Catch me (if you can)!

Itsestään huolta pitävälle, tyylikkäälle naiselle Kowlooniin sopeutuminen ei ollut mitenkään helppo asia. Vienna oli koettanut sulautua väkijoukkoon parhaan taitonsa mukaan, mutta elämänilonsa menettäneiden luusereiden keskuudessa armeijan lähestulkoon-upseeri käveli aivan liian suorassa, aivan liian ponnekkaasti. Vaikka Vienna olikin pukeutunut kowloonilaisesta putiikista ostamiinsa vaatteisiin - mustaan housupukuun ja pitkään, kevyestä kankaasta valmistettuun mustaan takkiin, sekä mustiin, korollisiin nahkasaappaisiin, joiden ulkosyrjissä kulki hopeiset koristekuviot - hän ei siltikään oikein sopinut joukkoon. Viennaa turhautti, sillä hän tiesi, ettei kuka hyvänsä hänen kannoilleen olikaan lähetetty ollut kaukana hänen jäljessään, ja siksi hänen olisi ollut tarpeen pitää matalaa profiilia.

Aamuhämärä teki tilaa pikkuhiljaa lisääntyvälle valolle, ja nouseva aurinko sai Koenjin kauppojen ja ravintoloiden näytteikkunoihin tiivistyneet kastepisarat kimaltamaan. Säihke ei kauaa kestäisi, sillä ennen pitkää ylemmän kaupungin varjot peittäisivät koko allaan levittäytyvän alueen. Vienna kohensi housunvyölleen kiinnittämänsä tupen asentoa niin, ettei se tehnyt minkäänlaista epämuodostumaa takkiin, ja astui yhteen Koenjin lukuisista ympäri vuorokauden auki olevista kahviloista. Vienna nappasi aamun lehden ja asetti sen tiskille, tilaten sen seuraksi kahvin. Myyjätyttö katsoi häntä hetken, haluamatta kysyä ottiko nainen jotain muuta, sillä se olisi saattanut tietää lisää töitä, mutta kun Vienna pysyi hiljaa ja tuijotti tyttöä vaativa katse kasvoillaan, myyjä painui valmistamaan Viennan kahvia.
"Tuleeko maitoa tai sokeria?" Myyjä kysyi kääntymättä katsomaan nyt selkänsä taakse jääneeseen naiseen.
"Ei kiitos, jollei se ole ihan kamalaa myrkkyä", Vienna mutisi, katsellen ympärilleen. Kahvilassa oli hänen lisäkseen kuusi muuta aamuvirkkua, joista kukaan ei vaikuttanut turhan epäilyttävältä - seikka, joka sai Viennan epäilemään heitä kaikkia. Akatemian lähettämä palkkionmetsästäjä luultavasti osasi naamioitua häntä huomattavasti paremmin, upseerien kun odotettiin edustavan asemaansa ja maataan näyttävästi.

"Tässä", myyjä sanoi, laskien pahvisen kahvimukin tiskille ja ojentaen kätensä ottamaan vastaan maksun.
"Anteeksi, paljonko se olikaan? Lehden kanssa?" Vienna kysyi, kaivaen lompakkoa taskustaan. Se ei tietenkään ollut mukana, mutta joitakin kolikoita hänen taskunpohjallaan kyllä pyöri. Tazzyrialainen kun oli, kowloonilaiset rahat olivat hänelle edelleen vieraita, ja Vienna joutui kääntelemään kolikoita kämmenellään, ennen kuin kykeni lyömään tiskiin seitsemän kowloonin puntaa. Tyttö kaappasi rahat ja kääntyi jatkamaan hommiaan, Viennan hakeutuessa perimmäiseen nurkkaan ryystämään kahviaan ja lukemaan aamun lehteä, piiloon ohikulkijoilta joista yksi hänen tuurillaan olisi kuin olisikin se Akatemian lähettiläs.

(Kurja aloitus, mutta onpahan edes jotakin!)

[tittidii didididiii]

Sashilla oli teoria: kunhan vain kiipesi tarpeeksi korkealle, saastaisinkin kaupunki näytti kruununjalokiveltä. Joko hänen teoriansa oli täysin paikkansapitämätön tai Kowloon muodosti räikeän poikkeuksen sääntöön. Sashi seisoi katon leveällä betoniharjanteella vain parinkymmenen metrin korkeudella maanpinnasta mutta oli varma, ettei kaupunki – ainakaan tämä osa siitä – näyttäisi yhtään sen kauniimmalta, vaikka hän tähyilisi sitä avaruusaluksesta. Sashi huokaisi raskaasti. Hänen kotikaupunkinsa oli pohjattoman ruma jopa silloin, kun tuhkanharmaa pilvipeite rakoili ja auringon ensimmäiset säteet kultasivat katot ja ikkunalasit.

Naisella ei ollut aikaa päivitellä Kowloonin rappiota sen pidempään, sillä hänen kohteensa lähestyi. Sashi kyykistyi ja lukitsi katseensa mahonginruskeaan päälakeen, joka viiletti kadulla ilmeisen tietoisena siitä, että tätä seurattiin. Vienna Godchild Lafayette ei kuitenkaan mitenkään voinut tietää, että juuri Sashi oli se, jonka tehtäväksi oli annettu päästää nuori nainen päiviltä. Sashin huulille levisi viekas hymy, kun Lafayette marssi sisään kahvilaan. Hän ei ollut kuvitellut hetkeäkään, että kenraalimajurin murhannut upseerikokelas olisi helppo saalis, mutta oli kieltämättä mieltäylentävää, että tämä asteli päivänvalossa (tai tarkemmin ottaen aamuhämärässä, joka oli vasta antamassa tilaa sille himmeälle päivänvalolle, joka uskaltautui savuverhon läpi kulkemaan) pikkuruiseen ja suojattomaan kahvilaan, suoraan ansaan. Sashi odotti hetken ennen kuin laskeutui muutamalla kevyellä loikalla parvekkeiden kautta maahan. Hän kiersi mustan villahuivin päänsä ympärille ja suuntasi askeleensa kohti kahvilaa, jonka ovesta Lafayette oli hetki sitten kadonnut. Saattoihan toki olla, että hänen saaliinsa oli sittenkin huomattavasti viisaampi kuin hän oli odottanut, ja hiippaili parhaillaan takaoven kautta sivukujaa pitkin karkuun. Hän ei kuitenkaan menettäisi mitään, vaikka kävisikin tarkastamassa kahvilan. Sitäpaitsi, hänellä oli kiljuva nälkä.

Sashi oli juuri laskemassa kätensä ovenkahvalle, kun tunsi katseen porautuvan selkäänsä. Hän kääntyi hitaasti ympäri ja kohtasi kaksi tummanruskeaa silmäparia kuta kuinkin vyötärönsä korkeudella.
"Hei", hän tervehti hiljaa ja ojensi kätensä kohti pientä, harmaavarpusta muistuttavaa tyttöä. Tämä astui askeleen taaksepäin ja veti pikkuveljensä mukanaan.
"En minä tee teille pahaa", Sashi kuiskasi, vaikka tiesi sen hyödyttömäksi. Tietenkään hän ei aikonut tehdä näille orporaukoille mitään pahaa, mutta jos lapset uskoisivat häntä, he voisivat uskoa ketä tahansa. Lapsirakkaus, äidinvaisto, joka ajoi Sashin säälittelemään köyhiä katulapsia, oli Kowloonin oloissa varsin poikkeuksellista.
"Tässä", hän sanoi lempeästi ja heitti muutaman kolikon tytön jalkojen juureen. Pieni, takkutukkainen poika (jolta näytti puuttuvan toinen korvalehti kokonaan) kumartui tavoittelemaan rahoja, mutta isosisko riuhtaisi tämän takaisin. Sashi ymmärsi yskän. Hän väläytti lapsille rohkaisevan hymyn ja kääntyi sitten uudelleen ovelle. Hän tunsi tytön katseen korventavan niskaansa niin kauan kuin oli astunut kynnyksen yli kahvilaan.

Jos Kowloonissa saattoi jotakin kutsua kodikkaaksi (Sashilla ei ollut koskaan käynyt mielessäkään, että hänen oma kotinsa voisi olla sitä), niin juuri tätä pientä kahvilaa, jonka lämmin ilma tuoksui kahvipavuilta ja tuoreelta leivältä. Lafayette oli valinnut hyvin. Sashi mietti, oliko nainen kenties käynyt samassa kuppilassa aiemmin. Kenties se oli jopa tämän kantapaikka. Oli miten oli, asianlaitaan tulisi muutos, kun naikkonen tajuaisi, miten lähellä tämän seuraaja olikaan. Tämän kohtaamisen jälkeen Lafayette uskaltaisi tuskin pistää nenäänsä yhteenkään kahvilaan – sillä oletuksella tietenkin, että selviäisi hengissä.
"Kuppi teetä. Ovatko nuo tuoreita?" Sashi kysyi ja osoitti samean muovivitriinin alla odottavia sämpylöitä. Tiskin takana seisova tyttö nyökkäsi ja nappasi sämpylän lautaselle vaivautumatta käyttämään suojakäsineitä tai edes pihtejä. Sashi kohotti kulmiaan mutta jätti mainitsematta asiasta. Samantekeväähän se oli, etenkin, kun oli varsin todennäköistä, että sämpylä oli leivottu jauhoista, joissa oli yhtä paljon puupölyä kuin vehnääkin.

Sashi maksoi ostoksensa ja ryhtyi vasta sitten paikantamaan Lafayettea. Hän löysikin naisen nopeasti nurkkapöydästä. Tämä kuvitteli tietenkin olevansa parhaassa mahdollisessa piilossa, mutta asiaan vihkiytynyt tiesi, että juuri perimmäisestä nurkasta epäilyttäviä henkilöitä ensimmäisenä etsittiin. Vienna-neidin olisi kannattanut valita ikkunapöytä, Sashi päivitteli mielessään ilkeästi hymyillen. Hymy pyyhkiytyi kuitenkin samantien hänen kasvoiltaan, kun hän läksi kohti Lafayettea.
"Vo-voinko istua tähän?" hän kysyi naiselta ja osoitti paikkaa tätä vastapäätä.

Vienna taivutti lehtensä yläreunan alas etusormillaan niin, että sai vilkaistuksi hänelle puhuneeseen naiseen. Pieni ymmärtämisen välkähdys kävi hänen silmissään. Kuinka typerä hän olikaan ollut. Vienna katsahti ympärilleen kahvilan lukuisiin tyhjiin pöytiin ja kohotti siistiksi nypittyä kulmaansa.

”Mikäpä siinä”, Vienna sanoi sitten. Hän veti pahvimukinsa sanomalehtensä suojaan ja päästi lehden yläreunan nousemaan hetkeksi, vilkuillen pakoreittejä - huonolla menestyksellä. Niinpä nainen taitteli lehden sivuun ja kiinnitti sinisen katseensa pöytäänsä istuneeseen naiseen. Musta villahuivi peitti tuon hiukset ja korvat, mutta jokin tuossa suorastaan huusi meridiniä. Ehkäpä se oli pään pieni ja soma muoto, ja suhteellisen suuret silmät, joilla tuo tarkasteli maailmaa. Niin tai näin, oveluus oikein paistoi tuon kasvoilta. Viennaa pelotti, mitä tuleman pitäisi.
”Olinkin juuri lähdössä”, nainen totesi, koettaen muuntaa tazzyrialaisen korostuksensa joksikin muuksi niin, että mokoma luulisi erehtyneensä henkilöstä. Oli tyhmää jäädä kiinni näin pian, ja vain siksi, että ylellisyyteen tottunut keho oli vaatinut aamukahvia, jota ei tietenkään hänen piilopaikakseen adoptoimastaan rotanloukosta löytynyt. Vienna oli jo nousemassa tuolistaan, kun tajusi, ettei tuo nainen varmaankaan häntä tähän kahvilan penkkiin tappaisi. Tai jos yrittäisikin tappaa, hänellä oli lukuisia keinoja torjua mahdolliset hyökkäysyritykset ja hämätä toista ainakin sen aikaa, että pääsisi pakoon.

”Mutta toisaalta...” Vienna painui takaisin tuoliinsa ja nosti pahvimukin käteensä. Hän risti jalkansa ja nyppi olematonta likaa housuistaan. Siniset silmät loivat viehkon katseen vastapäätä istuvaan naiseen.
”Koska me tulemme olemaan ilmeisesti melko paljon tekemisissä keskenämme, voimme kai esittäytyä? Tai sinä voit, tiedät varmaankin jo nimeni”, Vienna sanoi, kohottaen toista kulmaansa. Vaikka aamukahvinhaku olikin ollut ehkäpä hänen ääliömäisin ideansa sitten Tazzyriasta paon jälkeen, Vienna ei ollut kohonnut upseerikokelaaksi silkalla onnella. Hän ei aikonut tanssia tätä tanssia ventovieraan kanssa, ja koska kahvila vaikutti turvalliselta paikalta pienelle tutustumisleikille, tässä oli nyt oiva tilaisuus saada tietää edes vähän enemmän siitä, kuka hänellä oli vastassaan.

Sashin oli myönnettävä, että hän pettyi hieman, kun Lafayette näki niin nopeasti hänen lävitseen. No jaa, häntä ei ollut luotu näyttelemään. Eikä sillä edes ollut mitään merkitystä. Hänen tarkoituksenaan ei ollut ottaa Lafayettea kiinni tässä kahvilassa – ellei nainen sitten lähtisi vapaaehtoisesti tai osoittautuisi täysin toivottomaksi taistelijaksi, molemmat varsin epätodennäköisiä vaihtoehtoja – vaan ottaa selvää, millaisen murhaajan perässä oikein juoksi. Hän halusi Lafayetten tietävän, että rauhalliset kahvihetket olivat taakse jäänyttä elämää, että ajojahti oli alkanut. Sashin mielestä oli huomattavasti kiintoisampaa pelata avoimin kortein, olkoonkin, ettei Akatemia sitä hyväksynyt. Hänelle ei kuitenkaan maksettu marionettina toimimisesta vaan karkurin vangitsemisesta.

"Niinkö?" hän kysäisi kuivasti, kun Lafayette alkoi tehdä lähtöä. Enempää hänen ei tarvinnut sanoa, sillä nainen tajusi tilanteensa ja pysyi aloillaan. Sashi haukkasi palan sämpylästään, huuhtoi sen alas polttavan kuumalla teellä ja tarkasteli vastapäätä istuvaa naista uteliaana. Tämä oli klassisen kaunis ja pitkästä pakomatkastaan huolimatta siististi pukeutunut. Lafayette näytti kaikkea muuta kuin siltä, että olisi voinut murhata jonkun. Sashin täytyi muistuttaa itselleen, että Lafayette oli Akatemian opiskelija, varmasti huippukunnossa ja nurkkaan ahdistettuna vaarallinen.
"Ja minä kun elättelin toivoa, että meidän ei tarvitsisi juurikaan olla tekemisissä keskenämme", Sashi huokaisi ja nojasi kyynerpäätään pöytään. "Säästäisit meidän molempien aikaa ja hermoja, jos antautuisit vapaaehtoisesti", hän ehdotti herttaisesti. Tietenkään hän ei ollut tosissaan. Jos Lafayettella olisi edes harkinnut antautumista, tämä olisi tehnyt sen kauan, kauan sitten.
"Voit kutsua minua Sashiksi, mikäli se tekee olosi paremmaksi", hän sanoi ja hämmensi teetään.
"No, Vienna-kulta, miten haluat edetä?" hän kysyi ja pyyhki viimeiset sämpylänmuruset suupielestään kädenselkään.

[pfffft]

Vienna nyökkäsi päätään tervehdykseksi, joskin piti liikkeen hyvin pienenä. Hänet oli opetettu kumartamaan niin vastustajilleen kuin ylemmilleenkin, eikä Akatemiassa häneen iskostetuista tavoista ollut todellakaan helppoa päästä eroon - vaikka ne erottivatkin hänet tästä roskaporukasta kuin timantin lasihelmistä. Sashin sanat antautumisesta saivat Viennan huulet taipumaan pieneen, hieman ilkikuriseen hymyyn.
”Enkö olisikin äärettömän tylsä, jos noin vain antautuisin? Sinä saisit palkkiosi, jos saisit, ja minä kuolemantuomion, ja huomenna meillä molemmilla olisi harvinaisen ikävystyttävä päivä”, Vienna sanoi, madaltaen ääntään niin, ettei jokainen kahvilassaolija saisi heidän asioistaan selkeää kuvaa. Siinä missä Sashilla varmasti oli tarpeeksi itsehillintää olla käymättä hänen päälleen kahvilassa, kaikilla muilla näillä rahanahneilla paskiaisilla ei sitä välttämättä olisi. Vienna ei halunnut tulla lahdatuksi heti tällä paikalla.

”Yrityksesi oli muuten harvinaisen sympaattinen. Moni olisi vain käyttänyt taitojaan ja ampunut minut kiväärillä kuoliaaksi tuolta katolta käsin”, Vienna viittoi sinne suuntaan josta arveli Sashin ilmaantuneen, ”mutta et sinä, hm-mm. Epäilykseni heräsi siinä vaiheessa kun tulit ja istuit kaikista näistä pöydistä juuri tähän minun pöytääni. Olin saanut sellaisen kuvan kowloonilaisista, etteivät he juuri viihtyneet seurassa? Sinä varmaan tietäisit paremmin, paikallinen kun olet.” Siniset silmät tuikkivat leikkisästi. Sashin paikallinen murre - jota Vienna oli pikkuhiljaa oppinut inhoamaan - oli paljastanut tuon alkuperän. Sashi oli tosiaan arvoisa vastustaja ja tuolla oli vielä kotikaupunkietukin puolellaan. Vienna näki jo sielunsa silmin, kuinka Sashi ennen pitkää ajaisi hänet johonkin umpikujaan, josta ei kuuluisa savupiippuhyppykään häntä enää pelastaisi.
”Sanohan, Sashi, paljonko Akatemia sinulle minun vangitsemisestani maksaa? Voisin varmasti tuplata tarjouksen, ja voisin myös luvata, etten viillä kurkkuasi auki heti rahat saatuasi ja kunhan selkäsi on minuun päin. Akatemia tuskin lupasi sinulle mitään sellaista”, nainen hymyili.

(Ihanan paljon helppo tää meidän peli <3)

"Voihan sen toki noinkin ajatella. Minulla tosin olisi paljon muutakin tekemistä kuin leikkiä kanssasi kissaa ja hiirtä. Jokainen sinun jahtaamiseesi käytetty päivä nakertaa leipää pöydästämme, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Tuskin ymmärrät", Sashi tokaisi onnistumatta vaimentamaan pisteliästä sävyä äänestään.
"Kompromissiratkaisuun tuskin tulemme päätymään", hän lisäsi ja kohotti paksuja kulmiaan.

"Vai niin", Sashi naurahti, kun Lafayette – jota hän kieltäytyi kutsumasta Viennaksi siitä huolimatta, että he olivat tehneet ainakin toispuoleiset sinunkaupat – päätti analyysinsä hänen toimintatavoistaan. Nuori nainen oli nokkelampi kuin päältä päin olisi uskonut.
"Älä minusta huolehdi. He maksavat kyllä sen, mitä minä pyydän. Sitäpaitsi, minä taas en voi luvata, etten viiltäisi sinun kurkkuasi auki rahat saatuani", hän totesi virnistäen. Hän mietti, kielikö Lafayetten kepeä vitsailu hysteriasta vai kylmäverisyydestä. Sashin oli pakko kunnioittaa naista edes hitusen siitä hyvästä, ettei tämä näyttänyt pelkoaan. Hän oli nimittäin varma, että seesteisen ulkokuorensa alla Lafayette tunsi nimenomaan pelkoa, mitäpä muutakaan?
"Koska tämä voi olla viimeinen tilaisuuteni keskustella kanssasi näin leppoisasti ja syvässä yhteisymmärryksessä, käytän sen hyväkseni. Murhasitko sinä sen kenraalimajurin?" Sashi kysyi ja nojautui eteenpäin. Vastaus oli hänen tehtävänsä kannalta yhdentekevä, sillä hän oli joka tapauksessa velvollinen saattamaan Lafayetten oikeuden eteen. Sen kannalta, miten hän tulisi vastaisuudessa suhtautumaan naiseen, vastaus saattaisi kuitenkin olla hyvinkin merkittävä, ellei jopa olennainen.

[anteeks mutta en osaa enää kirjottaa XD]

Vienna siemaisi kahviaan ja silitti toisella kädellään sanomalehden etusivua. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, etteivät kaikki olleet elämässä yhtä etuoikeutettuja kuin hän - seikka, joka rikkailta ihmisiltä usein valitettavasti unohtuu - eikä sitäkään, että Sashi saattaisi oikeasti tarvita hänen vangitsemisestaan saavansa rahat. Ehkäpä neuvottelemalla syntyisi jonkinlainen ratkaisu, mutta kahvila oli liikeneuvotteluihin vihoviimeinen paikka.
”Mm, mistä sitä tietää. Kaksi neuvokasta naista varmasti saa aikaan jonkinlaisen ratkaisun”, Vienna totesi mietteliääseen sävyyn laskien kätensä syliinsä. Hän kohotti katseensa jälleen Sashiin, ja hymähti naisen sanat kuultuaan.
”Noniin, mitä kauemmin onnistun sinua ja sinun aseitasi välttelemään, sitä parempi se ilmeisesti minun kannaltani on. Akatemian vanhat käävät varmaan syyhyävät päästä pahoinpitelemään minua, mutta valitettavasti sekä heidän että sinun kannaltasi minulla ei ole mikään kiire tavata heitä näin pian uudelleen, kun vasta pääsin heistä eroon.” Vienna kallisti hieman päätään, leikkisä hymy yhä vain huulillaan. Sashin seuraava kysymys kirvoitti naisesta jälleen hymähdyksen. Tämä nainen oli tosiaan aivan omaa luokkaansa.

”Riippuen siitä, miten syvällisen vastauksen tuohon haluat, voisin kai selitellä ja kierrellä asiaa, mutta byrokratia ei ole koskaan ollut vahvin lajini. Ei, en usko että murhasin. Akatemian oppilastietokannassani on kuitenkin merkintä harvinaisesta sairaudesta, joka on riivannut minua murrosiästä saakka. Saan eräänlaisia, miten sen nyt muotoilisin, raivokohtauksia? En muista kohtauksista mitään, joten on mahdollista, että murhasin poloisen kenraalimajurin, enkä muistaisi sitä. Tietysti tieto sairaudestani olisi arvokas kenelle tahansa sellaiselle, jolla olisi saattanut olla jotakin kenraalimajuria vastaan - ja voin harmikseni sanoa, ettei hänen vihamiestensä lukumäärä ollut edes Akatemian johtokunnassa mitenkään vähäinen - ja tietyin kemikaalein tai taioin, niistähän te meridinit tiedätte kaiken”, Viennan silmissä välkähti terävä, sivaltava katse, hänen tarkastellessaan Sashin reaktiota rotumääritykseen, toinen kun ilmiselvästi oli puolirotuinen, ”uskoisin että sairauteni aikaansaaman muistikatkoksen kaltainen häiriö olisi melko helpostikin aiheutettavissa, jos ymmärrät. Siten minua, lupaavaa nuorta upseerikokelasta voisi helpostikin syyttää, kun minut tajuttomana raahattaisiin samaan tilaan kenraalimajurin kuolleen ruumiin kanssa, ja käteni, vaatteeni ja aseeni tuhrittaisiin miesraukan vereen. Kuka niin selvää tapausta lähtisi edes tutkimaan? Ja tämä sama vihamies olisi varmasti enemmän kuin tyytyväinen jos minut teloitettaisiin ja asia saataisiin niin ollen päätökseen. Hän olisi selvinnyt puhtain paperein, ja uhkaava kilpailija olisi saatu pois päiväjärjestyksestä. Kas kun minä satun olemaan yksi Akatemian johtotähdistä. En tarkoita kerskua, toivottavasti ymmärrät, mutta kun nyt kysyit.”

Vienna naurahti pitkän puheenvuoronsa päätteeksi ja siemaisi jälleen kahviaan. Hän vilkaisi ulos ikkunasta, jo pimentyneeseen päivään.
”Eikö olekin kurjaa, etten paennut jonnekin, missä sää olisi ollut parempi, tai aurinko edes paistanut pidempään päivisin?” Vienna huokaisi, kuin oman erheensä tajunneena ja sitä syvästi katuen.

(Ei se mitään, vähempi paineita mulle :D)

"Kyllä tai ei olisi riittänyt", Sashi tokaisi ja kohotti kulmiaan, kun Lafayette viimein päätti kertomuksensa. Hän mietti, mihin nainen oikein tähtäsi paljastamalla sen kaiken itsestään. Puhuiko tämä ylipäätään totta? Yrittikö nuori neiti sumuttaa häntä vai saada hänet puolelleen?
"Valitettava tilanne, kieltämättä", hän totesi kuivasti ja juoksutti etusormeaan pitkin teekupin rosoista reunaa. "Voimme vain toivoa, että oikeus toteutuu, kun palaat takaisin Akatemiaan", hän jatkoi ivallinen sävy äänessään. Hänen uskonsa maailman oikeudenmukaisuuteen oli varsin vähäistä.
"Olen pahoillani, jos tuotan sinulle pettymyksen, mutta en ole valitettavasti päässyt osalliseksi meridinien salaisuuksista", hän sanoi hetken kuluttua pyöriteltyään Lafayetten tarinaa mielessään. Hänen äitinsä puhui aina katkeraan sävyyn siitä, miten paljon oli menettyänyt tultuaan karkoitetuksi meridinyhteisöstä (mikä luonnollisesti oli Sashin syytä), mutta hän oli varma, ettei Mhin ollut koskaan mikään kummoinen meridin ollutkaan. Äiti oli varmasti roikkunut sukulaisissaan ja naapureissaan samalla tavalla, kun tämä nyt roikkui tyttäressään.

"Ajattele se niin, että mitä lyhyemmän aikaa aurinko paistaa, sitä pidempään pystyt piilottelemaan pimeässä", Sashi lohdutti. Ei sillä, että hänkään olisi erityisen hyvin Kowloonissa viihtynyt, mutta kaupunki oli yhtä kaikki hänen kotinsa. Hän juoksisi Lafayetten perässä paljon mieluummin tutuilla kujilla kuin jossakin erämaassa.
"Sinuna tosin pysyisin poissa kaikkein pimeimmistä loukoista", Sashi lisäsi mietteliäänä. "Mutanteille Akatemian johtotähdet ovat maukkaita saaliita siinä missä kuka tahansa muukin. Olisin hyvin kiitollinen, jos et päättäisi päiviäsi sellaisen pesässä, sillä siinä tapauksessa jään ilman rahojani."

Vienna kohotti kulmaansa hieman kysyvään sävyyn Sashin puhuessa ensin oikeudesta ja sitten mutanteista. Lentäjäupseeri oli ehtinyt jo törmätäkin melkoiseen hirviöön, joka oli terrorisoinut erästä kolkkaa kaupungista. Sen tappamiseen oli vaadittu melkoinen määrä nokkeluutta, kovaa kuntoa ja lukuisia molotovin cocktaileja. Mutantin hautajaisrovio oli mädättänyt löyhkällään liiketoiminnan koko alueelta, eikä ravintoloitsija - jonka seinästä sekä upseerikokelas, että mutantti olivat menneet läpi - ollut ainakaan kiitellyt Viennaa bisnestensä uudesta suunnasta. Tapauksen muisteleminen kirvoitti naisen huulilta pienen naurahduksen.
”Ei huolta. Aion pysyä mahdollisimman kaukana mutanteista. Niistä kavereista ei ole kuin haittaa. Ja piru perkeleet kasvavat vielä ihan uskomattomiin mittoihin, ainakin jotkut niistä.” Vienna pudisti päätään ja hörppi menemään lopun haaleaksi jäähtyneen kahvinsa. Hän mietti hetken ottaisiko toisen, ja päätti sitten sen puolesta. Hän vilkaisi Sashiin.

”Tahdotko toisen mukillisen? Minulla ei ole vielä kiire aloittamaan ajojahtia ja ehkäpä saisin suostuteltua sinut antamaan minulle vähän etumatkaa?” Vienna iski Sashille leikkisästi silmää ja asteli tiskille, pyytäen tytöltä kupillisen teetä ja toisen mokoman kahvia. Juotavat saatuaan ja maksettuaan hän palasi pöytään, laskien teekupin Sashin eteen. Vienna laski kahvikuppinsa turvallisen matkan päähän Sashista ja istuutui alas.

”Nyt kun sinä tiedät minusta melkoisesti, voisit kertoa vähän itsestäsi? Mistä moinen katkeruus kaikkea kohtaan?” Vienna kallisti päätään. Tazzyrialaisen kasvatuksen saaneelle Viennalle oli helppoa olla näyttämättä todellisia tunteitaan ja kätkeä se kaikki humoristisen naamion taakse. Vienna ei varsinaisesti pelännyt - kuolemanpelon hän oli voittanut jo kauan aikaa sitten ensimmäistä kertaa ohjastaessaan yhtä Akatemian laivaston suuremmista aluksista - mutta levottomuus nakersi pieniä palasia hänen itsetunnostaan. Hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, miten paljon Sashi hänestä jo tiesi, ei tietoa josko Sashi oli jo löytänyt hänen piilopaikkansa. Ensimmäistä kertaa pakonsa jälkeen hän tunsi olonsa oikeasti turvattomaksi.

"Mikäs siinä", Sashi sanoi olkiaan kohauttaen, kun Lafayette tarjoutui hakemaan hänelle toisen kupillisen teetä. Juoma oli kitkerää, ja Sashi oli joutunut taistelemaan saadakseen edes ensimmäisen kupillisen alas kurkustaan. Nyt, kun hän oli löytänyt Akatemian etsintäkuuluttaman upseerikokelaan, hänellä ei kuitenkaan ollut kiire minnekään. Lafayette saattaisi tietenkin yrittää myrkyttää hänet tai jotain – hän oli puhunut totta sanoessaan, ettei tiennyt myrkyistä mitään – mutta luultavasti tämä hoitaisi homman hieman tyylikkäämmin. Sashi nuuhkaisi kuitenkin varmuuden vuoksi teetään, kun Lafayette hetken kuluttua palasi santsikuppeineen.
"Kiitos", hän sanoi ja väläytti naiselle merkitsevän hymyn.

Sashi siemaisi teetään – yhtä kammottavaa kuin ennenkin – ja jäi miettimään vastausta tazzyrialaisen kysymykseen. Hän olisi voinut huomauttaa, että tämä oli laverrellut vapaaehtoisesti, ja kieltäytyä kertomasta itsestään. Toisaalta, mitä väliä sillä oli? Hänhän oli päättänyt pelätä avoimin kortin, ja mikäli Lafayette halusi tietää hänen strategiset mittansa tai lempivärinsä, hän voisi vallan hyvin sammuttaa tämän tiedonjanon. Vastaaminen olisi kaiketi kohtuullista, tiesihän hän jo naisesta yhtä sun toista – ja hetki sitten tämä oli aivan oma-aloitteisesti paljastanut hänelle heikkoutensakin. Jos nyt silmitöntä raivoa, joka päättyi kuolleisiin kenraalimajureihin, saattoi heikkoudeksi kutsua.
"Mitä sinä haluaisit tietää?" hän kysyi herttaisesti hymyillen ja pudotti muutaman sokeripalan teekuppiinsa.

//oli pakko korjaa typo hyi!

”Olisin odottanut kaltaisesi itseriittoisen salamurhaajattaren olevan iloinen päästessään puhumaan itsestään, mutta ilmeisesti ulkonäkö voi pettää, ja pettääkin. Voisit aloittaa vaikka kertomalla miksi juuri sinut usutettiin kimppuuni? Tiedetäänkö sinut kenties itsemurhahakuiseksi? Pyysitkö päästä jollain mielenkiintoisella tavalla hengestäsi? Inhoaako joku Akatemiassa sinua niin silmittömästi, että lähettäisi sinut tällaiseen persläpeen jahtaamaan naista, joka ei taatusti halua jäädä kiinni, eikä todellakaan aio antautua vapaaehtoisesti?” Vienna kohotti kulmaansa, puhaltaen sitten kahviinsa. Oli ehkä ollut virhe ottaa toinen kupillinen moista myrkkyä, mutta ehkäpä hän selviäisi siitä hengissä.

Puhuessaan Viennalla oli hyvää aikaa tutkailla Sashia, tuon nykerönenää ja siroa rakennetta, siinä missä hyvinmuodostunutta varttakin. Siniset silmät mittailivat vastapäätä istuvaa naista moneltakin kantilta, ensinnäkin miettien kuinka varteenotettava vastus toinen olisi lähitaistelussa. Jos Sashille oli annettu määräys tuoda hänet elävänä, jonkinlainen käsirysy olisi odotettavissa, sillä Vienna ei halunnut pois päiviltä ihan näin pian. Toisekseen hän mietti, täysin häpeilemättä, olisiko Sashi vieteltävissä. Tuskin, sen verran tiukalta Sashi näytti, eikä tuo varmastikaan ollut naisiin päin kallellaan muutenkaan. Vieteltynä Sashi tuskin ainakaan ihan niin pian päättäisi napata häntä ja palauttaa takaisin Akatemiaan. Ehkä nappaisi hänet, kyllä, mutta tehdäkseen jotain ihan muuta. Vienna tukahdutti ajatuksen esiin kutsuman viekkaan hymyn ja keskittyi kuulemaan Sashin vastausta.

Sashi tuhahti naisen puheille ja pyöräytti silmiään.
"Kasvatetaanko teidät hienostopennut aina noin nenäkkäiksi? Vai onko se vain Akatemian johtotähdille varattu ominaisuus? Oli miten oli, toivottavasti juokset yhtä kerkeästi kuin suusi käy", hän totesi pisteliäästi. Itsevarmuutta Lafayettelta ei ainakaan tuntunut puuttuvan, itse asiassa tämä näytti olevan hyvinkin varma omasta erinomaisuudestaan.

"Minä satun tarvitsemaan ne rahat", hän vastasi itse kysymykseen ja kohautti olkiaan. Hän hukutti sokeripaloja teekuppiinsa ja mietti, miten etenisi. Lafayette ärsytti häntä sen verran, että hän olisi kovin mielellään vain vetänyt veitsen saappaanvarrestaan ja puukottanut narsistisen naikkosen kahvipöytään silläkin uhalla, että joutuisi maksamaan korvausta sisustuksen sotkemisesta.
"Onko vielä muuta, mitä haluaisit tietää? Istuisin ilomielin vaikka iltaan asti kuuntelemassa loukkauksia ja analyyseja luonteestani mutta satun olemaan hieman kiireinen", hän tokaisi ja loi Lafayetteen viileän katseen. Hän ei todellakaan päästäisi hemmoteltua soturiprinsessaa niskan päälle. Typykkä oli selvästi tottunut sanelemaan leikin säännöt ja piti kaiketi itsestäänselvänä, että muut niitä myös tottelivat. Sashi nosti kyynerpäänsä pöydälle ja nojasi kämmeniinsä. Hän vastasi Lafayetten katseeseen ja väläytti tälle leveän hymyn.
"Kuinka paljon uskot tarvitsevasi etumatkaa? Minun on ehdittävä kotiin syömään kahdeksitoista", hän ilmoitti ja onnistui kuulostamaan kiltiltä pikkutytöltä, joka ei halunnut moitteita äidiltään. Totuus oli, että hänen oli ehdittävä kotiin kahdeksitoista, mutta ei suinkaan syömään vaan laittamaan ruokaa äidilleen. Vanhempi neiti Diarmada oli jälleen kerran vedonnut heikkoon terveydentilaansa ja kieltäytynyt nousemasta vuoteestaan. Nainen tiesi, että Sashi toteuttaisi hänen typerimmänkin pyyntönsä vain säästyäkseen loputtomalta nalkutukselta ja ikäviltä kommenteilta.

Sashi oli huomaamattaan puristanut kätensä nyrkkiin. Hän räpytteli muutaman kerran silmiään pyyhkiäkseen Mhinin vanhat, katkeroituneet kasvot mielestään ja keskittyi sitten tarkkailemaan naista edessään. Lafayette näytti olevan häntä pari senttimetriä pidempi ja luultavasti muutaman kilon kevyempi. Törröttäviä kylkiluita tai kuoppaista vatsaa naisen hienon vaateparren alta tuskin löytyisi: luultavasti tämän vartalo oli äärimmilleen treenattu ja täydellisen virheetön. Sashi oli itse asiassa varma, että myös tämän kämmenten iho oli pehmeää kuin vastasyntyneellä, ei merkkejä ruumiillisesta työstä tai kärsimyksestä. Mitä pidemmälle hän ajatusketjuaan kehitteli, sitä vähemmän myötätuntoa – tai mitään inhimillisiä tunteita kasvavaa ärtymystä lukuunottamatta – hän tunsi Lafayettea kohtaan. Hänen tehtävänsä kannalta oli tietenkin onnekasta, että nainen oli osoittautunut itserakkaaksi hienohelmaksi eikä vapisevaksi itkupilliksi. Hän pyyhkisi enemmän kuin mielellään omahyväisen hymynkareen Lafayetten kauniilta kasvoilta.

[this is shittttt]

Vienna hymyili kahvikuppinsa yli viehkosti Sashille.
”Jos sinun täytyy olla kahdeltatoista kotona, niin meille tulee hieman kiire, eikö totta? Tällaiset ajojahdit täytyy ehdottomasti hoitaa paremmalla ajalla. Mitä jos tehdään niin, että minä tulen teille syömään, niin tiedät etten katoa mihinkään, mutta samalla sinä lupaat, ettet ota minua kiinni?” Vienna ehdotti, hymy yhä punaisilla huulillaan ja sininen katse Sashin kasvoille kiinnitettynä.
”Ai ei? No ei sitten”, Vienna sanoi, ponkaisten pystyyn ja tuupaten kahvikuppinsa nurin jonnekin Sashin sylin suuntaan. Hän onnistui kippaamaan myös toisen naisen väkevästi sokeroidun teen keikauttaessaan pöytää. Samassa Vienna jo painelikin kadulla, taakseen katsomatta.

Mikään ei ollut rasittavampaa kuin tällainen kissa ja hiiri -leikki, mutta nainen ei todellakaan aikonut jäädä Sashin napattavaksi. Vienna luikahti sivukujalle, lähtien juoksuun. Katoilla olisi huomattavasti helpompi päästä pakoon, mutta puoli-meridin kuten Sashi olisi voitolla kattojen suomassa tasaisessa ympäristössä. Meridinit kun olivat nopeita ja hyviä hyppimään. Vienna pinkoi kirjaimellisesti henkensä edestä, kääntyillen milloin oikealle, milloin vasemmalle, ja vain harvoin taakseen vilkaisten. Hän tiesi, että vaikka onnistuisikin eksyttämään Sashin nyt, nainen varmasti löytäisi hänet ennen pitkää uudestaan, eikä tällainen peli enää sitten vetelisi.

Vienna kääntyi vilkaisemaan olkansa yli, ja rämähti päistikkaa jonkinlaiseen ansaan, joka oli rakennettu suurista karhunraudoista ja hyvin yksinkertaisesta langasta. Vienna kompastui tuohon kujan poikki viritettyyn lankaan, ja kaatui suoraan karhunrautoihin, jotka pureutuivat lujaa hänen lantioonsa. Viennan huulilta karkasi yllätyksen aiheuttamana niin korkea huuto, että se muuttui kähinäksi kun hänen äänihuulensa kieltäytyivät yhteistyöstä. Huuto katkesi kuin seinään naisen iskeytyessä maahan ja ilman tyhjentyessä hänen keuhkoistaan. Shokin mentyä kipu ja tuska olivat uskomattomat, ja hennommalta, ei-niin-aivopestyltä olisi saattanut mennä tajukin. Vienna koitti kiskoa happea keuhkoihinsa ja vaikertaa samaan aikaan, onnistuen vain korisemaan säälittävästi. Mielensä perukoilla Vienna suolti ulos kaikki osaamansa kirosanat ja niiden yhdistelmät. Sashia varmasti naurattaisi kun hänen pakomatkansa oli näin katkennut sen kuuluisan kananlennon tavoin.

(Tota.. joo. :D Karhu kanssani. <3)

Sashi oli juuri huomauttamassa, että shampanjaan ja kaviaariin tottunut Lafayette tuskin nauttisi heidän pöytänsä vaatimattomista antimista, kun tämä pomppasi pystyyn ja kaatoi melkeinpä pöydän mennessään. Nainen tunsi jotenkin etäisesti, kuinka kuuma teevesi pisteli hänen reisiään, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä voivottelemaan vahinkoa. Hän veti pienikokoisen käsiaseen vyöltään ja ryntäsi Lafayetten perään välittämättä pöydänjalkaa pitkin valuvasta kahvista ja tarjoilijasta, joka huusi kiukkuisesti hänen jälkeensä.

Sashi oli nähnyt vilaukselta, mihin suuntaan Lafayette oli paennut, ja se riitti hänelle. Pian hän paikansikin naisen loittonevan selän ja päätti, ettei päästäisi sitä näköpiiristään. Hän juoksi Lafayetten perässä, väisteli vastaantulijoita ja loikki jäteastioiden yli. Siitä huolimatta, että kuva Kowloonin katuverkosta oli painunut hänen mieleensä kuin polttomerkki, hänen pieni upseeriystävänsä onnistui eksyttämään hänet – kuitenkin vain hetkeksi. Hän oli juuri kääntymässä takaisin – olisihan hänellä yllin kyllin aikaa jahdata Lafayetteä myöhemminkin – kun läheltä kuului kammottava kirkaisu. Sashi säntäsi ääneen suuntaan ja löysi saaliinsa vääntelehtimästä jonkun toisen ansassa.
"Hyvänen aika", hän sanoi laiskasti ja teeskenteli kauhistunutta astellessaan lähemmäs. "Kuinkas tässä näin kävi?"

Olkoonkin, että Lafayetten valitus sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle, hän ei voinut estää pirullista virnettä kohoamasta huulilleen.
"Se, joka tuon ansan on asettanut, toivoi varmaan saavansa kiinni jotakin huomattavasti rumempaa ja limaisempaa, mutta minun kannaltani tässä ei olisi voinut käydä paremmin", hän totesi hunajaisesti ja tarkasteli naisen vammoja otsa kurtussa. Ansa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tehokas, ja Sashin olisi voinut käydä Lafayetteä sääliksi, ellei hänen toimeentulonsa olisi ollut niin kiinteästi kytköksissä akatemialaisen hyvinvointiin.
"Pysy paikallasi", hän komensi ja istahti varmuuden vakuudeksi naisparan selän päälle. Oli varsin epätodennäköistä, että Lafayette nousisi karhunraudoista vapauduttaan tuosta vain jaloilleen ja lentäisi tiehensä, mutta Sashi ei halunnut ottaa sitä riskiä.
"Ja ole hiljaa", hän jatkoi ja kaivoi takataskustaan pienen kääntöveitsen, joka soveltui paremmin kaarnaveneiden vuolentaan kuin lähitaisteluun. Tuskinpa Lafayette olisi siinä tilanteessa kovin vakuuttava vastustaja ollutkaan.

Sashi ryhtyi kiertämään auki ruuveja, jotka kiinnittivät karhunraudan leuat toisiinsa. Hän ei ollut mitenkään erityisen taitava nikkaroitsija, joten työ sujui tuskallisen hitaasti. Lopulta ensimmäinen ruuvi kilahti asvaltille. Nainen sujautti sen taskuunsa ja siirtyi seuraavaan. Viidentoista minuutin kuluttua hän saattoi viimein vapauttaa Lafayetten ansasta.
"Onneksi se olit sinä, eikä joku viaton mutantti", Sashi tokaisi purevasti ja riuhtaisi Lafayetten pystyyn. Hän veti huivin kaulastaan ja sitoi sillä naikkosen kädet selän taakse. Hän tunsi hyytävän viiman välittömästi paljaalla kaulallaan, mutta etsintäkuulutetun murhaajattaren nappaaminen oli ehdottomasti pienen flunssan arvoista.
"Mitähän sinun kanssasi pitäisi tehdä?" hän mietti ääneen ja mittaili naista katseellaan kuin naudanruhoa lihakaupassa.

Kaikenkirjavat tähdet silmissään Vienna puri hampaansa yhteen ollakseen huutamasta, kun Sashi kävi istumaan hänen päälleen. Kastanjanruskeat hiukset pitkin roskaista katua ja poski vain muutaman millin päässä asfaltista Viennalla ei olisi ollut hauskaa vaikkeivät karhunraudat olisivatkaan olleet pureutuneina hänen lantioonsa. Kuuma, tahmainen veri kasteli parhaillaan hänen kalliin housupukunsa alaosaa, mutta Vienna ei tuskiltaan ehtinyt huomata mokomaa. Sashin sarkasmi ja vahingonilo menivät niinikään häneltä täysin ohi.

Viennalta kiskaisi tuskissaan henkeä hampaidensa lomitse Sashin riuhtaistessa hänet pystyyn. Oikea jalka, johon raudat olivat iskeneet, ei kyennyt kannattelemaan lainkaan hänen painoaan, ja normaalisti Sashia pidempi Vienna painui lysyyn kuin lyöty koira. Niin kovasti kuin Vienna yrittikin, hän ei onnistunut tavoittamaan huumoria ääneensä.
”Tee mitä teet”, nainen sanoi hiljaa. Hän saattoi olla alakynnessä, mutta sinisten silmiensä takana nainen etsi jo jotain ulospääsyä tilanteesta. Sashilla oli käynyt mieletön mäihä, kun lentäjäupseeri oli lentänyt suoraan jonkun toisen virittämään ansaan.
”Minä puolestani en pysty kävelemään askeltakaan”, Vienna mutisi, koettaen oikeaa jalkaansa. Kipu alkoi tyyntyä repivästä tykyttäväksi, pulssin tahtiin leviäväksi. Kun kipu antoi tilaa muille aistimuksille, Vienna tajusi, että hänen ihoaan pitkin juoksi lukuisia verinoroja eikä suinkaan tuskanhikeä, niin kuin hän oli alkujaan luullut. Hänen katseensa väikähti Sashin suuntaan.
”Minun on varmaan turha yrittää vedota minkäänlaiseen kunniaan, jota sinä minun nappaamisestani ehjänä saisit, joten voin yrittää lahjontaa?” Vienna ehdotti. Häntä heikotti ja oksetti. Ilmeisesti verta tuli paljon.
”Saat ihan mitä tahansa, jos annat minun mennä”, nainen sanoi hiljaa. Kirjavat valokukkaset hiipivät hänen näkökenttänsä keskustaa kohti ja sumensivat näkymän mennessään. Vienna puristi silmänsä kiinni ja koetti kumartua, ettei pyörtyisi. Hän haki tukea seinästä, pitkien sormien vain hipaistessa tiiltä kun maailma pimeni naisen silmissä. Terävä kipu toi hänet jälleen tajuihinsa. Vienna tajusi pudonneensa polvilleen kivisoran, lasinsirujen ja muun roskan sekaan. Voimaton vaikerrus sai riittää. Eikö hänen nöyryytyksensä jo ollut tarpeeksi? Vienna koetti päästä jaloilleen, lantion säkenöidessä kipua pitkin hänen vartaloaan. Perhanan karhunraudat ja hullut mutantinmetsästäjät.

Sashi pyöräytti kärsimättömänä silmiään ja heitti Lafayetten käsivarren olkapäälleen.
"Yritä edes pysyä pystyssä, jooko?" hän pyysi, kun nainen valitti jalkaansa. Haava näytti kieltämättä varsin tuskalliselta, mutta ainakin Lafayette oli elossa. Koreasta ulkokuorestaan huolimatta tämä ei ollut näyttänyt siltä tyypiltä, joka pyörtyi veistettyään sormeensa tai nähtyään muutaman pisaran verta, joten naisen avuttomuus tuli Sashille yllätyksenä. Alistuiko Lafayette tosiaan tuosta vain kohtaloonsa? Haava näytti kieltämättä tuskalliselta, ja luultavasti raavaampikin olisi kyynelehtinyt. Sashia tilanne onnistui kuitenkin vain ärsyttämään, sillä se ajoi hänet ikävään asemaan. Hän ei voinut jättää Lafayetteä kujalle kuolemaan – kuvitteli Akatemian pikku prinsessa mitä hyvänsä, hän oli luvannut tuoda tämän oikeuden eteen elävänä. Ilmeisesti syytetyn kuuleminen oli osa tazzyrialaista oikeuskäytäntöä, mutta hänelle se tuotti vain lisää työtä. Sitä paitsi, Lafayette tuomittaisiin joka tapauksessa kuolemaan. Minkä ihmeen takia väistämätöntä piti viivyttää?

"Säästä voimiasi ja pidä suusi kiinni", Sashi sanoi töykeästi, kun Lafayette lysähti voimattomana polvilleen. Hän auttoi naisen pystyyn ja kiersi kätensä tämän vyötäisille.
"Nojaa minuun", hän kehotti hiljaa ja otti muutaman kokeilevan askeleen kohti katua, jolta he olivat hetki sitten kääntyneet. Hän ei voinut jättää Lafayetteä niille sijoilleen eikä hän voinut viedä tätä kotiinsa, joten hänelle jäi vain yksi vaihtoehto: myöhästyä lounaalta.

Kävely sujui tuskallisen hitaasti. Sen lisäksi, että Sashi joutui puoliksi taluttamaan ja puoliksi raahaamaan Lafayetteä (joka ei ollutkaan ihan niin kevyt kuin hän oli kuvitellut), hän yritti parhaansa mukaan vältellä pääväyliä. Varmin tapa selviytyä hengissä Kowloonissa oli pitää huoli vain omista asioistaan, mutta aina löytyi niitä, jotka eivät olleet tätä elämänohjetta sisäistäneet.

Puolen tunnin kuluttua he viimein seisoivat tunkkaisessa, hämärässä rappukäytävässä joen varrella. Sashi tarkisti, että Lafayette oli yhä hengissä, ennen kuin koputti ensimmäiseen oveen. Kuului vaimeaa töminää ja metallin kilinää, kun avainta käännettiin lukossa. Ovenrakoon ilmestyivät harmaat, arpiset kasvot, joiden keskeltä heitä tirkistelivät vetiset, vihreät silmät.
"Mehal", vanha mies tervehti kuivasti ja loi uteliaan katseen veriseen Lafayetteen. "Mitä sinä haluat?" tämä jatkoi jokseenkin syyllistävä sävy äänessään.
"Yläkerran huone, Gale. Onko se vielä vapaana?" Sashi kysyi. Vanhus rypisti otsaansa.
"Ei", tämä vastasi nopeasti ja yritti sulkea ovea. Sashi ehti kuitenkin työntää jalkansa väliin.
"Älä valehtele", hän sanoi kylmästi ja yritti riuhtaista ovea auki vapaalla kädellään. Ovenkarmi natisi säälittävästi, mutta varmuusketju piti.
"Minä kielsin sinua tuomasta sotkujasi portailleni!" Gale huudahti äkäisenä ja risti käsivarret rinnalleen. "Tämä ei ole mikään ruumishuone, nuori neiti."
"Siinä tapauksessa jätän hänet tähän kuolemaan", Sashi tokaisi ja irrotti otteensa Lafayettestä. Vanhus näytti kauhistuneelta.
"Vain muutamaksi päiväksi. Ole kiltti", nainen huokaisi ja killitti ukkoa anovasti.
"Hyvä on, hyvä on", tämä mutisi ja avasi oven. Sashi väläytti miehelle pikaisen hymyn ja retuutti sitten Lafayetten pieneen eteiseen.

"Tarvitsetko apua?" vanhus kysyi vastentahtoisesti ja osoitti upseerikokelasta. Sashi nyökkäsi ja viittasi Galea tarttumaan Lafayetteä jaloista. Yhdessä he kantoivat naisen yläkertaan. He laskivat tämän leveälle, likaiselle vuoteelle, jonka jouset kurkistelivat uteliaina patjan läpi.
"Tarvitsen puhtaita pyyhkeitä, sideharsoa, kuumaa vettä ja jotakin, millä voin puhdistaa tämän haavan", Sashi komensi, ja äijänkäppänä noudatti kerrankin mukisematta hänen määräyksiään. Hän istahti vasta perustetun sairasvuoteen laidalle ja mietti, miten etenisi. Hetken epäröityään hän riisui ensin varovasti naisen saapikkaat, sitten tämän housut. Hän nosti vaistomaisesti käden suunsa eteen, kun näki Lafayetten verisen, ruhjoutuneen lonkan. Ei mikään ihme, jos nainen hieman vikisi.

Samassa Gale palasi yläkertaan tuomisineen. Tämän kostea katse käväisi Lafayetten vartalolla, ja Sashi työnsi ukon oven ulkopuolelle. Hän kastoi pyyhkeen höyryävään vesisankoon ja puhdisti suurimmat veritahrat naisen reisiltä. Sitten hän tarttui pullolliseen puhdasta alkoholia, jonka Gale oli hänelle haavan desinfioimista varten kiikuttanut. Hän kaatoi nestettä kuivalle pyyheliinalle ja henkäisi syvään. Hän oli tehnyt tämän itselleen tarpeeksi monta kertaa tietääkseen, miten tuskallista se oli. Hän ei kuitenkaan varoittanut Lafayetteä, ennen kuin painoi liinan naisen lonkkaa halkovan haavan päälle. Sashi käräytti itsensä toivomasta, että Lafayette pyörtyisi ja välttyisi kokemasta enempää kipua.

Vienna oli saanut kai jonkin lievän aivotärähdyksen tai vastaavaa, sillä hän ei saanut silmiään kohdistumaan oikein mihinkään. Hän vapisi ja hänen vartaloaan puistelivat väristykset jotka aiheutuivat niin intensiivisestä kuuman tunteesta, että se oli jo miltei kylmää. Hänen lantiotaan tykytti ja jokainen askel vaati suunnatonta tahdonvoimaa. Matka sinne minne Sashi häntä olikaan viemässä kesti pienen ikuisuuden. Vienna haparoi kädellään jonkinlaista otetta oven vieressä olevasta seinästä, tuntien tuskan hien helmeilevän kasvoillaan ja vierivän kaulalleen. Raudoissa oli satavarmalla ollut jokin bakteeri. Jos Viennalla oli yhtään onnea, kyseessä oli jonkinlainen nimenomaan mutanttien tappamiseen tarkoitettu ötökkä, joka oli tarkoitettu kohdistumaan siihen geeniin joka teki mutantista mutantin, eikä ihmiseen tarttuneena aiheuttaisi muuta kuin massiivisen pahanolon. Vienna höristi korviaan kun hänen kuumehorteisen aistimössönsä läpi kiiri nimi Mehal. Eikö hän ollut kuullut nimen mainittavan jossain? Miksi mies sanoi Sashia Mehaliksi? Vienna oli juuri viemässä kättään otsalleen kun Sashi yhtäkkiä päästi hänestä irti ja nainen valahti lattialle kuin mikäkin löysä spagetti, päästäen pienen kähähdyksen. Enempään hänen kuivunut kurkkunsa ei pystynyt.

Vienna yritti tapella vastaan, kun häntä tartuttiin käsistä ja jaloista, mutta mikä ikinä hänen elimistössään vaikuttikaan suuren verenhukan lisäksi, oli heikentänyt häntä jo siinä määrin ettei vastusteluista ollut mihinkään. Nainen oli liian heikko edes valittamaan - vaikka mieli olisi tehnyt - kun eräs patjan jousista pisti häntä ikävästi keskelle selkää. Kylmä huoneilma hiipi hänen iholleen Sashin riisuessa hänen housunsa. Pieni epäilys Sashin aikeista hiipi Viennan houreiseen mieleen, mutta pian haavaan painettu alkoholista märkä pyyhe vei kaiken hänen huomionsa. Lentäjäupseeri haukkoi henkeään kun ei enää pystynyt huutamaan, ja koetti päästä karkuun polttavaa, syövyttävää tuntemusta, joka nyt vei tykyttävän säryn paikan. Kipu oli niin suuri että jopa aivopesty akatemialainen taipui. Viennan silmät pyörähtivät kuopissaan ja nainen vaipui tummaan tietämättömyyteen.

Jossain vaiheessa useita tunteja myöhemmin, kun tajuttomuus oli vaihtunut sekaviin, kuumehoureisiin uniin, Vienna luuli nähneensä Sashin vierellään, ehkä vähän huolestuneen näköisenä. Vienna ymmärsi, että Sashin elanto oli nyt hänen elämästään ja kuolemastaan kiinni. Vienna tunsi lievää vahingoniloa ajatellessaan, että Sashi oli nyt sidottu hänen sairasvuoteensa vierelle siihen saakka, että hän joko heittäisi lusikan nurkkaan tai paranisi. Niin tai näin, Vienna ojensi kätensä tuota Sashin kuvaa kohti ja tarrasi kiinni.
"Älä uskallakaan jättää minua kahden sen hyypiön kanssa", Vienna mutisi käheästi, antaen unen ottaa vallan jälleen kerran. Sashi sai luvan suojella häntä nyt kun oli kerran saattanut hänet tällaiseen tilaan.

Herätessään joitakin tunteja myöhemmin säkkipimeässä huoneessa Vienna pelkäsi hetken, että oli menettänyt näkönsä. Vaimea kiroilu kiinnitti hänet tukevammin todellisuuteen ja hän tajusi näkevänsä hämäriä hahmoja ympärillään. Vilkaistessaan toiselle sivulleen hän säpsähti. Sashi makasi siinä hänen vieressään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vienna tajusi pitelevänsä yhä Sashista kiinni - aikaisempi ei siis ollut harhaa - ja päästi äkkiä irti. Vienna pyyhki kylmän hien kostuttamia hiussuortuvia kasvoiltaan ja yritti nousta pystyyn. Hänen lantionsa oli sidottu ja suuren kivun ja tuskan saattelema pikainen tarkistus vakuutti, että jalka oli yhä kiinni hänen muussa vartalossaan muullakin kuin sideharsolla. Vienna laskeutui takaisin makuulle. Kipu oli liikaa, vaikka kuume olikin ilmeisesti parantunut, eikä häntä heikottanut enää lainkaan niin paljon. Hänen täytyisi päästä Sashilta pakoon, tai ainakin esittää olevansa edelleen niin huonossa kunnossa, ettei meridinin puolikas voisi palauttaa häntä Akatemiaan, ei vielä. Jos Viennalla oli minkäänlaista käsitystä palkkionmetsästäjien tavasta toimia, Sashi olisi ainakin puoliksi hereillä, tai sitten se vanha ukko istuisi oven ulkopuolella pitämässä vahtia. Siniset silmät hakeutuivat jälleen Sashin nukkuviin kasvoihin ja pieni, vino hymy hiipi Viennan ei-enää-niin-punaisille huulille. Hän muisti tarinoita kouluajoiltaan eräästä puolirotuisesta Sashista. Tyttö oli päässyt Akatemiaan jälkijunassa, eikä systeemi tukenut sellaisia tyyppejä. Viennan tapainen, etuoikeutettu oppilas tiesi kaiken siitä, kuinka keskenkaiken kouluun tulleita kohdeltiin ja kuinka kaltoinkohtelemista kannustettiin niin oppilaskunnan kuin opettajienkin taholta. Akatemia ei ollut helppo paikka helpoimmillaankaan, ja Sashin kaltaisille tyypeille siitä pyrittiin tekemään yhtä helvettiä. Tarinan Sashi oli kuitenkin kaikesta huolimatta valmistunut Akatemiasta hyvin arvosanoin. Viennan täytyi nostaa hattua moiselle suoritukselle.
"Ajatella, perässäni on Se Kuuluisa Sashi", Vienna naurahti hiljaa pimeään. Nyt kun Viennan silmät alkoivat tottua hämärään hän erotti jo huoneen yksityiskohtiakin. Hän kiinnitti kuitenkin huomionsa Sashiin. Ajatella, että neiti Äkäpussi oli nyt noinkin rauhallinen. Ehkä Sashi luotti siihen, ettei Vienna pakenisi tässä kunnossa mihinkään - ja oli oikeassa. Vienna käätyi varovasti kyljelleen, kasvot nyt Sashiin päin, ja käpertyi vammansa asettamissa rajoissa mukavampaan asentoon. Varoen hän asetti otsansa Sashin otsaa vasten ja sulki silmänsä, toivoen pääsevänsä Sashin uniin, jotta saisi jonkinlaisen käsityksen puoliverisen ajatusmaailmasta. Jos vaikka jokin Sashin unessa paljastaisi tuon suunnitelmat Viennan suhteen.

Aamun utuinen valo herätti Viennan jälleen epäystävälliseen ilmapiiriin ja lonkasta säteilevään särkyyn. Sashi oli häipynyt hänen viereltään jossain vaiheessa yötä, ja Vienna oli yksin patjan läpi tökkivien jousien kanssa. Hän päästi muutaman hiljaisen kirosanan ja väänsi itsensä pystyyn, lonkkaansa uhmaten. Se, ettei huoneessa hänen lisäkseen ollut muita, ei voinut olla hyvä merkki.

Kaikista pahoista ajatuksistaaan huolimatta Sashi oli huojentunut, kun Lafayette menetti viimein tajuntansa. Ilman tuskanhuutojakin oli tarpeeksi epämiellyttävää tökkiä syvää haavaa, jonka ympärille veri oli paakkuuntunut mustaksi hyytelöksi. Hän puhdisti haavan huolellisesti ja pesi viimeisetkin veriroiskeet naisen valkeilta jaloilta. Hän ei ollut mikään ammattitaitoinen parantaja, mutta onnistui yrityksen ja erehdyksen kautta paketoimaan Lafayetten lonkan siistiin, valkoiseen kääreeseen. Sashi komensi Galen hankkimaan jostakin puhtaan yöpaidan, ja kun sai sen hetken kuluttua käsiinsä, vaihtoi sen sängyssä kalpeana ja kuumeisena makaavan Lafayetten ylle.

Kahden tunnin kuluttua hän saattoi viimein vetää tuolin seinänvierustalta ja istahtaa hetkeksi. Nainen painoi uupuneena kasvot kämmeniinsä. Hän oli myöhästynyt lounaalta ja myöhästyisi pian päivälliseltäkin. Sashi mietti, voisiko hän myöhästyä niin paljon, että hänen äitinsä kuolisi nälkään? Toiveajattelua, hän päätti. Salena pitäisi kuitenkin huolta Mhinistä, vaikka tämä luultavasti purki parhaillaan kiukkuaan tyttöparan selkänahkaan. Sashi vaimensi omantunnon syyttävän äänen ja pudisteli päätään. Hän oli saanut äidinrakkautta jo yli oman osuutensa.

Sashi heräsi synkistä aatoksistaan, kun Lafayette tarttui hänen käteensä. Hän säikähti ja oli jo vetää kätensä pois mutta antoi olla nähtyään viiltävän tuskan läikähtävän naisen sinisissä silmissä. Hän piteli tämän kättä varovasti aivan kuin peläten, että saattaisi vahingossa murskata Lafayetten hauraat luut. Tuskin tämä oli yhtään sen hauraampi kuin hänkään, mutta Sashi ei ollut koskaan osannut ajatella itseään naisena, sellaisena naisena kuin tämä upseerikokelas, joka nyt piteli hänen kättään. Vienna oli kaunis, melkein kuin ne virheettömät posliininuket lelukaupan näyteikkunassa – silkkiset kiharat ja kyyhkynvalkea iho. Sashin äiti ei ollut koskaan suostunut ostamaan hänelle sellaista.

Nuori nainen naurahti ääneen typerille ajatuksilleen.
"Sen hyypiön nimi on Gale", hän sanoi hiljaa ja pyyhkäisi hiussuortuvat Viennan hikiseltä otsalta. "Olemme vanhoja… ystäviä", hän lisäsi löydettyään edes jotenkuten sopivan ilmauksen kuvaamaan omituista suhdettaan vanhaan mieheen. Kaksi vuotta sitten Gale oli palkannut hänet murhaamaan nuoren vaimonsa rakastajan. Mies oli maannut kylmänä jo muutaman päivän, kun Gale oli tunnustanut olevansa rutiköyhä. Sashi ei pitänyt pettureista ja vielä vähemmän köyhistä pettureista, joten hänen ensimmäinen ajatuksensa oli listiä miekkonen joukon jatkoksi. Tämä oli kuitenkin saanut suostuteltua Sashin luopumaan aikeistaan ja jäänyt naiselle elämänsä velkaa. Puoli vuotta sitten jokin nälkäinen mutantti oli pistellyt Galen vaimon poskeensa (Sashi ei voinut olla ajattelematta, että oikeus oli tapahtunut), ja sen jälkeen puolimeridin oli käyttänyt vapautunutta yläkerran huonetta milloin piilopaikkanaan, milloin varastona sellaisille esineille, joiden oli parempi pysyä poissa sekä virkavallan että hänen äitinsä silmistä.

Vienna vaipui jälleen kuumeiseen uneen. Sashi vilkaisi huoneen ainokaista ikkunaa, jota täydellisen symmetrinen hämähäkinverkko peitti kuin pitsiverho. Aurinko oli karannut Korkeampaan kaupunkiin, ja taivas oli noenharmaan pilvimassan peitossa. Sashin korvat värähtivät, kun ensimmäiset sadepisarat törmäsivät ikkunalasiin. Hän huokaisi raskaasti ja painoi kasvot käsiinsä. Hän torkahteli ja havahtui hereille muutaman minuutin välein siitä huolimatta, että yritti pakottaa silmänsä pysymään auki. Eikö hän voisi lepuuttaa hetken väsynyttä mieltään? Hän nukkuisi vain hetken, ei Vienna sillä aikaa karkaisi. Sashi antoi periksi kiusaukselle ja kävi pitkäkseen Viennan viereen. Hän pelkäsi, että nainen heräisi, jos hän irrottaisi otteensa tämän kädestä, joten hän antoi asian olla.
Sashi nukahti välittömästi tuhkanharmaat silmänsä suljettuaan.

Kun hän viimein heräsi, huone kylpi sinisessä valossa. Sashi tunsi jonkun lämpimän hengityksen kasvoillaan ja loikkasi säikähdyksestä istumaan, kun tajusi, kuka hänen vieressään uinui. Hän nousi pystyyn ja otti varmuuden vuoksi muutaman askeleen taaksepäin kuin peläten, että Vienna kävisi hänen päälleen. Nainen räpäytti vielä muutaman kerran hämmentyneenä silmiään ennen kuin syöksyi alakertaan.

Sashi oli juuri nauttimassa aamiaisteetä Galen kanssa, kun katon läpi kuului jousien narinaa. Hän kaatoi Viennalle teetä ohueen, vaaleankeltaisilla ruusuilla koristettuun teekuppiin, nosti molemmat kupit tarjottimelle ja marssi kantamuksineen yläkertaan.
"Hyvää huomenta, päivänpaiste!" hän sirkutti ääni ironiaa tihkuen ja laski tarjottimen kolmen jalan varassa tasapainottelevalle yöpöydälle.

Vienna käänsi päätään portaikosta kuuluvia askelia kohden ja laskeutui takaisin patjalle juuri kun Sashi asteli ovesta sisään. Vienna pyöräytti silmiään toisen tervehdykselle ja nuuski sitten varovasti ilmaa.
"Tuoksuu hyvältä", nainen totesi, kuikuillen Sashin tuomalle tarjottimelle. Viennan edellisenä aamuna niin huolella väkertämä meikki oli vähän miten sattui, ja kastanjanruskeat hiuksetkin olivat kuumeessa kärsittyjen tuntien jälkeen pörrössä ja takkuiset. Ulkonäöstään tietämättömänä Vienna keskittyi vain teehen, joka tuoksui huomattavasti paremmalta kuin se litku, jota Sashi oli pistellyt menemään edellisenä päivänä siellä kahvilassa. Vienna vei kätensä itsetietoisena hiuksiinsa ja kauhistui niiden hikistä tahmaisuutta. Hänen ylpeytensä ei aivan heti toipuisi moisesta, etenkin kun Sashi näytti olevan aivan yhtä sievä kuin eilenkin. Viennan pehmoiset huulet vääntyivät tyytymättömään mutruun, mutta vain hetkeksi. Hän ei todellakaan aikonut antaa Sashille sitä tyydytystä, että tunnustaisi tuon olevan parempi kuin hän yhtään missään. Sellainen ei kertakaikkiaan käynyt yksiin hänen luonteensa kanssa.

"Taisit nukkua aika hyvin?" Vienna sanoi muikeasti, kurottaen teekupin käteensä ja vieden sen nenänsä alle. Hän hengitti teen hurmaavaa tuoksua ja pieni hymynkare käväisi hänen kasvoillaan. Teehensä puhallellen Vienna keskittyi kiusoittelemaan Sashia. Oli melko uskomatonta, että Sashi oli ylipäätään asettunut hänen viereensä, ja vielä todella nukahtanut. Kaipa meridin luotti jollain hyvin, hyvin syvällä sisimmässään Viennaan, ja tottahan se oli, niin omahyväinen ja itsekäs kuin Vienna osasikin olla, hän ei ollut suinkaan tietentahtoen pahansuopa. Hän oli myöskin kiitollisuudenvelassa Sashille, koska ilman naisen apua hän olisi varmasti jo kuollut verenhukkaan tai johonkin paljon pahempaan.
"En tainnut houreeltani ehtiä kiittämään sinua", Vienna aloitti, siemaisten varovaisesti kuumaa juomaa. Hörppiminen auttoi jäähdyttämään nestettä, vaikkei se kovin hyvätapaista ollutkaan.
"Enkä aio kyllä kiittääkään", nainen jatkoi, kohottaen tummien ripsien ja tuhriintuneen meikin reunustamat silmänsä jälleen Sashiin, "sillä se tarkoittaisi, että asia on loppuun käsitelty ja sitä se ei missään nimessä ole. Mitä sinä aiot nyt tehdä kanssani?" Upseerikokelas tiedusteli, lämmitellen molempia kämmeniään teekupin kyljillä. Hän kallisti kevyesti päätään, katsellen meridiniä. Nainen kohotti toisen kätensä hieraisemaan suurehkon nenänsä vartta ja jatkoi liikettä sitten ylös, vetäisten sotkuista tukkaa pois kasvoiltaan. Ai että, häntä ällötti olla näin törkyinen. Sashi tuskin olisi kovin suostuvainen kylvettämään häntä, vaikka hän pyytäisi miten kauniisti. No, saihan sitä aina yrittää.

"Jos aiot palauttaa minut Akatemiaan, voisit ainakin auttaa minua peseytymään ensin?" Lentäjäupseeri kurotti asettamaan teekupin takaisin tarjottimelle ja yritti sitten päästä jaloilleen. Hän joutui ponnistelemaan kotvan jos toisenkin, mutta onnistui siinä viimein, joskin joutui nojaamaan seinään. Oikealla kädellään Vienna tarttui valkeaan yöpaitaan.
"Mikä tämä on? Ja kuka sen puki päälleni?" Naisen mielessä käväisi karmiva mielikuva vanhasta ukosta kiskomassa vaatteita hänen yltään ja häntä puistatti. Osasikin olla inhottava ajatus. Vienna tutki huonetta katseellaan toivoen, että yläkerrasta löytyisi kylpyhuone, ja löytyihän sieltä, varsin ruusuinen sellainen, kukkatapetteineen ja vaaleanpunaisine kylpyhuonemattoineen. Jotta kylpyhuone olisi ollut mahdollisimman mauton, myös suihkuverho oli samaa kuosia tapetin kanssa. Vienna päästi suustaan pienen, yökötystä kuvastavan äännähdyksen ja etsi sitten valoa. Lopuksi hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan Sashia.
"Tuletko sinä? En minä tästä yksinäni selviä, ja minua ihan todella kuvottaa olla näin likainen. Voisi kuvitella että kaaduin suoraan likaojaan, hiuksistani päätellen", Vienna sanoi, koettaen pitää äänensä kohtuullisen neutraalina, ettei olisi kuulostanut aivan täysin turhamaiselta hienostopennulta - joka hän tietenkin oli.

Sashi istahti Viennan sängyn viereen ja hörppäsi teetään.
"Jasmiiniteetä", hän totesi. Ihme, että kelpaa, hän oli aikeissa lisätä mutta päätti sitten toisin. Hän ei halunnut kuulostaa katkeralta Viennan korvissa. Hän ei kaivannut tämän sääliä ja vielä vähemmän tämän vahingoniloa.
"Nukuitko sinä hyvin? Miten voit?" hän väisti naisen kysymyksen vastakysymyksellä. Vienna näytti juuri sen sortin prinsessalta, joka tunsi sen kuuluisan herneen selkäänsä vasten kymmenmetrisen patjavuorenkin läpi. Hänen oli itsensäkin myönnettävä, että oli viettänyt yönsä huomattavasti mukavammillakin makuusijoilla. Akatemialainen näytti joka tapauksessa huomattavasti paremmalta kuin eilen, olkoonkin, että tämän silmämeikki oli valunut poskille ja hiuspehko oli sellaisessa sotkussa, että viisaampikin harakka olisi saattanut erehtyä tekemään sinne pesänsä.
"Oletko nälkäinen?" Sashi kysyi ja pyöritteli siroa hopealusikkaa kupissaan. Hän oli ollut syömättä melkein vuorokauden, ja kun Gale oli aamusella laskenut hänen eteensä lautasellisen kananrintaa ja tuoreita vihanneksia, hän oli käynyt ruoan kimppuun pöytätavoista välittämättä.

"Mitäkö aion tehdä kanssasi?" Sashi naurahti kuin vastaus olisi ollut itsestäänselvyys. Ja niin sen olisi pitänytkin olla.
"Odotan niin kauan, että pystyt kävelemään omin avuin. Sitten vien sinut takaisin Akatemiaan ja korjaan voittoni. Sen jälkeen toivotan sinulle hyvää loppuelämää", hän sanoi maireasti hymyillen. Se, kuinka pitkäksi Viennan loppuelämä venyisi, ei olisi hänen päänsärkynsä.

"Kai minä voin", hän totesi ja kohautti olkiaan, kun Vienna pyysi apua peseytymisessä. Luultavasti naisella oli kotonaan käytössään joku kuninkaallinen kylvettäjä.
"Minä puin", Sashi vastasi ja rypisti otsaansa. Vienna voisi arvostaa Galen vieraanvaraisuutta ja hänen huolenpitoaan edes hieman enemmän. Ei hän huvikseen tazzyrialaista hienohelmaa paaponut.
"Sinun pitäisi kyllä pärjätä yksinkin, kun kerran jaksat valittaa noin paljon", hän mutisi ja seurasi naista syksyn kellastamaa ruusutarhaa muistuttavaan kylpyhuoneeseen.
"Istu alas. Haluan vilkaista sitä haavaa", hän komensi ja nosti kädet lanteilleen. Vienna rutisi kuin pahainen kakara, joten hän myös kohtelisi tätä kuin lasta.

[i suck]

Vienna vilkaisi Sashia tutkivasti. Hän ei voinut olla tuntematta oloaan epätervetulleeksi, ja sitähän hän varmasti olikin. Sashi tuntui lukevan hänen reaktioihinsa paljon enemmän kuin mitä ne oikeasti olivatkaan, mutta upseerikokelas päätti pitää suunsa kiinni. Hän oli saanut aikaan jo aivan tarpeeksi kränää ja pahaa mieltä, eikä hän aikonut tehdä elämästään yhtään helvetillisempää kuin se jo oli. Sashin käskystä Vienna lenkkasi pytylle, laskien sen kannen. Hän piti altaanreunasta kiinni kääntyessään ja laskeutui varovaisesti istumaan, purren hammasta välttyäkseen ulisemasta ääneen kun hänen lonkkansa kiroili vastalauseitaan niin kovaa, että ne tuntuivat aina hiusrajassa saakka. Päästyään istumaan, kipu hellitti hieman, mutta palasi taas kun Sashi keskittyi avaamaan sidettä. Vienna ei voinut olla katsomatta paljastuvaa vammaansa ja oli henkäistä kauhusta, kun sinertävänpunertavankeltainen, ruhjoutunut lonkka lukuisine syvään pureutuneine haavoineen kuoriutui siteistä. Sashi oli tehnyt hyvää työtä puhdistaessaan haavoja, sillä yhtään tulehtumisesta kertovaa punoitusta ei ollut näkyvissä. Vienna kallisti päätään, sinisten silmien tutkiessa kauniissa kaaressa ja säännöllisin välimatkoin olevia syviä kuoppia. Pieni mutru huulillaan Vienna huokaisi.

"Hyvää työtä, Sashi", hän myönsi, nyökyttäen päätään, "mutta saattaa vierähtää hetki tai kaksi ennen kuin minä kävelen minnekään, puhumattakaan lentoaluksesta ja Tazzyriasta", siniset silmät kiinnittyivät nyt meridinin kasvoihin. Kaikki heidän välisensä henkilökemiat - tai niiden puute - sivuun, Sashi ei voisi pitkään aikaan liikuttaa Viennaa minnekään - ellei sitten kantaisi naista - eikä Vienna todellakaan voisi jäädä Galen taloon. Tai voisi, kai.
"Kuule, Sashi, niin hyvää huolta kuin sinä ja se.. vanhempi herrasmies olettekin minusta pitäneet, minusta tuntuisi todella epämukavalta jäädä tänne. En luota sinuun, enkä todellakaan mahdollisiin… kumppaneihisi", ajatus Sashista ja Galesta yhdessä tuntui absurdilta, muttei se kai mahdotonta ollut. Mikään tässä kaupungissa tuskin oli.
"Tahtoisin kotiin", Vienna sanoi hiljaa. Lähes vuorokauden kestänyt kova kuume ja sairastelu oli heikentänyt naista näkyvästi, ja kaikki vitsikkyys oli poissa. Huumori oli hyvä tapa suojautua vihollisten henkisiltä hyökkäyksiltä, mutta oli aikoja, jolloin Viennakaan ei jaksanut tapella. Hän oli Sashin armoilla, sehän nyt oli selvää, ja saattoi vain toivoa, että Sashi antaisi periksi ja päättäisi antaa hänen lähteä edes omaan loukkoonsa.

Odottamatta Sashin vastausta - vain koska pelkäsi naisen kieltäytyvän - Vienna vääntäytyi pystyyn, tällä kertaa vieläkin varovaisemmin, sillä hänen haavojaan ei pitänyt mikään kasassa, hentoja ihokudoksia ja rupeutumia lukuunottamatta. Pieni, punainen veripisara pusertui ruven raosta ja lähti vierimään pitkin naisen valkeaa reittä heti ensimmäisellä askeleella, mutta nainen oli päättänyt vakaasti päästä suihkuun, ja riisui paitansa. Hän värisi viileän huoneilman hyökätessä hänen iholleen nyt kun paidan suoja oli tiessään, ja Vienna vei käsivartensa rintojensa peitoksi. Hän hieroi käsivarsiaan pysyäkseen edes plussan puolella. Hän linkutti suihkun luokse, kiittäen mitä jumalia sitten olikaan olemassa siitä, ettei kylpyhuoneessa ollut ammetta. Vienna vilkaisi lantiotaan ja naurahti, tajutessaan, että se näytti aivan kuin jokin suurenpuoleinen hirviö olisi purrut häntä kankusta.
"Melkoinen sotavamma, vai mitä", Vienna mutisi, vääntäen suihkun auki. Toistaiseksi kaikki sujui melko hyvin, mutta tuntui silti turvallisemmalta kun Sashi seisoi vieressä. Vienna ei ikinä elämässä pääsisi ylös jos sattuisi vaikka liukastumaan. Hän vilkaisi varovaisesti Sashiin, tajuten itsekin, ettei ollut millään muotoa puolustuskykyinen jos jotain tapahtuisi. Ilmeisesti Sashin määräys oli kuitenkin palauttaa hänet elävänä, eikä Sashi varmaankaan kuristaisi häntä tähän paikkaan. Vienna ojensi siron, pitkäsormisen kätensä veden alle ja nyrpisti nenäänsä. Kylmää. Niinpä tietenkin. Hän väänsi veden niin kuumalle kuin vivusta lähti, mutta kuumimillaankin vesi oli haaleaa, aivan kuten siinä murjussa jossa hän piti majaa. Vienna astui varoen suihkun alle ja hytisi veden valuessa pitkin hänen ihoaan.
"Tuletko sinä?" Vienna kysyi, nojautuen pois suihkun alta.

Sillä aikaa kun Vienna taisteli itsensä istuma-asentoon pytynkannelle, Sashi kävi hakemassa sidetarpeet ja etanolin sängynpäädystä. Pullon pinta näytti huvenneen yön aikana, ja hän mietti, oliko Gale sittenkin käynyt tervehtimässä vaimonsa sängyssä uinuvia neitokaisia.
Sashi palasi kylpyhuoneeseen ja kyykistyi Viennan eteen. Hän kiersi varovaisesti sideharsoa naisen lonkan ympäriltä. Ensimmäiset kerrokset olivat yhä puhtaanvalkoiset, mutta neljättä koristi jo hailakanpunainen tahra. Siteen alta paljastuvan haavan ei voinut parhaalla tahdollakaan sanoa näyttävän hyvältä, mutta ainakaan se ei osoittanut merkkejä tulehduksesta. Sashi keskittyi desinfioimaan haavaa ja antoi Viennan jutella yksinään. Hän olisi voinut suhtautua naiseen ystävällisemmin, ellei olisi jatkuvasti epäillyt, että tämän kohteliaisuus ja kiinnostus oli teeskenneltyä ja tarkkaan harkittua. Viennalla ei ollut mitään syytä olla hänelle ystävällinen, ei mitään syytä kiittää häntä. Tazzyrialainen saisi pitää häntä niin katkerana kuin ikinä halusi, mutta Kowloonissa harva tarjosi apuaan ilman taka-ajatuksia tai vähintäänkin taloudellisia intressejä. Ei hänkään Viennaa hyvää hyvyyttään paikkaillut.

"Kotiin?" Sashi tuhahti ivallisesti. "Ja missähän se mahtaisi olla? Miten ajattelit päästä sinne?"
Jos Vienna kuvittelli, että hän päästäisi tämän edes raajarikkona ja kaikin puolin toistaitoisena silmistään, tämä oli väärässä. Ja jos Vienna kuvitteli, että hän auttaisi tämän kotiin (Sashi oli yllättynyt, että nainen kutsui Kowloonissa jotakin kodikseen), tämä oli vielä pahemmin väärässä.
Sashi käänsi nopeasti selkänsä, kun Vienna tarttui yöpaitansa helmaan. Hän tuijotti tiukasti seinää ja kuunteli, miten toinen tassutteli suihkukoppiin. Hän uskalsi irrottaa katseensa paperiruusuista vasta, kun kuuli veden kohinan.
"Niin no, jos nyt mutanttiansaan kaatumista vai sodaksi kutsua", hän mutisi ja kohotti kulmiaan. Hän istahti lattialle turvallisen matkan päähän suihkusta ja hätkähti, kun Vienna avasi suunsa.
"Sinne vai?" hän kysyi yllättyneenä ja erehtyi kohottamaan katseensa. Vilaus Viennan sileästä reidestä sai hänet kääntämään päänsä vastakkaiseen suuntaan. Hänen oli myönnettävä, että hän kaipasi suihkua. Kaikkein mieluiten hän olisi tietenkin astunut omaan, ruosteisilla tassuilla seisovaan kylpyammeeseensa, mutta siinä tilanteessa ei ollut varaa nirsoilla. Hänen hiekanruskeat hiuksensa roikkuivat olkapäillä tahmeina ja rasvaisina, ja hän löyhkäsi vereltä, lialta ja koinsyömiltä petivaatteilta.

"Älä katso", Sashi vannotti ja kääntyi selin Viennaan. Hän veti mustan t-paidan päänsä yli ja avasi rintaliiviensä hakaset. Naisen selkään tatuoidun lohikäärmeen suomut välkähtivät laiskasti, kun hän kumartui riisumaan alushousunsa. Hän risti käsivarret rinnalleen ja koikkelehti nopeasti suihkukoppiin. Hän oli epämiellyttävän tietoinen omasta vartalostaan ja siitä, että Vienna oli ensimmäinen ihminen sitten vaippaiän, joka näki hänet alastomana.

[sashi on nuori ja viaton. sain btw valmiiks sellasen jonkunlaisen headerin]

Vienna pyöräytti silmiään Sashin kainostelulle ja käänsi sitten selkänsä naiselle. Jos tuo kerran niin vaati. Vienna etsi katseellaan jonkinlaista pesuainetta hiuksilleen, ja ylellisyyteen tottunut kuin oli, hän ei mitenkään yhdistänyt kulunutta, lohkeillutta saippuanpalaa hiustenpesuun. Kun suihkutila muuten oli täysin vajaa pesuaineista, Vienna tarttui huokaisten saippuaan. Tämän täytyi olla kaikkien nöyryytysten huippu. Nuuhkaistessaan saippuaa hän totesi, että olisi ollut parempi jättää se tekemättä, sillä mummomainen ruusuntuoksu sai hänet lähestulkoon antamaan ylen.
"Mitä ikinä teetkään, älä nuuhki tätä saippuaa", Vienna varoitti, kastellen saippuanpalan suihkun alla ja hieroen sitä sitten käsiinsä. Tyytyväisenä kuplien määrään hän laski palasen sille nimetylle alustalle ja hieroi kuplat käsistään hiuksiinsa, ja loput vartalolleen. Hänen olisi tehnyt mieli pyytää Sashia pesemään hänen selkänsä, muttei kehdannut mennä ihan niin pitkälle. Vienna kääntyi ympäri juuri kun Sashi astui suihkukoppiin ja oli törmättä naiseen koko rintavarustuksensa voimalla. Hän käänsi ylävartaloaan niin, että ulottui saippuaan ja ojensi sen Sashille.
"Se haisee kamalalle", Vienna varoitti vielä, nojaten sitten päänsä takakenoon niin, että sai vaahdot huuhdottua hiuksistaan ja vartaloltaan.

Koska Sashi oli nimenomaan kieltänyt katsomasta, niin pakkohan Viennan oli vilkaista. Sashin jäntevä, nuori vartalo ansaitsi kaikki kehut, mitä sille keksi antaa, ja naisen selässä oleva lohikäärme oli totta tosiaan näyttävä. Viennan huulille kohosi vino virne. PakkohanViennan oli Sashia vähän kiusata, tazzyrialaisen kasvatuksen kun oli saanut.
"Miten sinä olet tällä alalla vaikka olet noin kaunis alasti? Sinä tienaisit maltaita vain maakaamalla paikallasi", Vienna naurahti. Kukaan nainen ei tosissaan ehdottaisi mokomaa, mutta kun Sashi oli ollut niin häveliäs.
"Kiva tatuointikin sinulla on. Onko sillä jokin syvempi merkitys, vai kenties teini-iän uhmaa?" Nainen tiedusteli. Ehkei Sashi niin pistäisi sitä pahakseen?

Vienna oli viimeksi jakanut suihkun - tai ylipäätään minkään peseytymismuodon - joskus 16-vuotiaana. Muisto lämmitti hänen mieltään, ja hetken hän mietti mitä Rexille mahtoi kuulua. Luultavasti tuo vehtasi Viennan kelvottoman puolisisaren kanssa ja kartutti Mican lapsikatrasta. Mokoma sai ollakin, Vienna ei kaivannut pettureita lähelleen. Hän vilkaisi jälleen Sashiin. Naisen kanssa ei ainakaan tarvitsisi miettiä lapsia, se hyvä siinä oli. Naisen kanssa ei tarvinnut miettiä niin monia muitakaan asioita, että se vaikutti järkevimmältä vaihtoehdolta ylipäätään. Vienna havahtui ajatuksistaan tajuamaan, että hänen lantiotaan särki niin kuin ei ikinä ennen, ja hänen oli päästävä istumaan. Hän huuhteli itsensä huolella loppuun ja ontui sitten pois suihkusta, etsien katseellaan pyyhettä. Hän nappasi naulasta toisen ja kuivasi nopeasti takamuksensa ennen kuin istuutui jälleen alas. Viennan teki mieli valittaa, mutta mitä hyötyä siitäkin olisi ollut? Niinpä hän tyytyi kuivaamaan itsensä ja odottamaan, että Sashi tulisi ja paketoisi haavan takaisin niin kuin se oli ollutkin.

{Lyhyttä ja shaibaa, mut pääsinpä pelaa. <3 My day has been made. Ja joo, huippua! Pist tulee vaik sähköpostiin, chachakobaka[at]gmail[dot]com <3 Sun kaikki hahmot on muuten enempivähempi kainoja ja kokemattomia. :D}

Sashi hyppäsi säikähtäneenä pari askelta taaksepäin, kun Vienna käännähti ilman ennakkovaroitusta. Oli varsin vaikeaa yrittää pitää katseensa tämän kaulan yläpuolella, kun tämä liikkui niin holtittomasti edestakaisin.
"Uskot varmaan, että tämä ei ole minun kylpyhuoneeni", Sashi naurahti kuivasti. Hän ei viihtinyt Galen asunnossa sen paremmin kuin Viennakaan. Aina, kun hän yöpyi yläkerran huoneessa, hänestä tuntui, että Galen vaimon ja tämän rakastajan haamut tuijottivat häntä seinänvierustalta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Niin kauan, kun Mhin piti valtakuntaa talossa, jonka Sashi oli heille hankkinut ja sisustanut, hän ei voinut viedä Viennaa kotiinsakaan.

Sashi peseytyi nopeasti ja Viennan katsetta vältellen. Suihku pisaroi vettä hänen herkille korvilleen, mikä sai hänet nyrpistämään nenäänsä. Hän olisi käynyt paljon mieluummin kylvyssä, jossa sai sentään itse säädellä kastumisen astetta.
Sashi oli juuri hieromassa halvalta parfyymiltä löyhkäävää saippuaa hiuksiinsa, kun Vienna kommentoi hänen vartaloaan. Hänen poskensa lehahtivat tomaatinpunaisiksi, ja hän rypisti närkästyneenä kulmiaan. Vihjasiko Vienna, että hänen olisi pitänyt ryhtyä huoraamaan? Sitten nainen kysyi hänen tatuoinnistaan, ja hän keskittyi kiitollisena miettimään vastausta. Miksi hän oli ottanut tatuoinnin? Äidin huomion kiinnittämisellä oli luultavasti ollut asian kanssa enemmän tekemistä kuin teini-iän kapinoinnilla, mutta ei sekään riittänyt perimmäiseksi syyksi. Hän oli halunnut testata itseään. Kokea kestämätöntä kipua ja kuitenkin kestää sen kaiken. Ehkä kipu itsessään oli se syvempi merkitys.
"Satuin vain pitämään kuvasta", Sashi vastasi ja kohautti olkiaan.
"Mitähän sinun kihlattusi ajattelee siitä, että jaat suihkun jonkun toisen kanssa?" hän naljaili vuorostaan huuhdellessaan saippuaa hiuksistaan. Ei Vienna sitten loppujen lopuksi ollut hänen apuaan tarvinnut.
Luultavasti hän halusi vain nähdä minut alasti, Sashi ajatteli huvittuneena ja kietoi pyyhkeen tiukasti ympärilleen.

Tällä kertaa hän sai Viennan lonkan pakettiin huomattavasti nopeammin.
"Odota siinä, niin käyn hakemassa sinulle jotakin päälle pantavaa", hän ilmoitti ja tassutteli makuuhuoneeseen. Hän penkoi hetken valtavaa, hilseilevän valkoista vaatekaappia, jossa roikkui sulassa sovussa sekä hänen että Galen vaimon vaatteita. Hän valitsi Viennalle mustan t-paidan ja kermanvalkoisen kellohameen, joka oli mitä ilmeisimmin kuulunut vaatekaapin edelliselle omistajalle.
Hän palasi kylpyhuoneeseen ja heitti vaatekerran Viennan syliin.
"Ajattelin, että hame antaa vähän enemmän tilaa haavalle", hän selitti valintaansa ennen kuin marssi takaisin vaatekaapille. Hän kiskoi jalkaansa mustat, mattapintaiset nahkahousut ja niin ikään mustan neulepuseron. Vasta tuijottaessaan murtuneesta peilistä heijastuvaa röyhkeän syväänuurrettua kaula-aukkoa hän tajusi, että oli tarttunut vahingossa Galen edesmenneen vaimon ainokaiseen mustaan vaatekappaleeseen. Hän heitti pyyhkeen hartioilleen ja palasi taas kylpyhuoneeseen.
"Mitäs sitten?"

[nii tai sit vaihtoehtosesti kauheita hutsuja D: freudilla olis varmaan asiaa. miks sulla muuten on clyde iconissa?]

Vienna loi Sashiin yllättyneen katseen kun nainen toi hänen kihlattunsa esiin. Sashi oli tosiaan tehnyt taustatyönsä huolella. Viennan kihlatusta tuskin olisi huolta, tyyppi oli varmasti jo piehtaroinut useiden naisten kanssa sitten hänen pakonsa, eikä se oikeastaan ollut edes ihme. Tazzyrialaiset nyt vain olivat sellaisia. Jos halusi uskollisen puolison, ei todellakaan kannattanut rakastua tazzyrialaiseen, sillä he tuntuivat asettavan standardit uskottomuudelle ja selän takana vehtaamiselle muutenkin. Heidän kulttuuriinsa kuului petollisuus ja kaiken sortin valehteleminen, ja miten muuten asiat olisivat voineetkaan olla yhteiskunnassa, jossa jokainen ajoi tasan omaa etuaan, eikä kenenkään muun?

Vienna pysyi hiljaa koko sitomisoperaation ajan, katsellen vain Sashin työskentelyä pää hieman kallellaan. Hän puki varovasti päälleen ollakseen ärsyttämättä lantionsa vammoja liiaksi asti. Kohottaessaan jälleen katseensa Sashiin, Vienna oli vähällä virnistää, mutta onnistui pidättelemään itseään. Sashin röyhkeä kaula-aukko oli jotain aivan toista, kuin mitä hän olisi tältä punastelevalta ja häveliäältä neitokaiselta kehdannut odottaa.
"Ihan kiva, Sashi. Oletko joskus ajatellut, että voisit käyttää jotain väriä? Se saattaisi oikeasti sopia sinulle, tuo musta kun on niin kamalan ankea", Vienna sanoi, koettaen pitää kommentit rintavaosta itsellään. Hän kätki pienen, hieman vahingoniloisen hymyn katsomalla alaspäin samalla kun mukamas asetteli hameensa helmaa. Saatuaan ilmeensä kuriin hän lenkutti takaisin makuuhuoneen puolelle ja suoraan Sashin ohitse yläkerran tuhruiseen ikkunaan. Sää oli kolkko, kuten tavallista, mutta leveä ikkunalauta antoi oivan mahdollisuuden seurata sumun kerääntymistä ja laimenemista, sateen nousua ja laskua.
"En tiedä. Sinä minut tänne vangitsit, voisit varmaan keksiä jotain tekemistäkin?" Vienna vilkaisi Sashiin, mutta keskittyi sitten selvittämään Galen asunnon sijaintia ikkunasta näkyvien maamerkkien perusteella. Niitä ei todellakaan ollut montaa, ja Vienna luopui melko mahdottomasta tehtävästä.
"Jos sinulla on jotain tekemistä, niin voit toki mennä tekemään mitä sinun täytyy. Minä tuskin täältä katoan minnekään, ja uskoisin, että rakas ystäväsi on enemmän kuin innokas pitämään minut täällä, vaikka jonkin tuliaseen voimin", Vienna huokaisi teatraalisesti ja siirsi jälleen katseensa Sashiin. Häntä rasitti olla vieraissa nurkissa ilman minkänlaista kiintokohtaa tai päämäärää.

{taas lyhyttä, mutta yhy :< voisitsie pistää sen toisen wallpapperin mulle e-mailiin tms? en tiiä koska nyt taas ehin kyhää niit sivui, sain työvuorolistat ni mulla on vielä viis päivää töitä tässä ennen seuraavaa vapaata (stna) ni ehkä sitten. <3 Nyt pakkelia pikaseen naamaan ja sit töihin taas! ^^ Onneks sunnuntait on helppoja. <3

//edit: siinon Hassan Vampirates! sarjakuvasta, btw! :D}