Here goes, all or nothing

Naisen sääret olivat pitkät ja hänen juoksuaskeleensa iskeytyivät Koenjin asfaltoitujen teiden pintaan hänen pinkoessaan pakoon niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi. Hänen tumman punaruskeat hiuksensa tanssivat hänen selässään, ja hän oli pukeutunut kiireestä kantapäähän mustaan, pehmeästä mutta tukevasta kankaasta kokoon kursittuun univormuun, jonka tarkkasilmäisimmät saattoivat tunnistaa Tazzyrian Space Academyn univormuksi. Ihmiset juoksivat karkuun hänet nähdessään, piiloutuen kuka minnekin, mutta ehkäpä enemmänkin sen takia, mikä hänen jäljissään seurasi melkoisella ryminällä.
Jokusen metrin päässä valtaisa, valkoinen lihavuori, jonka hampaat työntyivät sen huulista läpi ja jonka pienet, tihrustavat silmät paloivat punaisina verenhimosta ja halusta tappaa, koetti parhaansa mukaan juosta kiinni naista, joka oli tuhonnut sen perheen, ainakin siinä määrin kuin mutanttien perhettä nyt perheeksi saattoi kutsua. Naisella oli kädessään lähinnä sotatarkoitukseen valmistettu haulikko, josta olivat loppuneet kudit juuri ennen kuin tämä hirviö oli käynyt päälle. Koenjin tummansinisessä yössä loistavien, kirkkaiden valokylttien värjäämät vesilätäköt jakautuivat osiksi naisen korkeakorkoisten saappaiden alla, palautuen sitten muotoonsa naisen mentyä, vain väistääkseen uudelleen kun hirviön puoliksi varpaiden, puoliksi valtaisien raatelukynsien puhkomat jalat iskeytyivät kovalla voimalla niihin.

Vienna etsi katseellaan asekojua, josta saisi varastettua panoksia aseeseensa ja äkkäsikin sellaisen silkan tazzyrialaisen onnensa voimin. Hän nappasi juoksusta paketillisen haulikkoon sopivia kuteja ja latasi aseensa juostessaan. Hän etsi jotakin suojaista paikkaa jonka seinä olisi tarpeeksi hidastamaan tätä otusta niin, että hän ehtisi ampua sen. Hänellä ei ollut aikaa miettiä aiheuttamiaan vahinkoja äkätessään kivisen, suloisen rakennuksen, jonka valokyltissä loisti liikkeen nimi.
’Yum-Yum Buddha’, Vienna ajatteli mielessään, naurahtaen nimelle. Kerrassaan suloinen nimi tällaiseen paikkaan. Vienna pelmahti ovesta sisään, hänen hameensa pöyheä helma heilahtaen ja käännähti selkä vasten tiskiä, suunnaten haulikkonsa piipun kohti ovea juuri sillä hetkellä kun otuksen pää rysäytti etuseinästä sisään. Vienna tyhjensi haulikkonsa otuksen päähän, roiskuttaen valkeaa limaa ja kirkkaanpunaista verta pitkin liikettä, latasi sitten aseensa uudestaan ja ampui jälleen hirviötä, jatkaen samaan malliin kunnes otus oli kuollut, haiseva lihakasa kokoon painuneen etuseinän raunioissa. Vienna pyyhkäisi tärisevällä kädellään hikeä otsaltaan, tajuten vasta sitten seiniä vasten painuneet muutamat, eplästyneen näköiset asiakkaat sekä herkullisen, kiinalaisen ruoan tuoksun, joka liikkeessä tulvi. Hän tajusi myös, että hänen selkänsä takana oli joukko ihmisiä, joilla oli aseinaan veitset ja kuumat paistinpannut.
Nainen latasi aseensa uudestaan ja käännähti osoittamaan sen piipulla kohti avokeittiötä.
”Älkää liikkuko”, nainen sanoi varmalla, sointuvalla äänellä, tuijottaen kirkkaansinisin silmin keittiössä olevia kokkeja joiden hän tiesi kokemuksesta olevan äkäisiä jo muutenkin, saati sitten kuudensadan kilon lihavuoren rysäytettyä heidän liikkeensä seinästä sisään.

{Elikkäs Kizzy ja Fynn tänne päin n_____n ♥}

Yum-Yum Buddhassa oli tavalliseen tapaan roimasti tilaa uusille asiakkaille, mutta siitä huolimatta tuo ravintola ei koskaan ollut täysin tyhjä, vaan siellä oli aina asiakas tai kaksi. Tällä hetkellä viisi, joten sitä voisi sanoa miltei ruuhkaksi.
Fynn oli täydessä touhussa hellan vierellä, apukokkien silputessa aineita hänelle valmiiksi. Ei tuossa pienessä yrityksessä kyllä ollut edes montaa työntekijää, ainoastaan ravintolan omistajat herra ja rouva Chiang, joista rouva hoiti tarjoilun, ja herra kassan, toisinaan avusti keittiössäkin, sekä Fynn pääkokin roolissa ja kaksi nuorempaa pojankloppia apukokin hommissa. Sillä hetkellä herra Chiang oli lukemassa sanomalehteä tiskillä, rouva Chiang siivoamassa keittiön työtasoja, eikä kukaan tuon pienen ravintolan henkilö- saatikka asiakaskunnasta odottanut mitään tapahtuvan. Mutta niin kuitenkin tapahtui.
Kesken rauhallisen illan ovesta ryntäsi sisään nainen, ja heti perässä jokin olio joka pisti Yum-Yum Buddhan etuseinämän tuhannen sirpaleiksi. Asiakkaat olivat hypähtäneet seinälle, ja tiskin toisella puolella herra Chiang, kuten myös rouva, olivat tehneet samoin, keittiön puolella ihmisten vain kiinnostuessa mitä ihmeen meteliä toiselta puolelta kuului.
Ötökän levitettyä sisälmyksensä viihtyisän kotoisen, Fynin toisena kotinakin tunnetun, ravintolan seinämille ja huonekaluille, jokin napsahti tuon mustahiuksisen kokinhattupäisen kaverin päässä ja hän oli salamana tiskin takana suuri lihaveitsi kädessään ja filerointiveitsi toisessa. Nopeasti myös apukokit ja herrasväki Chiang tajusivat puolustaa työpaikkaansa, etsien jotain kättä pidempää tuon epäonnensoturin taltuttamiseksi.
Naisen kieltäessä liikkumisen, missä tahansa muun tilanteessa Fynn olisikin totellut, mutta ei nyt, kun kyse oli hänelle rakkaasta paikasta. Miehen silmät kapenivat viiruiksi ja hän katsoi hyvin pahasti tuota.. tuota.. rauhanrikkojaa. Kehtasi vielä osoitella tussarillaan viattomia ihmisiä.
"Vittuakos siinä aseellas huidot."
Fynn näpäytti astuen uhmakkaasti lähemmäs tiskiä, herra Chiangin vain katsoessa epävarmasti kokkiaan. Eihän hän halunnut menettää mainiota kokkiaan joka oli hänelle kuin poika jota ei koskaan saanut, mutta ei hän kyllä halunnu jäädä tuollaisen aseen kanssa heiluvan bimbonkaan armoille. Fynn katsahti naisen asetta, nostaen katseensa takaisin toisen silmiin tuhahtaen pienesti.
"Tuut tänne, tapat tollasen ruman ötökän meidän ravintolaan, tuhoten samalla puolet seinästä ja liaten paikat.."
Fynin äänensävy kiristyi sanojen loppua kohden hänen astuessaan jälleen askeleen lähemmäs tiskiä, ollen enää vain muutaman sentin päässä tuosta tumman puun sävyisestä vuosia palvelleesta tasosta.
"..ja kehtaat vielä vaatia meitä pysymään paikallaan?!"
Lihaveitsi iskettiin keskelle tiskiä niin voimalla, että se upposi varmaankin sentin, ellei kaksikin, pehmeän puun sisään. Turkoosit silmät leiskuivat vihaa ja ärtymystä tuota naista kohtaan, koska koskaan, ei niin koskaan, Fynn ollut yhtäkään Space Academyn äpärää tavannut, joka myös maksaisi aiheuttamansa vahingot. Ne vain luulivat olevansa niin täydellisiä hienoine sukuineen, ettei muilla ollut väliä. Tai no.. Oikeasti Fynn suhtautui aika neutraalisti noihin tapauksiin, sillä jos tuo nainen olisi millään muulla tavalla tullut tuosta ovesta sisään, toinen olisi ollut asiakas siinä missä muutkin, ja olisipa kenties saanut osakseen jutustelu tuokionkin. Mutta ei nyt. Ei näin. Tuo nainen oli saastuttanut heidän ravintolansa, eikä pääsisi siitä helpolla.

Vienna astui askeleen taaksepäin tämän uskomattoman kiukkuisen miehen kävellessä lähemmäs. Hän ei vastoin parempaa tahtoaan säpsähtänyt, kun mies iski suuren keittiöveitsen syvälle puiseen tiskiin, mutta mutristi kuitenkin huuliaan pienesti, vilkaisten sivuillaan oleviin asiakkaisiin ja sitten siihen uskomattoman rumaan päähän, jonka alle verilammikko hiljalleen levisi, upottaen alleen lattian pienet halkeamat ja muut kolhut. Naisen korollinen saapas upposi hirviön vereen, mutta tuo ei tuntunut edes huomaavan, sillä hänen silmänsä olivat liimaantuneet tähän mieheen, joka tuntui voivan tappaa hänet tähän paikkaan pelkällä katseellaan ja tyrmäävällä läsnäolollaan. Vienna etsi katseellaan jotakin pakotietä, muttei tilanteesta tuntunut löytyvän sellaista, ja kun etuseinäkin oli romahtanut kasaan, hänellä ei ollut suuriakaan toiveita pakenemisesta ennen kuin tämä barbaarimainen mies saisi hänet kiinni.

”Vaikka te tappaisitte minut, ja se tuottaisi teille jonkin asteista tyydytystä – seksuaalista tai muuten – niin teinä harkitsisin uudemman kerran. Minun tappamiseni ei millään tapaa auta tätä tilannetta”, Vienna sanoi, laskien aseen hieman alemmas niin, ettei enää suoranaisesti tähdännyt sillä ketään, vaikka saisikin sen jälleen valmiusasentoon hyvin lyhyessä ajassa, mikäli tarve vaati. Vienna otti toisen askeleen taakse, pienten, murtuneiden kivien ropistessa lattialle hänen pöyheän hameenhelmansa hipaistessa romahtaneen kiviseinän aiheuttamaa roskavuorta. Tilanne ei näyttänyt mitenkään edulliselta hänen kannaltaan, ja vaikka hän saattaisikin saada nämä ihmiset hengiltä aseellaan, hän ei ollut valmis aiheuttamaan niin suuria siviilitappioita.
”Kuulkaa…” Vienna vilkaisi sivulleen ja huomasi monsterin pienen tihrusilmän tuijottavan häntä kuolleena ja lasittuneena. Naisen kasvoilla häivähti ilmiselvä inho, mutta se katosi pian ja tuo palautti kaiken huomionsa jälleen ravintolaväkeen. Nainen kyykistyi hitaasti ja laski aseensa lattialle, kohottaen kätensä ilmaan antautumisen merkiksi.
”Eikö tätä voisi sopia jotenkin muuten?” Vienna tiedusteli pienellä äänellä, tuijottaen hermostuneena miehen kädessä olevaa filerointiveistä. Jos hän joutuisi siivoamaan sen takia, että oli poistanut tästä saastaisesta kaupungista jälleen yhden näistä verenhimoisista, ihmisiä syövistä olennoista, jotka eivät katsoneet uhrinsa sukupuolta tai ikää, ehkä jopa suosivat nuorempaa saalista sillä se ei ollut ihan niin vikkelää, niin olkoon sitten niin.

Kas, Fynin olemus nähtävästi teki sentään jotain vaikutusta naiseen, ja vastoin jonkinsortin alitajuista oletusta mies ei nähtävästi saanutkaan lyijykuormaa rintakehäänsä. Jossain määrin Fynn oli ylpeä siitä, että oli saanut jossain määrin peloteltua naista, mutta tuo ylpeys ei kuitenkaan näkynyt esillä olevan ärtymyksen alta. Fynin olisi kuitenkin tehnyt mieli naurahtaa naisen sanoille. Hänkö olikin nyt se tappaja tässä huoneessa? Hän, joka vain suojeli vähäistä ominaisuuttaan, ja niitä pieniä rakastamiaan asioita?
"Mä en hyötyis mitään siitä, että sut tappaisin."
Fynn murahti pitäen kättään yhä tiskissä kiinni olevassa veitsen päällä. Jotta sen saisi siitä irti, hommaan tarvittaisiin voimia, joten se tarkoitti sitä, että jos Fynn veitsen jättäisi niille sijoilleen, saisi hän itse sen nykiä irtikin, koska herra Chiang sitä ei ainakaan saisi irroitettua, saatikka apukokit taikka rouva Chiang.
Fynn tarkkaili tilannetta ollen valmiina vaihtamaan filerointi veitsensä oikeaan käteensä, ja viskaamaan sen naisen lähettyville, kenties seinään kiinni, vain pelotellakseen toista ja estääkseen poistumisen jossei tilannetta aiottu selvittää. Naisen kuitenkin perääntyessä ja laskiessa aseensa lattialle, Fynn muuttui hivenen mietteliääksi. Pitäisikö tuohon naiseen nyt luottaa, vai pakenisiko toinen heti tilaisuuden tullen..? Koska tuon olion ruho ainakin pitäisi saada jonnekin hornaan ravintolaa rumentamasta, ja siivousapu ei olisi pahitteeksi. Fynn asteli tiskin luukulle, nosti sen ylös astuen ravintolan puolelle palaten sille kohdalle missä äskettäin oli seissyt tiskin toisella puolella, tarttui kaikessa rauhassa pöydässä olevaan veitseensä, ja nykäisi voimallisesti sen irti pöydästä. Mies kumartui hiukan pöydän puoleen kokeillen etusormellaan miten syvän jäljen veitsi oli pöytään tehnyt, katseen kohotessa sitten herra Chiangiin. Fynn pahoitteli kiinaksi herralle, kääntyen sitten veitset kädessään naisen puoleen, ilmeen palautuessa ärtyneeksi.
"Sopia..? Mitä ajattelit..?"
Fynn kysyi astahtaen muutamia askelia lähemmäs naista, oikeastaan vain kiusatakseen toista. Ei hän oikeasti aikoisi halkaista hiustakaan tuolta naiselta, ei Fynn ollut niitä persoonia.

Vienna kohotti kulmaansa miehelle pää hieman oikealle kallellaan ja kädet lanteille kohotettuina. Hän onnistui näyttämään varsin itsevarmalta ottaen kuitenkin huomioon, että häntä uhkasi useammaltakin taholta kivulias kuolema likaisen veitsen toimesta.

”Tässä ruhossa on lihaa useampi sata kiloa”, Vienna aloitti, viitaten kuolleeseen örkkiin, ”joten en usko, että me saamme sitä liikkumaan yhtään mihinkään, vaikka yrittäisimmekin. Ehkä olisi parasta sulkea ravintola tältä päivältä ja odottaa pari päivää, jonka jälkeen tässä”, Vienna liikautti kättään kattaen valtaosan ruhoa, ”ei ole jäljellä mitään muuta kuin luut.” Vienna hymyili ystävällisesti ratkaistuaan pulman. Tämän kokin täytyi olla umpihullu, jos kuvitteli kärräävänsä ruhoa yhtään mihinkään. Vaikkei sen liha oikein ravintolaruuaksi kelvannutkaan, niin kyllä se syömäkelpoista oli ja varmastikin katoaisi yhdessä tai kahdessa yössä parempiin suihin.

”Mitä taas liikkeen sisustaan tulee, kannattaisi varmaan järjestää jokin vartio katsomaan, ettei täältä häviä kaikki, mikä ei ole pultattu kiinni, Minä voisin ottaa siihen osaa, samoin kuin luiden kärräämiseen jonnekin vähän etäämmäs, jahka ne ovat… tuota… paljaina.” Vienna vilkaisi jälleen hirviötä, joka tuntui edelleen tuijottavan häntä, vaikka kuollut olikin. Nainen siirtyi vähän päästäkseen pois kuolleen silmän näkökentästä, mutta silmä tuntui seuraavan hänen liikkeitään.

”Olen melko varma, että se on kuollut eikä vain tajuton”, Vienna mumisi itsekseen, siirtyen jälleen vähän. Kun monsterin pää sitten lähti kohoamaan lattiasta Viennalta pakeni pieni ’voi helvetti’ naisen loikatessa kiinni aseeseensa ja survoessa sen hirviön silmään, joka kohottautui vihasta karjuen läpi katosta, ropisuttaen katonpalasia heidän niskaansa. Vienna vilkaisi sivuilleen etsien jotakin aukkoa, josta pääsisi ulos, mutta muuta tietä ei tuntunut olevan kuin hirviön etujalkojen välistä. Vienna luikahti kadulle, kiskaisten hameensa suojista pitkän metsästysveitsen, jonka hän survoi hirviön rintaan kahvaa myöten, olennon tummanpunaisen veren valuessa naisen niskaan. Kiroten Vienna kiskaisi veitsen ulos ötökästä ja loikkasi kauemmas, kohottaen aseensa kohti hirviön päätä ja ammottavaa kitaa.

Fynn kuunteli mietteliäänä naisen ehdotusta, raapien puolihuolimattomasti lihaveitsen hamaralla niskaansa. Toisinaan Fynn on kyllä onnistunut tekemään moisen myös lappeella, mutta onneksi siitä ei jäänyt pahemmin jälkiä, mitä nyt ikävät naarmut pariksi päiväksi. Mutta virheistäänhän oppii, joten automaattisesti veitsi kääntyi kädessä niinpäin, ettei vahingossakaan lappeella alkaisi itseään rapsuttelemaan.
Välillä Fynn vilkaisi naista, tutkien silti kokoajan katseellaan tuota mutaatoitunutta eliötä joka tuli häiritsemään heidän ravintolansa idyliä. Toisaalta Fynn voisi pistää otuksen lihoiksi ja viskellä kaiken oven ulkopuolelle, koska noin rumasta elikosta tuskin saisi mitään syömäkelpoista irti. Ainakaan heidän tasoistaan. Paitsi taitava kokki kyllä valmisti herkullista ruokaa aineesta kuin aineista, vaikka pelkästä parsakaalista, jota Fynn itse henkilökohtaisesti inhosi.
"Hymh. Liekö pultatutki tavarat lähtis kävelemään.."
Mies mumisi puolihuolimattomasti ääneen mittaillen yhä katseellaan hirviötä kuin etsien siitä parhaimpia puolia jotka leikkaisi irti ja kenties kokeilisi valmistaa jotenkin. Miltäs kuulostaisi mutantinsilmäsoppa?
Ei Fynn ehtinyt tehdä edes suunnitelmiaan loppuun, kun tuo mua kuollut olio päättikin palata helvetin riennoista takaisin heitä kiusaamaan ja tuhoten lisää rakennusta, suojasi mies päätään tippuvilta katon paloilta seuraten hetken mitä tapahtuisi. Naisen pomppiessa kadulle ja vetäistessä hameensa alta jonkinsortin metsästysveitsen, Fynn oli kieltämättä hämmästynyt. Hameen alla tuon kokoinen veitsi..? Like what the fuck. Kohta sieltä varmaan löytyisi myös moottorisaha..
Fynn ei jäänyt miettimään sen enempiä mitä tuon space academyn opiskelijan hameen saloista löytyikään, vaan hyppäsi ketterästi raunioituneesta seinästä kadun puolelle ja viskasi ensimmäisenä friteerausveitsensä hirviön silmään, jota ei vielä ase ollut koristanut. Olio karjaisi, ja karjaisi vielä uudemman kerran Fynin heittäessä lihaveitsensä tuon korvakäytävän liepeille, veitsen upotessa varsin viehättävästi rusahtaen kalloonkin asti. Tuosta taas näki, ettei Fynn turhan takia ole kokin hommissa, vaan hallitsi sekä voiman että veitset samassa paketissa. Yleensä vaan sitä voimaa ei niinkään tarvittu, vaan nopeutta, mutta oli hyvä hallita ne molemmat. Esimerkiksi juuri tällaisen tapauksen takia.

Vienna huomasi sivusilmällä miehenkin liittyneen taisteluun hirviötä vastaan, eikä tämäkään ölli kauaa röhisisi, kun vastassa oli kaksi kivenkovaa taistelijaa. Vienna tähtäsi haulikollaan hirviön avoinna ammottavaan kitaan ja ampui tuota aivokuoreen – tai sinne, missä aivokuoren olisi pitänyt olla, koskaan ei voinut olla varma mitä mutantteihin tuli – mutta hirviö kieltäytyi kuolemasta. Vikkelästi Vienna loikki pois hirviön musertavien jalkojen alta, ladaten aseensa uudestaan ja miettien, miten ihmeessä saisi otuksen pysähtymään. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, koettaen keksiä jonkin keinon.
Kun mitään oikotietä ei näkynyt, Vienna kiipesi kadunvarteen pysäköidyn auton päälle, päästäkseen edes jonkinlaiseen etuasemaan valtavaan lihavuoreen nähden. Hän tuki haulikkonsa olkapäätään vasten ja tähtäsi otuksen roikkuvaa vatsaa, posauttaen sitten tuon vatsanahan auki. Muatntin höyryävät sisälmykset valuivat hämärän vcaltaamalle kadulle ja kimalsivat mainosvalojen loisteessaa vihreinä, sinisinä ja punaisina. Vienna nyrpisti nenäänsä, tajutessaan, että viimeisimpänä maahan olivat valuneet vaaleanpunaisen ja harmaan kirjavat aivot. Hän oli ampunut ötökkää ihan turhaan päähän, sillä tuon hermokeskus oli koko ajan sijainnut jossain ihan muualla.

”Leikkaa ne aivot paloiksi!” Vienna huusi miehelle, vaikka tiesi, että komentelisi miestä ihan turhaan. Hänellä ei ollut Kowloonissa sitä samaa auktoriteettiä, jonka hän oli oppinut ottamaan itsestään selvyytenä Space Academyn tähtioppilaana. Kowloonissa ei myöskään vallinnut se sotilaallinen kuri ja järjestys, kuten Akatemiassa, vaan täällä kaikki tuntui lähes poikkeuksetta leviävän käsiin. Vienna tajusi vasta nyt, että aivot olivat höyryävien suolien ympäröiminä keskellä katua, yllään suuri lihavuori, joka vajoaisi omien aivojensa – ja mikäli mies tottelisi häntä, myös miehen – päälle. Ehkä ajatus aivojen silppuamisesta ei ollutkaan ihan niin hyvä, ja Vienna toivoikin, että mies älyäisi häntä nopeammin vaaran, johon käskyn noudattaminen tuon saattaisi – vaikka olikin ehkä nopein tapa päästä otuksesta eroon. Vienna latasi jälleen haulikkonsa ja tähtäsi aivoja, huomaamatta ollenkaan taakseen hiipinyttä pienempää mutanttia, joka ainakin naamasta päätellen oli sukua tälle rumilukselle, vaikkakin ehkäpä neljänneksen tuon koosta.

Kun mutantti ei halunnut siltikään jättää tätä maailmaa, vaikka oli saanut lukuisia iskuja sekä veitsistä ja aseista, Fynn ei voinut jälleen kuin ihmetellä tuon pitkäjänteisyyttä. Etenkin kun otus ei edes nähnyt mitään, eikä varmastikaan enää edes kuullut mitään toisella korvallaan. Fynn vetäisi lanteillaan olevan valkean, ja hivenen likaisen niin tuon mutantin verestä kuin erinäisten kalojen jätteistä, essun kätköistä vyötäisiltään muutamia veitsiä, heitti niistä yhden otuksen ammottavaan kitaan, jolloin veitsi jäi törröttämään ilkeästi tuon kitalaesta, mutta ei se näyttänyt ötökkää pahemmin haittaavan, vaan se jatkoi ärjymistään.
"Lisää veitsiä!"
Fynn karjaisi ravintolan puolelle, ja kohta sieltä alkoikin lentelemään muutama veitsi kerrallaan uutta aseistusta, ja aina veitsen kiinni saatuaan, Fynn tuikkasi sen essunsa vyötärönauhan alla piilottelevaan vyöhön, jossa roikkui jo muutamia veitsiä valmiina, ja osa veitsistä jäi miehen vasempaan käteen valmiina lentoon. Muutama sisältävä lentävä veitsi kyllä jäi ottamatta kiinni, jolloin ne vain kolahtivat asvaltille, aiheuttaen muutaman välähdyksen lamppujen valonsäteiden kimmotessa niiden kiiltävästä pinnasta kaukaisuuteen.
Fynn heitti veitsiä kohti otuksen päätä kuin vanhakin tekijä, kuin tottunut veteraani moiseen hommaan, ja naisen huutaessa käskyjä, mies vain vilkaisi tuota katseen singahtaessa maahan pudonneeseen sisälmysläjään. Järkihän sen jo kertoi, ettei tuon otuksen alle ainakaan kannattanut mennä mitään puuhaamaan, joten muutama veitsi lensi kohti noita aivoiksi kutsuttua oudon näköistä möykkyä, ja jotta hommaa tehostaisi, ja tuon mutantin kuolemaa edistäisi, keksi Fynn vallan loistavan idean. Omasta mielestään. Koska mutantin selkä oli sen verran laaja, tuon ratsaille pääsisi helpostikin, ja se oli Fynin suunnitelma. Hän lähti juoksuun, ja juoksi olion häntää pitkin selkään asti juuri parahiksi huomaamaan kuinka tämän isomman rumiluksen paikalle houkutellut space academyn opiskelija oli kohta vaarassa.
"Varo!"
Kuului tiukka huuto jonka jälkeen kymmenkunta veistä lähti lentoreitille kohti pienemmän olion ruumista. Tosin, jossei nainen väistäisi, saattaisi hänkin saada osansa noista lentävistä veitsistä vaikka Fynn olikin harvinaisen tarkka veitsenheitossa, mutta jos toinen tuohon jäisi, osuminen olisi taattu. Mutta myös miehen jalkojen alla oleva hirviö oli huomannut pienemmän kaverinsa, kuten myös selässään olevan loisen, josta se halusi selkeästi eroon. Otus yritti ravistella selässään kiipeilevää miestä pois, mutta Fynn olevana veikkona iski veitsiä olion selkään saadakseen jotakin mistä pitää kiinni toisen ravistellessa.

Miehen varoitus sai Viennan suuntaamaan katseensa kohti tuota ja havaitsemaan häntä kohti lentävät veitset. Vienna loikkasi niin korkealle kuin pystyi niitä karkuun, napaten kiinni viereisen rakennuksen ikkunalaudasta. Hän heilautti itsensä ylös, potkaisten ikkunaruudun sisään, ja laskeutuen lasinsirujen keskelle. Yksi miehen pienemmistä – ei siltikään pienistä – veitsistä oli viiltänyt melko syvän viillon hänen solisluunsa yläpuolelle, ja veri valui noronaan hänen vaaleaa ihoaan pitkin, imeytyen hänen univormunsa mustaan kankaaseen ja häviten sen mustuuteen. Vienna ähkäisi, vilkaisten ikkunasta ulos. Pienempi mutantti oli seurannut häntä haistaessaan veren – mikään ei saanut näitä hirviöitä paremmalle tuulelle kuin tuoreen veren tuoksu – ja norkoili nyt ikkunalaudalla, veitsiä ruumiissaan törröttäen. Vienna irvisti silkasta vihasta, kohottaen aseensa ja ampuen ötökkää keskelle naamataulua niin, että tuon pää räjähti palasiksi ja levisi kaaressa kadulle sen takana. Vienna potkaisi päättömän ruumiin pois tieltään ja kiipesi sitten ikkunalaudalle potkittuaan terävimmät lasinreunat alas kadulle.

Nainen kiipesi ikkunalaudalle ja nojautui ulos, suunnaten katseensa karjuvan hirviön suuntaan, vain nähdäkseen miehen keikkuvan sen selässä pidellen kiinni sen selkälihaksiin iskemistään veitsistä. Vienna korjasi asentoaan ja latasi aseensa, tähdäten aivomassaan, jota hirviö veti nyt perässään suoliensa keskellä. Niin karaistunut kuin Vienna tällaisille näyille olikin, hän tunsi pahoinvoinnin kääntävän vatsanpohjaansa. Verinen, limainen massa, jota hirviö nyt raahasi karjuen kivusta ja tuskasta pitkin likaista, roskan ja töryn täyttämää katua, oli kaikki, mikä piti tuota vielä elossa. Vienna tunsi kyynelten kohoavan silmiinsä, myötätunnon tulviessa hänen mieleensä. Hän halusi päättää hirviön päivät, niin paljon tuhoa kuin tuo olikin saanut aikaan, ihan vain jo pelkästään siitäkin syystä, että otus kärsi. Vienna ampui laukauksen toisensa perään kohti aivomassaa, kyyneleet poskilleen valuen. Käsiensä lievästä tärinästä huolimatta hän näki luotien uppoavan aivomassaan ja hirviö tuntui käyvän hitaammaksi ja hitaammaksi joka laukauksesta. Vienna suuntasi epätoivoisen, kyynelten sumentaman katseen mieheen. Ehkä tuo keksisi jotain, millä otuksen saisi vihdoin ja viimein päästämään irti elämästä.

{Dodih. Huh. : D}

Yrittäessään vain pysyä mutantin selässä, Fynn ei edes ehtinyt tarkastamaan olivatko hänen heittämänsä veitset edes osuneet mihinkään. Mies kuitenkin toivoi, ettei tuo Space Academyn opiskelija ottanut osumaa niistä, koska Fynn jos kuka tiesi mitä hänen veitsiensä osumista tapahtuu ja mitä jälkeä ne saavat aikaan. Toisinaan on ollut hyvin lähellä, ettei mies olisi muutamaa sormea köyhempi tänä päivänä..
Laukauksen kuullessaan isompi olio rauhoittui hetkeksi, jolloin Fynkin sai aikaa nousta takaisin seisomaan, katseen kääntyessä laukauksen tulosuuntaan. Nainen oli päässyt evakkoon hieman korkeammalle, ja pienempi mutantti oli saanut kokea muussaantuvan olemuksen. Herttaista.
Fynn nousi kokonaan seisomaan repäisten olion selässä törröttäneet veitset irti jatkaen matkaansa kohti otuksen päätä, eliön alkaessa jälleen huomioimaan ympärillään tapahtuvan. Fynn sai totta vie hämmästellä miten sitkeä elukka tuo edes oli, puolet sen sisälmyksistä roikkuivat jo pitkin katua, ja mörkö vain jatkoi riehumistaan. Sitkeä sissi.. Naisen ampuvat luodit kuitenkin vaikuttivat hidastavan olion matkaa, joka tarjosi Fynille entistä paremman tilaisuuden jatkaa matkaa kohti otuksen päätä. Katse käväisi naisen suunnassa, ja huomatessaan toisen kasvot, selkeni Fynille samantien, ettei toinen enää pystyisi itse asian suhteen tekemään kovinkaan paljoa, joten mutantin lahtaaminen jäi miehelle..
Kaulan kohdalle päästyään kokki nappasi kaksi pisintä ja terävintä veistään vyötäisiltään, iski ne mutantin niskan vasemmalle puolelle olion karjaistessa kuuluvasti. Hivenen tasapainoa, kädet veitsien kahvoissa oikeassa kulmassa, ja hyppy alas. Hirviön kaulan nahka sai osakseen hyvin syvät viillot Fynin liukuessa veitsien varassa sen kaulaa pitkin alas erinäisten ruumiinnesteiden roiskuessa ties minne, ja veitsien töksähtäessä johonkin läpäisemättömään, mies hypähti alas, nappasi muutaman uuden veitsen käsiinsä syöksähtäen olion alapuolelle. Muutama taktinen viilto, ja kaikki sisäelimiä otuksessa kiinni pitäneet suonet ja jänteet olivat pian sushia. Fynn jatkoi matkaansa poispäin kaatumisvaaran vuoksi, mutta epäonnekseen otus ei tahtonut päästää miestä niin helpolla, vaan tarrautui vielä miehen jalkaan kiinni kaataen toisen. Fynn karjaisi raivokkaasti, iski veitset toisen nahkaan kiinni alkaen silpomaan tuon raajaa mahdollisimman syvillä ja nopeilla viilloilla. Tätä vauhtia Fynn kyllä väsyisi pian, etenkin jos tuo ruma möykky ei halunnut kuolla maisemaa pilaamasta, jolloin voisikin käydä niin, että Fynn päätyisi vielä toisen ruokalistalle.
Muutamien viiltojen jälkeen mutantti tuntui kuitenkin päättävän, ettei tuota pientä ihmistä kannattanut kiinni pidellä, kun toinen oli niin pisteliäs, jolloin se vain päästi örähtäen irti miehen jalasta tuoden ison päänsä lähemmäs toista avaten kitansa karjaisten täyttä kurkkua liman lennellessä päin Fynin kasvoja. Fynn painoi silmänsä kiinni ettei saisi kaikkea töhnää silmiinsä, mutta pian hän kuitenkin raotti silmiään nyrpistäen nenäänsä.
”Hyi saatana sun henkes haisee.”
Mies murahti iskien yhden veitsistään avoimena olevaan kitaan, ensin kieleen ja toinen alaleukaan, jolloin kuului jälleen tuskainen huuto. Fynn syöksähti nopeasti pois tuskaisen otuksen luota jälleen hiukan kauemmas, ja kuin ihmeen kaupalla, mutantti päätti viimein luovuttaa henkensä, ja se alkoi hitaasti lähenemään maankamaraa, ja lopulta pää nytkähti ja otus tömähti maahan. Eli toisaalta Fynin ei olisi edes tarvinnut iskeä viimeisiä veitsiään tuohon, koska mitä ilmeisemmin yhteyden loputtua aivojen kanssa, loppui myös liikkuminen. Mutta se ei kuitenkaan ollut tae, että otus oli oikeasti kuollut. Sydän nimittäin pitäisi kuitenkin tuhota, jotta kaikki elo olisi varmasti mennyttä. Mutta mistä hitosta sitä lähtisi etsimään..? Kasvot, ja koko muukin olemus täynnä mutantin sisälmyksiä, sylkeä, räkää, kuolaa ja verta, Fynn vain tuijotti veitsi kädessään muutaman metrin päässä ammottavaa vatsaa, pohtien samalla löytyisikö sydän mistä päin vartaloa, jos päänsä otuksen vatsasta sisään tunkisi..

Vienna seurasi sumein silmin alapuolellaan tapahtuvaa tragikomediaa, mutta päätti pysyä taistelusta erossa, sillä hän olisi luultavasti vain tapattanut itsensä. Hänen olkaansa vihloi miehen veitsen jäljiltä, mutta kipu oli jo lieventynyt siitä, mitä se oli ollut heti iskun jälkeen. Vienna pyyhki silmiään univormunsa hihaan, koettaen ryhdistäytyä, ja tutkien katua edestakaisin allaan. Hän saikin tunteidensa ylikuohunnan rauhoitettua. Oli melko hiljaista, ja nekin muutamat ohikulkijat, joita näillä seuduilla olisi muutoin liikkunut, olivat paenneet pois jaloista. Peto oli rymähtänyt katuun niin, että sen pää jäi kahden auton väliin. Vienna tarkkaili miehen liikkeitä ja tajusi tuon etsivän sydäntä, verisen sisälmysmassan jäätyä jokusen metrin päähän itse ruhosta. Yhtään sykkivää sydänlihasta kasassa ei kuitenkaan näkynyt, joten sen täytyi olla vielä jossain otuksen sisällä.

”Hei kokkipoika! Mitä jos friteerattaisiin se?” Vienna huusi alas kadulle, huitoen miestä perääntymään hirviön luota. Hän korjasi asentoaan ikkunalaudalla, ladaten aseensa ja tähdäten sitten toisen auton bensatankkiin. Jos hän onnistuisi saamaan hirviön syttymään tuleen, se kuolisi pakostakin, vaikkei sillä enää ollutkaan juuri toivoa kovin henkevästä elämästä. Tuulenvire nappasi Viennaa tummanruskeista hiuksista ja koetti heilauttaa hänet tasapainosta, mutta nainen jännitti vartalonsa tuulta vastaan ja asetti aseensa uudelleen olkaansa vasten, painaen päänsä hieman kumaraan ja sulkien toisen silmänsä, tähdäten nyt huolellisemmin. Ennen tulittamista hän vilkaisi vielä, että mies varmasti oli hävinnyt hänen tieltään, sillä vaikka hän ehkä selviäisikin veitsenviillosta olkapäällään, mies tuskin selviäisi roviolta, jonka hirviön ruho varmasti muodostaisi. Nainen ampui kohti bensatankkia, joka kieltäytyi räjähtämästä kaikkien niiden hienojen, maanaikaisten elokuvien malliin. Vienna sähähti ja vilkaisi alaspäin, lähtien sitten laskeutumaan alas turvapaikastaan.

Vienna laskeutui asfaltoidulle kadulle korot katuun napsahtaen, ja hän pyyhkäisi roskia hameestaan ennen kuin suoristautui ja katsoi etsivästi ympärilleen.
”Kuule, me tarvitsemme jotain, mikä syttyy herkästi!” Hän huusi miehelle, astellen toisen auton luokse ja tutkien hetken aikaa bensatankin luukkua, ennen kuin potkaisi sen ruttuun napakalla kierrepotkulla, jonka voimaa lisäsivät kenkien mustiksi maalatut teräskorot. Tankki oli arvatenkin typötyhjä, ja kaikui vain metallin vääntyessä metallia vasten. Nainen avasi univormunsa paidan kaksi ylintä nappia saadakseen ilmaa, sillä olkapäähän ilmestynyt haava vuosi edelleen reilusti verta, ja Viennaa alkoi pikkuhiljaa heikottaa kaikki tämä toimintasankarin leikkiminen. Nainen survaisi saappaansa vihaa tursuen otuksen silmään kulkiessaan siitä ohi, ja tutki sitten jälleen ympäristöään. Ainakin hirviö oli nyt paikallaan, eikä luultavasti liikkuisi enää, joten heillä oli kaikki aika maailmassa hankkiutua otuksesta eroon.

Fynn toden totta harkitsi jo vakavasti hirviön sisään kapuamista, mutta ennen kuin ehti toteuttaa aikomustaan, hän kuuli naisen puhuvan friteeraamisesta, ja pää kääntyi nopeasti puhujan suuntaan. Ei tarvinnut ääneen edes kysyä mitä toinen meinasi, sillä autoihin suunnattu ase paljasti jo suurimman osan. Fynn juoksi, hivenen nilkuttaen, kauemmas olion ruumiista ja päädyttyään kutakuinkin samoille kohdille, missä tuo Space Academyn opiskelija tähtäili aseellaan. Katse jäi odottamaan suurtakin räjähdystä, mutta kun mitään ei tapahtunut, Fynn kurtisti vain kulmiaan. Auto ei räjähtänyt. Joka toisaalta olisi ollut aivan liian helppoa, jos se olisikin. Nykypäivänä mikään ei tuntunut enää olevan helppoa ja yksinkertaista.
Käskyn tullessa, Fynn vain nyökkäsi katseen singahtaessa Yum-Yum Buddhan seinästä sisälle. Herkästi syttyvää... Alkoholi.
Mies juoksi ravintolaan sisälle, suoraan keittiöön hypäten matkallaan keittiön ja ravintolan erottavan tiskin ylitse suunnaten kulkunsa viinakaapille. Hän hamstrasi useamman viinapullon, yhden essun ja tulitikut mukaansa, palaten mahdollisimman nopeasti takaisin ulos.

Fynn laski kantamuksensa naisen jalkojen juureen kyykistyen siihen itsekin, kaivoi vyötäisiltään yhden veitsen alkaen silpomaan puhtaan valkeaa essua pienempiin osiin.
Kun essu oli useammassa suikaleessa, Fynn alkoi availemaan viinapullojen korkkeja, tunkien aina yhden kangassuikaleen jokaiseen pulloon nostaen sitten katseensa vieressään olevaan naiseen.
"Enää tarvii sytyttää nää."
Fynillä oli oikeastaan idea miten homma onnistuisi parhaiten. He jättäisivät jotenkin hirviön auki olevan vatsan hiukan enemmän ammolleen, sytyttäisivät pullot ja viskoisivat ne olion sisälmyksiin, ja ennemmin tia myöhemmin palava alkoholi aiheuttaisi jonkin moisen ketjureaktion, ja mahdollisesti räjähdyksen, jolloin tuo eliö ei ainakaan kovin kauaa tässä maailmassa vaikuttaisi.

Nainen seisahtui kadulle palanneen Fynnin viereen, katsellen tuon touhuja vihreillä silmillään. Hänen punaisille huulilleen kohosi hymy hänen tajutessaan mitä mies aikoi. Nainen suuntasi katseensa hirviön ruhoon ja nyökytteli. Tästähän saataisiin varsinainen rovio.
”Ehkä meidän pitäisi pyytää naapurusto grillijuhliin?” Vienna ehdotti, naurahtaen pienesti. Ainakin he pääsisivät ruhosta eroon, joskin palavan lihan haju saattaisi olla melko vatsaa kääntävä vielä parikin päivää tämän jälkeen, Koenji kun ei ollut ehkä kaupungin tuulisinta aluetta lukuisien korkeiden rakennustensa vuoksi. Hirviöstä nouseva savupatsas varmaan pitäisi ötökät loitolla. Vienna nappasi yhden pulloista ja tutki sen etikettiä.

”Hyvää viinaa ihan hukkaan”, hän mutisi hieman pahoillaan, mutta siirsi sitten jälleen katseensa mieheen.
”Miten on, pitäisiköhän sitä vähän marinoida, jos se syttyisi paremmin?” Nainen tuumi, tutkien suurta ruhoa katseellaan. Nainen asteli avoimen pullon kanssa hirviön luokse ja roiski alkoholia sen avoimeen haavaan ja sitä ympäröivälle läikikkään valkealle iholle. Hän kaiveli hetken aikaa univormunsa takintaskuja ja löysi kuin löysikin metallisen kaasusytyttimen, joka sytyttyään paloi niin kauan, että sytyttimen kansi naksautettiin liekin peitoksi. Vienna avasi sytyttimen ja nakkasi sen kevyesti otuksen ihoa pitkin valuvaan alkoholiin, joka leimahti, saamatta kuitenkaan mitään reaktiota ulos otuksesta, jonka aivot oli irrotettu sen muusta ruumiista.
”Nyt sitä tarvitsee enää pitää yllä niin kauan, että se leimahtaa oikein iloisesti liekkeihin”, Vienna kääntyi sanomaan miehelle, astellen kauemmas kasvavista liekeistä. Hän kyykistyi miehen viereen ja siirsi yhden molotov cocktaileista lähemmäs itseään, sytyttäen sen miehen tulitikuilla.
”Katsotaan mitä tapahtuu”, Vienna sanoi tarttuen viinapulloon ja nousten seisomaan. Hän nakkasi pullon jo kasvaviin liekkeihin, pullon särkyessä vasten otuksen kovaa lihasmassaa ja leviten, aiheuttaen liekkien leimahtamisen korkeammalle.

”Kaunista”, nainen totesi, hymyillen miehelle. Eipähän kokki vaikuttanut typerämmältä, nyt kun tuo oli osoittanut neuvokkuutensa, vaikka ratkaisu muistuttikin hieman terroristijoukkojen suosimia kotikutoisia pommeja. Ehkä miehestä olisi hyötyä tulevaisuudessakin? Viennasta rupesi pikkuhiljaa tuntumaan, että kannatti ehkä pysytellä tämän tyypin paremmalla puolella.

"Musta tuntuu, ettei naapurit osaa arvostaa tätä aromia, mikä täst irtoo."
Fynn vastasi naisen grillijuhlaehdotukseen virnistäen kuitenkin pienesti. Toisaalta palavaa ruhoa voisi käyttää grillinä, mutta ruhon oma palamisesta aiheutuva haju saattaisi pilata grillattavat asiat. Liekö tulisi epämääräinen sivumaku niihinkin, ja sitten jäisi hyvä ruoka syömättä.
Fynin katse kohosi naiseen tuon tutkiessa pulloa, ja kieltämättä herraa itseäänkin harmitti se, mihin tarkoitukseen hänen kokkaukseen, sekä juomiseen, tarkoitetut nesteet menisivät. Mutta eipä auta, tuosta oliosta oli päästävä eroon, tavalla tai toisella, eikä se tapa auttanut, joten nyt oli sen toisen vuoro.
Huvittunut virne, ja katse siirtyi vuorostaan hirviön suuntaan. Marinadia, bensa olisi kyllä alkoholia parempi, sillä alkoholin kanssa se saattaisi melkein maistuakin joltain.. Toisin kuin bensan kanssa, mutta mistä tähän hätään muka jotain bensaa saisi. Ei sitten niin mistään.
Fynn teki vielä muutaman pullollisen tuota räjähtävää juomaansa, katsoen aina välillä mitä hänen pieni punaruskeatukkainen apulaisensa puuhasi ja toisen palatessa siihen vierelle, kohottautui Fynkin seisomaan. Veitsi lyötiin takaisin vyötäisille kiinni ja molempiin käsiin otettiin yhdet pullot joista toinen viskattiin avonaisen vatsan suuntaan ja toinen pään luokse. Liekit leimahtivat jälleen Fynin napatessa kaikessa rauhassa lisää pulloja käsiinsä ojentaen yhden naisellekin.
"Tuskin sen kaveritkaan vähään aikaan tänne päin tulee."
Fynn totesi mietteliäänä heivaten yhden pullon jälleen otuksen suuntaan. Tuon otuksen kaverit tosiaan eivät varmaan ihan heti tulisi samalle alueelle haistaessaan sen käryn mitä heidän lajitoveristaan irtoaisi. Tuskinpa nekään arvostivat kuolonhajua.

Viennan sieville, pienille kasvoille ilmaantui lievästi kieroutunut hymy kun Fynn mainitsi ruhosta irtoavasta palavan lihan hajusta. Vienna myönsi, että haju kuvotti häntäkin jo nyt, vaikka se ei ollut vielä paisunut edes täyteen, massiiviiseen mittaansa. Mies puhui asiaa, palavan ruhon haju pitäisi mutantit kaukana näiltä kulmilta mitä luultavimmin pitkäänkin, kunnes pakottava nälkä ajaisi ne jälleen epätoivossaan saalistusretkille. Ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin, Vienna tuumasi, kohottaen katseensa jonnekin Fynnin tärvellyn ravintolan suunnille. Hänen pitäisi koettaa keksiä jotain. Joskus vanhoina hyvinä aikoina Akatemia olisi korvannut vahingot hänen puolestaan, mutta nyt erinäisistä syistä se nyt halusi hänet kuolleena. Totta, jos Fynn palauttaisi hänen ruumiinsa vahingoittumattomana armeijan käsiin, mies saisi varmasti melko tuntuvankin palkkion, jolla taatusti korjaisi ravintolansa entiseen ellei vieläkin kirkkaampaan loistoonsa.

Vienna otti muutaman epäröivän askeleen kauemmas yhä kasvavista liekeistä. Hänen korkonsa napsuivat asfalttiin ja liekeistä puskevat ilmavirrat tanssittivat hiuksia hänen kasvojensa ympärillä. Vienna asteli ihan miehen viereen ja laski kätensä varovaisesti tuon lihaksikkaalle olkapäälle.
"Kuule, eikö me voitaisi sopia sitä sun ravintolan korjaamista jotenkin? Jos mä vaikka tulisin sinne töihin ja korvaisin sillä tavalla mun aiheuttamani vahingot?" Vienna ehdotti, äänessää pienen pieni, tuskin huomattava epäröivä alasävy. Hän ei oikeastaan piitannut suuntaan tai toiseen mitä Fynnin ravintolalle tapahtuisi, mutta jotkin Akatemian kunniakoodeista olivat niin tiukalle selkärankaan ruuvattuja, että niitä oli vaikea jättää huomiotta. Hän ei myöskään tarvinnut yhtään enempää vihamiehiä, jotka juoruaisivat hänen olinpaikkansa ensimmäisten kyselijöiden ilmaantuessa. Akatemialla ei varmastikaan kestäisi kauaa selvittää hänen sijaintiaan Kowloonissa, ja sitten leikittäisiinkin vuosisadan kissaa ja hiirtä.

Viennan siniset silmät tutkivat Fynnin sivuprofiilia, siinä pelossa että jokin miehen kasvoissa muuttuisi kuvastamaan torjumista ja kieltoa, että mies vaatisi kovaa, kylmää käteistä. Juuri sitä naiselta ei nimittäin löytynyt, vaikka lukuisia muita maksukeinoja kyllä juolahtikin mieleen ensimmäisten viidentoista sekunnin sisällä.
"Ole niin kiltti", Vienna kuiskasi, vaikka liekkien räiske ja humina nielivätkin sanat lähes sillä sekunnilla kun ne hänen suustaan karkasivat.

(Vaivaisen miltei seitsemän kuukauden tauon jälkeen sain sitten vihdoin ja viimein kudottua kasaan tällaisen. Mitä syvimmät pahoitteluni <3)