Mission: Query

Q istui yökerhonsa Borderlinen yläparvelle rakennuttamallaan valtaistuimella ja tuijotti alas puolifeliciaan kasvoillaan äärettömän tyytymätön ilme. Oli kulunut joitakin päiviä siitä, kun tuo säälittävä olento oli päästänyt Lafayetten naisen karkuun, saamatta selville ensimmäistäkään tiedonhiventä, joka olisi hyödyttänyt Q:ta tai tuon projekteja. Mies oli pukeutunut tapansa mukaan tummaan pukuun ja tuon vierellä seisoi tuon lempipalvelijatar, nainen, joka oli epäinhimillisen täydellinen viimeistä piirtoa myöten, kuin keinotekoinen.

“Mä olen suhun todella pettynyt, Gwaval. Mä odotin sulta niin paljon, ja sun pitäisi jo tähän mennessä tietää, miten paljon mä VIHAAN pettymyksiä”, Q sanoi, hädin tuskin hilliten itsensä. Hän puristi kättään aina vain tiukempaan nyrkkiin, rystysten hohtaessa valkeina.
“Sä olet kuitenkin ollut aikaisemmin ihan tyydyttävä alainen, ja mä aion antaa sulle vielä yhden tilaisuuden”, Q sanoi, vedettyään ensin syvään henkeä. Hän inhosi tilanteita, joissa ei ollut täysin tunteidensa herra, mutta Q:kin oli vain inhimillinen olento, niin paljon kuin häntä kuvottikin se myöntää.

“Mä lähetän sut perimään mun saataviani. Mä uskoisin, että sä olet tämän porukan kanssa tuttu vanhastaan, tappoivathan ne sun suojelijasi”, Q:n silmiin ilmestyi pilkallinen katse, aivan kuin mokomat romanttiset hömpötykset olisivat olleet lapsille tarkoitettuja. Hän viittasi kädellään kohti palvelijatartaan, ja päästi kasvoilleen hiukan leppoisamman hymyn, vaikka edelleen rautaisen.
“Emi lähtee sun valvojaksesi. Jos sä sössit tän, Gwaval, niin sun kannattaa juosta karkuun ja lujaa. Mä en anna sulle enää uutta mahdollisuutta. Mä haluan mun rahani, mutta koita pitää tää homma edes jotenkin siistinä. Mä en kaipaa rauhanpitäjiä Borderlineen kyselemään tyhmiä, tajuatko sä?” Q tuijotti tiiviisti Daeronia silmiin, vaatien tuolta vastausta.

Koko tämän puhuttelun ajan Emi oli seissyt paikallaan liikkumattomana, suittuna ja laitettuna kuin mikäkin mannekiini. Hänen kullanhohtoinen ihonsa kiilsi yökerhon iltaa varten himmennetyissä valoissa ja hänen musta pukunsa lipoi hänen trimmattua, täydellistä vartaloaan aivan kuin se olisi ollut maalattu hänen päälleen. Hänen paljaana olevalla ihollaan näkyi aika ajoin välähdyksiä, kuin tuikkivia tähtiä. Kauempaa ne saattoivat näyttää ihoon liimatuilta jalokiviltä tai koristemaalauksilta, mutta lähempää katsottuna ne muistuttivat enemmän tatuointeja kuin mitään muuta, sillä välke tuli hänen ihonsa alta.

Välke kuitenkin loppui, kun Emi kuuli nimensä. Hän käänsi katseensa kohti Daeronia ja nyökkäsi miehelle, kääntyen sitten odottamaan käskyjä herraltaan. Hänen vaaleansiniset silmänsä tuijottivat räpyttelemättä miestä, joka piteli hallussaan täyttä määräysvaltaa hänen tekemistensä suhteen.

“Emi, ota tämä kurja ja tee, mitä käskin. Ne ovat mulle velkaa suuria summia ja mä haluan jokaisen pennin takaisin. Jos tuo narkki jotenkin epäonnistuu, mä haluan, että sä teloitat sen siihen paikkaan, onko selvä?” Q sanoi naiselle, painottaen tiettyjä sanoja niin, että Daeronkin ymmärtäisi missä mentiin.
“Kyllä, herrani”, Emi vastasi, astuen alas korokkeelta, jolla oli seissyt. Hän katsoi odottavasti Daeronia ja nyökkäsi sitten uudestaan.
“Tarvitsetko sinä jotain varusteita?” Emi kysyi, kallistaen hiukan päätään.
“Mä luulen, että teidän molempien kannattaa käydä keskusvaraston kautta. Ja Emi, vaihda päälles jotain.. peittävämpää. Mä en halua että ne kundit pahoinpitelee sut ihan vaan siksi että sä juoksentelet puolialastomana”, Q sanoi, äänessään painava mustasukkaisuus. Emi nyökkäsi uudestaan ja lähti sitten astelemaan alakertaan ja kohti henkilökunnan tiloja. Q ei kovin usein lähettänyt Emiä juokseville asioilleen, ei siksi etteikö Emi olisi hoitanut niitä siinä missä kuka tahansa muukin, vaan lähinnä siksi, että pelkäsi naiselle sattuvan jotakin.
“Daeron Gwaval, oletko sinä tehnyt aikaisemmin tällaisia töitä?” Emi kysyi, katsomatta Daeroniin. Olisi ehdottoman tärkeää kerätä dataa myös Daeronista. Q epäili miehen luotettavuutta ja oli antanut Emille tehtäväksi toimittaa tietoja Daeronin työskentelystä ja mahdollisista muista motiiveista, joita tuolla saattoi olla.

//Sade ja Daeron tänneeeehiiiik! <3 <3

Q:n eteen lattialle oli ainakin näennäisesti kyyristynyt alistunut kissimirri. Puolifelician keho oli kyyryssä ja tämän katse painettu alas, samalla kun miehen pää nyökkäili aina vähän väliä myönnytykseksi korokkeella paasaavan mogulin sanoille. Daeronin häntä lepäsi lähes liikkumattomana miehen vasempaa pohjetta vasten ja tuon korvat olivat kääntyneet alistuneeseen luimuun. Puoliverinen otti ryöpytyksen vastaan osoittamatta elelleelläänkään, että olisi mitään muuta kuin nöyrääkin nyörempää palvelijaa herransa edessä.

Sisäisesti Daeron kihisi raivosta. Hänen teki mielensä sähistä ja karjua, repiä Q alas tuolta naurettavan mahtailevalta korokkeelta ja potkia tätä itseään täynnä olevaa, omaan tärkeyteensä tukehtuvaa paskiaista pitkin yökerhon lattiaa. Q oli nyt niin polleaa poikaa, kun Daeron oli vihdoinkin antanut otteensa lipsua ja antanut jengipomolle sen mahdollisuuden, jota tuo oli jo pitkään shakaalin lailla kärttänyt; ryöpyttää puolifeliciaa armottomasti ilman, että tuo saattoi pistää elelleelläänkään vastaan kärsimättä vakavaa uhkaa ainakin yhdelle yhdeksästä hengestään.

Daeronin terävät kynnet olivat pureutuneet hänen kämmeniinsä. Rubiinin punainen veri tihkui tuskin huomattavasti terävien kärkien alta ja haavojen aiheuttama tykyttävä kipu oli ainut asia, joka tuntui pitävän kissamiehen naulattuna paikalleen. Hän ei saisi räjähtää, ei osoittaa elelläänkään että olisi eri mieltä Q kanssa. Hänen olisi vain otettava mitä tuli ja nieltävä toisen räksytys karvoineen päivineen ilman pienintäkään irvistystä.

Kun Q sitten luki Daeronille tämän tuomion, puolifelicia nosti katseensa lattiasta ihmismiehen kasvoihin. Hetken ajan puoliverisen smaragdisilmissä häilähti raivoa uhkuva tuli, mutta Daeron kesytti katseensa sekunnin murto-osassa takaisin lauhkeaan ja pahoittelevaan tuijotukseen.
”Totta kai mä tajuan, ei mitään ongelmaa Q.” Daeron pinnisti tasaisella äänellä hampaidensa lomasta. Q:n silmät välähtivät, arvaten että puoliverisen pahoitteleva asenne oli kaikkea muuta kuin aitoa. Toisaalta, hän nautti tästä pienestä näytelmästä, jossa Daeron sai kerrankin esittää lokakaivon osaa.

Ihmismiehen käskyttäessä tilannetta hiljaa tarkkailevaa naista, Daeron värähti. Teloittaa hänet siihen paikkaan? Eiköhän Q nyt tiennyt itsekin menevänsä jo hiukan liiallisuuksiin. Toisaalta, Daeron ei osannut sanoa, mihin jengipomon uusi pikku lelu kykeni. Hän oli nähnyt Emin pistävän isompiakin miehiä nippuun, muttei ollut aivan varma, kuinka vakavasti nainen oli ohjelmoitu ottamaan Q:n vaahtoamisen. Luoden tuohon täydelliseen olentoon äärimmäisen epäluuloisen katseen, Daeron nyökkäsi.
”Voisin mä jotain ottaa joo.” Emin toinen kysymys oli vähällä kirvoittaa Daeronista purevan ja ivallisen vastauksen, mutta Q:n murhaava katse sai puolifelicia siistimään suunsa viime hetkellä. Jos Q ei jotain kestänyt, se oli huono käytös hänen pikku lemmikkiään kohtaan, eikä Daeronilla ollut juuri nyt mitään tarvetta leikkiä hengellään yhtään enempää.
”Oon mä ehkä josku sattunut jonkun tämmösen homman pariin.” Daeron tyytyi kihahtamaan. Hän oli juossut tällaisia töitä lähes koko pienen ikänsä Kowloonin alamaailmassa. Luulisi, että tuon muovinartun tiedot olisivat olleet edes vähän paremmin ajan tasalla.

Varmistuttuaan siitä, että Q oli lopettanut luentonsa, Daeron pokkasi äärimmäisen vilpittömän näköisesti ja suuntasi sitten kierreportaat alas kohti takahuoneita. Hän tiesi että ihmetyttö seuraisi kyllä, olihan tuon herra ja komentaja käskenyt naisen vaihtamaan johonkin mukavampaan. Astellen kohti keskusvarastoa Daeron toivoi vilpittömästi, että Vienna Lafayette maksaisi teoistaan jollain äärimmäisen kivuliaalla tavalla. Tai ainakin että hän itse voisi olla missä tahansa muualla kuin suorittamassa tätä paskatehtävää Emin kanssa.

Emi seurasi vaalealla katseellaan puolifelician liikkeitä, tallentaen jokaisen tiedonmurusen, jota tuon läheisyys tarjosi. Hän oli oppinut jo useita asioita Daeronista näiden muutamien sekuntien aikana, ja ne saattaisivat jossain vaiheessa osoittautua tärkeääkin tärkeämmiksi. Jos Emi olisi ollut ihminen, hän olisi varmasti loukkaantunut Daeronin käytöksestä, sillä vaikka Q uskoikin Daeronin esityksen, Emi ei. Emi oli tajunnut Daeronin suuttumuksen jo pelkästään siitä, että oli sensoreillaan löytänyt partikkeleita miehen verestä - DNA-analyysin Emi oli suorittanut Daeronista jo aikaisemmin, kabinetin penkistä keräämästään näytteestä - ja tajunnut sitten miehen puristavan käsiään nyrkkiin, aivan kuten Q:kin.

Naisen keinuva askellus ei jäänyt enempää kuin puolentoista metrin päähän puolifeliciasta, ja sillä etäisyydellä hän pysyi. Emillä ei ollut inhimillisiä tarpeita johtaa tai pokkuroida, eikä hän kokenut tarvetta miellyttää sen enempää kuin loukatakaan. Kaiken kaikkiaan Emi osasi olla kaikinpuolin neutraali kanssakävijöitään kohtaan, mikäli hänelle annettiin tilaisuus siihen. Emi tosin ei välittänyt piiruakaan siitä, annettiinko hänelle sellainen mahdollisuus vai ei.

Koska keskusvarastoksi nimetty asevarasto oli vain Q:n kulkukoodilla aukeava - yleensä pomo saattoi itse kätyreitään yksityisvarastolleen, mutta nyt Daeron oli ilmeisesti ylittänyt jonkin rajan - puolifelician oli odotettava perässä tulevaa Emiä päästäkseen varastoon. Emi avasi oven kämmeneensä piilotetulla mikrosirulla, joka lähetti valkeat valojuovat pitkin hänen käsivarttaan merkiksi latauksesta ja astui sitten varastoon, jossa kaksi hampaisiin asti aseistettua korstoa ottivat heidät vastaan.

“Tehtävä 791/28, toiminta-aikaa jäljellä 4 minuuttia”, Emi sanoi, seisahtuen keskelle varastohuoneen lattiaa. Äänikäsky sai korstoihinkin liikettä. He keräsivät oranssille holo-taululle heitetyn listan mukaiset aseet ja varusteet, riisuivat Emin - jonka ilmekään ei värähtänyt - ja pukivat tuon uudestaan tehtävän vaatimalla tavalla. Nämä kaksi saattoivat vaikuttaa tavallisilta riviroistoilta, mutta todellisuudessa Q oli valikoinut juurikin nämä kaksi Tazzyrian Akademian huippuoppilaista.
“Tehtävä 791/28 suoritettu, toiminta-aikaa jälkellä 44,21 sekuntia. Teillä on reilusti parantamisen varaa”, Emi sanoi, suoden korstoille kauneimman, kannustavimman hymynsä.

Toinen korstoista vilkaisi Daeroniin ja vinkkasi tuolle silmää.
“Sun kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Pomon lelulla ei kovin moni pääse leikkimään. Ei sillä että mekään tykättäis nukeilla leikkiä, mutta 7.0 on ihan omaa luokkaansa. Näkisitpä miten tää mimmi ampuu”, korsto sanoi, päästäen sitten huokauksen, jossa saattoi kuulla pienen pienen ihailevan alasävyn. Emi käänsi katseensa korstoon ja hymyili.
“Sotamies Everitt Meller. Olet syyllistynyt asiattomaan puheeseen ja sinua tullaan rankaisemaan siitä. Suosittelen jatkossa pitämään suusi kiinni”, Emi lausui tasaisella äänellä ja käänsi katseensa Daeroniin.

“Daeron Gwaval, meidän on aika lähteä liikkeelle”, Emi sanoi, asettaen sinisenhohtoisen puolivisiirin silmilleen. Nainen oli puettu päästä varpaisiin mustaan, aina nahkaisia sotilasmaihareita myöten. Hän oli tehokkuuden perikuva seistessään siinä aseistettuna ja valmiina toimintaan.

Emi asteli henkilökunnan ovesta, jälleen mikrosiruaan käyttäen, Q:n henkilökohtaiseen autotalliin, jossa säilytettiin paitsi Q:n suosikkien ajokkeja, myös Q:n omia ajoneuvoja. Heitä varten oli varattu kaksi mustana kiiltävää leijupyörää, jotka kiidättäisivät heidät heidän määränpäähänsä minuuteissa.
Emi nousi pyörän selkään, antaen sen tasata korkeuttaan hänen huomattavan painonsa mukaan.
“Määränpäämme on Station Yard, Kowloon sektori 9, Red Hooligansin päämaja. Daeron Gwaval, sinä tunnet tämän jengin, ja toivon, ettet anna henkilökohtaisten tunteidesi vaikuttaa toimintakykyysi tai minun on eliminoitava sinut. Tehokkuus on ensisijainen prioriteetti. Lähdetään.” Emi sanoi, käynnistäen leijupyörän. Tämän mustan mallin ajovalot olivat oranssit ja ne valaisivat tumman lattian pyörän alla. Emi ohjasi äänettömästi eteenpäin lipuvan leijupyöränsä kohti autotallin ovia ja avasi ne tunnistautumalla ovea valvovalle laitteistolle.

Daeron harppoi käytävää eteenpäin yrittäen hukuttaa kihisevän vihansa askeliinsa. Hän tiesi, ettei ollut mitään järkeä hukata energiaansa vinoilemalla Emille, sillä naisen reaktiot tulisivat olemaan vähintäänkin tylsiä; androidi ei reagoinut sarkasmiin sen enempää kuin vihaankaan ja Daeron oli jo oppinut, että naiselta puuttuivat kaikenlaiset inhimilliset tunteet. Puolifelicia ei siis saanut purettua ärtymystään toiseen sillä tuo ei koskaan antaisi Daeronille sitä mielihyvää että suuttuisi tai edes pillahtaisi itkuun. Järjetöntä kauniiden kasvojen haaskausta, Daeron ajatteli itsekseen.

Ovella puoliverinen vetäytyi hiukan sivuun päästäen Emin seinällä koreilevalle kosketusensorille. Naisen avattua asevaraston sisäänkäynnin koodeillaan, Daeron astui sisään vilkuillen vainvihkaa ympärilleen. Puolifelicia ei voinut olla vaikuttumatta aina hieman Q:n keräämästä laajasta asearsenaalista, vaikka kävisin varastolla aina silloin tällöin. Daeron lähti kiertämään seinille ripoteltuja lasivitriinejä ja hyllyjä, joilla lepäsi erilaisia aseita aina moderniakin modernimmeista lasertainnuttista ja energiaansosta, jotka sitoivat kohteen paikalleen pelkällä magialla aina vanhoihin kunnoihin luotiaseisiin ja erilaisiin teräaseisiin. Puoliverinen halusi juoksuttaa sormiaan aseiden pinnalla, tunnustella niiden tuntumaan kädessään ja koskettaa ihailevasti joidenkin tappokoineiden erityisen hienosti suunniteltuja yksityiskohtia, mutta tyytyi pitämään näppinsä kurissa ja säilyttämään coolin imagonsa. Lähes tylsistyneen ja yliolkaisen näköisesti Daeron vilkaisi valikoimaa, pohtien mitä poimisi mukaansa.

Vartijan sanat saivat puolifelician vilkaisemaan kolmikkoon päin, juuri parahiksi nähdäkseen Emin paljaan ylävartalon jota toinen korstoista verhosi naiselle suuniteltuun panssariin. Daeron ei voinut itselleen mitään, vaan miehen huulet supistuivat hetkeksi äänettömään vihellykseen ennen kuin ilme taiottiin nopeasti näkymättömiin. Emi oli täydellinen viimeistä piirtoa ja vartalon kaarta myöten, hänen oli myönnettävä. Sääli vain että nainen oli muovia, epäaito ja epäinhimillinen. Kuva Viennasta välähti Daeronin päähän. Siitä jääkuningattaresta, joka kuintekin oli lihaa ja verta ja loppujen lopuksi vain ihminen. Viennasta silloin kuin tuon täydellinen meikki oli hiukan suttaantunut, naisen otsa hikihunnun koristama tai toisen kasvot silloin, kun tuo ei voinut estää itseään vaan päästi huuliltaan pienen pienen, tukahtuneen nautinnon parahduksen. Daeron puri huultaan ja kääntyi takaisin asekaappiin päin. Helvetti. Vienna oli viimeinen asia jota hän halusi juuri nyt ajatella. Se petollinen ämmä oli syy siihen, miksi Daeron oli nyt juoksemassa Q:n turhanpäiväisiä asioita sen sijaan että olisi ollut kadulla tienaamassa rahaa tai nauttimassa elämästä.

Emin sanat saivat Daeronin poimimaan kaapista kääntöterän, joka näytti suhteellisen yksinkertaiselta, mutta jonka terään oli valettu äärimmäisen vahvaa venoirien valmistamaa myrkkyä ja jonka sisään oli ohjelmoitu voimakas sähkötainnutin. Veistä saattoi käyttää pelkkänä teräaseena, mutta nuo kaksi lisäominaisuutta toivat siihen mukavaa yllätyskerrointa. Daeron ei tietenkään todellisuudessa paljonkaan aseita tarvinnut; puolifelicia luotti kynsiinsä, hampaisiinsa sekä ihmisiä vastaan ylivertaisen nopeisiin reflekseihinsä, mutta pieni hätävara ei koskaan haitannut. Seuraten Emiä autotalliin johtavalle ovelle, Daeron nyökkäsi vartioille pienesti ja nämä vastasivat eleeseen hajamieliesti, katseet liimattuna Emin nahka-asuun verhottuun takalistoon. Daeron hymähti kuivan huvittuneesti. Ihmiset osasivat joskus olla niin typeriä.

Daeron hyppäsi pyörän kyytiin ja tunnusteli hyväksyvästi sen hyrinää jalkojensa välissä. Hän ei yleensä leikkinyt Q:n huipputeknisillä leluilla, mutta leijupyörät vetosivat jopa puolifelician pikkupoikamaiseen puoleen. Hänen kumppaninsa sanat saivat kuitenkin puoliverisen ilmeen taas nyrpistymään.
”Q ei sit vissiin sanonut sille sitä, että mä oon tehokkaimmillani kun saan antaa mun ”henkilökohtaisten tunteiden” vaikuttaa mun työntekoon.” Daeron tuhahti ivallisesti. ”Tsekkaa sun datapankki felicioista.”
Matka kohteeseen ei kestänyt kauankaan. Daeron ohjasi pyöränsä varastorakennuksen sivuun varjoiselle kujalle ja sammutti pyörän. Nojautuen pystympään asentoon hän nojasi taaksepäin, poimi taskustaan tupakan ja sytytti sen rennolla eleellä. Katsoen keuhkoistaan puhaltamansa savun läpi Emiä, Daeron arvioi tilannettaan.
”No niin ihmettyttö, mitens me tää oikein hoidetaan?”

“Sarkasmisi on turhaa”, Emi sanoi vastaukseksi Daeronin nasevaan laukaukseen, välittämättä siitä kuuliko toinen häntä vai ei. Nainen ajoi turvallisuusprotokolliaan noudattaen kohteeseen, parkkeeraten ajoneuvonsa Daeronin leijupyörän taakse. Hän nousi sulavasti leijupyöränsä selästä ja kurkkasi nurkan ympäri. Kun kohdealueella ei näkynyt liikettä, Emi asettui tukevaan haara-asentoon leijupyörien luokse, asettaen toisen käsivartensa eteensä. Hän sipaisi kosketuspaneelia ihoproteesissaan ja avasi siten holo-transmitterin. Droidi viittoi Daeronin luokseen ja viittasi tuota sitten seuraamaan tarkasti.

Ilmaan heidän väliinsä piirtyi valkealla valolla tarkka jäljennös edessä aukeavasta ratapihasta ja sen alaisista kerroksista.
“Tämä on kohteemme”, Emi sanoi, pyöräyttäen kuvaa sormellaan niin, että kohdistus suuntautui neljä kerrosta maan alla sijaitsevaan entiseen väestösuojaan.
“Sensorini eivät ulota kammion sisään, mutta uskon, että näiden rikollisten johtaja on majoittunut tähän vahvistettuun huoneeseen. Ehdotan tätä reittiä”, Emi sanoi, napauttaen kuvaa, jolloin kohdistus siirtyi heihin, piirtäen heidän valkealla valolla ilmaan. Kuvakulma kulki ilmassa, piirtäen tarkkaa jäljennöstä heidän reitistään, läheisestä viemärinkannesta ja siitä sisään. Kuva kulki tunneleissa, reitin päättyessä väestösuojan ovelle.
“Suurin ongelmamme on tämä ovi”, Emi sanoi. Hologrammi korosti sinisellä valolla oven heikot kohdat, joita ei todellakaan ollut montaa - saranat ja pyörä, jolla ovi avattiin ja suljettiin. Emi tuijotti hologrammia tiiviisti, pyöritellen sitä sormellaan, tutkien väestönsuojaa ylhäältä ja alhaalta, kunnes tajusi, että suorin reitti ei ehkä olisikaan paras, vaikka hänen paikantimensa olikin sen valinnut nopeimmaksi.

Emi liikutti ruutua nopeasti, etsien viemäriä, sillä olihan väestönsuojassa jokin vesipiste oltava, ja se tarkoitti sitä, että se oli yhteydessä viemäristöön.
Hologrammi liikkui liian nopeasti ihmissilmille, mutta Emi kykeni käsittelemään dataa nanosekunneissa, laskemaan todennäköisyyksiä heidän onnistumiselleen ja mahdollisia keinoja vihollisten neutralisoimiseksi. Lopulta Emi päästi huuliltaan hyväksyvän äännähdyksen.
“Menemme viemäreiden kautta. Se on pidempi, likaisempi ja ahtaampi reitti, mutta siellä ei ole yhtä paljon vihollisia - joitakin kuitenkin - ja se vie meidät suoraan kohteemme alapuolelle. Jos onnistumme heittämään tainnutusgranaatin ylös ilman, että joudumme itse sen kohteiksi, meidän pitäisi olla hyvin yksinkertaista saada haltuumme mitä ikinä haluammekaan. Q ei ohjeistanut keinoja, mutta uskoisin, että hän ei pahastu mikäli viemme hänelle hänen rahojensa sijaan velallisen. Hyvällä tuurilla löydämme molemmat”, Emi sanoi, katsoen nyt vihdoin ja viimein valkeana loistavan hologrammin ylitse Daeronin vihaisiin kissankasvoihin.