Ambrosia Carducci

Nimi: Ambrosia "Rose" Carducci
Sukupuoli: nainen
Rotu: puoliksi ihminen, puoliksi tazzyrialainen
Ikä: 17
Syntymäpaikka: Kowloon
Kansalaisuus: kowloonilainen

Ammatti: Varkaaksi kutsuvat.

Ulkonäkö:
Ambrosian silmät ovat harmaat ja hieman vinot, nenä on kapea ja kärjestään hieman pysty. Leuka on terävä ja siro. Selväpiirteinen amorinkaari johdattaa katseen täyteläiselle suppusuulle, joka lähes poikkeuksetta kaartuu alaspäin. Maidonvaaleita kasvoja kehystävät tummanpunaiset, lapaluiden korkeudelle ylettyvät hiukset ja samansävyiset kulmakarvat.
Ambrosian vartalo on kapea ja tasainen, kurveja ja kaarteita saa hakea suurennuslasilla. 175-senttinen tyttö on jo aikaa sitten hylännyt teorian "puhkeamaisillaan olevasta kukasta" ja tietää näyttävänsä 12-vuotiaalta loppuikänsä. Ambrosia saattaa näyttää aliravitulta – tietyn mittapuun mukaan hän sitä onkin – mutta piskuinen olemus on seurasta varhaisnuoruuden kasvupyrähdyksestä, jota vaa'an lukemat eivät koskaan saaneet kiinni. Hän oppi hallitsemaan pitkiä raajojaan vasta muutama vuosi sitten, mutta liikkuu nykyisin varsin sulavasti.
Ambrosian vaatetusta on helppo kuvata kahdella adjektiivilla: lyhyttä ja vartalonmyöntäistä.


Luonne:
Ambrosiassa ei näy jälkeäkään rempseästä ja hyväntuulisesta tazzyrialaisesta. Harva uskoo, että hänen huulensa enää edes taipuvat hymyyn, hän itse ei näe mitään syytä hymyillä. Hän on läpeensä kyyninen ja toivoton pessimisti. Hän uskoo, ettei pysty mitenkään vaikuttamaan surkeaan kohtaloonsa elää ja kuolla osana Varjokaupungin saastaa, ja on myös lakannut yrittämästä. Hän on hyvin välinpitämätön sekä ympäristöään että muita ihmisiä kohtaan ja tuntuu välillä kävelevän kaduilla puoliunessa.

Ambrosia käyttäytyy välillä pelottavan itsetuhoisesti – usein aivan tiedostamattaan. Hän ei ole koskaan tarkoituksella satuttanut itseään saatika suunnitellut itsemurhaa, mutta se, onko hän elossa vai hengetön, ei näytä häntä juurikaan liikuttavan. Hän ajautuu jatkuvasti absurdeihin, terveydelle epäedullisiin tilanteisiin, joista hän jollain ilveellä aina pelastuu.

Kuten sanottua, vain harva on päässyt todistamaan maailman kahdeksatta ihmettä, hymyilevää Ambrosiaa, mutta naurua tytön suusta kuulee varsin usein. Hänen naurunsa on heleä ja tyttömäinen, täysin ristiriidassa kulmikkaan luonteen kanssa ja kuulostaakin hyvin luonnottomalta, etenkin, kun Ambrosia nauraa huomattavasti useammin muiden kustannuksella kuin heidän mukanaan.

Ambrosia on perinyt isältään sekä punaisen tukan että kiinnostuksen mekaniikkaa kohtaan. Hänet on helppo löytää nojailemasta pitkästyneen näköisenä seinään Kowloon Airship Deckin laitamilta, ja jos joku tarkkasilmäinen tazzyrialainen huomaa hänen kaihoisat katseensa, hän suostuu muka vastahakoisesti seuraamaan työskentelyä alusten parissa ahmien kuitenkin muistiinsa kaiken mitä näkee ja kuulee.

Ambrosia ei salli itselleen haaveita tai tavoitteita, mutta kuljeksii silti hyvin usein pitkin joenvartta vain nähdäkseen auringon ja vapaan taivaan...

Historia:
Ambrosia sai alkunsa eräänä lämpimänä keskikesän yönä romahtamaisillaan olevan majatalon nitisevässä parisängyssä. Hänen äitinsä oli nimetön ilotyttö Varjokaupungin kaduilta ja isänsä punanaamainen, tuuheaviiksinen ja leveärintainen tazzyrialainen kapteeni Alessandro Carducci.
Maksaessaan Ambrosian äidille palkkion muutaman tunnin huumasta Alessandro tuskin osasi aavistaa, että yhdeksän kuukauden kuluttua hänen etuovelleen ilmaantuisi tämä sama nainen parkuva, kirkkaanpunainen nyytti kainalossaan.
Yllätys oli ilmeisesti vähemmän epämiellyttävä, kuin olisi saattanut odottaa, sillä hän otti aviottoman lapsensa mukisematta hoidettavakseen.

Ambrosia oli vilkas ja rämäpäinen lapsi. Hänen lapsuutensa oli pääosin onnellinen ja lämpimällä isänrakkaudella silattu, mutta kun tyttö tuli teini-ikään, hän alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota isänsä luonteen heikkouksiin, jotka samoihin aikoihin tulivat selvemmin esille – kiitos epäonnistuneiden liiketoimien.
Alessandro oli poikkeuksellisen viinaanmenevä jopa tazzyrialaiseksi, ja muutaman lasillisen jälkeen hänen käytöksensä muuttui perusteellisesti. Hänestä tuli väkivaltainen ja riitaahaastava, ja muutaman mustelman ja läimäytyksen jälkeen Rose oppi pakenemaan ulos aina, kun isä vilkaisi kaapin päällä jököttävään pulloriviin. Erään perusteellisen pieksennän – muutama vaalea arpi halkoo tytön selkää vieläkin – jälkeen Ambrosia sai tarpeekseen ja karkasi kotoa. Hänen aikomuksenaan ei ollut kadota pysyvästi isänsä elämästä – vain niin pitkäksi aikaa, että ukko tajuaisi tuntea katumusta – mutta toisin kävi. Yksinään harhaileva puolirotuinen viskattiin turhia kyselemättä Varjokaupunkiin omiensa joukkoon. Useamman kuukauden ajan Rose jaksoi taistella ja pitää yllä toivoa siitä, että hänen isänsä tulisi hakemaan hänet takaisin Korkeamman kaupungin muurien suojiin, mutta lopulta hänelle valkeni, ettei hän tulisi enää koskaan näkemään merelle laskevan auringon kauneutta, pyhiä temppeleitä tai isäänsä.

Muuta:
Mekaniikan lisäksi on kiinnostunut aseista. Mitä isompi ase, sen onnellisempi Rose. Koska pääsee harvoin käsiksi mihinkään pistoolia kummempaan, kuljettaa mukanaan linkkuveistä, jota käsittelee melkoisen taitavaksi on tavoitteena sitten merikelpoinen kaarnavene, kalan suomustaminen tai ihmisen suolistaminen.