Bad Things

Mican päivä oli alkanut varsin normaalisti. Puolimeridin oli saavuttanut raskauttaan edeltäneen ihannevartalonsa takaisin varsin nopeasti. Hän oli synnyttänyt Lumia joitakin viikkoja aikaisemmin, ja tyttö kasvoi meridineille ominaiseen nopeaan vauhtiin. Mica oli onnellinen kahden lapsen äiti, vaikka huoli Lumiasta oli alkuun ollut kova, sillä lapsi ei ollut tuntunut reagoivan oikein mihinkään syntyessään. Lumia ei myöskään ollut itkenyt, hälyttäen sekä äitinsä, että lääkärit, mutta ilmeisesti lapsessa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. Stressaavat alkuajat olivat jo lähes ohitse ja sekä Mica että Yuya olivat tottuneet Lumian hiljaiseen läsnäoloon. Lapsi vaati erityisen tarkkaa huolenpitoa, sillä tuo harvoin ilmoitti hädästään millään tavoin. Yuya oli onneksi pikkusiskoaan kohtaan hyvin suojelevainen ja oli ensimmäisenä ilmoittamassa äidilleen milloin Lumian vaippa vaati vaihtamista tai oli aika ruokkia vauva.

Mica oli saanut asunnon Portobellosta etsittyään tauotta ja luopumatta toivosta. Hän oli saanut työpaikankin, joskin pääsisi aloittamaan työt vasta Lumian kasvettua sen verran, että tuon uskaltaisi jättää jonkun hoiviin päiväksi. Ehkäpä lapsille olisi löydettävä päivähoitopaikka. Micalla ei ollut mikään ehdoton hinku työhönsä asetehtaalle, mutta hänen kokemuksensa aseiden parissa oli ollut hänen edukseen ja työstä maksettiin hyvin.
Asunto oli hyvällä paikalla lähellä maanalaisen asemaa, ja kävi hyvin lapsiperheelle. Mica sai pitkästä aikaa oman makuuhuoneen ja Yuya omansa, joskin poika joutuisi jakamaan huoneensa Lumian kanssa jahka vauva kasvaisi sen verran isoksi, että pystyisi olemaan ilman jatkuvaa valvontaa.

Mica seisoi juuri keittiössä yllään mustat suorat housut, harmaa printti t-paita sekä vaaleansininen esiliina, valmistamassa välipalaa Yuyalle ja Lumialle, kun hänen puhelimensa soi. Yuya nousi tuoliltaan ja kävi noutamassa äitinsä käsilaukun.
Naurahtaen Mica kiitti poikaansa ja kaivoi puhelimen, vastaten siihen katsomatta soittajan ID:tä. Hänen ilmeensä jähmettyi hänen kuullessaan Daeronin äänen linjan toisesta päästä. Vaikka Mica oli jo myöntänyt, että hänen raskautensa oli ollut aivan yhtä paljon hänen syynsä kuin Daeroninkin, ja vaikka hän oli jo hiukan leppynyt Daeronin syrjähypystä - niin kuin Mica sen näki - hän ei edelleenkään ajatellut Daeronia lämmöllä.
“Sietääkin pyytää. Kuule, Daeron, minulla on nyt vähän kiire”, Mica sanoi, hämmentäen kattilassa porisevaa vihannessosekeittoa puisella kauhalla. Hän kuunteli hetken Daeronin selityksiä ja huokaisi sitten. Mica oli varoittanut Daeronia Viennasta, mutta mies oli jääräpäisesti kieltäytynyt kuuntelemasta häntä. Tässä se nyt nähtiin, äidit olivat aina oikeassa.
“Missä sinä olet? .. Hm. .. Odota siellä, minä tulen heti kuin vain suinkin kerkeän”, Mica sanoi, sulkien kommunikaattorinsa sitten hyvästelyjä sanomatta. Hän nosti sosekeittokattilan liedeltä ja asetti sen jäähdyttimeen, joka jäähdytti sen syömäkelpoiseksi sekunneissa. Mainokset olivat luvanneet nopeampia aterioita lapsiperheille, ja sen lupauksen laite todella piti. Hän kumosi keiton lautaselle ja ujutti lautasen sitten Yuyan nenän alle, antaen tuolle lapsiystävällisen lusikan käteen. Hän riisui esiliinansa ja asettui olohuoneeseen laakeaan nojatuoliin ruokkimaan pienempää lastaan.

Saatuaan lapsensa ruokittua, Mica pakkasi molemmat mukaansa ja suuntasi ensimmäiseksi tiensä kohti ystävättärensä Datan asuntoa, jättääkseen Yuyan tuon luokse hoitoon. Data oli luvannut toimia sijaisäitinä pojalle milloin tarve niin vaati, mutta vain koska oli olettanut, ettei tarve kovin usein vaatisi. Data tulisi katumaan lupaustaan vielä useaan kertaan.

Noin tuntia myöhemmin Mica löysi Daeronin Shadow Pearlin roskakorien seasta makaamasta. Mica ei tosin ollut saapunut yksin. Hän kantoi mukanaan rintarepussa valkoturkkista meridininpoikasta, jonka häntä oli kietoutunut äidin vyötäisille, ja joka nukkui tyytyväistä unta, toinen korva unissaan värähdellen.
“Daeron”, Mica lausui pehmeästi, kyykistyen varovaisesti entisen rakkautensa kohteen eteen, tukien heidän yhteisen lapsensa pientä vartaloa toisella kädellään.

//Sade ja Daeron lasta tapaamaan!

Kujan saastaiseen seinään ja sitä vasten nököttävään roskalaatikkoon nojaava puolifelicia hengitti pinnallisesti. Jokainen syvä hengenveto toi mukanaan pyörryttävän kovaa kipua koko miehen rintakehään, sillä muutamat tämän kylkiluista olivat kokeneet kovia kolauksia Space Academyn sotilaan käsittelyssä. Daeronin oli vetäytynyt istualleen kerälle, toinen jalka eteenpäin oikaistuna. Jalan syrjässä oli käsiaseen luodin aiheuttama haava, josta itsepäisesti tihkui edelleen tummanpuhuvaa verta . Veri oli muodostanut jalan alle jo pienen lammikon, sillä puoliverinen ei ollu jaksanut liikuttaa raajaansa pitkään hetkeen. Miehen kasvot olivat yltäpäältä ruhjeilla ja myös aivan veren peitossa. Daeron oli saanut kasvoihinsa ja päähänsä muutaman tarkasti suunnatun potkun, eikä edes felician kova kallo ollut pysynyt täysin vahingoittumattomana. Juuri nyt vaikutti siltä, että puoliverisen aivot olivat ottaneet rytäkässä kovankin kolauksen, sillä tämä hengitti pinnallisen läähättävästi ja miehen silmät olivat muljahtaneet niin, että vain valkuaiset näkyivät. Puolifelicia oli juuri ja juuri tajuissaan ja miehen kurkusta kumpusi hiljaista kehräystä felicioiden luontaisena keinona rauhoittaa itseään ja sietää lähes kestämätöntä kipua. Daeronilla vaikutti olevan kuumetta ja tämän otsaa peitti kevyt hikihuntu.

Daeronin tajunta tuntui olevan täynä punaista usvaa ja todellisuus tuntui olevan jossain kaukana. Kujalle kantautuvat äänet kuulostiva siltä, kuin ne olisivat kummunneet jonkinlaisen seinän tai vesimassan toiselta puolelta; niissä oli ontto ja luonnoton kaiku ja Daeron tiesi, että hänen aisteissaan oli jotakin pahasti vialla. Vain meridineille ominainen tarkka hajuaisti tuntui toimivan kunnolla, eikä mies saanut kujan löyhkään sekoittunutta veren kuvottavan metallista hajua pois nenästään. Jopa puolitajuttomassa tilassaan Daeron vihasi sitä sotkua, johon oli itsensä järjestänyt. Hän oli raivoissaan itselleen siitä, että oli antanut sotilaiden löylyttää itseään kuin räsynukkea ja inhosi itseään, kun oli soittanut Micalle anellaakseen apua.

Mies olisi antanut mitä tahansa, jotta olisi itse voinut raahautua kotiinsa nuolemaan haavojaan. Hän ei tahtonut kenenkään apua ja kaikkein vähiten hän halusi juuri nyt vaivata Micaa. Daeron ei täysin selvänä ja täysissä järjissäänkään ollut varma, mitä oikein tunsi naista kohtaan ja toivoi sydämensä pohjasta, ettei toisen numero olisi ollut helpoiten tavoitettava ratkaisu miehen käsimikrossa. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja nainen oli matkalla. Ja jossain syvällä mielensä sopukoissa Daeron tiesi myös sen, että ainakin hän saattoi olla varma, ettei Mica ryöstäisi ja puukottaisi häntä selkään heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Nainen oli Daeronin kaikista tutuista luotettavin ja kunnollisin ihminen ja ehkä siksi rationaalisesti paras ratkaisu, niin paljon kuin sen myöntäminen miestä ärsyttikin.

Daeron kuuli naisen askeleet kadun pinnassa jo ennen kuin toinen saavutti miehen seinää vasten retkottavan hahmon. Hän kamppaili päätään sumentavan usvan läpi tullakseen täysin tajuihinsa ja ollakseen edes jotenkin toimintakykyinen. Naisen kyykistyessä puoliverisen eteen ja kutsuessa tätä nimeltä, Daeron yritti keskittää muljahtelevien silmiensä katseen toisen kasvoihin, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Mies huomasi, että toisen rintaa vasten oli painettu pieni mytty, josta tuntui kantautuvan onton kumisevaa ääntä. Puolifelicia ei kyennyt ymmärtämään, mikä nyytistä tasaisella rytmillä kantautuva ääni oikein oli; oli kuin joku olisi lyönyt pientä rumpua tasaisen rauhalliseen rytmiin. Ääni kuitenkin täytti miehen tajunnan ja tuntui oudon rauhoittavalta. Mitä enemmän Daeron antautui rytmin vietäväksi, sitä enemmän hän tunsi pehmeän, lämpimän tunteen leviävän runneltuun mieleensä. Tuntui kuin miehen päätä ja kehoa raastavat säryt olisivat lieventyneet hieman ja tämän oli helpompi hengittää.

Daeron sai vihdoin katseensa hallintaansa ja katsoi Mican jäänsinisiin silmiin tuskasta ja kuumeestaa sumuisin silmin. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta yskäkohtaus keskeytti miehen lauseen alkuunsa. Kipu miehen rintakehässä oli niin kova, että Daeron pelkäsi pyörtyvänsä ja tunsi kuinka hänen suuhunsa purskahti tuoretta verta. Puolifelicia kohotti heikosti kätensä pyyhkimään veren pois huuliltaan ja kamppaili päästäkseen taas itsensä herraksi.
”Kiitti kun tulit.” Daeronin ääni oli hiljainen ja paksun kuuloinen. Sotilaan saapas oli halkaissut miehen huulen ja teki jokaisesta sanasta kivuliaan. Mies näytti säälittävältä, kuin auton alle jääneeltä veriseltä kujakissalta joka oli ryöminyt roskiksen viereen kuolemaan.

//Sade ja Daeronin-jämät tässä näin!

Niin perinpohjaisesti kuin Mica olikin yrittänyt itsensä Daeronin mahdolliselle tuskalle kovettaa, näky, joka häntä kohtasi tällä syrjäisellä kujalla sai kyyneleet tulvahtamaan hänen silmiinsä.
“Voi Daeron”, Mica henkäisi, onkien kommunikaattorin taskustaan. Hän näppäili hätänumeron ja antoi linjan soida, etsien katseellaan kadunnumeroa. Kowloon oli niin suuri, ettei kaduilla ollut enää nimiä, pelkkiä koodinumeroita. Mica puhui nopeasti, ilmoittaen kadun koodin ja selostaen tilanteen mahdollisimman tiiviisti. Mica kiitti palvelukeskuksen naista lyhyesti ja sulki sitten puhelimen, keskittyen jälleen Daeroniin. Mies näytti todella pahalta, eikä Mica halunnut edes kuvitella, mitä Daeron oli saanut kokea. Mica pyyhkäisi mustat hiuksensa selkänsä taakse ja silitti kevyesti Lumian päätä, saaden lapsen kääntymään hiukan. Lumia avasi verenpunaiset silmänsä ja tuijotti niillä isäänsä, kuin tietäen, kuka tuo lähes kuoliaaksi piesty mies oli. Tyttö kääntyi rintarepussa niin paljon kuin kykeni, ojentaen pientä kättään kohti isäänsä. Mica kohotti oman kätensä ja sulki Lumian pienen käden sen sisään, siirtäen käden jälleen rinnalleen. Hän ei halunnut Lumian nyt koskettavan Daeronia, sillä kuka tiesi mitä pöpöjä mies oli matkallaan kerännyt. Lumia saattoi olla taikavauva, muttei kuitenkaan täysin immuuni taudeille. Ainakaan Mica ei uskonut Lumian olevan.

Ambulanssi saapui joitakin minuutteja myöhemmin. Ilmeisesti Mica oli onnistunut saamaan miehen tilanteen kuulostamaan tarpeeksi pahalta kiilatakseen jonon kärkeen. Mica vaihtoi ambulanssikuskien kanssa muutaman sanan. Hän oli poistanut Daeronilta kaikki löytämänsä henkilöllisyystodistukset ja tunkenut ne takkinsa taskuihin.
“Hänen nimensä on Luis”, Mica sanoi, “muuta hän ei sanonut, ennen kuin menetti tajunsa. Hän taitaa olla osittain felicia” Ambulanssikuskit nyökyttelivät. Kowloonin sairaalat olivat lähinnä kuolevia ja synnyttäviä varten, eikä Daeron kuulunut ensihoitajien mielestä kumpaankaan joukkoon, sillä he pistivät mieheen neljä ampullia, joista jokainen piti sisällään eriväristä, eri tarkoitukseen tehtyä ainetta. Daeron olisi jaloillaan ennen pitkää. Ampullien sisältö ei ollut kallista, ja tällainen ensiapu kuului kaikille Kowloonilaisille. Ampullien sisältämät nesteet olivat kaikki hyvin pitkälle jalostettua magiaa, joka riitti korjaamaan sisäiset vauriot, jotkut väittivät niiden parantavan jopa syövän. Daeron vaati hieman erikoisempia aineita, sillä mies oli osittain felicia, eikä magia yleensä käynyt hyvin yksiin felicia-veren kanssa.

“Hänen pitäisi olla kunnossa tuota pikaa”, toinen ensihoitajista sanoi, nyökäyttäen päätään Micalle.
“Pystytkö olemaan hänen kanssaan siihen saakka, vai pitäisikö meidän ottaa hänet huostaan siksi aikaa? Tunnetko sinä tätä miestä? Onpa kaunis lapsi, muuten”, toinen, nuorempi mies sanoi, hymyillen pienesti Lumialle, joka hymyili takaisin, tuijottaen miestä silmiin. Mica rypisti hiukan kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten. Kuinka tavattomia nämä ensihoitajat olivatkaan.
“En minä mihinkään lähde”, Mica sanoi sitten, “te voitte jättää laskun minulle. Minä hoidan sen eteenpäin.” Yleensä ensihoitajien tehtäviin kuului etsiä tieto potilaan henkilöllisyydestä ja tarkistaa se ennen hoidon antamista, mutta nyt miehet tuntuivat jättävän kaikki ylimääräiset askeleet välistä. Kuin taikaiskusta.
“Ei tämä mitään maksa. Kas tässä, anna hänelle nämä lääkkeet kun hän herää”, toinen ensihoitajista sanoi, ojentaen Micalle kaksi purkkia, joissa molemmissa näytti olevan jonkinlaisia kapseleita.
“Ja pikkuiselle tästä laastareita, jos vaikka tulee pipi”, toinen lirkutteli, ojentaen Micalle laastaripaketin. Mica pyöritteli päätään epäuskoisena, silitellen lastaan suojelevasti.

Ambulanssimiesten mentyä Mica jäi paikalle odottelemaan, nousten seisomaan ja hyssytellen Lumian takaisin untemaille. Hänen saappaidensa korot kopsahtelivat katukiveykseen, kaikuen heitä ympäröivien rakennusten seinistä korkeuksiin.

//Taikavauva pelastaa! \o/

Daeron tajusi utuisen näkökenttänsä läpi, mitä nainen oikein teki ja ojensi kätensä säälittävästi estääksen toista soittamasta hätänumeroon. Huumediilerin ammatissa ja muutenkin Kowloonin katuja enemmän tai vähemmän laitapuolella kulkevana miehellä ei ollut kovinkaan suurta luottamusta kaupungin hallintoon ja sen viranomaisiin. Mica oli kuitenkin liian nopea puolifelician lamaantuneille reflekseille, eikä Daeron voinut tehdä paljon muuta kuin katsoa toisen tekemisiä kadulla retkottaen.

Naiseen keskittyminen oli vaatinut veronsa ja pian puoliverinen tunsikin tajuntansa jälleen keikahtavan. Miehen silmät pyörähtivät päässä ja tämä nojasi seinään raskaasti hiljaa läähättäen. Naisen sylissä kyhjöttävä vauva avasi kirkkaanpunaiset silmänsä ja katsoi pistävästi isänsä ahdinkoa. Lapsi kääntyi miehen puoleen ja yritti ojentaa kättään tuota kohti. Samalla miehen tajuntaan säteilevä lämmin ja parantava tunne voimistui, aivan kuin lapsi olisi tietoisesti lähettänyt sitä isänsä suuntaan. Daeron kohotti heikosti, kuin huomaamattaan kättään tytärtään kohti, mutta ele jäi puolimeridinnaiselta huomaamatta ja tämä painoi pennun käden syrjään. Daeron antoi omankin kädensä retkahtaa takaisin maahan ja jäi alistuneesti odottamaan, mitä tuleman piti yrittäen samalla tarrautua kiinni tajuntansa viimeisiin rippeisiin.

Mies ei jaksanut vastustella naisen kopeloidessa tuon taskuja ja kerätessä sieltä talteen kaiken epäilyttävän ja arvokkaan. Hän luotti siihen, että Micalla ei olisi halua ryöstää toisen omaisuutta, eikä puolifelicia toisaalta olisi voinut tehdäkkään paljon estääkseen naista. Kun ambulanssi sitten saapui ja Daeron kuuli Mican selittelyn henkilöllisyydestään, hän oli naiselle hiljaa kiitollinen. Ensihoitajien tutkiessa puolifelician haavoja ja kokeillessa tuon pulssia, mies valitti vaimeasti ja yritti sitten murista kuin uhatakseen tunkeilijat kauemmas. Daeronilla ei kuitenkaan ollut voimia varsinaisesti vastustaan myöskään heidän hoitoyrityksiään ja alistui hoitajien käsittelyyn. Kolmannen ampullinen kohdalla puoliverinen viimein tunsi, ettei enää jaksanut pitää kiinni todellisuudesta vaan liukui viimein tajuttomuuden pehmeään pimeyteen.

Daeronin tullessa tajuihinsa, hän tunsi välittömästi kuumeensa laskeneen. Hengittäminen tuntui helpommalta, vaikka miehen kylkiä pakotti edelleen aivan luvattoman paljon. Puoliverisen kasvot ja jalka olivat edelleen kuivuneen veren peitossa, mutta ampulleissa olleet aineet olivat hyydyttäneet veren haavoissa ja tyrehdyttäneet niiden vuodon. Puolifelicia liikutti varovasti päätään. Oksettava tunne levisi saman tien miehen selkärankaan, mutta puoliverinen tunsi aivojensa olevan kuta kuinkin kunnossa. Tai ainakin toipumassa. Hitaasti Daeron veti polvet rintaansa ja hivutti itsensä hitaasti kyykkyyn, jääden matalaan asentoon lepäämään. Hän suuntasi katseensa kadulla levottomasti edes takaisin ravaavaan puolimeridiniin.
”Mica...” miehen ääni oli edelleen käheä ja tämä rykäisi pienesti saadakseen sen kulkemaan paremmin.
”Mä... Kiitos.” Daeron puri huultaan. Hän ei ollut hyvä kiittämään tai jäämään muille velkaa. Tilanne oli äärimmäisen kiusallinen, mutta puolifelicia tiesi, ettei olisi selviytynyt ilman naisen apua. Ja ettei hän ollut vieläkään siinä kunnossa, että olisi saanut itsensä kunnialla kotiin asti toipumaan.

Mican sylistä pilkistävät verenpunaiset silmät ja valkoinen karvatupsu saivat kuitenkin puoliverisen katseen terästymään hieman ja vihreät silmät nauliutuivat lapseen. Pentu vastasi katseeseen kiinteästi ja Daeron tunsi kihlemöintiä selkäpiissään, aivan kuin miehen kehon läpi olisi kulkenut pieni sähköisku. Puolifelicia tuijotti tytärtään lumoutuneena.
”Lumia.” Mies kuiskasi. Nimi oli ilmaantunut hänen päähänsä kuin tyhjästä, eikä Daeron edes ymmärtänyt lausuvansa sitä ennen kuin se jo karkasi hänen huuliltaan. Lapsi katsoi isäänsä silmiin ja jokelsi hiljaa.

Mica säpsähti hereille mietteistään kuullessaan Daeronin kärsineen äänen korvissaan. Hän syöksähti miehen luokse, kyykistyen miten parhaiten taisi rintareppuineen.
"Daeron", Mica mutisi, koskettaen varovaisesti miehen kasvoja, "jumalille kiitos sinä olet hengissä", nainen henkäisi sitten, pieni hymy huulilleen nousten. Hän vilkaisi ympärilleen, kuin varmistaakseen, että he olivat yhä turvassa. Daeron oli todella huonossa kunnossa eikä tuosta olisi edes suojelemaan tytärtään, mikäli tarve vaatisi Mican voimia. Nainen naurahti merkiksi siitä, että oli huomioinut miehen kiitoksen, ja kohottautui sitten seisomaan, kuin valmiina lähtöön. Hänen täytyisi kai taluttaa puolifelicia mukanaan turvaan. Tässä saattaisi mennä tunti jos toinenkin, sillä mies tuskin pystyi kävelemään.

Mica loi Daeroniin terävän katseen tuon kuiskatessa heidän tyttärensä nimen. Mistä Daeron sen oikein tiesi? Kun Lumia sitten vielä vastasi Daeronin ääneen, Mica oli kaksin verroin ymmällään. Hän katsoi venkoilevaa tytärtään, miettien, miten Lumia, joka ei ollut tähän mennessä päästänyt juuri pihaustakaan, oli yhtäkkiä näin puheliaalla tuulella. Lopulta hän tajusi, että venkoilun tarkoituksena oli päästä Daeronin syliin. Verenpunaisissa silmissä paloi tarve, jonka täyttäminen oli tytön vanhempien tehtävä.

"Lumia…" Mica mutisi, katsellen pienen meridinlapsen pyristelyä. Naisen siniset silmät hakeutuivat jälleen Daeroniin.
"Mistä sinä tiesit?" Mica kysyi epäluuloisella äänellä. Miksi hän olikaan taas päättänyt luottaa Daeroniin ja rientää tuon apuun kuin mikäkin piika? Kun puhelin oli ensimmäisen kerran soinut ja hän oli kuullut Daeronin äänen, Mican ensimmäinen mielihalu oli ollut potkia miehen kasvot sisään, niin vihainen hän oli ollut tuon "syrjähypystä", kuten Mica sitä nimitti, Lafayeten kanssa. Jokin oli saanut hänet kuitenkin rauhoittumaan, ja Mica alkoi epäillä, että Lumialla oli ollut näppinsä pelissä myös tuolloin. Hän pudisti päätään epäuskoisesti ja kallisti sitä sitten, katsellen Daeronia.
"Oletko sinä missään kunnossa kävelemään kotiin, vai pitäisikö minun soittaa taksi? Itse asiassa, taidan soittaa sen taksin joka tapauksessa." Mica tuumi, taikoen kommunikaattorinsa jälleen esiin. Hän soitti vuokraliikennekeskukseen - taksitolppaan - ja tilasi kyydin kahdelle aikuiselle ja sylivauvalle, ajatellen samalla, ettei hänellä olisi varaa käydä pelastamassa Daeronia kovin usein, ja että toivottavasti mies oppisi kerrasta, ettei Viennan kanssa kannattanut pelleillä.

Taksin saavuttua Mica auttoi Daeronin autoon, pakaten itsensä miehen viereen. Hän ilmoitti katukoodinsa ja talonnumeron taksikuskille, keskittyen sitten täysin vahtimaan Daeronin ja Lumian vuorovaikutusta. Tyttö vaikutti yhtä lumoutuneelta kuin isänsäkin, joskin Daeronin ajatuksia sumensivat taatusti lukuisat aineet. Mica ei edelleenkään halunnut uskoa todeksi kaikkia niitä asioita joita oli saanut puolifeliciasta tietää, mutta yhtä kaikki Daeron oli auttanut häntä monesti, Lumian vaikutuksesta tai ilman.

//Vähän lyhyt :/

Puoliverisen koko huomio oli suunnattu niin tiiviisti naisen sylissä rimpuilevaan lapseen, että tuo lähes unohti toisen läsnäolon. Vasta Mican epäluuloiset sanat saivat Daeronin räpäyttämään silmiään kuin lumouksesta heränneenä ja suuntaamaan katseensa naiseen. Miehen vihreissä silmissä oli hämmentynyt katse ja tuon käsi hakeutui sipaisemaan mustia hiuksia, kuten niin usein miehen ollessa hermostunut tai ymmällään. Daeronin sihahti hiukan käden liikuttamisesta aiheutuneesta kivusta.
”En mä tiedä.” Puolifelicia vastasi hetken mietittyään. ”Mä vaan tiesin.” Daeron olisi normaalisti kohauttanut tässä kohtaa olkiaan, mutta tiesi liikkeen luultavasti tuottavan aivan liian suurta tuskaa. Niinpä mies tyytyi vain lepäämään edelleen kyykkyasennossa, paino terveellä jalallaan. Nähdessään Mican ilmeen muutoksen huolestuneesta niille Daeronin seurassa paljon tavanomaisempaan kiukkuun, puolifelicia ei jaksanut estää rinnastaan purkautuvaa huokausta. Miksi hän oli soittanut naiselle? Miehen silmiin ilmestyi alistunut ilme, kun tuo valmistautui jo henkisesti kuuntelemaan naisen löylytystä siitä, että Daeron oli nyt kehdannut soittaa. Puolifelicia tiesi kyllä, että Mican täytyi edelleen olla raivoissaan heidän edellisestä keskustelustaan, joka oli päättynyt Viennan vähintäänkin irvokkaaseen ilkuntaan päin puolimeridinin naamaa ihmisnaisen vietettyä iltapäivän Daeronin kanssa sängyssä peuhaten.

”Enköhän.” Daeron murahti, kohottautuen samalla jaloilleen kuin osoittaakseen olevansa täysin kunnossa. Liike oli kuitenkin aivan liian nopea ja maailman sumetessa miehen silmien edessä, tämä tarrasi nojaamaan seinään jottei olisi romahtanut takaisin kadun pintaan. Puoliverinen vilkaisi naista kätkien nolostumisen kasvoiltaan, mutta toinen oli onneksi keskittynyt taksin tilaamiseen. Mican hoitaessa heille kyytiä, Daeron tarkasteli naisen sylissä keikkuvaa lasta. Lumia punaiset silmät seurasivat tiukasti miehen jokaista liikettä, eikä lapsi tuntunut juuri nyt olevan kovinkaan kiinnostunut äitinsä tekemisistä. Aina välillä pienokainen näytti siltä, kuin olisi yrittänyt rimpuilla lähemmäs puolifeliciaa ja jopa ojensi toisinaan pikkuruista nelisormista kättään tavoittaaksen tuon. Daeron piti kiinni seinästä kuin henkensä hädässä ja tuijotti tytärtään. Mikään maailmassa ei olisi voinut valmistaa häntä tähän kohtaamiseen, eikä äskeisen selkäsaunan jälkiolotila ainakaan helpottanut puolifelician sisällä myrskyävää tunteiden ja ajatusten ristiriitaa.

Miehen teki mieli vastustella ja kieltäytyä naisen avusta taksin saavuttua, mutta Daeron tiesi, että se olisi ollut lapsellista ja kaiken lisäksi täysin idioottimaista. Niinpä hän antoi naisen tukea itsensä autoon ja laskeutui irvistäen takapenkille istumaan. Puoliverinen tunsi kehonsa alkaneen parantua, mutta oli vielä pitkä matka siihen että mies olisi täysin kunnossa. Hänen jokaista lihastaan pakotti ja lisäksi Daeronin päätä tuntui hakkaavan tuhat moukaria. Taksikuski vilkaisi epäluuloisesti autoonsa ilmestynyttä veristä puolifelicia eikä näyttänyt turhan tyytyväiseltä näkemäänsä.
”Suu kiinni ja aja, mä maksan sulle tuplahinnan.” Daeron sähähti. Miehellä oli pakottava tarve purkaa turhautumistaan johonkuhun, mutta pelastavan enkelin lailla paikalle syöksynyt nainen ei ollut edes Daeronin silmissä sovelias kohde. Kuski kohautti ärtyneesti olkiaan, mutta teki työtä käskettyä. Mikäpä hän oli riitelemään kilisevän palkkapussin kanssa?

Naisen sujahdettua kantamuksineen autoon puoliverisen viereen, mies odotti, että toinen sai osoitteensa ilmoitettua ja katsoi sitten tuon sinisiin silmiin.
”Mä maksan tän kyydin. Eikä sun tartte viedä mua kotiis, mä oon ihan kunnossa.” Daeron yritti hengittää normaalimmin, mutta jo ensimmäinen syvempi henkäys sai miehen kihahtamaan kivusta. Ampullit eivät sentään olleet korjanneet murtuneita luita muutamassa minuutissa, vaikka olivatkin aloittaneet parantumisprosessin.

Puolifelician tuskastunut äännähdys oli taas tuonut naisen rintaa vasten kyyhöttäneeseen lapseen eloa. Lumi kurkotti jälleen kättään kohti isäänsä, päästämättä kuitenkaan ääntäkään. Daeron avasi silmänsä ja katsoi lapseen. Sitten mies ojensi hitaasti, kuin epäröiden kättään ja antoi sormensa lapsen pideltäväksi. Meridinpentu tarttui sromeen välittömästi tiukalla otteella ja lapsi päästi pienen jokelluksen, hymyillen samalla Daeronille. Puolifelician ilme pehmeni kuin takaiskusta ja miehen kurkusta pääsi hellä, käheän kehräävä äännähdys jonka hän oli aiemmin päästänyt vain kerran elämässään, silloin vasta syntymättömälle lapselleen. Lumia puristi miehen sormea tiukemmin ja Daeronista tuntui, että halusi kaapata pennun syliinsä. Katsoessaan pienokaisen rubiininpunaisin silmiin puolifelicia tiesi, että tekisi mitä tahansa tyttärensä puolesta ja suojelisi tätä viimeiseen hengenvetoonsa asti.

//Daeron pehmoilee...

Mica pudisti kevyesti päätään miehen vastustellessa Mican asunnolle siirtymistä. Olisi voinut kuvitella, että Daeron olisi tuntenut naisen tähän mennessä jo paremmin. Mica ei ikinä elämässään olisi antanut tuon mennä yksin kotiin nyt, kun oli käynyt korjaamassa kissamiehen luut likaiselta sivukujalta. Mica ei suurimmassa vihassaankaan olisi pystynyt sellaiseen tekoon, vaikka ehkäpä hetken ajatusta viihdyttikin mielessään. Mican äidinvaistot iskivät kuitenkin lähestulkoon välittömästi kehiin, hätistäen mokomat ajatukset kauas pois. Kyseessä oli kuitenkin Lumian isä, enemmän kuin mitä Yuyalla oli koskaan ollut - vaikka eipä ollut kovin kummoinen tämäkään mies, pakko kai se oli myöntää - eikä Micalla ollut varaa antaa tuon kuolla vammoihinsa, olkoonkin, että ne olivat seurausta toisen naisen kanssa vietetystä yöstä. Mican teki mieli lyödä Daeronia keskelle naamataulua, josko se vaikka auttaisi tähän noidankehään, jota hänen ajatuksensa kiersivät. Hänen katsoessaan toiselle puolelle takapenkkiä, hänen pehmoiset, meikittömät huulensa sulivat kuitenkin lämpimään hymyyn. Lumia piteli isäänsä sormesta kiinni, kirkkaat silmät mieheen suunnattuina, ihailevaa valoa loistaen. Mica vei käden suulleen, peittääkseen hymynsä. Hänen suuriin sinisiin silmiinsä kihosivat onnen kyyneleet, jotka hän koetti räpytellä nopeasti tiehensä. Lumia oli ollut ehkä hiljaa juurikin siksi, että tytön elämästä oli puuttunut joku tärkeä hahmo. Nyt tyttö ei kuitenkaan tuntunut sulkevan suutaan, katsellessaan isäänsä silmiin. Jopa Micalle oli ilmiselvää, että Lumia oli kietonut Daeronin pikkusormensa ympäri sekunneissa.

Taksin pysähtyessä Mican asunnolle, nainen ojensi mitään sanomatta taksikuskille rahat, jotka Daeron oli tuolle luvannut, ja nousi autosta, kiertäen Daeronin puolelle autoa ja avaten tuon oven. Mica tuki miestä parhaan taitonsa mukaan, sulkien taksin takaoven saatuaan Daeronin jaloilleen.
“Kas niin”, Mica sanoi hiljaa, kohottaen katseensa kerrostaloon, josta oli onnistunut saamaan asunnon. Kerrostalo oli Portobellon siinä päässä, joka oli lähinnä keskustaa, ja toimi tehtaan työntekijöiden asuntolana. Väkeä oli moneen lähtöön, mutta asunnot olivat siistejä ja yleensä hyvin pidettyjä - tai sitten Micalla oli vain käynyt tuuri. Nainen auttoi Daeronin ylös rakennuksen etuportaita, taluttaen tuon sitten aulaan ja hisseille. Mica asui seitsemännessä kerroksessa, käytävän päässä, joten matkaan meni hetki jos toinenkin. Ilmeisesti ampullien sisältämien lääkkeeiden ja taikavauvan voimien ansiosta Daeron tunsi olonsa jo paremmaksi, sillä matka taittui huomattavasti nopeammin kuin mitä Mica olisi osannut odottaa.

Nainen kaivoi taskustaan kilisevän avainnipun, ujuttaen yhden avaimista lukkoon. Hän työnsi painavan metallioven sisäänpäin, avaten heille tien asuntoon. Kolmio ei ollut hääppöinen, mutta ajoi asiansa. Olohuoneen suuret ikkunat avautuivat Portobelloon ja merelle, näyttäen nyt merilintujen, kalastaja-alusten ja savupiipuista nousevien savupatsaiden kirjomaa maisemaa, mutta illan pimettyä ikkunasta aukenisi upea näkymä tähtitaivaalle. Pienen eteisen lattia oli kaakeloitu kivilaatoin, ja muutoin asunnon lattiat näyttivät olevan jonkinlaista vaaleahkoa, punaruskeaa puuta. Mica oli onnistunut ystävättärensä avulla sisustamaan asuntonsa edes jotensakin sieväksi, menetettyään kaiken omaisuutensa tulipalossa. Olohuoneessa oli suuri vaalea sohva, pehmoinen matto ja lasinen sohvapöytä, jolla oli puinen hedelmäkori. Nurkassa kyhjötti valtava laiskanlinna, joka sointui sohvaan täydellisesti, sekä paperinen lattiavalaisin, joka ilmeisesti toimi lukuvalona. Huoneen värisävyt pyörivät vaaleiden ja vihreiden sävyjen ympärillä, joskin television yläpuolella oli suuri, lattian punaruskeaan sointuva taulu, joka oli suuren suuri valokuva meridinien autiomaahan rakentamasta pesäyhteisöstä. Eteisestä oikealle aukesi ovi pesuhuoneeseen, jossa oli varsin yksinkertainen lasinen suihkukoppi ja ilmeisesti uusi pesukone. Olohuoneesta pääsi käytävän kautta makuuhuoneisiin ja oikealta keittiöön, joka oli siis kylpyhuoneen seinän toisella puolella.

Mica potki kengät jalastaan eteiseen ja asteli sitten eteisestä olohuoneeseen levittyvän maton poikki, irroittaen Lumian rintarepusta ja laskien lapsen sitten keskelle olohuoneen lattiaa levitetylle pehmoiselle peitolle selälleen siksi aikaa, kun Mica itse riisui rintarepun ja ulkovaatteensa. Tajutessaan olevansa äärettömän epäkohtelias, nainen riensi avittamaan Daeronia vaatteiden ja kenkien riisumisessa, taluttaen miehen sitten pesuhuoneeseen.

“Sinä näytät.. ja haiset aivan todella järkyttävältä”, Mica totesi, riisuen muitta mukinoitta loputkin Daeronin vaatteista, koettaen olla varovainen miehen rikkinäisen kehon kanssa. Hän työnsi alastoman, lannistetun puolifelician suihkukoppiin ja neuvoi tuolle mistä mies löytäisi mitäkin.
“Minä jätän kylpyhuoneen oven auki, huuda, jos tulee jokin hätä”, Mica sanoi sitten, hymyillen pienesti. Hän kurotti suukottamaan kevyesti Daeronin poskea, luikkien sitten tiehensä kylpyhuoneesta. Hän päätti lämmittää sosekeittoa Daeronille sillä aikaa kun mies peseytyi, puolifelicialla oli taatusti kova nälkä kaikkien koettelemustensa jälkeen.
“Tulehan, Lumia”, Mica kuiskasi tytölle, ottaen tuon rinnoilleen astellessaan keittiöön. Äiteydessä oli puolensa, kuten useiden asioiden yhtäaikainen hoitaminen.

Daeron oli niin tyttärensä lumoissa, että kiinnitti avukseen rynnänneeseen naisen tuskin mitään huomiota. Nuo kaksi tuijottivat toisiaan sanattoman lumouksen vallassa, pienokainen nauraen aina välillä iloisesti ja mies kehräten hiljaa lapselleen. Daeron kumartui puskemaan Lumian päätä hellästi, päästäen samalla uuden, hiljaisen ja käheän naukaisun. Sitten puolifelicia suoristautui ja nojasi taaksepäin penkissään, irrottamatta kuitenkaan katsettaan lapsesta.

Taksin saavuttua Mican asuintalon eteen, Daeron yritti noukkia lompakkonsa takkinsa povitaskusta. Nainen oli kuitenkin nopeampi ja puoliverinen irvisti itsekseen. Hän ei olisi tahtonut antaa naisen tehdä eteensä yhtään enempää, kuin tämä oli jo tehnyt. Toisaalta hän tiesi kyllä kokemuksesta, että Mica oli nyt holhousvaistonsa vallassa ja luultavasti hössöttäisi ja hoivaisi miestä parhaan taitonsa mukaan. Daeronia nolotti ja ahdisti oma avuttomuutensa ja antaessaan Mican auttaa itsensä ulos autosta ja ylös asuntoonsa johtavia portaita, puolifelicia halusi vajota maan alle häpeästä.

Daeron odotti, vaivihkaa painoaan seinää vasten nojaten, että nainen löysi oikean avaimen nipusta ja avasi oven. Koko puolifelician asento kieli alistumista; miehen korvat olivat kääntyneet taaksepäin ja tuon häntä riippui laiskasti paikoillaan sen sijaan että olisi ilmaissut miehen pienimmänkin mielialan muutoksen liikkeillään, kuten yleensä. Daeron seurasi naista asuntoon ja katsoi ympärilleen kodikkaassa olohuoneessa. Mica oli tosiaan onnistunut järjestämään itselleen melko mukavan kodin näin lyhyessä ajassa, ja kaiken lisäksi asunto oli suhteellisen hyvällä paikalla. Television yllä oleva taulu sai puolimeridinin värähtämään, mutta mies ei sanonut mitään. Naisen häärätessä lasta olohuoneen matolle, Daeron alkoi hivuttaa takkiaan yltään tuskaisen hitaasti. Miehen kyljet huusivat edelleen hoosianna pienimmästäkin liikkeestä, mutta joten kuten puoliverinen sai kuitenkin vaatekappaleen yltään. Pehmeät, ruskeat nahkakengät tuottivat kuitenkin suuremman ongelman, sillä Daeronin oli lähes mahdotonta laskea koko painoaan haavoittuneen jalkansa varaan. Alistuneesti hän antoi avukseen tulleen naisen tuke itseään ja riisua kengän kuin pikkulapselta.

Puolifelicia halusi vastustella toisen työntäessä miestä kohti pesuhuonetta, mutta antautui kuitenkin naisen tahtoon. Hän oli toiselle paljon velkaa eikä saavuttaisi mitään riitaantumalla Mican kanssa juuri nyt. Niinpä Daeron puri hampaansa yhteen ja sulki silmänsä, antaen naisen riisua itsensä ja sietäen tuon äidillisen käytöksen.
”Joo, mulla ei oo kovin kaksinen olokaan...” Mies hymähti ilottomasti, samalla kun kokeili varovasti kädellään sinikirjavasti kukertavia kylkiään. Helläkin kosketus sai puoliverisen värähtämään kivusta ja irvistämään turhautuneesti. Mican usuttamana Daeron suoriutui suihkukoppiin ja kuunteli ohjeistukset mukisematta. Hän odotti naisen poistuvan pika pikaa ja Mican hyöhenen keveä poskisuukko yllättikin miehen täysin. Vaistomaisesti puolifelicia nosti kätensä kohtaan, johon toisen huulet olivat koskeneet ja katsoi naisen perään avoinaisesta pesuhuoneen ovesta. Hän ei koskaan tulisi ymmärtämään tuota kummalista meridinnaista...

Daeron käänsi suihkun auki ja antoi hyöryävän kuuman veden iskeytyä voimalla kehoonsa. Miehen kehoa rääkkäävä kipu oli vaihtumassa pistävästä tuskasta jomottavaan särkyyn ja lämmin vesi tuntui taivaalliselta puoliverisen kärsineitä lihaksia vasten. Hän sukelsi päänsä suihkun alle ja antoi veden huuhtoa pois hiuksiinsa ja kasvoihinsa paakkuuntuneen kuivuneen veren. Nautittuaan tarpeekseen pelkästä veden kosketuksesta kehollaan, Daeron kävi läpi suihkuun sirotellut pullot. Hän nuuski niistä esiin vähiten naisellisen tuoksuisen shampoon, jolla vaahdotti hiuksensa ja kehonsa. Sitten hän antoi kuuman veden huuhtoa myös saippuan pois ja helliä lihaksiaan. Kun

Daeronista vihdoin tuntui, että hän oli käyttänyt naisen vesivaroja jo liiaksikin, puolifelicia käänsi hanan pois päältä ja kompuroi ulos suihkukopista. Hän löysi kuivauspatterille asetetun pyyhkeen ja noukki sen käteensä. Seisten alasti keskellä Mican kylpyhuonetta, Daeron pörrötti ensin hieman vaivaisella liikkeellä kuivaksi hiuksensa ja korvansa ja taituroi sitten myös muun kehonsa kuivaksi, varoen arkoja kylkiluitaan parhaansa mukaan. Mies kurkisti kuvajaistaan lavuaarin yllä olevasta peilistä ja irvisti. Veri oli peittänyt alleen useita sinisen ja keltaisen kirjavia mustelmia ja varsinkin miehen ylävartalo oli varsin järkyttävä näky. Puolifelician kasvotkin olivat ruhjeilla, mutta sentään onneksi säästyneet pahimmalta turvotukselta. Kaikin puolin Daeron näytti kuitenkin kutakuinkin juuri siltä, miltä hänestä tuntuikin - pahasti selkäänsä saaneelta.

Kietoen pyyhkeen vyötäisilleen puoliverinen tassutti ulos pesuhuoneesta äänettömin askelin. Hän suuntasi kulkunsa keittiön suuntaan, jossa kuuli naisen kolistelevan astioita. Daeron pysähtyi keittiön ovelle ja laski painonsa terveen jalkansa varaan. Nojaten oven karmiin mies katseli hetken Mican puuhailua keittiössä, ennen kuin rykäisi tehdäkseen läsnäolonsa tiettäväksi.

//Ei nyt kyllä irtoo mitään laatutekstiä tosiaankaan... >.<

Mica oli ehtinyt Daeronin suihkun aikana lämmittää tuolle ruokaa, ruokkia tyttärensä ja vaihtaa ylleen mukavammat vaatteet. Nainen seisoi nyt keittiössä jutellen tyttärelleen. Keittiö oli vaalea ja valoisa, sen työtasot olivat puiset ja kaapinovet luonnonvalkeat. Mica oli kattanut Daeronille keittiönpöydän ääreen suuren kulhollisen oranssia kasvissosekeittoa ja koristellut sen vielä tuoreella yrtinoksalla. Pienellä lautasella keittokulhon vieressä oli pari palaa tuoretta, pehmeää leipää - jonka Mica oli leiponut itse, köyhällä kun ei ollut varaa ostaa kaupan leipiä - ja suureko lasi maitoa. Hän olisi kattanut Daeronille paremman aterian jos aineksia vain olisi löytynyt, mutta Mican asunto oli ensisijaisesti varustettu lapsia varten, eikä Micaa itseään haitannut syödä samaa ruokaa kuin hänen pienokaisensa. Naista nolotti, ettei hänellä ollut tarjota Daeronille edes olutta palanpainikkeeksi, mutta hän pyyhki moiset ajatukset pian mielestään. Hän oli sentään pelastanut miehen hengen. Daeronin ei auttanut nyt valittaa tarjoiltavista.

Mica oli pukeutunut mustiin, pehmeästä kankaasta valmistettuihin olohousuihin, jotka istuivat takamuksesta hyvin, mutta olivat muuten löysät, sekä luonnonvalkeaan, avokauluksiseen t-paitaan, jonka päälle hän oli heittänyt limenvihreän hupparin. Nainen oli koonnut pitkät mustat hiuksensa korkealle ponnarille pitääkseen ne poissa tieltä, ja oli nyt keskittynyt täysin Lumian viihdyttämiseen. Tyttö havahtui Daeronin läsnäoloon huomattavasti ennen äitiään, ja kääntyi Mican hoikkaa vartaloa apunaan käyttäen katsomaan Daeronia joitakin sekunnin murto-osia ennen tuon rykäisyä. Tytön kasvoille levisi ilahtunut hymy ja tuon suusta pääsi jälleen ilmeisesti vain Daeronille varattu jokellus. Tyttö oli tukkinut suunsa heti isänsä mentyä, ja kaikista Mican yrityksistä huolimatta Lumia tuntui suostuvan kommunikoimaan ääneen vain isänsä kanssa. Mica kohotti sinisen katseensa Daeroniin ja loihti kasvoilleen lämpimän hymyn. Mica nyökäytti päätään pöytää kohti.
"Laitoin sinulle vähän jotain syötävää", tuo sanoin pehmoisella äänellä, jossa oli kevyt, kehräävä alasävy. Sävy oli sama, jolla Mica oli juuri jutellut tyttärelleen, aivan kuin nainen ei olisi vaivautunut vaihtamaan edes äänensävyään Daeronin vuoksi - tai sitten tuo rinnasti mielessään loukkaantuneen, säälittävän, sinisenkirjavan puolifelician vielä rintaruokinnassa olevaan sylilapseen, ei täysin mahdotonta sekään.

Puolifelician istuutuessa syömään, Mica siisti toisella kädellään keittiön tasot, pidellen toisella kädellään Lumiaa, joka seurasi valppaasti isänsä tekemisiä, valkeat korvat terävinä pystyssä, häntä hiljaksiin heilahdellen Mican liikkeiden myötäisesti. Saatuaan keittiön jälleen siistiksi - tultuaan äidiksi, Mica oli oppinut, että kannatti siivota heti kun siihen siunautui mahdollisuus - nainen suoriutui istumaan Daeronia vastapäätä. Mica oli onnistunut hankkimaan keittiöönsä maaseutumaisen pöydän, jonka pöytätaso vastasi keittiötasojen pehmeää puunsävyä, ja jonka jalat oli maalattu luonnonvalkoisiksi. Tuolit olivat totta kai sointuvaa sarjaa, ja niiden istuintyynyt olivat luonnonvalkoisia, vaalean metsänvihrein kirjailuin. Kun Data oli antanut Micalle, uudelle äidille, vapaat kädet asunnon sisustamisen suhteen, naisella ei ollut ollut aavistustakaan siitä, kuinka pehmeäksi Mica voisi asunnon oikein saada. Meridin oli kuitenkin päästänyt äidinvaistonsa valloilleen ja keskittynyt rakentamaan lapsilleen kodikkaan kodin, jossa he viihtyisivät. Tokihan tämä kaikki oli maksettava takaisin, mutta Mica oli päättänyt miettiä sitä vasta myöhemmin.

"Minä tulen varmaan katumaan että kysyin, mutta mitä oikein tapahtui?" Mica kysyi sitten, katseltuaan hetken Daeronin aristelevaa ruokailua. Lumiakin seurasi Daeronia, jokellellen aina välillä. Ilmassa leijui ruoan, ikkunalaudalla olevien eriväristen kukkien ja Daeronin käyttämien pesuaineiden yhteinen tuoksu, joka sai Mican vatsanpohjan heittämään kuperkeikkoja onnesta. Jos hän olisi saanut päättää, he olisivat kaikki voineet elää tässä hyväntuoksuisessa, kodikkaassa asunnossa perheenä, jossa ei olisi erimielisyyksiä eikä riitaa. Mica vain ei saanut sanoa asiaan sanaakaan.
"Tai siis, ei sinun ole tietenkään pakko kertoa", nainen paikkasi sitten, siirtäen katseensa Lumiaan. Mica silitteli tyttärensä selkää, hymyillen lapselle, kuin odottaen, että Lumia hymyilisi takaisin. Tyttö oli kuitenkin löytänyt jotain paljon mielenkiintoisempaa, nimittäin sinivihreään ruukkuun istutetun tulipunaisen kukan, joka availi terälehtiään kohti merta. Lumia jokelsi sille, saatuaan vihdoin sanaisen arkkunsa auki. Punaisen kukan vieressä oli pieni pensas, jonka kukat olivat kuin valkeaa untuvaa. Reunimmaisempana oli hiukan korkeampi, puumainen kasvi, ja näiden lisäksi ikkunalaudalla kasvoi jokunen puoli tusinaa erilaisia yrttejä ruukuissaan. Mica ojensi kätensä ja käänsi punaista kukkaa siten, että sen kukinto oli huoneeseen päin, ilahduttaen näin Lumiaa. Tyttö katseli kukkaa loputtomalla mielenkiinnolla, päästäen välillä huuliltaan naukausta muistuttavia pieniä ääniä.

"Minä.. olen pahoillani, että suutuin sinulle niin kauheasti aikaisemmin, kun puhuimme", Mica pahoitteli sitten, siirtäen jälleen sinisten silmiensä katseen Daeroniin. Hänen oli vaikea uskoa, että vain joitakin tunteja aikaisemmin hän olisi antanut mitä tahansa, että olisi saanut takoa Daeronin naaman tuusannuuskaksi paljain nyrkein, ja nyt hän istui tässä, tarjoillen miehelle ruokaa, lämpöä ja lohtua, kuin olisi ollut tuon äiti, eikä häntä edes haitannut.

//Anteeksi kun kesti!! Tässä tämä nyt on, harhailee ihan kauheasti koko ajan, mutta koitan parantaa ensi kerralla!

Daeronin katse vaihtui hetken kotiäidin näköisestä Micasta pyödällä höyryävään keittoon ja maitolasiin. Puolifelicia näytti epäuskoiselta, aivan kuin ei olisi tottunut syömään minkäänlaista kunnon ruokaa ja vielä vähemmän aterioimaan pöydän ääressä. Omassa asunnossaan Daeron teki tuskin koskaan ruokaa, yleensä mies nappasi mukaansa jotakin Koenjin pikkukojuista ja söi joko ulkona tai olohuoneessaan lojuen. Tämä keittiöön katettu koti-idylli oli jotain, joka näytti puoliverisen silmiin vieraalta ja samalla epämääräisen uhkaavalta.

Jahkailtuaan hetken ovella, Daeron näytti päättäneen että kotikissaksi alistuminen oli pienempi paha kuin naisen tunteiden loukkaaminen juuri nyt. Niinpä puolifelicia asteli pöydän ääreen arvokuudestaan mahdollisimman paljon säilytten ja laskeutui istumaan naisen kattaman annoksen eteen.
”Kiitos, tää näyttää.... hyvältä.” Daeron katsoi Micaan ja hymyili valloittavasti. Miehen kasvoilla näkyvissä tunteissa ei ollut aitouden hiventäkään, mutta Daeron ei ollut niin epäkiitollinen vieras, että olisi änkeytynyt toisen kotiin osoittamaan mieltään ja kritistoimaan naisen tarjottavia. Ei enää toista kertaa. Puoliverinen kastoi lusikkansa keittoon ja pienen nuuskimisen jälkeen vei sen suuhunsa. Mican keitto oli tosiaan maittavaa, joskaan ei todellakaan lähellekkään sellaista ravintoa johon lihapainotteisesti syövä puolifelicia oli yleensä tottunut. Daeron maistoi myös leipää, nyökkäsi hyväksyvästi ja kastoi toisen palan keittoonsa.
”Ootko sä leiponut tän ite? Tääkin on tosi hyvää.” Mies jutteli suupalojen välillä.

Kuuma keitto ja suun avaamisesta aiheutuva liike pakottivat puoliverisen kasvoja, mutta tämä yritti olla näyttämättä kipuaan turhan paljon. Naisen kysyttyä kysymyksensä Daeron laski lusikkansa lautaselle ja katsoi toiseen mietteliään näköisesti keittiön valossa lähes lehdenvihreiltä näyttävillä silmillään.
”Mä satuin väärään paikkaan väärään aikaan.” Mies hymähti. ”Niinkun mulle on näyttänyt käyvän aika paljon viime aikoina.” Daeronin kasvoilla leikki virnistys, joka ei jättänyt epäselväksi että mies viittasi naisen olohuoneeseen paukanneisiin laboratiorion iskujoukkoihin. Mistä ihmeestä puolifelicia oli taikonut näin huonon tuurin naisten kanssa, mies pohti hiljaa itsekseen.

Mies jatkoi ruokailuaan hiljaisuuden vallitessa vaihdellen katsettaan aina silloin tällöin tyttärestään vieressään istuvaan naiseen. Lumia oli huvittava leikkiessään punaisella kukalla ja Daeron tajusi hämmennyksekseen, ettei ollut nähnyt pientä lasta näin läheltä monen monituiseen vuoteen. Vaistomaisesti hän halusi suojella ja hoivatakin tytärtään, mutta todellisuudessa miehellä ei ollut paljonkaan aavistusta siitä, miten lasten kanssa käytönnössä elettiin. Mican toinen kommentti sai puolifelicia havahtumaan mietteistään. Daeron näytti lähes vaivaantuneelta toisen pyydellessä anteeksi.
”Mica... Ei sun tartte pyytää sitä anteeks. Mun ei olis pitänyt vastata.” Daeron hymähti jälleen, tällä kertaa aidosti omalle typeryydelleen. ”Eikä mun olis varmaan pitänyt soittaa sulle sieltä kujalta. Ei mulla ollu mitään oikeutta sen edellisen puhelun jälkeen...” Mies haukkasi leipäänsä ja katsoi naiseen pureskellen sitä mietteliäästi.
”Mutta sä luultavasti pelastit mun hengen. Tai ainaki yhden niistä. ” Daeron virnisti. Hänen oli äärimmäisen vaikea kiittää tai pyytää anteeksi ja puolifelicia yritti nytkin parhaansa mukaan välttää varsinaisten sanojen sanomista. Todellisuudessa miehen hengen oli pelastanut Vienna, mutta naisen ajatteleminenkin sai aikaan ikävän muljahduksen puoliverisen vatsassa. Hän ei tuntenut syyllisyyttä siitä, että oli päässyt pakoon naisen uhrattua oman hyvinvointinsa ja jäätyä silti pakettiauton vangiksi, mutta ei pitänyt siitä ajatuksesta mitä ne kaksi gorillaa mahdollisesti ihmisnaisen varalle keksisivätkään. Vienna oli kuitenkin jo iso tyttö, toivon mukaan nainen oli osannut pitää huolen itsestään näinkin kiperässä paikassa.