamansa aamutakin luokse. Hän tarttui valkeaan kankaaseen ja kiskoi aamutakin päälleen, asettautuen sitten hieman vaivalloisesti istuutumaan tuoliin. Nainen koetti koota itsensä, ja sipaisi mustat hiuksensa nyt selkänsä taa, kun oli saanut peitettyä raskauden myötä turvonneen vartalonsa valkealla silkillä. Momo oli vaatinut, että Mica oli pitänyt juuri tätä aamutakkia, kuulemma se kuului hänen odottavaan viattomuuteensa, tai jotain sellaista hölynpölyä.

Nainen silitti kädellään vatsaansa, tuntien hymyn nykivän suunpieliään kun hänen sisällään kasvava lapsi kokeili nyrkillään äitinsä kättä. Mica vilkaisi kohti Momoa, ehkä näyttääkseen ihmetteleväiseltä, ehkä kärsimättömältä, mutta joutui katsomaan jälleen alas, kun Momo suuntasi häneen vihaisen katseen. Ilmeisesti miesten bisnekset eivät kuuluneet hänelle pätkän vertaa, ja hänen olisi hyvä pysyä omassa kuplassaan. Hetken ajan Mica toivoi, että olisi ollut aseistettu. Ehkäpä, mikäli Momo maksaisi käteisellä…
Mican monisävyiset silmät liikkuivat, vaikka pää ei kääntynytkään. Jos Momo todella maksaisi huumeensa käteisellä, Micalla saattaisi olla hyvä mahdollisuus ottaa tuo huomattavasti palkkiotaan suurempi summa haltuunsa. Ehkä siinä päätyisi manan majoille yksi tai useampi näistä likaisista miehistä, jotka olivat nöyryyttäneet häntä hänen saapumisestaan saakka törkyisin, irstain katsein ja varsin suorasukaisin kommentein. Seuratessaan sivusilmällä miesten liikeneuvotteluja, nainen tuli katsoneeksi huumekuriiria hieman paremmin. Mies näytti niin uskomattoman tutulta, että Mica oli vähällä kutsua tuota nimeltä. Hän kuitenkin pudisti päätään. Ei se ollut mitenkään mahdollista. Totta, että vaatteet olivat samantyyliset, eikä korvista tai hännästäkään oikein voinut erehtyä, muttei se kai mahdotonta ollut, että jollakin toisella miehellä tässä suunnattomassa kaupungissa olisi samanlainen turkki kuin Daeronilla. Mica laskeutui mukavampaan asentoon tuolissaan, siirtäen koristetyynyn selkänsä taakse.

Momo alkoi käydä kärsimättömäksi, eikä kuriirinkaan ääni ollut enää yhtä tasaisen pehmeä, kuten aikaisemmin. Mica häristi korviaan. Äänikin kuulosti tutulta, vaikkakin utuisemmalta. Mica nousi tuolistaan ja rykäisi.
"Anteeksi, missähän täällä on naistenhuone?" Hän kysyi, kohdistaen vaativan katseensa Momoon.

//Vähän lyhkäsempi.. <.<;;

Daeron vaihtoi tuskastuneena asentoa ja puhalsi ärtyneesti savua ulos keuhkoistaan. Ihmismies alkoi pikku hiljaa todella käydä puoliverisen hermoille, eikä tämän kehoa jäytävä krapulainen haamusärky auttanut asiaa yhtään.
”Momo, 13 prosenttia, tai sä ja sun naikkoses jäätte ilman kiksejä. Mulla on asiakas Shadow Pearlissa joka maksais melkein tuplasti sen säälittävän summan mitä sä yrität tarjota mulle” Daeron tiputti savukkeen lopun lattialle, rusensi sen kenkänsä alle samalla kun siirsi huumepakettia lähemmäs takkinsa povitaskua. Sitten mies valmistautui kääntymään aivan kuin tehdäkseen lähtöä, mutta Momo tarttui tämän käsivarresta hiukan epätoivoisella eleellä.
”Gwaval, älä nyt viitti. Mä maksan sitte ekstraa ens tilauksesta, tiedätsä? Siitä isosta jonka mä äsken mainitsin...” Kuvaajan selittely katkesi kuitenkin lyhyeen kun puolifelician käsi lennähti miehen luisevalle kurkulle, rutistuen tämän aatamin omenan ympärille.
”Näpi irti mun rotsista.” Daeron sähähti ja kumartui sitten lähes kuiskamaan kuvaajan korvaan, täysin tietemättömänä takanaan seisovasta naisesta. ”Kuules nyt paskiainen, mä en arvosta sitä että sä raahat mut tänne puolen kaupungin läpi kaatosateessa heti aamusta kuuntelemaan sun säälittävä ininää.” Puoliverisen terävät kynnet pureutuivat miehen kaulan herkkään ihoon samalla kun tämä tiukensi otettaan. Momon suusta purkatui tukahtunut korahdus. ”Joten. Haluutko sä maksaa mulle täyden summan plus kakskymmentä prosenttia korkoa, vai vienkö mä tavarani muualle ja informoin mun esimiehiä että sun maksukykyyn ei enää voida luottaa? Hmm?” Daeron vetäytyi hieman kauemmas ja katsoi kuvaajan kasvoja peittelemättömän inhoavalla ilmeellä. ”Miten on?” Käsi höllensi hieman otettaan toisen kurkusta, mutta parteveitsen terävät kynnet viilsivät edelleen miehen ihoa. Momo nyökkäsi vaivalloisesti ja kaivoi taskustaan paksun tukon seteleitä. Hän sujautti rahat Daeronin odottavaan käteen.
”Ja se kakskymmentä prosenttia?” Daeronin ääni oli sametin pehmeä, lähes kehräävä. Momo loi puolifeliciaan tuskaisen katseen ja kaivoi sitten esille pienemmän tukun rahaa. Daeron talletti sen taskuunsa, veti paketin povitaskustaan ja panoi sen lähes hellästi kuvaajan takin taskuun.
”No niin, hyvinhän se meni.” Puoliverinen hymyili ivallisesti raateluhampaat välkkyen. Sitten hän irotti otteensa Momon kaulasta ja taputti ihmismiestä alentuvasti poskelle. ”Aina yhtä kiva tehdä kauppaa sun kanssa.” Miehen sanoista kuulsi läpi pilkka. Sitten Daeron kääntyi kannoillaan ja seisoi kasvokkain Mican kanssa.

Puolifelician ylimielinen virne vaihtui salaman nopeasti yllätykseen. Ennen kuin mies sai reaktionsa kuriin, hän katsoi naista peittelemättömän järkyttyneenä, katse sinkoillen toisen kasvoista meridinnaisen pyöristyneeseen mahaan.
”Sä?! Mitä sä...?”
Mica oli viimeinen henkilö johon hän oli olettanut törmäävänsä Momon studiossa. Naisen raskaus oli pyöristänyt tämän muotoja niin, ettei Daeron ollut tunnistanut toista korokkella näkemättä tämän kasvoja, mutta nyt puolifelicia tuijotti Mican sinisiin silmiin saamatta sanaa suustaan tai tietämättä miten reagoida. Nainen näytti upealta, hehkuvalta suorastaan, mutta tämän maha särähti Daeronin silmään kuin isku vasten kasvoja. Hän tunsi kihelmöivän tunteen leviävän pitkin selkäpiitään ja ennenkuin hän sai itsensä kuriin, Daeron huomasi kauhukseen ojentavansa kättään kohti naisesn vatsaa aivan kuin se olisi vetänyt häntä puoleensa magneetin lailla. Viime hetkellä puolifelicia sai kuitenkin itsehillintänsä takaisin ja kavahti taaksepäin kuin olisi polttanut kätensä tulessa. Miehen vihreät silmät sinkoutuivat katsomaan Mican omiin ja niissä häivähti pelko ja jostain kumman syystä myös kauhistunut ymmärrys.

Momo ei sen sijaan jäänyt yhtä sanattomaksi. Hän pyyhki kädellään kaulassaan olevia vertavuotavia naarmuja ja yritti kasata ylpeyten rippeet äskeisen nöyryytyksen jälkeen. Kuvaaja kiehui raivosta, mutta ei uskaltanut purkaa vihaansa puolifeliciaan. Sen sijaan hän suuntasi katseensa naiseen, joka tunkin nenäsä asioihin jotka eivät pätkääkään tälle kuuluneet ja seisoi siinä kuin omistaisi koko paikan.
”Mitä helvettiä sä siinä tuijotat pikkulutka? Painu takasin sinne korokkeelle missä sun kuuluu olla. Ja kuka anto sulle luvan laittaa sen aamutakin päälle? Nyt me joudutaan alottamaan koko sessiota alusta.” Mies ärisi.

Mica tajusi tulleensa jyrätyksi, kun Daeron - ei se kukaan muukaan voinut olla - puhui samaan aikaan hänen kanssaan. Naisen pitkäsorminen, siro käsi hakeutui peittämään tuon suuta, jättäen näkyviin vain säikähdyksestä ja ihmetyksestä laajenneet silmät, joiden tumma sininen korostui raskausajan pehmoista ihoa vasten. Tilanne kesti vain joitakin sekunteja, mutta Micasta tuntui kuin hänet olisi kaapattu aikavääristymään. Hän tuntui näkevän Daeronin lihasten jokaikisen värähdyksen, huolimatta miehen vaatteista. Hän tunsi lapsen vääntelehtivän vatsassaan, aivan kuin sikiö olisi tajunnut isänsä kiihtymyksen ja reagoinut siihen. Mica muisti kauhulla ne illat ja yöt, jolloin lapsi oli vain maannut hänen kohdussaan liikauttamatta jäsentäkään, muisti sen paniikin, pelon, että lapsi oli kuollut. Ja sen pienen toivon kipinän, ettei hänen tarvitsisi saattaa tähän maailmaan enää toista lasta, kärsimään hänen esikoisensa rinnalle. Tämä oli todella vihoviimeinen paikka, jossa hän oli odottanut tapaavansa Daeronin. Mica ei ollut varma mitä oli oikein kuvitellut Daeronin tekevän työkseen, mutta jotain, mitä tahansa muuta kuin tällaista. Mica ei halunnut uskoa, että oli antanut itsensä täysin huumediilerin käsiin, ehkä jopa kiintynytkin mieheen hieman. Vaikka hän oli vajonnut elämänsä syvimpään alhoon, hän olisi halunnut yhä elää siinä uskossa, että jotain toivoa pelastumisesta oli vielä jäljellä.

Mica otti toisen, kauhistuneen askeleen taaksepäin, kun Daeron kääntyi lähteäkseen ja tajusi sitten miehen tuijottavan häntä suoraan silmiin. Naisesta tuntui, että mitä itsehillintää hänellä enää olikaan jäljellä, oli nyt juoksemassa loppuun. Kirvelevät pettymyksen, pelon ja surun kyyneleet tulvivat kullan ja sinisen kirjaviin silmiin naisen tuijottaessa Daeronia. Hänen pelokas katseensa siirtyi Daeronin ojentuneeseen käteen ja hän joutui puremaan hampaansa tiukasti yhteen, ettei olisi parkaissut lapsen potkaistessa kohti ojentunutta kättä. Lapsi tuntui kaapivan tietään ulos kohdusta sen miehen luokse, jonka veri virtasi lapsen suonissa. Mica kohotti katseensa jälleen Daeronin kasvoihin miehen kiskaistessa kätensä takaisin. Lapsikin lakkasi potkimasta, vaikka yhä kiemurtelikin. Nainen tajusi yhä pitelevänsä kättään suunsa edessä, ja laski sen nyt sivulleen. Hän laski pettyneen katseensa maahan, tajuten itsekin, ettei Daeron haluaisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Kerran, kaksi he olivat rakastelleet - jos sitä nyt edes saattoi siksi kutsua - eikä heillä ollut elämässä mitään yhteistä, meridinverta lukuunottamatta. Momon ääni sai Mican kohottamaan kätensä pyyhkimään kyyneleet kasvoiltaan. Nainen nyökkäsi murtuneena, vieden kätensä kylpytakkinsa vyölle. Kunpa Daeron nyt lähtisi, jättäisi hänet kokoamaan itsensä ja rypemään nöyryytyksessään.

Nainen oli jo riisumassa kylpytakkiaan, kun Momon kärsivällisyys ilmeisesti paloi loppuun. Mies ohitti Daeronin nopealla liikkeellä ja tarrasi Micaa laihasta käsivarresta, raahaten naisen lähestulkoon väkivaltaisesti takaisin korokkeen luokse. Järkytyksestään yhä tokkurainen nainen ei tajunnut heti pistää vastaan, mutta tajusi sentään suojata vatsaansa käsivarsillaan Momon paiskatessa hänet kuin kapisen piskin päin koroketta. Älähtäen Mica painui lattialle, tunnustellen oloaan. Lapsi tuntui olevan kunnossa. Mican aamutakki oli rytäkässä auennut ja nainen istui nyt lattialla, peitellen rintojaan käsillään, jalat koukkuun vedettyinä. Sinisten silmien katse oli paitsi pelästynyt, lisääntyvässä määrin myös vihainen.
"Etkö sä kuule kun sulle puhutaan, saatanan narttu?" Momo vaati. "Sä tuhlaat meidän kaikkien kallista aikaa tolla sun venkoilullas. Riisu nyt se helvetin aamutakki, niin saadaan tääkin homma hoidettua loppuun", mies murisi, mulkaisten olkansa yli Daeroniin, joka oli pilannut Momon hyvän tuulen.

Momon kääntäessä katseensa takaisin Daeroniin, hän ehti juuri ja juuri rekisteröidä, että puoliverinen ei ollut siellä missä oli äsken seissyt. Kun miehen yllättynyt katse haki toista, hän tunsi äkkiä räjähtävää kipua oikeassa ohimossaan, johon Daeronin polvi oli juuri iskeytynyt täydellä voimalla. Kuvaaja sinkoutui iskun voimasta lattialle, hoippuen jossain tajunnan rajamailla. Puolifelicia ei kuitenkaan antantu tälle paljon aikaa toipua, vaan suuntasi uuden potkun miehen alavatsaan, saaden tämän ulvahtamaan ja käpertymään sykkyrälle. Daeronin kurkusta kumpusi pahanenteistä murinaa ja mies taisteli selvästi itsehillintänsä kanssa, jotta olisi hakanut maassa makaavaa ihmismiestä tohjoksi. Vihreät silmät olivat naulituneet tuohon säälittävään hahmoon katsessaan puhdasta inhoa ja raivoa Daeronin seistessä hiukan täristen tämän vieressä. Puolverisen hengitys oli katkonaista ja raskasta ja adrenaliini huumasi selvästi miehen päätä, vaatien feliciaverta raatelemaan ja repimään. Käheästi sähähtäen mies kuitenkin pakotti itsensä kääntämään katseensa pois, puristaen samalla kätensä nyrkkiin. Hän kaivoi taskustaan tupakka-askin, onki esiin savukkeen ja veti siitä kiihkeän henkosen sytytettyään sen nopealla liikkeellä. Sitten hän laskeutui liioitellen hitaasti kyykkyyn Momon viereen, puhalsi savut tämän kasvoille ja kumartui jälleen lähelle kuvaajan korvaa.
”Sä maksat tolle naiselle tästä sessiosta täyden hinnan tai voit olla varma että sun luotettavuus missään bisneksissä Kowloonissa katoaa kuin tuhka tuuleen. Jos sä joskus haluat multa vielä jotain, soita mun esimiehille. Mä en tahdo enää koskaan nähdä sun säälittävää naamaas tai kuulla sun ääntäs mun puhelimessa.” Daeronin ääni oli adrenaliinista paksu, mutta siinä oli taas se sama samettinen sävy, jota hän oli käyttänyt kuvaajan kanssa aiemminkin. ”Sä oot kuvottava, patettinen nilkki ja mun pitäis lopettaa sun kärsimykset tähän paikkaan... Sun onnes että mä oon kohtelias ja annan sulle sen sijaan vaan ystävällisen varotuksen.” Puolifelicia otti uuden henkosen savukkeestaan ja tumppasi sen sitten Momon kasvoja peittävän käden selkään. Miehen hiljainen uikutus nousi valittavaksi rääkäisyksi, ennenkuin hän sopersi heikosti:
”Ihan mitä sä haluut, ihan mitä sä haluut.”
”Niin mä vähän ajattelinkin.” Puoliverinen kehräsi ja nousi sitten seisomaan, kääntyen Mican puoleen.

Daeron seisoi hetken paikoillaan mietteliään näköisenä sytyttäen samalla uuden tupakan. Hän puhalsi savut ulos keukoistaan ja katsoi naiseen.
”Musta tuntuu, että sulla ja mulla on vähän puhuttavaa.” Daeronin äänensävy oli pakotetun rauhallinen ja tämän vihreät silmät nauliutuivat naisen pyöreään vatsaan, kuin tahtoen porata siihen rei'än. Puolifelicia tunsi epämääräistä kaipausta ja hänet valtasi taas kiihkeä halu koskettaa toisen mahaa, aivan kuin jokin suurempi voima olisi vetänyt häntä puoleensa.

Mica ei voinut tehdä mitään muuta kuin tuijottaa Daeronin liikkuessa nopeasti, sulavasti ja voimalla. Mica hätkähti Daeronin iskujen osuessa yhä uudestaan Momon riutuneeseen narkkarinvartaloon. Kyyneleet valuivat jälleen naisen kasvoilla, jos ne missään vaiheessa olivat tyrehtyneetkään, ja lapsi hänen sisällään kiemurteli kuin suuressakin hädässä. Nainen vetäytyi tiiviimmin kippuraan, koettaen päästä aamutakkinsa suojiin turvaan, aivan kuin valkoinen silkki olisi kyennyt suojelemaan häntä miltä tahansa vaaralta. Sulkiessaan silmänsä Mican silmien eteen välähti kuva tupakkaa sytyttävästä, mietteliään näköisestä Daeronista, joka katsoi häntä, avaten suunsa puhuakseen. Hätkähtäen Mica räväytti silmänsä auki, hämillään. "Musta tuntuu, että sulla…" Daeron oli sanonut, vaikka nyt tuo oli kyykistyneenä Momon viereen, häntä viuhtoen. Mica ei kuullut mitä Daeron sanoi, sillä hän tunsi pulssinsa sykkeen korvissaan ja hänen oman sydämensä äänet hukuttivat kaiken muun alleen. Mica sulki jälleen silmänsä, mutta näki vain Daeronin tuijottamassa vatsaansa. Hän tunsi lapsen liikkuvan sisällään ja hänet valtasi lämpö, joka tuntui kuin kuumeelta. Mica pudisti päätään ja hautasi kasvonsa käsiinsä, hengittäen syvään suun kautta. Sydämensykkeet kuuluivat voimakkaampina ja voimakkaampina, ja kohotaessaan jälleen kyyneleiset kasvonsa käsistään, Mica tajusi Daeronin kääntyneen hänen puoleensa, näyttäen aivan samalta kuin siinä näyssä. Mies näytti mietteliäältä ja sytytti tupakan. Mica henkäisi, liikuttaen huuliaan samaan tahtiin Daeronin kanssa, sanoen täysin samat sanat. Nainen vilkaisi ihmetyksestä pyöristynein silmin vatsaansa ja laski kätensä vatsakumpunsa päälle, purren huultaan ollakseen nauramatta. Hän pudisti päätään. Ehkä se oli ollut vain de ja vú.

Mica etsi hetken jotain, mistä ottaa tukea, ja nappasi sitten voimakkaan otteen korokkeesta, joka oli toiminut hänen elämänsä suurimman häpeän näyttämönä. Mica punnertautui ylös lattialta ja vilkaisi epävarmasti Daeronia. Mies näytti rauhalliselta ja puhui rauhallisesti, mutta vanhasta oppineena Mica siirsi katseensa miehen hännänpäähän. Se ei enää viuhtonut samalla tavoin kuin äsken, mutta nytkähteli silti.
"Pysy kaukana minusta", nainen varoitti, pyyhkien kasvojaan käsillään. Kyyneleet sentään olivat lakanneet vuotamasta. Hetken aikaa Mica vain seisoi siinä, kooten itseään. Sitten hän nyökäytti päätään, suunnaten askeleensa kohti vaatepinoaan.
"Odota… odota ihan hetki. Minä puen päälleni", nainen mutisi hiukan sekavasti, sopertaen. Hän asteli sen saman tuolin luokse jonka selkänojalta oli löytänyt aamutakkinsa, kumartuen hiukan vaikean näköisesti sen takana makaavan mustan mytyn ylle. Hän tarttui myttyyn ja nosti sen lattialta, tipauttaen mytyn sitten tuolille. Mytyssä olivat sotkussa kaikki hänen vaatteensa, jotka hän nyt kiskoi yksitellen päälleen, aloittaen mustista alusvaatteista ja reisisukista. Hän ujutti vyötäisilleen mustan, napakasta kankaasta valmistetun vyön, joka tuki pienen naisen verrattain jo nyt painavaa vatsaa, ja puki sitten päälleen mustan hameen, mustan hihattoman, pitkähelmaisen topin ja kaikkein viimeiseksi mustan, pitkähelmaisen villatakin, jonka hän poimi studion vajaan kirjahyllyn juurelta. Momolla oli ollut kiire riisua Mica ja saada tuon koko painava kauneus esiin. Mica sujautti kätensä villatakkinsa taskuun ja poimi sieltä hiuslenkin sekä siron hiuskamman, jota koristi hänen silmiensä sinistä jatkava hopeinen, sinisin jalokivin koristeltu lintu. Hän kokosi painavat hiuksensa poninhännälle korkealle takaraivolleen ja ujutti hiuskamman sitten poninhännän juureen.

Pukeuduttuaan Mica kääntyi katsomaan Daeronia, käsi vatsallaan. Vaattein peitetty vatsa näytti pienemmältä, mutta painoi silti Mican mielestä ihan liikaa.
"Voisitkohan sinä.. tuota.. periä palkkani tältä mieheltä?" Mica pyysi vaisulla äänellä, viitaten toisella kädellään maasta ylös kömpivään Momoon. "Sinulta kun se näyttää sujuvan niin hyvin", Mica lisäsi hiukan piikikkääseen sävyyn, taapertaen Momo työpöydän luokse. Nainen noukki toisen kenkänsä työpöydältä ja sujautti turkisvuoratun, pitkävartisen mustan nahkasaappaan toiseen jalkaansa, etsien katseellaan sitten toista kenkäänsä. Hän käveli hassun näköistä pingviinikävelyä toisen, ikkunanjuureen lentäneen saappaansa luokse ja kiskoi sen ähisten toiseen jalkaansa. Lopuksi Mica asteli mahdollisimman asiallisesti oven vieressä olevan naulakon luokse ja nappasi takkinsa - musta sekin. Hän kiskoi takin koko komeuden päällimmäiseksi, tarttuen naulasta roikkuvaan mustaan sateenvarjoon. Hän kääntyi katsomaan Daeronia. Mikäli mies kieltäytyisi nostamasta hänen palkkaansa, hänen olisi tehtävä se vain itse. Tyhjin käsin hän ei täältä nöyryytyksen kotipesästä poistuisi, se oli varmaa. Lapsikin oli rauhoittunut, aivan kuin se olisi odottanut henkeään pidätellen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Miehen kulmat kurtistuivat hieman naisen toistaessa peilikuvana hänen sanansa. Mistä toinen oli voinut tietää mitä hän oli aikonut sanoa? Mican kammetessa itseään raskaasti ylös korokkeelle, Daeronin rauhallisen ulkokuoren alla miehen ajatukset sinkoilivat tuhatta ja sataa. Mica oli raskaana. Ja Daeron tiesi musertavan varmasti että naisen kantama lapsi oli hänen omansa. Jokin sykki puolifelician sisällä, kuin kutsuen miestä lähestymään naista, tarraamaan tähän ja vetämään toisen kehon vasten omaansa. Yhden pyörryttävän sekunnin ajan Daeron näki välähdyksen itsestään painamassa korvansa Mican vatsaa vasten, kuulostellen ja tunnustelen lapsen liikkeitä sen sisällä. Tuon sekunnin ajan halu ja kaipaus oli ajaa miehen hulluksi, kunnes näky ja ikävä katosivat silmän räpäyksessä. Daeron tunsi olonsa hiukan pökertyneeksi, mutta hillitsi kasvonsa pysymään rentoina ja mitään sanomattomina, samalla kun vei taas savukkeen huulilleen.

Mican kiellolle lähestyä itseään puolimeridin kohautti olkiaan ja hymyili vinoa hymyään. Kaikesta tästä luonnottomasta vetovoimasta huolimatta, tai juurikin siitä johtuen Daeronilla ei ollut pienintäkään halua lähestyä toista juuri nyt. Ei ennenkuin hän olisi selvittänyt perin pohjin mitä ihmettä oli oikein tekeillä. Hän odotti että nainen sai pukeuduttua, kääntämättä kuitenkaan katsettaan pois toisen kehosta. Mica oli edelleen entisellään, eikä raskaus juuri näkynyt muualla kuin naisen pyöristyneessä mahassa. Puolifelicia tarkkaili laiskasti, miten toinen keräsi vaatekappaleitaan pitkin studiota ja huokaisi sitten lähes kyllästyneen kuuloisesti toisen pyynnölle kerätä palkkansa Momolta.
”Paljonko se on sulle velkaa?” Naisen nimettyä summan, Daeron käänsi jälleen huomionsa Momoon kuin kissa hiiren, jonka kanssa oli juuri leikitellyt sydämensä kyllyydestä.
”Hopi hopi Momo, sä kuulit mitä leidi sanoi. Maksa sille nyt kiltisti sen pyytämä summa jotta mä pääsen mahdollisiman kauas täältä katsomasta sun rumaa naamaas.” Kuvaaja värähti kuin iskun saaneena miehen sanoille ja kompuroi tuskallisesti jaloilleen. Daeron virnisti sadistisesti ja odotti että ihmismies haki laukkunsa taskusta tukun seteleitä, jotka hän sitten ojensi Micalle luoden tähän murhaavan silmäyksen. Hänellä ei ollut koskaan ollut pahempi ongelmia puolifeliciadiilerin kanssa, mutta nyt tuo pikkunarttu oli aiheuttanut hänelle enemmän kuin vähän vaikeuksia sekä kipua ja kärsimystä. Daeron oli Momon luottodiileri, jolta sai aina takuusti laadukasta kamaa ja kuvaajaa kirveli tämän bisnessuhteen menettäminen. Meridinnaisen kuvaaminen oli lopulta tullut jopa sitä ryöstöhintaa paljon kalliimmaksi, jonka tuon ystävätär oli Momolta kiristänyt.

Rahanvaihdon aikana Daeron vaikutti väliinpitämättömältä ja kyllästyneeltä, poltellen tupakkaansa samalla kun miehen häntä naputteli laiskassa rytmissä maata. Hän odotti että nainen sai bisneksensä selviksi ja kutsui tätä sitten matalalla äänellä.
”Niinkun mä sanoin. Mulla ja sulla on puhuttavaa. Mä odotan sua tossa viereisessä juottolassa.” Daeron ei vaivautunut turvautumaan meridin tuomaan yksityisyyteen, koska Momolla tuskin oli aavistustakaan mitä oli tekeillä. Kuvaaja loikin naiseen katseen, joka uhkui edelleen pidäteltyä inhoa ja raivoa, mutta myös uteliaisuutta. Mitä ihmeen tekemistä tuollaisella pikkusievällä meridinartulla voisi olla Daeronin kaltaisen miehen kanssa? Sitä hän tuskin saisi koskaan selville, sillä Daeron kääntyi kannoillaan ja käveli ulos ovesta, heilauttaeen kättään hyvästiksi kääntymättä enää edes katsomaan Momoon päin.

Mica otti rahat vastaan Momolta tuntematta juuri mitään. Hänen mielessään välähti kuva Momosta hirttäytyneenä studion katossa kulkeviin putkiin, mutta hän vain painoi katseensa ja pudisti kevyesti päätään. Mistä tahansa nämä yllättävät välähdykset sitten johtuivatkaan, Mica toivoi, että ne menisivät pian ohitse. Nainen taittoi setelit ja tunki ne takkinsa taskuun, siirtäen katseensa sitten diilerin ohitse Daeroniin, joka oli jo puoliksi ulkona ovesta. Mica tunsi aivoistaan lähtevän käskyn, joka sai hänen käsivartensa nousemaan ja sormet sulkeutumaan oven kahvan ympärille, pidellen sitä auki vaikka Daeron paineli jo kadulla.
"Sinä olet sairas mies, Momo", Mica sanoi hiljaa, nyökäten sitten hyvästiksi ja astuen ulos kadulle. Hän avasi sateenvarjonsa ja asteli kaikessa rauhassa kohti juottolaa, pitäen vapaan kätensä vatsallaan ja katseensa naulittuna Daeronin selkään. Mies katosi hämyiseen kapakkaan, ja hetken Mica toivoi, että Daeron olisi valinnut minkä tahansa muun liikkeen, vaikkapa kapakan vieressä olleen miesten vaateliikkeen tai toisella puolella olleen lahjatavarakaupan. Nainen pysähtyi hetkeksi tienreunaan, kohottaen katseensa kohti taivasta, ja huokaisten. Hän pyyhkäisi kasvoilleen tipahdelleet vesipisarat takkinsa hihaan ja ylitti sitten tien, niin nopeasti kuin kykeni. Hän asettui kapakan räystään alle suojaan ja ravisteli sateenvarjonsa ennen kuin taitteli sen kokoon. Hän pudisti päätään vielä kerran.
"Eiköhän kaikki järjesty", Mica tuumi lapselleen, silitellen masuaan. Sitten hän suoristi selkänsä ja kiskaisi kapakan oven auki, luikahtaen savuiseen hämärään.

Kesti hetken, ennen kuin hänen silmänsä tottuivat kapakan hämyiseen valaistukseen. Mica asteli baarin saliin ja pyysi tarjoilijalta lasillisen tuoremehua, etsien katseellaan Daeronia. Ehkä mies oli mennyt vessaan, sillä Mica ei ainakaan nähnyt puolifeliciaa. Nainen kaivoi setelin taskustaan ja ojensi sen tarjoilijalle, ottaen hetkeä myöhemmin vastaan sekä vaihtorahansa että korkean lasin, joka oli koristeltu hungo-hedelmän punaoranssilla lohkolla. Mican suunpielet nousivat automaattisesti kohteliaaseen hymyyn. Hän vilkaisi uudestaan ympärilleen, tällä kertaa paikantaen Daeronin ikkunapöydästä. Sentään. Mica taapersi pöydän luokse mehulasinsa kanssa, laskien sen pöydälle varovaisesti. Hän siirsi tuolia kauemmas pöydästä ja otti pöydän reunasta tukea laskeutuessaan istumaan. Raskaus ei ollut viime kerrasta ainakaan helpottunut, sen verran Micakin muisti Yuyan odotusajasta.
"Daeron…" Mica aloitti, päättäen sitten antaa miehen sanoa sanottavansa ensin. Hänet oli vallannut jälleen se kuumottava, palava kiintymyksen tunne tätä miestä kohtaan, vaikka hänen järkensä huusikin pää punaisena häntä olemaan vihainen tälle miehelle. Daeron oli kuitenkin salannut leipätyönsä ja epäilemättä paljon muutakin. Ties mitä luurankoja Daeronilla oli kaapissaan, ja tässä hän vain istui, peitellen rakastunutta hymyään. Mica tarttui mehulasiinsa ja pyöritteli sitä hetken sormissaan, ennen kuin kohotti sen pehmoisille, vaaleanpunaisille huulilleen. Mehu oli makeaa ja kylmää, ja se maistui hänen suussaan jumalten nektariinilta. Tuntui, kuin hän olisi pikkuhiljaa ollut palaamassa henkiin.

//Se jäi nyt sit kuitenki aika lyhyeksi. :< Antees.

Päästyään ulos studiosta, Daeron nojasi oven kiinni takanaan ja veti syvään henkeä. Mitä ihmettä oli juuri tapahtunut? Oliko hän juuri piessyt Momon, ärsyttävän mutta harmittoman kanta-asiakkaansa lähes henkihieveriin ja tavannut naisen, joka toistuvasti onnistui järkyttämään Daeronin huolella kasattua kulissia ja jonka seurassa hän menetti aina lopulta itsehillintänsä? Ja mikä tärkeintä, kantoiko tuo nainen todella hänen pentuaan kohdussaan ja oli alentanut itsensä poseeraamaan sen pennun elättääkseen Momon kaltaisen niljakkeen rivoihin kuvaussessioihin? Mican näkeminen oli osaltaan selittänyt Daeronin elämässä viime aikoina tapahtuineita outoja asioita, mutta se ei silti vähentänyt yhteen puoliverisen tuntemaa järkytystä. Hänestä oli tulossa isä.

Mulkaisten taivaalle lähes syyttävästi, Daeron veti jälleen olkapäät korviinsa ja suuntasi askeleensa kohti läheistä kapakkaa. Hän oli ollut pakko saada pieni hetki itselleen ilman naisesta sykkivää, hämmentävää ja huumaavaa kutsua. Se sumensi puolifelician mielen ja mies joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä, jottei antanut sille periksi ja päätynyt hyväilemään toisen vatsaa. Daeron ei tiennyt, oliko oudolla tunteella jotain tekemistä Mican kehossa virtaavan magian kanssa; ehkä nainen teki sen tahallaan saadakseen Daeronin sidottua syntymättömään lapseen? Puoliverinenhän ei tiennyt, kuinka taitavasti Mica osasi käyttää meridinien salaisia riittejä. Toisaalta kutsussa oli jotain tuttua, samanlaista kuin siinä tunteessa johon hän oli herännyt viime aikoina niin usein keskellä yötä hikisenä ja levottomana. Tunnetta edelsi aina uni, josta Daeron muisti vain väläyksiä. Hän muisti pienen käden, joka tarttui aina hänen omaansa vetäen vaativasti puolifeliciaa suuntan, johon hän ei tahtonut mennä. Hän muisti pienen hamon, joka itki kuin sumun keskellä kutsuen häntä oudolla kielellä, jonka sanoja hän ei ymmärtänyt mutta joiden merkityksen hän tunsi syvällä sisimmässään. Daeron puisteli päätään kävellessään ja syttytti jälleen uuden tupakan. Unet ja outo kaipaus eivät jättäneet paljon epäilystä sille, oliko Mican lapsi hänen vai ei.

Saavuttuaan baariin, Daeron tilasi vahvimman mahdollisen juoman. Hän tarttui lasiin ja iski tiskille setelin katsomatta edes, kuinka paljon rahaa oli maksamassa tästä drinkistä jota hän tuntui juuri nyt tarvitsevan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Ajatus siitä, että hänen olisi pitänyt poimia kamapussi Momolta mukaansa käväisi Daeron mielessä, mutta hän hätisti sen pois. Se olisi ollut äärimmäisen huono idea, sillä hänen esimiehensä eivät katsoneet hyvällä sen kokoluokan välistä vetämistä. Ja kaikkein vähiten hän halusi juuri nyt joutua epäsuosioon Kowloonin huumejengien johtajien kanssa. Puolifelicia kulautti juoman kurkkuunsa, irvisti ja viittoi baarimikkoa antamaan toisen samanlaisen. Sitten hän hakeutui lasi kädessään istumaan ikkunapöytään, odottamaan että Mica suvaitsisi saapua paikalle.

Nainen saapuikin pian ja Daeron odotteli tupakkaa poltellen ja aina välillä lasistaan siemaillen, että toinen sai juomansa tilattua ja paikansi miehen pöydän. Kun puolimeridin sitten istuin häntä vastapäätä, Daeronin kulmakarva kohosi odottavasti Mican lausuessa hänen nimensä. Kun jatkoa ei kuitenkaan kuulunut, hän vei jälleen savukkeen huulilleen, veti syvän henkosen ja katsoi naiseen sillä mietteliäällä katseella, josta oli tänään tulossa hänen tavaramerkkinsä.
”Sä oot näköjään ollut kiireinen sen jälkeen kun me viimeksi nähtiin. Uusi työ, pentu ja niin edelleen...” Daeronin ääni oli äärimmäisen ystävällinen, mutta sanat olivat kaikkea muuta kuin kohteliaita. Hän ei halunnut paljastaa Micalle vielä mitään siitä, että tiesi lapsen olevan hänen omansa. Hän halusi nähdä, miten nainen oikein aikoi tilanteen hoitaa.
”Mistä sä oikein Momoon tutustuit? Ja mä toivon olleeni väärässä tänä aamuna kun ajattelin ton pennun olevan sen alkuunpanema?” Puolifelicia vei lasin huulilleen ja jäi odottamaan naisen vastausta.

Mica siemaili juomaansa kuunnellen Daeronin sanoja ja välttäen mahdollisimman huomaamattomasti hengittämästä Daeronin ilmoille puhaltelemaa tupakansavua, joka tuntui kapakan sitkeässä, liikkumattomassa ilmassa jäävän tavattoman pitkäksi aikaa leijumaan heidän pöytänsä ylle. Hän oli varautunut kuuntelemaan kaikenlaista, mutta tämä roska, mitä Daeron suustaan päästi, nosti syvän punan Mican poskille. Naisen silmät painuivat ärtyneesti kiinni ja tuon kulmien väliin ilmaantui kiukkuinen ryppy. Lämpöinen kiintymyksen tunne yritti ylittää hänen kuohahtelevan ärtymyksensä, mutta epäonnistui.

Lopulta Mica katkaisi Daeronin puheet kopauttamalla lasinsa pöytään kovempaa kuin olisi ollut tarpeen.
"Minulla ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa", nainen sanoi, selkeästi kiukkuisena miehen syytöksistä, "tästä kaupungista on raskaana ihan helvetin vaikea saada töitä. Minä en tiennyt mitä olisin tehnyt tai minne olisin mennyt. Data on pitänyt minusta huolta, ja hän hankki minulle tuon ala-arvoisen keikan. Minun oli pakko saada rahaa jostain, Daeron", nainen lausui puolifelician nimen happamana, "koska olin varma etten näkisi tai kuulisi sinusta enää koskaan. Kowloon on aika iso kaupunki, josset ole sattunut huomaamaan, ja kaltaisesi vastuuton, ehkäisystä huolehtimaton mies katoaa kyllä tällaiseen kaupunkiin aika äkkiä. Sinun lapsesi", Mica jatkoi kiihtyneenä, viittoen suurta mahaansa, "tarvitsee ruokaa ja vaatteita, eikä minulla ollut aikomustakaan tulla ruinaamaan kotiovellesi elatusapua. Minullakin on ylpeyteni." Mica puhahti loppuun, puna yhä poskillaan. Hän kyräili miestä kulmiensa alta vihaisesti.

Äkkiä hän ojensi kätensä kuin haukka, nappasi miehen tupakan ja tumppasi sen tuon juomaan.
"Ja kyllä, tämä.. pentu, niin kuin sinä sen asettelit, on sinun alullepanemasi. Minä en kuljeskele ympäriinsä jakamassa itseäni tuollaisille lieroille. Data sanoi, että kyseessä oli vain sarja valokuvia, eikä mitään muuta", Mica sanoi, kiukun kyyneleet silmissään. Kirotut hormonit. Mica vei tärisevän käden suunsa eteen ja purskahti lohduttomaan itkuun.
"Minulla ei ollut vaihtoehtoja, Daeron", nainen toisti itkusta tukkoisella äänellä, haudaten kasvonsa villatakkinsa pitkiin hihoihin, "minua pelotti niin kauheasti." Mica nojasi kyynärpäänsä pöytään, itkien vuolaasti kuin vesiputous. Hän ei odottanut myötätuntoa tai sympatiaa Daeronilta, puolifelicia oli liian ylpeä sellaiseen, mutta itku oli tehnyt tuloaan jo kauan, ja vaikka Mican oli pitänyt pysyä vahvana Yuyan tähden - ja vähän Datankin, nainen kun ei käsitellyt tunteita kovin hyvin - hänen pelkonsa ja ahdistuksensa olivat jääneet sumppuun hänen sisälleen. Nyt Daeron oli ärsyttänyt häntä typerillä syytöksillään ja varmasti tahallaan vielä loukannutkin häntä.

Hetken aikaa itkettyään Mica rauhoittui ja kurkkasi varoen hihojensa lomasta.
"Anteeksi kun pilasin juomasi", hän kuiskasi kähentyneellä äänellä, "minä voin tarjota sinulle toisen." Mica pyyhki kasvojaan hihoihinsa ja etsi sitten katseellaan tarjoilijaa, joki oli vetäytynyt baaritiskin toiseen päähän juoruilemaan baarimikon kanssa. Tarjoilija ei ollut huomaavinaankaan heitä, ehkä hienotunteisuuttaan, ehkä siitä syystä, että oli liian kiireinen arvailemaan syitä hänen purkaukseensa. Mica käänsi huomionsa takaisin Daeroniin, luopuen yrityksestä tilata tuolle juotavaa.
"Voit juoda tästä", Mica tarjosi, työntäen omaa mehulasiaan kohti miestä.
"Niin ja kiitos kun puolustit minua. Tai siltä se ainakin näytti. Vaikka oikeasti puolustit kai vain bisneksiäsi", nainen sanoi, pieni mutru itkuisilla, punehtuneilla huulillaan.

Daeron pärskähti epäuskoisesti Mican syytöksille.
”Mun kaltainen vastuuton ehkäisystä huolehtimaton mies? En mä muista sunkaan mitenkään vaatimalla vaatineen sitä. Tai näköjään juosseen hakemaan jälkiehkäisyä aamulla.” Puolifelicia tuhahti ivallisesti ja puhalsi tupakkansa savuja ulos keuhkoistaan. ”Ai niin, mutta sehän oli varmaan siksi että sä olit niin humalassa että tuskin muistat mitään siitä illasta? Aika vastuullista käytöstä sunlaiselta moralistilta.” Miehen ääni oli suloisen pehmeä. Häneltä ei ollut mennyt ohi, kuinka eri tavalla Mica oli käyttäytynyt heidän seuraavan kerran tavatessaan naisen asunnossa ja oli vetänyt toisen käytöksestä ja ilmiselväti huonosta viinapäästä omat johtopäätöksensä.

Naisen napatessa Daeronin tupakan ja tiputtaessa sen tämän lasiin, puolimeridin osasi hetken vain katsoa tuota hölmistyneenä. Hän ei ollut aiemmin nähnytkään tätä tulista ja tappuraista puolta Micasta, eikä ehkä ollut osannut odottaa naisen reagoivan provosointiinsa aivan näin rajusti. Pian toisen vaahtoaminen alkoi kuitenkin taas käydä puolifelician hermoille ja ennenkuin toinen purskahti kunnolla itkuun, Daeron sähähti:
”Totta kai mä tiedän että se on mun. Mä oon epäillyt jotain tällasta jo viikkoja. Mutta kuinka helvetissä sä kehtaat istua siinä kuin kaikki tää olis mun syystä, kun sä itse olit valmis synnyttämään mun lapsen kertomatta siitä mulle koskaan mitään.”
Mican pillahtaessa itkuun, puoliverisen ilme pehmeni hieman. Kyllähän hän tiesi, että Kowloon ei ollut helppo paikka elää. Vielä vähemmän jos sattui edustamaan kauniimpaa sukupuolta ja lapset toivat koko yhtälöön täysin uusia ongelmatekijöitä. Tuskin kukaan halusi palkata raskaanaolevaa sekaveristä naista, joka kaiken lisäksi joutui pakoilemaan hallituksen laboratorioiden joukkoja. Daeron ymmärsi kyllä, miksi Mica oli peloissaan tai oli suostunut Momon irstaisiin poseerausehdotuksiin.

Naisen rauhoituttua, Daeron katsoi tähän ja huokaisi.
”Eiköhän me molemmat tiedetä, että mä voin ostaa ihan itse omat juomani.”
”Enkä mä halua sun mehua” hän lisäsi sitten voipuneen kuuloisesti. Kuka olisi voinut arvata, että tuosta vauhdin sumentamasta yöstä muutama kuukausi sitten olisi kehkeytynyt tällainen sotku. Puolifelicia halusi syttyttää uuden tupakan ja tämän käsi hakeutui jo povitaskua kohti, kunnes mies pysäytti sen. Mica oli selvästi herkässä tilassa, eikä tarvinnut lisää ärsykkeitä juuri nyt. Naisen kiitokset saivat Daeronin tuhahtamaan.
”Momo oli jo maksanut mulle, eikä mulla ollut mitään tarvetta rusikoida sitä yhtään enempää. Se tapa millä se kohteli sua vaan keitti mulla vähän yli. Ehkä se on sun hokkuspokkuksen ansioita tai ehkä mä en vaan voi voittaa sun seurassa, mä en tiedä.” Puolifelicia huokaisi taas ja levitti alistuneesti käsiään. Naisen seurassa hän päätyi jotenkin aina ennemmin tai myöhemmin käyttäytymään tapojensa vastaisesti tai paljastamaan itsestään puolia, jotka yleensä piti niin
tarkasti piilossa muilta ihmisiltä.

Daeron viittoi tarjoijaa tuomaan uuden lasin pöytään ja mies huomasikin ihmeen paljon helpommin tuon puoliverisen, joka oli äsken maksanut drinkistään viisinkertaisen hinnan silmäänsä räpäyttämättä. Saatuaan lasin eteensä puolifelicia suuntasi taas vihreät silmänsä naiseen, mutta tällä kertaa niiden ilme näytti olevan hiukan väsynyt mutta täysin peittelemätön ja aito. Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan Mican seurassa.

//Sori, vähän lyhkänen :<

Mica päästi värisevän huokauksen ja etsi taskuistaan huulivoidetta, jolla saisi ärtyneet huulensa vähän rauhoittumaan. Kun sellaista ei löytynyt, nainen upotti kuumottavat huulensa keltaiseen mehuun. Hän tajusi vasta hieman liian myöhään kuinka typerältä hänen täytyikään näyttää, ja siirsi alahuulensa lasin reunan toiselle puolelle, siemaisten viileää mehua. Mica loi aavistuksen mustasukkaisen katseen tarjoilijan selkään tuon ilmaantuessa heidän pöytäänsä mielistelevä hymy kasvoillaan tuomaan Daeronille uutta juomaa.
"Miten niin et voi voittaa?" Mica kysyi, yhä alttiina ärsyyntymään. Hän päätti kuitenkin antaa olla, häntä väsytti jo muutenkin ihan tarpeeksi. Hän heilautti kättään luovuttamisen merkiksi. Hänen vatsaansa särki, hänen nenänsä oli tukossa ja hänellä oli muutenkin kaikin puolin kurja olo.
"Mitä vikaa minun mehussani sitä paitsi on?" Mica mutisi suruisa mutru huulillaan. "Ehkä sinä osaisit arvostaa tätä, jos joskus maistaisit." Nainen kohotti vasta nyt siniset silmänsä vastaamaan miehen vihreään katseeseen ja hänen kasvonsa sulivat pieneen, aidosti helpottuneeseen hymyyn. Tuntui kuin jokin näkymätön muuri olisi sortunut heidän väliltään. Tuntui kuin hän näkisi Daeronin vasta nyt kunnolla, terävästi. Mica kurotti tarjoilijan ohitse koskettamaan etu- ja keskisormellaan Daeronin poskea. Hänen hymynsä leveni hiukan, ja jatkoi leviämistään, kunnes Mica nauroi ääneen. Ehkä raskaus oli tehnyt hänestä todella epävakaan, mutta hänet valtasi suunnaton helpotus. Tuntui, että hän saattoi viimeinkin rentoutua Daeronin seurassa.

Mica vilkaisi tarjoilijaa, joka ei tuntunut lähtevän kulumallakaan pois, eikä pitänyt lainkaan tarjoilijan viehkeästä katseesta, joka oli suunnattu puolifeliciaan.
"Tuo nainen tuijottaa sinua", Mica sanoi meridiniksi, nauraen yhä. Hänet oli vallannut jälleen se lämmin kiintymyksen tunne, jonka lähteen hän luuli tietävänsä nyt lähestulkoon satavarmasti.
"Mitä sinä meinasit sillä, että olet tiennyt tästä jo viikkoja?" Mica kysyi sitten, jättäen tarjoilijan yritykset vietellä Daeron. Naisen täytyi olla päästään vajaa, kun ei tajunnut luovuttaa suosiolla. Eiköhän ollut aika selvää, kenen mies Daeron oikein oli. "Enkä usko, että se on minun.. hokkuspokkustani." Nainen lisäsi varoen. Hän nojasi tuolissaan vasten selkänojaa ja silitteli mahakumpuaan.
"Taikavauva", Mica sanoi vatsalleen, naurahtaen. Tarjoilijakin tajusi vihdoin ja viimein, ettei Daeron ollut lähdössä hänen matkaansa, ja poistui heidän pöydästään. Mica siemaisi jälleen mehuaan ja kohdisti sitten katseensa jälleen Daeroniin.
"Mitä sinä haluat tehdä? Minä en aio edelleenkään vaatia sinua jäämään tai osallistumaan millään tavoin. Toimin väärin, kun en kysynyt mielipidettäsi asiaan, mutten usko, että sinun toivomuksesti lapsen abortoimisesta olisivat muuttaneet mitään. Yuyan isä.. no, minut raiskattiin. Enkä minä pystynyt tekemään mitään. Olin juuri vapautunut, jos tiedät mitä tarkoitan, ja olin heikko. Minun kimppuuni kävi joku mies, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia. Olin silloin niin nuori.." Mica huokaisi, silitellen jälleen masuaan. "Ja Yuya on ollut oikea aarre. En pystyisi tekemään tälle lapselle mitään pahaa, vaikka sinä pyytäisit ja anelisit ja uhkailisit ja kiristäisit. Elämää täytyy varjella, ja usko minua kun sanon, että minua pelotti ajatellakin, millaiseen maailmaan tämä lapsi syntyy. Kukaan ei ansaitse syntyä tällaiseen paikkaan. Mutta aion tehdä kaikkeni, ja minä todella tarkoitan kaikkeni, että Yuyalla ja tällä lapsella olisi parhaat mahdolliset olosuhteet kasvaa turvallisesti aikuisiksi." Mica joi mehunsa pois ja laski lasin takaisin pöydälle.

"Entä sinä sitten, sinä myyt myrkkyjä elääksesi. Kai sekin on tapa tienata elantonsa, mutta miksi ihmeessä? Kuka sinä oikein olet? Mistä sinä olet tullut? Ehkä sinun olisi vihdoin aika avata itseäsi minulle vähän?" Mica kallisti päätään, mustat hiukset olkapäältä rinnalle valuen. Hänen katseessaan oli uteliaisuutta ja kiinnostusta. Hän halusi tietää lapsensa isästä kaiken mahdollisen, jos vaikka Daeron päättäisikin, ettei halunnut jäädä tai olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Ainakin hän voisi sitten kertoa lapselleen tarinoita tuon isästä, tarinoita, jollaisia Yuya ei ollut koskaan saanut kuulla.
"Mitä sinä aiot nyt tehdä?" Mica kysyi, tarkoittaen ehkä kirjaimellisesti, ehkäpä vinkaten tulevaan. Naisen kasvot olivat väsyneet mutta levolliset. Hän tunsi olevansa turvassa Daeronin seurassa. Ehkäpä lapsella oli tämän tunteen kanssa jotain tekemistä, mikäli Mican arvailut pitivät paikkansa.

//Lyhyt, mutta täynnä ponnahdusalustaa vastata! Toivottavasti tääki on! :D

Tarjoilijan keimaileva hymy ei jäänyt myöskään Daeronilta huomaamatta, mutta puolifeliciaa ei kiinnostanut vähääkään vastata siihen tai aloittaa mitään naikkosen kanssa. Hän loi pyödän reunoilla norkoilevaan blondiin ärtyneen katseen ja toivoi, että tuo ymmärtäisi haihtua mahdollimman nopeasti. Hänellä oli nyt tärkeämpiä asioita mietittävänään.
”Sä onnistut jotenkin aina kääntämään mun käytöksen ylösalasin ja mä päädyn aina ihan omituisiin tilanteisiin sun kanssa...” Daeron kohautti uudelleen hartioitaan.
”Eli ihan sama miten paljon mä yritän, mä en vaan voi voittaa sun seurassa.”

Mican ele olisi normaalisti saanut Daeronin kavahtamaan kiireen vilkkaasti taaksepäin, mutta osaksi rauhoittaakseen puolimeridiniä lisää, osaksi osoittaakseen tarjoilijattarelle ettei tällä ollut pienitäkään mahdollisuutta minkäänlaiseen peliin puoliverisen kanssa. Naisen huvittuneisuus toi pienin hymyn Daeroninkin huulille. Tuntui oudolta mutta rentoututavalta olla siinä toisen kanssa täysin selvinpäin. Miehestä tuntui siltä, että hän saattoi juuri nyt, tällä hetkellä olla tuon omituisen naisen kanssa oma itsensä ja laskea sen suojamuurin jota yleensä piti ylhäällä kynsin ja hampain.
”Mä huomaan.” Daeron vilkaisi häntä toiveikkaasti tapittavaa blondia ja loi tälle hurmaavimman hymynsä paljastaen samalla raateluhampaansa.
”Mee pois. Me ei kaivata sua just nyt ja sä häiritset mun keskustelua.” Puolifelicia lausui sanat tutun samettisella sävyllä, mutta niiden iva ja käskevyys ei jäänyt tarjoilijalta huomaamatta. Tyttö nakkasi niskojaan loukkaantuneena ja liukeni vihdoin pois kaksikon pöydästä. Mican juuri samalla hetkellä lausuma kommentti taikavauvasta sai Daeronin nostamaan kulmaansa. Se selittäisi paljon. Kuin naisen sanojen vahvistukseksi puolifelicia tunsi sykäyksen sitä samaa kutsuvaa kaipausta ja kiintymystä, joka oli ajanut hänet lähes hulluksi Momon studiossa.
”Ilmeisesti toi sun taikavauvas on leikkinyt munkin mielellä jo muutaman hetken. Mä oon... nähnyt unia. Enkä mä tiennyt mitä ne tarkoittaa, mutta niistä oli aika helppo päätellä tiettyjä asioita.”

Daeron kuunteli kiinnostuneesti naisen tarinaan Yuyan alkuperästä. Hän ei pettänyt tunteitaan kasvoillaan ja oli mahdotonta sanoa, tunsiko mies myötuntoa tai sääliä Micaa ja tämän poikaa kohtaan. Hän nyökkäsi kuitenkin lopulta ymmärryksen merkiksi ja oli jo kommentoimassa jotain naisen tarinaan, kun tämä avasi taas suunsa. Kysymystulva yllätti Daeronin, eikä hän hetkeen tiennyt mitä oikein halusi tehdä. Vanhat vaistot ja tottumukset kiljuivat pitämään joka ikisen tiedonmurusen elämästään miehen omana tietona, mutta naisen määrätietoisuus ja se rentouttava tunne, jonka tämä oi läsnäolollaan onnistunut puolifelicisiassa aiheuttamaan saivat Daeronin toimimaan päinvastoin. Hän oli osaltaan aiheuttanut sen, että nainen oli nyt siinä tilanteessa missä oli. Kai hän oli toiselle sen verran velkaa, että voisi kertoa edes jotain itsestään. Hän vaihtoi kuitenkin takaisin meridiniksi, siltä varalta että blondi olisi utelias kuulemaan yksityiskohtia uudestan ihastuksestaan.
”Kuka mä oon?” Daeron huokaisi. ”En mä oikein tiedä mitä mä sulle tohon vastaisin. Mä diilaan huumeita koska siitä saa hyvin rahaa. Ja koska mä tykkään siitä, että niitä on tarjolla jos mä satun itse haluamaan vähän vauhtia elämään. Tai unohtaa asioita, tai ihan miten vaan.” Puolifelicia suuntasi vihreiden silmien pistävän katseen naiseen uteliaana näkemään, miten tämä reagoisi miehen avoimuuteen. Toinen ei voinut arvatakkaan, miten äärettömän omituista oli, että Daeron koki tarvetta avautua elämästään näin tai salli naisen päästä näin lähelle.
”Mä tuun aavikolta, niinkun sä tiedätkin. Sarhr'Um klaanista, etelästä. Mä oon asunut Kowloonissa pitkään, yhtä pitkään kun aavikolla. Ja mä oon oppinut selviytymään täällä itekseni, muun muassa hankkimalla ammatin josta mä saan tarpeeksi rahaa elämiseen.” Miehen käsi, joka yleensä olisi pidellyt savuketta, haki hermostuneesti jotain tekemistä ja päätyi pyörittelemään miehen edessä olevaa lasia. Ennen kuin Daeron vastasi naisen viimeiseen kysymykseen, hän huokasi taas.
”Mitä mä aion nyt tehdä? Ilmeisesti istua tässä sun tentattavana ja kuunnella mitä ikinä sanottavaa sulla onkaan mulle. Ja pitää huolta siitä, että mun lapsi tuntee isänsä. Se on enemmän kuin mitä mä oon koskaan saanut.”

Mica istui lasiaan pyöritellen pöydän toisella puolella, kuunnellen Daeronia ja ihastellen salaa tuon korostusta ja tapaa puhua meridiniä. Hänen päänsä pysyi kallellaan, ja lapsikin tuntui rauhoittuneen kuuntelemaan, mitä isällä oli sanottavanaan. Oli asioita, joita hänen ei edes tarvinnut kysyä, kuten millaista oli ollut elää puolirotuisena meridinien parissa, tai hallitsiko Daeron magiaa. Mica oli yllättynyt siitä, että Daeron ylipäätään vastasi hänen kysymyksiinsä, ja kun Daeron pääsi hänen viimeiseen kysymykseensä ja vastasi siihen, Mican silmiin tulvivat jälleen kyyneleet, tällä kertaa puhtaasti onnesta. Hän nousi tuolistaan vaivalloisesti ja taapersi pöydän ympäri Daeronin viereen, tarttuen miestä käsistä. Hän tuijotti miestä herkeämättä sinisillä silmillään, ja asetti sitten miehen kädet vatsakummulleen. Mica kumartui suutelemaan Daeronia, kietoen tuon tuttuun kukkaistuoksuunsa. Hänet valtasi jälleen se voimakas kiintymyksen ja yhteenkuuluvuuden tunne, joka varmasti saavutti Daeroninkin. Hän tunsi miehen kädet lämpöisinä vatsallaan, ja nauroi vasten Daeronin huulia, kun heidän yhteinen lapsensa nyrkkeili vasten isänsä käsiä.
"Täynnä taistelutahtoa jo ennen syntymäänsä", Mica tuumasi hiljaa, suoristautuen. Hän tarkasteli hetken Daeronia pää kallellaan, silittäen vatsansa sivua.
"Minä en ole varma, haluanko tietää mitä Kowloonissa selviytyminen on sinulta vaatinut. Minä en edes halua tietää kuinka vahvoja aineita ja kuinka usein sinä niitä käytät, mutta minun nöyrä toiveeni on, ettet toisi niitä lasteni.. lapsesi.. lastemme lähelle." Mica joutui hakemaan oikeaa sanaa ja punastui lopulta, kun ei löytänyt kunnollista sanaa. Tosiseikkahan oli, että Micalla oli kaksi lasta ja Daeronilla vain yksi, eikä hän voinut mitenkään olettaa, että Daeron hyväksyisi Yuyankin heidän perheeseensä. Ehkä he ehtisivät neuvottelemaan asiasta joskus myöhemmin.

Mica nappasi tuolin, jolla oli vähän aiemmin istunut, ja siirsi sen pöydän päähän, lähemmäs Daeronia. Hän tiesi, ettei ollut kukaan tuomitsemaan tapaa jolla Daeron eli tai keinoja, joilla mies elantonsa hankki. Siltikin hän halusi tietää Daeronista kaiken. Niin ylä- kuin alamäetkin.
"Minä olen niin onnellinen, että sinä olet tuollainen kuin olet. Tai siis", Mica haki sanoja, tuijottaen hetken aikaa syyttävästi mehulasiaan, aivan kuin se olisi yhtäkkiä imenyt hänen päänsä tyhjäksi sanoista.
"Minä olin lapsena niin onnekas, että sain kasvaa molempien vanhempieni turvissa. Olkoonkin, että jouduin myöhemmin todistamaan heidän traagista kuolemaansa, mutta uskoisin, että lapsuuteni oli niin onnellinen kuin oli juurikin siksi, että minulla oli vanhemmat. Minä olin pelännyt, että tämäkin kultapieni joutuisi kasvamaan tohelon äitinsä huomassa", Mica sanoi, naurahtaen. Hän tiesi olevansa melko onneton äitinä, mutta hän oli toisaalta hyvin nuorikin.
"Kuinka vanha sinä olet, Daeron? Katso, minä en tiedä sinusta edes perusasioita", nainen nauroi, ottaen Daeronin käden omaansa ja pidellen sitä omien käsiensä ja vatsansa välissä, silitellen miehen kämmenselkää sormillaan, kasvoillaan pieni hymy ja mietteliäs ilme. Kuka olisi arvannut, että Daeron todella haluaisi olla isä lapselleen? Huumediileri ja aineiden väärinkäyttäjä. Kukaan järjissään oleva äiti ei varmaan päästäisi Daeronia lastensa lähellekään, ja silti Mica tunsi pohjatonta onnellisuutta siitä, että hänellä nyt oli joku, johon turvautua. Joku joka auttaisi häntä portaissa. Mica kohotti Daeronin käden huulilleen.
"Minä en halunnut, että tämä menisi näin, enkä minä todellakaan voi vaatia sinua asumaan kanssani tai edes pitämään minusta", Mica sanoi hiljaa, tajuten yhtäkkiä, ettei Daeron välttämättä välittänyt hänestä pätkän vertaa vaan lapsestaan. Ehkä Daeron yrittäisi viedä pienen vauvan mukanaan. Tuskin. Mica naurahti vaimeasti omille ajatuksilleen. Kuinka typerä hän olikaan. Hän pudisti pienesti päätään ja katsoi sitten Daeronia silmiin.
"Minun on pakko päästä vessaan", nainen sanoi, punnertaen ylös tuolistaan. Hän haki katseellaan jotain kylttiä joka opastaisi häntä. Hän oli jo kumartumassa suukottamaan Daeronia kuin mikäkin vaimo, mutta muisti sitten juuri suustaan päästämänsä sanat ja suoristautui. Hän vei kätensä selkänsä taakse ja irvisti. Sitten hän taapersi kohti kylpyhuoneita. Hän huomasi ilkeän mulkaisun, jonka tarjoilija loi häneen hänen kulkiessaan ohitse, mutta päätti jättää sen huomiotta. Tarjoilija oli kuitenkin päättänyt yrittää onneaan Daeronin kanssa vielä kerran, nyt kun tuo kamala turvonnut akka ei ollut enää häiritsemässä. Nainen suori tiensä pöytään jossa Daeron istui, kumartuen rintavako tarjolla miehen puoleen.
"Voisinko tuoda teille jotain?" Tarjoilijatar kysyi viehkeästi.

Daeron ensireaktio oli estellä naisen lähestymisyritykset ja työtää toinen kauemmas. Mican painaessa miehen käden vatsansa päälle, puolimeridin veti kuitenkin terävästi henkeä. Oli kuin naisen kehosta oli virrannut miehen käteen lämmin virta puhdasta euforiaa; kaikki oli nyt hyvin, koko maailma tasapainossa. He olivat nyt yhdessä ja mikään ei olisi voinut tehdä asioita paremmaksi. Daeronin vastatessa naisen suudelmaan, hän tuntui sulavan, hukkuvan toisen läsnäoloon. Samalla hän kuuli mielessään sen äänen, joka oli piinannut hänen uniaan niin monena yönä. Tällä kertaa ääni ei ollut kuitenkaan itkuinen tai valittanut eksyneesti vaan hersyi puhdasta iloa ja onnea. Puolifelician päässä humisi, ja kun lapsen pieni nyrkki kurottui koskettamaan isänsä kättä naisen sisällä, miehen kurkusta karkasi kehräävän matala, hellä kutsu. Ääni kuulosti oudolta hänen omiinkin korviinsa, aivan kuin tuo se olisi kummunut jostain alkukantaisesta vaistosta kielellä, jonka hän oli kauan sitten unohtanut tai ei ehkä ollut koskaan edes oppinut.

Mican pyyntö hukkui Daeronin mielen sumentavaan euforiaan ja puolifelicia nyökytteli vain epämääräisesti myöntyväksi vastaukseksi. Samalla puoliverisen silmät oli edelleen liimattuna naisen vatsaan, tämän kätten silitellessä sitä hellästi. Daeronin kurkusta kumpusi heikko kehräys, jota hän itse tuskin edes huomasi. Lapsi tuntui kuintenkin kuulevan isänsä äänen, sillä rauhoittui paikalleen miehen käsiä vasten. Vasta kun Mica siirtyi kauemmas istumaan, Daeron tuntui tupsahtavan takaisin todellisuuteen. Oli kuin hänen silmiensä edestä olisi vedetty verho ja euforia ja lähes tukahduttava onnen tunne katosi taas kuin silmän räpäyksessä. Puoliverinen katsoi naista ja sitten tämän vatsaa hieman pöllämystyneenä. Mitä ihmeen voimia tuolla syntymättömällä lapsella olikaan...

Naisen sanat saivat Daeronin naurahtamaan käheästi. Oli varmasti ensimmäinen kerta kuin kukaan oli koskaan sanonut olevansa onnellinen siitä, millainen hän oli. Mican selitys sai kuitenkin puolifelician ilmeen taas mietteliääksi. Kasvaminen isättömänä meridinyhteisössä äidin kanssa, joka ei toisinaan edes sietänyt pientä poikaansa silmissään, oli muokannut Daeronin käsitystä vanhemmuudesta. Hän tiesi ettei halunnut lapsensa kasvavan samalla tavalla. Vaikka puolifelicia oli tuskin koskaan ajatellut joskus olevansa kenenkään isä, hän tiesi myös sen, ettei voisi hylätä lastaan vaikka kuinka tahtoisi. Naisen tarttuessa miehen käsiin, hän suuntasi taas katseensa toisen kasvoihin ja hymähti.
”Mä tykkään yleensä pitää perusasiatkin ihan omana tietonani. Mutta mä oon 25.” Kuunneltuaan toisen selityksen, miehen vihreät silmät katsoivat naiseen intensiivisesti. ”Mica... Mä en tiedä vielä miten me tää tehdään. Mulla on mun työ ja se ei selvästi sovi sun suunnitelmiin. Mutta se on mitä mä teen, miten mä selviydyin. Ja mä... Mä oon tottunut olemaan yksin.” Puolifelicia huokaisi ja palasi sitten pyörittelemään edessään olevaa lasiaan käsissään. Ei hänestä ollut leikkimään pikkuperhettä naisen ja kahden lapsen kanssa. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten hän aikoisi hoitaa tämän sotkun käytönnössä, mutta ei antaisi naisen myöskään kadota lapsen kanssa tai sulkea puoliveristä tämän elämän ulkopuolelle. Vastaukseksi naisen selitykseen poistumisestaan Daeron nosti katseensa tämän silmiin ja nyökkäsi.

Mies oli taas hukkunut omiin ajatuksiinsa kun tarjoilijattaren rintavako yht'äkkiä tupsahti hänen kasvojensa eteen. Daeron katsoi naiseen yllättyneenä ja hieman ärtyneenä.
”Vie vaikka toi pois.” Hän kohautti sitten olkiaan tönäisten käsissään ollutta lasia hieman naista kohti. ”Ja tuo mulle toinen samanlainen. Ja mitä ikinä toi mehu olikaan.” Mies nyökkäsi kohti Mican lasia. Nainen katsoi Daeroniin ja hymyili tälle viettelevästi. Sitten hän iski miehelle silmää ja suuntasi hakemaan juomat. Valikoituaan hyllystä hieman vähemmän puhtaan lasin naisen mehulle, jätettyään drinkkiin kuuluvan hedelmänpalan pois annoksesta ja tuplattuaan Daeronin juoman annoskoon, blondi palasi lanteitaan keikutellen takaisin puolifelician pöytään.
”Siinä ole hyvä. Talo tarjoaa tuplan.” Nainen kujersi. ”Ja puhelinnumeroni.” Hän kumartui kuiskaamaan miehen korvaan, painaen samalla paperinpalasen keimaillen miehen käteen. Daeron katsahti tarjoilijaan selvästi huvittuneena.
”Kuule, sä et oo ihan mun tyyppiä ja mulla on vähän muita kiireitä just nyt.”

//Uujeah, finally! Ja toka sivu! ^^

Mica taapersi kylpyhuoneeseen ja vilkaisi itseään peilistä. Hän muistutti jotain eksoottista kalaa ison vatsansa kanssa, ja siltikin hän piti ulkomuodostaan nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Tuntui, että hänen elämällään oli tarkoitus. Hän kosketti hellästi mahansa sivua, ennen kuin ryhtyi hoitamaan sitä, mitä varten oli tänne tullutkin. Joitakin minuutteja myöhemmin Mica astui ulos vessasta ja käytävälle. Hän asteli salin puolelle ja suuntasi katseensa kohti pöytää, jossa tiesi Daeronin istuvan. Hänen kulmiensa väliin ilmaantui se ärtynyt ryppy hänen nähdessään kurvikaslanteisen tarjoilijan notkumassa heidän pöydässään. Mustasukkaisuus ja omistuksenhalu, jotka eivät olleet hänen omiaan, valtasivat hänet ja sumensivat hänen näkökenttänsä vihaisin kyynelin. Hän asteli pöytään ja laski siron, voimakkaan kätensä tarjoilijan olalle.
"Sinun on aika suksia kuuseen", Mica murisi vihaisesti. Hänen silmissään oli katse, jollaiseen hän ei olisi itsekään uskonut pystyvänsä. Hän tunsi koko vartalonsa värisevän, ja kun tarjoilija loi häneen vain nopean, halveksivan katseen, yrittäen sitten kääntyä jälleen Daeronin puoleen letkauttaakseen jotain nokkelaa, kuten "etkö huomaa, että naisesi on sekaisin kuin seinäkello", Mica kovensi otettaan naisesta.
"Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt? Painu. Vittuun." Mica sanoi, purren hampaansa yhteen. Nainen kääntyi hänen puoleensa, aikomuksenaan kiroilla takaisin, mutta Mica oli nopeampi. Hänen kätensä liikkuivat ilman, että hänen tarvitsi käskeä niitä erikseen. Hän läväytti naista täydellä voimalla suulle, voimalla, jota oli paranneltu kolmen vuoden ajan Kowloonin edityneimmässä laboratoriossa. Tarjoilija lennähti takamukselleen, kasvoillaan ällistynyt ilme. Mica oli itsekin hämillään, mutta hänen sisältään kumpusi edelleen voima, joka kietoutui hänen ympärilleen. Hänen rinnastaan kohosi uhkaava murina, kun hän otti askeleen kohti tarjoilijaa. Nainen vikisi, koettaen ryömiä pakoon. Mican verkkokalvoille heijastui kuva panikoituneesta vaaleasta naisesta, joka ryömi henkensä hädässä häntä pakoon, ja yhtäkkiä voimakas vihan tunne katosi. Mica vei tärisevän kätensä suunsa eteen ja tuijotti naista tummansiniset silmät pelosta levinneinä.

"Mitä minä olen tehnyt?" Mica kysyi, siirtäen katseensa Daeroniin. "Tämä ei ole normaalia." Nainen henkäisi. Hänen katseensa välähti kohti kahta lasia, jotka olivat kuin ihmeen voimalla täyttyneet, ja sitten naista, joka oli jo päässyt jaloilleen ja tuijotti häntä pelokkaana.
"Hullu akka", tarjoilija mutisi, kävelen hiukan hoipertelevin askelin kohti baaritiskiä, jonka takaa tuon kollega oli astunut valmiina puolustamaan työtoveriaan, mikäli tarve olisi niin vaatinut. Tarjoilija heilautti kättään merkiksi siitä, että kaikki oli hyvin, painuen sitten takahuoneeseen. Mica tuijotti hämillään naisen perään, sopertaen anteeksipyyntöjä anteeksipyyntöjen perään. Hän piteli molempia käsiään vatsallaan ja pudisteli päätään. Toivuttuaan ensijärkytyksestä Mica käänsi katseensa jälleen Daeroniin.
"Minä en tajua mikä minuun meni", Mica sanoi hiljaa, itkuisesti, "minä näin vain sinut ja hänet, ja sitten…" Nainen silitti masuaan, kulmat rypyssä, aivan kuin olisi kuunnellut jotain ääntä, jota muut eivät pystyneet kuulemaan. Lopulta hän tuntui irtautuvan kuin lumouksesta ja vilkaisi olkansa ylitse baaritiskille. Tiskin takana seissyt mies oli palannut töihinsä, ilmiselvästi kuitenkin pitäen heitä, häntä silmällä.
"Ehkä taikavauvalla oli sormensa pelissä", nainen mutisi, miettien kuumeisesti uskaltiko enää istua alas. Hänen täytyi saada koottua itsensä.
"Kuule, olisiko liikaa pyydetty, jos voisimme lähteä vaikka kävelylle? Minun on saatava raitista ilmaa. En pysty ajattelemaan kunnolla täällä", Mica sanoi, viitaten savuista, hämärää kapakkaa, "tuntuu, etten pysty hallitsemaan itseäni."

”Olen paljon enemmän tyyppiäsi kuin se tonnikeiju jonka kanssa istut.” Nainen supatti Daeronin korvaan. Puolifelician huvittuneisuus alkoi pikku hiljaa taipua takaisin ärtymykseen. Eikö tuo tyhmä akka ymmärtänyt selvää yleiskieltä kun sellaista kuuli? Miehen häntä huiskaisi vihaisesti. Hän oli juuri kehottamassa naista korjaamaan luunsa ja palaamaan takaisin baaritiskin toiselle puolelle, kun Mica pelmahti paikalle tekemään sen hänen puolestaan. Kun naisen yliluonnollisen voimakas isku lennätti tarjoilijan rähmälleen, Daeronin kulmakarvat kohosivat yllätyksestä. Micahan oli täynnä yllätyksiä tänään ja hormoonit saivat naisesta esiin selvästi aivan uusia, agresiivisempia puolia. Puolifelicia mietti jo murtosekunnin ajan, josko hänen oletettiin yrittävän estää naisten yhteenottoa ja hillitsevän Mica, mutta kun puolimeridinillä ei tuntunutkaan olevan tarvetta höykyttää blondia sen pahemmin, Daeron rentoutui.

Toisen säikähteneelle kommentille Daeron kohautti olkiaan. Kun nainen alkoi kuulostaa taas itkuiselta, puoliverinen vei kätensä vaivaantueensti raapimaan korvansa taustaa ja katsoi toista silmiin.
”Ei sillä oo mitään väliä. Toi narttu alkoi käydä jo munkin hermoille.” Mies ei oikein tiennyt, millaista reaktiota häneltä odotettiin. Tokihan hän tiesi, ettei ollut Mican tapaista käydä ihmisten kimppuun pikkuasioiden takia, mutta toisaalta sellainen käytös ei ollut Daeronille itselleen kovin vierasta. Naisen ehdotukselle poistua baarista puolifelicia nyökkäsi. Hän kulautti tuplajuomansa yhdellä kulauksella alas ja nousi seisomaan. Sitten hän asteli Mican vieressä ulos, kietoen matkalla häntänsä viettelevästi naisen vyötärön ympärille ärsyttääkseen tarkoituksella takahuoneesta ilmestynyttä tarjoilijaan. Samalla Daeron iski tälle vihjaavasti silmään ja saatteli Mican ulos ovesta.

Kaatosade oli muuttunut heikommaksi vihmonnaksi, mutta Daeron sävähti silti inhosta pisaroiden tippuessa miehen korville. Hän odotti, että nainen sai sateenvarjonsa ojennukseen sytyttäen samalla itselleen kauan kaipaamansa tupakan. Puolifelicia puhalsi kohteliaasti savut poispäin naisesta ja viittoi samalla kieltävästi naisen tarjoamalle sateenvarjolle. Daeronia ei huvittanut kyyristellä epämukavasti toisen pienen varjon alla vaan kärsi mieluummin sateesta.
”Mihin sä haluaisit mennä?”
Naisen nimettyä suunnan, Daeron suuntasi alas katua, hidastaen askeleensa toisen vaivalloisempaan kävelyyn sopivaksi. Kävellessään Mican vieressä tupakkaansa poltellen, hän tunsi taas kaipauksen nytkähdyksen mielessään, tällä kertaa kuitenkin hieman heikompana. Puolimeridin puri hampaansa yhteen ja katsoi sateenvarjon alla etenevää naista.
”Onko tää... ” Daeron etsi oikeaa sanaa. ”Nää mielihalut ja näyt pelkästään ton pennun aiheuttamia, vai onko sulla niissä sormes pelissä?” Hän ei arvostanut sitä, että joku tai jokin yritti ottaa hänen mielensä valtaansa tuolla tavoin. Syntymätön lapsi tuskin hallitsi kykyjään vielä kovin hyvin, mutta Mica kyllä selvästi tiesi mitä teki magiansa kanssa. Daeron värisi, osittain johtuen sateen märkyydestä, osittain ajatuksesta lapsen mahdollisista voimista.

//Lyhyt ja huono :/

Mica oli jo valmistautunut henkisesti kiiruhtamaan nopeamman Daeronin rinnalla, ja tunsi suunnatonta helpotusta kun Daeron hidastikin tahtinsa hänen mukavuustasonsa mukaiseksi. Mica oli nimennyt suunnaksi - sen suurempia miettimättä - sataman. Ehkä mereltä puhaltava raikas, suolainen tuuli saisi hänet jälleen järkiinsä. Daeron oli lupautunut toki heidän lapselleen isäksi, miehen teko, mutta muutamalla sanalla mies oli sortanut niin monta pilvilinnaa, ettei Mica ollut pystynyt koko tuhottujen unelmien määrää edes käsittelemään. Hänen aivonsa olivat menneet lukkoon, eikä hän ollut tuntenut mitään. Nyt tunteet kuitenkin pulppusivat jälleen pintaan ja Mican täytyi keskittyä täysin voimin, ettei olisi ruvennut jälleen parkumaan. Miksi raskaana oleminen oli näin kamalaa? Niin katkeransuloista. Daeron ei suostunut edes tulemaan hänen kanssaan saman sateenvarjon alle, vaikka ilmiselvästi inhosi sadetta jokaisella solullaan.

Mica vilkaisi Daeronia ja tavoitteli kasvoilleen urheaa hymyä.
"Minulla ei ole mitään tekemistä sinun mielihalujesi kanssa", Mica vakuutti, naurahtaen, "ei ainakaan tällaisena kuin nyt olen. Ja mistä näyistä sinä puhut?" Mica kohotti kulmaansa kysyvästi. Noinkohan isäksi tulemisen tieto oli murtanut Daeroninkin järjen? Mies tuntui puhuvan täysin omiaan. Mican rinnassa läikähti huoli. Mitä hän sitten tekisi, jos Daeroniltakin tippuisivat ruuvit ja mutterit? Hän ei kaivannut kahden lapsen lisäksi vaivoikseen vielä sekopäistä miestäkin. Ehkäpä Daeronilta löytyisi jokin järkevä selitys kummallisille puheilleen. Mica ojensi kätensä esiin sateenvarjon alta ja totesi sateen loppuneen. Hän ravisteli sateenvarjonsa ja taitteli sen kokoon, sujauttaen sen kiinnityslenksun sitten ranteensa ympäri. Hetken hän ehti toivoa, että aurinko paistaisi, mutta vilkaistessaan ylös hän tajusi sateenkin loppuneen vain siksi, että heidän yläpuolelleen oli leijunut yksi korkeamman kaupungin järkälemäisistä kivilaatoista.
"Minua inhottaa tämä tunne, aivan kuin olisi jatkuvasti jäämässä jonkun jättiläisen jalkoihin", Mica mutisi, heristäen pientä nyrkkiään taivaalla keikkuvalle laatalle.

Hän huokaisi ja katsoi Daeroniin.
"Entä sinun äitisi? Asuuko hän yhä aavikolla? Pidätkö sinä häneen lainkaan yhteyttä?" Mica kysyi sitten, koettaen saada kiinni kaikista niistä asioista, jotka Daeron oli hänelle kertonut vasta joitakin hetkiä sitten. Mica ujutti kätensä taskuihinsa, estääkseen niitä kurottamasta kohti Daeronin käsiä. Puolifelicia ei tosiaankaan tainnut olla pariutuvaa tyyppiä, eikä varmasti arvostaisi, jos Mica yhtäkkiä tarraisi kiinni ja roikkuisi toisen käsipuolessa. Sen sijaan nainen keskittyi haaveilemaan Daeronin äidistä. Millainen naisen olikaan täytynyt olla, kun oli synnyttänyt Daeronin kaltaisen pojan? Millainen Daeronin isä oli ollut? Ei ilmeisesti kovin mukava tyyppi, kun oli lähtenyt lätkimään ja jättänyt Daeronin äidin klaanin armoille, mutta toisaalta mitäpä felicia tietäisikään meridinien tavoista ja sosiaalisesta kulttuurista. Häntä puistatti, kun hän vain ajattelikin mitä feliciaheimoissa tehtiin heimon pettäneille naisille, feliciat kun kuitenkin olivat soturikansaa. Vaikka eihän se naisen syy ollut, jos tämä raiskattiin. Miesten oli sitä vaikea ymmärtää, ja naisten itsensä vielä sitäkin vaikeampaa, Mica jos kuka sen tiesi.

"Minä olen muuten 18. Ihan vain että tiedät. Sain Yuyan 14-vuotiaana", Mica sanoi hiljaa, ihmetellen nyt myöhemmin itsekin, kuinka oli selvinnyt. Rising the Butterflyn riveihin liittyminen oli tietenkin auttanut asiaa huomattavasti, sillä vastarintaliike oli pitänyt omistaan hyvää huolta vielä neljä vuotta sitten. Micalla ei ollut aavistustakaan järjestön nykyisestä toiminnasta, vaikkei hän uskonut sen paljoa niistä vuosista muuttuneen. Häntä oli kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä silloin, kun Yuya oli vielä tarvinnut äitiään selviytyäkseen hengissä. Rising the Butterflyn johtoporras oli toki ajatellut kasvattavansa pojasta vallankumouksellisten kärkihahmon tai vastaavan.
"Työskentelin palkkamurhaajana, hitmanina elättääkseni meidät", Mica sanoi vaisusti, "Rising the Butterflyn riveissä. He eivät ilahtuneet, kun sanoin haluavani rauhallisemman, turvallisemman elämän pojalleni, ja lähdin." Naisen siniset silmät kohottautuivat jälleen kohti taivasta. Hän oli korviaan myöten ongelmissa, eikä ollut aiemmin edes tajunnut sitä. Kai Daeronin tapaamisesta oli ollut jotain hyötyäkin. Hän soi Daeronille vinon hymyn, kurottaen nappaamaan miehen hännästä salamannopeasti kiinni. Hän pysähtyi ja kosketti Daeronin hännällä kasvojaan, silittäen omaa poskeaan hännän pitkillä, silkkisen pehmeillä karvoilla.
"Olen oikea tikittävä aikapommi", Mica sanoi nauraen, sirot sormet häntää silittäen.

//Vastasiiiiin! :D Toivottavasti luet tän viel täs maanantain puolella, että sun mielenterveys säilyy. <3

Sateen lakatessa hetkellisesti, Daeron rentoutui silmin nähden ja pudisteli liian kosteuden hiuksistaan. Seisahtuen siksi aikaa että nainen sai pudisteltua sateenvarjonsa kuivaksi, puolifelicia suuntasi vihreät silmänsä taas naiseen. Eikö toinen todella tiennyt mistä hän puhui vai teeskentelikö tuo vain?
”Tiedätsä... Välähdyksiä. Unia. Sellasta.” Mies vastasi vältellen, tahtomatta vaikuttaa täysin sekopäiseltä. Jos nainen ei tosiaan kokenut samoja näkyjä tai suunnattoman kiintymyksen tunteita, syyn täytyi joko olla puoliverisen omien korvien välissä tai sitten tuo ”taikavauva” aiheutti tilapäisiä mielenhäiriöitä vain isässään. Daeronin mielessä ei edes käväissyt, että lapsen ja hänen jakamalla feliciaverellä olisi saattanut olla jotain tekemistä asian kanssa. Soturikansa kyvyt olivat Daeronille täysi mysteeri, eikä hän ollut edes kovin tietoinen sisällään piilevistä taidoista. Meridien parissa feliciakyvyillä ei juuri ollut sijaa, eikä Daeronilla ollut toisaalta koskaan ollut halua tutustua vihaamaansa perimäänsä yhtään sen tarkemmin.

Kun Mica kyseli puoliverisen äidistä, miehen leukaperät kiristyivät ja häntä viuhahti ärtyneesti. Nakaten loppuun poltetun tupakannatsansa kadun pintaan, hän vilkaisi naiseen. Vihreissä silmissä leimahti sekoitus vihaa ja suunnatonta kaipausta, ennen kuin niiden katse palasi taas tutkimattoman hallituksi.
”Joo. Jos se on vielä hengissä. Mä en oo kuullut siitä sen jälkeen kun mut... mä lähdin.” Daeron sai lauseesta kiinni viime tingassa. Vaikka hän olikin päättänyt jakaa osia elämästään naisen kanssa, ei Mican tarvinnut tietää ihan kaikkea siitä, mitä meridinheimossa olikaan tapahtunut. Puolifelicialla ei ollut pienintäkään aikomusta tai halua jakaa muistojaan siitä, kuinka hän oli vihdoin vuosien kidutuksen jälkeen eräänä päivänä räjähtänyt ja hyökännyt piinaajansa kimppuun aikomuksenaan vain tappaa, repiä ja tuhota. Kuinka hän oli raastanut pojan kurkun auki paljailla kynsillään ja tuntenut tämän kuuman veren purskahtavan kasvoilleen ja kuinka heimon vanhemmat jäsenet olivat vihdoin tulleet apuun ja repineet hänet irti pojasta, vain hetkeä ennen kuin hän olisi saanut puristettua elämän ulos pienen meridinin kehosta. Daeron ei katunut tekoaan vähääkään, vaikka se olikin maksanut hänen paikkansa siinä ainoassa yhteisössä, jota hän oli edes joten kuten voinut kutsua kodikseen.

Naisen sanat yllättivät Daeronin ja hän palasi muistoistaan takaisin maan pinnalle. Vain 14-vuotiaana? Se oli nuori ikä jopa meridinille. Mican aikaisempi ammatti selitti myös paljon toisen kyvyistä ja puolifelicia katsoi toista hieman ihmeissään. Nainen oli päättänyt ryhtyä toden teolla avoimeksi salaisuuksistaan, joita oli ennen visusti varjellut. Toisaalta Daeron ei voinut myöskään kuvitella Micaa tappamassa elääkseen, mutta kaikilla heillä oli piileviä kykyjä ja Kowloonissa yksi jos toinenkin päätyi tekemään mitä tahansa selviytyääkseen. Mies oli totta kai myös kuullut Rising the Butterflysta ja naisen tilanteen vakavuus alkoi käydä melko selväksi. Jos hänen perässään oli niin hallituksen laboratiorio kuin pahamaineinen kapinallisjärjestökin, ei ihme että tämä halusi pitää poikansa kanssa matalaa profiilia.

Mican tarttuessa puolifelicia häntään, tämä äännähti pienesti ja kääntyi sitten naisen puoleen. Miehen häntä kiemurteli hieman naisen otteessa, mutta ei kuitenkaan pyrkinyt pääsemään irti. Toisen viedessä sen omille kasvoilleen, Daeron värähti tahtomattaan mielihyvästä. Noin hellä ja intiimi kosketus ei ollut puoliveriselle kovin yleistä, eikä hän voinut täysin estää kasvoilleen pyrkivää hymyä.
”Se on ollu mulle aika selvää jo siitä lähtien kun sun olohuoneeseen pelmahti hallituksen joukkoja keskellä kirkasta päivää.” Daeron hymähti hiukan huvittuneesti. Sitten hän kumartui kuiskaamaan naisen korvaan, sipaisten sitä samalla höyhenen kevyesti huulillaan:
”Mutta mä nautinki haasteista.”
Vetäytyen kauemmas naisesta Daeron sytytti uuden tupakan. Vihreät silmät viipyilivät kuitenkin vielä naisen kasvoissa ja niissä tanssi sama hymy kuin puolifelician suupielissä.

Mica silitteli yksittäisiä karvoja miehen hännässä, sivellen hännän päällä huuliaan. Hänen sinisissä silmissään tuikki kaiku siitä, mitä niissä oli näkynyt silloin kuukausia sitten. Daeron näytti niin komealta hymyillessään. Hän tunsi sen roihuavan liekin syttyvän jälleen alavatsassaan. Ellei hän olisi tuntenut itseään ryhävalaaksi, hän olisi saattanut jopa tehdä asialle jotakin. Nyt hän tyytyi kuitenkin nousemaan varpailleen ja painamaan suudelman miehen huulille. Mican käsi löysi tiensä Daeronin kaulalle, silittäen tuon korvanjuurta ja -taustaa.
"Minussa sitä haastetta kyllä riittää", Mica mutisi vasten miehen huulia, antaen viattoman hymyn levitä kasvoilleen. Ehkä oli tosiaankin parempi, ettei Daeron asunut heidän kanssaan. Ehkä heidän pitäisi tehdä jonkinlainen hätäsuunnitelma, ihan vain siltä varalta, että Mica joskus jäisi kiinni. Todennäköisyys siihen ei ollut kovin suuri, mutta mahdollista se kuitenkin oli. Ehkä Daeron pitäisi huolen lapsista, edes jonkin aikaa. Mica ei laskenut liikaa miehen isänvaistojen varaan, eikä uskaltanut edes haavemaailmoissaan olettaa, että Daeron olisi valmis olemaan täysipäiväinen isä kahdelle lapselle joista toinen ei ollut edes miehen oma. Silti Mica tunsi, että voisi luottaa Daeroniin ainakin siinä, että mies pitäisi hänen jälkikasvunsa turvassa siihen saakka että suurin myrsky olisi ohitse. Mica hymähti itsekseen. Nyt ei todellakaan ollut paras hetki ajatella synkkiä tulevaisuudenkuvia. Miehen sytyttämä tupakka sai Mican ottamaan puolittaisen askeleen kauemmas Daeronista. Hän laski irti miehen hännästä, mutta ojensi kuitenkin kätensä niin, että Daeron voisi tarttua siihen, mikäli tuon luonne vain antaisi periksi.

Niin tai näin, Mica lähti jatkamaan matkaa kohti merta. Naisen siniset silmät viipyilivät nyt jo huomattavasti pidempiä aikoja Daeronissa, ihastellen miestä. Hän halusi sanoa jotain älykästä, jotain mistä he voisivat keskustella, mutta yhtäkkiä hänestä tuntui kuin hänen ensi ihastuksensa olisi seissyt Daeronin paikalla, eivätkä hänen aivonsa tuntuneet tuottavan mitään sanomisen arvoista. Niinpä Mica siirsi katseensa eteen päin, sanomatta hetkeen mitään. Hän tutki muita kadullatallaajia, esittäen puolihuolimattomia kommentteja, kuten "katso tuota takkia, aika kamala", tai "voi mitkä upeat kengät". Hän mietti mielessään keitä nämä ihmiset oikein olivat, mistä he olivat tulossa ja minne menossa.
Ennen pitkää meri ilmaantui talojen takaa heidän näkyviinsä, ja Mica tunsi raikkaan tuulahduksen, joka kiiri pitkin ylös viettävää katua.
"Tämä paikka tuo mieleen muistoja", Mica sanoi, punastuen. Hän vilkaisi toiselle puolelle katua, viitäten kohti nyt päiväsaikaan suljettua yökerhoa.
"Muistatko tuon paikan?" Mica kysyi, nauraen. Hän ainakin muisti, eikä ollut täysin ylpeä suorituksestaan sinä iltana. Hänen olisi pitänyt olla vastuullisempi ja jättää juominen muille. Mica oli kuitenkin jäänyt paitsi kaikista nuoruuden huveista, eikä ollut missään vaiheessa oppinut hallitsemaan juomistaan. Hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mikä oli viimeinen ja mikä oli yksi liikaa. Huono viinapää ja epäluotettava, omaa etuaan tavoitteleva seura olivat huono yhdistelmä - pakkohan Micankin oli itselleen myöntää, ettei Daeron ainakaan hänestä persoonana ollut ollut kiinnostunut heidän ensimmäisenä iltanaan yhdessä.
"Kuinka minä sainkaan sinut lähtemään mukaani?" Mica tuumi mietteliäänä, kohottaen katseensa Daeroniin. Hän tajusi Daeronin katsovan tien toiselle puolelle, ja kuvitellen miehen katsovan yökerhoa, Mica heilautti kättään miehen silmien edessä.
"Hohooi?" Nainen huhuili, hymyillen epävarmasti. Kaikessa tohinassa häneltä jäi täysin huomaamatta kadun toisella puolella seissyt nainen, joka erottui joukosta, eikä sitten kuitenkaan erottunut. Riippui siitä, mitä väenpaljoudesta etsi.

Mican suudelma sai Daeronin hymähtämään uudelleen ja naisen kosketus tuon kaulalla aiheutti uuden väristyksen. Mies ei usein antanut toisten koskettaa itseään näin eikä ainakaan koskaan selvin päin. Oikeastaan vain Mica oli saanut nähdä hänen hellemmän puolesa ja nainen oli ainut olento, jonka tuo räjähdysherkkä puolifelicia salli edes joskus silittää itseään. Mican sanat saivat kuitenkin Daeronin naurahtamaan ääneen.
”Mä sanoin sulle jos siellä rannalla, että se saatan olla mä, joka on liian iso haaste sun käsiteltäväks.” Nainen oli niin viaton ja naiivi ja omalla tavallaan syötävän suloinen. Normaalisti Daeron ei oli jaksanut kauaa katsella Mican kaltaista sinisilmäistä tyttöä, mutta naisen toinen puoli, se kylmäverinen, mekaanisesti paranneltu entinen palkkatappaja joka aina välillä ponnahti esiin piti puolifelician mielenkiinnon yllä. Hän tiesi kyllä, että voisi tuskin tarjota Micalle puoliakaan niistä haavekuvitelmista, jota tällä luultavasti heistä kahdesta oli. Eikä puoliverinen aikonutkaan luvata naiselle mitään, ainakaan enempää kuin mihin oli jo toisen takia myöntynyt. Daeron oli viettänyt liian kauan omillaan, tarvitsematta todella ketään tai mitään, että olisi edes osannut tehdä naisen mielen mukaan tai päästää tämän aidosti osaksi elämäänsä. Mican kohdussaan kantama lapsi kuitenkin muutti asioita hieman. Ainakin sen verran, että mies oli valmis käyttäytymään toisen seurassa siivosti ja jopa antamaan puolimeridinille pienen palan luottamustaan; lahjan josta hän ei hevillä luopunut.

Niin pitkälle puolifelician sopeutuminen ei kuitenkaan mennyt, että hän olisi kävellyt naisen kanssa käsi kädessä pitkin rantabulevardia. Sen sijaan Daeron seurasi tämä seurasi naisen vierellä tupakkaansa poltellen ja toista kättä farkkujensa taskussa lepuuttaen. Miehen askellus oli jälleen rennon kissamaista, eikä siinä tällä kertaa ollut mitään pakotettua. Mican puolivillaisiin keskusteluyrityksiin Daeron hymähteli aina silloin tällöin myöntävän vastauksen, samalla kun vaihteli katseensa paikkaa naisen kasvoista ulapalle ja takaisin. Toisen mainitessa yökerhon ja rantaan liittyvät muistot, Daeron katsoi tätä pitkään kasvoihin ja hymyili sitten rennosti, paljastaen osittain terävät raateluhampaansa. Ennenkuin puolifelicia ehti kuitankaan vastata naisen kommenttiin, liike Mican pään takana varasti miehen huomion. Puolimeridinin osoittaman yökerhon seinään nojaileva nainen oli hälyttävän tutun oloinen ja heilauttanut juuri laiskasti kättään tuntemisen merkiksi. Daeronin niskakarvat pörhistyivät ja tuon keho jännittyi hieman. Kun vaaleahiuksinen nainen suuntasi sitten päättäväiset askeleensa kadulla seisovan kaksikon luokse, pienimmätkin hymynrippeet karisivat puolifelician kasvoilta.

Miehen kasvojen edessä heiluva käsi veti Daeronin huomion takaisin edessään seisovaan naiseen. Vihreät silmät singahtivat takaisin Mican sinisiin samalla kun puoliverinen mietti kuumeisesti, miten pääsisi tilanteesta eroon mahdollisimman vähin vahingoin. Hän ei tahtonut tavata katua ylittävää naista, eikä varsinkaan kirkkaassa päivän valossa Mican seurassa. Kun tuo pitkä kaunotar sitten seisahti pienen meridinin taakse suunnaten ylimielisen hymynsä Daeroniin toinen huolellisesti nypityistä kulmakarvoista ivallisesti hieman koholla, mies ei voinut muuta, kuin kohdata tämän katseen.
”Moi Vienna.” Puolifelician ääni oli hiukan kylmäkiskoinen ja mies näytti siltä, ettei todellakaan olisi tahtonut olla tässä paikassa tai naisen seurassa juuri nyt.

Kun Daeron ei laskenut katsettaan takaisin Micaan yrityksistä huolimatta, nainen kääntyi katsomaan mikä miehen huomion oli vanginnut. Hän ei ollut tunnistaa katua ylittävää naista samaksi, joka oli pilannut hänen iltapäivänsä uuden tuttavansa Rexin ja tuon pikkuveljen Idanin kanssa. Aikaahan siitäkin oli jo kulunut, mutta tämä vaalea kaunotar ei muistuttanut yhtään sitä tummaa tazzyrialaista armeijan kasvattia. Nainen tuntui saaneen lisää karismaa, aivan kuin tuon vaikutusvalta olisi kasvanut tai jotain. Mica tiesi vain sen, että nainen otti häntä isolla kädellä päähän. Ja nyt tuo nainen ilmeisesti tunsi myös Daeronin. Mica astui Daeronin vierelle, jännittyen valmiina puolustautumaan miltä tahansa hyökkäykseltä tämä juonikas nainen olikaan valmistellut.

"Daeron Gwaval. Siitä on kauan", Vienna lausui pehmeästi, siniharmaat silmät taivaan värejä heijastellen. Nainen tutki miehen päästä varpaisiin ja hymähti hyväksyvästi. Hän muisti tämän tulisen puolifelician oikein hyvin. Notkea, voimakas mies oli jättänyt häneen jäljen tai kaksikin, muttei ollut selvinnyt täysin vammoitta itsekään. Vienna leikki vähintäänkin yhtä rajusti, ja he olivat viihtyneet harvinaisen hyvin yhdessä ne kaksi vuorokautta, joina he eivät olleet malttaneet päästää toisistaan irti. Harmi, ettei kumpikaan heistä ollut vakiintuvaa tyyppiä. Tai ei oikeastaan, Vienna ajatteli. Hän ei kaivannut miestä kylkeensä roikkumaan. Ilmeisesti Daeron oli kuitenkin kokenut sielunmuutoksen. Viennan silmät siirtyivät pieneen, paksuun meridiniin.
"Ja Mica", nainen sanoi, äänessään niin pieni, kaunis häivähdys ivaa, ettei sitä meinannut ivaksi edes tunnistaa, "sinä näköjään voit.. hyvin. Lepo vaan", Vienna vei hansikoidun kätensä huulilleen peittääkseen hymyn, jota ei kertakaikkiaan kyennyt pitämään poissa. Iloinen se ei kuitenkaan ollut.
"Ilmeisesti teidän yhteinen tuotoksenne?" Vienna kysyi, siirtäen katseensa jälleen Daeroniin saatuaan Micalta vain murhaavia mulkoiluja osakseen. Vienna oli korkeine korkoineen ja ylväine ryhteineen näitä kahta rutkasti pidempi ja kun naisen piirteetkin olivat kuin jostain toisesta maailmasta, hän oli se, joka erottui joukosta siihen kuulumattomana, eikä suinkaan tämä viimeisellä kolmanneksellaan oleva valas. Siltikään hän ei tuntenut olevansa hekoilla. Vienna tuppasi saamaan kaiken mitä hän sattui haluamaan, ja juuri nyt hänen halunsa kohdistui Daeroniin. Raskaana oleva vaimo tosin hidasti asioiden etenemistä hiukan.

"Hassua, että satuitkin kävelemään ohitseni juuri tänä kauniina iltapäivänä", Vienna sanoi sitten, kaivaen tupakat taskustaan. Hän asetti yhden mustan kirsikan värisille huulilleen ja ojensi kätensä kohti Daeronia, heilauttaen sormiaan. Ehkä mies ei edes tajunnut tottelevansa, mutta ojensi joka tapauksessa sytyttimensä, jonka Vienna otti ilomielin vastaan, vieden liekin savukkeensa päähän. Hän imi tulen kiinni savukkeeseen ja ojensi sytyttimen sitten takaisin.
"Minä olen etsinyt jotakuta, johon luottaa.. hm.. liikeasioissa", Vienna sanoi, hymyillen kettumaista, viekasta hymyä. Hän ei halunnut möläyttää suustaan mitään, mikä aiheuttaisi hallaa Daeronin parisuhteelle, vaikka Mican ilmeestä päätellen pahoja asioita oli tapahtumassa. Vienna sujautti kätensä mustan, puolipitkän takkinsa sisätaskuun ja ojensi sieltä ottamansa mustan käyntikortin Daeronille. Hän oli pukeutunut varsin valloittavasti, mustiin suoriin housuihin ja avokauluksiseen paitaan, joka peitti juuri sen verran, että katsoja halusi nähdä lisää. Naisen pitkää, kaunista kaulaa kieris musta ketju, josta roikkui pisaranmuotoisia punaisia jalokiviä.
"Ole minuun yhteydessä", Vienna sanoi, vinkaten silmää. Hän käänsi katseensa Micaan, vilkaisi tuon masua ja pudisti päätään tuskin huomattavasti, vino hymy huulillaan. "Välitäthän Rexille terveiseni", Vienna sanoi, heilauttaen kättään ja kääntäen selkänsä pariskunnalle, kadoten ihmisvilinään. Ainakin hän oli onnistunut välttymään turhanpäiväiseltä riitelyltä ja venkoilulta.

Mican reaktio vierasta naista kohtaan ei yllättänyt Daeronia baarissa sattuneen välikohtauksen jälkeen, mutta vaivaannutti puolifeliciaa sitäkin enemmän. Mies ei tosiaan tarvinnut suojelua tuolta Viennalta ja pelkkä naisen näkeminenkin aiheutti varsin miellyttävien muistojen tulvahduksen puoliverisen mielessä. Toisen läsnäolo juuri nyt ja tässä oli vähintäänkin kiusallista, eikä mieheltä jäänyt huomaamatta murhaavat katseet, joita Mica toiseen naiseen loi. Kun huolitellun kaunottaren katse sitten suuntautui lähes säälivän ivallisesti Micasta Daeroniin, puolifelicia tunsi lähes punastuvansa. Helvetin letukka. Aivan kun se ei olisi ollut tarpeeksi, että toinen seisoi siinä pilkallinen katse silmissään, lisäksi naisen läsnäolo aiheutti tutun nykäyksen puolifelician vatsanpohjassa. Sytyttäessään Viennan tupakan lähen vaistomaisesti Daeron ajatteli, kuinka oli Mican seurassa melkein onnistunut uskottelemaan itselleen, että voisi olla tasapainoinen ja kunnollinen, ainakin osa-aikaisesti. Vaaleahiuksinen nainen toi kuitenkaan mukanaan levottoman kutinan joka kertoi omaa kieltään siitä, että puolifelician mielenkiinto oli todellisuudessa hyvin kaukana perheen perustamisesta ja kunnollisesta elämästä. Ja sinisilmäisistä, syötävän suloisista meridinnaaraista.

Daeron noukki Viennan kortin tämän siroista sormista ja sujautti sen sitten povitaskuunsa sanomatta sanaakaan. Toinen tiesi kyllä, että Daeron olisi tähän yhteydessä. Puolifelicia ei voinut olla varma, mitä bisneksiä nainen tällä kertaa hautoi, mutta hänellä ei ollut mitään toisen kanssa työskentelyä vastaan. Vienna oli kieroutunut kuin korkkiruuvi, eikä mies luottanut tähän pätkääkään, mutta toisaalta nainen oli myös äärimmäisen ammattimainen ja heidän edellisestä kohtaamisestaan oli jo pitkä aika. Kuka tiesi mihin satunnainen bisnestapaaminen saattaisikaan päätyä. Daeron tukahdutti vinon hymyn muistellessaan Viennan pitkiä, huoliteltuja kynsiä niiden kaivautuessa puolifelician selkään ja hänen omia hampaitaa raastamassa naisen täydellisen sileää ihoa. Toisen silmänisku sai hymyn viimein karkaamaan Daeronin huulille, mutta mies pyyhki sen nopeasti näkymättömiin. Baarissa antamansa esityksen ja Viennaan sinkoutuvien katseiden perusteella Mica oli tänään äärimmäisen mustasukkaisella tuulella, eikä Daeronia juurikaan huvittanut kuunnella uutta itku- tai raivokohtausta.

Ilmeisesti kyseistä kohtausta ei kuitenkaan voinut enää välttää, sillä Viennan kadottua väkijoukkoon Mican murhaava katse suuntautui Daeroniin. Puolifelicia huokaisi, nojasi selkänsä rannan ja kadun erottavaan matalaan kivimuuriin ja veti henkosen lähes sammuneesta savukkeestaan. Missä vaiheessa hän oli sitoutunut kuuntelemaan raskaana olevien naisten hormoonihöyryämisiä tai mikä tärkeintä, päättänyt sietää niitä? Mies luimisti korviaan naisen vihaisille sanoille samalla kun puoliverisen häntä piiskasi ärtyneesti kiviseinää.
”Mitä sä haluut että mä sanon sulle? Mä ja Vienna tavattiin joskus kauan aikaa sitten ja pidettiin hauskaa pari päivää. Se ei oo ensimmäinen eikä viimenen nainen jonka kanssa mä oon niin tehnyt.”
Daeron veti uuden, hieman agresiivisemman henkosen tupakastaan ja katsoi pientä naista. Tuntui kuin hänen hyvä tuulensa olisi kadonnut Viennan mukana eikä hän oikein jaksanut enää leikkiä kilttia kotikissaa Mican kanssa.
”Mä sanoin sulle sillon aluksi ja sanon tän nyt: mä en leiki nätisti. Jostain syystä sä aiheutat mussa omituisia reaktioita ja toi pentu...” Daeron nyökkäsi Mican vatsaa kohti ”... tekee parhaansa että ne olis vielä voimakkaampia.”
Puolifelicia heitti tupakkansa muurin yli ja katsoi naista suoraan silmiin. ”Me ollaan nyt tässä, kaikki kolme. Haluttiin me sitä tai ei.”

Mica tajusi kyllä, että häntä pantiin tässä nyt halvalla. Hän tajusi, ettei hänellä ollut mitään oikeuksia, hän ei voinut vaatia Daeronia olemaan yksin hänen. Hän ei missään vaiheessa olisi saanut antaa itsensä upota fantasioihin hänestä, Daeronista ja onnellisesta perheestä, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Kaikista lupauksista ja vakuutteluistaan huolimatta Daeron oli vain mies, niin kuin ne kaikki jotka Mica oli ravannut läpi siinä toivossa, että olisi löytänyt edes yhden kunnollisen, joka olisi jäänyt heidän elämäänsä ja ollut hänen pojalleen isä. Tässä oli nyt mies, joka oli valmis olemaan hänen tulevalle lapselleen kyllä isä, muttei halunnut olla mitään muuta. Hän näki punaista jo ajatellessaankin, että hän joutuisi tekemään töitä kaksin verroin entiseen nähden, sillä välin kun tämä kelvoton kissaeläin olisi naimassa tuota kamalaa huoraa. Mica sävähti sisäisesti jo ajatellessaankin näin voimakkaan sanan, mutta sanan pelko antoi hänen vihalleen lisää voimaa.

"Mitä tuolla naisella on, mitä minulla ei ole?" Mica kysyi vaativasti, vaikka tiesi toki vastauksen. Mitä hänellä oli, mitä Viennalla ei ollut, oli oikeampi kysymys. Hän tajusi, ettei heitä voinut edes alkaa vertailemaan. Vienna kuului niihin naisiin, jotka olivat syntyneet saamaan kaiken haluamaansa, ja haluamaan kaiken näkemänsä, mukaanlukien kaikki ne miehet, jotka Mica onnistui saamaan jäämään edes hetkeksi. Ensin Rex, nyt Daeron.
"Mikä teitä miehiä oikein vaivaa?!" Mica huusi, vihaiset kyyneleet silmissään. Hän pyyhki kasvojaan tärisevin käsin, pudistellen epäuskoisena päätään.
"Sinä et ikinä tule saamaan häneltä mitään, mitä minä en voisi sinulle antaa. Hän ei tule ikinä olemaan sinun, etkä sinä merkitse hänelle yhtään mitään! Hän haluaa vain käyttää sinua hyväkseen, astuinkivenä omalla urallaan!" Mica kirkui epätoivoisen itkun vallassa. Mustahiuksinen nainen näytti pieneltä ja hauraalta, täysin siltä mitä olikin. Hän paiskasi vihaisesti sateenvarjonsa muuriin vain muutaman tuuman päähän Daeronin julmasta naamasta. Sateenvarjo tippui kadulle, aueten voimalla. Mica päästi tuskaisen ulvahduksen sisuksistaan ja painui kyykkyyn, haudaten kasvonsa käsiinsä peittääkseen kipunsa ja häpeänsä. Hän toivoi, että Daeron painuisi tiehensä, jättäisi hänet tähän. Kun miehen kengät eivät liikkuneet hänen näkökenttänsä yläreunasta mihinkään, Mica nousi ja kumartui nostamaan sateenvarjonsa. Hän pyyhki kasvonsa hihaansa ja suuntasi Daeroniin vielä yhden, pettyneen katseen.

"Sinä tiedät, mistä minut tavoittaa, jos joskus haluat tulla katsomaan lastasi", Mica murisi, laskien vapaan kätensä masunsa päälle. Hän kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi sitten, katsoen olkansa yli Daeroniin.
"Minä.. en tarkoittanut järjestää tällaista kohtausta. No, tiedäthän sinä. Minun täytyy saada olla yksin nyt, kasata ajatuksiani ja.. jotain", Mica sanoi, lähtien sitten kävelemään kohti Datan asuntoa. Matkaa oli ihan kiitettävästi, mutta hänellä oli pelkkää aikaa. Hän oli ehtinyt ottaa ehkä kymmenen askelta, kun alkoi sataa. Hän avasi sateenvarjonsa ja piiloutui sen alle, vilkaisten taakseen. Hän ei yllättynyt, kun Daeron oli poissa.