Sweet rituals (K18)

Matala hymni kaikui Shi’amen temppelin suuressa salissa. Sen kaikui täytti huoneen jokaisen nurkan ja laulun alkukantainen rytmi tuntui voimistuvan jokaisen kertauksen myötä. Sanat olivat kieltä, joka oli jo kauan sitten kuollut elävien puhujien huulilta ja vanhoissa tavuissa oli jotain oudon vihamielistä, jopa uhkaavaa. Hymnin tasainen pyörre nosti kaikkien läsnäolijoiden niskavillat pystyyn ja veti heidät johonkin vanhaan, vaarallisempaan aikaan jolloin jumalat vielä kävelivät maan päällä.

Laulun lähteenä olivat musta kaapuiset papit, jotka olivat muodostaneet puoliympyrän jumalattaren alttarin eteen. Voimakkaat, pistävän makealta tuoksuvat suitsukkeet levittivät savuaan hahmojen ympärille ja papit huojuivat hitaasti edes takaisin hymnin rytmissä. Jokaisen pää oli peitetty suurella mustalla hupulla, jota reunusti verenpunainen kirjailu. Kaapujen lantiolle oli myös kiristetty verenpunainen nyöri.

Hymisevien miesten keskelle lattialle oli polvistunut pienempi hahmo. Liyakin huojui rytmin tahdissa, silmät suljettuina vetäen suitsukkeiden savua syvällä henkeensä. Papittaren keho oli verhottu valkealla kaavulla, joka oli hienointa puhdasta silkkiä. Kaapu jätti naisen valkeat olkapäät lähes paljaiksi, kiristyen naisen lanteille samanlaisella verenpunaisella nyörillä kuin pappienkin asut. Naisen pää ei ollut kuitenkaan peitetty hupulla, ja tuon korpinmustat hiukset ryöppysivät vapaina kaavun selkämykselle. Liya oli polvistunut kylmälle kivilattialle ja piteli kädessään suurta, antiikkisen näköistä veistä. Veitsen terä oli kuitenkin äärimmilleen teroitettu ja sen hohtava pinta välähteli tamppelin hämärässä seinillä loimuavien soihtujen valoa.

Hymin aloittaessa uuden kertauksen, jännitys oli tiivistynyt käsin kosketeltavaksi. Muutamat papeista aloittivat uuden, matalamman laulun hymnin ohessa joka tuntui suostuttelevan ja kehoittavan läsnäolijoita johonkin. Liya mukautti vartalonsa liikeet uuteen, hiljaisempaan lauluun ja kohotti veitsen hitaasti rinnalleen, silmät yhä suljettuina.
”Sinulle Shi’ame, suurista suurin, julmista julmin.” Naisen sanat kaikuivat temppelin kivisistä seinistä kirkkaina ja vahvoina, pappien hymnin kiihottuessa yhä uusiin korkeuksiin.
”Elävästä uhrista, pyhitetystä palvelijasta.” Liya painoi veitsen terän poikittain vasemman rintansa yläpuolelle ja viilsi päättäväisellä vedolla. Naisen kullanhohtoiset silmät rävähtivät auki samalla kun kirkkaanpunainen veri purskahti lumenvalkealle kaavulle, valuen noroina silkin liukasta pintaa ja liimaten kankaan naisen kehoon.

”Sinulle, oi rakkaani, jumalattareni , äitini.” Papitar henkäisi. Sitten tämä sulki taas silmänsä ja jatkoi vakaammalla äänellä. ”Kuolleiden kuningatar, kaikista kaunein. Tarjoamme sinulle ruumiini ja vereni. Ota vastaan uhrimme ja olemme meille suopea.” Liya kohotti ranteensa ilmaan ja viilsi molempiin vuorotellen syvät viillot. Sitten nainen antoi veitsen pudota kolahtaen lattialle, laskien ranteensa haavapuoli ylöspäin syliinsä, jossa niistä vuotava veri sekoittui papittaren rinnassa yhä sykkivästä haavasta valuneeseen virtaan. Liya alkoi taas huojua hitaasti, kuin huumattuna hyminn tahdissa, liittäen oman äänensä kuoroon hiljaisena valituksena.

//Ou mai... >.<

Nevertheless, Chachako ja Suryan tänne päiin~ o/

Suryan ei ollut käynyt temppelialueella sitten sen viime kerran, jolloin hänet oli pestattu saattelemaan kotiin varsin kyvykästä nuorta papitarta. Hän ei ollut saanut tilauksia, eikä hän niiden perään juuri ollut kysellytkään. Ilmeisesti kuitenkin Liya oli pitänyt lupauksensa ja puhunut hänestä pelkkää hyvää, sillä paria iltaa aiemmin Suryanin oli yrittänyt yllättää - varsin dramaattisella tavalla, epäilemättä - nuori Shi’amen munkki, joka oli lähestulkoon menettänyt draamannälässään henkensä. Venoirit eivät pitäneet yllätyksistä, ja munkki oli oppinut läksynsä. Nuorukainen oli kuitenkin saanut toimitettua viestinsä, joskin harvinaisen ruikuttavalla äänellä ja posket punaisina palaen. Mies oli pyytänyt Suryania liittymään vuotuiseen rituaaliin, jolla pyydettiin Shi’ame maan päälle suomaan siunaustaan kärsiville ja kiusatuille palvelijoilleen. Suryania tarvittaisiin johonkin tärkeään rooliin, ja vaikkei Suryan uskonnollinen mies ollutkaan, hän tunsi olevansa jollain tapaa velvoitettu osallistumaan, jos vaikka vain siksi, että oli tuhonnut erään jumalattaren pääpapittaren kantakapakan.

Tuntia aikaisemmin Suryan oli siis saapunut hiljentyneeseen temppeliin, jossa tämä sama nuori mies oli ollut ottamassa häntä vastaan. Hänet oli kiidätetty takahuoneeseen valmistautumaan. Suryan oli ajatellut, että hänet olisi pakotettu meditoimaan ja koettamaan jonkinlaista mielenrauhaa ja henkistä tasapainoa, mutta sen sijaan hänen pieneen, vahvoin suitsukkein varustettuun huoneeseensa oli tuotu kaksi varsin runsasta, rivoa naista, jotka olivat tehneet vartaloillaan lupauksia paratiisista. Näitä lupauksia he eivät kuitenkaan olleet täyttäneet, olivat vain juottaneet Suryanille väkevää viiniä ja koettaneet saada miehen pään sekaisin jos minkälaisista aineista. He eivät kuitenkaan olleet ottaneet huomioon Suryanin venoir-verta, joka mitätöi kaikki heidän tarjoamansa ruumiin ja hengen myrkyt. Nyt hän makasi tyynyillä mittava kalu jäykkänä ja ajatukset ainoastaan halusta sumeina, kun nuori munkki jälleen ilmestyi häntä noutamaan.

“Herra Shapiro, teitä tarvitaan nyt”, munkki sanoi kumarrellen, pidellen katseensa häpeilevästi maassa, jottei olisi tuijottanut Suryanin halusta sykkivää - ja kovaa vauhtia laskevaa - elintä. Suryan nousi tyynyiltä ja työnsi naiset syrjään, seuraten sitten ilkialastomana munkkia suureen rukoussaliin, josta kantautui jo kauas rituaalin kiihottama laulu. Suryan asteli soihtujen valoon, valkeiden suomuläikkien kiiltäessä lämpimän kellertävinä elävän tulen loimussa. Hänen laventeliset silmänsä tarrautuivat vertavuotavaan Liyaan, ja hänen mielensä väläytteli hänen silmiensä eteen muistikuvia naisesta alastomana, halunsa kourissa. Suryan tunsi elimensä heräävän jälleen, eikä häntä edes hävettänyt. Hän alkoi pikkuhiljaa hahmottamaan, mitä tarkoitusta varten hänet oli tänne pyydetty. Sen oli paljastanut useiden nuorten munkkien pettyneet ilmeet hänen kävellessään piirin sisään, noiden tajutessa, ettei heillä nyt ollut pienintäkään mahdollisuutta tähän lumoavan kauniiseen papittareen.

Suryan asteli pitkähiuksisen naisen luokse ja tarttui tuon kaavunvyöhön, avaten solmun hitaasti, nautiskellen verta vuotavan, uskonnollisen kiihkon valtaaman naisen katselemisesta. Suryan riisui Liyan, työntäen sitten sormensa naisen hiusten lomaan ja tarttuen niistä tiukasti kiinni. Suihinotto tuskin tulisi kyseeseen, Liyan kun täytyi hymistä tätä kummallista virttään. Suryan tuijotti Liyan kultaisia silmiä, jotka tuntuivat katsovan hänen lävitseen, kuin nähden vain Shi’amen, eikä ketään muuta.

//Täällä olemme!

Nainen tuskin noteerasi miehen saapumista tai toisen kosketusta ja jatkoi sen sijaan hidasta keinumistaan. Vasta kun silkkikaapu valahti viimein papittaren yltä, tuo veti henkeä kuin vastasyntynyt. Suryanin taivuttaessa naisen päätä taaksepäin, tämä räväytti säihkyvät silmänsä katsomaan puolivenoirin ametistisilmiin. Naisen vartalon liike pysähtyi samalla kun virsi kuoli tuon huulilta. Vaikka väri oli paennutkin naisen kasvoilta tehden ne lähes läpikuultavan valkoisiksi, Liya hymyili silti uneliaan ohuesti puoliveriselle.
”Tietysti sen täytyi olla sinä.”

Liya nousi hitaasti seisomaan irrottamatta katsettaan miehen kasvoista. Naisen liikkeet olivat kuin hitadasta, raukeaa tanssia, unissakävelijän ulkoa opeteltuja kuvioita. Papitar laski kätensä puolivenoirin lämpimän silkkisille olkapäille, jotka naisen ranteista yhä valuva veri tahrasi lähes välittömästi purppuran punaisiksi. Sitten Liya kiersi miehen taakse ja painoi tuon hellästi mutta voimakkaasti maahan polvilleen, kasvot Shi'amen patsaaseen päin. Jumalattaren käärmemäiset piirteet tuijottivat ilmeettömästi takaisin alttarin ylhäisestä yksinäisyydestä ja patsaan katse tuntui lävistävän edessään seisovat palvelijansa aina näiden sieluihin asti. Liya henkäisi.
”Jumalaisen julma valtiatar, tässä on tahtosi väline.” Papittaren ääni oli paksu, edelleen huumatun kuuloinen. ”Niinkuin tikarisi vuodatti vereni, niin hän lävistää ruumiini. Sinulle.” Naisen kädet lepäsivät edelleen miehen olkapäillä, samalla kun verinorot etenivät hitaasti tämän rintaa pitkin kuin kastaen puolivenoirin Shi'amen palvelukseen.

Pitäen puoliverisen yhä aloillaan, Liya kiersi taas miehen eteen peittäen jumalattaren patsaan näkyvistä. Suitsukkeiden savu ympäröi naisen alastoman, veren tahriman kehon ja soihtujen valo läikkyi tuon kalmankalpeilla kasvoilla.
”Veljet, todistakaa pyhää yhteyttä.” Kultaiset silmät suuntautuivat raukeasti jokaisen piirissä seisovan papin kasvoille, jotka tuijottivat takaisin. Naisen sanojen myötä hymni laski vaimeammaksi, kunnes se oli tuskin kuuluvaa hyräilyä. Liya suuntasi katseensa eteensä polvistuneen mieheen. Liuttuaen kätensä toisen olkapäiltä pitkin miehen punaiseksi värjäytynyttä rintaa, papitar polvistui itsekin kunnes oli kasvokkain miehen kanssa.
”Minä ja jumalattareni olemme sinun.” Nainen kuiskasi tuskin kuuluvasti, aivan kuin olisi kertonut toiselle suurta salaisuutta. Sitten papitar irotti otteensa miehen kehosta, ja palasi takaisin samaan asentoon kuin miehen astuessa sisään saliin. Tällä kertaa Shi'amen hahmo kuitenkin häilyi Liyan takana, aivan kuin nainen todella olisi ollut jumalattaren ruumiillinen ilmentymä.

Suryan seurasi Liyaa, ihmetellen sitä voimaa, jolla tuon usko tuohon vaikutti. Suryan oli pysytellyt tiiviisti kaukana kaikesta tällaisesta hihhuloinnista, mutta tämä tumma, synkkä rituaali oli puhutellut jollain primitiivisellä tasolla myös puolivenoiria, joka antoi Liyan nyt käsitellä hänen vartaloaan, vaipuen jopa polvilleen jumalattaren patsaan eteen. Suryania harvemmin näki polvillaan, elleivät miehen kasvot sitten olleet hautautuneet jonkun naisen haaroväliin - poikkeus, joka vahvisti säännön. Suryanin savusta hiukan vuotavat silmät kohottautuivat suitsukkeiden savun verhoamaan naiseen, ja hetken Suryanin savusta sumennut katse sekoitti Liyan ääriviivat jumalattaren patsaan ääriviivoihin, saaden puolivenoirin räpäyttämään silmiään häkeltyneenä. Suryan huomasi sotkeutuneensa itsekin muodokkaan naisen vuodattamaan vereen, eikä häntä edes haitannut.

Liyan laskeutuessa polvilleen hänen eteensä, Suryan kohotti pitkäsormisen kätensä koskettamaan papittaren valkeaa ihoa, ihaillen tuon veistoksellisuutta. Hänen sormensa liukuivat verisen viillon poikki ja painoivat kevyesti haavaa, saaden veren tirskahtamaan hiukan reippaammin ja valumaan alas naisen pyöreää, täyteläistä rintaa. Suryan nojautui lähemmäs, lipaisten veripisarat kielelleen ja huulilleen. Hän kaatoi naisen selälleen kylmälle kivilattialle, tarttuen toisella kädellään naisen tikaria pitelevän käden ranteeseen. Suryan kohottautui uhkaavana Liyan ylle, tarttuen tuon rituaalitikariin ja ottaen sen itselleen. Hän kuljetti soihtujen valossa kiiltävää terää pitkin naisen valkoista ihoa, kääntäen sen sitten lappeeltaan terälle, viiltäen Liyan kylkeä. Suryanin jalokivimäiset silmät seurasivat, kuinka ihon reunat irtaantuivat toisistaan, kuinka haava muuttui punaisemmaksi ja punaisemmaksi, kunnes veri valui pitkin naisen kylkeä alas lattialle. Verta ei ollut paljon, eikä Suryan ollut viiltänyt syvään, mutta hypnoottista se oli, yhtä kaikki. Hän viilsi toiseenkin kylkeen samanlaisen, symmetrisen viillon ja kohottautui jalkojensa päälle istumaan, katsellen kivun vallassa kiemurtelevaa papitarta. Suryan heitti tikarin kädestään ja ojensi kätensä naisen vatsalle, hyväillen pehmeää ihoa, piirtäen kuvioita tuon verellä. Hänen elimensä sykki kivikovana ja valmiina toimintaan, mutta miehen kädet vaelsivat pitkin naisen ihoa, etsien jo aiemmin löytyneitä mielihyvän pisteitä.

Suryanin herkät silmät erottivat soihdunvaloissa kimaltavan helmen, joka vieri pitkin naisen tummanpunaisia, turvonneita häpyhuulia. Mies kumartui lipaisemaan sen talteen, saaden naisen selän taipumaan kaarelle. Hänen kielensä ei suostunut tyytymään yhteen pisaraan vaan hänen oli saatava lisää. Niinpä miehen kielen pitkä kärki halkaisi naisen herkät häpyhuulet, etsien tiensä tuon mielihyvän ulkoiseen keskukseen, pyöritellen sitä. Hänen korvansa rekisteröivät naisen huokausten sävyn ja voimakkuuden, hänen kielensä reagoidessa niihin ja vastaavasti hyväillen voimakkaammin herkeämpiä paikkoja. Lopulta Suryan ei enää kestänyt, vaan kohottautui hiukan ylemmäs, työntäen kookkaan, kovan elimensä naisen sisään. Hän oli vähällä huokaista naisen tiukan, kuuman vaon sulkeutuessa voimakkaine lihaksineen hänen ympärilleen, mutta päätti ettei antaisi näille hulluille sitä myönnytystä. Ainakaan ihan vielä.

Liya värähti hiukan toisen kosketuksen alla, mutta ei näyttänyt ilmeelläänkään että haavan käsittely olisi tuottanut naiselle kipua. Papitar henkäisi tuskin kuuluvasti kun puolivenoirin kieli kurottui lipaisemaan tämän verisen rinnan herkkää ihoa. Liya sulki silmänsä ja antoi toisen kaataa itsensä maahan, värähtäen uudemman kerran kylmän kiven osuessa naisen paljaaseen selkään.

Liya luovutti tikarin toisen käsittelyyn ilman vastustelua. Mitä mies päättäisikään tehdä hänen ruumiillaan nyt, oli Shi'amen käsissä. Hän oli vain yksi rituaalin välikappale, tahdoton uhrilahja jumalattaren edessä ja mies toimi jumalten välikappaleena. Tuntiessaan terän kutittelevan ihoaan, nainen värisi silmin nähden joko mielihyvästä tai veitsen aiheuttamasta jännityksestä. Kun papittaren odottama viilto sitten viimein tuli, naisen silmät rävähtivät auki ja niiden pupillit supistuivat kivusta. Ensimmäinen viilto ei saanut Liyaa päästämään äännähdystäkään, mutta toinen pakotti pienen valituksen naisen huulilta. Shi'ame antaisi sen kyllä anteeksi, sillä kärsimys oli osa jumalten antamaa kipua.

Miehen kosketus naisen vatsalla tuntui kuin palkinnolta kaikesta papittaren kärsimästä kivusta. Liayn kulkien terävä pistely sekoittui Suryanin taitavien sormien samettisiin hyväilyihin, jotka nainen muisti liiankin hyvin. Papitar sulki taas silmänsä ja veti henkeä, antautuen miehen aiheuttaman nautinnon vietäväksi. Kun toisen kieli kosketti naisen herkkää mielihyvän keskusta, tuon vartalo vavahti kuin sähköiskun saaneena. Liyan selkä taipui kauniille kaarelle, jonka näkeminen sai munkkien messuamisen hetkellisesti kiihtymään kovemmaksi. Naisen nautinto oli Shi'amen nautintoa ja tuon kuvan kauniit piirteet ja eleet toivat jumalattarelle kunniaa.

Suryanin taitavat hyväilyt saivat Liyan huokailemaan ja huohottamaan, samalla kun naisen keho vastasi auliisti miehen jokaiseen eleeseen. Papittaren kädet lepäsivät passiivisina kivilattialla, joka oli tahriintunut verestä tahmeaksi. Liyan mustat kiharat kehystivät tuon kasvoja kuin silkkinen huntu, muutaman suortuvan ollessa liimautunut naisen hikihunnun peittämiin kasvoihin. Kun mies sitten lopulta antautui omalle nautinnolle ja työntyi papittaren sisään, Liyan päästi valittavan säkeen samalla vanhalla kielellä jolla munkit messusivat. Säe tuntui kuvastavan yhtä aikaa naisen suunnatonta nautintoa ja sietämätöntä tuskaa, vieden molemmat ylös jumalattaren patsaan kuultavaksi. Liyan lanteet vastasivat miehen työntöihin, samalla kun tuon hoikat, lumenvalkeat jalat kietoutuivat miehen helmiäisen valkoisen kehon ympärille sitoen nuo kaksi vartaloa valkean ja verenpunaisen kirjomaksi, yhdeksi ja samaksi olennoksi.

Suryan työntyi syvälle Liyan sisään, nauttien tuon tunnusta ympärillään. Nainen oli jonkinlaisessa hurmoksessa jo valmiiksi, ja Suryan toimi ilmeisesti jonkinlaisena vipuna, jonka tarkoitus oli kammeta nainen horisontin yli ja paratiisiin. Kerrankin jokin työtehtävä tuotti todellista nautintoa muillekin kuin miehelle - vaikka mitäpä Sury olisi sellaisesta piitannut?

Hän puri hampaansa yhteen, työnnellen rajusti vasten naisen lantiota, kynnet naisen valkoiseen reiteen kaivautuneina. Miehen tummanpunainen tukka roikkui suortuvina tuon niskassa ja kasvoilla, korostaen vitivalkeaa ihoa vielä entisestäänkin. Laventelinsiniset silmät tutkivat ympäristöä, kiihottuneita telttoja useiden munkkien haaruksissa, huumaantuneita katseita Lian rinnoilla ja vartalolla, ihailevia katseita hänen takamuksellaan ja elimellään. Suryan herätti himoa ja kateutta miehissäkin, eikä syyttä. Hänen oli vaikea pidättäytyä naurahtamasta ivallisesti, mutta sitten Liya kaivoi kyntensä hänen selkälihaksiinsa ja sai hänen huomionsa jälleen jakamattomana itselleen.

Suryan keskittyi hakemaan heille molemmille miellyttävää asentoa kovalla ja kylmällä kivilattialla, hellittämättä kuitenkaan otteitaan tai tahtiaan. Liya tuskin olisi huomannut suuntaan tai toiseen, niin omissa maailmoissaan tuo vieraskielisiä lauluja laulava nainen oli. Suryan vei kätensä naisen lantiolle, pidellen siitä kiinni parhaan mahdollisen rytmin saavuttamiseksi. Liyan voihke kaikui valtaisassa hallissa, munkkien messutessa piirissä heidän ympärillään. Puolivenoir kohotti katseensa jumalattaren patsaaseen ja oli näkevinään savuverhon lävitse kuinka tuo hymyili viettelevästi palvelijoilleen. Näyn herättämä sarkastinen ajatus pakeni Suryanin tuntiessa Liyan valkeiden reisien puristuksen vyötäisillään, naisen emätinlihasten kiristyessä hänen peniksensä ympärillä.

Liya tarrautui mieheen kynsin ja hampain, huohottaen nautinnosta toisen voimmakaiden työntöjen viedessä naista aina vain lähemmäs paratiisia. Suitsukkeiden huumaava savu salpasi papittaren hengityksen ja verenhukan aiheuttama voipuminen huomasi tämän päätä. Hän tunsi roikkuvansa jossain tajutansa ulkopuolella, irrallaan ruumiistaan ja kuitenkin sidottuna siihen lihalliseen nautintoon, jota miehen sykkivä elin hänelle antoi.

Puolivenoirin huomion kiinnityttyä allaan kiemurtelevaan naiseen, kaksikkoa ympäröivät munkit alkoivat hitaasti sulkea puoliympyrää näiden ympärillä. Keskeyttämättä messuamistaan, papit lähestyivät maassa hikoilevaa kaksikkoa, kunnes olivat niin lähellä että olisivat saattaneet koskettaa heitä. Liya tuskin huomasi uskonveljiensä läsnäoloa, vaikka näkikin lähestyvät hahmot epäselvinä, siintämässä jossain puoliverisen selän takana. Ainut, mihin nainen kykeni juuri nyt keskittymään oli hänen oma nautinsa, joka oli kohoamassa huippuunsa. Suryankin tuntui olevan lähellä omaa huippuaan, sillä miehen elin tuntui laajentuvan hänen sisällään. Juuri kun Liya oli tuntea orgasminsa räjähtävän samaa aikaa puoliverisen kanssa, mustakaapuiset munkit tarttuivat puolivenoiriin ja repivät tämän lähes väkivalloin eroon papittaresta.

Liya kurkusta pääsi tahaton valitus ja kultaisten silmien katse poukkoili villisti Suryania tiukasti otteessaan pitelevistä munkeista näiden otteessa pyristelevään mieheen. Naisen keho tuntui kuitenkin lähes tahdottomalta, halvaantuneelta ja sen ainut selkeä tuntemus oli naisen nivusissa sykkivä tyhjyys ja kaipaus miehen tuomaan nautintoon. Ne papit, jotka eivät olleet osallistuneet miehen taltuttamiseen, tarttuivat nyt papittaren hervottoman kehoon ja nostivat naisen käsivarsilleen päänsä ylle, kuin tarjoten tätä uhriksi jumalattarelle. Pappien hymni oli vaihtunut kiihkeään messuamiseen ja yksi heistä kohotti äänensä yli muiden.
”Katso jumalatarten jumalatar, kaikki nautinto on sinun ja sen täyttymys vain sinun käsissäsi. Meille kuuluu vain kaipauksen kärsimys, jota lievität vain sinä oi suurista suurin.”
Liya pyristeli heikosti pappien otteessa, mutta verenhukka alkoi jo tehdä tehtävänsä. Naisen silmät muljahtivat ja papitar käytti kaiken keskittymiskynsä tajuissaan pysymiseen, yrittäen keskittää katseensa Shi'amen patsaan julmiin kasvoihin.

Toisten pappien pitäessä puolivenoirin edelleen paikallaan yllättävän ammattimaisilla otteilla, naista kuljettavat munkit alkoivat kantaa papittarta hitaasti kohti alttarin takana häämöttävää raskasta puuovea. Messuaminen oli vaihtunut jälleen hiljaiseksi hymniksi ja alkoi olla selvää, että rituaali oli lähes ohi. Saavutattuaan oven ryhmän ensimmäinen munkki avasi sen silmin nähden ponnistellen, ja ryhmä kantoi Lian lähes tiedottomana sisään alttarihuoneeseen, laskien tuon kehon huoneen keskelle kaiverretulle kiviselle penkille. Sitten papit vaihetoivat tietävän silmäyksen keskenään ja suurin osa miehestä poistui huoneen pienemmästä ovesta, jättäen vain kaksi uskonveljeään huoneeseen papittaren kanssa.

Munkit eivät hukanneet aikaa.
”Nopeasti, ennen kuin hän tulee kunnolla tajuhinsa.” Pienempi ja luisevampi munkki hoputti toveriaan. Tämä lähestyi penkillä makaavaa naista, kuin lumoutuneena papittaren valkoisen kehon kauneudesta ja pyhyydestä.
”Oletko varma että tämä on hyvä idea?” Pidempi papeista empi. Laihempi munkki tarttui tämän kyynerpäähän, ja katsoi miestä huppunsa alta silmiin.
”Tiedät, että olemme molemmat odottaneet tätä koko sen kirotun ajan kun Liya on ollut täällä. Älä nyt hukkaa aikaa, koska toista tilaisuutta ei tule.” Epäröivä munkki katsoi toveriaan silmiin ja nyökkäsi. Sitten hän ojensi kätensä koskettaakseen papittaren reittä kuin empien, lähes varmana siitä että jotain kauheaa tapahtuisi. Kun Liya kuitenkin tuskin liikahti miehen kostuksen alla, miehen kädet muuttuivat rohkeammiksi ja alkoivat vaeltaa papittaren keholla, puristellen naisen verisiä rintoja ja hakeutuen viimein kohti Liyan rituaalista kosteita nivusia. Kun papin kädet saavuttivat naisen turvonneen hävyn, Liya liikahti ja ynähti pienesti. Pappi tuskin huomasi tätä.
”Piedro, se on vieläkin ihan kostea.” Munkki kuiskasi toverilleen.
”Tietysti. Anna mennä nyt, en kestä enää odottaa kauempaa” Pienempi pappi ynähti. Veljensä kehotuksesta munkki kiipesi veti naista hiukan lähemmäs kohti penkin reunaa ja kohotti mustaa kaapuaan.
”Pidä sitä paikallaan.” Hän kihahti

Liya tuli kunnolla tajuihinsa, kun munkin elin työntyi hänen sisäänsä. Verenhukka teki naisen edelleen heikoksi, mutta kammion kylmä ja kirkas ilma olivat selvittäneet naisen pään suisukkeiden savusta. Papittaren kultaiset silmät kimmelsivät lähes pronssisina, kun niiden katse naulitui naisen yllä ähkivään munkkiin. Nainen yritti huutaa, mutta pienemmän munkin käsi läimähti papittaren suulle.
”Hys hys hys Liya, ei mitään hätää. Tässä menee vaan hetki.” Pappi rauhoitteli naisen korvaan. Miehen ääni oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhoitteleva ja Liya yritti rimpuilla pappien otteessa. Naisen keho oli yhä heikko, mutta jotenkin hän sai survaistua polvensa pidemmän papin nivusiin. Miehen elin oli yhä naisen sisällä, ja papittaren polvi väänsi sen asentoon, jonka täytyi tuottaa papille suunnatonta tuskaa. Älähtäen kivusta munkki romahtikin lattialle naisen päältä, pidellen haaroväliään.

Liya ei hukannut aikaa, vaan vaan puri kaikella voimalla suutaan pitelevän papin käteen. Pieni munkki huudahti, ja veti kätensä kiireesti pois naisen hampaiden ulottuvilta. Jääden epäuskoisesti tuijottamaan käteensä ilmestynyttä, vertatihkuvaa haavaa pappi ei huomannut Liya sormia, jotka tarratuivat miehen hupun reunaan ja vetivät munkin pään voimalla vasten kivipenkkiä. Miehen kallo rusahti rumasti, ja papin ruumis retkahti velttona kylmälle lattialle. Liya veti henkeä ja yritti selvittää päätään lisää. Hänen oli päästävä pois tästä huoneesta ja pappien ulottivalta, ja mahdollisimman nopeasti.

Suryan oli älähtää kivusta hänkin, kun Liyan supistunut emätin revittiin irti hänen paisuneesta elimestään. Valkea siemenneste sykähteli edelleen peniksen kärjestä, mutta orgasmi oli kuollut jo heti alkuunsa, munkkien revittyä hänet erilleen papittaresta. Suryan tunsi kuuman siemennesteen tipahtelevan reisilleen ja jäähtyvän sitten nopeasti, eikä hän meinannut edes huomata, että eräs nuori munkki - juurikin se sama, joka oli saapunut noutamaan häntä aikaisemmin - yritti huomaamattomasti ja vaivihkaa hamuta pisaroita suuhunsa.

Kun Suryanin ametistisilmät sitten osuivat tuohon nuoreen mieheen, puolivenoirin kantapää survaisi poikaa nenään niin, että tuon silmät vain muljahtivat päässä. Suryan ei ollut varma, kuuluiko hänen nyt antautua taistelutta, ja kuuluiko koko tämä farssi rituaaliin, vai olivatko munkit vain kertakaikkiaan seonneet. Venoir seurasi katseellaan Liyan valkeaa vartaloa, jota kannettiin alati kauemmas hänestä, ja vaikka Suryan olisi halunnut päästä naisen luokse, jos vain tarkistaakseen, että tuo oli kunnossa (miksi hän piittasi?), munkit pitelivät häntä paikoillaan. Edes Suryanin jumalainen ruumis ei pärjännyt näin suurta ylivoimaa vastaan. Naisen hävittyä näkyvistä Suryan antoi munkkien johdattaa itsensä takaisin huoneeseen, jossa hänet oli aikaisemmin riisuttu ja lämmitetty papitarta varten. Hänen vaatteensa odottivat häntä nyt juuri siinä mihin hän oli ne jättänyt, eikä Suryanilla todellakaan mennyt kauan, kun hän siisti itsensä miten parhaiten taisi ja kiskoi vaatteet ylleen.

Nyt, puettuna ja itsevarmuutensa takaisin saaneena, Suryan oli valmis kohtaamaan mitä tahansa, mitä nämä hullut kultistit hänen päälleen keksisivätkään heittää. Suryanille oli katettu ruokaa ja viiniä, ilmeisesti rituaalista palautumista helpottamaan, eikä hän halunnut heittää tilaisuutta hukkaan. Tiedä vaikka tämä olisi hänen viimeinen ateriansa. Uskonto teki kamalia asioita siihen taipuvaisille ihmisille. Suryan oli juuri haukkaamassa suurta palaa esille asetetusta, herkullisesta valkosipulileivästä, kun huoneen ovi lennähti auki. Suryan käännähti, jokainen pienikin jänne valmiina taisteluun ja voittoon. Puolivenoirin ällistyksellä ei ollut rajoja, kun huoneeseen pamahtikin ilkialaston Liya, yltäpäältä veressä ja ruumiinnesteissä.

“Oletko sä ihan kunnossa?” Suryan kysyi, pysytellen muutaman askeleen päässä papittaresta. Nainen näytti sekavalta, eikä mikään ihme, mutta venoir päätti silti pysytellä varuillaan. Jos jonkinlainen henki olisikin ottanut Liyan valtaansa, niin Surya se ei ainakaan saisi, ei helpolla.
“Mitä sulle oikein tapahtui?” Sury tivasi, nyt kärsimättömyyttä äänessään. Tällainen epätietoisuus ei miellyttänyt puolivenoiria tippaakaan.

Liya kompuroi ulos huoneesta, ohi maassa edelleen vaikeroivan papin. Munkki yritti epätoivoisesti tarttua naista nilkkaan, mutta papitar survaisi koko painonsa miehen ranteen päälle, saaden toisen jälleen ulvahtamaan kivusta ja irrottamaan otteensa. Kammion sivuovi johti matalasti valaistuun käytävään, johon Liya nyt horjahti. Papittaren päässä pyöri edelleen ja tämän jalat halusivat pettää alta. Shi'amen temppeli oli kuitenkin ollut naisen koti useamman vuoden ajan, ja hän tunsi sen kuin omat taskunsa – huomattavasti paremmin kuin suurin osa papeista.

Muutamaa oikoreittiä käyttäen Liya saavutti nopeasti sen kammion, jossa epäili puolivenoirin majailevan. Suryan oli nyt naisen paras toivo pelastukseen pappien himokkaista kynsistä, sillä vanhemmat munkit olivat jättäneet temppelin tai sulkeutuneet kammiohinsa rukoilemaan. Tämä vuodenaika oli pyhitetty Shi'amelle, ja kun temppelin nuorempien vesojen odotettiin ottavan osaa rituaaleihin, vanhemmat palvelijat paastosivat ja kunniottivat jumalatarta hiljaisin rukouksin tai ruumistaan kurittaen.

Liya törmäsi suin päin miehen huoneeseen ja oli vähällä kaatua polvilleen. Suryanin näkeminen oli juuri nyt uskomaton helpotus. Nainen nojasi selällään huoneen oven kiinni, valuen sitten voipuneena lattialle. Papittaren hiukset laskeutuivat kuin viitta peittäen naisen alastoman ruumiin, samalla kun tämän kultaiset silmät katsoivat nyt jo terävämmin selvästi juuri ateriaansa aloittamassa olleeseen puolivenoiriin.
”Alan olla. Ne paskiaiset...” Nainen sihahti. Liyan ääni oli rikkonainen, mutta tämän kasvoilla ei näkynyt pienintäkään merkkiä itkusta tai järkytyksestä.
”Ajattelin että saisin olla täällä ainakin hetken rauhassa.” Liya veti henkeä ja sulki silmänsä kuin rauhoittaakseen itseään, avaten ne sitten hitaasti. ”Tiedäthän, kun olet kuulemma hyvä suojelemaan ihmisiä ja niin edelleen.”

Suryan tuijotti hetken Liyaa epäuskoisesti, mutta lopulta venoirin huulille kohosi ivallinen hymy ja tuo naurahti, vain kerran, ja senkin kovin tunteettomasti niin, että se kuulosti melkein kirosanalta. Hän pisti leivän suuhunsa ja puraisi rapeaa kuorta, antaen valkosipuliöljyn valua kielelleen.
“Mm, aika hyvää”, mies myönteli, viittoen Liyaa mönkimään tyynyille, joilla oli itse saanut reheviltä kaunottarilta seksuaalisia palveluja aikaisemmin illalla. Jotenkin tuntui, kuin Rose olisi vaipunut hänen aivoissaan uneen. Suryan pelkäsi menettävänsä otteensa tyttöystävästään, mutta toisaalta se ei olisi ensimmäinen kerta. Ja mitä Rose ei tiennyt, se ei tyttöä loukkaisi, eikö niin?

“Joku muukin ilmeisesti halusi palan sua”, Sury sanoi, nostaen lautasen käteensä ja astellen itsekin naisen luokse tyynyille. Hän laskeutui istumaan tuon viereen, valuen sitten röhnöttävään asentoon lautanen vatsansa päällä. Mies oli pyyhkäissyt punaiset hiuksensa sekaiseksi pörröksi taakse otsaltaan, eikä nyt vaivautunut miettimään, näyttikö hyvältä - totta kai hän näytti, siihen ei mikään yksinkertainen kampauksenvaihdos voinut vaikuttaa.

Suryan tarttui sormillaan viinirypäleterttuun ja ojensi sen Liyalle, pieni omahyväinen hymy huulillaan.
“Harmi vain, että mulla taitaa olla yksinoikeus, ainakin tänään”, Suryan sanoi, naurahtaen ja tarttuen jälleen valkosipulileipään ja puraisten siitä uudemman kerran. Lämmin leipä suli hänen kielelleen, saaden Suryanin rentoutumaan, ainakin pinnallisesti. Hänen kuuloaistinsa pysyi tarkentuneena käytävältä kuuluviin ääniin ja hänen syvät lihaksensa pysyivät jännittyneinä mahdollisiin toimiin. Hän söisi tämän herkulliselta tuoksuvan ruuan ja ottaisi sitten ritolat, ennen kuin joku näistä hulluista munkeista päättäisi, että halusi sitten elävän ihmisuhrin jumalattarelleen.

“Mitä vittua täällä oikein tapahtuu?” Sury kysyi ruokailunsa lomassa.
“Yhtenä hetkenä mun käsketään naida sua oikein olan takaa ja toisena sut viedään pois piestäväksi tai mitä ikinä sulle sitten tehtiinkään”, mies pudisteli päätään, “ja mitä meidän nyt pitäis tehdä, lähteä meneen?”

Liya katsoi mieheen odottaen tämän reaktiota. Nainen huokaisi.
”Totta kai se on hyvää. Se on parasta mahdollista ruokaa mitä ne tyhmät paskiaiset löysivät jumalten ruumiillistuneelle välikappaleelle.” Liya kohottautui seisomaan hitaasti ja asteli varovasti kohti miehen tarjoamaa tyynyä. Hän tunsi olevansa lopen uupunut, hyväksikäytetty, likainen ja tuskallisen tietoinen omasta alastomuudestaan. Nainen laskeutui edelleen hitain, harkituin liikkein makuualustalle ja vetytyi istumaan kerälle, polvet rintaansa vasten. Papitar hymähti ilottomasti miehen sanoille.
”Jotkut muut on tahtoneet palan mua jo vuosi kausia, mutta sopiva tilaisuus tarjoutui vasta nyt.” Nainen tarttui viinirypäleterttuun ja vei yhden makean marjan kuiville huulilleen. Liyan suuhun purskahtava mehu tuntui taivaalliselta valuessaa naisen kurkkuun ravitsemaan tämän rääkättyä ruumista. ”Paha vain, että Bur'san mielestä olit sopivampi rituaaliin kun yksikään noista herneaivoista.”

Liya katseli miehen kasvoja ja puoliverisen näennäisen rentoa olemusta. Hän ei ollut tiennyt etukäteen, että Bur'sa oli valinnut juuri Suryanin rituaalin toiseksi osapuoleksi mutta oli kyllä tiennyt, ettei yksikään papeista ollut saanut osakseen kyseistä kunniaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Liyan oli tullut suorittaa papittarien tärkein rituaali Shi'amen kunniaksi eikä Bur'sa selvästikään ollut halunnut antaa suojattiaan nuorempien veljiensä ahnaisiin käpäliin. Liya hymähti sisäisesti. Joko vanhus oli tosiaan kiintynyt naiseen, tai sitten siinä vanhassa koirassa oli vielä jäljellä jotain halua suojella entistä omaisuuttaan.

Syruanin kysymykset palauttivat Liyan takaisin maan pinnalle ja nainen katsoi voipuneesti puoliveriseen. Miten hän oikein selittäisi koko tämän rituaalin merkitysen puolivenoirille? Hän antoi itselleen hetken aikaa ajatella samalla kun nousi ylös ja suuntasi hieman hoippuvin askelin kohti huoneen nurkassa nököttävää, vanhaa puista kaappia.
”Tämä on vuoden tärkein rituaali Shi'amen kunniaksi, jonka ylimmän papittaren tulee suorittaa joka vuosi.” Liya aloitti, avaten samalla kaapin tutkien sen sisältöä. ”Ja tämä on ensimmäinen vuosi kun se miellyttävä tehtävä lankesi minulle.” Naisen äänessä kuulu iva ja katseruus. Liyan usko ei ollut läheskään tarpeeksi vahvaa, jotta hän olisi suorittanut äsken nähdyn rituaalin vain omasta puhtaasta tahdostaan. Papitar valikoi kaapista karkeaa, ruskeaa kangasta olevan kaavun ja veti sen päänsä yli. Naisen liikkeet olivat tuskaisi ja vielä tihkuvat haavat tämän kyljissä ja ranteissa tuottivat selvästi naiselle kovaa kipua. ”Joten.” Liya kääntyi miehen puoleen. ”Ihastuttavat uskonveljeni päättivät käyttää hyväkseen tarjotun tilaisuuden ja ottaa pikku maistiaiset kiellettyä hedelmää. Luojan kiitos kaikki se Filon myrkkyjen kittaaminen on saanut pääni vahvistumaan sen verran että olin joten kuten järjissäni ja sain tapeltua vastaan.”

Liya palasi puoliverisen luokse tyynyjen päälle ja istuutui alas. Kaapu liimautui naisen kehoon, tummempana niistä kohdista joissa kostea veri tihkui kangasta vasten. Papitar poimi miehen pitelemältä lautaselta viimeisen palan valkosipulileipää ja vei sen suuhunsa. Pureskeltuaan huolellisesti, nainen huokaisi taas ja katsoi puolivenoiriin.
”Tästä alkaa nyt tulla joku helvetin traditio, mutta jos voisit millään auttaa minut kotiin noiden vähäjärkisten, kiimaisten apinoiden ohi olisin enemmän kuin kiitellinen.” Nainen korjasi asentoaan mukavammaksi ja sihahti tuskasta. ”Jos tahdot kiitoksen rahallisena, sekin onnistuu.” Liya lisäsi sitten, ollen hyvin tietoinen siitä ettei venoir ollut tunnettu hyvästä sydämestään ja autteliaisuudestaan.

Suryan seurasi katseellaan naisen tuskaisia liikkeitä ja tunsi pienen katumuksen piston, kun oli kiihkoissaan viillellyt naista niin innolla. Anteeksipyyntö kohosi jo hänen kielelleen, mutta mies nielaisi sen - eihän ollut palkkamurhaajalle sopivaa pyydellä anteeksi, kun teki mitä käskettiin - ja keskittyi näyttämään rennolta. Liya asettui aloilleen ja söi mitä tarjottiin. Sury kuunteli Liyan selvityksen rituaalista ja sen merkityksestä, nyökytellen kuin olisi ymmärtänyt oikeasti, mistä oli kyse. Hän oli kai kysynyt kohteliaisuudesta tai jotain, ehkä saadakseen tietää, mitä tulossa oikein oli. Oliko tämä vain joku sairas kissa ja hiiri -leikki, jonka lopuksi heidät molemmat suljettaisiin häkkiin ja poltettaisiin elävältä? Mistä näistä hörhöistä ikinä tiesi.

Suryan tarttui mureaksi paistettuun pihviin sormin, ja söi sen muutamalla haukulla, nauttien suolaisesta ja rasvaisesta mausta suussaan. Hän nuoli sormensa ja nousi sitten ylös, asettaen tyhjenneen lautasen pöydälle, josta oli sen löytänytkin.
“Oletko sä varma että sä pärjäät tossa.. koltussa? Sä näytät ihan joltain noitavainoja pakenevalta naiselta”, Sury sanoi, tarkaten naista päästä varpaisiin, “vaikka tarkalleen ottaen sitähän sä justiin oletkin.” Mies naurahti, jälleen se sama kylmä nauru, ja tarkisti sitten, että takin sisäpuolelle piilotettu ase oli yhä siellä, että siinä oli panoksia ja että se oli ladattu. Kyllä vain.
“Eiköhän me sut kotiin saada, mutta jotain korvausta mä tästä kyllä aion vaatia. Mä ajattelin, että mä nyt jelppaan sua ihan vaan siksi, että sille sun lempikapakalles kävi niin kuin kävi, mutta tää rupeaa menemään jo vähän yli. Ei mikään kapakka ole kenellekään näin tärkeä”, Suryan sanoi, astellen ovelle ja tarttuen ovenkahvaan.

Hän väänsi kahvaa ja kurkisti varovaisesti käytävään, pidellen asetta rennosti kädessään, mutta kuitenkin poissa näkyvistä. Suryan ei halunnut herättää yhtään enempää huomiota kuin oli ehdottomasti välttämätöntä, mutta nunnakaapuun pukeutunut Liya tuskin pystyisi välttämään kovin monien katseet, varsinkaan sen jälkeen, kun nämä nuoret munkit olivat seuranneet Liyan suorittamaan live-pornokohtausta. Käytävillä oli hämärää, sillä ilmeisesti munkit olivat vetäytyneet kammioihinsa rukoilemaan. Suryan tosin olisi voinut lyödä vaikka kymppitonnista vetoa, ettei kovinkaan moni esitystä seurannut munkki todellakaan tuhlaisi aikaansa rukoilemiseen, ellei tumputtamista sitten laskettu joksikin rukoilun muodoksi.

Suryan vilkaisi olkansa yli tarkistaakseen, että Liya varmasti nyt seuraisi, ja lähti sitten astelemaan äänettömin askelin pitkin käytävää, muistaen tarkasti reitin, jota pitkin hänet oli tänne kiidätetty. Käytävät olivat tosiaan tyhjät, ja muutamista kammioista kuului huokailua heidän kulkiessaan ohitse. Sen suhteen Sury ei ainakaan ollut ollut väärässä.
“Aikamoinen jumalatar, Shi’ame”, Suryan tuumi hiljaa, astuessaan käytävästä eteishalliin. Heidän päästyään ulos Suryan kyllä polttaisi yhden tupakan, olkoonkin, että oli koettanut vähentää. Suryan sujautti aseensa takaisin takin kätköihin ja tarttui sitten Liyaa kädestä, johdattaen tuon ripein askelin uloskäynnille ja sitten viileään, kosteaan yöilmaan.

”Eipä mulla näytä juurikaan olevan vaihtoehtoja” Liya irvisti toisen kommentille kaavustaan. Koltun karhea säkkikangas tuntui lähes hiekkapaperilta naisen rääkättyä ihoa vasten ja Liya olisi antanut mitä tahansa yhdestä ylellisen pehmeästä silkkikaavustaan juuri nyt. Näytti kuitenkin siltä, että tämän rituaalin päätteeksi normaalisti niin hemmteltu ja ylellisyyksiin verhoiltua Shi’amen pääpapitar sai luikkia ulos takaovesta palvelijan vaatteissa nuolemaan haavojaan johonkin pimeään nurkkaan.

Liya tunsi lämpimän ailahduksen rinnassaan Suryanin tarkistaessa povitaskunsa sisältöä. Hän ei ollut tahtonut mitään niin paljon kuin sitä, että löytäisi puolivenoirin hyvissä ruumiin ja sielun voimissa sekä hyvin aseistautuneena. Suryanin rentous ja varustelu oli sai papittarenkin rentoutumaan ja henkäisemään helpotuksesta; jos kukaan saisi hänet pelastettua tästä naurettavasta tilanteesta ja turvallisesti kotiin, se mies olisi Suryan Saphiro. Puoliverisen sanat saivan Liyan kuitenkin hymähtämään huvittuneesti, vaikka naisen ivallinen hymy vaihtuikin tuskaiseen irvistykseen tuon kammetessa kehonsa ylös tyynyiltä.
”Voin ymmärtää miten sun osuus tuossa äskeisessä rituaalissa saattaisi tuntua suurelta taakalta ja vastapalvelukselta mun kantakapakan tuhoamisesta.”

Papitar seurasi pelastajaansa äänettömin askelin, pysähtyen aina kun Suryan seisahtui tarkastamaan reitin turvallisuutta. Munkkien kammioista kuuluvat huokaukse saivat Liyan värähtämään inhosta naisen ajatellessa niitä säälittäviä, omiin maailmoihinsa sulkeutuneita sekopäitä jotka juuri tällä hetkellä kuvittelivat mieleensä hänen kehonsa joka ikistä yksityiskohtaa. Pistäen mielessään muistiin pari valittua sanaa Bur’salle siitä hyvästä, että vanhus oli suostutellut Liyan rituaaliin tänä vuonna hän hiipi veljien suljettujen ovien ohi.

Suryanin käsi tuntui hyvältä Liyan omassa; lämpimältä ja turvalliselta. Miehen silkin pehmeä iho sai naisen värähtämään mielihyvästä, ja Liya ihmetteli hetken miten hän saattoi edes ajatella jotain niin naurettavaa tässä tilanteessa. Raikkaan ulkoilman vihdoin lyöden vasten naisen kasvoja, hän veti syvään henkeä. Liya käänsi katseena puoliverisen kasvoihin.
”Ole kiltti ja sano että sinulla on tarjota mulle tupakka?” Nainen huokaisi. Sitten hänen silmänsä muljahtiva taaksepäin ja papitar lysähti tiedottomana oven edessä rehottavalle, iltakasteesta kostealle ruohikolle.

Suryan veti syvään henkeä, haistellen kirpakkaa yöilmaa. Hän oli pukeutunut tyyliinsä sopivasti kokvartalomustiin, aina nahkaisista saappaista lyhythelmaiseen nahkatakkiin. Nahkatakki päättyi hiukan ennen lantiota ja Suryanin housujen vyötärönauha oli melko matalalla, joten väliin jäi pätkä pelkkää mustaa, sileää pellavakangasta. Suryan pyyhkäisi räikeänpunaisia hiussuortuvia kasvoiltaan ja oli jo kaivamassa röökiaskia takkinsa taskusta kun Liya päätti sitten vihdoinkin menettää tajuntansa. Suryan koppasi naisen kiinni juuri ja juuri ajoissa, ennen kuin tuon otsa olisi kolahtanut katukiveykseen.

Hän nosti Liyan käsivarsilleen, tutkien tuon kasvoja kuin ihmetellen, mitä naiselle nyt oikein tekisi. Hän seisoi aikansa siinä kuin mikäkin Herkules, neitoa hädässä käsivarsillaan kannatellen. Ametistisilmät kohdistuivat ensin naiseen ja sitten maahan tipahtaneeseen tupakka-askiin. Suryan laski naisen hetkeksi alas, noukkien askin käteensä ja kopauttaen siitä yhden tupakan esiin. Hän vei sen huulilleen ja sytytti sen.

Suryanin vahvat kädet asettelivat Liyan istuvaan asentoon vasten hautakiveä, ja hetken odoteltuaan luontaista toipumista, muutaman kerran naisen nimeä kutsuen, Suryan menetti malttinsa. Hän ei todellakaan ollut lupautunut kenenkään lapsenvahdiksi ja tällainen vitkuttelu ja heikkous oli järjettömän ärsyttävää.
“Mä olen todella pahoillani tästä”, Suryan mutisi todella sitä tarkoittamatta, läväyttäen naista sitten avokämmenellä poskelle. Naisen virottua Suryan ojensi tuolle jo puoliksi poltetun tupakan ja nosti naisen sitten käsivarresta ylös.
“Kai sä pystyt kävelemään? Ei millään pahalla mutta sä et ole mikään maailman kevyin ja meillä alkaa kohta tuli polttelemaan perseen alla jos sä et nyt saa itsees vähän liikettä”, Suryan sanoi kovettuneella äänellä, yhä naisen käsivarresta kiinni pidellen.

Suryan otti yhden kokeilevan askeleen kohti hautausmaan porttia ja kun nainen mukisematta seurasi perässä, lähti Suryan kävelemään reippaammin. Hänellä oli edelleen nälkä eikä mikään kiinalainen taatusti ollut enää tähän aikaan auki. Tai ehkä joku paikka olisikin, mutta sellaisen löytämiseen menisi aikaa.

Suryan oli sanomaisillaan jotain kun Liyan takaa kuului oven narahdus ja sitten huudahdus.
“Hei! Mihin te olette oikein menossa?!” Munkki, ilmeisesti se vanha, jonka nimeä Suryan ei millään saanut juuri nyt päähänsä, oli tullut etsimään heitä rituaalin loppuosaa varten tai jotakin. Surylla ei ollut aikomustakaan osallistua enää ensimmäiseenkään Shi’amen rituaaliin niin kauan kuin hänellä oli valinnanvaraa.
“Liya, tule!” Suryan henkäisi, kopaten naisen ensin käsivarsilleen ja sitten varsin luolamiesmäisesti olalleen. Hän pinkaisi juoksuun kuullessaan vanhan papin huutavan nuorempiaan apuun - olkoonkin että Suryan tiesi näiden olevan vielä polvistaan varmaankin hiukan vetelinä äskeisen jälkeen - ja onnistui katoamaan hautausmaan portista kaupungin varjoihin jo ennen kuin kukaan nuorista papeista pääsi kammioistaan ulos.
“Sun kanssas ei tosiaan tule tylsää”, Suryan sanoi, pysähdyttyään eräälle sivukujalle ja laskettuaan Liyan jälleen omille jaloilleen.