It could be sweet

Rose norkoili erään tietyn lasikylkisen pilvenpiirtäjän ala-aulassa ja vältteli vartijoiden epäluuloisia, julkeita katseita. Vastaanottovirkailija vilkuili häntä nyrpeästi tiskin takaa, mutta koska hän ei ollut toistaiseksi aiheuttanut häiriötä ja onnistui näyttämään siltä kuin olisi todellakin odottanut jotakuta, naikkonen vain nyppi tyylikästä polkkatukkaansa ja kohotteli merkitsevästi kulmiaan. Ja odottihan Rose. Hän ei vain vielä tiennyt, ketä.

Siitä huolimatta, että hän oli peseytynyt aamulla kapakan pikkuruisessa naistenhuoneessa, pukeutunut parhaimpiinsa ja meikannut itsensä niin kauniiksi kuin osasi, hän tunsi näyttävänsä aivan liian nuhjuiselta kaiken marmorin, sametin ja lehtikullan ympäröimänä. Kattolamppu sai hänen ihonsa näyttämään tavallistakin kalpeammalta, ja aina kun hän liikahti, hänen kengänpohjistaan irtosi savea punaiseen kokolattiamattoon. Rose pyöritteli kärsimättömänä hopeista rengasta ranteessaan. Viimein ulko-ovet liukuivat auki, ja sisään astui vanha, kumara mies, jonka kapeilla huulilla karehti leppeä hymy. Rose valpastui ja seurasi, miten mies tervehti vastaanottovirkailijaa jollakin kivikautisella, pikkutuhmalla kaskulla ja lähti vaappumaan kohti hissejä. Tyttö kiirehti ukon perään.

"Hei", hän tervehti hengästyneenä hissiin syöksyttyään. Mies räpäytti muutaman kerran yllättyneenä silmiään ja nosti sitten hattuaan tervehdykseksi.
"Hei itsellesi", tämä totesi hyväntuulisesti. "Mitäs sinä täältä etsit?"
Miehen sanat eivät kuulostaneet Rosen korvissa loukkaavilta, joten hän vastasi arastellen tämän hymyyn.
"Minä… minä tulin tapaamaan Suryan Shapiroa", hän sanoi hiljaa ja tuijotteli kengänkärkiään. Hän näki silmäkulmastaan, että hymy kuoli vanhuksen kasvoilta ja muuttui huolestuneisuudeksi.
"Ja mitähän tuollainen pieni tyttönen hänen kanssaan oikein tekee?" mies kysyi kuulostaen isällisen ankaralta. Rose punastui.
"Haluan puhua hänen kanssaan", hän vastasi rehellisesti ja vilkaisi papparaista.
"Siinä tapauksessa olet astunut oikeaan hissiin", mies naurahti ja hymyili jälleen sydämellisesti. "Minä asun aivan hänen huoneistonsa alapuolella."
Rosen huulet kaartuivat säteilevään hymyyn. Onnetar ei ollut sittenkään kääntänyt hänelle selkäänsä. Tai ainakin se vaivautui katsomaan silloin tällöin olkansa yli. Rose oli ollut hieman huolissaan: hänellä ei ollut aavistustakaan, missä pilvenpiirtäjän kymmenistä kerroksista Suryan asui.

Hissi kilahti päämäärään – 96. kerrokseen – saapumisen merkiksi, ja vanha mies astui käytävään. Rose jäi paikoilleen ja mietti, miten ihmeessä pääsisi vielä kerroksen verran ylöspäin.
"Sinuna tulisin ulos sieltä", vanhus nauroi, ja samassa hissin ovet liikahtivat. Rose luikahti käytävään ja kääntyi katsomaan, miten hissi ampaisi takaisin alakertaan.
"Voit käyttää paloportaita", ukko vihjasi silmää iskien ja osoitti peukalollaan korutonta ovea käytävän päässä. Rose nyökkäsi.
"Kiitos", hän huikkasi ennen kuin pujahti vihreän sävyttämään hämärään.

Muutaman minuutin kuluttua Rose seisoi Suryanin ovella. Tai ainakin hän toivoi, että seisoi. Eihän hän voinut tietää, vaikka se mies olisi – vanhuudenhöperöyttään tai silkkaa ilkeyttään – neuvonut hänet jonkun sadistisen massamurhaajan oven taakse. Toisaalta taas, sadistista massamurhaajaahan hän oli joka tapauksessa matkalla tapaamaan. Rose veti henkeä ja koputti oveen. Mitä jos Suryan ei ollut kotona?

[ömmönmömmön chachako tänne D--------:<]

Suryan vietti lokoisaa päivää makaamalla keskellä asuntonsa lattiaa mustat housut jalassaan ja viskipullo kädessään. Häntä ei ollut huvittanut tehdä yhtään mitään moneen päivään, ei edes vastata siihen saatanan masiinaan, joka vaati alati hänen huomiotaan. Eilen se oli onneksi vaiennut, kaipa hänen työnantajansa oli vihdoin ja viimein tajunnut, että jopa hänenkaltaisensa kylmäverisen puoli-venoirin sydän voi särkyä, ja pahasti. Suryanin laventelinlilat silmät painuivat puoliksi kiinni hänen miettiessään Rosen lämmintä ihoa ja notkeaa vartta, joka myöntyi hänen kosketuksiinsa niin auliisti. Toki viinalla oli ollut osuutensa asiaan, mutta… Suryan puristi silmänsä kiinni ja ravisti mielikuvat päästään. Hän oli kiduttanut itseään jo raivostuttavan pitkään, ja nyt se saisi riittää. Rose oli varmaan tälläkin hetkellä naimassa sitä saatanan kissapoikaa. Suryan vääntäytyi pystyyn päästäen pienen murahduksen, ja heilautti sitten viskipulloa kädessään. Tyhjä, niinpä tietenkin. Hän nakkasi pullon luotaan ja nousi sitten seisomaan, vilkaisten ympärilleen asunnossaan. Askeettisen tyhjä kämppä oli sieltä täältä tyhjien viinapullojen ja nuudeliastioiden peittämä. Sury huokaisi ja kävi hakemassa keittiöstä suuren muovisäkin, johon hän sen kummemmin lajittelematta nakkeli kaikki löytämänsä roskat. Koska huoneisto oli niin tyhjä kuin oli, homma oli varsin helppo, ja pian valmis. Hän oli juuri astelemassa rappukäytävään lykätäkseen roskasäkin roskakuiluun, kun joku koputti oveen. Suryan pörrötti kirkkaanpunaista tukkaansa ja läväytti oven auki.
"Mitä?" hän kysyi varsin tylyyn sävyyn, katsomatta koputtajaan ja astellen roskakuilulle, joka sijaitsi aivan hissin vieressä. Hän lykkäsi roskapussin kuilun suulle ja polkaisi sen alas, kääntyen sitten katsomaan taakseen.

Äimistys näkyi Suryanin kasvoilla vain hetken, ilmeen muuttuessa sitten varsin äkkiä tunteettomaksi naamioksi. Suryan puri hampaansa tiukasti yhteen välttyäkseen kiroamasta ääneen. Ensijärkytyksestä toivuttuaan hän asteli takaisin kotiovelleen.
"Mitä, jättikö se pitkätukkainen kisu sut?" Suryan tuhahti, painellen Rosen ohitse asuntoon. Syystä tai toisesta Suryan kuitenkin jätti ulko-oven auki tytölle, ehkäpä odottaen toisen tulevan oma-aloitteisesti sisälle. Suryan ei halunnut ottaa vastuuta tytön kutsumisesta luokseen, Rose kuitenkin käyttäisi sitä häntä vastaan jossain vaiheessa. Naisilla oli taipumusta sellaiseen.
"Mitä sä musta enää haluat?" Suryan tivasi sitten, kääntyen katsomaan ovensuussa seisovaa Rosea. Tyttö oli yhtä kaunis, ehkä kauniimpikin kuin hän oli muistellut. Suryanin teki yhtäkkiä mieli astella tytön luokse ja kaapata tuo tiukkaan syleilyyn, eikä päästää mokomaa enää koskaan karkuun. Karaistunut itsemurha-avustaja kun oli, Suryanin onnistui hillitä riemuitseva sydämensä, ja hän tyytyi vain tuijottamaan Rosea niin kylmästi kuin venoir vain osaa. Miehen ihoa siellä täällä rikkovat suomut heijastivat helmiäismäisinä harmaata valoa, joka siivilöityi suurten ikkunoiden lävitse. Ensimmäiset sadepisarat ropisivat lyijylasiin hänen selkänsä takana, ja Suryan koetti estää kylmiä väreitä juoksemasta pitkin ihoaan. Tilanteessa oli tahatonta dramatiikkaa, jota ilmankin he olisivat varmasti tulleet oikein hyvin toimeen.
"Kuka sut muuten tänne päästi?" Suryan tivasi, antaen lopulta periksi ja viittoen tyttöä sulkemaan oven perässään. Hän kävisi taatusti kuristamassa sen, joka tytön oli laskenut sisään, oli se kuka tahansa hänen naapureistaan. Suryan huokaisi ja asteli ikkunan luokse, suunnaten katseensa alas vilkkaalle, mainosvalojen valaisemalle kadulle, jolla muurahaisen kokoiset autot ajoivat toisiaan takaa. Suryanista tuntui niin epätodelliselta, että Rose oli ilmestynyt hänen asuntoonsa juuri, kun hän oli ollut päästämäisillään tytöstä viimeinkin irti. Kohtaloa tai ei, Suryn oli pakko saada selko tästä naisen alusta ennen kuin tyttö orjuuttaisi hänet tahtoonsa jälleen, keksisi jonkin uuden pirullisen tavan kiduttaa häntä. Suryan pudisti kevyesti päätään ja kohotti sitten katseensa jälleen tyttöön, leiskuvan punaiset hiukset pörrössä ja sekaisin.

{Meh, pystyisin niin paljon parempaankin. :/ Mikä mua vaivaa! >.<}

Rose kuunteli kattolampun huminaa käytävässä ja hiljaisuutta oven toisella puolella. Äänieristyksen läpi oli mahdotonta sanoa, liikkuiko seinän takana joku, vai oliko asunto kenties tyhjillään. Oliko Suryan muuttanut? Lähtenyt lenkille? Vapauttamassa viattomia sieluja elon orjuudesta? Köyrimässä jotakuta punaposkista ja kurvikasta huoraa? Rose oli juuri koputtaa toiseen kertaan, kun ovi lennähti auki ja Suryan ilmestyi käytävään punainen tukka pörrössä ja valtava jätesäkki harteillaan. Tyttö hypähti taaksepäin puoliksi säikähdykestä, puoliksi pahimpaan varautuen. Suryan ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan häntä. Kun tämä viimein kääntyi ympäri ja tunnisti hänet, Rose mietti, oliko puolivenoirin kasvoilta (joita hän oli viimeiset kolme viikkoa ikävöinyt) kuvastuva yllätys iloista vai kauhistunutta laatua. Pian viimeisetkin merkit inhimillisistä tunteista haihtuivat, ja Suryan oli oma ilmeetön itsensä. Rose odotti yhtä aikaa peloissaan ja toiveikkaana miehen reaktiota.

"Ei. Mä nain siltä aivot pellolle, eikä siitä sen jälkeen enää iloa ollut", Rose tokaisi purevasti. Hän oli valmistautunut työntämään jalkansa oven väliin ja taistelemaan, että Suryan olisi suostunut kuuntelemaan häntä edes hetken, mutta tämä ei yrittänytkään estää tyttöä tulemasta sisään. Rose astui eteiseen kutsua odottamatta, pudotti laukkunsa oven suuhun ja riisui maiharinsa. Hän ei ollut hetkeäkään kuvitellut, että Suryan vetäisi hänet syleilyynsä ja hukuttaisi suudelmiin. Niihin kauhuskenaarioihin verrattuna, joita hän oli aulassa odotellessaan mielessään kehitellyt, tämä sujui oikeastaan hyvin. Suorastaan loistavasti. Hän seurasi Suryania olohuoneeseen ja seisahtui keskelle lattiaa uskaltamatta istua mihinkään.
"Joku tyyppi, jossa oli vielä vähän lähimmäisenrakkautta jäljellä", Rose totesi ja kohautti olkiaan. Hän ei tiennyt vanhuksen nimeä, ja vaikka tietäisikin, ei hän sitä olisi Suryanille paljastanut. Ehkä kyseessä oli hänen hyvä haltiatarkumminsa materiaalisen muodon ottaneena? Oli vaikea kuvitella, että Kowloonissa – kaikkein vähiten Shadow Pearlissa – joku olisi auttanut häntä vain hyvää hyvyyttään.

Rose kietoi käsivartensa ympärilleen ja laski katseensa.
"Mä haluan sut", hän vastasi lopulta Suryanin ensimmäiseen kysymykseen. "Ilman sua mä näen painajaisia, poltan askin päivässä ja vaan odotan, että joku tulis ja tappais", hän lisäsi hiljaa.

Suryan risti kätensä puuskaan ja tuijotti Rosea herkeämättömin silmin. Miksi ihmeessä tyttö oli tullut takaisin? Eikö hän ollut lyönyt tarpeeksi kovaa? Missä Rosen itsesuojeluvaisto oikein luuhasi, kesälomalla Tazzyriassa? Suryan pudisti kevyesti punatukkaista päätään ja kurotti sitten sohvapöydältä käteensä pehmeän tupakka-askin. Kevyesti kopauttamalla hän sai esiin yhden savukkeen, jonka hän auliisti ojensi Roselle. Likka alkaisi kohta pillittämään, jos hän ei antaisi tuolle muuta ajateltavaa, ja mikäs sen parempaa kuin tupakoiminen? Suryan ei sanonut mitään - mitä hän olisi edes voinut sanoa naiselle, jota oli pahoinpidellyt niin henkisesti kuin fyysisestikin - mutta istuutui kuitenkin valkealle sohvalle, taputtaen kädellään paikkaa vieressään. Hän sytytti Rosen tupakan ja nakkasi sitten sytyttimen sivupöydälle. Niin paatunut sarjamurhaaja kuin Suryan olikin, hän ei halunnut nähdä Rosen kasvoja mikäli tuo rupeaisi ulvomaan. Hän ei kertakaikkiaan kestänyt itkeviä naisia, ei mitenkään päin.

"Oletko sä ihan sekaisin, Rose? Me ei todellakaan olla mikään ideaalipari, luulisi nyt sunkin sen jo tietävän. Mun pomo haluaa sut hengiltä, ja mä tiedän että sä et todellakaan hyväksy mun elinkeinoa. Mä tajuan kyllä että sulla ei ole muutakaan paikkaa minne mennä, mutta mä olin jo viittä vaille luovuttanut sen ajatuksen, että mä näkisin sua enää koskaan", Suryan sanoi, omalla, tunteettomalla äänensävyllään. Rosen puheet toisen miehen naimisesta olivat kourineet hänen sisuksiaan kovempaa kuin hän olisi osannut odottaakaan.
"Mä en tiedä mitä mä sun kanssasi tekisin", Suryan huokaisi, valuen alaspäin sohvalla niin, että sai taivutettua päänsä takakenoon sohvan selkänojan varaan. Laventelinlilat silmät painuivat puoliumpeen miehen koettaessa keksiä jotain älykästä sanottavaa. Hän ei keksinyt. Hän tarkkaili tytön liikkeitä viistosti tuon selän takaa, katsellen kun Rose veti savua henkeen, piteli sitä hetken ja päästi sen sitten avaraan huoneilmaan. Hän kohotti jo kätensä koskettaakseen tytön kapeaa selkää, mutta päätti sitten kuitenkin jättää sen tekemättä.

"Rose…" Suryan oli aikeissa kysyä jotain suurta ja hienoa, mutta ajatus pakeni juuri ennen kuin hän sai sen ulos suustaan. Niinpä hän jatkoi, "…olisko sulla nälkä? Mä en muista koska viimeksi mä oon syönyt." Suryan pakottautui ylös sohvalta ja lähti etsimään paitaa ja sukkia, vakaana aikomuksenaan lähteä ulos etsimään jotain ruokaa. Hän kiskoi hihattoman, mustan paidan päänsä ylitse ja peitti sen sitten liituraitaisella kauluspaidalla, jonka hihat hän oli joskus aikanaan käärinyt kolmanneksen verran ylös. Mies istahti patjalleen kiskomaan sukkia jalkaansa ja päätti vielä näyttää harjaa hiuksilleen. Tuntien itsensä jälleen venoiriksi, Suryan asteli olohuoneeseen ja laski katseensa Roseen.
"Tuu, mennään etsimään jotain ruokaa. Sä näytät siltä kuin sä et olisi syönyt pieneen ikuisuuteen, eikä kukaan mies tykkää langanlaihasta naisesta", mies sanoi ilmeettömin kasvoin ja ojensi kätensä Roselle.

Rose huokaisi helpottuneena, kun Suryan ei huutanut tai nauranut tai käskenyt häntä painumaan helvettiin. Hän otti kiitollisena vastaan miehen tarjoaman tupakan ja istahti kuuliaisesti tämän viereen sohvalle. Hän risti säärensä istuimelle ja toivoi, että Suryan olisi kiertänyt kätensä hänen ympärilleen, jolloin hän olisi voinut nojautua tätä vasten.
"Jos sä et ole huomannut, niin mä olen aika sekaisin. Eikö sen jo pitäis sanoa jotain, että mä ylipäätään olen täällä?" Rose naurahti. Suryan oli väärässä. Hänelle oli kertakaikkisen yhdentekevää, mitä mies teki työkseen. Ei hänen siksi ollut halunnut heittää sitä mustaa laatikkoa ikkunasta, että se komensi Suryania auttamaan satunnaista kowloonilaista viimeisellä matkallaan, vaan siksi, että se vei Suryanin häneltä.

"Niinkö? Etkö sä ihan totta keksi yhtään mitään, mitä sä voisit mun kanssa tehdä?" tyttö kysyi viattomasti virnuillen ja tökkäsi Suryania kylkeen. "Sä… tai siis tää sun lääväs näyttää siltä, että kaipaa vähän… naisen käden kosketusta", hän jatkoi.
"Jos sä haluat, että mä lähden, niin sano", Rose lisäsi hetken kuluttua vakavoituen. Hän puhalsi siniharmaata savua kohti valkoiseksi maalattua kattoa ja vilkaisi Suryania.

Mies avasi suunsa, ja Rose odotti henkeään pidätellen kehotusta kerätä luunsa ja häipyä.
"On", hän vastasi huojentuneena, kun Suryan tiedustelikin painostavan hiljaisuuden päätteeksi hänen nälkänsä astetta. Hän seurasi jokseenkin huolestuneena, kun venoir puki päälleen. Suryan näytti olevan varsin huonossa kunnossa, vielä huonommassa kuin silloin, kun tämä oli kääntänyt hänelle selkänsä metroasemalla. Rose nielaisi ja pakotti muiston takaisin sinne, mistä se oli tullutkin. Hän nyökkäsi ja tarttui Suryanin käteen mielessään lapsellinen toive siitä, ettei hänen tarvitsisi koskaan päästää irti. Hän seurasi venoiria hissiin typerä hymy kasvoillaan.

Aulassa Rose hoksasi tutut kasvot. Se sama vanhus, joka oli hetki sitten auttanut hänet yläkertaan, nojaili vastaanottoon ja katseli heitä kulmat kohotettuina, vino hymy huulillaan. Rose hymyili takaisin ja muodosti äänettömän kiitoksen huulillaan.

Viidentoista minuutin kuluttua he seisoivat sen saman, ränsistyneen ja neonvaloissa kylpevän nuudelikojun edessä, jonka takana olivat alunperin tavanneet. Rose puristi lämmintä, pahviin pakattua kulhoa rintaansa vasten ja irvisti kojun omistajalle, joka oli mittaillut häntä irstaasti katseellaan koko toimituksen ajan.
"Syötkö sä mitään muuta kuin nuudeleita?" tyttö kysyi uteliaana ja tarttui jälleen Suryanin käteen kuin peläten kadottavansa tämän väkijoukkoon.

Rosen vanhalle miehelle suoma huomio ei jäänyt Suyanilta huomaamatta, ja vilkaistessaan vanhusta kohti hän havaitsi tuon peittäneen kasvonsa hatullaan ja olevan kääntymässä pois päin. Jokin ei nyt ollut ihan kohdallaan, siitä Suryanin murhaajan vaisto oli varma. Vaan pianhan se selviäisi. Suryan seurasi Rosea pitkin katuja ja kujia, kunnes edessä häämötti tuttu nuudelistandi. Pieni hymy käväisi miehen huulilla, joskin se pyyhittiin hyvin nopeasti pois, Rosen pysähtyessä tilaamaan. Suryankin tilasi, tulista kuten aina.
"Mitä vikaa nuudeleissa on? Sitä paitsi, jos mä osaisin kokata, mä lihoisin ihan tosi nopeesti ihan muodottomaksi, sen verran mä kuitenkin ruuasta tykkään. Onneksi säkään et vissiin ole mikään gourmet-kokki, niin että vaikka sä jäisitkin mun luo asumaan niin sä tuskin saisit mulle lisää painoa aikaan", Sury sanoi, katsellen vilkkaalla kadulla ympärilleen. Jokin vaivasi häntä, sai hänen vaistonsa heräämään. Sury työnsi kertakäyttöiset syömäpuikkonsa nuudelikuppiin ja ryysti menemään kuin kyseessä olisi ollut hänen viimeinen ateriansa. Syötyään Suryan keskittyi tarkkailemaan väkijoukkoa koko voimallaan vielä sen aikaa, että Rose sai syötyä oman purkkinsa tyhjäksi.
"Meidän täytyy lähteä", Suryan sanoi hiljaa murahtaen, ja viittoi tyttöä seuraamaan. Syrjäkujille poikkeaminen olisi vihoviimeinen pakokeino, sillä Rising the Butterfly ei halunnut herättää huomiota, ja Sury tiesi, että vilkkaat kadut olisivat nyt heidän turvallisin vetonsa.

Sury tarrasi Rosea kädestä ihan vain varmuuden vuoksi - niin tuo ainakin itselleen vakuutti, vaikka lämmin tunne hänen sisällään ehdottelikin jotain muuta - ja lähti kulkemaan kieltämättä hieman kiertäen kohti pilvenpiirtäjää. He olivat päässeet jo hyvän matkaa kun yhtäkkiä kadut tuntuivat tyhjenevän ihmisistä ja heidän ympäröi kauhistuttava hiljaisuus. Suryan veti tytön lähelleen.
"Mitä ikinä tapahtuukin, mä suojelen sua", Sury mutisi, vilkuillen ympärilleen. Miehen jokainen lihas tuntui jännittyneen ja venoir piti tytöstä kiinni ehkäpä kovempaa kuin olisi ollut tarpeenkaan. Olikohan ansa Rosen tekosia? Ehkä tyttö oli vain toiminut mistään mitään ymmärtämättömänä syöttinä. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun RtB käyttäisi sivullisia omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen.
Suryan ei ollut väärässä. Varjoista asteli tuttu nainen, jonka Rosekin oli tavannut - sen mustan laatikon ruudulla.
"Tsk, tsk, Suryan", nainen aloitti, "juoksentelet edelleen tuon tytön kanssa, vaikka vannoit minulle tappavasi hänet." Naisen silmistä huokui ilkeyttä ja pahaa tahtoa tätä Suryanin valloittanutta tyttöä kohtaan. Lutka saisi pian mitä tuleman piti.
"Jätä Rose tämän ulkopuolelle, mistä hän olisi voinut tietää mitä sulla oli mua varten varastossa? Rose vaan sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan", Suryan sanoi, puristaen tytön vieläkin lähemmäs itseään.

Nainen päästi suustaan karmean naurun ja viittoi kohti Suryania. Varjoista astui esiin kolme miestä, melkoisia muhkuroita miehiksi, jotka lähtivät astelemaan kohti Suryania.
"Sinua täytyy kurittaa, Suryan, niin kuin tottelematonta lasta. Ja tuo..." nainen viittoi kohti Rosea, "emmeköhän me jotain keksi. Napatkaa heidät!"
Samalla hetkellä kun käsky pakeni naisen suusta, Suryan tarrasi Rosea kädestä ja lähti tyttöä perässään kiskoen juoksemaan pitkin katuja. Hän oli aseeton ja siten melko rutkasti alakynnessä mitä RtB:n palkkasotureiden voittamiseen tuli, joten paras keino oli vain paeta.

"Mä en ole koskaan kokeillut, joten ei voi tietää. Ehkä mä loihdinkin tosi mahtavia aterioita, kunhan vaan tartun kauhaan", Rose naurahti ja lapioi nuudeleita suuhunsa. Suryan oli ollut oikeassa, hän ei ollut syönyt – tai edes nähnyt – kunnon ateriaa päiväkausiin. Hän ei ollut yksinkertaisesti jaksanut nähdä sen vertaa vaivaa, että olisi hankkinut itselleen leiväntähteitä täyttävämpää suuhunpantavaa. Suryan pälyili väkijoukkoa kuin olisi etsinyt jotain – tai jotakuta – ja siitä huolimatta, ettei Rose ollut huomannut mitään epäilyttävää, kylmät väreet hiipivät hänen selkäänsä pitkin. Tyttö oli helpottunut, kun viimeinenkin nuudelinpätkä oli kadonnut kulhon pohjalta hänen vatsaansa, ja he saattoivat lähteä takaisin.

Rose puristi Suryanin kättä ja yritti pysytellä kompuroimatta tämän vauhdissa, joka tuntui kiihtyvän kortteli korttelilta. Hän ei vieläkään tajunnut, mitä oli tekeillä, mutta venoirin levottomuus oli tarttuvaa lajia. Kun katu yhtäkkiä autioitui heidän ympärillään, aivan kuin ohikulkijat olisivat paenneet viemäreihin, ja hiljaisuus kietoutui kuristavana heidän ympärillään, Rosekin tunsi vahvasti, ettei kaikki ollut kunnossa. Hän astui vaistomaisesti lähemmäs Suryania ja oli kiitollinen, kun mies kiersi käsivartensa hänen ympärilleen. Ohikiitävän hetken hän tunsi olevansa voittamaton ja täydellisen turvassa niin kauan kuin Suryan vain piteli hänestä kiinni. Sitten se mustan laatikon kautta käskyjä jaellut nainen ilmestyi näkyviin, ja Suryanin käsivarret tuntuivat yhtäkkiä ansalta, johon hän oli tyhmyyksissään liihotellut.

Rosen savunharmaat silmät laajenivat, ja hän vilkaisi Suryania kauhuissaan, kun nainen avasi suunsa. Suryan oli vannonut tappavansa hänet? Siksikö tämä oli lähtenyt hänen peräänsä? Siksikö hän oli nyt tässä? Jotta hänet voitaisiin hoitaa pois päiväjärjestyksestä?
Mies näytti kuitenkin olleen tosissaan lupauksensa kanssa, ja kun tämän ote tiukentui hänen ympärillään, hän tunsi olonsa paremmaksi siitä huolimatta, että pystyi tuskin hengittämään.

Kun varjoista materialisoitui kolme hartekaista, klassista henkivartijatyypiä edustavaa miestä, jotka lähtivät Suryanin työnantajan – tai kuka ikinä se raivopäinen muija olikaan – käskystä lampsimaan heidän suuntaansa, Rose kirkaisi kimeästi. Suryan kiskaisi hänet mukaansa, ja hetken kompasteltuaan hän löysi askeliinsa joustavuuden, jonka avulla oli ennenkin paennut sydämistyneitä torikauppiata. Tällä kertaa heidän kannoillaan tosin oli hieman toisen kaliiperin sakkia.

Rose skannasi muistiinsa tallentunutta kuvaa Shadow Cityn katuverkosta ja yritti keksiä sellaisen pakoreitin, joka ei pälkähtäisi heidän perässään laukkaavien korstojen mieleen. Tai vaihtoehtoisesti jonkun niin hankalan, vaikeakulkuisen ja vaarallisen alueen, että heidän takaa-ajajansa jättäisivät leikin kesken. Temppelialueen portit ilmestyivät hänen näköpiiriinsä kuin taivaan lahjana, ja jos he eivät olisi jo valmiiksi juosseet henkensä edestä, hän olisi voinut ristiä kätensä kiitosrukoukseen.
"Tuonne", hän huohotti ja riuhtaisi vuorostaan Suryanin oikeaan suuntaan.

Kerjäläiset parveilivat tavalliseen tapaansa temppelin edustalla ja toivoivat saavansa osan jumalien – tai niitä palvomaan saapuneiden kowloonilaisten – armosta. Rammat, keuhkosairaat, sokeat ja yksinhuoltajat käyskentelivät sulassa solussa pihamaalla ja kumartuivat silloin tällöin noukkimaan maasta ruoantähteen tai kuparikolikon. Temppelistä kantautui nousevaa ja laskevaa laulua, jonka viestistä Rose ei jäänyt ottamaan selvää. Hän juoksi maantienharmaisiin rääsyihin pukeutuneen väkijoukon läpi kohti hautausmaata. Mitä pidempään he juoksivat, sitä vaimeammaksi muuttui kerjäläisyhdyskunnan surina ja sitä sakeammaksi kävi hopeinen sumu, joka hunnutti hautakivet ja kimmelsi kastepisaroina ruohikossa. Jos ne ryökäleet olivatkin yhä heidän kannoillaan, Rose ei niitä nähnyt. Hänelle riitti, että hän erotti Suryanin kirkkaanpunaisen hiuspehkon usvassa. Pian hän löysi sen, mitä oli etsinytkin. Romahtanut, villiintyneen ruusupensaan peittämä sisäänkäynti katakombeihin, jotka kiemurtelivat hautausmaan alla ja yhtyivät jossakin vaiheessa viemäriverkostoon. Rose potkaisi muutaman irtonaisen kivenmurikan alas ja laskeutui sitten itse varovasti perässä.
"Tule", hän kuiskasi ja viittoi Suryania astumaan muinaisten kowloonilaisten matalaan majaan.

Suryan hätkähti suunnan äkkiä muttuessa, ei niin että sitä olisi heidän vauhdissaan huomannut, ja nieli miehisen ylpeytensä Rosen johdattaessa heitä turvaan. Hän seurasi tyttöä mukisematta halki sumuisen hautuumaan ja oli kompastua johonkin kerjäläiseen. Sury onnistui kuitenkin säilyttämään tasapainonsa, ja koikkelehtimaan Rosen perään. Korstot olivat kai jääneet aikaa sitten heidän taakseen, sillä Suryan ei kuullut heidän askeleitaan - ei edes heidän kovaäänistä kiroamistaan - ja hautuumaalla oli muutenkin epäluonnollisen hiljaista. Suryan vilkuili hermostuneesti ympärilleen Rosen pysähtyessä. Tajutessaan mitä oli tapahtumassa Suryan pudisti pienesti päätään.
"Sä et voi olla tosissasi", Suryan sanoi hiljaa, ryömien kuitenkin Rosen perässä katakombeihin. Ehkä tyttö oli ehtinyt jo unohtaa, mutta Suryan ei ollut suuressa suosiossa Kowloonin metro- ja viemäriverkostoa hallitsevien venoir-heimojen keskuudessa. Jos heillä olisi yhtään onnea, he eivät törmäisi keneenkään, mutta venoirella oli yliluonnollinen kyky tuntea rotutovereidensa läsnäolo, etenkin jos nämä sattuivat olemaan epäsuosiossa.

Suryan pysähtyi päästyään keskelle kapeaa käytävää, joka johti tämän nimenomaisen kuolinkammion halki. Hän veti Rosen lähelleen ja syleilyynsä.
"Pelkäsin ihan pienen hetken menettäväni sut taas", Suryan sanoi hiljaa, kietoen tytön lämpöönsä. Häntä pelotti yhä edelleen, mutta sitähän ei Roselle tarvinnut paljastaa. Suryan silitti hetken tytön hiuksia, suostuen sitten lopulta päästämään irti.
"Noniin, mihin sitten?" Suryan kysyi, antaen käsivarsiensa valahtaa sivuilleen. Katakombeja oli kilometrikaupalla Kowloonin alla, ja koska ne sulautuivat viemäristöihin ja viemäristöt sulautuivat metrotunneleihin, heiltä ei ainakaan loppuisi tutkittava kesken. Tietysti eksyminen oli vain yksi vaaroista, joita näissä tunneleissa vaani. Ehkä Rose tiesi mitä oli tekemässä, kun oli tiennyt hakeutua tänne piiloonkin. Suryan saattoi aika varmasti sanoa, että hänen aikansa Rising the Butterflyn palveluksessa oli ohitse.
"Meidän täytyy löytää pankkiautomaatti. Ei, pankki. Mun täytyy nostaa tilini tyhjäksi pian, ennen kuin järjestö tyhjentää sen. Jollainhan mun täytyy sut elättää", Suryan sanoi, lähtien kulkemaan käytävää eteenpäin. Toistaiseksi eteneminen oli helppoa, mutta katakombeissa ei ollut opasteita, eikä luultavasti olisi viemäristössäkään. Heidän pitäisi päästä metrotunneleihin, tai vaihtoehtoisesti ylös katutasoon.
Suryan ojensi kätensä Roselle ja lähti johdattamaan tuota summamutikassa eteenpäin, toivoen, etteivät he kohtaisi mitään, mikä vaikeuttaisi heidän etenemistään.

Tunnelit jatkuivat ja jatkuivat, ja niiden ilmasto vaihteli käyttötarkoituksen mukaan. Katakombeissa oli joko kosteaa ja viileää, tai lämmintä ja pölyistä, ja ennen pitkää tilalle tunki pistävä viemärin haju heidän saavuttaessaan viemäriputkiston. Tilaa oli täällä niukalti, ja Suryn piti kumartua mahtuakseen kulkemaan eteenpäin. Hän ei ollut uskoa onneaan kun hän oli törmätä päistikkaa päin tikkaita, joiden sivuun oli valkealla maalattu "Koenji, 1st St."
"Jos tämä ei ole ansa, meillä on käynyt uskomaton tuuri, Rose", Suryan sanoi, nostaen jalkansa viemärin liejusta ja kivuten tikkaita ylöspäin, työntäen sitten yläselällään ja niskallaan raskaan viemärinkannen pois tieltä. Suryanin punahiuksinen pää pilkisti keskellä katua, onneksi sentään kävelysellaista. Hän kiipesi loputkin tikakset, ja kurotti sitten ojentamaan kätensä Roselle. Hän kiskaisi tytön kuiville ja nousi sitten seisomaan. He tarvitsisivat uusia vaatteita ja ennen kaikkea rahaa. Suryan tiesi laittomuuksista sen verran, että osasi olla vinguttamatta pankkikorttiaan, sitähän järjestö ensimmäisenä tarkkailisi selvittääkseen hänen olinpaikkansa. Joten, tili tyhjäksi. Suryanin epäonneksi mies ei ollut täysin tietoinen siitä rahamäärästä, joka hänen tilillään oli, tai sen kuljettamisen mahdottomuudesta. Onneksi pankkineiti oli viisaampi. Suryan johdatti Rosen Tsim Sha Tsuin kansallispankkiin ohi vartijapukuihin pukeutuneiden felicioiden ja suoraan pankkineidin eteen. Mitään sanomatta Suryan ojensi kätensä kämmen ylöspäin naiselle, joka nappasi vasemmalta puoleltaan laitteen, jolla hän luki Suryanin pankkitiedot tuon ranteeseen istutetulta sirulta.
"Herra Suryan Shapiro, viimeinen käynti kaksi viikkoa sitten. Kuinka voin palvella teitä?" Nainen oli genesiah, joskin hieman runnellun näköinen. Kowloonin pankkejakin hoitivat entiset rikolliset ja karkoitetut.
"Tahtoisin tietää paljonko tililläni on rahaa", Suryan sanoi, istuutuen alas. Hän vaikutti itsevarmemmalta kuin olikaan, mutta tällaiset tilanteet toivat hänessä tämän puolen auttamatta esiin.
"Tilillänne on tällä hetkellä 1. 973 455, 34 puntaa, herra Shapiro", nainen sanoi lähes koneellisesti. Suryanin oli tukahdutettava naurahdus, ettei olisi vaikuttanut tietämättömältä raha-asioistaan. Ilmeisesti hän oli jossain vaiheessa kadottanut otteen tilistään, sillä hänellä ei ollut tätä ennen ollut aavistustakaan siitä että oli miljonääri. Pankkineiti kohotti katseensa Suryaniin.
"Voinko palvella teitä jotenkin muuten?" Nainen kysyi, nyt hieman tympiintyneen kuuloisena.
"Tahtoisin luoda uuden tilin. Ambrosia Carduccin nimellä. Hän on tässä. Valta rahoihin pysyy edelleen minulla, mutta on tapahtunut jotakin, joka vaatii rahojen välitöntä siirtämistä", Suryan sanoi, vetäen Rosen vierelleen.
"Ambrosia.. sukunimi oli?"
"Carducci", Suryan sanoi, ääntäen nimen tavu kerrallaan. Nainen naputteli tietokoneelleen tietoja, jotka hän siirsi mikrosirulle. Sirun hän asensi siihen samaiseen koneeseen, jolla oli lukenut Suryanin sirun.
"Ojentaisitteko kätenne, rouva Carducci?" Nainen pyysi. Suryan puri huultaan ettei olisi nauranut ääneen. Rose ei ihan näyttänyt rouvalta, mutta kaipa pankkineiti oli olettanut heidän olevan naimisissa.

{Omg mitä shaibaa ja vielä noin paljon! >.< Sortsen, bear with me!}

"Onko sulla parempia ideoita?" Rose tuhahti ja katseli ympärilleen. Sisäänkäynti päästi kapeaan käytävään sen verran pölyistä valoa, että hän erotti kellertäviin käärinliinoihin kiedotut, ajan saatossa hajonneet ruumiit. Hän ei vastustellut, kun Suryan veti hänet jälleen lähelleen. Rose oli kaivannut tämän lämpöä, tuoksua ja ääntä niin paljon, että hän olisi jäänyt mielellään ikuisiksi ajoiksi miehen syliin. Heillä ei ollut kuitenkaan varaa helliin hetkiin.
"Se riippuu siitä, mistä sä haluat nousta ylös", Rose totesi ja seurasi käytävää katseellaan, kunnes se päättyi läpitunkemattomaan pimeyteen. Hän ei ollut koskaan viihtynyt maan alla, olkoonkin, että siellä oli huomattavasti lämpimämpää ja suojaisampaa kuin yläilmoissa. Hän tunsi itsensä saastaiseksi rotaksi putkistossa ryömiessään, ja sitä paitsi, hänestä oli pelottavaa, miten nopeasti silmät tottuivat pimeyteen ja jätteiden löyhä lakkasi häiritsemästä. Hän oli törmännyt kaupungin alla lapsiin, jotka eivät olleet nähneet taivasta vuosikausiin. Kaikesta huolimatta Rose osasi kulkea katakombeissa ja viemäriverkossa ja tunsi ainakin tärkeimmät reitit. Kunhan vain löysi ulos katakombeista, pelkästään pääviemäriä seuraamalla pääsi pitkälle.

"Pankkiin?" Rose toisti kummastuneena ja vilkaisi Suryania. "Aiotko… aiotko sä oikeasti jättää työsi?"
Ajatus siitä, että Suryan sanoisi mieluummin hyvästit varsin tuottoisalle elinkeinolleen kuin hänelle, sai hänen päänsä tuntumaan omituisen lämpimältä, vaaleanpunaiselta ja höttöiseltä. Samalla hän kuitenkin tiedosti tuskallisen hyvin, että kaikki oli hänen syytään. Jos hän ei olisi tunkeutunut väkisin takaisin Suryanin elämään, tämän ei olisi tarvinnut valita hänen ja työnsä välillä. Hän tarttui jälleen miehen käteen ja antoi tämän johdattaa heitä eteenpäin, ohjaten tätä kuitenkin hienovaraisesti oikeaan suuntaan. Jos Suryanin kivikautiset käsitykset maskuliinisuudesta eivät antaneet sen vertaa periksi, että tämä olisi suostunut kulkemaan hänen perässään, hänen oli ainakin varmistettava, etteivät he eksyneet kuolleiden kaupunkiin.

Kun Suryan törmäsi ruostuneisiin tikapuihin, Rose teeskenteli yllättynyttä.
"Mä en usko, että se on ansa", hän mumisi ja virnisti itsekseen. Suryan kiipesi ylös ja vieritti viemärinkannen pois tieltä vaivattoman näköisesti. Rose antoi miehen auttaa itsensä ylös ja hankasi pahimmat tahrat vaatteistaan. Ja niin paljon kun hän oli aamulla tehnyt näyttääkseen viehättävältä Suryanin silmissä! Tyttö pyyhkäisi likaiset hiussuortuvat kasvoiltaan ja seurasi venoiria kansallispankkiin, jossa oli käynyt viimeksi edellisessä elämässään, siinä, johon raha ja pankkitilit olivat vielä kuuluneet. Hän tiputteli likavettä käytävämatolle ja nojasi röyhkeästi turvalasiin aivan pankkineidin kiusaksi. Hän keskittyi tuijottamaan kuvankaunista genesiah-naista tympeä ilme kasvoillaan. Kun pankkivirkailija sitten luki Suryanin tilillä odottavan rahasumman niin arkisesti ja värittömästi kuin kyseessä olisi ollut ostoslista lähikauppaan, Rose horjahti ja oli kaatua rähmälleen tiskille. Hän vilkaisi Suryania epäuskoisena. 1. 973 455, 34 puntaa, sehän oli melkein kaksi miljoonaa! Elämän ylämäkiin juuttuneita lahtaamalla tienasi ilmeisesti varsin hyvin. Hän ajatteli kaikkia niitä rampoja ryysyläisiä, jotka hytisivät tuntikausia kadunvarsilla ja asemalaitureilla saadakseen kokoon rahat edes pahaiseen ateriaan. Hän ei kuitenkaan enää kuulunut noihin jumalanhylkäämiin, joten miksi hän olisi välittänyt?
Rose havahtui setelintuoksuisista ajatuksistaan todellisuuteen, kun Suryan mainitsi hänen nimensä. Tyttö kurtisti kulmiaan mutta ei sanonut mitään. Hän ojensi vain kiltisti kätensä, autuaan tietämättömänä siitä, mitä oli tapahtumassa. Nainen asetti laitteen hänen ranteensa ylle ja Rose seurasi tilannetta etäisen kiinnostuneena. Terävä, äkillinen kipu sai hänet vingahtamaan. Hän veti kätensä pois ja mulkoili ilmeetöntä pankkineitiä sennäköisenä, että purisi, jos nainen tulisi yhtään lähemmäs. Olisi tämä voinut edes varoittaa!

Pankkivirkailija nakutteli vielä hetken tietokonettaan ennen kuin ojensi Roselle upouuden, kiiltävän pankkikortin. Tyttö tapitti korttia hölmistyneenä. Hän käytännöllisesti katsoen piteli juuri kahta miljoonaa käsissään. Rose ojensi kortin vaivihkaa Suryanille: hän ei tuntenut itseään tarpeeksi vastuulliseksi huolehtiakseen sellaisesta rahamäärästä. Hän oli helpottunut, kun he viimein astelivat takaisin harmaaseen valoon.
"Mistä sä tiedät mun sukunimen? Ja mitä muuta sä tiedät musta?" Rose kysyi. Hänestä oli jotenkin kiusallista, että Suryan tiesi hänestä mahdollisesti hyvinkin paljon. Ehkä jopa jotain sellaista, mistä hänellä itsellään ei ollut aavistustakaan.
"Ootko sä nyt ihan varma tästä? Nyt sun pitää raahata mua mukanas katkeraan loppuun asti", hän jatkoi. Vaihtoehtoisesti Suryanin olisi tapettava hänet tai leikattava hänen kätensä.
"Mistä tulikin mieleen, että missä vaiheessa sä olit ajatellut tappaa mut?" hän kysyi kuulostaen yhtä aikaa loukkaantuneelta, pelästyneeltä ja syyllistävältä.

Suryanin silmissä ei näkynyt tunteita tytön tivatessa häneltä hänen tietojaan. Hän tuskin olisi voinut kutsua itseään itsemurha-avustajaksi, mikäli hän ei olisi joskus opetellut tekemään niin kutsuttua taustatyötä, ja vanhan tavan tähden hän oli kaivanut myös Rosesta yhtä jos toistakin esiin. Suryan oli ammattilainen myös siinä mielessä, ettei hän aina kokenut tarpeelliseksi reagoida kaikkeen tietämäänsä, mutta oli hyvä käyttämään selville urkkimaansa uhrejaan vastaan. Ja uhrihan Rose ei missään nimessä ollut.
”Kuule, muru, sun pitäisi jo tähän mennessä tietää, ettei sun kätesi irti leikkaaminen ole mulle mikään ongelma, ja tää on vain väliaikainen keino suojella sua ja meidän tulevaisuuttamme. Sähän et pettäisi mua, ethän?” Suryanin silmissä välkähti jotain kylmää, mutta se oli yhtä pian mennyt kuin oli tullutkin. Hän tarttui tyttöä kädestä ja lähti kulkemaan pitkin katua, etsien katseellaan jonkinlaista kiinteistövälittäjän toimistoa. Yleellisyyteen tottunut kun oli, Suryan ei halunnut tyytyä mihinkään homeiseen kellariluukkuun, joten kiinteistövälittäjänkin tulisi olla laadultaan vaaditun tason mukainen.

”Enkä mä missään vaiheessa aikonut tappaa sua”, Suryan pyyhkäisi koko aiheen sivuun, ”paitsi silloin kun yllätin sut sen valkotukkaisen kisupojan kanssa. Se oli aika tiukka paikka mun miehiselle egolle, ettet arvaakaan.”
Suryanin silmiin osui suhtkoht hyvännäköinen näyteikkuna, jonka sisäpintaan oli teipattu asuntoilmoituksia peräjälkeen.
”Valitse joku”, Suryan sanoi, vilkaisten ympärilleen. Hän huomasi puristavansa yhä pankkikorttia toisessa kädessään ja sujautti sen nopeasti housuntaskuunsa. Ei ehkä se turvallisin paikka kaikista, mutta saisi nyt välttää ainakin siihen saakka, että hän saisi ostettua uuden identiteetin ja lompakon, joka toivottavasti tulisi kaupantekijäisenä mukana.
”Mun täytyy käydä vähän asioilla, mieti sä sillä aikaa. Yksi makuuhuone varmaan riittää meille”, Suryan sanoi, vetäen Rosen hetkeksi syleilyynsä. Mies suuteli kevyesti tytön hiuksia ja päästi sitten tuosta irti.
”Älä karkaa mihinkään, tai lupaan ja vannon, että heräät ilman kättäsi”, Suryan sanoi, vinkaten leikkisästi silmäänsä.

Mies vilkaisi molempiin suuntiin ennen kuin ylitti kadun. Tien toisella puolella oli pieni ruohoaukeama, jonka takana virtasi Riverwayn sivuhaara, pienempi joki, joka päättyi kauempana mereen. Joen toisella puolella kulki junarata, jonka takana kohosivat voimalan metalliset tolpat. Aukeaman laitaan oli lykätty ”MYYTÄVÄNÄ” -kyltti, ja Suryan oli kiinnittänyt siihen huomionsa. Alue vaikutti muutoinkin ihan mukavalta, ei rikkaimmasta päästä, mutta heidän oli tarkoitus muutenkin pitää matalaa profiilia. Suryan painoi puhelinnumeron tappajan tarkkuudella mieleensä ja lähti sitten etsimään jonkinsortin asekauppaa. Mikäli hän yhtään tunsi RtB:n toimintaa, ei kestäisi kauaa kaikista varotoimista huolimatta, ennen kuin järjestö olisi heidän kintereillään.

Aikansa etsittyään hän onnistuikin löytämään käsi- ja metsästys- ja teräaseisiin erikoistuneen liikkeen. Suryania nauratti, mihin muuhun liike olisi enää voinut erikoistua, olematta armeijan varasto? Hän asteli liikkeeseen sisään, ja hänen ilmeensä muuttui kuin pikkupojalla jouluna, kun pukki lappasi lahjoja lahjan perään hänen eteensä.
”Voinko mä jotenkin auttaa sua?” Möhömahainen, rasvainen ukko kysyi tiskin takaa. Suryan palasi todellisuuteen pilvilinnoistaan ja veti naamalleen perusilmeensä.
”Mä tarvitsen jotain, millä mä pidän yhdet tyypit vähän kauempana. Mä voisin oikeastaan ottaa yhden snipun ja jonkun hyvän, luotettavan käsiaseen. Sen lisäksi mä voisin sijoittaa pariin kääntöveitseen ja...” Suryanin silmät osuivat katanaan, joka oli ripustettu koukuin seinälle. Turhempaan kapistusta tuskin olisi voinut olla, tuota kun ei millään saisi piiloon, mutta siltikin...
”Mä voisin ottaa tuon.”
”Oletko sä ihan varma? Toi on harvinaisuus, johon mä törmäsin sattumalta, kun yksi telluslainen turnusi kännissä meidän kantakapakissa. Se pisti tuon peliin, sanoi että se on viimeinen laatuaan. Se ei irtoa ihan halvalla”, myyjä sanoi, kurottaen ottamaan katanan alas.
”Ja tästä ei ole sulle mitään hyötyä, jos sä et osaa käyttää sitä.”
”Mä opettelen. Mä jäin juuri työttömäksi, joten mulla on kaikki aika maailmassa.” Suryan sanoi, ojentaen kätensä lähes anovasti kohti myyjää ja katanaa. Rose varmaan tappaisi hänet, kun hän oli mennyt tuhlaamaan heidän rahojaan moiseen, mutta ennen pitkää Rosekin olisi varmasti tyytyväinen. Myyjä kohautti olkiaan ja pakkasi Suryanin pyytämät tavarat juurikaan lupia kyselemättä.
”Paljonko pistetään pateja?” Mies kysyi.
”Reilusti. Metsästyskausi tulossa ja kaikkea, mä en tahdo että loppuu kesken”, Suryan sanoi, vetäen naamalleen venoirille yleensä täysin vieraan, viattoman hymyn. Ukko katsoi häntä hetken, pudisti sitten päätään ja lappasi hänelle merkittömään urheilukassiin aseiden seuraksi 20 laatikkoa käsiaseen paukkuja ja kymmenen kivääriin.
”Se tekis sitten 15 340 puntaa, miekkoineen”, myyjä sanoi, rykäisten. Hän käsitteli suuria summia päivittäin, mutta kymppitonni harvemmin kuitenkaan meni rikki. Mitään sanomatta Suryan ojensi uuden, kiiltävän pankkikorttinsa ja hymyili myyjälle kuin viimeistä päivää. Myyjä työnsi kortin kortinlukukoneeseen, joka raksutti hetken ennen kuin näytti vihreää valoa ja työnsi kortin takaisin omistajalleen. Suryan nappasi kortin koneesta ennen myyjää ja työnsi sen tällä kertaa paitansa sisäpuolella olevaan piilotaskuun. Ukko oli kuitenkin asemyyjä. Suryan heitti painavan urheilukassin olalleen ja nappasi käteensä vielä mustaan kankaaseen käärityn katanan, kiittäen sitten myyjää ja poistuen takavasemmalle.

Palatessaan Rosen luokse, hän äkkäsi tuon seisovan näyteikkunan luona erään toisen, varsin tutunnäköisen naisen kanssa. Meridinistä ei voinut erehtyä, he olivat sentään joskus tehneet töitä yhdessä.
”Sashi!” Suryan sanoi, astellessaan naisten luokse kantamuksineen.

Rose ei voinut sanoa yllättyvänsä, kun Suryan jätti vastaamatta hänen kysymykseensä. Hän kurtisti ärtyisänä kulmiaan mutta antoi asian olla. Hän puristaisi tiedon miehestä myöhemmin. Oli asioita, joita Suryanilla ei ollut oikeutta tietää. Oli myös asioita, jotka hän halusi tietää ja joista Suryan saattoi olla perillä. Miehen teräksenkylmä äänensävy sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn, mutta Rose ohitti tämän kysymyksen närkästyneellä mulkaisulla. Ei Suryanin kaikkea tarvinnut hänestä tietää.

Rose seurasi kiltisti perässä, kun Suryan johdatti häntä pitkin väenpaljouteen hukkunutta katua. Ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun kuhiseva väkijoukko tuntui tytöstä siunaukselta, mutta nyt hän oli siitä erityisen kiitollinen.
"No ei se kyllä kaukana ollut", hän totesi viileästi, kun mies otti puheeksi sen, mitä metroasemalla oli tapahtunut. Suryan oli epäreilu. Mustelmat olivat haalistuneet hänen kaulaltaan, ja hän olisi jo halunnut unohtaa koko välikohtauksen, mutta Suryanin suhtautuminen sai hänet ärtymään. Hän puristi huulensa tiukaksi viivaksi, jottei olisi sanonut mitään peruuttamatonta. Jos hän nyt onnistuisi suuttuttamaan Suryanin, tämä ei ehkä päästäisi ajoissa irti.
"Näistä vai?" Rose kysyi epäuskoisena, kun mies kehotti häntä valitsemaan jonkun kiinteistövälittäjän tarjoamista asunnoista. Hän hymyili Suryanin rintaa vasten, kun tämä suukotti hänen hiuksiaan (takuuvarmasti likaisempia kuin koskaan).
"Joo, enköhän mä pysy tässä. Mä olen ehtinyt kiintyä käteeni", hän vastasi purevasti ja ryhtyi sitten silmäilemään asuntovalikoimaa. Kaikki huoneistot näyttivät hänestä täysin identtisiltä: puhtaanvalkoisia, avaria huoneita ja valtavia ikkunoita. Hän sulki silmänsä ja valitsi summanmutikassa yhden ilmoituksen. Kun hänen katseensa osui myyntihintaan, hän ähkäisi ääneen.

"Onko kaikki hyvin?" joku kysyi hänen vierestään. Rose käännähti ja tuijotti mustiin pukeutunutta meridinnaista säikähtäneenä. Tämä katsoi ystävällisesti takaisin, mutta siitä huolimatta Rose siirtyi muutaman askeleen kauemmas ja tyytyi vain nyökkäämään lähes huomaamattomasti. Nainen katseli häntä hetken alta kulmien mutta kääntyi sitten tutkailemaan asuntoilmoituksia.

Rose tuijotti kiinteistöfirman seinää ja tunsi itsensä hetki hetkeltä avuttomammaksi. Miksi Suryan oli jättänyt hänelle niin mahdottoman tehtävän? Kaiken lisäksi tuntematon naikkonen tuntui vilkuilevan vähän väliä hänen suuntaansa, eikä punapää voinut olla miettimättä, oliko kyseessä joku Suryanin vanhoista kollegoista. Hän huokaisi helpottuneena, kun viimein kuuli miehen äänen. Huojennus vaihtui kuitenkin samantien hämmennykseen: Sashi?

Sashi vilkaisi olkansa yli nimensä kuullessaan ja yllättyi kohdatessaan Suryan Shapiron laventelinsinisen katseen.
"Suryan", hän tervehti miehen astellessa lähemmäs ja kohotti kulmiaan. Hän ei varsinaisesti pitänyt Suryanista mutta tunsi kuitenkin jonkinlaista toveruutta tätä kohtaan. He kilpailivat samoilla työmarkkinoilla, ja useammin kuin kerran oli käynyt niin, että kun Sashi oli paikantanut uhrinsa, oli joku Rising the Butterflyn miehistä ehtinyt edelle.
"Kuulinkin puhuttavan jostain tytöstä", hän sanoi enemmän itselleen kuin kummallekaan läsnäolevista ja käänsi katseensa punatukkaiseen nuoreen naiseen. Hän ei suoraan sanottuna ymmärtänyt, mitä Suryan typykässä näki.

Suryan asettui seisomaan Rosen viereen, muttei kuitenkaan liian kauaksi Sashista. Oli hassua nähdä meridin työnsä ulkopuolella, jopa heidän molempien työn. Hän tiesi Sashista vain ne perusfaktat, jotka hän tiesi useimmista uhreistaan - henkilötiedot ja sen, mistä kenkä puristi. Mies sipaisi punaisia hiussuortuvia pois kasvoiltaan ja hymyili hyytävää hymyään. Suryan oli juuri oikea mies, mikäli sattui pitämään sarkastisesta huumorista, tulisesta temperamentista ja toisinaan liiallisuuksiin viedystä mustasukkaisuudesta. Sekä tietenkin täysin tunteettomista kasvoista. Oli sanomattakin selvää, ettei Sury ollut mikään naistenkaataja. Mutta ainahan hän silti saattoi yrittää, ja kun Sashi esitti mielenkiintoaan Rosea kohtaan, Suryan asetti pitkäsormisen, paikoittain suomuista kiiltävän kätensä Rosen harteille.

"Niin, Ambrosia, Sashi. Sashi, Ambrosia", hän esitteli naiset toisilleen lyhyesti ja ytimekkäästi. Suryan mittaili katseellaan Sashin kasvojen ilmeitä, etsien niiltä jonkinlaista merkkiä siitä, että tuo tunnistaisi tytön jonkin sortin etsintäkuulutuksesta tai jotain vastaavaa, ja päättäisi lahdata heidät samantien tähän kadulle. Se olisikin ollut heidän rakkaustarinalleen varsin sopiva loppu, yhtä äkillinen ja väkivaltainen kuin koko suhdekin. Sashin kasvot eivät kuitenkaan antaneet ilmi mitään tunnistamiseen vivahtavaa, vain epämääräistä… tyytymättömyyttäköhän se oli? Suryanin teki mieli ottaa tukeva ote meridinin leuasta ja saalistaa tuo ilme kokonaan esiin, mutta onnistui sentään pidättelemään itseään. Sashi ei antaisi pompottaa, kuten Rose antoi. Suryanilta lähtisivät pian sormet, ja niitä hän tarvitsi tyydyttääkseen Rosea, riesaa naiseksi. Suryan viittasi sormillaan kohti näyteikkunaa.
"Olemme Rosen kanssa etsimässä uutta kotia. Edellinen jäi liian pieneksi, joten joudumme nyt etsimään jotain… suurempaa ja rauhallisempaa", Suryan hymyili, viitsimättä paljastaa tilanteen koko kamaluutta.Onneksi asemyyjä oli pakannut suurimman osan aseista vaarattoman näköiseen urheilukassiin, eikä se ehkä yksin riittäisi herättämään Sashin epäilyksiä.
"Ei sinulla sattuisi olemaan yhtään vapaata paikkaa tiedossa? Edes väliaikaista? Tulin vähän ärähtäneeksi vuokraisännälle, ja hän katsoi oikeudekseen häätää meidät hyvin lyhyellä varoitusajalla", Suryan onnistui näyttämään jollain karmivalla tavalla jopa hieman pahoittelevalta, ihan niin kuin tosiaan olisi katunut äkkipikaisuuttaan.

Suryan koetti parhaansa, muttei pystynyt pitämään katsetta kurissaan. Sashi oli muodokkaampikin kuin Rose, vaikkakin ehkä jokusen vuoden vanhempi. Musta puki naista oikein hyvin, ja Sashi tuntui tietävän sen. Niin palkkamurhaaja kuin Suryan olikin, hän oli silti valkoisen ihonsa ja suomujensa alla vain mies, ja vaikka hän rakasti Ambrosiaa tarpeeksi vaikka tappaakseen tämän jottei tyttö olisi karannut muiden matkaan, hän ei voinut olla huomioimatta naiskauneutta silloin, kun sillä vedeltiin häntä päin näköä.

Rose tuijotti meridiniä avoimen vihamielisesti nyt, kun oli käynyt ilmi, että tämä tunsi Suryanin ennestään. Hän astui lähemmäs miestä ja tarttui varsin omistavasti tämän käsivarteen. Hän oli varma, että Sashi oli joku Suryanin entinen heila. Epäreilua, että Suryan oli hakannut Cyanin, kun tämä oli uskaltanut vilkaista häneen päinkään, mutta hän ei voinut puolivenoirin kimpussa pörrääville naisille mitään.

Sashi vilkaisi Ambrosiaksi esiteltyä tyttöä uudemman kerran ja väläytti tälle ystävällisen hymyn, joka jäi jälleen vaille vastakaikua. Hän mietti, minkä sortin masokisti punapää oikein oli, kun oli lähtenyt vapaaehtoisesti Suryanin matkaan. Toisaalta, olivathan panttivangit aiemminkin rakastuneet sieppaajiinsa.
"Vai pieneksi?" hän toisti epäluuloisena ja käänsi katseensa taas tyttöön miettien, oliko Suryan onnistunut kenties pamauttamaan tämän paksuksi. Jokin kaksikon sotkuisessa olemuksessa kuitenkin viesti, ettei ollut kyse onnellisesta perhetapahtumasta.
"No, ehkä Gale suostuu majoittamaan teidät muutamaksi päiväksi", Sashi huokaisi viimein ja viittoi Suryania ja Rosea seuraamaan perässä. Gale oli käynyt erityisen nenäkkääksi sen jälkeen, kun Vienna oli livahtanut (tai pikemminkin raahautunut) karkuun, ja mikä olisikaan sen makeampi kosto kuin lähettää murhanhimoinen puolivenoir ja tämän rimppakinttuinen tyttöystävä miehen etuovelle?

Rose, joka oli pannut merkille Suryanin harhailevan katseen, seurasi Sashia vaitonaisena. Oli vaikea uskoa sanaakaan siitä, mitä Suryan oli aikaisemmin sanonut, kun seisoi jonkun paljon kauniimman, vanhemman, kurvikkaamman, kokeneemman, älykkäämmän ja muutenkin kaikin puolin pätevämmän rinnalla. Rose nosti katseensa kuraisista saappaankärjistään vasta, kun oli vähällä törmätä Sashin selkään tämän pysähtyessä erään rapistuneen tiilitalon eteen.

Sashi asteli edellä rappukäytävään. Hän joutui koputtamaan useampaan kertaan, ennen kuin Gale viimein suvaitsi ilmestyä ovenrakoon.
"Pää kiinni, Gale", hän ärähti, kun äijänkäppänä avasi suunsa ilmeisen ilkeään kommenttiin.
"Tämä tässä on Gale. Ja tämä tässä on vanha ystäväni ja hänen… ystävänsä", Sashi esitteli lyhyesti. "He muuttavat yläkertaa joksikin aikaa", hän lisäsi ja vaiensi Galen vastaväitteet hyytävänkylmällä mulkaisulla. Mies mutisi kärttyisenä itsekseen mutta päästi kuitenkin tulokkaat sisään. Hänen katseensa viivähti Rosen valkoisilla reisillä, ja tyttö nyki mekkonsa helmaa kiusaantuneena alaspäin. Sashi pyöräytti silmiään ja johdatti kyyhkyläiset yläkertaan.
"Olkaa kuin kotonanne. Kylpyhuone on tuon oven takana", hän murahti. "Tämä ei sitten muuten ole mikään 'hädässä ystävä tunnetaan'-tyyppinen juttu, Suryan. Jäät minulle velkaa", hän huomautti vielä ennen kuin marssi alakertaan. Ehkä Suryan voisi auttaa häntä jäljittämään Viennan.

"Mä menen pesulle", Rose ilmoitti viileästi, kun Sashi oli painunut matkoihinsa. Hän marssi kylpyhuoneeseen ja lukitsi oven perässään. Suryan saisi hänen puolestaan fantasioida rauhassa muodokkaasta meridinistä ja kaikista muista elämänsä naisista.

Suryan seurasi vaitonaisena edellään kulkevaa meridiniä, nyt jo toipuneena naisen muodokkaan lantion liikahtelun aiheuttamista tuntemuksista. Hänen laventelinsinisiin silmiinsä ilmestyi epäilevä katse, kun Sashi johdatti heidät ränsistyneen talon luokse, ja yhä enemmän epäily lisääntyi, kun oven avasi vanha äijänkäppänä, joka julkesi vielä tuijotella Rosen reisiä. Suryan olisi voinut toki tappaa vanhuksen yhdellä hyvin tähdätyllä iskulla, ja nythän hänellä oli aseitakin, mutta päätti antaa olla. He tarvitsivat paikan jossa asua sillä aikaa, kun pahin myrsky puhalsi ylitse, ja mikäs sen parempi paikka kuin jonkin toisen yhtiön lukuun töitään tekevän palkkamurhaajan kontaktin koti. Ainakaan heitä ei ihan heti tajuttaisi etsiä täältä.

Suryan vilkuili ympärilleen kävellessään vanhan, rapistuneen keittiön halki kohti portaikkoa, pistäen silmälle kaikki mahdolliset poistumistiet. Ilmassa leijui paitsi vanhan miehen ja pölyisen kodin hajut, myös etäinen veren ja mikä vielä parempaa, naisen tuoksu.
”Gale, senkin tuhmeliini, onko sinulla ollut täällä yövieraita?” Puolivenoir kiusasi tunteettomalla äänellään, joka vei kommentista senkin vähän huumorin, jota siihen olisi vielä muutoin saattanut lukea. Hän huomasi miehen mulkaisevan Sashin selkää ja venoirin silmät kapenivat viiruiksi. Ai Sashilla oli ollut? Pieni, sävytön naurahdus pakeni venoirin huulilta tuon seuratessa meridinin keinuvaa lantiota ylös portaita. Rappujen yläpäässä oleva vaaleansiniseksi maalattu, hilseilevä ovi narahti Sashin avatessa sen, ja Suryan aavisti, etteivät he ainakaan sitä kautta pääsisi ääneti pakoon, mikäli tilanne vaatisi. Veren ja naisen tuoksut voimistuivat mitä ylemmäs he pääsivät, kunnes he olivat yläkerran makuuhuoneessa, jossa tuoksut yhä leijuivat voimakkaina. Suryan oli venoirverensä ansiosta ehkäpä ainoa huoneessa, joka tunsi tuoksut niin selkeästi kuin tunsi.

Laventelinsiniset silmät siirtyivät meridiniin tuon puhuessa. Sashi oli kuin olikin vastapalveluksen tarpeessa, ja pieni, häikäilemätön hymy valaisi venoirin kasvoja.
”Sashi, Sashi... Olisit toki voinut vain pyytää?” Hän naurahti, heilauttaen sitten kättään meridinin etääntyvälle selälle. Hän asteli naisen perään muutaman askeleen verran ja sulki sitten vaaleansinisen oven, joka ei tällä kertaa narahtanut. Kummallista. Samassa Rose jo aloitti kiukuttelunsa ja painui kylpyhuoneeseen maristen jotain. Suryan päästi pienen huokaisun ja asettui istumaan vuoteelle, jota peittivät epämääräisten ruskeiden tahrojen peittämät puuvillaiset lakanat. Rose oli jo muutenkin tarpeeksi hankala, mutta että mustasukkainenkin vielä? Suryanilta alkoivat keinot loppua tämän naisen hallitsemiseen. Niinpä hän odotti rauhallisesti kun Rose peseytyi, kuunnellen ääniä kylpyhuoneesta. Hän tutki lattiaan piirtyneitä verijälkiä ja mietti mitä ihmettä Sashi tyttöystävineen oli täällä oikein puuhastellut, ja mihin nainen mahdollisesti häntä tarvitsi, mutta kadotti punaisen lankansa, kun Rose vihdoin ja viimein suvaitsi tulla ulos kylpyhuoneesta.

Suryan ei puhunut mitään, asteli vain naisen luokse ja otti tuosta tukevan otteen. Venoir kaappasi tytön syliinsä ja kantoi tuon sängylle, jonka jouset narahtivat heidän painostaan. Pieni, kermanvärinen pyyhe lensi tiehensä, ja Suryanin huulet painuivat vasten valkeaa, pehmeää ihoa, etsien niitä herkkiä pisteitä, joiden sijainnin vain hän tiesi. Hän ei odottanutkaan Rosen vastaavan kosketuksiin aivan heti, mutta oli siilti päättäväinen, eikä ollut kuulevinaankaan pieniä vastusteluja, joita Rose mahdollisesti teki. Suryanin pitkät, viileät sormet liukuivat pitkin Rosen reiden sileää ihoa, miehen huulien kartoittaessa polkua tytön kaulaa pitkin alas, rintojen välistä ja kohti napaa.
”Mikä sinuun oikein meni, Rose?” Suryan kysyi hiljaa, kuljettaen huuliaan yhä alemmas ja alemmas, kunnes kohtasi tytön häpykarvoituksen. Hän kohotti punatukkaista päätään vain hieman, kiusoitellen tyttöä sormillaan.
”Meillä on tässä maailmassa enää vain toisemme, etkai sinä halua tuhota tätäkin pientä yhteyttä?” Suryan tenttasi pehmoisella äänellä, silitellen tytön herkkää haaroväliä, mutta työntymättä kuitenkaan sen syvemmälle.
”Antaisit jo periksi, Rose”, Suryan kuiskasi, painaen päänsä jälleen alas ja erottaen sormillaan häpyhuulet toisistaan. Kostea, ruusunpunainen kieli kosketti tytön helmeä ja pieni, leikkisä hymy viivähti miehen huulilla, ennen kuin tuo keskittyi täysin siihen, mitä oli tekemässä.

Rose huokaisi helpotuksesta, kun sai saastaiset, märät ja raskaat vaatteet yltään. Hän heitti mekkonsa, sukkansa ja alusvaatteensa kuravetta valuvaan kasaan pesualtaaseen ja asteli itse suihkuun. Olkoonkin, että saippua haisi käsittämättömän kuvottavalle ja vesi oli parhaimmillaankin haalea, hän nautti ensimmäisestä suihkustaan vähään aikaan. Huuhdottuaan viimeisetkin hiekanmuruset ja haudanhajun hiuksistaan tyttö kietoutui puhtaaseen, paksuun ja yllättävän lämpimään pyyhkeeseen. Hän vilkaisi itseään sumuisesta peilistä ja irvisti verenpunaisten kiharoiden kehystämille enkelinkasvoille, jotka tuijottivat häntä takaisin.

Rose palasi hyvillä mielin ja uhkaavaa vaaraa aavistamatta takaisin makuuhuoneeseen. Hän vinkaisi yllättyneenä, kun Suryan pyyhkäisi häneltä jalat alta niin kirjaimellisesti kuin oli mahdollista. Mies ei malttanut edes suudella häntä kunnolla vaan siirtyi samantien hamuamaan hänen kaulaansa kuin ei olisi mitään muuta koskaan halunnutkaan kuin koskettaa häntä, tuntea hänen viileän ihonsa sormenpäissään. Rose ei olisi voinut vastustella, vaikka olisi halunnutkin: hän oli kaivannut, ikävöinyt ja odottanut Suryania aivan liian pitkään sanoakseen tälle ei. Hän antoi miehen naulita hänet paikoilleen pehmeillä suudelmilla ja petollisen hellillä kosketuksilla. Hän sulki silmänsä, mutta se ei estänyt häntä kuulemasta Suryanin sanoja. Mies oli oikeassa. Hänellä ei ollut ketään muuta. Se ei kuitenkaan antanut Suryanille oikeutta kohdella häntä kuin jotakin lelua, jonka saattoi tarpeen tullen ottaa esiin ja heittää sitten taas nurkkaan, kun kyllästyi. Rose oli lentämässä suoraan Suryanin tahmeaan, valtaisaan hämähäkinseittiin, ja jos hän ei pyristelisi nyt, hän jäisi lopullisesti vangiksi. Tyttö räpäytti silmiään. Hän avasi suunsa, mutta mitä tahansa hän olikin aikonut sanoa, muuttui matkalla huokaukseksi, kun Suryan painoi päänsä hänen jalkojensa väliin. Helvetin helvetti. Oli vaikea ajatella mitään, mikä ei ollut hattaranpunaista ja sumuista, kun tunsi miehen tulikuuman hengityksen sisäreidellään. Rose antoi itselleen kolme (aivan liian lyhyttä) sekuntia armonaikaa ennen kuin puri hammasta ja työnsi Suryanin kauemmas. Hän loikkasi ketterästi sängynpäädyn yli ja vaatekaapille. Hän pujotti ylleen ensimmäisen löytämänsä vaatekappaleen (valkoisen pitsimekon) ja suuntasi sitten ovelle määrätietoinen katse harmaissa silmissään. Hän pysähtyi ovensuuhun ja kääntyi Suryaniin päin.
"Mä rakastan sua", hän sanoi hiljaa ja värittömästi ja sai sen kuulostamaan syytökseltä. "Mutta sä voisit ajatella joskus muitakin kuin itseäs. Mulla on nälkä", hän tokaisi ja painui niine hyvineen käytävään. Hän sulki oven hitaasti ja hiljaa osoittaakseen, ettei ollut vihainen. Hän halusi vain hieman aikaa ajatella ilman, että Suryan yritti parhaansa mukaan häiritä hänen keskittymiskykyään. Sitä paitsi, hän oli nälkäinen.

Tyttö kiersi käsivarret ympärilleen (huoneilma tuntui hyisen kylmältä hänen suihkunraikkaalla ihollaan) ja asteli keittiöön. Gale seisoi lieden ääressä ja hämmensi jotakin sakeaa ja klimppistä. Rose marssi lähemmäs siitä huolimatta, että saattoi jo tuntea vanhuksen irstaan katseen pyyhkivän vartaloaan.
"No mutta hei, tyttöseni", Gale tervehti havahtuessaan muistoistaan Rosen läsnäoloon. Miehen ääni ei ollut lainkaan niin limainen, kuin punapää oli kuvitellut, pikemminkin vain hauras ja paperinen, auringonlaskuunsa ratsastavan vanhuksen ääni. Rose uskaltautui hymyilemään ja istui pöytään.

Hetken kuluttua hän sai eteensä lautasellisen höyryävää lihakastiketta, joka osoittautui varsin kelvolliseksi ateriaksi jauhosattumistaan huolimatta. Rose istui Galea vastapäätä ja jutteli tämän kanssa huomattavan kepeästi, vastaili valheilla tämän kysymyksiin ja kikatti tämän toisinaan ontuville, toisinaan osuville vitseille. Kun mies laukoi muutaman varsin katkeran toteamuksen Suryanista ja tämän meridin-ystävästä, Rose hymyili itsekseen. Hänen hymynsä kävi kuitenkin kireämmäksi sitä mukaa, kun lautanen autioitui. Pian hänen olisi palattava yläkertaan. Hän ei tiennyt alkuunkaan, mikä häntä siellä odotti, ja se kauhistutti häntä. Viimein hän toivotti Galelle hyvät yöt ja lähti nousemaan rappusia. Hän seisahtui hetkeksi Galen edesmenneen vaimon (mies oli kertonut hänelle elämäntarinansa lihakastikkeen äärellä) makuuhuoneen ovelle ennen kuin astui varovasti sisään. Hän melkein toivoi, että Suryan huutaisi hänelle, haukkuisi hänet, löisi häntä – mitä tahansa muuta kuin olisi välinpitämätön. Hän oli sanonut aivan liikaa, sellaisia sanoja (kolme, kaiken kaikkiaan), joiden jälkeen välinpitämättömyys saattoi olla tappavaa.

[hyi helkkari mitä kukkua :''D plus että hittasin aika törkeesti! no aattelin että suryan ois liian järkyttynyt/nauruun kuollut/vihanen lähteäkseen rosen perään]

Suryanin laventelinsiniset silmät seurasivat Rosea, kun tuo työnsi hänet pois ja loikkasi pois sängystä. Rose oli ilmeisesti niitä, joilla mikä tahansa näytti hyvältä, sillä valkoisessa kauhtuneessa koltussaankin Rose oli varsin haluttavan näköinen, ehkä siksi, että tytön pienet, terhakkaat rinnat kuulsivat siitä läpi. Suryan pyyhkäisi kevyesti kosteita huuliaan, eikä vaivautunut kommentoimaan millään tavoin Rosen sanoihin. Ne tulivat täytenä yllätyksenä puolivenoirille, eikä hän olisi osannut reagoida niihin vaikka olisi halunnutkin. Suryan oli liian itsekäs rakastuakseen. Hän oli halukas, niin kuin nuorilla miehillä oli tapana, ja tarpeeksi mustasukkainen halutakseen omia jonkun - tässä tapauksessa Rosen - täysin itselleen, mutta hänen itsekeskeiseen maailmaansa ei mahtunut muita. Hän oletti, että häntä palveltaisiin uskollisesti siihen saakka, kunnes hän itse sanoisi suhteen irti, että hänen jokaista oikkuaan toteltaisiin, ja vastamaksuna hän tarjoaisi Roselle mitä tuo ikinä keksikään pyytää. Suryanin suomuiset kasvot kääntyivät tuijottamaan loukkaantuneina ulos ikkunasta Rosen kulkiessa ulos ovesta. Vasta pieni naksahdus sai hänet liikahtamaan jälleen.

Suryan nousi sängyltä ensimmäisenä aikomuksenaan ampaista tytön perään ja opettaa tuolle vähän tapoja. Suryan oli ollut varsin valmis miellyttämään tyttöä (Suryan laski tämän epäitsekkääksi ja hyväksi teoksi, harvinaiseksi häneltä siis), ja sitten tuo oli kehdannut haukkua häntä itsekkääksi. Hän kuunteli tytön askelia kapeissa rappusissa ja tunsi kiukun lauhtuvan sisällään. Rose oli nuori ja tietämätön. Suryan suunnisti nyt vuorostaan suihkuun, ja peseydyttyään - Suryan vannoi mielessään hankkivansa yläkertaan jotakin, aivan mitä tahansa muuta saippuaa - hän pesi vaatteensa lavuaarissa niin kuumalla vedellä kuin irti sai. Hän ripusti vaatteensa kuivumaan ympäri kylpyhuonetta ja painui sitten pehkuihin, kiskoen ohuen huovan pehmeiksi kuluneine pussilakanoineen valkoisen vartalonsa ylitse. Laventelinsinisissä silmissä kuohahti kiukku vielä kerran, ennen kuin Suryan päätti antaa asian olla. Joitakin minuutteja myöhemmin hän nukkui jo koiranunta.

Puolivenoir heräsi kuullessaan jälleen Rosen varovaiset askeleet rappusista. Hän ei liikkunut peittonsa alta, ei ennen kuin tyttö oli huoneessa ja istui sängynlaidalla. Hän kaappasi Rosen kainaloonsa ja murisi leikkisästi vasten tuon hoikkaa kaulaa.
"Mikä sulla kesti?" Sury tiedusteli, näykkien tytön ihoa hellästi. Hän ei osannut suhtautua tunteisiin aivan samalla tavoin kuin joku täysin ihminen ehkä suhtautui, eikä hän käsittänyt rakkautta, kun ei koskaan ollut rakastanut eikä ollut rakastettu, mutta hän tiesi osaavansa pitää naisia hyvänä, ja niin kauan kuin se riitti Roselle, kaikki olisi hyvin. Ehkä Rose voisi opettaa Suryanille rakkaudesta yhtä jos toistakin, mutta mies ei halunnut vaivata päätään sellaisilla asioilla juuri nyt. Piittaamatta kapean sängyn natisevista jousista Suryan nousi Rosen päälle, sivellen pitkillä sormillaan tuon valkeaan mekkoon verhottua vartaloa.
"Mä olen sinnikäs mies, kyllähän sä sen jo tiesit", Suryan sanoi, pieni hymy kasvoillaan. Hän kumartui suutelemaan Rosen pehmeitä huulia omillaan, punaisten hiusten sekoittuessa toisiinsa.

//Tulipa lyhyyyyyyt :<
//Edit: ja toka sivu! Woohoo!

Rose ei voinut estää hymynkaretta nousemasta kapeille, rohtuneille huulilleen, kun hän äkkäsi peittoon kääriytyneen miehen. Kaikki, jopa Suryan, näyttivät lempeiltä ja harmittomilta nukkuessaan. Hän istahti sängynreunalle ja oli juuri ojentamassa kätensä silittämään puolivenoirin hengityksen tahdissa kohoilevaa kylkeä, kun tämä liikahti ja veti hänet syliinsä. Rose kikatti tyttömäisesti ja aivan liian onnellisena ollakseen pakomatkalla mustasukkaisen ja äkkipikaisen murhaajan kanssa.
"Mä juttelin mukavia sen papparaisen kanssa. Se on oikeesti ihan hauska tyyppi", hän hymähti ja suuteli Suryanin päälakea. Ehkä he voisivat jäädä Galen yläkertaan koko loppuelämäkseen, puikkelehtia välillä huppu pään yli vedettynä kauppaan ruokaa hakemaan, syödä nuudelikeittoa ja kuherrella.

"Mä olen ollut huomaavinani sussa jotain sellaisia piirteitä", hän totesi kuivasti ennen kuin vastasi suudelmaan. Hän olisi mielellään vain painanut punaisen päänsä pehmeään, joskin nuhjuiseen, tyynyyn ja antanut unen ja unohduksen pyyhkäistä ylitseen. Suryanin huulet olivat kuitenkin polttavan kuumat hänen ihollaan, tämän sormenpäät hellät ja hiukset auringossa kullanhehkuiset, joten hän kierähti miehen alta vain kiskoakseen valkoisen mekon päänsä yli.
"Nyt, kun sä olet rikas, sä voisit ostaa mulle uusia vaatteita", Rose huomautti keimaillen kuin pikkutyttö, joka kinusi isältään kolmatta hattaraa. Hän kietoi laihat käsivartensa Suryanin niskan taakse ja suuteli tätä palavasti, päätti unohtaa kaiken, mitä oli sanottu ja tehty ja ajateltu ennen, kuin hän oli marssinut alakertaan. Suryan oli yhä hänen kanssaan, halusi häntä, ja se sai riittää.
Hänen sormensa lähtivät huolestuttavan oma-aloitteisesti liukumaan alemmas ja alemmas miehen vartalolla.
Jälkeenpäin Rose makasi selällään sängyn toisella laidalla ja tupakoi. Hän katseli Suryanin nukkuvaa hahmoa teenkeltaisessa hämärässä ja mietti, millaiseen sotkuun oli tällä kertaa itsensä upottanut. Hiusrajaa myöten. Ja ajatella, että hän kaikesta huolimatta oli onnellinen. Ainakin melkein. Onnellisempi kuin pitkään aikaan. Rose tumppasi tupakkansa kermanvalkoiseksi maalattuun yöpöytään. Hän käpertyi Suryanin viereen ja nukahti ennen kuin ehti edes kunnolla ummistaa silmiään.