Jigsaw falling into place

Daeron oli hermostunut. Puolifelicia asteli pakotetun rennoin askelin kohti Deep Shadow hökkeliasuntoja, etsien katsellaan taloa, josta hänellä oli vain hämärä muistikuva. Kaikki talot näyttivät lähes samanlaisilta romahtamispisteessä olevilta murjuilta ja kaikenlisäksi katu oli täysin eri näköinen päivänvalossa. Daeronin tarkat silmä analysoivat kuitenkin jokaisen rakennuksen pienenkin yksityiskohdan ja mies oli varma, että löytäisi kyllä ennen pitkää Mican asunnolle.

Rentouttaakseen kireitä hermojaan, puolimeridin poltti kävellessään lähes ketjussa. Miehen teki kuitenkin mieli jotakin vahvempaa, jotain joka rauhoittaisi paremmin kuin nikotiini ja tuntui asettavan mukavan turvatyynyn hänen tajuntansa ja todellisuuden väliin. Tällä kertaa Daeron oli kuitenkin pitänyt lupauksensa ja pysytellyt täysin selvänä, aivan kuten oli naiselle vannonutkin. Hän tiesi että Mica tuskin olisi edes lähtenyt hänen mukaansa ostoksille, jos hän olisi ilmestynyt kamapäissään naisen ovelle.

Miksi mies sitten edes vaivautui pitämään tuon typerän lupauksen naiselle, jonka oli tavannut vain kerran harvinaisen höyryisen ja omituisen illan alkajaisiksi? Daeron ei itsekään oikein tiennyt. Ehkä siksi, että miehen itsekunnioitus vaati maksamaan jokaisen pienenkin asian, jonka hän jäi elämässään velkaa. Kowloonin huumebisneksessä ei kauaa pysynyt hengissä tai ainakaan omistanut kaikki raajojaan jos jäi vähänkään velkaa väärille tahoille, joten Daeron ei opetellut olemaan ottamatta riskejä. Toisaalta jokin tuossa pienessä ihmiseltä näyttävässä puolimeridin naisessa myös kiehtoi puoliveristä miestä, vaikka hän ei sitä olisi koskaan ääneen myöntänytkään. Nainen muistutti kodista ja se, että puolimeridin ei koskaan ollut osoittanut mitään muuta kuin hellyyttä ja huolta Daeronia kohtaan kutkutti miehen uteliaisuutta. Hän oli tottunut meridineihin, jotka katsoivat häntä nenänvarttaan pitkin ja hylkivät häntä joukostaan, vähääkään välittämättä siitä, mitä miehelle tapahtui. Tämä nainen taas oli jotain täysin erilaista.

Lisäksi ne huumehöyryiset hetket, jotka Daeron oli jakanut naisen kanssa olivat myös sisältäneet upeaa seksiä. Lähes tahtomattaan mies hymyili, muistellessaan kiihkoaan rannalla (syytä, jonka vuoksi hän alunperinkään oli nyt suuntaamassa naisen asuntoon) ja toisen ilmettä tämän asunnossa, kun tämä ratsasti itsensä orgasmiin. Puolifelicia pudisti huvittuneesti päätään. Mica ei todellakaan ollut tavanomainen meridinnainen, vaan jotain lähes kiinnostavaa ja kiehtovaa. Lisäksi naisessa oli puolia, jotka olivat täysin käsittämättömiä ja omituisia, kuten tämän selkeästi suuri fyysinen voima ja ihon alta pisaroiva puhdas magia.

Oli miten oli, Daeron oli Micalle vaatteita velkaa ja tämän velan hän aikoi tänään kuitata. Miehen askeleet olivat vihdoinkin jouduttaneet hänet talon luokse, joka näytti kutakuinkin oikealta. Hän tarkasteli mietteliäästi rakennuksen ulkoseinää, polttaen samalla savukkeensa loppuun. Sitten hän painoi ovisummeria, jossa luki ”Sable”, rukoillen hiljaa mielessään, että Mica olisi yksin kotona.

//Chachakoa ja Micaa (ja ehkäpä Yuyaa) tässä odotellaan ^^

Mica - sitä tietämättä - oli varmasti yhtä hermostunut, ellei hermostuneempikin, kuin Daeron. Hän oli sovittanut päälleen kaikkia kaapista löytämiään vaatteita, ja joutunut kerta toisensa jälkeen vaihtamaan jälleen, milloin mistäkin syystä. Nyt hän oli päätynyt pukemaan päälleen mustat housut ja tummansinisen t-paidan, jonka rinnan poikki kiemurteli abstrakti printti. Mica oli koonnut mustat hiuksensa korkealle ponnarille ja meikannut huolellisemmin kuin ehkäpä koskaan. Hän oli jopa uskaltautunut kuluttamaan tilkan kallista hajuvettä, jonka oli joskus ostanut itselleen syntymäpäivälahjaksi. Hän oli yrittänyt syödä, mutta siitäkään ei ollut tullut mitään.

Yuya istui keskellä olohuoneen lattiaa, leikkien lelulentoaluksella ja päästellen surisevia ääniä, ja seuraten samalla sivusilmällä äitinsä hermostunutta askellusta.
"Kuka meille tulee?" Yuya kysyi lopulta, saatuaan tarpeekseen. Poika laski pienoislentoaluksen syliinsä ja katsoi odottavasti äitiään, mustat korvat sivuilla ja musta häntä ympärilleen kierrettynä. Mica nappasi pojan syliinsä ja halasi tuota rakastavasti.
"Äidille tulee vieras, mutta sinua tulee kohta hakemaan yksi kahvilan tädeistä. Menet leikkimään Dobin kanssa, muistatko", Mica sanoi hymyillen, silitellen poikansa selkää. Yuyan terävähampainen hymy valaisi pienen pojan kasvot.
"Oikeasti?! Dobin! Dobilla on kaikkia hienoja leluja!" Yuya hehkutti, venkoillen äitinsä sylissä jotta pääsisi alas. Mica laski pojan maahan, ja heti kun tuon varpaat koskettivat lattiaa, Yuya lähti juoksemaan ympyrää lentoalus kädessään.
"Superhypermoottorit päälle, kapteeni, ja madonreikään!" Poika huusi, päästäen sitten äänen, jonka kuvitteli lähtevän sellaisista moottoreista. Mica nauroi, kuullen sitten ovikellon soivan. Nainen pyöräytti paksua, hopeista rannekoruaan, saaden sen kilahtamaan vasten ohuempaa, josta roikkui muutama pienen pieni tiuku. Mica asteli varovasti ovelle, kurkaten ensin ovisilmästä. Hän avasi varmuuslukon ja sitten koko oven, hymyillen Daeronille aurinkoisesti.
"Tule sisään. Yuyan hoitaja ei ole vielä tullut hakemaan häntä, joten joudumme odottelemaan hetkisen, mutta ei kai meillä mikään kiire ole?" Mica kysyi varovaisesti, peläten, että Daeron kääntyisi kannoillaan ja lähtisi pois kuultuaan, että Yuyakin oli kotona.

Kun mies ei kuitenkaan juossut kirkuen karkuun, Mica astui pois ovensuusta, viittoen Daeronia tulemaan sisään. Yuya pysähtyi kuin seinään nähdessään puolifelicia-miehen, joka ei oikein vaikuttanut kuuluvan tänne. Nelivuotias poika asteli hitaasti lattian poikki ja ojensi sitten nelisormisen kätensä.
"Yuya Sable, neljä vuotta", poika ilmoitti, olettaen, että Daeron tarttuisi hänen käteensä. Mica karahti punaiseksi korviaan myöten, napaten Yuyan syliinsä.
"Yuya, koita olla merdineiksi!" Hän torui, puistellen päätään ja luoden Daeroniin pahoittelevan katseen. Hän silitti Yuyan selkää hetken, ennen kuin laski pojan jälleen alas.
"Käyhän pakkaamassa reppusi, Tronian pitäisi olla täällä ihan pian", Mica sanoi sitten, työntäen poikaa hellästi kohti makuuhuonetta. Yuya vilkaisi vielä kerran epäilevästi Daeronia, ja Mica arvasi, että tästä puhuttaisiin vielä. Onneksi ei kuitenkaan nyt. Yuyan mentyä Mica kääntyi jälleen Daeronin puoleen.
"Jotain juotavaa, kenties? Limpparia?" Mica ehdotti, koettaen pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Daeronin täytyi pitää häntä kamalan huonona äitinä, kun Yuya vaikutti temmeltävän kuin missäkin riisipellossa.

//Chachako, Mica ja Yuya tättärätää!

Kuullessaan oviketjun rasahtavan ennen kuin nainen avasi oven, Daeron loihti kasvoilleen rennon hymyn. Hän ei ollut varma, mitä nainen oikein hänestä oletti, mutta halusi ainakin aloittaa päivän ystävällisissä merkeissä. Heidän kohtaamistaan seuranneena aamuna puolifelicia oli muistanut liiankin selvästi, kuinka paljon oli persoonastaan toiselle paljastanut ja katunut avoimuuttaan. Nyt kun hän tapasi naisen uudestaan, oli vaikeampi esittää rentoa ja huoletonta roolia uskottavasti, eikä Daeron halunnut että Mica hajottaisi hänen huolella harjoiteltua ja rakennettua naamiotaan yhtään enempää. Puolimeridin oli jo kauan sitten oppinut, että tässä maailmassa ei kannattanut olla oman itsensä, jos halusi säästyä elämän tuskallisilta kolhuilta.

Mies nyökkäsi kutsulle astua sisälle asuntoon. Puoliverisen korvat värähtivät kuitenkin epäilevästi tämän kuullessa pojan äänen. Daeron irvisti hieman sisäisesti ja kiroili huono onneaan, mutta oli kuitenkin odottanut, että poika saattaisi olla asunnossa. Miehellä ei ollut mitään halua riitaantua Mican kanssa, joten hän varoi reagoimalla lapsen läsnäoloon turhan kielteisesti. Niinpä hän astui sisään asuntoon, tukahduttaen samalla häntänsä hermostuneen huiskauksen; Daeronilla ei ollut kuitenkaan aavistustakaan kuinka reagoida pieneen poikaan tai kommunikoida tämän kanssa, sillä hän ei ollut tavannut lapsia vuosikausiin.

Yuyan lähestyessä puolifeliciaa, tämä jännittyi silmin nähden. Daeron oli yllättynyt siitä, kuinka paljon Mican poika näytti meridiniltä verrattuna äitiinsä. Vihreät silmät poukkoilivat toisen suurten korvien, nelisormisen käden ja hännän välillä, mutta mies hillitsi kasvoilleen pyrkivän epäystävällisen ilmeen. Puolifelicia katsoi Yuyaa arvioivasti, osaamatta vastata pojan esittäytymiseen mitenkään. Daeron hengähti sisäisesti helpotuksesta Mican napatessa poikansa syliinsä ja usuttaessa tämän makuuhuoneeseen.

”Ihan mitä vaan.” Puolimeridin kohautti olkiaan ja asteli syvemmälle naisen olohuoneeseen. Hän istahti sohvalle, samalla paikalle jossa oli istunut myös viime kerralla ja nojasi taaksepäin, tutkien naisen asuntoa katseellaan. Vieraillessaan täällä viimeksi, Daeron ei ollut kiinnittänyt huomiota asunnon yksityiskohtiin ja totesi nyt, että Mica oli onnistunut luomaan kodikkaan paikan itselleen ja pojalleen huolimatta asunnon ilmiselvästi rapistuneesta kunnosta. Naisen palatessa limulasien kanssa hän otti lasinsa vastaan hymyillen pienesti ja siemaisi sitten juomaansa paremmankaan tekemisen puutteessa.

”Mä olin ajatellut, että me voitaisiin mennä Shadow Pearliin ostoksille? Siis jos sulla ei ole mitään sitä vastaan?” Miehen ääni oli ystävällinen ja kohtelias, kilometrien päässä siitä ahdistuneesta ja nurkkaan ajetusta olennosta, joka oli viimeksi menettänyt malttinsa tässä samaisessa huoneessa.

”Ja jos sä tahdot, voidaan käydä vaikka lounaalla sen jälkeen kun sä olet löytänyt jotain mieleistä? Mun piikkiin tietysti.” Daeron siemaisi juomaansa uudestaan, katsoen naista kysyvästi hiukan sotkuisten otsahiustensa lomasta.

Mica istuutui Daeronin viereen pidellen omaa limulasiaan kädessään. Yuya näkyi puuhailevan omia juttujaan makuuhuoneen puolella, ainakin pojan pitämästä surisevasta äänestä päätellen. Mica hymyili rakastavasti makuuhuoneen suuntaan, ennen kuin kohdisti huomionsa Daeroniin. Nainen nyökäytti päätään, hymyn yhä pystellessä tuon kasvoilla ja tumman kirsikanpunaisiksi maalatuilla huulilla.
"Shadow Pearl sopii hyvin, sieltä nyt ainakin saa hyvää laatua, vaikka kalliiseen hintaan", Mica sanoi, pyöritellen lasia käsissään. Häntä hermostutti, sillä vaikka häntä hävettikin myöntää, hän ei muistanut heidän viimetapaamisestaan juuri mitään. Hän oli varma, että he olivat rakastelleet, ainakin kerran, ja myös siitä, että he olivat käyttäneet ehkäisyä - totta kai he olivat, eihän kukaan ollut niin tyhmä, että harrasti seksiä tuntemattomien kanssa ilman kumia - ja että ilta oli varmasti mennyt ihan mukavasti. Hän ei muistanut mitään heidän keskusteluistaan tai siitä, mihin he olivat yökerhon jälkeen menneet, mutta hän ei tosiaankaan aikonut tunnustaa tälle miehelle, että hänen muistinsa oli tehnyt tepposet. Nyt hän kuitenkin arpoi mielessään, mistä tässä mahtoi olla kyse. Mieleistään mitä? No, kaipa se selviäisi myöhemmin. Hän nyökytteli hajamielisenä päätään miehen ehdotukselle.
"Lounas kuulostaa hyvältä", hän mutisi, yhä vain hymyillen.

Mica pohdiskellessa ja koettaessa päästä tilanteen tasalle, pieni poika nousi jaloilleen ja tassutti olohuoneen poikki, kiiveten sohvalle heidän väliinsä Daeronin polvea apunaan käyttäen. Poika hymyili leveästi miehelle.
"Tuleeko sinusta minun uusi isä?" Yuya kysyi, häntäänsä heilutellen. Mica havahtui haavemaailmoistaan vasta nyt, joitakin hetkiä liian myöhään. Yuyan suoruus ja avoimuus olivat aikaisemminkin häätäneet miehet hänen luotaan, ja nyt hän kiiruhti tukkimaan pojan suun.
"Yuya! Vähän jotain tapoja nyt", Mica sanoi, hengähtäen helpotuksesta kun ovelta kuului koputus. Hän hypähti ylös sohvalta ja kiiruhti avaamaan ovea.
"Onhan sinulla nyt Yuya kaikki tavarat pakattuna? Ehkä Dobi ja Tronia antavat sinun jäädä yöksi", Mica sanoi, vinkaten silmää pojalleen.

Hän avasi oven ja päästi säikähtyneen henkäisyn, hypähtäen kauemmas ovelta. Ovesta tunki sisään kolme mustiin haalareihin pukeutunutta miestä. Haalareiden selkämyksessä oli kolme suurta, keltaista kirjainta. KCL. Kowloon City Laboratories. Mica sähähti, loikaten ensimmäisen miehen ulottumattomiin.
"Nopeasti nyt, ennen kuin hän muuttuu!" Mies huusi muille, kaivaen kyljeltään tainnutusasetta. Mica iho hohkasi jo vaaleansinistä valoa, metallin puskiessa ihosta läpi ja kietoessa hänet syleilyynsä.
"Äiti!" Yuya kiljui, takertuen Daeroniin henkensä hädässä. Mica huitaisi heitä kohti, metallin muodostaessa panssarin tainnutusnuolia vastaan. Pitkä, voimakas häntä muodostui hänen taakseen, antaen hänelle lisäedun hyökkääjiä vastaan. Mica loikkasi pois edestä ja survaisi täydellä voimalla miestä kohden, litistäen tuon vasten lattiaa. Miehen fysiikka ei kestänyt iskun voimaa, vaan tuo hajosi kuin posliininukke, useisiin osiin ja veriseksi, kuvottavaksi sohjoksi. Kaksi muuta miestä seisoivat hetken hämillään paikoillaan, tuijottaen suut avoinna lattiaan hyttysen lailla liiskattua toveriaan, ja päättivät sitten pötkiä pakoon.
"Tämä ei jää tähän!" He vielä huusivat mennessään. Mica tyytyi vain seuraamaan miesten juoksua visiirinsä lävitse. Miesten painuttua tarpeeksi kauas, Mica suoristautui hyökkäykseen jännittyneestä asennostaan ja imi metallin takaisin sisäänsä. Hetken aikaa hänen ihonsa näytti kupruilevan, mutta asettui sitten aloilleen. Nainen käänsi päänsä Daeronin suuntaan, tietämättä, mitä sanoa.

Daeron katsoi naisen reaktiota kiinnostuneesti. Mies oli olettanut Mican vastustelevan tai ainakin mainitsevan lounaan hinnakkuuden; olihan nainen tehnyt niin ison numeron kalliiden viinienkin ostamisesta. Nyt tämä kuitenkin vaikutti lähes poissaolevalta ja käyttäytyi, kuin hänen kanssaan ostoksille ja lounaalle lähtö olisi maailman luonnollisin asia. Puolifelician luonnollinen hymy tanssi hetken tämän suupielissä; joko nainen ei muistanut illan tapahtumista paljoakaan, tai sitten tämä oli erinomaisen hyvän näyttelijä. Daeron oli taipuvainen uskomaan ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska Mica ei vaikuttanut kovinkaan hyvältä teeskentelijältä.

Lapsen ilmestyessä takaisin huoneeseen, mies jännittyi taas ja porasi vihreät silmänsä tiukasti pieneen tunkeilijaan. Miehen kauhuksi poika suuntasi suoraan puolifeliciaa kohti ja tarttui tätä polvesta. Daeron värähti hiukan toisen kosketuksen alla, mutta hillitsi itsensä ja pysyi paikallaan sohvalla. Mies siemaisi limonadia lasistaan, yrittäen käyttäytyä jotenkin luonnollisesti pojan nappisilmien katseen alla. Juoma solahti kuitenkin kätevästi väärään kurkkuun Yuyan tiedustellessa Daeronin tulevaisuuden aikeita, ja puolimeridinin vastaus hukkui hakkaavaan yskäkohtaukseen. Hänellä ei todellakaan ollut pienintäkään aikomusta alkaa isäksi pennulle, jonka äidin oli spiidipäissään iskenyt jostain First Streetin räkäisestä klubista.

Ovelta kuuluva koputus pelasti kuitenkin myös Daeronin vastaamasta pojan tukalaan kysymykseen ja miehen huomio kiinnittyi eteiseen. Naisen avatessa oven ja kommandojoukkojen rynnätessä huoneeseen, puolifelicia toimi täysin vaistomaisesti; kierähdettyään kissamaisella ketteryydellä sohvan selkänojan yli, Daeronin korvat painuivat luimuun ja mies jäi puolustavaan kyyry asentoon, raateluhampaat paljastettuna ja häntä vaarallisesti huiskien. Hän ei aikonut sekaantua tilanteeseen, jos se ei laajentuisi koskemaan häntä, mutta puoliverinen oli valmiina puolustamaan itseään jos tarve sitä vaatisi.

Syrjäsilmällä Daeron piti silmällä naista ja tämän ihmeellistä muodonmuutosta. Aivan niin, hän muisti tämän kuplivan magian, joka viimeksikin oli puskenut esille naisen ihosta tämän ollessa kiihtynyt tai tuntiensa olonsa uhatuksi. Miehen herkkä nenä värähti tämän haistaessa raa’an magian ilmassa, ja puolifelician niskavillat pörhistyivät entisestään. Kun nainen murskasi epäinhimillisillä voimillaan yhden ahdistajistaan seinää vasten, Daeronin kulmakarvat kohosivat hiukan ja tämä jäi hetkeksi tuijottamaan toista hiukan hölmistyneenä. Mica oli selvästi jotain aivan muuta, kuin mitä hän oli olettanut. Puolifelicia ei kuitenkaan hellittänyt puolustavaa asentoaan, ennen kuin loput rynnäkköjoukot pötkivät pakoon.

Kun olohuone oli vihdoin tyhjentynyt tunkeilijoista, Daeron rentoutui hieman ja kaivoi taskustaan tupakka-askin. Kysymättä naisen lupaa, hän koputti esiin tupakan ja sytytti sen, suunnaten sitten katseensa maassa lojuvaan mössöön, joka oli vielä äsken ollut elävä ihminen.
”Mä en tahdo tietää, mitä toi äskeinen oli.” Miehen ääni oli rauhallinen lähestulkoon välinpitämätön, aivan kuin hän kohtaisi mutanttinaisia liiskaamassa heitä tavoittelevia hallituksen joukkoja päivittäin.
”Älä kerro ketä noin miehet on, tai mitä ne susta haluaa. Mutta jos sulla ei ole mitään sitä vastaan, me voitaisiin poistui tästä asunnosta vähän helvetin vikkelään. Mulla ei ole mitään halua olla täällä, kun joku sun uteliaista naapureista tulee nuuskimaan, mikä toi on” Daeron nyökkäsi lattialla lojuvaan raatoon. ”Tai noi miehet päättää palata vahvistusjoukkojen kanssa.”

Naisen suostuttua ehdotukseen, Daeron odotti tupakkaansa poltellen, että toinen sai poikansa ja itsensä lähtökuntoon. Miehen vihreät silmät palasivat kuin tahtomattaan kerta toisensa jälkeen muussaantuneeseen ihmisruumiiseen, joka lojui edelleen lattialla. Daeron tukahdutti väristyksen. Hän ei todella tahtonut tietää, mikä Mica oli ja mitä nuo miehet hänestä halusivat. Kowloon City Laboratories oli hänelle kadulla kuulluista puheista tuttu organisaatio ja heidän sekaantumisensa asiaan selitti paljon Mican kyvyistä. Puolifelicia oli kuitenkin oppinut jo kauan sitten olematta sekaantumasta toisten asioihin ja vaikka hän olikin naiselle palveluksen velkaa, hänellä ei ollut pienintäkään halua saada hallituksen järjestöjä kintereilleen.

Mican silmät vetäytyivät viiruiksi tuon analysoidessa Daeronin reaktiota, miettien, piilikö miehen sanoissa jotain, mitä tuo ei sanonut ääneen. Ehkä Daeron olikin niiden kätyri? Mistä näistä koskaan tiesi. Kätyri olisi kuitenkin koettanut viivytellä, kysellyt typeriä kysymyksiä naamioidakseen tietonsa ja yrittänyt pitää heidät mahdollisimman kauan paikallaan, juurikin Daeronin mainitsemista syistä. Hitaasti nainen nyökäytti päätään. Heillä ei olisi aikaa hukattavaksi ja Yuya oli saatava turvaan.

Shokista toipunut poika olikin jo juossut äitinsä jalkoihin, halaten niitä henkensä edestä. Mica kumartui varovasti irrottamaan pojan pienten käsien otteen ja nosti tuon syliinsä.
"Sinun täytyy nyt olla reipas, Yuya", Mica sanoi hymyillen, huomaamatta veriroiskeita poskellaan. Yuya katsoi pelosta laajennein silmin äitiään ja nyökytti sitten raivokkaasti päätään. Hänen piti pitää huoli äidistä. Kukaan muu ei ollut sitä tekemässä. Yuyan mustat silmät vilkaisivat nopeasti Daeronia. Kasvoilta sitä ei näkynyt, mutta pinnan alla kuohui. Yuya oli perinjuurin pettynyt tapaan, jolla Daeron oli tilanteen hoidellut. Äiti ei vieläkään ollut löytänyt Sitä Oikeaa, jos tämä mies, Dee-Lon, kuten Yuya miestä mielessään kutsui, ei tajunnut edes suojella äitiä. Poika kiinnitti jälleen huomionsa jumalattaren asemaan nousseeseen äitiinsä ja hymyili aurinkoisesti, jo pelästyksestä toipuneena.
"Minä suojelen sinua!" Yuya ilmoitti.

Mica hymyili pojalleen ja laski tuon jälleen lattialle.
"Käy keräämässä kaikkein välttämättömimmät tavarat. Kaikki, mikä ei mahdu reppuusi, jää tänne", Mica ohjeisti, lähettäen Yuyan pois huoneesta. Nainen vilkaisi matolle leviävää verta ja huokaisi. Hän oli ollut aikeissa muuttaa joka tapauksessa - mikään paikka ei ollut pysyvä, kun oli kahden järjestön jahtaama - muttei ollut vielä saanut kaikkia tarpeellisia järjestelyjä tehdyksi. Väliaikaa täytyisi lyhentää tuntuvasti. Mica joutuisi hankkimaan uuden työpaikan, mahdollisimman hyväpalkkaisen. Ehkä hänellä olisi sitten varaa pitää kahta rinnakkaista asuntoa. Se saattaisi auttaa heitä pysymään piilossa edes hieman pidempään. Päättäen miettiä näitä asioita myöhemmin, nainen siirsi huomionsa jälleen Daeroniin.
"Onko sinulla mitään ehdotusta paikasta, jonne voisimme mennä? Edes hetkeksi? Yuya on nyt ykkösprioriteetti, poika on saatava turvaan. Kunhan hän saa tavaransa kerättyä, haluaisin, että sinä otat hänet ja viet hänet muutaman korttelin päähän täältä. Minun täytyy hoitaa muutama asia, ennen kuin lähden. En aio valehdella sinulle, sinua ei suojele kukaan sillä aikaa kun hoidan asiat loppuun, eikä perässäni ole vain KCL", Mica sanoi, kasvot vakavina ja huolestunut katse silmissään. Micassa oli jotakin äärettömän viatonta ja haavoittuvaista, hänen seistessään siinä henkilökohtaisen maailmanloppunsa edessä. Aitoako? Ei missään nimessä, mutta hän oli todennut sen toimivan miehiin.
"Jos voisimme piiloutua vaikkapa sinun luoksesi? Minä hoidan jonkun hakemaan Yuyan turvaan, hänen on nyt parempi olla eri paikassa kuin minä. KCL haluaa hänet aivan yhtä paljon, onhan hän androidista syntynyt lapsi", Mica pudisti hiljaa päätään. Jos hän olisi pysähtynyt miettimään elämäänsä yhtään pidemmäksi aikaa, hän olisi seonnut täysin.

"Minä lupaan korvata sen sinulle", Mica sanoi sitten hiljaa, astellen keinuvin lantein Daeronin luokse ja painaen miehen huulille suudelman, jonka päätteeksi nainen näykkäisi miestä huulesta. Viekas hymy huulillaan Mica astui askeleen kauemmas ja vain muutamaan sekuntia myöhemmin hän oli jälleen se sama vanha äidillinen Mica, Yuyan ilmaantuessa makuuhuoneesta mukanaan reppunsa ja toisessa kädessään resuinen pupupehmolelu.

Vain se vauhti, jolla Daeron poltti savukkeensa kieli siitä, että mies oli hermostunut. Saatuaan tupakkansa loppuun, puolifelicia oli nakkaamassa natsaa huolimattomasti olkansa yli, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin. Daeron oli ylivarovainen, joskus tanssien jopa vainoharhaisen rajoilla, eikä hänellä ollut pienintäkään halua jättää todisteita tai pahimmassa tapauksessa DNA:taan jonkun laboratorion kätyrin tutkittavaksi. Niinpä hän talletti tumpin taskuunsa, kääntäen samalla katseensa Micaan.

Puoliverinen liikahti vaivaantuneesti, kun toinen kyseli mahdollisuudesta viedä poikansa turvaan. Daeronilla ei oikeastaan ollut juurikaan haluja ottaa vastuulleen toisen pentua edes pieneksi hetkeksi, mutta toisaalta mies tunsi joutuneensa liian syvälle tilanteeseen, jotta voisi vain astella ulos ja jättää kaksikon oman onnensa nojaan. Puolifelicia kirosi hiljaa mielessään; mistä lähtien häntä oli kiinnostanut vähääkään mitä lähes ventovieraille ihmisille tapahtui, varsinkin jos heidän ongelmansa eivät edes olleet hänen aiheuttamiaan? Daeronilta pääsi pieni vähättelevä tuhahdus, kun Mica varoitteli siitä, ettei voinut suojella häntä asunnon ulkopuolella.

”Kaikista parasta suojelua mulle olisi olla mahdollisiman kaukana täältä juuri nyt...” Mies puraisi kuitenkin kieltään eikä jatkanut tällä rehellisellä linjalla. Hän oli Micalle velkaa ja halusi nyt hoitaa tämänkin sotkun ammattimaisesti, sortumatta liiallisiin henkilökohtaisuuksiin. Daeron rykäisi ja jatkoi:
”Okei. Mä otan sun... pojan ja me mennään. Tossa muutaman korttelin päässä on kahvila, jonka sä varmaan tiedät? Se jonka mutantit on romuttaneet puolentusinaa kertaa? Me odotetaan sua siellä.” Puolifelicia mietti selvästi hetken, ennen kuin lisäsi:
”Ja pliis, älä oo kauaa.”

Daeron valmistautui jo poistumaan toisen asunnosta, kun Mica esitti toisen ehdotuksensa. Puolimeridinin silmissä häivähti jyrkkä vastustus ja miehen vartalo jännittyi hieman. Hän ei ollut odottanut tätä, eikä todellakaan halunnut naista tai tämän kakaraa nuuskimaan asuntoonsa. Naisen lähestyessä Daeronin korvat värähtivät hieman, mutta miehen keho pysyi silti jännittyneenä. Hän tuskin vastasi toisen suudelmaan ja katsoi puolimeridiniä mietteliäänä. Tätäkö peliä nainen pelasi? Daeron ei ollut lahjottavissa seksillä; huumediilerinä hän oli oppinut sen olevan äärimmäisen epätyydyttävä ja heikko valuutta. Asia sai kuitenkin jäädä keskusteltavaksi toiseen kertaan, sillä Yuyan edessä edes Daeron ei halunnut ottaa sitä esiin.

Puolifelicia katsoi meredininpentua kuin avaruusoliota ja mietti, miten parhaiten hoitaa epämiellyttävä tehtävänsä. Hän odotti, että Mica olisi sanonut jotain, ohjannut pojan seuraamaan miestä, jotta olisi itse päässyt pälkähästä. Miten lapsille edes puhuttiin? Daeronin käsi hakeutui vaivaantuneesti raapaisemaan vasemmankorvan taustaa samalla kun toinen löysi miehen takin taskusta jälleen uuden, rauhoittavan savukkeen.
Kun Mica oli ohjeistanut pojan lähtemään Daeronin mukaan, mies kääntyi teeskennellyn rennosti ja käveli ulos asunnosta, olettaen että Yuya seuraisi. Hän lyhensi askeleensa jotta lapsi pysyisi puolifelician vauhdissa, miettien samalla kuumeisesti mitä oikein tekisi syliinsä pudonneella sotkulla.

Mica kumartui Yuyan puoleen ja pörrötti pojan hiuksia.
"Olehan nyt kiltti poika, Yuya, ja tottele Daeronia. Minä tulen tuotapikaa perässä, ja sinä olet turvassa hänen seurassaan", Mica jutteli pojalleen, silittäen tuon poskea. Nainen suoristautui, hymyillen Daeronille.
"Tässä ei mene ollenkaan kauaa. Menkäähän nyt", Mica sanoi, koskettaen kevyesti Daeronia selkään ja työntäen miestä kohti ovea. Hän vilkutti vielä ennen kuin sulki oven. Mica kääntyi kohtaamaan huoneiston ja sen, mitä oli tehtävä. Mica nappasi eteisen kaapista mustan urheilukassin, johon hän tunki vain välttämättömimmät vaatteensa ja selviytymisensä kannalta tärkeät tavarat. Mica kiskoi sängyn alta laatikon, jonka pyörät nitisivät ikävästi sen liukuessa pitkin lattiaa. Laatikko näytti juuri sellaiselta, että se saattaisi sisältää leluja ja piirustuksia, ja niitä se sisälsikin, mutta niiden alta Mica kaivoi osiin puretun tarkka-ampujan kiväärin. Hän työnsi osat niille suunniteltuihin lokerikoihin kassinsa sisällä. Hetken leluja kaiveltujaan Mica sai käsiinsä parin käsiaseita ja useamman laatikon panoksia. Viimeisenä hän nappasi vinon pinon piirustuksia, jotka hän sirotteli pitkin asuntoa. Mica heitti urheilukassin olalleen ja haki sitten keittiöstä täyden tulitikkuaskin.

Vain minuuttia tai kahta myöhemmin Mica juoksi jo kaukana asunnolta, joka roihusi ilmiliekeissä. Lattioita peittänyt tatamimatto oli ottanut tulen hyvin vastaan, ja verhojen juureen tipautetut piirustukset olivat antaneet riittävän alustan kunnolliselle palolle. Mican huulilla kareili katkera hymy ja silmänurkissa kimalsivat pienet kyyneleet, joiden hän ei kuitenkaan antanut pudota. Oli ihme, etteivät Kowloonin poliisivoimatkin olleet hänen perässään, niin monta maahan palanutta kotia hän oli jättänyt jälkeensä. Mica hidasti juoksuaskeleensa nopeaksi kävelyksi korttelia ennen kahvilaa, ja koetti sukia itsensä miten kuten kunnollisen näköiseksi. Nainen tuoksui hiukan savulta, mutta sillehän ei nyt voinut mitään.
Mica astui kahvilaan, etsien hiukan hätääntyneesti poikaansa, jonka löysikin ryystämästä maitopirtelöä. Nainen asteli Daeronin pöydän luokse ja istuutui alas, laskien kassinsa maahan tuolinsa alle. Hän kumartui suukottamaan poikaa otsalle, ennen kuin käänsi katseensa Daeroniin.
"En voi kiittää sinua tarpeeksi", Mica sanoi, kurottautuen suukottamaan myös Daeronia, joskin huomattavasti ujommin kuin aikaisemmin, olivathan he sentään julkisella paikalla - ei sillä, että se olisi heitä ennenkään hidastanut. Mica vilkaisi ympärilleen kahvilassa ja huomasi tarjoilijan tulevan heidän pöytäänsä kohti, ilmeisesti aikeissa kysyä hänen tilauksensa. Mica pudisti nopeasti päätään tarjoilijalle, joka älysi vihjeen ja korjasi suuntaansa niin, että päätyi korjaamaan likaisia astioita jostakin toisesta pöydästä.

Mica nojasi kädellään pöytäänsä ja tutki hetken poikaansa, joka ryysti innoissaan pirtelöään. Yuya ei vaikuttanut mitenkään erityisen järkyttyneeltä äskeisistä tapahtumista, ja ehkä ihan hyvä niin. Mica mietti, josko pojan oli hyvä hänen kanssaan, he kun joutuivat vaihtamaan asuntoa usein, eikä Yuyan tullut kuuloonkaan käydä esikoulua. Pojalla ei ollut montaakaan ystävää, eikä tuon elämään ollut päässyt muodostumaan rutiineja, huolimatta Mican hyvistä yrityksistä tehdä aamupalaa aina seitsemältä ja laittaa poika nukkumaan aina yhdeksältä. Hetken Mica pelkäsi olevansa huono äiti, mutta Yuyan onnellinen ilme sai hänen huolensa kaikkoamaan.
"Ostitko sinä hänelle tuon?" Mica kysyi Daeronilta, viitaten pirtelöön, "minä jään sinulle kokoajan vain enemmän velkaa." Mican hymy oli pahoitteleva.

Kuultuaan oven sulkeutuvan perässään, Daeron kääntyi katsomaan kintereillään seuraavaa poikaa.
”Pysy ihan mun perässä, äläkä lähde vaeltelemaan omille teillesi okei?” Mies mietti hetken, pitäisikö kehotukseen lisätä vielä jotain. Eivätkös lapset yleensä regoineet hyvin lahjontaan? ”Jo sä oot kunnolla, mä ostan sulle pirtelön kun päästään perille.” Yuyan nyökättyä innokkaan näköisenä vastaukseksi, Daeron avasi oven ja astui poika jalanjäljissään masentavan harmaalle kadulle.

Matka kahvilaan ei kestänyt pitkään, vaikka puolifelicia joutuikin hidastamaan kävelyvauhtiaan pienen puolimeridinin vauhtiin sopivammaksi. Poika ei paljon jutellut, eikä Daeronkaan halunnut yrittää pitää yllä keskustelua. Kahvilan edessä mies heitti pois tupakannatsansa, avasi oven ja viittasi poikaa astumaan sisään. Yuya teki työtä käskettyään ja tassutteli sisään suhteellisen surullisessa kunnossa olevaan kuppilaan puristaen pehmopupua tiukasti rintaansa vasten. Daeron seurasi perässä ja ohjasi pojan istumaan läheiseen ikkunapöytään, jossa tätä oli helppo pitää silmällä samalla kun mies tilasi ja maksoi tiskiltä tälle maitopirtelön ja itselleen kahvin.

Daeron solahti istumaan vastapäätä pikku-meridiniä ja katsoi tätä hetken jopa uteliaana. Lapset olivat jotain hyvin outoa ja vierasta, johon puoliverinen ei ollut törmännyt moneen vuoteen. Yuya napitti tiukasti takaisin, ja näytti hieman mietteliäältä.
”Minun äiti on paljon vahvempi kuin sinä.” Tuo totesi sitten, pienet kasvot vakavina. Daeron ei voinut pidätellä kasvoilleen nousevaa huvittunutta hymyä.
”Joo, niinhän se taitaa olla. Sun äiti on tosi, tosi vahva.” Tämä kommentti näytti ilahduttavan poikaa ja hän nyökkäsi hyväksyvästi. Sekunttia myöhemmin tarjoilija toi molempien juomat pöytään ja puolimeridin katsoi onnellisen näköisenää valtavaa pirtelölasiaan. Sitten poika keskittyikin imemään sisuksiinsa niin paljon pirtelöä, kuin vain fyysisesti oli mahdollista. Daeronkin hörppäsi kahviaan, pitäen samalla tiukasti silmällä katua, jonka suunnasta Mica luultavasti tulisi.

Ei mennyt kauakaan kun nainen tupsahtikin hiukan savunhajuisena kahvilaan ja ryntäsi suukottamaan poikaansa. Puolifelicia yllättyi hieman, kun toinen kurottui painamaan suudelman myös miehen huulille. Mica käyttäytyi kuin he olisivat olleet pariskunta ja tunteneet toisensa vuosikaudet. Tämä asteinen tuttavallisuus oli Daeronille hyvin vierasta, eikä hän oikein osannut suhtautua naisen jatkuvaan kosketteluun. Viimeksi naisen kanssa hän oli tiennyt missä mentiin; he olivat molemmat olleet humalassa ja himo oli ottanut vallan. Nyt, täysin vesiselvänä, Daeron tunsi olonsa epämukavaksi naisen hellien eleiden kohteena.

”Eiköhän koko tän päivän idea ole, että mä olen sulle velkaa... ” Daeron huomautti maistaen taas kahviaan ja sytyttäen savukkeen.
”Mistä puheen ollen...” Daeron olisi halunnut purra kielensä poikki mieluummin, kuin lausua seuraavat sanat, mutta ei tahtonut jäädä kahvilaan norkoilemaan. Varsinkin kun laboratiorion paremmin varustautuneet iskujoukot olisivat mitä todennäköisimmin jo matkalla läheiselle asunnollle. ”Teillä ei tosiaan taida olla mitään paikkaa mihin mennä, joten kai te voitte tulla mun luokse hetkeksi.” Puolifelicia puhalsi tupakansavut ärtyneesti ulos keuhkoistaan.
”Mutta tää on siis vaan hetkeksi, jotta sä saat järkättyä asias ja jonkun paikan itelles.Teille.” Daeron lisäsi hätäisesti, nähtyään naisen kasvoille leviävän kiitollisen ilmeen.

Mica vaistosi vastahakoisuuden ja levottomuuden Daeronista, ja tajusi menneensä liian pitkälle. Ihastuessaan Micaa ei pidätellyt mikään. Hänen päänsä täyttyi unelmilla ja haavekuvilla, joiden hän saattoi jopa aika ajoin uskoa olevan totta. Niin oli käynyt jälleen. Hän oli kuvitellut, että antamalla tälle miehelle vartalonsa ja kaiken taitonsa sängyssä, hän saisi vastalahjaksi miehen sydämen, rakkauden, tulevaisuuden ja elämän. Hän tajusi vasta nyt, kuinka typerä oli jälleen kerran ollut, kuinka naiivi. Mica punastui kevyesti, siirtäen katseensa onnellisena pirtelöään ryystävään poikaan. Kun Yuya kuitenkin kohotti katseensa jäätelöjuomastaan äitiinsä ja napitti tuota silmiin koko lapsen sielukkuudellaan, Mican oli pakko vain hymyillä ja siirtää katseensa jälleen. Hän oli pettänyt itsensä ja poikansa. Hän oli jotenkin onnistunut jälleen vääntämään sydämensä umpisolmuun. Mica pakotti kuitenkin kasvoilleen rauhallisen hymyn ja kohotti katseensa Daeroniin.
"Kiitos, Daeron. Lupaan, että me emme viivy kauan. Minä.. minulla oli jo suunnitelmia tulevaisuuden varalle", Mica sanoi, nyökäten rohkaisevasti, "yksi yö riittää. Ihan korkeintaan kaksi. Toivottavasti sinä kestät meitä… minua sen aikaa. Hankin Yuyalle jonkin turvallisen paikan mahdollisimman pian."

Nainen laski kätensä syliinsä ja huokaisi sitten.
"Minä käyn soittamassa ihan nopeaan", Mica sanoi sitten, kurottaen silittämään poikansa hiuksia ja suukottamaan tuota otsalle, "tulen ihan pian takaisin." Mica nousi yhdellä notkealla liikkellä tuolista, joka juuttui kahden lattialaatan väliin ja oli vähällä kaatua. Mica sai napattua tuolin selkänojasta kiinni juuri ajoissa, mutta punastui häpeästä kun hänen sulavaksi tarkoitettu pakonsa ei ollutkaan ihan niin sulava. Mica asteli vessoille johtavaan käytävään ja kosketti etusormensa ensimmäisellä nivelellä yleisöpuhelimen näyttöä. Hän näppäili numeron nopeasti taitetulla sormellaan - hänellä ei ollut aikomustakaan jättää yhtään enempää jälkiä itsestään kuin oli ihan pakko. Numero oli pitkä, ja hän sai sen hermostuksissaan kahdesti väärin. Kun hän sitten sai vihdoin ja viimein numeron näppäiltyä oikein, puhelin tuntui hälyttävän liian kauan. Kun ruutuun sitten välähti hänen ystävättärensä kasvot, Mica huokaisi helpotuksesta.
"Daina, minun on pakko pyytää sinulta palvelusta", Mica sanoi, vilkaisten pöytään, jossa Yuya piirteli pillillä kuvioita huomattavasti huvenneeseen pirtelöönsä ja Daeron tuijotteli ikkunasta kadulle - epäilemättä etsien katseellaan laboratorion väkeä.
"Minun täytyy saada Yuya jonnekin turvaan siksi aikaa, kun etsin meille uuden paikan asua. Meidät löydettiin", Mica sanoi, tuska äänessään. Hän oli elänyt jo vuosia pakolaisena, ja hän olisi antanut elämänsä saadakseen Yuyan pois tällaisesta elämästä. Hän halusi pojalleen jotakin edes lähes normaalia.

Ruudulla mustahiuksinen nainen pyöritteli surtuvia sormissaan, turkoosit silmät sirillään.
"Mica, minä olen juuri nyt hieman kiireinen", Daina sanoi, viitaten sormellaan ruudulla näkyvään sekaiseen sänkyyn ja sieltä pilkottavaan jalkapariin, "sopiiko, jos tuot Yuyan huomenna? Pärjäätkö siihen saakka? Kuka sinusta pitää huolta? Missä sinä oikein aiot yöpyä?" Daina uteli. Mica punastui, eikä mustahiuksinen nainen linjan toisessa päässä tarvinnut enempää selityksiä.
"Joku mies siis? Olethan varovainen, Mica? Sinä et voi luottaa kehenkään tässä kaupungissa. Et kehenkään. Soita, jos sattuu jotain. Muussa tapauksessa tavataan huomenna", Daina sanoi tiukka ilme kasvoillaan ja sulki yhteyden sitten hyvästelemättä. Mica päästi suustaan värisevän huokauksen ja koetti kasata itsensä. Mitenkuten siinä onnistuen hän asteli takaisin pöytään, hento puna yhä poskillaan.
"Yuya, Daina pitää sinusta huolta huomisesta eteenpäin siihen saakka, että löydän meille uuden kodin", Mica sanoi pojalleen. Yuya katsoi häneen ja pudisti päätään.
"Data on niin pelottava, äiti!" Yuya vastusti, vaikka salaa olikin iloinen. Data antoi hänelle aina karkkia ja kilpaili kuka jaksoi olla pisimpään hiljaa. Jos Yuya voitti, niin kuin yleensä aina voitti, poika sai lisää karkkia, ja joskus kakkuakin. Sitähän äiti ei tosin saanut tietää, se oli hänen ja Datan salaisuus.
"Minä en tajua miksi sinä kutsut häntä niin, mutta olkoon. Sinne sinä nyt kuitenkin joudut", Mica sanoi, väsynyt ilme kasvoillaan. Nainen kääntyi katsomaan Daeronia.
"Mitä sinä haluat tehdä?" Mica kysyi, istuutuen paikalleen, tällä kertaa huomattavasti varovaisemmin.

//Finallyyyyy!

Daeron piti katseensa naisessa tämän puhuessa ja otti uuden mietteliään siemauksen kahvistaan. Mican mainitessa vierailun ajaksi muutaman päivän, puolifelicia joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä siihen, ettei nielaisisi kitkerää nestettä väärään kurkkuun tai pärskäyttäisi sitä pöydälle. Muutaman päivän? Oliko miehen tarkoitus elää kunnollista, nuhteetonta elämää nainen ja lapsi kontollaan päiviä?! Pieni paniikki alkoi hiipiä ylös puoliverisen selkäpiitä ja mies katui raskaasti tarjoustaan. Daeron oli kuitenkin sanansa mittainen mies, eikä hänellä ollut aikomustakaan ottaa takaisin lupaamaansa. Kun Mica sitten suuntasi soittamaan puheluaan, miehen katse suuntautui mietteliäästi pikkuiseen puolimeridiniin, joka kalasteli keskittyneesti pirtelönsä viimeisiä tippoja lasinsa pohjalta. Daeronin asunto ei tosiaan ollut sovelias paikka lapsille, ei varsinkaan uteliaille ja aktiivisille pennuille jotka mahdollisesti työntäisivät kuononsa väärään paikkaan.

Mican palatessa pöytään ja ilmoitettua pojalleen että tämä menisi ”Datan” luokse yökylään, Daeron huokaisi sisäisesti helpotuksesta. Nainen ei siis aikonutkaan majoittaa pentuaan miehen nurkkiin. Puolifelicia kulautti kahvinsa lopun kurkkuunsa ja vastasi sitten Mican katseeseen.
”Ootko sä sitten mun luona yötä pidempäänkin vai meetkö säkin Data-tädin luokse?” Daeron vaihtoi meridiniin, puoliksi toivoen ettei poika ymmärtäisi aikuisten keskustelua kyseisellä kielellä, puoliksi pitääkseen keskustelun turvassa muissa pöydissä mahdollisesti höristetyiltä korvilta. Miehen äänensävy oli näennäisesti kepeä, kohteliaskin, mutta sanojen takaa paistoi Daeronin kasvoilla niin usein häivähtävä vino, hiukan ivallinen hymy.
Vastaukseksi naisen kysymykseen, puolifelicia kohautti olkiaan.
”Parempi varmaan alkaa tekemään lähtöä saman tien.”

Naisen myönnyttyä ehdotukseen, Daeron nousi sulavasti ylös istuimeltaan ja poltti tupakkansa loppuun Mican paimentaessa poikaansa ulos kahvilasta. Sitten hän tumppasi savukeen tuhkakuppiin, jätti pöydälle kohtuullisen avokätisen tipin ja seurasi kaksikkoa ulos ovesta. Kadulle päästyään hän hipaisi Mican olkapäätä saadakseen naisen huomion ja nyökkäsi sitten pienesti kohti vasemmalla alkavaa ahdasta sivukatua. Odottamatta sen enempää, luottaen siihen että Mica kyllä seuraisi Daeron sujahti kujan hämärään ja suuntasi askeleensa kohti asuntoaan.

Miehen reitti ei selvästi ollut niitä kaikkein suorimpia, mutta matka ei silti kestäny kauaa. Daeron puikkelehti rennosti ja näennäisen rauhallisesti mutta rivakkaan tahtiin läpi sivukatujen ja pikkukujien verkoston, joka varmasti eksyttäisi ainakin vähemmän ammattimaiset seurausyritykset. Lopulta kolmikko saapui modernin asuintalon eteen, joka oli Shadow Pearlin strandardeilla suhteellisen matala, mutta jonka kerrosmäärä kieli kuitenkin siitä, ettei sen asukaskunta suinkaan ollut varatonta. Daeron odotti, että nainen ja poika saivat hänet kiinni ja suutasi katseensa sitten Micaan.
”Pysy mun vieressä ja näytä siltä että sä tiedät täsmälleen mitä sä oot tekemässä.” Miehen vihreissä silmissä oli vaativa katse, jonka hän suuntasi merkitsevästi rakennuksen ovella seisovaan vartijaan. Sitten hän kietoi kätensä naisen vyötärön ympärille ja johdatti tämän rennosti kohti sisäänkäyntiä.

”Moi Zisshyo” Daeron nyökkäsi miehelle, joka näytti siltä että hänessä oli enemmän kuin tippa venoiria yhdistettynä puhtaasi ihmisveren tuomaan massiiviseen ruhoon ja lihasmassaan.
”Herra Gwaval” Mies nyökkäsi ja suuntasi peittelemättömän tutkivan katseen Micaan ja tämän poikaan.
”Bisnestä.” Puolifelician selitys oli lyhyt ja luonteva. Sitten hän madalsi ääntään kuin uskoakseen ovimiehelle suurenkin salaisuuden. ”Pomo on saanut tiedusteluja pienestä ja... sirosta juoksupojasta, jos sä tiedät mitä mä tarkotan. Mä en ota vastaan tänään vierailjoita, okei?” Vihreät silmät kohtasivat portsarin katseen samalla kuin Daeronin vapaa käsi painoi miehen jättimäiseen kämmeneen pienen tukun seteleitä. Sekaverisen jättiläisen kasvoille levisi käärmemäinen, ymmärtävä hymy.
”Totta kai Herra Gwaval. Te ette ole tänään kotona.” Daeron nyökkäsi miehelle hyväksyvästi hymyillen ja paimensi sitten meridinkaksikon ovimiehen avaamasta ovesta aulan läpi hissiin. Hän näppäili koodin kerrosnappien vieressä olevaan näyttöön ja panoi sitten ylintä nappia. Ovien sulkeuduttua puolifelicia tiputti kätensä naisen lanteilta ja huokaisi selvästi helpotuksesta.

Daeronin asunto käsitti koko rakennuksen ylimmän kerroksen ja hissin ovet avautuivat tilavaan eteiseen. Oikealla puolella seinä oli lasia ja sen takana avautui näkymä Shadow Pearlin kattojen ylle. Vasemmalle taas lähti lievästi kaartuva käytävä, joka johti peremmälle asuntoon, olohuoneeseen ja makuuhuoneisiin. Suoraan hissin edessä avautuvasta ovesta näkyi vilahdus ruokailutilaa ja sen takana keittiötä. Daeron rykäisi hieman vaivaantuneena.
”Odottakaa tässä ihan sekuntti, mä käyn laittamassa vähän paikkoja kuntoon.” Odottamatta naisen vastausta puolifelicia katosi käytävään, jättäen Mican ja Yuyan seisomaan näköalaikkunan eteen.

// X__X

Mica nyökkäsi Daeronin päätökselle siirtyä miehen asunnolle muitta mukinoitta. Hän keräsi Yuyan tavarat nopeasti ja koppasi pojan syliinsä, vilkaisten vielä kerran Daeronia, kuin epäröiden josko hänen sitten kuitenkin olisi pitänyt osallistua kuluihin jollain tapaa. Kun Daeron näytti hoitavan rahapuolen varsin sukkelasti, nainen tyytyi kantamaan jälkikasvunsa kadulle ja lähtemään sitten seuraamaan Daeronia.
"Koitan saada asiani mahdollisimman pian järjestetyiksi niin, etten ole sinulle vaivaksi yhtään pidempään kuin on aivan välttämätöntä", Mica sanoi hiljaa, mutta kuitenkin niin, että Daeron sanat varmasti kuuli. Yuya ihmetteli hiljaisena heidän valitsemaansa reittiä, mutta nojasi sitten kuitenkin äitiinsä, hakien turvaa tutusta, lämpimästä hahmosta, joka tuoksui kaukaisesti kukilta ja savulta. Ennen kuin Mica huomasikaan, Yuya oli jo umpiunessa.

Mica säikähti, kun Daeron nappasi häntä vyötäisiltä ja nyökytteli vastaukseksi. Yksi vilkaisu riitti kertomaan hänelle, ettei portsarin kanssa kannattanut pelleillä, eikä hän oikein pitänyt sävystä, jolla miehet puhuivat toisilleen. Mica painoi katseensa lattiaan, puristaen poikaansa lähemmäs vartaloaan. Hän oli keittänyt melkoisen sopan, ja nyt näytti siltä, että hän joutuisi myös nielemään sen. Mica seurasi vaitonaisena Daeronia, osaamatta oikein päättää, miten olisi kommentoinut miehen sanomisia tai tekoja.
"Minä en tiedä sinusta yhtään mitään", Mica sanoi meridiniksi, seisten hieman takaviistossa Daeronista, katse lattiaan liimattuna. Epäilys hiipi hänen rintaansa ja puristi hänen sydäntään. Mitä Daeron saavuttaisi luovuttamalla heidät eteenpäin? Paljonkin, Mica veikkasi. Niin lapsellinen kuin hän miesasioissaan osasi olla, Micalla ei ollut minkäänlaisia harhakuvitelmia heidän arvostaan markkinoilla. Yuya ei ollut rahassa paljonkaan arvoinen, mutta Mica edusti uusinta teknologiaa, ja hänestä kyllä saisi oivia summia, paloina tai miten vain.

Yuya nukkui yhä, kun he saapuivat ylimpään kerrokseen. Hyvä niin. Eteisessä häntä tervehti tuoksu, josta ei hevin voinut erehtyä. Alkuun niin hyvältä vaikuttanut idea rupesi vaikuttamaan huonommalta ja huonommalta mitä pidemmälle he etenivät. Mica astui muutaman askeleen edemmäs eteiseen, mutta jäi kuitenkin seisomaan paikoilleen. Hän suuntasi katseensa ikkunasta ulos, ihastellen hetken kaupungin valoja, jotka näyttivät iltaan taipuvan päivän valossa epätodellisilta. Aurinko ei paistanut heille, mutta ihmiset osasivat onneksi luoda keinoaurinkoja sinne ja tänne. Mica kosketti siroilla sormillaan lasia, kuin yrittäen koskettaa tähtinä kimaltavia katuvaloja. Mica nojasi poskensa poikansa hiuksiin ja tuijotti alla leviävää kaupunkia. Kun sitä katsoi tästä kulmasta, se ei näyttänyt yhtään niin pahalta kuin miltä se kadulta katsottuna tuntui. Mica tunsi kyynelten kohoavan jälleen silmiinsä ja hän sipaisi etusormellaan silmäkulmiaan. Mica oli kiskaissut päälleen siniharmaan paidan ja sen kanssa yhteensopivan mustan hameen, jossa oli siniharmaita kirjailuja. Hänen sirot särensä olivat paljaat, ja niin myös hänen jalkansa. Pienet varpaat kipristelivät tummanpunaisen kokolattiamaton seassa, tunnustellen pehmoista mattoa. Nainen oli hylännyt mustat avokkaansa oven viereen. Hiuksensa hän oli sipaissut korkealle poninhännälle, jotta ne pysyisivät poissa tieltä.

Suurten, Kowloonin yllä pyörivien kivilaattojen alareunasta pilkisti kullanoranssina kimaltava aurinko, joka valaisi koko kaupungin ja värjäsi sen oranssiksi. Yuya raotti silmiään unisena. Mica hymyili pojalleen ja halasi tuon tiukemmin itseään vasten. Hiljaisella äänellä hän hyräili pojalle vanhaa meridinien kehtolaulua, joka auttoi poikaa aina nukahtamaan. Kun Yuyan pää painui jälleen hänen olkaansa vasten, Mica tajusi kyynelten valuvan pitkin hänen poskiaan. Milloin hänestä oli tullut tällainen raunio? Mica pyyhki kyyneleet kasvoiltaan ja huokaisi, jääden sitten vielä ihastelemaan kaupungin kauneutta. Daeron oli niin onnekas, kun sai asua tällaisessa paikassa.

//Peli etenee. Tai sitten ei. :D

Päästyään olohuoneensa hämyiseen rauhaan, Daeron huo'ahti ja katsoi ympärilleen; lattialle levitetyn ylellisen meridinmaton päällä lepäävä matalalla pöydällä oli sikin sokin erilaisia paketteja ja nyssäköitä, kaikki leviteltynä matkakokoisen vaa'an ympärille. Pöytiä ympäröivät pehmeän upottavat, pyöreäreunaiset sametti-istuimet oli myös kuoruttettu erilaisilla paketeilla, jotka oli järjestetty tarkasti koon ja sisällön mukaan. Mutisten hiljaisen kirouksen Daeron tarttui lähimpiin kääröihin ja siirsi ne sitten seinänvierustalla seisovaan tukevarakenteiseen kaappiin. Saatuaan kaikki paketit pinottua sen hyllyille, puolifelicia käänsi avainta näennäisen yksinkertaisessa lukossa ja talletti sen sitten taskuunsa. Oven turvajärjestelmä oli todellisuudessa paljon monimutkaisempi kuin miltä se päällepäin näytti ja kaapin materiaalikin tulen kestävää puujäljitelmää, mutta sen vanhanaikainen aavikon seuduille tyyppinen muotoilu miellytti Daeronin silmää. Miehen olohuone oli muutenkin sekasotku perinteisiä meridininasunnon elementtejä sekä joitakin modernimpia tarve-esineitä.

Saatuaan paikat suurin pirtein järjestykseen, Daeron saapui noutamaan naista ja poikaa eteisestä. Huomattuaan pennun vajonneen uneen, hän katsoi kaksikkoa hetken mietteliäänä.
”Haluutko sä pistää pojan sänkyyn nukkumaan?” Huomatessaan naisen epäröinnin Daeron huo
kaisi.
”Mica, sä oot oikeessa. Sä et tiedä musta mitään. Ja mä voin olla montaa eri asiaa, mutta mä en riko annettua lupausta. Te ootte molemmat täällä turvassa niin kauan, että löydätte jonkun muun paikan mihin mennä.” Puolifelician korvat värähtivät ärtyneesti ja mies haroi hiuksiaan lopetettuaan epätyypillinen pitkän puheenvuoron. Nainen oli tehnyt sen taas; saanut Daeronin tuntemaan tarvetta vakuuttaa toinen miehen hyvistä aikeista. Mican läsnäolo puoliverisen kodissa sai tämän tasapainon ja itsehillinän jälleen murenemaan yhden pienen palan lisää, tällä kertaa ilman päihteiden käytökselle antamaa tekosyytä. Daeron inhosi toista hiukan tämän vuoksi ja tunsi olonsa epävarmaksi ja levottomaksi. Samalla naisen selvästi meridiä muistuttavat kasvot ja muisto Mican fyysisestä voimasta saivat miehen kuitenkin tahtomaa, että saisi jäädä naisen seuraan pidemmäksi aikaa.

Saadakseen itsehillintänsä jälleen ojennukseen, Daeron onki taskustaan tupakan ja sytytti sen. Sitten hän viittasi naista seuraamaan itseään ja johdatti kaksikon olohuoneen ohi pieneen vierashuoneeseen. Huonetta ei selvästi juuri koskaan käytetty, eikä se sisältänytkään muuta kuin sängyn ja pienen pöydän. Ikkunan takaa avautui kuitenkin pienemmässä koossa samanlainen näkymä kuin eteisen lasiseinästäkin.
”Te voitte olla täällä. Mä meen olohuoneeseen laittamaan meille jotain juotavaa. Tuu sinne kun susta tuntuu siltä”
Daeron katosi ovensuusta takaisin olohuoneen suuntaan jättäen naisen seisomaan vierashuoneen ovelle poika sylissään.

Olohuoneessa Daeron oli jo ottamassa toisesta kaapista pullon konjakkia ja kaksi lasia, mutta pysähtyi sitten epärövästi. Nainen oli asettanut selvät päihdesäännöt tälle päivälle, eikä puolifelicia ollut varma, mitä toinen tahtoisi. Niinpä hän istahti yhdelle sametti-istuimelle, otti syvän henkosen tupakastaan ja nojasi sitten selkänojaa vasten puhaltaen savut kohti huoneen kattoa. Mihin sotkuun hän olikaan onnistunut taas sekaantumaan?

Naisen hyräily katkesi kuin seinään hänen vaistotessaan miehen läsnäolon. Mitä tahansa Daeron olikaan halunnut heidän silmiltään piilottaa, Mican kuului luultavasti olla siitä kiitollinen. Nainen tarkasteli Daeronin kasvoja varovaisesti miehen puhuessa. Hänen silmänsä eivät saaneet kiinni mitään merkkejä siitä, että mies olisi valehdellut, ja siihen hänen oli tyytyminen. Heille kaikille olisi sitä parempi, mitä pikemmin hän saisi hankittua uuden pesäkolon itselleen ja pojalleen. Mica vilkaisi vielä kerran ulos suuresta näköalaikkunasta, kuin peläten menettävänsä jotain elämää suurempaa näkymän myötä. Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi Daeronille ja seurasi tuota vierashuoneeseen. Hän ilahtui huomatessaan, kuinka paljon meridiniä miehen kotiin mahtuikaan, ja hänen huulilleen oli kohonnut hymy heidän päästessään vierashuoneen ovelle. Mica vilkaisi sisään ja astui sitten Daeronin ohitse huoneeseen, joka kelpasi hänelle paremmin kuin hyvin. Mica laski Yuyan sängylle ja suukotettuaan poikaansa otsalle, kääntyi Daeronin puoleen.
"Minä olen sinulle suunnattomassa kiitollisuudenvelassa", Mica sanoi hiljaa, hymyillen, "etkä sinäkään taida olla ihan niin karsea tyyppi kuin mitä uskottelet. Ei ihan jokainen ottaisi vierasta naista ja tämän aviotonta lasta kontolleen, edes yhdeksi yöksi. Ei tässä kaupungissa ainakaan", Mica lisäsi, koettaen pyyhkiä katkeruuden äänestään. Kowloon oli kirottu paikka ja joutaisi palaa maan tasalle. Mica istuutui sängynlaidalle nukkuvan Yuyan viereen ja nyökäytti päätään.

Daeronin mentyä Mica kääntyi poikansa puoleen, silittäen tuon hiuksia kunnes poika avasi silmänsä.
"Yuya, minä olen tuossa viereisessä huoneessa jos sinulle tulee jokin hätä", Mica sanoi hymyillen. Yuya nyökäytti unisena päätään ja käpertyi kippuralle, vetäen häntänsä syliinsä ja rutistaen sitä kuin unilelua. Mica nousi ja oli jo lähdössä huoneesta, kun Yuya avasi silmänsä puoliraolleen.
"Se mies puhuu vanhaa kieltä", poika totesi pikkuvanhaan sävyyn. Mica naurahti ja nyökäytti päätään.
"Niin puhuu", nainen sanoi, "hyvää yötä, Yuya." Kuultuaan myöntävän ynähdyksen sängystä, Mica veti oven perässään miltei kiinni, jättäen sen kuitenkin sen verran raolleen, että Yuya kuulisi hänen äänensä, mikäli sattuisi heräämään. Poika tuppasi yleensä nukkumaan sen verran sikeästi, ettei herännyt ennen aamua, mutta vieraassa paikassa ei koskaan voinut olla aivan varma.

Mica etsi tiensä olohuoneeseen, josta löysikin Daeronin.
"Yuya nukkuu", Mica sanoi hiljaa, astuen suurelle, pehmoiselle matolle. Hän henkäisi ihastuksesta vilkaistessaan jalkoihinsa.
"Kuinka sinulla on tällainen matto?" Nainen kysyi, kyykistyen koskettamaan mattoa sormillaan. Hän pyyhkäisi hameensa helman polvitaipeeseensa niin, ettei vilauttelisi paikkojaan miehelle - ei sillä etteikö Daeron olisi niitä jo nähnyt, muttei se antanut syytä olla siveetön - ja siveli sormillaan meridineille ominaisia kuvioita, jotka mattoon oli kudottu.
"Minä olin jotenkin kuvitellut, että sinä et pitänyt meridinperimästäsi", Mica sanoi, kohottaen katseensa Daeroniin, "jos totta puhutaan, en aluksi tiennyt, mihin kansaan sinä kuuluit. Felicia-veri paistaa sinusta niin voimakkaana, että se peittää muut värit alleen." Nainen nousi seisomaan ja asteli yhden istuimen luokse, koskettaen ensin sen kangasta tunnustelevasti, ennen kuin istuutui alas mahdollisimman sirosti ja naisellisesti.
"Olisiko sinulla vettä? Minä taisin saada vähän savua keuhkoihini aiemmin päivällä", Mica pyysi sitten, uskaltamatta oikein katsoa mieheen. Hän oli pyytänyt jo ihan liikaa muutenkin.

Daeron paatti jattaa naisen kiitoksen huomiotta, koska ei tiennyt mita vastata siihen. Oli totta, etta Kowloonilaisten yleiseen paivajarjestykseen ei kuulunut lahimmaisten auttaminen, eika Daeronkaan ollut tunnettu lahimmaisenrakkaudestaan. Naisen rikkoontunut paita oli tarpeeksi hyva tekosyy vieda toinen ostoksille, mutta sekaan ei rittaanyt selittamaan miksi puolifelicia oli raahanut toisen ja taman pennun kontolleen. Mies ei itsekkaan ymmartanyt, mika ihmeen mielenhairio oli saanut hanet tuntemaan tarvetta leikkia nain hyvasydamista ja jaloa.

Naisen tassutellessa olohuoneeseen ja ihastellessa lattialla lepaavaa paksua meridinmattoa, Daeron katsoi toista mietteliaasti ja puhalsi hajamielisesti savua ulos keuhkoistaan. Oli outoa nahda meridinnainen aavikolle tyypilliseen tapaan sisustetussa olohuoneessa, johon puolifelicia yleensakin valtti paastamasta vieraita. Se oli hanen oma paikkansa, jonka mies oli sisustanut muistuttamaan sita kotia, johon ei voinut enaa koskaan todellisuudessa palata. Naisen sanat kuitenkin vetaisivat Daeron rajusti takaisin todellisuuteen ja puoliverisen silmat valahtivat vaarallisesti Mican mainitessa miehen ilmiselvan feliciaperiman ja puolifelician hanta piiskasi samettisohvan pintaa.

“Mun verella ja ´kansalla´ ei ole mitaan tekemista toistensa kanssa.” Miehen aanensavy oli matala ja tama painotti sanaa ivallisesti. Samalla han katsoi naista pistavasti silmiin, kuin tahtoen haastaa niissa nakyvan meridinveren. “Ja mun perimalla on viela vahemman tekemista mun sisustuksen kanssa.” Daeron jatkoi samalla aanensavylla, nousten samalla istuimeltaan hakemaan naiselle taman pyytamaa vetta keittiosta.
Palatessaan puolifelicialla oli mukanaan lasi vetta ja pullo olutta. Han laski lasin pyodalle naisen eteen ja kiepsahti sitten notkeasti istumaan vastapaiselle sohvalle, lukiten taas katseensa hiukan haastavasti toisen kasvoihin. Naisen kommentti oli laukaissut jotain tutta Daeronissa; Mican seistessa seistessa siina matolla niin ilmiselvasti meridinina puhumassa puoliverisen perimasta miehen mieleen oli tulvinut miljoonia muistoja taman lapsuuvuosilta. Hieman ivallinen hymy huulillaan, Daeron otti kulauksen oluestaan ja nojasi taas naennaisen rennosti vasten selkanojaa.
“Mitas me nyt sitten tehtaisiin?”

Mica tajusi tökänneensä kepillä mehiläispesää nähdessään Daeronin hännän viuhahtavan liikkeeseen. Mica kasvoille karahti välittömästi puna, joka kieli tuon nolostuksesta. Hän oli ollut tarpeettoman suorapuheinen ja töykeä, suureksi osin tarkoittamattaan. Niin mielenkiintoista kuin olikin nähdä Daeron kiivastuneena, Micaa samalla hermostutti. Magia pyörteili hänen kämmentensä iholla, ja Mican oli käytettävä koko tahdonvoimansa sen vetämiseksi takaisin piiloon. Hän ei halunnut aiheuttaa tarpeettomia konflikteja, ei ainakaan nyt, kun Yuya nukkui viereisessä huoneessa. Nainen suoristi selkänsä ja uhmasi Daeronin katsetta, kätkien epävarmuutensa. Daeron tuskin pärjäisi hänelle, mikäli Mica ehtisi vetää kilven suojakseen. Ilmassa tuntuvaa jännitystä olisi voinut leikata saksilla, siltä Micasta ainakin tuntui. Hän oli astunut viritettyyn maamiinaan, ja joutui nyt tasapainoilemaan yhden jalan varassa. Kuinka hän aina onnistuikin?

"En tiennyt, että se on sinulle niin arka paikka", Mica sanoi hiljaa, nähden mielessään itsensä hivuttamassa jalkansa tilalle kiveä estääkseen maamiinaa räjähtämästä, "en tarkoittanut loukata sinua." Mica muutti asentoaan rennommaksi, pidättäen hengitystään kun kivi loksahti miinan päälle. Daeronin noustessa hän kuvitteli jo hetken olevansa turvassa, mutta saatuaan vesilasin käteensä hän tajusi maamiinan yhä piipittävän, ennakoiden väistämätöntä tuhoa, kun Daeron asettui tuijottamaan häntä varsin kitkerään sävyyn.
"Minä tarkoitin vain sanoa, että olohuoneesi näyttää ihan uskomattoman kodikkaalta, ja että tämä matto on hieno. Ja näyttää kalliilta", Mica totesi loppuun, naurahtaen pienesti. Hän silitti mattoa yhä varpaillaan, pidellen vesilasiaan molemmin käsin. Hän oli nostanut toisen jalkansa koukkuun leukansa alle, ja laski nyt katseensa Daeronista mattoon. Mies oli ympäröinyt itsensä upeilla, ihoa hivelevillä materiaaleilla, ja kaikki tuon asunnossa oli näyttävää, aina pienistä tarve-esineistä näkymään saakka. Mica tunsi pienen kateuden pistoksen ajatellessaan, kuinka epäreilua oli, että nuori ja komea Daeron asui näinkin leveästi, kun hän itse joutui elättämään itsensä ja poikansa milloin milläkin työllä, eikä mukavaa sisätyötä pienissä siisteissä kahviloissa ollut tarjolla. Yuya oli jo tottunut siihen, että katto pään päällä ei ollut itsestäänselvyys, ja että niin hylätyt varastohallit kuin puoliksi sortuneet rakennuksenrauniotkin olivat käypiä asumuksia. Jospa vain nainen itse ei olisi ollut sellainen kummajainen kuin oli.

"Minä…" Mica aloitti, pudistaen sitten päätään. Hän joi veden muutamalla kulauksella ja kurottui asettamaan tyhjenneen lasin sohvapöydälle. Hän kuitenkin pysähtyi kesken liikkeen ja etsi katseellaan lasinalusia. Sohvapöytä näytti sen verran arvokkaalta, ettei hän olisi halunnut sotkea sitä tai tuhota kaunista puupintaa hiukan kosteutta hikoilleella lasillaan. Lasinalusia ei kuitenkaan ollut näkyvissä, joten Mica asetti lasin varovaisesti sohvapöydän reunalle.
"Mitä vain haluat", Mica sanoi sitten, kohottaen katseensa merkitsevästi Daeroniin. Hänellä ei ollut rahaa, mutta hän ei olettanut, että mies tarjoaisi vieraanvaraisuuttaan silkkaa hyväsydämisyyttään. Yuya tosin asetti tiettyjä rajoituksia heidän tekemisilleen ja tekemättä jättämisilleen.

Daeron kohautti olkiaan naisen sanoille ja otti toisen siemauksen oluestaan.
“Tavaroita vaan kertyy… “ mies aloitti vahattelavalla savylla, mutta keskeytti sitten itsensa. “Ootko sa asunut koskaan aavikolla? Missaan heimossa?” Vihreat silmat pysyivat naisen omissa, katkien taakseen puoliverisen sanojan piilomerkityksen. Kysymys saattoi kuulostaa kohteliaalta keskustelun avaukselta, mutta todellisuudessa Daeron punnitsi tarkasti asennettaan naiseen. Toinen naytti niin kovasti merdinilta ja naisen ulkonako kiehtoi ja tavallaan rauhoitti miesta. Mutta toisen askeinen toi tuulahduksen siita meridinmaisyydesta, jota puoliverinen ei voinut sietaa.

Mican merkitseva katse sai Daeronin nauramaan kaheasti ja pudistamaan hiukan paataan.
“Ai? Tunnetko sa muhun ihan valtavaa vetoa juuri nyt?” Miehen aanensavy oli edelleen hiukan ivallinen, mutta talla kertaa enemman kiusoitteleva. Naisen epavarmuus ja se, miten eksyneelta tama vaikutti, huvitti puolifeliciaa. Daeronilla ei todellakaan ollut pienintakaan halua tai tarvetta alentaa itseaan pakottamalla naista mihinkaan tai perimalla huoneen vuokraa luonnossa. Mies otti jalleen huikan pullostaan ja sytytti sitten uuden savukkeen jaaden katsomaan naisen reaktiota. Daeron huomasi nauttivansa siita, miten hammentyneen viattomalta ja sinisilmaiselta toinen vaikutti. Mielikuva Micasta murskaamassa laboratorion lahetti asuntonsa seinaa vasten tuntui kovin vieraalta ja kaukaiselta tuon pienen meridinnaisen edessa.

“Kerro mulle jotain ittestas. Tai tee taikatemppuja silla raakamagiallas. Jotain, ihan sama.” Daeron nojasi jalleen taaksepain, kunnes saavutti puoliksi makaavan asennon. Han veti nautinnollisesti henkosen savukkeestaan ja katsoi naiseen odottavasti pieni hymynkare huulillaan.

Mica vilkaisi Daeroniin tuntiessaan tuon katseen kasvojensa iholla. Daeron tuntui haluavan hänestä nyt jotakin, mutta Mica ei millään saanut kiinni miehen ajatuksenjuoksusta.
"Seitsemän vuotiaaksi saakka. Heimon nimi taisi olla Mu'r-adun." Mica äänsi heimonsa nimen pehmeästi, ja selkeä ikävä kuului hänen äänestään. Heimon parissa vietetyt vuodet olivat olleet hänen elämänsä parhaita, ja se oli sanottuna paljon.
"Vanhempani halusivat muuttaa Kowlooniin työnsä perässä. Isäni työskenteli vastarintaliikkeelle ja äitini oli rakkaudesta sokea, voisi kai sanoa hullukin, ja halusi vain ja ainoastaan elää ja työskennellä miehensä rinnalla. Minä näytän suhteellisen vähän meridiniltä, ja se säästi minut monelta kivulta ja tuskalta pienempänä, minulla kun ei ole edes häntää, mutta siitä se alamäki vasta alkoikin. Meridinit osaavat olla aika julmia sekarotuisia heimosisaruksiaan kohtaan, mutta äitini oli suosittu ja minun annettiin enimmäkseen olla rauhassa. Lapset olivat kaikkein pahimpia, mutta mikä ei tapa, vahvistaa. Tai saa toivomaan, että olisi sittenkin tappanut", Mica sanoi, häivähdys katkeruutta äänessään.

"Mutta et sinä minun elämäntarinaani halua kuulla. Katso", Mica ojensi toisen vesilasia pidelleen kätensä ja avasi sen kämmen ylöspäin. Hän päästi magian väreilemään jälleen ihon pintaan ja antoi sen kietoutua lasista irronneiden vesipisaroiden ympäri niin, että ne muodostivat pieniä helmiä. Hän sulki kätensä hetkeksi nyrkkiin ja tipautti sitten pienen kourallisen mustia ja läpinäkyviä helmiä Daeronin pöydälle.
"Saat niistä ehkä jonkin verran rahaa, jos myyt ne", Mica sanoi huolettomasti, pyyhkien kättään hameensa helmaan. Magia nipisteli hänen ihoaan, sillä huolimatta kaikista paranteluistaan ja mekaanisista lisäosistaan, Mica oli siltikin vereltään puoliksi ihminen. Hänen äitinsä oli opettanut hänet hyvin, sillä Mica oli selvinnyt tähän ikään saakka pelkillä aidontuntuisilla painajaisilla ja satunnaisilla tajuttomuuskohtauksilla, siinä missä lähestulkoon kuka tahansa muu olisi menettänyt jo mielensä.

Mica tunsi rinnassaan ailahduksen, tajutessaan Daeronin vitsailevan hänen kustannuksellaan. Ehkä niin oli hyväkin, sillä ainakin se todisti, ettei mies pelännyt häntä. Hän oli menettänyt monia ystäviä ja rakastajia vain muuttamalla muotoaan heidän edessään, ja Daeron oli sentään ollut todistamassa kun hän oli likistänyt miehen hengiltä, kuin kärpäsen. Silti Mica oli elätellyt mielensä perukoilla toiveita siitä, että Daeron olisi ottanut hänet vakavissaan, olisi pitänyt häntä varteenotettavana vaihtoehtona sielunkumppaniksi. Mica tajusi ajatustensa merkityksen vasta nyt, ja oli vähällä läimäyttää itseään otsaan. Hän oli kuin mikäkin pikkutyttö ensirakastumisen kourissa.
Mietteisiinsä upponut Mica nojasi poskeaan polveensa, nypräten toisella kädellä hameensa helmaa ja piirrellen toisella kädellä - sillä, jolla oli luonut helmet - ilmaan kuvioita. Hänen sormestaan irtosi pitkä, kimalteleva vana mustaa, voimakasta magiaa, joka jäi leijumaan ilmaan siihen muotoon, johon hän oli sen juuri piirtänyt. Ennen kuin tajusikaan, Mica oli piirtänyt ilmaan samanlaisia merkkejä, joita Daeronin matossakin oli. Merkit syttyivät hetkeksi kullanhohtoiseen valoon ja katosivat sitten. Nainen säpsähti hereille mietteistään ja vilkaisi Daeroniin.
"Mitä sinä luulet, että äsken oikein tapahtui?" Mica kysyi säikähtäneenä. Hän tiesi meridinien käyttävän magiaa muullakin tavoin kuin energianlähteenä, mutta jotkin taidot, jotka hänen äitinsä oli hänelle opettanut, olivat päässeet vuosien saatossa unohtumaan. Hän oli kuitenkin ollut vain pieni lapsi niitä taitoja opetellessaan.

Daeron kuunteli kiinnostuneena naisen kertoillessa vaiheistaan ja poltteli samalla tupakkaansa. Mica oli siis kokenut ainakin osaksi saman vihamielisyyden, jota puolifelicia oli saanut osakseen koko elämänsä aavikolla. Toisaalta tämä oli päässyt pois ennen teinivuosien pahimpia painajaisia, eikä omannut Daeronin tavoin felicioille tyypillistä temperamenttia.
”Sun ei tartte kertoa mulle kuin julmia meridinit osaa olla.” Mies totesi hiljaa, aivan kuin puoliksi itselleen. Puoliverisen silmiin tuli utuinen katse kun tämä upposi muutamaksi sekunniksi omiin ajatuksiin puistellen katkerasti päätään. Heimon jäsenten hyljeksinnän, pelon ja vihamielisyyden täyttämät vuodet ja muistot eivät hevillä unohtuneet miehen mielestä.

Kun Mica alkoi valuttaa magiaa ihonsa läpi, Daeron terästäytyi. Miehen korvat nousivat pystyyn ja häntä pörhistyi, samalla kun hän tunsi selkärangassaan tuttua kihelmöintiä. Daeron sieti kyllä magiaa, mutta ei feliciaverensä takia kyennyt itse käyttämään sitä. Raakaenergia sai puoliverisen niskavillat aina kihelmöimään tavalla, joka oli vain puoliksi miellyttävä. Naisen tiputettua helmet lasiin, Daeron kurottautui ottamaan yhden käteensä. Hän tarkasteli pientä helmeä valoa vasten ja nojasi sitten taas selkänojaan, pyöritellen kiveä sormissaan. Sen tuoksu oli lähes tukahduttava puolimeridinen nenään.

Daeronkin oli uponnut omiin mietteisiinsä pyöritellesään helmeä kädessään, eikä huomannut heti naisen piirtelevän merkkejä ilmaan. Vasta niiden kullanhohtoinen hehku herätti miehenkin ajatuksistaan ja hän tunsi väristyksen kulkevan läpi koko kehonsa merkkien kadotessa jäljettömiin. Mica oli käyttänyt meridin magiaa sillä salatulla tavalla, jota ei koskaan oltu Daeronille opetettu. Hänen äitinsä oli yrittänyt aluksi opastaa poikaansa, mutta oli huomannut nopeasti feliciaveren tekevän yritykset turhiksi. Niinpä Daeron oli jätetty magian ulkopuolelle ja siitä oli tullut jotain salattua, vaarallista ja kiehtovaa.
”Sä teit jotain. Muutit jotain. Asetit jotain sellaseen paikkaan, missä se ei ennen ollut tai siirsit jotain olevaksi tai olemattomiin.” Daeronin ääni tuntui tulevan jostain muistojen takaa ja siinä oli ripaus epävarmuutta. Hän ei tiennyt mitä nainen oli juuri saanut aikaan, koska ei osannut lukea magian hienovaraisia väreitä. Se, että nainen oli itsekin epävarma siitä, mitä oli juuri tehnyt, hermostutti puolifeliciaa selvästi.
”Ehkä on parempi että sä et teekkään mitään ton magias kanssa täällä. Tässä huoneessa on liikaa meridintavaroita ja ne on usein... kyllästettyjä. Tai toimii jonkinlaisina antenneina tai vahvistimina. Tavallaan.” Daeron haki oikeita sanoja, mutta tiennyt miten selittää tahtomansa. ”Ne reagoi. Tai jotain, en mä tiedä.” Puoliverinen haroi taas hiuksiään hieman ärtyneesti. Hän toivoi että olisi ymmärtänyt magiaa paremmin.

”Mä otan nää helmet ja laitan ne johonkin muualle.” Daeron nousi ketterästi yhdellä liikkellä ja poimi helmet käteensä. Ilmassa leijui silti vahvana magian metallikatkera tuoksu joka heikotti ja yökötti puolifeliciaa. Hän tunsi lattian heilahtavan voimakkaasti ja putoavansa matolle polvensa varaan, saaden juuri ja juuri tuettua itsensä pyötää vasten. Daeron sulki silmänsä ja taisteli pyörryttävää tunnetta vastaan, kiroten feliciaverensä syvimpään helvettiin.

Mican ilme muuttui säikähtäneestä lähestulkoon panikoituneeksi kun Daeron yritti selittää vajaavaisin sanoin, mitä juuri äsken oli tapahtunut. Meridinien vanhat, salatut tiet olivat vaarallisia tietämättömien kulkea, ja Mica oli juuri astunut yhden polun ylitse osaamatta lainkaan aavistaa, mitä hänen piirtelynsä saattaisivat aiheuttaa. Kun mitään ei ainakaan Daeronin olohuoneessa tuntunut tapahtuvan, Mica antoi itselleen luvan rentoutua. Hän oli juuri avaamassa suutaan sanoakseen jotain vitsikästä vapauttaakseen kireän tunnelman huoneessa, kun Daeronilta menivät jalat alta. Sekunnissa Mica oli miehen vierellä, käsi hellästi tuon yläselällä.
"Oletko kunnossa, Daeron?" Hän kysyi. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi miehen pitelevän nyrkissään magiasta tehtyjä helmiä. Mica avasi Daeronin sormet yhdellä hellällä, mutta päättäväisellä eleellä, antaen helmien tipahdella matolle. Hän otti Daeronista tukevan otteen ja nosti itseään suuremman miehen kokoisekseen yllättävän kepeästi pystyyn. Mica tarkasteli huolestuneena Daeronin kasvoja, suuntaa hakevia silmiä ja kalpeaa ihoa. Asunto ei ollut mikään jättisuuri, ja pienellä arpomisella Mica suunnisti ainoaa suljettua ovea kohti, tukien Daeronia matkalla sinne. Hän tuuppasi oven olkapäällään auki ja oli hihkaista onnistumisen ilosta kun huone ilmiselvästi oli Daeronin makuuhuone. Mica tunsi hennon punan kohoavan jälleen poskilleen. Makuuhuoneissa oli aina jotain yksityisempää, joka sai hänet hieman hämilleen. Joskus se oli vilahdus noloista alkkareista tai edelliseltä yövieraalta jäänyt korvakoru, joskus taas muruja sängyssä ja sotkua sängyn alla, josta kieli vain sängyn reunan alta pilkottavat vaatteet. Vähemmän hohdokkaammissa hommissaan Mica oli nähnyt kaikenlaista. Daeronin makuuhuone näytti kuitenkin kaikinpuolin siistiltä, vaikka miehen makuuhuone olikin. Mica oli jopa odottanut enemmän sotkua.

Nainen tuki Daeronia muutaman askeleen matkan ovelta sängylle ja avitti miehen sitten sängynreunalle istumaan. Hänen olisi oltava todella varovainen jatkossa, ettei hän tappaisi hyväntekijäänsä. Daeron oli ehkä herkempi magialle kuin moni muu sekaverisyytensä takia, tai ehkäpä herkkyydessäkin oli tasoja, aivan kuten allergioissa.
"Minä käyn hakemassa sinulle jotain juotavaa", Mica sanoi, sipaisten hiuksia Daeronin kasvoilta, "käy makuulle siihen. Ehkä se helpottaa." Nainen suoristi selkänsä ja kipitti sinne, mistä oli nähnyt Daeronin hakevan juomia. Micaa ujostutti kurkkia miehen kaappeihin, mutta päätti että pitäisi suunsa kiinni mitä kaapeista sitten ikinä löytyisikään. Pienellä penkomisella hän löysi lasin, keltaisen, piikikkään hedelmän, haarukan, ja limua, jossa näytti olevan kaikki hapotkin vielä tallella. Mica nappasi käteensä pienen puukon Daeronin veitsitelineestä ja halkaisi hedelmän sillä vasten kämmentään. Hän puristi hedelmän mehun lasiin ja hetken lusikkaa etsittyään onki hedelmän siemenet pois lasista. Mica oli kuullut jostain, että tämänkaltaisen hedelmän mehu piti sisällään aineita, jota käytettiin magian yliannostuksen saaneiden ensiapuun. Kummallista, että Daeronilla oli sellainen, mutta ehkäpä mies piti niiden mausta. Mica kaatoi hedelmän mehun päälle limua ja sekoitti nopeasti lusikalla, vieden sitten koko cocktailin miehelle tuon makuuhuoneeseen.
"Tässä, juo tämä. Ehkä se auttaa sinua", Mica sanoi, odottaen että mies pääsi edes puoliksi pystyyn ennen kuin ojensi lasin tuolle. Sipaisten hameensa suoraksi, Mica asettui istumaan Daeronin vuoteen laidalle. Hän seurasi huolestunein ilmein, kun mies kumosi juoman kurkkuunsa. Mica puoliksi toivoi, että mies irvistäisi ja nauraisi. Ainakin hän tietäisi sitten, että mies oli kunnossa.
"Miltä tuntuu?" Nainen kysyi varovaisesti, pyyhkäisten hiuksensa selkänsä taa.

Mies värähti naisen kosketuksen alla ja taisteli uutta yökötysaaltoa vastaan. Hänen teki mieli antaa ylen tai pyörtyä, koko maailma tuntui sumenevan ja palaavan sitten salamannopeasti takaisin räikeän terävästi. Naisen käsi tuntui polttavalta puoliverisen selkää vasten, vaikka samalla hänen kehoaan pitkin juoksevat ravistukset tuntuivat lähinnä vilunväreiltä.Vastaukseksi naisen kysymykseen Daeron pudisti voimattomasti päätään, uskaltamatta avata suutaan puhuakseen. Hänen kaikki tahdonvoimansa meni siihen, että hän yritti hammasta purren pysyä tajuissaan.

Naisen raahatessa puolifelician pystyasentoon, maailma muljahti taas ikävästi ja Daeron joutui todella tukeutumaan toiseen ettei romahtanut uudelleen maton päälle. Matka makuuhuoneeseen tuntui kestävän ikuisuuden ja asunnon seinät tuntuivat keinuvan. Daeron ei saanut tarkennettua katsettaan juuri mihinkään ja rojahti raskaasti sängyn reunalle naisen hänet siihen autettua. Daeronin makuuhuone oli suhteellisen siisti, keskikokoinen huone, jota hallitsi sen keskellä oleva sänky. Sängyn teki epätavalliseksi sen muoto; samaa tyyliä kuin olohuoneen sohvat, sänky oli pyöreä ja päälystetty sametilla. Samettiverhoilun päälle oli kuitenkin vedetty silkkilakanat ja sängyn päällinen oli täynnä upottavia tyynyjä. Daeron oli selvästi mukavuudenhaluinen, eikä tinkinyt tästä paheesta myöskään nukkuessaan. Naisen antaessa käskyn käydä makuulle, Daeron käpertyi lähes kissamaisesti kerälle vetäen polvet rintaansa vasten ja kietoi häntänsä niiden ympärille.
”Älä anna niiden enää... Mä en pysty... Se, se sattuu liikaa eikä se toimi. En mä tarkottanut, en mä ihan oikeesti tarkottanut. Anna mun vaan olla.” Mies mutisi tuskin kuuluvasti, selvästi keskeltä jotain yksityistä hallusinaatiotaan. Sitten voimakas vavistus kulki jälleen puolifelician kehon läpi.
”Pliis, anna mun vaan olla. Pliis... Älä enää.” Daeron sykertyi tiukemmin kerälle.

Mican palatessa juoman kanssa, mies oli selvästi palanut jo hieman enemmän tolkkuihinsa. Hän oli silti samassa asennossa, mutta puoliverisen keho ei ollut enää äärimmilleen jännittynyt. Huomatessaan toisen tarjoaman lasin, Daeron nousi puoliksi pystyyn ja joi sen sisällön yhdellä pitkällä kulauksella. Hän tukahdutti jälleen alkavan väristyksen ja nosti toisen kätensä hiustensa sekaan ohimoaan vasten. Sitten hän katsoi naiseen silmissään ilmiselvää vaivaantuneisuutta ja häpeää.
”Mä oon ihan kunnossa.” Todistakseen toiselle sanansa, Daeron yritti ponkaista sängystään tavanomaiseen ketterään tyyliinsä, mutta rojahti saman tien takaisin tyynyjen keskelle. Puolifelicia huokaisi ja jäi makaamaan selälleen, kasvoillaan alistunut ilme, johon oli sekoittunut aimo annos itseinhoa.
”Ilmeisesti en ookkaan. Mä taidan pysyä tässä pienen hetken.” Miehen ääni oli jäykkä ja kylmäkiskoinen, aivan kuin tämä olisi raivoissaan itselleen siitä, ettei kyennyt toipumaan magian vaikutuksista muutamassa sekunnissa.

Mica istui vielä hetken Daeronin vierellä, mutta tajusi sitten, että hänestä huokuva magia luultavasti vain pahensi miehen oloa. Nainen nousi seisomaan, ottaen lasin miehen kädestä ja asettaen sen yöpöydälle. Mica katosi hetkeksi olohuoneeseen ja palasi muutamaa tovia myöhemmin raahaten mukanaan yhtä Daeronin erikoisenmuotoisista, samettisista tuoleista. Tuoli painoi huomattavasti enemmän kuin Mica oli osannut odottaa, mutta hän asetti sen silti huoneen nurkkaan, käpertyen sitten mukavaan asentoon.
"Minä en tiennyt, että sinä reagoisit magiaan näin kamalan huonosti. Se ei vaikuttanut näin vahvasti sinuun siellä yökerhossa, eikä silloin kun muutuin", Mica jutteli hiljaa, pyöritellen hameensa helmaa sormissaan. Häntä hirvitti, että oli aiheuttanut Daeronille tällaisen tuskan. Miehen mutina oli kuulostanut kamalalta, kuin piinatun lapsen painajaisen aiheuttamalta unipuheelta.

"Ehkä se johtui siitä kun koskit niihin helmiin", Mica tuumi hiljaa, pyöritellen tapahtumia päässään. Mica huomasi niskavillojensa nousseen pystyyn. Kaikki ei ollut nyt kohdallaan. Hän nousi varovasti tuolista, laskien paljaat varpansa makuuhuoneen pehmeälle matolle. Samassa hänen jalkapöytänsä poikki vilisti jokin pieni ja harmaa, ja pienen inahduksen saattelemana Mica kiskaisi jalkansa takaisin tuoliin. Nainen vilkaisi houreiseen Daeroniin, mutta laski sitten katseensa lattialle. Hänen olohuoneesta tuomansa tuolin ympärillä vilisteli pieniä, mustanharmaita otuksia, jotka kiilsivät makuuhuoneen himmeässä valossa. Hetken otuksia tuijotettuaan Mica henkäisi, tajuten, mistä oli kyse. Helmet olivat olleet osaksi raakaa magiaa, osaksi hänen elimistössään olevaa elohopeaa, ja hänen ilmaan piirtämänsä merkki oli palauttanut helmet alkuperäiseen muotoonsa. Nyt ne yrittivät hakeutua takaisin hänen luokseen, takaisin alkuperäiseen lähteeseensä.

Mica nousi varoen tuolista, katsoen tarkkaan mihin laski jalkansa. Hän ei halunnut käsitellä yhtään enempää magiaa Daeronin ollessa samassa huoneessa, joten varovaisesti hän hiipi olohuoneeseen, mustana kiiltävien pisaroiden pyöriessä hänen jalkojensa ympärillä. Ne olivat oikeastaan aika suloisia, nyt kun niitä lähemmin tarkasteli, ja Mica kyykistyi olohuoneen lattialle tutkimaan pisaroita. Hän ojensi kätensä lattialle, kämmenpuoli ylös päin, ja kutsui magiaa palaavaksi kehoonsa. Pisarat tuntuivat kuin empivän hetken, epäilemättä magia oli ehtinyt jo hetken iloita vapaudestaan, mutta pian ne soljuivat maton pinnan poikki hänen kämmenelleen, imeytyen ihon läpi takaisin naisen elimistöön. Saatuaan kaikki pisarat talteen, nainen nousi ja suoristi hameensa. Hän toivoi, että olisi jokin keino, jolla hän saisi magiansa kytkettyä pois päältä, sillä Daeron tuskin sietäisi edes hänen läheisyyttään herkistyneessä tilassaan. Kaikesta huolimatta hän tassutti takaisin Daeronin makuuhuoneeseen, pysähtyen hetkeksi ovelle kuuntelemaan, josko Yuya vielä nukkui. Poika ei ainakaan pitänyt mitään ääntä, ja Mica piti sitä hyvänä merkkinä. Hänen täytyisi käydä tarkistamassa jossain vaiheessa, että Yuyalla oli kaikki hyvin, mutta hän ei uskonut, että poika olisi ollut niin hiljaa, jos tuolla olisi ollut jokin hätä.

Nainen asettautui takaisin tuoliinsa, nojaten poskensa kämmenensä varaan ja katsellen jo vähän rauhoittunutta Daeronia. Miksi heistä oli luotu niin erilaisia?

Daeron makasi edelleen selällään tyynykasan päällä naisen palatessa tuolia raahaten. Hän avasi toisen silmänsä ja nosti päätään hiukan nähdäkseen, mitä toinen oikein puuhasi. Miehen kasvot olivat edelleen kalmankalpeat, mutta hän oli selvästi saanut järkensä takaisin hallintaansa.
”Sä et viimeksi tehnytkään...” Daeron haki yleiskielistä sanaa meridinilmaisulle ”riittejä.” Hän päätti sitten, lausuen sanan hieman pahoinvoivan kuuloisena. ”Eikä se klubi ollut täynnä meridinesineitä moninkertaistamassa sun magian tarttumisvoimaa.” Daeron tiesi yhtä sun toista magiasta, mutta oli paljon mitä hän ei koskaan ollut oppinut. Hän tiesi miksi jotkut asiat tapahtuivat, mutta ei sitä, miten niin kävi tai kuinka suojautua siltä.

Mican ollessa poissa huoneesta, Daeron huokasi jälleen ja räväytti silmänsä auki, suunnaten katseena kattoon. Helvetin noloa, hän oli käyttäytynyt kuin mikäkin puolikuntoinen, heikko typerys. Lisäksi hänen kehossaan vielä vellova pahoinvointi ja pikku hiljaa alkava, kaikesta päätelleen äärimmäisen väkivaltainen päänsärky pitivät huolen siitä, ettei hänellä ollut asiaa sängyn ulkopuolelle vielä ainakaan hetkeen. Naisen palatessa huoneeseen puolifelicia kohottautui varovasti kyynerpäidensä varaan ja katsoi toiseen edelleen hieman vaivaantuneesti.
”Voisitkohan sä millään hakea mun röökit olohuoneesta? Mä tartten jot... – tupakan että mun olo edes vähän normalisoituis...”

Kun toinen palasi savukkeiden ja sytyttimen kanssa, Daeron noukki esineet naisen kädestä ja sytytti tupakan tärisevin käsin. Miehen häntä oli edelleen kietoutunut puoliverisen kehon ympärille, kuin halaamaan ja suojelemaan tätä. Daeron oli ilmeisen tietämätön tästä miehelle kovin haavoittuvasta ja epätyypillisestä käyttäytymisestä ja veti syvään henkeä hengittäen nikotiinia keuhkoihinsa niin paljon kuin suinkin taisi.
”Sori, toi oli...” Puolifelicia puraisi huultaan häpeissään. ”Äärimmäisen noloa.” Hän veti uuden, entistä pidemmän henkosen kuin yrittäen turruttaa harmittavan miedolla nikotiinilla muiston äskeisestä heikkoudestaan.
”Ja nyt mä oon jumissa tässä, koska mun pää tuntuu lähinnä siltä että mä suoriduin uudestaan rähmälleni lattialle jos yritän nousta ylös.” Miehen ääni kuulosti alistuneelta ja voipuneelta. Mitä järkeä Daeronin oli yrittää esittää hillittyä ja vahvaa kun Mica oli juuri raahanut hänet sänkyynsä kuin pahaisen pikkulapsen.

Mica hymyili lähestulkoon hellästi, uskaltamatta kuitenkaan osoittaa sen suuremmin kiintymystään. Hän oli saanut Daeronin olon epämukavaksi jo liian useaan otteeseen.
"Ei siinä ole mitään noloa. Olen todella, todella pahoillani, että aiheutin tämän sinulle", Mica sanoi hiljaa, kohottautuen ylös tuolistaan. Daeronin sanat oli ehkä tarkoitettu vihjeeksi siitä, että naisen olisi hyvä poistua huoneesta, ja niin hän tekikin. Ensin hän kuitenkin asteli Daeronin vuoteen viereen ja kyykistyi tuon lähelle.
"Olen todella kiitollinen avustasi ja kaikesta, mitä olet eteemme ja minun hyväkseni tehnyt. Yuya on vielä liian pieni tajuamaan, mitä apusi merkitsee, mutta ehkä hänkin vanhempana sitten ymmärtää", Mica sanoi, nousten seisomaan. Hän hymyili vielä pienesti, ennen kuin asteli ovelle ja siitä ulos.

Yuya nukkui onnellista lapsen unta, eikä herännyt, kun Mica riisui pojan päivävaatteet ja kääri tuon peittoon, asettuen itse Yuyan viereen nukkumaan. Uni ei tullut heti, sillä moni asia mietitytti häntä, kuten vaikkapa hänen ja Yuyan tulevaisuus. Olisi helpompaa antaa Yuya adoptioon johonkin rikkaaseen Tazzyrialaiseen perheeseen, tai ehkäpä joku ihana meridinperhe adoptoisi pojan, Yuya kun kumminkin näytti aivan meridiniltä. Mica tunsi epätoivon kyynelten jälleen kohoavan silmiinsä, kuten niillä oli tapana aina heidän menetettyään kotinsa. Yuya ei herännyt äitinsä itkuun, eikä siihenkään, kun nainen vihdoin ja viimein nukahti ja aloitti hyvin vaimean, lähes kehräykseltä kuulostavan kuorsauksen.

Seuraava aamu valkeni kalpeana, ja Mica heräsi Yuyan intensiiviseen tuijotukseen.
"Onko jokin hätänä, Yuya? Mitä kello on?" Mica nousi istumaan, etsien katseellaan kelloa. Hän löysikin sellaisen, yöpöydältään. Näytti olevan kymmentä yli seitsemän. Niin Yuyan tapaista herätä ennen kukon pieremää. Mica irrotti hiuslenkin hiuksistaan ja pörrötti mustat hiuksensa niin, ettei näyttänyt aivan vastanaidulta, ja nousi sitten sängyltä.
"Tule, Yuya. Puetaan sinulle vaatteet ja sitten meidän on mentävä. Mennään hiljaa, ettei Daeron-setä herää", Mica sanoi, koskettaen etusormellaan huuliaan. Hän puki Yuyan vikkelästi, ja tarkisti, että heillä oli koko jäljelle jäänyt omaisuutensa mukanaan. Mica petasi vielä sängyn ennen kuin suori eteiseen ja mahdollisimman vähin äänin ulos ovesta. Päästyään kadulle ja raikkaaseen aamukasteen tuoksuiseen ilmaan, Mica hengitti syvään ja päätti jättää tämän vaiheen elämässään jälleen taakse. Oli aika kääntää uusi sivu, ja tällä sivulla ei olisi satunnaisia kohtaamisia kummallisten miesten kanssa hämyisissä yökerhoissa, jotka johtaisivat kiihkeään seksiin rantahietikossa.
Jälleen Mican valtasi tunne, että jotain tärkeää oli unohtunut.