Catch me (if you can)!

"Ehkä siellä, mistä sinä olet kotoisin, paras tapa sulautua väkijoukkoon on pukeutua värikkäisiin sametteihin ja loimuaviin silkkeihin, mutta täällä se tarkoittaa, että kaivat verta nenästäsi", Sashi totesi kuivasti. Korkeammassa kaupungissa ja jopa Shadow Pearlissa pukeuduttiin tietenkin viimeisen muodin mukaan ja itse kunkin aseman vaatimalla arvokkuudella, mutta Varjokaupungissa sellainen uskaliaisuus olisi palkittu varkausyrityksellä. Sitä paitsi, tumma vaatekerta toimi saastaisessa kaupunginosassa kuin maastopuku.
"Minulle ei makseta sinun viihdyttämisestäsi", hän lisäsi ja tarkkaili ikkunalautaan nojaavaa Viennaa. Toisesta kerroksesta oli maahan vain kolmen metrin pudotus, mutta vaurioituneen lonkkansa kanssa Vienna tuskin selviytyisi loikasta voittajana ja mahalaskutta. Sashi ei siis ollut erityisen huolissaan. Ja mikäli tazzyrialainen sattuisikin onnistumaan, hän jäljittäisi karkuun linkuttavan naisen hetkessä.

"Mehal!" Gale kutsui kärsimättömän kuuloisena alakerrasta, ja Sashi pyöräytti silmiään. Miksi ihmeessä äijän oli kutsuttava häntä hänen syntymänimellään?
"Myrkyt taitavat kylläkin olla enemmän Galen juttu", hän tokaisi ja iski Viennalle silmää. Vanha mies hankki elantonsa ostamalla, valmistamalla ja välittämällä erilaisia huumeita, lääkkeitä ja myrkkyjä, jotka olivat paitsi toimivia myös äärimmäisen hintavia.
"Tuon sinulle pian aamiaista", Sashi lupasi ja poistui käytävään. Hän lukitsi varmuuden vuoksi oven takanaan ennen kuin lähti alakertaan. Hän oli tutkinut Viennan tavarat huolellisesti edellisenä iltana, ja tämän varsin barbaarimainen viidakkoveitsi lepäsi nyt turvallisesti keittiön lipastonlaatikossa. Oli Vienna kuinka sairas ja raihnainen tahansa, tämä ei varmasti ohittaisi tilaisuutta viiltää hänen kurkkuaan.

Gale istui yhä pöydän ääressä järjestyksessä neljäs teekupillinen edessään. Valitus alkoi samantien, kun Sashi astui keittiöön. Meridin ryhtyi pilkkomaan kananrintaa ja kuunteli puolella korvalla marmatusta siitä, kuinka paljon hallaa heidän talossa oleskelunsa teki Galen liiketoimille. Mies sai purnaukseensa uutta pontta huomatessaan, että Sashi oli pukeutunut hänen rakkaan, vieraissa vuoteissa viihtyneen vaimonsa paitaan. (Olkoonkin, että Galen vetinen katse viipyi muutaman ylimääräisen sekunnin hänen povellaan.) Kun ukko palasi taas bisneksiinsä ja korvausvaateisiinsa, Sashi sai tarpeekseen. Hän käännähti ympäri ja osoitti talon isäntää leveäteräisellä wokkiveitsellä.
"Minä ja Vienna emme häiritse bisneksiäsi paskan vertaa", hän sanoi kylmästi. "Luultavasti tulosi vain nousisivat, jos laittaisit kauniin tazzyrialaisen näyteikkunaan."
Gale tuijotti takaisin yhtäläisen kylmin katsein mutta ymmärsi sentään pitää suunsa kiinni. Sashi ryhtyi jälleen kuutioimaan valkeaa kananlihaa.
"Liiketoimistasi puheen ollen, löytyisikö sinulta jotain, mikä nopeuttaisi pikku upseerimme toipumista?" nainen jatkoi hetken kuluttua.
"Hassua, että satuit kysymään. Sain juuri pari päivää sitten uutta tavaraa tehtaalta", Gale vastasi ovelasti.
"Ja hinta?"
"Kuusisataa pesetaa", mies pamautti. Sashi vilkaisi Galea epäuskoisena olkansa yli. Hän oli jo kysyä, oliko kuullut väärin, mutta päätti sitten antaa olla. Hän oli tehnyt käävän kanssa tarpeeksi bisnestä tietääkseen, millaisissa sfääreissä tämän hinnat liikkuivat.
"Entä alennukset?" hän kysyi, vaikka arvasi jo vastauksen.
"Kuusisataa pesetaa alennuksineen", Gale totesi ja kuulosti kovin omahyväiseltä. Sashi huokaisi ärtyneenä. Hän ei ikimaailmassa laittaisi sellaisia summia johonkin mutantinsuomuista jauhettuun moskaan. Jossakin toisessa tilanteessa Vienna olisi varmasti ollut valmis maksamaan maltaita terveydestään, mutta entä nyt, kun paraneminen veisi naisen takaisin Tazzyriaan?

Sashi siirsi kanan ruusukuvioiselle ruokalautasella ja lastasi mukaan muutaman siivun leipää. Gale oli yllättävän hyvä kokki niin kauan, kun malttoi olla lisäämättä resepteihin omia ainesosiaan. Hetken kuluttua hän palasi yläkertaan kantamuksineen.
"Hyvää ruokahalua", Sashi toivotti ja työnsi lautasen Viennan syliin. "Minun täytyy käydä hoitamassa asioita, mutta ole kuin kotonasi", hän jatkoi virnistäen. Ulko-ovi narahti alakerrassa: ilmeisesti Galen liiketoiminta ei ollut sittenkään kuihtunut kokoon heti heidän saavuttuaan. Sashi heitti nahkatakin niskaansa, veti saapikkaat jalkaansa ja kietoi huivin kaulansa ympärille. Hän heilautti Viennalle kättään, ennen kuin jätti tämän ruokailemaan rauhassa.

Viiden minuutin kuluttua Sashi seisoi alhaalla kadulla. Hän kytki virran hopeakylkiseen kämmentietokoneeseensa, joka tervehti häntä virheilmoituksella: postilaatikko täynnä. 12 uutta viestiä, 46 vastaamatonta puhelua, valtaosa hänen äidiltään. Sashi kuittasi viestit luetuiksi ja selasi lokia. Yksi puhelu tazzyrialaiselta everstiluutnantilta. Nainen kurtisti kulmiaan. Hän valitsi numeron ja siirtyi hieman hiljaisempaan paikkaan. Hetken kuluttua everstiluutnantin piinkovat kasvot ilmestyivät hologrammina näytön yläpuolelle.
"Hyviä uutisia, minä löysin hänet", Sashi aloitti. Mies nyökkäsi osoittamatta minkäänlaisia merkkejä tyytyväisyydestä.
"Muutos suunnitelmiin. Tapa hänet", everstiluutnantti sanoi värittömästi ja katkaisi yhteyden, ennen kuin Sashi ehti avata suutaan. Hän tuijotti pimeää näyttöä hetken hölmistyneenä ja työnsi tietokoneen sitten taskuunsa. Hänen mielensä tuntui jotenkin omituisen tyhjältä, ja hän oli haluton liikkumaan. Vienna, hemmoteltu ja teräväkielinen paskiainen ansaitsi tulla murhatuksi enemmän kuin useimmat hänen uhreistaan. Tavallisesti hän olisikin kääntynyt kannoillaan ja marssinut ampumaan naisen aivot Galen vaimon kellastuneille pellavalakanoille. Nyt hänen oli kuitenkin vaikea uskoa, että tämä oli tässä. Jahti oli ohitse. Sashi kiersi kaulahuivin tiukemmin kaulaansa ja jatkoi matkaa ajatukset yhtenä päättömänä lankakeränä. Hän pysähtyi kotiovelleen ja sovitti hajamielisenä avainta lukkopesään. Hän hiipi eteisen läpi omaan huoneeseensa (kuten hän oli arvellutkin, äiti oli yhä nukkumassa) ja väläytti pikaisen hymyn keittiössä puurtavalle Salenalle. Hän pakkasi isoon reppuun muutamia vaatteita, pari kirjaa sekä ensiaputarvikkeita. Seuraavaksi hän veti leveän, tammipuisen arkun sänkynsä alta ja silmäili kannen takaa paljastuvaa ase- ja ammusvalikoimaa kriittisesti. Hän valitsi mukaansa kevyen konepistoolin ja pienen revolverin, joka sujahti kätevästi povitaskuun.

Sashi poistui kodistaan hiljaa hiipien kuin varas. Kadulle päästyään hän pisti kuitenkin juoksuksi ja hiljensi vauhtiaan vasta Galen porraskäytävässä. Hän koputti oveen, ja mies vaappui päästämään hänet sisään soimaava ilme kurttuisilla kasvoillaan. Sashi punnitsi asetta hetken kämmenellään ennen kuin nousi yläkertaan.

[ehhh]

Vienna oli jo sanomassa jotakin nasevaa hänen viihdyttämisestään kun vanhan äijänkäppänän ääni kantautui yläkertaan. Vienna siirsi sinisen katseensa tarkastelemaan Sashin kasvojen vaihtuvia ilmeitä ja ennen kaikkea reaktiota tuohon nimeen. Naisen huulille juuri kohoamassa olleen hymyn tappoi varsin tehokkaasti Sashin tokaisu Galen myrkkyjentuntemuksesta. Hän mutristi suutaan ja suuntasi katseensa jälleen ikkunasta ulos. Tieto siitä, että myrkkyjen asiantuntija olisi samassa huoneessa jossa hänen aamiaisensa valmistettiin ei tosiaan lämmittänyt Viennan mieltä, ja niinpä hän kovetti murisevan vatsansa ja kieltäytyi uskomasta, että hänellä saattoi olla nälkä. Hänhän ei lankeaisi näin alkukantaiseen ansaan.

Kun Sashi sitten palasi huoneeseen ja ilmoitti olevansa kiireinen, Vienna nyökytteli päätään. Oikein erinomaista. Sashi oli valehdellut hänelle määräyksistään ja yritti nyt myrkyttää hänet tällä... kerta kaikkiaan erinomaiselta tuoksuvalla, mehevän näköisellä aamiaisella. Pieni epätoivon ilme käväisi naisen kasvoilla, mutta hän pyyhki sen pian naamaltaan. Hän vilkutti Sashille ja kuultuaan alakerran oven sulkeutuvan, hän nousi pystyyn. Vihdoinkin hän oli yksin.

Sashi oli kätkenyt hänen ainoan aseensa jonnekin, muttei onneksi ollut tullut tarkistaneeksi hänen vyönsä solkea. Vienna kiersi soljessa olevan pienen putkilon auki ja ravisti käteensä ampullin, joka sisälsi tujua kipulääkettä juurikin tällaisten tilanteiden varalle. Vienna ei ollut istunut viilailemassa kynsiään akatemiassa, toisin kuin oli antanut Sashin olettaa. Vienna avasi ampullin varovasti ja heitti lääkkeet kurkkuunsa. Pian häntä ei haittaisi vaikka häneltä olisi puuttunut puolet päästä, hänestä olisi silti tuntunut kuin olisi ollut elämänsä voimissa.
”Vaatteet, tarvitsen toiset vaatteet”, Vienna mutisi itsekseen, lenkuttaen vaatekaapille. Hän tutki hetken aikaa valikoimaa ja kiskoi sitten ylleen löysän neulepaidan ja suorat, tummansiniharmaat housut. Tyytyväisenä Vienna totesi, että kaapista löytyi myös miesten vanha takki, sekä kengät, jotka olivat lähestulkoon hänen kokoaan, ehkä hieman liian suuret. Vienna kokosi hiuksensa suuren fedoran alle ja asteli sitten valeasuunsa tyytyväisenä ikkunaan. Kipu alkoi jo hellittää, ja vaikka Vienna tiedosti lääkkeen haittavaikutukset - esimerkiksi sen, että saattaisi tietämättään murtaa jalkansa vielä entistäkin pahemmin, eikä huomaisi sitä, kiitos lääkkeen - hän tiesi että hänen oli päästävä pakoon. Sashi ei enää leikkinyt myrkytettyään hänen aamiaisensa, eikä Vienna aikonut jäädä odottelemaan tapon varmentamista. Vienna pakotti ikkunan auki ja tutki sitten katseellaan ikkunan ja maan välimatkaa. Hän tarvitsisi jotain, jota pitkin laskeutua, tai hän ei nousisi ylös hengissä. Nopea vilkaisu ja Vienna hoksasi pyyhkeet sekä peitteen, jota he olivat Sashin kanssa käyttäneet. Vienna solmi liinavaatteista köyden, ja naurahti itsekseen tilanteen kliseisyydelle. Sallimmatta itselleen hetken lepoa tykyttävästä lantiostaan huolimatta, Vienna nakkasi köyden ikkunasta pihalle sidottuaan ensin sen toisen pään vaatekaapin jalkaan ja lähti sitten varovaisesti laskeutumaan. Hän säikähti nähdessään Galen, mutta huokaisi helpotuksesta tajuttuaan, että mies oli kiinni kiivaassa liikeneuvottelussa jonkinlaisen puolimutantin näköisen körmyn kanssa.

Vienna laskeutui varovasti maahan ja vilkaisi varmuuden vuoksi jalkaansa. Hän irvisti näylle, sillä verta vuosi pitkin hänen suorien housujensa lahjetta, mutta hänellä ei ollut nyt aikaa jäädä nuolemaan haavojaan. Vienna lähti niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi kohti jotakin, joka muistutti metroasemaa. Hän ei päässyt kauas, kun hänen täytyi jo levätä. Ehkäpä ampullissa ollut kipulääke oli ehtinyt mennä vanhaksi, tai kipu oli jopa tazzyrialaiselle tieteelle liian suuri, mutta Vienna lyhistyi erään lautakasalta näyttävän talon seinustalle sillä samalla hetkellä kun Sashi palasi jälleen Galen talolle.

Sashi avasi oven ja astui ruusuiseen makuuhuoneeseen. Jo ennen kuin hän huomasi, ettei Viennaa näkynyt missään, hänestä tuntui, ettei kaikki ollut kunnossa. Avoimesta ikkunasta käyvä veto rapisutti muumioituneita kuivakukkia maljakossa, sänky näytti riisuneen lakanat yltään. Hän kirosi ääneen ja pudotti painavan repun selästään. Hän ei vaivautunut tarkistamaan kylpyhuonetta – ei Vienna siellä olisi. Se saatanan narttu kaivoi varsin innokkaasti omaa hautaansa. Sashi marssi ikkunaan. Lakanoista solmittu köysi liehui kohtalokkaasti tuulessa, ja rapattuun seinään oli tarttunut luonnottoman punaista verta. Hän kirosi ääneen ja iski nyrkkinsä ikkunalautaan. Kaikki kunnia Viennalle siitä, että tämä oli onnistunut pakenemaan puolikuntoisena ja vielä ikkunan kautta.

Sashi nousi kyykkyyn ikkunalaudalle ja laskeutui kohta joustavasti maahan. Verijäljet johtivat häntä eteenpäin kuin Hannun ja Kertun metsäpolulle pudottamat leivänmuruset mutta loppuivat erään pystyyn romahtaneen rakennuksen kohdalla tykkänään, aivan kuin Vienna olisi napattu kesken kaiken ilma-alukseen. Ei sekään toki poissuljettu vaihtoehto ollut.

Meridin kierteli alueella aikansa. Lopulta hän palasi ärtyneenä ja itseään soimaten takaisin lähtöruutuun. Hänen ei olisi pitänyt jättää sitä tazzyrialaiskäärmettä hetkeksikään yksin. Sashi potkaisi jäteastian kumoon ja marssi takaisin Galen talolle.
"Olet sinäkin helvetin hyvä vanginvartija!" hän tiuskaisi setelitukkoa hypistelevälle vanhukselle. Mies vilkaisi häntä vahingoniloisena. Sashi paineli yläkertaan ja paiskasi pengotun vaatekaapin oven kiinni. Vienna oli ehkä päässyt pakoon nyt, mutta Sashi oli sitä tyyppiä, joka oppi virheistään kerralla.

[huonoin vuoro ikinä, plus että väänsin tota varmaa 5 tuntia]