Disturbia

Sweet'n'Sourin kaltaisessa paikassa asiakaskunta ei ollut kovin vaihtelevaa. Strippiluola on aina strippiluola, ja houkuttaa tietynkaltaisen asiakaskunnan, yksinäisiä, keskituloisia miehiä, joilla ei ihan ole varaa huoriin, mutta kuitenkin tarpeeksi yhden punnan seteleitä tanssijoiden pikkupöksyihin työnnettäviksi. Frey ei käynyt tällaisissa paikoissa usein, sillä häntä säälitti kanssaeläjänsä, joilla ei ollut muitakaan mahdollisuuksia naisiin. Frey tiesi, että astuessaan kapakan ovista, hänkin lukeutuisi näihin säälittäviin miehiin, ainakin muiden silmissä, mutta Frey oli liian itsevarma piitatakseen moisesta. Hän tiesi, kuka hän oli, eikä häntä hävettänyt. Normaali miehenmieli vaati nähdä naiskauneutta tietyin väliajoin - Freyllä kyseinen väliaika oli useita muita miehiä pidempi, sillä hän oli tottunut olemaan kaukana sivistyksestä ja ennen kaikkea kauniista, vähäpukeisista naisista - ja Sweet'n'Sour oli täydellinen paikka tämän tarpeen tyydyttämiseen. Frey tilasi ison oluen tiskiltä ja suori sitten salin puolelle, kärsien hieman kirkkaista valoista ja neonpinkistä. Salin keskellä kulki pitkä runway, ja Frey hakeutui seinänvierustalla sijaitsevien pehmeiden sohvien sijaan salin keskellä, melko lähellä lavaa sijaitseville puisille tuoleille. Sohvista kun ei koskaan tiennyt, minkälaisen eritteen tai nesteen päällä istui.

Frey laski oluensa pöydälle ja asetti takkinsa huolellisesti viereiselle penkille. Kova musiikki särki hänen hiukan kevyempään äänimaailmaan tottuneita korviaan, mutta Frey oli asennoitunut kestämään moisen kidutuksen siinä toivossa, että Sweet'n'Sourin tytöt pistäisivät tänäkin iltana parastaan. Freyllä oli hyvin aikaa ennen illan pääesitystä rauhoittua ja siemailla oluttaan. Aika ajoin joku tytöistä kävi tarjoamassa hänelle sylitanssia tai muuta seuraa, mutta Frey kieltäytyi kohteliaasti, pyytäen toisen oluen ensimmäisen loppuun päästyään, ja saikin sen pian, ojentaen oluen tuoneelle tytölle viiden punnan setelin tipiksi. Ehkä hän oli ymmärtänyt väärin, mutta hän oli kuullut joskus, että näiden tyttöjen palkka muodostui yksinomaan tipeistä, eikä hän siksi yleensä kitsastellut, silloin kun sattui paikan päälle.

Frey viehätti ehkä syystäkin salityttöjen huomiota, sillä lähes kaksimetrinen, lihaksikas, naamasta karskilla tavalla komea miehenköriläs oli virkistävää vaihtelua pälyilevien nörttien ja haisevien, limaisten juoppojen muodostamaan harmaaseen, kuolaavaan massaan. Frey oli siisti, hyvännäköinen ja avokätinen mitä tippeihin tuli, eikä hänen katseessaan ollut sitä alkukantaista himoa, joka niin usein paistoi paikan asiakkaiden kasvoilla. Moni näistäkin tytöistä olisi varmasti lähtenyt Freyn matkaan, jos hän olisi pyytänyt, mutta sellaista ei kovin usein päässyt tapahtumaan.
"Hey, Frey", yksi tytöistä huikkasi hänelle, astellen hänen pöytäänsä. Tytöllä oli yllään vain mustat, hyvin niukat bikinit, ja tuon hiuksia oli pöyhitty niin, että niitä näytti olevan ainakin tuplasti enemmän kuin niitä oikeastaan olikaan.
"Hei", Frey vastasi, kallistaen päätään. Tyttö istuutui hänen pöytäänsä ja siemaisi kokeilevasti hänen oluestaan.
"Esitys alkaa kohta. Oletko täällä jotakuta tiettyä tyttöä varten? Savannahista on tullut ihan hirvittävän suosittu", tyttö sanoi, pieni katkeruus äänessään. Suosituille tytöille maksettiin enemmän.
"Ah, niin. Savannah. Ei, en ole", Frey sanoi, koettaen rimpuilla takaisin todellisuuteen ajatuksistaan. Hän pyyhkäisi mietteliäästi mustan, hihattoman paitansa rinnuksia, eikä huomannut ollenkaan, kuinka tyttö kuljetti katsettaan hänen rintalihaksillaan. Neonpinkit valot saivat hänen lukuisat tatuointinsa näyttämään violeteilta. Frey rapsutti mietteliäänä laukaansa ja jo hieman pehmennyttä sänkeä, sen verran pitkä se jo oli.
"No, minun täytyy jatkaa. Oli kiva jutella, Frey", nainen sanoi, hymyillen kaipaavasti.
"Jep", Frey sanoi, vilkaisten naista pieni hymy huulillaan. Hän tarttui tuoppiinsa ja tyhjensi sen, eikä aikaakaan, kun hänelle jo kiikutettiin uusi. Sitten esitys jo alkoikin.

//sugared ja Lucille tänne <3

Lucille ja kaksi muuta tyttöä istuivat pukuhuoneessa silkkisissä kylpytakeissaan ja ehostivat itseään illan urakkaa varten. Huonoihoinen Clarissa yritti turhaan peittää punaisia aknepaiseita poskipäiltään, mutta eniten työsarkaa oli joka tapauksessa Lucillella. Hän taputteli silmäkulmaansa jo kolmatta kerrosta puuteria, ja siitä huolimatta sinisen ja purppuran kirjava mustelma kuulsi meikin läpi kuin epäonninen syntymämerkki. José, se sairas paskiainen, oli iskenyt häntä kipeästi ensin silmäkulmaan ja sitten korvaan. Siitä oli jo kaksi päivää, mutta hänen korvaansa kirvelsi edelleen. Honey, Sweet 'n' Sourin liki kaksimetrinen omistaja, jonka miehenkasvoja peitti paksu meikki ja kehusti tummanvioletti peruukki, oli tarjonnut hänelle viikon sairaslomaa, mutta ei hänellä ollut varaa sellaiseen. Suljettujen ovien ja samettiverhojenkin takaa musiikki jyskytti tuskallisesti hänen vasemmassa korvassaan, mutta ainakin hänen pitkä, musta tukkansa peitti sinertävän, epätasaisesti turvonneen ihon.

Lucille harjasi hiuksensa silkkiseksi verhoksi, joka myötäili viekoittelevasti hänen liikkeitään, ja antoi yukatan valahtaa yltään. Clarissan ja Electran keskustellessa vilkkaasti jostakin epätavallisen komeasta ja varakkaasta asiakkaasta, jonka oli edellisenä iltana nähty poistuvan Honeyn toimistosta tyytyväinen hymy huulillaan, Lucille katseli kuvajaistaan korkeasta, lehtikullalla silatulla puulla kehystetystä peilistä. Jos tarkastelun aloitti tummanluumunpunaisiksi lakatuista varpaankynsistä, seurasi pitkiä sääriä sähkönsinisiin ja zirkoneilla koristettuihin bikinihousuihin verhotulle uumalle ja pysäytti katseensa pikkuriikkiselle yläosalle, saattoi näkemäänsä olla tyytyväinen. Hänen kasvonsa olivat kuitenkin pelästyneen pikkutytön, mustat silmät meikin takana valtavat ja lasittuneet. Hänen oli myönnettävä, että hän pelkäsi Joséa. Pelkäsi, että mies ilmestyisi lavan eteen niin kuin lukematomman monta kertaa aikaisemminkin, tuijottaisi häntä silmät kylminä viiruina ja lihaksikkaiden käsivarsien suonet pullistellen, pakottaisi hänet katsomaan kelloon: kuinka monta tuntia hänellä vielä oli armonaikaa, ennen kuin hänen olisi palattava kotiin?

Hän tuijotti peilikuvaansa, pakotti kujeilevan hymyn huulilleen ja ajatteli sellaisia ajatuksia, joita Savannahilla oli tapana ajatella. Rahaa. Komeita muukalaisia. Ilmaista viinaa. Sitä, että hän oli Sweet 'n' Sourin kaunis ja valovoimainen tähti, aivan toista maata kuin ne epätoivoiset rumilukset, jotka eivät saaneet töitä muualtakaan. Niin José oli hänelle sanonut, silloin kun oli vielä viitsinyt puhua hänelle muutenkin kuin huutamalla tai sängyssä. Silloin tällöin hänestä tuntui, että hän (ei Savannah vaan hän) piti työstään. Tämä ei kuitenkaan ollut yksi niistä illoista.

Clarissa oli ensimmäisenä vuorossa kiiltonahkaisine cowgirl-asuineen ja piiskoineen, jotka sopivat paremmin miesten kuin karjan kaatamiseen. Lucille istui alas ja vilkaisi Electraa, joka keikisteli ilkosillaan vaaterekin edessä. 32-vuotiaan vaaleaverikön vauvamaha pisti jo silmään, ja Lucille mietti, kuinka kauan nainen voisi vielä tehdä töitä. Electralla oli kuulemma perhe – aviomies ja lapsi jossakin päin Riverwayta. Blondi sytytti tupakan Lucillen katsellessa, ja hän rypisti kulmiaan. Ei ollut kuitenkaan hänen asiansa huolehtia Electran kuopuksen terveydestä, ja niinpä hän asetti itsekin tupakan tummille, kiiltäville huulilleen. Electra tarjosi hänelle tulta, ja hetken he vain polttelivat kuunnellen puolella korvalla salista kantautuvaa bassonjytkettä ja hajanaisia aplodeja. Äänistä päätellen Clarissa oli vasta lämmittelemässä. Lucille sitoi mustan, läpikuultavan huivin vyötäisilleen ja siirtyi savuke suupielessä pukuhuoneen ovensuuhun. Jos Clarissa ei saisi itseään – ja kuolaavista keski-ikäisistä koostuvaa yleisöä – ajoissa lämpimäksi, se olisi tämän oma ongelma. Lucille hoitaisi kyllä hommansa.

Viiden tupakankäryisen minuutin kuluttua Clarissa palasi pukuhuoneeseen posket punoittaen ja hiukset hikisille otsalle liimautuneina. Lucille ei jäänyt jutustelemaan vaan tumppasi tupakkansa sydämenmuotoiseen tuhkakuppiin ja solmi hopeaisten korkokenkiensä nyörit. Hän asteli lavalle itsevarmoin, keinuvin askelin ja seisahtui odottamaan, että laiska bassobiitti vaihtuisi kuumaan ja ravistelevaan itämaiseen, sellaiseen, joka sai veren kiehumaan suonissa. Hänen ei tarvinnut etsiä musiikista rytmiä, jonka tahtiin keikuttaa lanteitaan, se tuli hänen luokseen.

Lucille – tai oikeammin Savannah, häntähän nämä miehet olivat tulleet katsomaan – käveli lavan päähän, punaisella keinonahalla päällystettyyn kattoon asti ulottuvan tangon eteen, keimaili ja iski silmää yleisölle. Joku idiootti vislasi, ja hän vastasi lähettämällä lentosuukon. Sitten hän aloitti tanssinsa, joka oli kuin moderni ja ylimääräisellä seksuaalienergialla ladattu versio itämaisesta vatsatanssista. Hän ravisteli lanteitaan ja pyöritteli niskojaan, hänen hiuksensa hulmahtivat kasvoille ja valuivat sitten taas pitkin paljasta selkään, napakoru tarttui vaaleanpunaiseen valoon ja heijasti sen takaisin kattoon. Hän kiipesi pitkin tankoa ketterästi kuin povekas, paljaspintainen palomies ja kieppui sitten vinhasti alaspäin, kietoi sirot nilkkansa tangon ympärille, teki spagaatin, balleriina vaakatasossa.

Esityksensä lopuksi Lucille kumartui yleisön joukkoon ja keräsi setelit hikisistä sormista. Hän suuteli kaapinkokoista kaljupäätä, joka ojensi hänelle kahdenkymmenen punnan setelin, kun äkkäsi silmäkulmastaan vaalean komistuksen. Hän katsoi miestä pitkään, niin pitkään, että kaljupää kiskaisi hänen tukkaansa palauttaakseen hänen huomionsa siihen, mitä hän oli tekemässä. Hän loi vielä muukalaiseen viimeisen uteliaan, adrenaliinista ja kuumuudesta tuikkivan katseen, ennen kuin kipaisi pukuhuoneeseen.

Electra oli jo astunut lavalle valtavan käärmeensä kanssa (Lucille inhosi sitä elukkaa, Harrya, joka tuijotti häntä ilkeillä mulkosilmillään terraarionsa lasin läpi), kun Lucille palasi saliin. Vaalea mies istui yhä samassa paikassa, ja hän kosketti kevyesti ja puolihuolimattomasti tämän olkapäätä baaritiskille keinahdellessaan. Hän ei tiennyt, mitä varten miehelle oikein flirttaili, eihän hän voinut tälle mitään tarjotakaan. Mustiin bikineihin pukeutunut Kitty oli ilmeisesti samaa mieltä, sen verran äkäisesti tämä häntä tiskin toisesta päästä tuijotti.

[ei onneks yhtään venyny tai mitään D:]

Frey haki mukavampaa asentoa kiillotetulla puutuolillaan esityksen alkaessa. Ensimmäinen nainen ei ollut kummoinenkaan, mutta muodoiltaan uhkea ja vaikkakin välillä hieman pihalla rytmistä, silti osasi hommansa tarpeeksi hyvin. Frey ei juuri piitannut piiskoista ja sellaisista, eikä hän siksi katsonut asiakseen rynnätä lavanreunaan valuttamaan kuolaansa naisen jalkojen juureen. Esityksen päätyttyä Frey oli kuitenkin jo neljännellä oluellaan, ja vaikka iso mies olikin, oli hänelläkin rajansa. Musiikki oli saanut uuden, pehmeämmän sävyn, eikä Freytä enää väsyttänyt niin paljon, tai edes ottanut päähän pitkä päivä. Kun Savannah - oli helppo huomata yleisön reaktioista, että tämä nainen oli hän - asteli lavalle, Freykin tunsi sykähdyksen vatsanpohjassaan, niin hankala kuin häntä yleensä olikin miellyttää. Naisen liikkeissä oli sulavuutta ja tuon rytmitajukin oli aivan toisella tasolla edelliseen esiintyjään verrattuna. Saattoi olla luontaista lahjakuutta tai silkkaa kovaa työtä, mutta Frey oli huomaavinaan naisen katseen tuon esityksen loppupuolella. Eihän se tietenkään ollut harvinaista, että Sweet'n'Sourin tytöt soivat huomiotaan miehille, mutta kun kyseessä oli klubin johtotähti, Frey ei voinut olla tuntematta itseään ihan vähän imarrelluksi.

Naisen asteltua takaisin kimaltelevien verhojen taakse lavalle asteli toinen nainen, hieman mahakas tällä kertaa. Frey katseli esitystä pää kallellaan, miettien tuon mahan muotoa ja sitä, kuinka se näytti niin täydellisen pyöreältä, ei ollenkaan ihraiselta ja inhottavalta niin kuin normaalisti. Frey oli jo liian hiprakassa tajutakseen kummun todellisen merkityksen, vaikka tuskinpa se olisi juurikaan häneen vaikuttanut. Korkeintaan hän olisi huolehtinut käärmeen aiheuttamasta salmonellariskistä. Kevyt kosketus sai Freyn heräämään ajatuksistaan ja vaaleahiuksinen mies kääntyi vilkaisemaan olkansa ylitse saadakseen selville kuka häneen oli koskettanut, ja yllättyi lievästi nähdessään Savannahin keinuvan lantion etääntymässä kohti baaritiskiä. Pieni naurahdus kohosi hänen rinnastaan, tuoden muassaan leveähkön, valkean hymyn hänen huulilleen. Partaansa hieraisten Frey nousi hetkeä myöhemmin tuolistaan, joka narahti helpotuksesta kun mies kohotti massansa pois sen varasta. Frey jätti vajaan tuoppinsa pöydälle, tajuttuaan pitäneensä siitä kiinni koko Savannahin esityksen ajan, ja oluen lämmenneen juomakelvottomaksi. Frey ei tiennyt maailmassa mitään niin kuvottavaa kuin huoneenlämpöinen olut.

Miehen painavat maihinnousukengät olisivat normaalisti pitäneet melkoista meteliä, mutta strippiluolan kaikenkirjava kokolattiamatto imi äänet sisäänsä, ja niinpä Frey pääsi astelemaan lähes äänettömästi Savannahin vierelle. Hän viittasi baarimikkoa tuomaan jotakin juotavaa heille molemmille. Hän tiesi, että tällaisissa paikoissa oli jokin oma cocktail, joka näytti hyvältä ja istui tytön kuin tytön käteen, maksoi mansikoita ja oli alkoholiton. Hyvä tapa riistää halvoilla raaka-aineilla hyvänuskoisilta rassukoilta näiden viimeisetkin rahat. Itselleen hän pyysi uuden oluen, vaikka lupasikin hiljaa mielessään että se sai jäädä illan viimeiseksi. Viisi olutta niin lyhyessä ajassa ei tehnyt hyvää useita viikkoja viidakossa pysytelleelle Freylle.
"Hieno esitys", Frey murahti, kääntyen kasvot saliin päin niin, ettei oikeastaan näyttänyt juttelevan Savannahille. Silti hän otti tilaisuudesta vaarin, kuljettaen katsettaan naisen muodoilla ja tutkien pienten bikinien kuvioita. Frey tiesi säännöt, tyttöihin ei saanut koskea, eikä hän aikonutkaan, ennen kuin huomasi mustelman, joka pinkissä valossa kuulsi kimaltavan meikin läpi. Ensin hän luuli sitä vain levinneeksi luomiväriksi, mutta tunnisti sen kuitenkin mustelmaksi hetken tuijotettuaan.
"Rankka ilta eilen?" Frey kysyi. Häntä suututti että Savannahin kaltaisia naisia aina riepoteltiin ja piestiin niin kuin mitäkin koiria.

Lucille hymyili ujosti itsekseen, kun vaalea mies rantautui hänen viereensä. Hän yritti olla niin kuin Savannah, mutta nyt, kun värivalot eivät enää sokaisseet yleisöä hänen virheiltään, se oli vaikeaa.
"Kiitos", hän henkäisi ja virnisti baarimikolle, homoseksuaalille puolifelicialle, joka oli hänen ja monen muun tytön tavoin saanut paikan Honeyn kimaltavien lameesiipiensä suojasta. Hän tarttui kapeajalkaiseen cocktail-lasiin, jonka Brian oli täyttänyt sähkönsinisellä juomalla (sävy sävyyn hänen asunsa kanssa) ja sisälsi äitelää makusiirappia ja soodavettä.

Hänen aivonsa raksuttivat kuin viimeisiä kierroksiaan käyvä seinäkello, kun hän yritti keksiä jotakin nokkelaa sanomista. Vaikka turhaanhan hän sellaisen ongelman kanssa painiskeli, luultavasti muukalainen tuijotti mieluummin hänen vartaloaan kuin kuunteli niitä itsestäänselvyyksiä tai typeryyksiä, joita hän saattaisi suustaan päästää. Niinpä hän tyytyi vain hymyilemään kainosti, joskin hymy kuoli hänen huuliltaan siinä vaiheessa, kun mies avasi toistamiseen suunsa. Hän sipaisi automaattisesti särkevää mustelma silmäkulmassaan ja pyyhkäisi mustat hiuksensa korvansa peitoksi.
"Ei se mitään ole", hän sanoi nopeasti ja laski katseensa sinisen drinkkinsä syövereihin. Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää kävelleensä ovea päin tai kaatuneensa rappusissa. Ei kukaan kuitenkaan välittänyt. Kun José oli lyönyt häntä ensimmäisen kerran, hän oli päättänyt, ettei olisi yksi niistä naisista, jotka vaikenivat. Lääkäri ei ollut kysynyt mitään. Niinpä hän oli rohkaissut mielensä ja ilmoittanut, että hänen poikaystävänsä pahoinpiteli häntä. Lääkäri ei ollut edes nostanut katsettaan, selaillut vain papereitaan sennäköisenä, että toivoi Lucillen olevan jo käytävässä.
"Entä itselläsi?" hän kysyi kujeilevasti hymyillen ja antoi katseensa pyyhkäistä miehen komeita kasvoja ja lihaksikkaita käsivarsia. Sitten ujous otti vallan, ja hän katseli taas jonnekin ei-aivan-miehen-silmien-tienoille. Hän maisteli drinkkiään, joka värjäsi hänen kielenkärkensä luonnottoman siniseksi, ja yritti olla välittämättä Kittystä. Hän tiesi vieneensä tytöltä potentiaalisen tulonlähteen ja poti huonoa omaatuntoa siitä hyvästä, mutta ei voinut mitään sille, että vaalea herrasmies veti häntä puoleensa. Kitty näytti kuitenkin saaneen tarpeekseen ja marssi kädet lanteilla heidän luokseen.
"Savannah, eikö sinun pitäisi olla pukuhuoneessa? Näytät vähän huonolta tänään, lepäisit hetken ennen seuraavaa esitystäsi", Kitty naukui ja lausui hänen nimensä kuin se olisi luikerrellut epämiellyttävästi tämän kielellä.
"Minä voin kyllä pitää huolta Freystä", nuori nainen kehräsi ja kietoi kätensä miehen harteille. Lucillen ei olisi pitänyt astua jalallaankaan hänen territoriolleen.
"Minä voin ihan hyvin, kiitos vaan", Lucille totesi loukkaantuneena ja vilkaisi Freyksi kutsuttua miestä toivoen jossakin syvällä mielensä perukoilla, että tämä ilmoittaisi viihtyvänsä paremmin hänen seurassaan. Olkoonkin, ettei hän juuri muuta voinut tarjotakaan.

Oli ihan totta, että Frey olisi kelpuuttanut lähestulkoon minkätahansa selityksen, sikäli kuin Savannah sai sen kuulostamaan tarpeeksi vakuuttavalta, mutta välttelevä vastaus sai hänen mielenkiintonsa heräämään. Hän olisi uskonut mitä tahansa kissatappelusta mattoon kompastumiseen, sillä Frey nyt vain oli sellainen tavatessaan uusia ihmisiä. Hän oli kysynyt silkkaa suorasukaisuuttaan, mutta naisen hyvinvointi ei ollut hänen asiansa, vaikka tuollainen kohtelu häntä ärsyttikin.
"Mikset sinä jätä sitä jätkää?" Frey kysyi, jättäen naisen kujeilevan flirtin täysin huomiotta. Frey oli sillä tavalla ihmeellinen. Hän oli juuri kohottamassa suurta kättään siirtääkseen naisen hiukset pois edestä saadakseen kunnon käsityksen tuon vammasta kun mustiin bikineihin pukeutunut pimu saapasteli heidän luokseen. Aiempi katkeruus ei ollut hävinnyt tuon äänestä mihinkään, ja nyt nainen vaikutti siltä kuin tuolla olisi ollut kourallinen muurahaisia bikineissään.
"Kuulehan", Frey sanoi naiselle, kääntäen tuon kasvot lähestulkoon hellästi itsensä puoleen, "meillä oli tässä vähän juttu kesken. Et millään viitsisi lähteä kalppimaan?" Frey hymyili leveää hymyään, joka jo itsessään kävi vittuilusta, ja esitti sormillaan kävelyä, viittoen naisen sitten tiehensä.

Kittyn mentyä niskojaan nakellen, Frey tarttui tuoppiinsa ja kohotti sen huulilleen.
"Minä sanoin tuolle naiselle jo kerran ei. Harvinaisen sinnikäs tapaus", Frey kommentoi matalalla äänellä, jota tuskin kuuli pauhuvan musiikin alta. Eikä sillä ollut niin väliksikään, sillä seuratessaan katseellaan Kittyn etääntyvää, keinuvaa vartaloa, hän huomasi salin varjoissa miehen, jonka katse tiesi vaikeuksia. Frey tiesi kuitenkin olevansa ylivoimainen kaupunkilaisia muka-kovanaamoja vastaan, eikä siksi vaivautunut juurikaan reagoimaan miehen tuijotukseen.
"Mm, eilisilta oli ihan omaa luokkaansa, kuule", Frey sanoi sitten, päättäen omasta puolestaan päästää Savannahin koukusta. Nainen vaikutti siltä, että kaipasi piristystä, ja neljän oluen jälkeen Frey alkoi olla juuri sopivalla juttutuulella tarjotakseen naiselle sellaista. Hän oli sentään palkkionmetsästäjä ja joutui milloin minkäkinlaisiin vaikeuksiin ja seikkailuihin. Iltasatumateriaalia hänellä riitti vuosiksi eteenpäin, vaikka Freytä oli vaikea kuvitella perheenisänä.

"Oletko koskaan tavannut yhtä niistä… miksi niitä täällä kaupungissa kutsutaankaan, no sellainen pantterin näköinen otus? Ihan tolkuttoman kokoinen, ja sillä on kuusi jalkaa, juoksee ihan pirun kovaa? No, satuin eilen sellaisen kanssa saman neliökilometrin sisään, ja arvaahan sen, mitä siitä seurasi. Onneksi olen melko hyvä juoksemaan, mutta kaksi jalkaa jää aika paljon kuudesta jalasta, joten se pirulainen rupesi saavuttamaan minua, ja… kuule, tunnetko sinä tuon tyypin?" Frey viittoi kohti murhaavasti heitä mulkoillutta miestä. Hän alkoi saada tarpeekseen tyypin katseista, ja Frey ei ollut kiva tyyppi suuttuessaan, ei alkuunkaan. Kuin käskystä tyyppi kuitenkin hävisi varjoihin ja Frey kurtisti kulmiaan, kohauttaen sitten välinpitämättömänä olkiaan. Jokin miehen vierellä olleessa Kittyssä ja naisen häijyssä ilmeessä jäi kuitenkin häiritsemään Freyn mieltä. Ehkä mies oli ollut joku pakkomielteinen ihailija, niitähän Savannahilla tuntui riittävän, päätellen ympäri salia heihin luoduista katseista, ja Kitty oli päättänyt puhua vähän pahaa huomattavasti kauniimmasta naisesta. Sitähän naiset tekivät, puhuivat paskaa toistensa selkien takana?

"Minähän sanoin, ettei se ole mitään", Lucille mumisi kiireesti, ennen kuin Kitty ehti tarttua miehen sanoihin. Kitty, Electra ja Clarissa, oikeastaan kaikki Sweet 'n' Sourin henkilökuntaan kuuluvat tiesivät, mitä hänelle oli tapahtunut – tapahtui joka ikinen perjantai-ilta, joskus myös maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin. José kuitenkin piti huolta Honeyn toimiluvista ja turvallisuudesta tässä vähemmistöihin vihamielisesti suhtautuvassa kaupungissa sekä siitä, että tytöillä riitti asiakkaita. Niinpä Josén ja tämän kyttäkavereiden puuhia katsottiin läpi sormien.
"Vai niin", Kitty sanoi kylmästi ja näytti kirjaimellisesti nielaisevan ylpeytensä, sen verran ikävä ilme tämän ketunkasvoilla karehti. Tyttö nosti nokkansa pystyyn (aivan kuin strippibaarin tarjoilijalla olisi ollut paljonkin aihetta ylimielisyyteen) ja painui matkoihinsa Lucillen huojentuneen huoahduksen saattelemana.

"Kitty-parka", Lucille totesi ja pyöritteli kimaltavaa cocktail-tikkua lasissaan. "Hänhän on tosi kaunis ja oli vielä pari vuotta sitten hyvin lupaava tapaus, Honeyn lempityttö. Ja on yhä. Sitten hän putosi humalassa parvekkeelta, katkaisi sääriluunsa kahdesta kohtaa. Siihen loppui hänen uransa lavalla", hän jaaritteli ja pysähtyi miettimään, miksi oikein kertoi tämän kaiken ventovieraalle. Tuskin Freytä Kittyn elämäntarina kiinnosti. Lucille räpytteli hämmentyneenä pitkiä ripsiään ja keskittyi kiitollisena kuuntelemaan Freyn tarinaa, joka tosin loppui ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. Hän hihitti juuri miehen kuvaukselle kuusijalkaisesta takaa-ajosta, kun tämä keskeytti kertomuksensa ja osoitti jonnekin hänen selkänsä taakse. Lucille kääntyi ympäri ja valahti meikkinsä alla kalpeaksi. Voi. Helvetin. Helvetti. Nainen nielaisi hitaasti ja tunsi pakokauhun umpisolmun kiertyvän auki vatsassaan. Ei José yleensä siitä välittänyt, että hän flirttaili vieraille miehille, mutta nyt tämä näytti olevan humalassa, pahalla tuulella ja vielä kaiken lisäksi Kittyn yllyttämä.
"Odota tässä", Lucille sanoi hyvin pienellä äänellä ja kiiruhti poikaystävänsä luo kuin uskollinen, keppiä noutava koiranpentu.

"Hei, kulta", hän tervehti teennäisen pirteästi ja suukotti miehen karheaa poskea. José veti hänet tiukasti itseään vasten ja lepuutti kättään hetken hänen takamuksellaan ennen kuin sysäsi hänet kauemmas.
"Hei vaan, rakas", mies murahti ja kuljetti sormiaan pitkin hänen paljasta vyötäröään. Kun Josén sormet tarttuivat hänen bikiniensä vyötärönauhaan, Lucille tarttui poikaystävänsä ranteeseen.
"Olen töissä", hän kuiskasi ja loi mieheen merkitsevän katseen. José ei kuitenkaan ottanut vastalauseita kuuleviin korviinsakaan ja tarrasi hänen käsivarteensa, riuhtaisi häntä hieman turhan voimakkaasti kohti pukeutumistiloja.
"Minäkin olen ollut töissä, ja suoraan sanottuna minulla oli aivan helvetin paskamainen päivä. Olisit nyt kerrankin kunnollinen tyttöystävä", José ärisi ja mairitteli vuorotellen.
"Älä viitsi", Lucille pyysi ja irrotti miehen puristavat sormen käsivartensa ympäriltä.
"Älä viitsi", José matki kimittävällä naisen äänellä ja irvisti vihaisesti. "Älä viitsi järjestää kohtausta."

"Onko täällä jokin ongelma?" Honey kysyi omituisen soinnikkaalla äänellään Lucillen selän takaa ja kietoi karvaiset käsivartensa äidillisesti tytön ympärille. José tuijotti valtavaa transvestiittia hetken, haastaen tämän päästämään Lucillen irti ja hoitamaan vain omat likaiset asiansa. Honey ei kuitenkaan liikahtanut mihinkään.
"José-hyvä, sinä olet tainnut ottaa muutaman paukun liikaa. Mitä, jos menisit kotiin ja odottaisit Lucillea siellä?" Honey ehdotti ystävällisesti. Lucillen korvissa se kuulosti kuolemantuomiolta. Hän tiesi kyllä, mikä häntä kotona odottaisi. José murisi jotakin ruokotonta mutta kääntyi yhtä kaikki kohti ulko-ovea. Honey irrotti otteensa vasta, kun pimeys oli nielaissut miehen. Honey taputti Lucillea rohkaisevasti olkapäälle ja katosi sitten helisevän helmiverhon taakse toimistoonsa. Lucille veti syvään henkeä ja palasi sitten Freyn viereen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä ollutkaan. Ei vielä.

"Sinä olit kertomassa siitä kuusijalkaisesta pantterista", hän muistutti hymyillen.

Frey vilkaisi kyllä Savannahin perään tuon häipyessä sen heitä varsin vihaisesti mulkoilleen miehen perään. Heidän suhteensa taisi selvitä Freylle sillä sekunnilla, eikä vaalea mies voinut muuta kuin pyöritellä päätään. Jos ryhtyi hippasille strippibaarissa työskentelevän tytön kanssa, ei voinut muuta odottaa kuin tytön tekevän työnsä kaksi kertaa tunnollisemmin - jos ei muuten, niin rakkaudesta kotona odottavaan mieheensä. Frey vaihtoi muutaman sanan baarissa työskentelevän puolifelician kanssa sillä aikaa, kun Savannah oli neuvottelemassa poikaystävänsä kanssa. Nainen oli pyytänyt odottamaan, eikä Freyllä nyt ollut kiirekään, joten mikä ettei. Hän siemaili kaikessa rauhassa oluttaan ja jutteli mukavia, toivoen kuitenkin hiljaa mielessään, ettei tanssijattarella kävisi kovin pahasti. Kun nainen sitten palasi, Frey vilkaisi tuon kasvoja ja naurahti kevyesti, viittoen baarimikkoa tekemään naiselle jonkinlaisen, hieman terästetymmän drinkin. Frey todella uskoi naisen olevan sen tarpeessa, huolimatta tuon säteilevästä hymystä ja kepeästä äänensävystä.

"Ah, niin! Tosiaan. Ne pantterit ovat oikeasti suuria, pienen omakotitalon kokoisia, eikä ehkä uskoisi, että kaltaisellani pienellä miehellä", Freyn äänensävy muuttui teennäisen vaatimattomaksi, sillä vaikka Freytä saattoi kutsua moneksi, pieni hän ei hyvällä tahdollakaan ollut, "olisi mitään mahdollisuuksia sellaista petoa vastaan. Mutta Frey Eldr ei tosiaankaan ole mikään turha mies, ehei! Saavuin sellaiselle pienehkölle metsäaukealle, ja jäin odottamaan sen laidalle takaa-ajajaani. Täytyy sanoa, että niin monet kerrat kuolemaa kosketettuani, on joitakin asioita, jotka vain tekevät vaikutuksen ihan eri tavalla kuin ennen. Esimerkiksi tämän suuren kissapedon kirkkaat, oranssinkeltaiset silmät. Se ei tuntenut pelkoa, ei pakokauhua, ei minkäänlaista epäröintiä. Minä olin astunut sen reviirille, ja siitä seurauksena se oli tuominnut minut mielessään kuolemaan. Täytyy sanoa, että kunnioitin sitä sillä hetkellä enemmän kuin ketään ihmistä koskaan, poislukien toki isäni, joka oli hieno mies, vaikka viinamäen miehiä olikin", Frey naurahti jollekin muistolle, joka välähti salamannopeasti hänen mielessään, ja jatkoi sitten, "no, joka tapauksessa. Siinä me olimme, kaksi metsästäjää, kierrellen toisiamme tällä pienellä aukealla", Frey koetti viittoa käsillään kuinka pienestä aukeasta oikein olikaan kyse, "ja yhtäkkiä peto pysähtyy. Sen lihakset jännittyvät kuin hyökkäykseen, ja aurinko kiiltää sen sinimustalla turkilla, ja minä olen aivan varma, että nyt loppu koittaa, kun", Frey teeskenteli epäröivää, "lupaathan, ettet kerro tätä juttua kenellekään? Ihan totta, älä nyt kiherrä siinä, tämä on vakava juttu!" Frey sanoi, hymyillen itsekin saatuaan Savannahin nauramaan - tai edes teeskentelemään naurua.

"Tämä on itseasiassa vähän noloa. Kissapeto nosti yhtä kuudesta jalastaan ja antaa lorotti puun juureen niin kuin ei olisi koskaan ennen hätäänsä päässyt helpottamaan, ja sitten se oli tiessään", Frey nauroi. Juttu oli tosi, vaikkei nainen sitä ehkä uskoisikaan. Juuri sen uskomattomuuden takia Frey oli jutun kertonutkin, sillä Savannah vaikutti tytöltä, joka oli todellakin sadun tarpeessa.
"Ihan tosi juttu! Ja saatuaan homman hoidettua, peto paineli tiehensä samaa polkua kuin oli tullutkin. Minä luulen, että se kolli vainusi vain miehekkään tuoksuni - kaksi viikkoa peseytymättä tekee kuule miehelle ihmeitä - ja halusi tulla näyttämään, kuka oikein onkaan pomo", Frey pohti, viittoen itselleen vielä yhden oluen. Se siitä lupauksesta jättää juominen tältä illalta.

Saatuaan oluen eteensä Frey kiinnitti täyden huomionsa jälleen Savannahiin.
"Tiedän ettei teillä tanssijoilla ole yleensä tapana kauheasti turista, eikä siinä mitään, en usko että kauhean monia miehiä täällä kiinnostaakaan, mutta kerro edes jotain itsestäsi? Tässähän tulee ihan itsekäs olo kun koko ajan höpötän vain itsestäni, ja kuulin jostain, että naiset haluavat aina puhua vain itsestään. Sinä sen sijaan olet aika hiljainen stereotyyppiseksi naiseksi. Ei siis sillä, että olisit mitenkään muutenkaan stereotypiaa vastaava", Frey sai mutistua. Savannah oli eittämättä yksi kauneimmista naisista joihin hän oli maallisen vaelluksensa aikana törmännyt. Niin humalassa Frey ei kuitenkaan ollut, että olisi ryhtynyt sanoin kuvailemaan Savannahille kuinka jumalainen tuon vartalo oli ja kuinka hän halusi köyriä naista edestä ja takaa, vaikka nainen sellaisia puheita ehkä olikin tottunut kuulemaan sen sijaan, että joku halusi tutustua hänen persoonaansa tuon meikin ja hyvin niukan lavakostyymin alla.

Lucille oli tottunut teeskentelemään kaikenlaista – orgasmia, hyväntuulisuutta, halukkuutta – joten oli oikeastaan varsin helppoa olla kuin mikään ei olisi järkyttänyt hänen mieltään. Hän hihitteli Freyn kertomukselle, joka oli aivan liian täynnä vauhdikkaita ja koomisia juonenkäänteitä ollakseen edes puoliksi totta, ja nojautui aivan huomaamattaan hieman lähemmäs.
"Kai sinä nyt olet peseytynyt?" hän varmisti virnistellen ja vilkuili miestä lasinreunan takaa. Freyn seuraava kysymys yllätti hänet, ja hän räpytteli jälleen tyhmänä silmiään.
"En minä tiedä", hän mumisi ja kohautti olkiaan. "Ei minussa ole mitään kiinnostavaa." Hän yritti miettiä, mitä Savannah olisi vastannut, mutta ei saanut päähänsä mitään, mikä ei olisi kuulostanut naurettavilta valheilta.
"Minulla ei ole tarinoita varastossa tällaisia tilanteita varten", hän naurahti hermostuneena ja pyöritteli korvakoruaan. Hän käänsi katseensa lavalle jutunjuurta (tai pakotietä) etsien. Electra lopetteli numeroaan, suomuinen, luonnottoman vihreä käärme kietoi loputonta häntäänsä naisen vyötärön ympärille.
"Electra on tänään hyvässä vedossa", hän sanoi lämpimään sävyyn ja ajatteli hetken pientä ihmisenalkua naisen kohdussa. Mahtoiko irstailuntäyteinen kasvuympäristö koitua lapsiparalle kohtaloksi?

"Käytkö täällä useinkin? En ole nähnyt sinua ennen", hän huomautti hetken kuluttua muistettuaan, että Kitty (paha sen hölösuun periköön) oli tunnistanut miehen.

[köh]

Frey nauroi kumeaa nauruaan Savannahin kommentille hänen peseytymisestään, muttei sen kummemmin kommentoinut asiaa. Naisen koettaessa jälleen kiinnittää hänen huomionsa muualle, Frey päätti lopulta antaa periksi. Ilmeisesti nainen ei todellakaan halunnut, tai osannut, puhua itsestään, eikä Frey aikonut tuota pakottaa. Niinpä hän käänsi katseensa lavalle ja käärmeeseen kietoutuneeseen naiseen, jolla oli se pieni vatsakumpu. Käärme vaikutti vallan ihastuneelta naiseen, tai sitten sen ruokkiminen oli jäänyt väliin, sen verran innokkaasti käärme koetti kääriytyä naisen ympärille. Frey kohautti olkiaan.
"Minä en oikein välitä noista matelijoista. Kummaa kuinka kaikista esiintyjistä juuri sinun numerosi on kaikkein eniten näiden miesten mieleen. Kuulin siltä bikininaiselta, että sinä olet esiintyjistä kaikkein suosituin, ja ymmärrän kyllä miksi", Frey tuumi lähestulkoon itsekseen. Hän vei tuopin jälleen huulilleen, vilkaisten sivusilmällä naisen juomatilannetta. Savannah ei todella ollut janoinen, tai sitten tuo ei pitänyt juomastaan.

Naisen seuraava kysymys sai Freyn miettimään oikein kunnolla.
"Ei, en kovin usein. En ole useinkaan kaupungissa, joten minulla ei ole mahdollisuuksia käydä täällä vaikka mieli tekisikin, ja totta puhuakseni kovin usein ei edes tee. Tuo mustabikininen nainen on tarttunut joka kerta käsipuoleeni kun olen täällä käynyt. Hän tuntuu olevan varsin sitkeä tapaus, koska en muista kertaakaan myöntyneeni hänen tarjouksiinsa", Frey selitti. Häntä hieman mietitytti, miksi Savannah oli halunnut hänet mukaansa, kun naisella ei tuntunut olevan hänelle kauheasti sanottavaa. Mutta koska Freyllä ei ollut parempaakaan tekemistä, ja koska Savannah kuitenkin tuntui jollain tasolla haluavan hänen seuraansa, mies päätti jäädä ainakin vielä hetkeksi.

"Mikä sinut sai tähän ammattiin? Totta, että sinulla on rutkasti luontaisia lahjoja, mutta ei ihan joka nainen haluaisi tarttua paaluun ja tanssia sen ympäri likaisten miesten tuijottaessa vieressä", Frey siirsi katseensa jälleen Savannahiin, jättäen Electran viimeiset lentosuukot väliin.
"Ei kai se kurja, väkivaltainen poikaystäväsi pakottanut sinua tällaiseen? Kaikkia kusipäitä sitä näkeekin", Frey murisi, arvaillen vain naisen elämänkulkua. Jos mies hakkasi naistaan, niin mikäpä tuota olisi estänyt määräilemästä tyttöystäväänsä enemmänkin?

Hassua kyllä, Lucille punastui Freyn kehuessa häntä. Hän tiesi kyllä, että hänestä pidettiin, ei hän sentään sokea ollut, mutta yleensä hän ei ollut paikalla kuulemassa tällaisia kommentteja. Hänen työtään oli tanssia, Kittyn kaltaisten tyttöjen oli määrä huolehtia lopusta. Siitä huolimatta, että se oli ollut hänen oma valintansa, hänen takapuolensa tuntui nyt liimautuneen baarijakkaraan. Frey ei ollut niin kuin kaikki muut. Lucille ei ollut sinisilmäinen pikkutyttö – oikeastaan hän oli poikkeuksellinen tietoinen maailman karkeudesta – eikä hän niin ollen kuvitellut, että Frey haluaisi häneltä jotain muuta kuin sitä, mitä miehet yleensä tulivat tällaisista paikoista hakemaan. Frey ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että odottaisi tilaisuutta liu'uttaa kätensä hänen pikkuhousuihinsa.
"Ai", hän vastasi hämillisenä. "Kiitos."
Hän ei tuntenut ansaitsevansa kehuja, ei hän edes ollut Sweet 'n' Sourin taitavin tanssija, eikä kaikkein hoikinkaan. Ennen kuin oli pamahtanut paksuksi, Electra oli antanut hänelle tanssitunteja, ja Lucille ajatteli olevansa naiselle jotakin velkaa. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt estää tätä sytyttämästä tupakkaa pukuhuoneessa.

Lucille huomasi, että Frey alkoi kyllästyä hänen lapsekkaaseen kainouteensa.
"Miksi et?" hän kiusoitteli, kun mies kertoi torjuneensa Kittyn useampaan otteeseen. "Olen kuullut, että Kitty on oikea luonnonlahjakkuus. Notkeakin vielä."
Hän toivoi voivansa hyvittää petoksensa Kittylle kohteliaisuuksia suoltamalla. Harmi vain, että tyttö kiemurteli jo jonkun toisen miehen sylissä salin toisella puolella.

Lucille kohautti olkiaan vastaukseksi Freyn kysymykseen ja keräsi öljynmustat suortuvansa toiselle olkapäälle. Hän ei ollut liiemmin pohdiskellut, miksi oli vastannut myöntävästi Honeyn tarjoukseen. Yhtä hyvin Frey olisi voinut kysyä, miksi hän käytti sitä santelipuuntuoksuista shampoota, jota käytti, tai miksi hän piti enemmän sinisestä kuin vihreästä. Hänelle go-go-tanssija oli ammatti muiden joukossa, ja sillä hetkellä se oli tuntunut vaihtoehdoista parhaimmalta. Ja tuntui yhä.
"Minusta on mukavampaa, että miehet vain tuijottavat", hän totesi selittämättä asiaa sen tarkemmin. Luultavasti Frey osaisi päätellä sen verran itsekin.
"Aluksi se oli vain huonoista vaihtoehdoista vähiten huono, mutta oikeastaan pidän työstäni", hän jatkoi mietteliäänä ja joi lasinsa.
"Kuule, mitä jos siirryttäisiin jonnekin muualle?" hän ehdotti sitten ja yritti olla kuulostamatta siltä, että oli pyytämässä Freytä mukaansa pukuhuoneeseen. Hän vain tunsi olonsa epämukavaksi istuessaan niin avoimella paikalla ja selkä saliin päin. Mitä jos José ei ollutkaan lähtenyt kotiin? Lucille viittasi kohti kapeaa nahkasohvaa, niin syrjässä ja sen verran huonossa kulmassa lavan takana, että asiakkaat sinne harvemmin eksyivät. Hän tarttui Freyn käteen, joka tuntui valtavalta hänen omiin pieniin sormiinsa verrattuna ja johdatti miehen sivummalle.

Freykin oli huomaavinaan muutoksen Savannahin käyttäytymisessä, kun tuo yhtäkkiä muuttui jollain tapaa osallistuvammaksi. Frey piti tästä muutoksesta, hänhän oli kuitenkin asiakas ja oli tullut Sweet'n'Souriin viihdytettäväksi - vaikka viihdyttäminen ei Savannahin pääasiallisiin tehtäviin kuulunutkaan naisen ollessa pois lavalta - ja nyt Savannah alkoi käydä jo mielenkiintoisammaksi keskustelukumppaniksi kun vaaleatukkaisen miehen ei tarvinnut enää hartiavoimin kiskoa keskustelua eteenpäin. Frey naurahti naisen sanoille Kittystä, vilkaisten saliin, mutta näkemättä Kittyä, vaikkei nainen piilossa ollutkaan.
"Hän ei ole tyyppiäni", Frey kohautti olkiaan ja hymyili sitten Savannahille. Katsellessaan tanssijatarta, Frey mietti, miltä tuo mahtoi kaiken meikkinsä alla näyttää. Hän mietti, olivatko naisen hiukset oikeasti noin mustat, vai oliko tuolla peruukki päässään, ja olivatko nuo pitkät ripset todella aidot?

Hänen ajatuksensa katkesi naisen puhuessa taas. Freykin oli tullut ymmärtäneeksi, että harvat naiset omasta tahdostaan valitsivat jonkin tämän kaltaisen ammatin, eikä Savannah ilmeisesti kuulunut siihen joukkoon. Pieni naurahdus kohosi miehen huulille, mutta tuli lopun matkaa vieläkin pienempänä tuhahduksena ulos. Kuka tämänkaltaisessa maailmassa enää sai tehdä sitä, mitä todella halusi? Hänen oli kuitenkin hankala kuvitella Savannah antautumassa lukuisille ventovieraille miehille, eikä hän ollenkaan ihmetellyt naisen valintaa olla mieluummin lavalla. Vaikka Sweet'n'Sour oli siistimmästä päästä, ei se siltikään ollut mikään herrasmiesklubi.
"Kuka teidän tyttöjen turvallisuudesta huolehtii?" Frey kysyi, tajuten yhtäkkiä, ettei salissa seisoskellut kaapinkokoisia, mustiin pukeutuneita turvamiehiä, eikä tuo baarimikkona työskentelevä puolifeliciakaan varmaan tappelussa pärjäisi, johan nyt miehen silmämeikkikin oli kertonut sen verran.

Naisen tarttuessa häntä viileillä sormillaan kädestä, Frey hätkähti. Hän ei ollut osannut odottaa mitään tällaista, mutta seurasi silti Savannahia kiltisti halki salin ja lavan vierustaa tuolle kuluneelle nahkasohvalle. Hän tajusi jättäneensä juomansa tiskille vain hieman liian myöhään, ja ensimmäistä kertaa Frey - pohjimmiltaan niin ujo, ettei usein yrittänytkään iskeä naisia - tunsi olevansa heikolla jäällä. Häntä pelotti, että häneltä loppuisivat jutut kesken, ja sitten Savannah lähtisi ja kävelisi pois niin kuin moni muu nainen, joka halusi häneltä vain seuraa. Seuramiehenä Frey oli huono, ja tiesi sen itsekin.
Lava helpotti hieman valojen ja metelin räiskettä, niellen kaikessa massiivisuudessaan itseensä suurimman osan. Nahkasohva tuntui pehmeältä hänen allaan, ja upotti hänet kuin luonnostaan asentoon, joka miehille oli varsin tyypillinen tällaisissa paikoissa. Vaikka Frey yritti pysytellä jotenkin vähemmän irstaassa asennossa asettamalla oikean jalkansa nilkan vasemman jalan polven päälle ja pitämällä kätensä sylissään sen sijaan että olisi antanut niiden röhnöttää selkä- ja käsinojalla, hänestä silti tuntui, että saattoi lähettää vääränlaisia signaaleja.
"Tuota", Frey aloitti epävarmasti, tajuten yhtäkkiä, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi sanoisi. Hän vaikeni, painaen katseensa käsiinsä.

Lucille istahti sohvalle ja risti sirot nilkkansa, joista toista kiersi hopeinen ketju. Se, että Freyllä näytti olevan vaikeuksia löytää sopivia sanoja, helpotti jostain syystä hieman hänen vaivautunutta oloaan. Frey ei ollut José, jonka yksikin sana riitti sinkoamaan hänet polvilleen ja tekemään miehen puolesta mitä vain tämä keksi pyytää.
"Suurin osa meistä pystyy kyllä huolehtimaan itse itsestään", hän vastasi Freyn aiempaan kysymykseen. "Ja Honey huolehtii muista", hän jatkoi ja osoitti kohti toimistoa, jonka ovenraosta lihaksikkaat, verkkosukkaan verhotut sääret vilkkuivat.
"Tällä hetkellä en osaisi kuvitella parempaa paikkaa", hän totesi hiljaa, melkeinpä sydämellisesti. Honey oli tytöille kuin jonkinlainen kieroonkasvanut äitihahmo, aina valmiina lohduttamaan sydänsuruista kärsiviä ja puhaltamaan kuhmuihin. Ainakin niin kauan, kun raha virtasi sisään.

"Haen sinulle jotakin juotavaa", hän sanoi huomatessaan, että Frey oli jättänyt juomalasinsa pöydälle. Taas yksi niistä miehistä, jotka eivät uskaltaneet lähestyä naista ilman tukevaa humalaa. Hassua, ei Lucille itseään niin pelottavana pitänyt.
Hetken kuluttua hän palasi huuruinen oluttuoppi kädessään.
"Haluaisitko jotakin muuta?" hän kysyi vinosti hymyillen ja ojensi tuopin miehelle. Hän istahti taas tämän viereen, kenties muutaman sentin lähemmäs kuin aikaisemmin.

[asfsgsgsgsgsg]

Saatuaan käsiinsä jälleen jotain, johon kiinnittää huomionsa silloin kun mieli kieltäytyi tuottamasta lisää sanottavaa, Frey rohkaistui. Humala sinällään teki Freystä puheliaamman, muttei suinkaan sen rohkeampaa. Ja kun Savannahin kauneus - vaikkakin kovin pyntätty sellainen - riitti jo yksistään mykistämään miehen kuin miehen. Hän vilkaisi kohti toimistoa ja mietti, kuinka isolle naiselle noin pitkät ja voimakkaat sääret kuuluivatkaan, kunnes tajusi, ettei tämän kaltaisessa paikassa niiden välttämättä tarvinnut kuulua edes naiselle, verkkosukista huolimatta. Hänen huulillaan häivähti hymy ennen kuin hän huomasikaan.
"Kummaa, mitä kaltaisesi naisen seura tekee miehelle", Frey mutisi. Ihan kuin Savannah olisi jotenkin auttanut häntä hyväksymään paremmin ne, joita hän oli aikaisemmin pitänyt lähinnä luonnonoikkuina. Humalalla taisi kuitenkin olla osuutensa asiaan. Frey katseli maailmaa huomattavasti pehmeämmin silmin nyt, kuin ollessaan selvinpäin.

Naisen kysyessä haluaisiko hän jotain muutakin, Frey ei voinut estää miehenaivojaan tuottamasta lukuisia kuvia hänestä itsestään tuottamassa nautintoa tälle mustahiuksiselle kaunottarelle yhtä lukuisissa eri asennoissa. Hän tunsi voimakkaan sykähdyksen nivusissaan ja hillitsi mielensä. Oli vastoin hänen periaatteitaan maksaa seksistä, ja Savannah näytti siltä, että tuo olisi varsin kallista tavaraa. Ja olihan nainen joka tapauksessa tehnyt varsin selväksi, ettei ollut sellainen nainen. Frey tunsi itsensä hieman pettyneeksi, kuin lapsi, joka ei voinut saada haluamaansa lelua.
"Minä haluaisin moniakin asioita, mutta sinä et taida olla se, jolta ne saisin", Frey nauroi. Vain hetkeä myöhemmin hän vakavoitui ja katsoi Savannahia silmiin.
"Miksi sinä olet sen tyypin kanssa?" Frey kysyi jälleen, tällä kertaa ojentaen kätensä perille saakka ja siirtäen Savannahin paksut hiukset pois meikin läpi kuultavan mustelman edestä. Mies puri hampaansa yhteen. Jos hän olisi ollut sen tyypin asemessa, hän olisi tehnyt kaiken voitavansa, ettei naisen tarvitsisi tehdä töitä - ei ainakaan tällaisia - ja ettei Savannahin tarvitsisi pelätä mitään.

"Eihän sitä koskaan tiedä", Lucille totesi ja siveli kuin huomaamattaan Freyn reittä pitkillä sormilaan. Tarkasti ottaen – ja jos Honeyltä kysyttiin – hänen ei ollut lupa tarjota Freylle muuta kuin silmänruokaa, mutta kai hän nyt aikuisena ihmisenä sai tehdä mitä halusi, liikeasiat sikseen. Viaton sylitanssi, kenties? Sitä paitsi, hän halusi tietää, miltä miehen lihaksikkaat käsivarret tuntuisivat hänen vyötäisillään, ja oliko tämä yhtä hyvä suutelija kuin miltä näytti.
"Kitty tietenkin auttaa sinua enemmän kuin mielellään", hän huomautti ja pyöräytti silmiään. Hän oli varma, että Kitty oli niitä tyttöjä, jotka olivat tällä alalla täysin vapaasta tahdostaan. Punapää oli varsinainen nymfomaani eikä pukuhuoneessa juuri muusta puhunutkaan kuin miehistä, joiden kanssa oli maannut tai haaveili makaavansa. Raha tuntui olevan tytölle täysin toissijainen motiivi. No jaa, ainakin Kitty oli onnellinen.

Lucillen kasvot synkistyivät, kun Frey palasi jälleen häneen ja hänen parisuhteensa laatuun.
"Miksi nyt yleensä jonkun kanssa ollaan?" hän sanoi hieman ihmettelevämmin kuin oli tarkoitus. 'Rakkaudesta', olisi oikea vastaus kuulunut. Tottumus ja pelko olivat kuitenkin hänen tapauksessaan lähempänä totuutta. Ja no, olihan José hyvä sängyssä silloin, kun oli hyvällä tuulella ja selvinpäin.
"Hän auttoi minua, kun vanhempani olivat kuolleet. Taisin rakastua häneen jo silloin", hän jatkoi hyvin tietoisena siitä, että oli kertonut itsestään jo aivan liikaa. Hän pyöritteli hajamielisenä korua nilkassaan ja sipaisi hiuksensa takaisin sinne, mistä Frey oli ne hetki sitten siirtänyt.
"Joten anna jo olla, jooko?" hän pyysi ja hymyili leveästi, kuitenkin täysin vakavissaan.

"Mitä sinä teet elääksesi? Paitsi juokset karkuun kuusijalkaisia mutantteja?" hän kysyi ja kohotti kulmiaan. Silmäkulmastaan hän näki Brianin naputtavan etusormella rannettaan sen merkiksi, että hänen vuoronsa nousta lavalle lähestyi. Lucille huokaisi raskaasti.
"Minun pitää lähteä vaihtamaan vaatteita", hän sanoi ja väläytti Freylle pahoittelevan hymyn.
"Odotatko minua?" hän kuiskasi miehen korvaan ja painoi unelmankeveän suukon tämän leuanpieleen. Niine hyvineen hän asteli takaisin pukuhuoneeseen, luoden helmiverhojen raosta vielä viimeisen keikistelevän katseen vaaleaan mieheen.

Viiden minuutin kuluttua kaiuttimista virtasi seksikkäästi maustettua jazzia, ja Lucille ilmestyi lavalle valkoisessa pitsibodyssä, niin ikään valkoisissa verkkopolvisukissa ja sukkanauhoissa sekä pienet, untuvaiset enkelinsiivet selässään. Tämä viattomuuden perikuva marssi strippitangolle ja poseerasi hetken kuumana käyvälle yleisölleen ennen kuin alkoi tanssia.

Toimistossaan Honey laski paperipinon (laskuja, sopimuksia, lupakirjoja, jokunen rakkauskirje) valtavalle, valokuvakehysten ja koriste-esineiden peittämälle pöydälle. Hän korjasi purppuraista peruukkiaan, taputteli punaa poskilleen ja sytytti savukkeen. Sitten hän suoristautui kunnioitettavaan 197 senttimetrin pituuteensa ja keinahteli salin puolelle. Hän tervehti ohimennen Kittyä, Clarissaa ja Briania ennen kuin suuntasi tyylikkäiden korkosaappaidensa kärjet kohti peräseinällä istuskelevaa miestä.

Honey on moneen naiseenkin verrattuna varsin kaunis: hänellä oli herkät ja veistokselliset kasvonpiirteet, solakat raajat ja pitkät, kapeat sormet. Jos hän ei olisi ollut niin pitkä ja roteva jopa mieheksi, häntä olisi aivan hyvin voinut erehtyä pitämään täysiverisenä naiskansalaisena. Nyt Honey joutui kuitenkin kärsimään pituudestaan, joka olisi saanut kenen tahansa urhon vihertymään kateudesta. Kun hän istahti vaalean miehen viereen nahkasohvalle, hän joutui taittelemaan säärensä kahteen kertaan näyttääkseen edes etäisesti elegantilta.
"Sinä olet Frey, vai mitä?" hän kysyi matalalla, lempeällä äänellä ja karisti tuhkaa sydämenmuotoiseen tuhkakuppiin, jonka oli ottanut mukaan toimistostaan. Hän käänsi merenvihreiden silmiensä katseen lavalle.
"Savannah on hyvässä vedossa", hän totesi vilpittömään sävyyn, juonikas ilme meikatuilla kasvoillaan.

Frey oli jo avaamassa suutaan kertoakseen Savannahille kaiken ammatistaan, tai vaikka molemmista ammateista, kun hän huomasi lavan reunalla viittovan miehen. Samassa Savannah olikin jo lähdössä pois hänen luotaan, ja huolimatta naisen pyynnöistä Frey tunsi olonsa hieman alakuloiseksi. Hän kun oli juuri alkanut viihtyä. Naisen mentyä hän jäi sohvalle istumaan varsin hylätyn näköisenä, seuranaan vain Savannahin mieto patsulin tuoksu ja puolikova miehen elin, joka sykki turhautumistaan. Frey päästi pienen huokauksen ja upotti katseensa kultaisena kiiltävään juomaansa, ja hän tunsi pienen ilon läikähdyksen vatsanpohjassaan - ei suinkaan siksi, että lasissa oli alkoholia, vaan siksi, että Savannah oli noutanut sen hänelle. Työtäänhän nainen vain teki, mutta mitä pienistä.

Freyn huomio kiinnittyi lavalle, suosiossa kohisevaa vauhtia nousevaan tähtöseen, joka näytti kuin miltäkin vastanaineelta morsiolta valkeissaan. Savannahin pitkät, ruskettuneet sääret kiilsivät valoissa, ja naisen muodot varsin hyvin esiin tuova esiintymisasu sai useammankin miehen tunkemaan lähemmäs lavaa, eikä olisi ollut suurikaan ihme, jos joltakulta olisi valunut kuolaa suunpielestään. Frey ymmärsi näitä säälittäviä miehiä turhankin hyvin katsellessaan Savannahin keinuvaa lantiota ja notkeita liikkeitä tuon tanssiessa paalun ympäri kuin viimeistä päivää. Mies oli niin keskittynyt seuraamaan Savannahin liikkeitä, ettei lainkaan huomannut vierelleen istunutta hahmoa ennen kuin oli hieman liian myöhäistä. Frey antoi katseensa liukua pitkiä sääriä ylöspäin, saavuttaen vihdoin naisen (miehen?) kasvot. Hän hätkähti, sillä vaikka tyyppi oli ilmiselvästi nainen, tuo oli myös ilmiselvästi mies, ja hetken aikaa Frey oli täysin ulkona tapahtumista. Lopulta hän tyytyi vastaamaan nyökäten, ottaen pitkän huikan oluestaan. Hän ei jäänyt pituudessa paljoakaan tästä naisesta, ja lihaksikkaampikin hän varmasti oli, sillä roteva nainen oli kuitenkin nainen. Frey ihasteli hetken aikaa taidokkaasti ommellun paidan rinnusta ja naisen lihaksikkaita käsivarsia, ennen kuin kohotti katseensa jälleen tuon kasvoihin.
"Mistä sinä tiesit kuka minä olen?" Frey pakottautui kysymään. Hän oli vihdoin ja viimein tajunnut, että tämän tässä täytyi olla Honey, joka oli saanut niin runsaasti ihailua Savannahilta. Naisesta ei oikein voinut erehtyäkään. Honeyn seuraava kommentti sai Freyn jälleen kiinnittämään katseensa lavalla tanssivaan naiseen. Hänen elimensä osoitti jälleen merkkejä heräämisestä, eikä Frey oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Niinpä hän painui alas niin, että hänen housunsa painoivat elimen kiinni hänen vartaloonsa, eikä sen eläväisyyttä huomannut, jollei tuijottanut herkeämättä napatakseen sen itseteosta.

"Vedossa, tosiaan", Frey mutisi lähestulkoon itsekseen. Hän oli ihmeissään kaikesta tapahtuneesta, Savannahin huomiosta ja nyt Honeyn ilmaantumisesta.
"Voinko auttaa sinua jotenkin?" Frey kysyi sitten varovasti, lähestulkoon kunnioittavasti, vaikka asiakkaanahan hän oli Honeytäkin korkeammassa asemassa. Oli kuitenkin vaikea suhtautua edes melkein alentuvasti tähän mahtavaan naiseen, joten oli parasta vain painaa pää alas ja tehdä niin kuin pyydettiin.

//Ohhohohohohohohohoo! :D Lol.

Honey melkein kehräsi itsetyytyväisyydestä Freyn ihmetelessä – kenties jopa ihastellessa – hänen ulkoista olemustaan. Sweet 'n' Sourissa hän käyttäytyi kuin olisi omistanut koko maailman kansalaisineen päivineen, mikä lievitti hieman sitä ikävää tosiasiaa, että päivänvalossa hän joutui kulkemaan housut jalassa ja huppu kasvoillaan.
"Kitty on puhunut sinusta. Tai oikeastaan valittanut", hän vastasi ja kohotti merkitsevästi huolellisesti nypittyjä holvikaarikulmiaan. "Tyttörukka on ihan sydän syrjällään vuoksesi. Taidat olla varsin valikoiva tapaus mieheksi, joka viettää vapaa-aikaansa strippiklubilla."
Honey huomasi kyllä sen, mitä Frey yritti kovasti peitellä – olihan hän mies itsekin, eikä se, että hän näytti omasta mielestään paremmalta mekoissa ja huulipunassa kuin farkuissa ja täysparrassa, tehnyt hänestä yhtään vähemmän persoa naiskauneudelle. Jos hänen tunteensa näitä jumalten hylkäämiä tyttöjä kohtaan eivät olisi olleet niin pullantuoksuisen äidillisiä, hän saattaisi hyvinkin istua eturivissä kuolaamassa ja pelaamassa taskubiljardia.

"Voitpa hyvinkin", Honey sanoi raukeasti ja puhalteli savurenkaita pidätetystä himosta hikiseen ilmaan. Hän muistutti itseään soittamaan ensitilassa huoltomiehelle, jonka oli ollut tarkoitus korjata ilmastointi jo kaksi viikkoa sitten.
"Voisit aloittaa kertomalla mikä oikein olet miehiäsi", hän jatkoi entiseen sävyyn luoden vierustoveriinsa kuitenkin terävän katseen.
"En tiedä, mitä Lucille – niin, se on pikkuenkelini oikea nimi – sinulle kertoi, mutta minä olen ottanut tyttöjeni hyvinvoinnin sydämeni asiaksi", hän totesi painokkaasti. Tyttöjen hyvinvointi takasi luonnollisesti hänen taloudellisen hyvinvointinsa, mutta olisivat hänen suojattinsa vähemmälläkin huolenpidolla pärjänneet. Hän nyt vain sattui olemaan paitsi äärettömän ahne, myös pohjimmiltaan hyväsydäminen.
"Olet istunut siinä sen verran pitkään, että tiedät, mitä Lucille tälle loukolle merkitsee. Hän ei tarvitse ylimääräistä kuritusta tai sydänsuruja, jos ymmärrät, mitä tarkoitan", Honey vannotti ja kuulosti nyt isältä, joka piti tiukkaa kuulustelua vävyehdokkaalleen. Hän ei oikein itsekään tiennyt, mitä varten Freyn kanssa keskusteli. Jos mies intoutuisi ostamaan Savannahin tarjoamia palveluita, hän korjaisi tältä omaan taskuunsa sievoisen summan, mutta raha ei suinkaan ollut hänen ainoa motiivinsa. Hänen kävi sääliksi Lucillea, joka oli jumissa painajaismaisessa parisuhteessaan. Lucille oli varustettu harvinaisen huonon itsesuojeluvaiston lisäksi taipumuksella ihastua täysin vääriin miehiin, ja tämä näytti etsivän hankaluuksia kuin koiperhonen valoa.

[yhyy]

Frey pudisteli päätään hitaasti, tuntien olevansa jopa hiukan pahoillaan kieltäydyttyään Kittyn seurasta niin monet kerrat. Hän ei kuitenkaan aikonut ruveta selittämään klubin omistajalle, kuinka jokin Kittyn silmissä piti hänet kaukana, jokin hulluuden häivähdys, jota hän oli ammatissaan oppinut varomaan. Frey istui kuin kuuliainen oppilas, kuunnellen Honeyn sanoja. Hän vilkaisi kerran lavalle, Honeyn kertoessa hänelle Savannahin oikean nimen. Pala tanssijattaren kuorta tipahti oitis, ja Frey mietti mitä kaikkea muuta hän vielä saisi tietää tämän heidän keskustelunsa aikana. Niinpä hän kohdisti katseensa Honeyyn tuon saatua sanottavansa sanottua.

Kaikkein ensiksi Frey ojensi kätensä Honeylle.
"Frey Eldr", hän esittäytyi, "palkkionmetsästäjä ja sivutoiminen kalastaja. Minulla ei ole vaimoa eikä lapsia, ei edes koiraa, ja se vähä vapaa-aika joka minulle töitteni ohella jää kuluu varsin miellyttävästi klubillasi. Minä en ole mikään komea mies, en ainakaan siinä mielessä, mitä muoti vaatisi, enkä minä siis odota tapaamiltani naisilta paljoakaan. Tulen tänne lähinnä siksi, että kotona minua odottaa vain hiljaisuus, kaksi olutta jääkaapissa ja purkillinen säilykesardiineja, sekä jättimäinen likapyykkivuori, jonka ympärille pitäisi kai pystyttää sortumavaaravaroituksia", Frey sanoi, avaten itseään Honeylle ehkä enemmän kuin nainen olisi välittänyt tietääkään.
"Minä en kaipaa ongelmia sen enempää kuin Savan… Lucillekaan, mutta hän on varsin viehättävä, ja minä uskon, että hän osaa valita omasta puolestaan. Minulla ei ole Lucillelle mitään tarjottavaa, ja vaikka hänellä varmasti olisi minulle paljonkin, minä en ole sellainen mies joka tyytyy vain ottamaan. Rahaa minulla on, muutenhan en olisi täällä, mutta olen tullut ymmärtäneeksi, että nainen tarvitsee muutakin kuin rahaa ollakseen oikeasti onnellinen", Frey sanoi, kiihtyen nyt hieman, sillä hänen silmiensä eteen nousi mielikuva Lucillesta ja tuon varsin sinisestä silmäkulmasta ja korvasta. Aamulla hän kiroaisi typerää vuodattamistaan ja ottamaansa liikaa alkoholia, mutta juuri nyt hän oli liian kiivastunut ajatellaakseen mitään sinne päinkään.

"Minä en myöskään löisi naistani", hän päätti puheenvuoronsa silmät tulta leiskuen. Eihän Honey sille mitään voinut, että Lucille oli sen ihme hiipparin kanssa, ja ilmeisesti hiippari oli jollain tapaa klubille tärkeä, sillä Honey vaikutti sellaiselta emohahmolta, joka tekisi mitä vain suojellakseen tulonlähteitään, saattoipa tytöllä itselläänkin olla hieman tunnearvoa.
"Minä en lukisi itseäni suoranaisesti hyviin tyyppeihin, mutta jos Lucillen tilannetta voisi mitenkään auttaa… no, kai kertoisit siitä minulle?" Lucille saattaisi olla sen verran kiitollinen, että antaisi Freyn jonain iltana saattaa itsensä kotiin, ehkä sitten kun se kaiffari olisi poissa kuviosta.

Honey yllättyi hieman – mutta vain hieman – kun Frey vastasi hänen kysymykseensä niin monisanaisesti. Mies oli kauempaa katsoen näyttänyt sellaiselta salaperäiseltä ja vaitonaiselta tyypiltä, joka vain istui sohvannurkassa ja tuijotti synkkäilmeisenä lavalle. Tällaista rehellistä puheliaisuutta hän ei ollut osannut odottaa. Honey kohotti huvittuneena kulmiaan ja taputti alentuvasti miehen polvea.
"Turha vaatimattomuus ei komista ketään, Frey Eldr", hän totesi silmää iskien. "Mutta olet oikeassa. Nainen tarvitsee muutakin kuin rahaa ollakseen onnellinen", hän jatkoi surumielinen katse silmissään. Hän jos kuka sen tiesi. "Kaikkein kipeimmin Lucille tarvitsee jotakuta suojelemaan häntä sekä häneltä itseltään että hänen… miesystävältään. Mitä siihen mieheen tulee, huomasit varmaan itsekin, ettei hänkään lukeudu 'hyviin tyyppeihin'".
Honey piti tauon ja murskasi savukkeensa tuhkakuppiin.
"Voit auttaa häntä kahdella tavalla: pysy poissa tai pidä varasi. Valitse mieleisesi", Honey totesi kuiva hymy luumunpunaisilla huulillaan. Sen enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä Lucille oli juuri niiannut yleisölleen viimeisen kerran.

Nuori nainen sipsutti pukuhuoneeseen ja taitteli kahisevat setelit lukolliseen kaappiin sullottuun laukkuunsa. Hän oli ansainnut sinä iltana enemmän kuin vähään aikaan ja hän mietti, oliko tanssinut tavallista paremmin siksi, että tiesi Freyn istuvan yleisössä. Ainakin ajatus toi hänen askeliinsa uutta keveyttä, kun hän liihotteli takaisin miehen luo. Hän ei tajunnut edes ihmetellä, mitä Honey tämän seurassa teki, vaan istahti muitta mutkitta työnantajansa valtavaan syliin.
"Hei, Honey", hän tervehti hilpeästi ja suukotti tämän poskea. "Auts, sänkesi pistelee", hän lisäsi nauraen. Honey taputti tyttöä takamukselle ennen kuin laski tämän sohvalle Freyn viereen.
"Minulla on vielä vaikka kuinka paljon tekemistä tälle illalle. Nähdään myöhemmin, pupuset", hän sirkutti ja tarjosi Freylle vielä miehekkään kädenpuristuksen. "Mietihän sitä, mitä sanoin", hän neuvoi hiljaa ennen kuin keinahteli takaisin toimistoonsa paperipinkkojensa ääreen.

"Mistä te juttelitte?" Lucille uteli ja katseli välinpitämättömänä kahta sairaanhoitajattariksi pukeutunutta blondia, jotka suutelivat lavalla kiihkeästi toisiaan. Ainakaan hänen ei tarvinnut turvautua halpoihin temppuihin kiinnittääkseen miesten huomion.
"Mitä sinun pitää miettiä?" hän jatkoi ja kääntyi Freyn puoleen varoen liiskaamasta siipiään. "Oletko miettinyt sitä, mitä sinulle sanoin?" hän kysyi ujona ja leikitteli kiiltävänmustalla hiussuortuvalla.

Freyn tummanruskeissa silmissä pilkahti hymy tuon tajutessa Honeyn juuri epäsuorasti kehaisseen hänen ulkonäköään. Miehen tummat silmät kuitenkin tummuivat pian entisestään kun Honey jatkoi puhettaan. Freytä nyt ei miksikään perhemieheksi voinut sanoa hyvällä tahdollakaan, mutta ainakin hän oli parempi tyyppi kuin tuo Lucillea pieksävä häiskä. Frey jäi miettimään vastausta Honeyn tarjoamiin vaihtoehtoihin kun Lucille jo astelikin heidän luokseen yhä niissä valkeissa alusvaatteissaan, jotka saivat Freyn miehuuden jälleen heräämään. Siivet tuntuivat kruunaavan asukokonaisuuden, ja niiden puhdas valkoinen väri sai Lucillen ihon näyttämään entistäkin ruskettuneemmalta ja kiiltävämmältä. Naisen istuutuessa Honeyn syliin Frey ihmetteli tuon sulvia liikkeitä ja kaunista vartaloa. Lucillen kommentti Honeyn sängestä sai Freynkin nauramaan, vaikka mies vakavoituikin Honeyn noustessa lähteäkseen. Freyn tummat silmät seurasivat Honeyn liikkeitä varovaisina, mutta tuo tarttui Honeyn käteen vahvalla otteella, jossa ei ollut mitään epärehellistä.
"Voit luottaa siihen", Frey tuumasi, hymyillen hieman. Ehkä Frey oli vihdoin saanut tilaisuutensa olla ritari kiiltävässä haarniskassa ja ratsastaa valkealla hevosellaan pelastamaan neidon pulasta.

Frey kääntyi Lucillen puoleen vasta Honeyn mentyä. Nainen sai automaattisesti hymyn kohoamaan hänen huulilleen.
"Vaikea käsittää, kuinka joku noin tuhma tyttö voi näyttää noin viattomalta", Frey sanoi silmää vinkaten ja siemaisi oluttaan, joka kumma kyllä oli vielä viileää. Frey katsoi hetken ajan lavalle, kooten ajatuksiaan. Hän tiesi, että saattaisi katua päätöstään jossain vaiheessa, mutta Frey ei ollut niitä jotka tiedostivat toisten hädän ja kävelivät siitä huolimatta tiehensä. Lavalla keikkuvat blondit vaikuttivat kovin mitäänsanomattomilta Lucillen jälkeen, ja Frey saattoi olla vain onnellinen, että nainen oli lentänyt enkelinsiivillään takaisin hänen pöytäänsä, eikä poiminut yleisöstä jotakuta mielenkiintoisempaa.
"Sinusta, lähinnä", Frey vastasi hetkeä myöhemmin, kääntäen katseensa jälleen lavalta Lucilleen. Nyt kun hän oli saanut tietää naisen oikean nimen, Frey ei enää osannut suhtautua tuohon esiintyjänä ja tähtösenä, vaan Savannahista oli kuoriutunut joku ihan oikea ihminen, jota piti käsitellä kuten ihmisiä käsitellään.
"Sinusta ja omistussuhteistasi", Frey nauroi, katsellen naista silmiin, "ja siitä mitä aion kanssasi tehdä." Frey vei tuopin huulilleen ja otti pitkän huikan, laskien tuopin sitten lattialle sohvan viereen, varmistaen vielä että se pysyi pystyssä, ennen kuin suoristautui ja asetti käsivartensa sohvan selkänojalle. Häntä pelotti koskea Lucilleen, ihan kuin naisessa olisi jonkinlainen varashälytin ja tuo alkaisi kirkua heti kun joku koskettaisi tuon ihoa. Freytä huvitti vähän itseäänkin hänen pelkonsa naiseta kohtaan, mutta minkäs hän sille teki.

"Mietinpä hyvinkin. Jos lupaan pitää sinusta oikein hyvää huolta, niin etkö tulisi töidesi jälkeen luokseni?" Frey kysyi matalalla äänellään, hymyillen puolittaista hymyään ja peläten salaa mielessään, että Lucille torjuisi hänet. Nyt hän oli sen kuitenkin sanonut, ilmaissut pidemmälle menevän mielenkiintonsa naista kohtaan ja avoimesti pyytänyt tuota jos nyt ei omakseen, mutta edes lainaksi. Lucille saattaisi olla se ainoa poikkeus, jolloin hän suostuisi maksamaan seksistä, ihan vain tehdäkseen tuosta onnellisen edes yhdeksi illaksi. Ehkä hän maksaisi vain naisen seurasta, vaatimatta mitään sen ihmeellisempää. Hän pystyisi kyllä siihen. Tai niin hän ainakin itselleen vakuutteli.

"Mistä sinä sait päähäsi, että minä olisin jotenkin tuhma tyttö?" Lucille kysyi ripsiään räpsytellen ja painoi etusormensa huulilleen kuin pikkutyttö. Hän kyllästyi viattomuuden teeskentelemiseen kuitenkin nopeasti ja painautui Freyn kylkeen. Hän huomasi, ettei mies oikein tohtinut koskea häneen – ja toivoi, että tämän ainakin teki mieli – ja moinen kunnioitus tuntui hänestä paitsi eriskummalliselta myös aika imartelevalta.
"Omistussuhteistani?" hän toisti ja rypisti otsaansa. Hänen teki mieli huomauttaa, että hän omitsi itse itsensä, että Honey oli kyllä hänen työnantajansa mutta ei suinkaan mikään parittaja, ja että hän seurusteli Josén kanssa, ei toiminut tämän seksiorjana. Hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä Frey oli tarkoittanut, ja päätti pitää suunsa kiinni. Eihän ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun joku mies sai hänet tuntemaan olonsa esineeksi, jonka ainoa tarkoitus oli näyttää hyvältä.

"Katsotaan nyt", hän vastasi Freyn ehdotukseen ja silitti tämän karheaa poskea pitkillä sormillaan. "Riippuu siitä, saanko parempia tarjouksia", hän härnäsi.
"Siinä tapauksessa joudut tyytymään Kittyyn."

******

Kello oli viisi minuuttia yli kaksi aamuyöllä, ja Lucille oli juuri saanut vaihdetuksi esiintymisasunsa hieman mukavampaan vaateparteen. Hänellä oli yllään tummansiniset, löysät veluurihousut ja samanvärinen huppari, jonka lyhyt helma paljasti kaistaleen vatsan ruskeaa ihoa. Hän oli harjannut lakan hiuksistaan ja pyyhkinyt kiillon huuliltaan ja oli valmis lähtemään kotiin. Hän heitti urheilukassin olalleen – oli hänen vuoronsa viedä esiintymisasut Portobellossa sijaitsevaan kuivapesulaan – lukitsi kaappinsa ja poistui takaovesta pimeyteen.

Hän oli sopinut tapaavansa Freyn Sweet 'n' Sourin edessä viisitoista yli kaksi. Hän oli saanut muitakin tarjouksia, mutta hän ei ollut vaivautunut edes esittämään harkitsevansa niitä. Luultavasti Frey olisi samanlainen epätoivoinen ja humalainen irstailija kuin kaikki muutkin, mutta hän halusi pitää yllä edes pientä toivonkipinää jostakin paremmasta. Lucille seisahtui klubin eteen särisevän katulampun vihreään valokeilaan. Hän ehtisi vielä polttaa tupakan ennen Freyn saapumista. Hän oli juuri sytyttämässä savukettaan, kun äkkäsi jotenkin tutunmuotoisen varjon silmäkulmastaan.

"Lucille!" José kutsui ja kuului olevan sekä tukevassa humalassa että hyvin kärsimätön. Kaikkea muuta kuin lupaava yhdistelmä. Lucille kuitenkin pudotti urheilukassinsa maahan ja kipitti kiltisti poikaystävänsä eteen. Mies tönäisi hänet samantien kovakouraisesti seinää vasten ja työnsi kätensä sisään hänen paidankauluksestaan. Josén suupielessä roikkui paksu sikari, ja tämä puhalteli kitkerää savua hänen kasvoilleen.
"Ei tässä", Lucille pyysi ja yritti pujahtaa Josén lihaksikkaan käsivarren alta.
"Sinä olet sitten varsinainen lutka tyttöystäväksi", José murisi suu vaahdossa ja raapi hänen rintansa herkkää ihoa paksuilla kynsillään.
"Levität reisiäsi kaiken maailman surkeille runkkareille mutta minulle et suostu antamaan", mies jatkoi ja avasi vetoketjunsa valmiina ottamaan sen, mikä hänelle omasta mielestään varauksetta kuului.
"Ehkä minä en halua sinua enää", Lucille vastasi kauhistuen itsekin omaa uhmakkuuttaan. Milloin hänestä näin röyhkeä – ja rohkea – oli tullut? José kohotti nyrkkinsä, ja Lucille nosti vaistomaisesti kädet kasvojensa eteen. Hänen kurkustaan karkasi tukahtunut parahdus, kun mies tumppasi sikarinsa hänen kämmenselkäänsä. Hän puri huultaan kieltäytyen huutamasta tuskasta siitä huolimatta, että kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskillaan ja kipu repi lähes sietämättömästi hänen kättään.

[NYYHQ]

Frey sai juuri ja juuri kohautettua olkapäitään vastaukseksi Lucillelle, kun tuo painautuikin jo hänen kylkeensä. Frey pelästyi, että nainen oli vain ottamassa vauhtia työntääkseen hänet pois, mutta kietoi kuitenkin kätensä tuon hartioiden ympärille tajuttuaan missä mentiin. Häntä hymyilytti tilanteen hullunkurisuus, eipä Frey olisi osannut arvata aamusella kaupunkiin raahautuessaan pahalta haisten ja yltäpäältä mudassa, hiessä ja veressä, että illalla hänen kainalossaan istuisi pitkäsäärinen kaunotar, joka sattuisi vielä olemaan Sweet'n'Sourin johtotähtiä. Hän naurahti naisen sanoille, mutta hymy hyytyi vikkelään Kittyn jälleen tullessa puheeksi.
"Mieluummin olen ilman", Frey murahti, hymyillen kuitenkin jälleen. Eihän hänellä sinällään ollut Kittyä vastaan mitään, nainen ei vain kertakaikkiaan ollut hänen makuunsa, ja maksavana asiakkaana hän halusi kuitenkin tulla joka suhteessa tyydytetyksi, eikä hän uskonut Kittystä olevan siihen.

******

Frey poistui Sweet'n'Sourin ovista suunnilleen kahdelta, kiittäen portsaria nyökkäyksellä ja viiden punnan tipillä. Tissibaarin valoputkista kokoon kasattu nimi heijastui illan aikana maahan sataneista vesilätäköistä ja Frey nuuski ilmaa, nautiskellen sen suhteellisen raikkaasta tuoksusta ja hiljaisuudesta klubin tunkkaisen oluen ja pallihien sekaisen cocktailin jälkeen. Hänen korvissaan tinnitti, mutta mitäpä pienistä. Frey sipaisi hiuksensa auki, suki niitä hetken sormillaan ja kiinnitti ne sitten mukamas paremmin uudestaan, hieman korkeammalle vain tällä kertaa. Hänen kupariset, paksut korvarenkaansa heiluivat hetken edestakaisin miehen keräillessä itseään.
Lucille ei loppujen lopuksi ollut saanut parempaa tarjousta. Frey ei voinut uskoa onneaan naisen ilmoitettua lähtevänsä sitten kuitenkin hänen mukaansa. Hän kohensi takkinsa asentoa, asetellen sen kauluksen huolellisesti ja tarkistaen, että sotilasmaiset natsat olivat yhä kiinni ja hyvin aseteltu. Ei hän yleensä välittänyt siitä, miltä näytti, mutta kun seuralainenkin oli niin kaunis, ei hänen auttanut muu kuin ryhdistäytyä. Frey jäi nojailemaan Sweet'n'Sourin ovensuuhun, odotellen Lucillea jonka oletti putkahtavan milloin tahansa taloa reunustavalta sivukujalta. Frey ei pitänyt mukanaan kelloa - viidakossa sitä harvemmin tarvitsi ja kalastaessa vielä vähemmän - joten hän ei ollut täysin varma ajankulusta. Lucillea ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, joten Frey päätti käydä katsomassa, josko nainen oli paennut jotain toista kautta.

Frey oli juuri kiertänyt talon, todeten, että jos Lucille olisi halunnut karata, tuolla olisi ollut monta reittiä tehdä niin. Vaaleatukkainen miehenköriläs näytti epäilyttävän paljon emonsa hukanneelta karhunpoikaselta, saapuessaan jälleen rakennuksen nurkalle. Hänen olemuksensa muuttui ratkaisevasti hän tajutessaan tilanteen. Freyn käsi hakeutui automaattisesti hänen vyönsä selkäpuolella roikkuvalle mustalle nahkaiselle tupelle ja siihen upotetun veitsen kahvalle. Veitsi oli iso, palkkionmetsästäjällä kun piti olla, eikä todellakaan mikään leikkiase. Frey liikkui yllättävän hiljaa raskaista saappaistaan huolimatta, kääntyen kannoillaan ja kiiruhtaen jälleen talon ympäri, päästen näin huomaamatta lähemmäs. Hänen saalistusviettinsä oli herännyt ja tummanruskeissa silmissä kipunoi verenhimo. Olessaan todella, todella raivoissaan - kuten hän nyt oli - Frey taantui lähestulkoon saalistavan eläimen tasolle. Hän seisoi kulman takana Lucillesta ja tuon hirviömäisestä poikaystävästä, hengittäen rauhallisesti ja syvään, odottaen oikeaa hetkeä. Hän tunsi lihastensa värisevän jännityksestä, ja kuullessaan Lucillen lohduttomat nyyhkäisyt, haistaessaan palavan ihon, Frey tiesi hetkensä koittaneen.

Roteva mies nappasi Lucillen pudottaman, painavan pyykkikassin maasta ja heilautti sen kaaressa kulman ympäri, osuen Joséta takaraivoon, saaden miehen horjahtamaan eteenpäin ja lyömään otsansa vasten rakennuksen kovaa betoniseinää. Seuraten pyykkikassin liikerataa Frey pyörähti nurkan ympäri kaikki humala verestään kadonneena ja nappasi otteen Lucillesta, kiskaisten naisen vahvalla otteella luokseen ja samaa kyytiä taakseen. Freyllä oli kädessään veitsi, jonka terä kiilsi särisevän katuvalon loisteessa kuin veden pinta. Sen materiaali ei ollut mitään ihmisten tuntemaa, eikä se ollut ihmisten tekemäkään.
José otti muutaman askeleen taaksepäin, vieden kätensä otsalleen ja katsellen sitten sormiaan hieman äimistyneenä. Ensin Lucille pisti hanttiin ja sitten tämä. Josén silmät paloivat nöyryytyksestä ja raivosta.
"Mitä helvettiä…" José mutisi, rynnistäen Freytä päin. Palkkionmetsästäjä oli valmiina, tuupaten itseään vain hieman pienemmän miehen olkapäällään sivuun ja pusertaen tuon voimakkaalla iskulla jälleen seinää vasten. Josésta lähti vain pihinä ilman tyhjentyessä miehen keuhkoista. Frey pakotti Josén itsensä ja seinän väliin, vieden veitsensä tuon kurkulle.
"Minä kuulinkin sinusta vähän juttua", Frey murisi matalalla, lähestulkoon epäinhimillisellä äänellä, "tiesin, että me emme tulisi toimeen keskenämme." Kahden miehen leimuavat katseet kohtasivat sanojen ylitse, eikä kumpikaan ollut valmis antamaan tippaakaan periksi. Frey napautti Joséa yllättäen nopealla, kovalla rystylyönnillä leukaan, paukauttaen miehen etukenoon taipuneen pään taaksepäin ja saaden tuon lyömään takaraivonsa vasten seinää. Frey otti kovan otteen Josésta ja nakkasi tuon kauemmas, lähettäen kevyemmän miehen selkäluisua pitkin katua, jättäen tuon sitten makaamaan siihen selälleen ja haukkomaan henkeään.

"Tule", hän murahti Lucillelle, napaten naista kädestä. Hän työnsi veitsen jälleen takkinsa lomaan piiloon, ja tarttui sitten vapaalla kädellään pyykikassiin, jonka oletti olevan Lucillen omaisuutta. Hän lähti naista taluttaen kävelemään pitkin katua kohti asuntoaan, kiiruhtamatta askeleitaan. Frey tiesi, ettei Josésta olisi humalassa ja muna kädessä hänelle vastusta, eikä hän liioin pelännyt. Honey oli varoitellut, ja mistä sitä tiesi mitä häijy mies vielä keksisi, järjestäisi jonkinlaisen väijytyksen tai palkkaisi jonkun jengin pieksemään hänestä hengen, mutta mitä tahansa tuleman pitkin, Frey päätti miettiä sitä sitten kun olisi sen aika. Juuri nyt hänellä oli tärkeämpääkin ajateltavaa, jotakin jolla oli pitkät säihkysääret ja täyteläiset huulet, sekä hiilenmustat hiukset.
"Oletko kunnossa?" Frey kysyi. Humalan mentyä hän oli jälleen se lyhytsanainen oma itsensä.

//Hohoo, Frey teh viidakkomies.

Lucille oli jo henkisesti valmistautunut (tai niin valmistautunut kuin ylipäätään oli mahdollista) ottamaan vastaan lyönnit ja olemaan huutamatta. Hän ei enää edes muistanut Freytä, ja hetki sitten päättynyt työpäivä tuntui jo etäiseltä unelta. Niinpä hän ei aivan heti ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa, kun vaalea mies ilmestyi hänen rinnalleen ja pamautti ällistyneenä pällistelevää Joséa pyykillä lastatulla urheilukassilla. Säikähdys kirvoitti kiljahduksen hänen huuliltaan. Vaikka José oli vain sekunnin murto-osa sitten pahoinpidellyt häntä tapansa mukaan niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja pyöreä palovamma hänen kämmenselässään tuntui roihuavan ilmiliekeissä, häntä kauhistutti, miten ikävästi miehen pääkallo rusahti tämän törmätessä seinään. Hän oli jo rientää poikaystävänsä tueksi, kun Freyn ääni päivitti hänet tilanteen tasalle. Hän pysyi paikoillaan. Kun Frey paiskasi Josén asvalttiin, hänen huulensa kaartuivat kieron tyytyväiseen hymyyn. Aivan kuin Frey olisi pakottanut Josén maksamaan takaisin murto-osan siitä, mitä Lucille oli kokenut. Hän pyyhki kyyneleet poskiltaan eikä vastustellut, kun Frey tarttui hänen käteensä ja lähti päättäväisesti johdattamaan häntä asunnolleen. Hänestä tuntui, ettei mies kiirehtinyt ainoastaan siksi, että halusi päästä mahdollisimman pian pukille.

"Olen elossa", hän vastasi Freyn kysymykseen ja vilkaisi huolestuneena kämmenselkäänsä. "Sinulla on varmaan sidetarpeita? Minusta tuntuu, että tämä tulehtuu, ellen puhdista sitä nopeasti", hän jatkoi ja yritti kuulostaa rohkealta, aivan kuin mahdollinen tulehdus olisi hänen ainoa huolensa.
"Kiitä onneasi, että José oli humalassa", hän totesi hetken kuluttua ja laski katseensa. "Muuten olisimme molemmat kusessa."
"Nyt vain minä olen", hän lisäsi mielessään. Hän tunsi poikaystävänsä tarpeeksi hyvin tietääkseen, ettei tämä heräisi ennen aamua (ellei sitten joku kiltti ohikulkija vaivautuisi auttamaan) ja ettei tämä muistaisi välikohtausta herätessään. Sen verran tämä kuitenkin muistaisi ja osaisi päätellä, että mustelmat ja verestävät naarmut liittyivät jotenkin Lucilleen.

"Ymmärrän, että tämä on hänelle vaikeaa", hän sanoi hetken kuluttua tuntien tarpeelliseksi puolustaa Joséa edes jotenkin. "Mutta on hänelläkin muita naisia", hän lisäsi aavistuksen loukkaantuneena. José ei ilmeisesti pitänyt polyamoriaa mitenkään rangaistavana (ainakaan omalta osaltaan), sillä ei yrittänyt mitenkään peitellä suhteitaan. Lucille oli alusta asti tiennyt ja tyytynyt siihen, että oli se ensimmäinen tyttöystävä niiden monien alempiarvoisten joukossa. Viime aikoina hän oli tosin alkanut epäillä, että oli menettämässä paikkansa jollekulle toiselle, ehkä kauniimmalle, hoikemmalle tai vähemmän käytetylle.

[srryryy shitttt]

Frey johdatti Lucillea niin nopeasti kuin suinkin uskalsi tuota kärsinyttä naista retuuttaa kohti satamaa ja siellä sijaitsevaa kotiaan. Hän vilkaisi Lucillen kädessä olevaa palovammaa ja irvisti sänkensä suojissa. Haava näytti tosiaankin pahalta. Frey tunsi mahanpohjaansa polttelevan raivon roihahtavan jälleen ilmiliekkeihin.
"Minä en ihan totta ymmärrä mitä sinä siinä tyypissä oikein näet", Frey sanoi, koettaen olla tuomitsematta naista tuon valinnoista, mutta pystymättä oikein suhtautumaan asiaan millään muotoa ymmärtäväisesti tai positiivisesti. Frey tuhahti naisen jutuille. Hänhän ei yhtä vaimonhakkaajaa pelännyt. Hän oli kohdannut niin paljon pahempiakin vastustajia, ja vaikka José saattoi olla häijy, Frey osasi kyllä asiansa. Hän pistäisi Josén kuriin, pistäisipä mokoma siilitukka hanttiin miten lujasti tahansa. Frey oli melkeinpä liian kiihdyksissä kuullakseen naisen sanat, ja ehkä ihan hyvä niin, sillä Freyn pinna alkoi jo muutenkin olla Josén suhteen aika lopuillaan. Tarvittaisiin vain pieni tuuppaus ja Frey kääntyisi kannoillaan ja kävisi vääntämässä Josélta niskat nurin.

Frey hidasti askeliaan heidän päästyään hänen mielestään turvallisen välimatkan päähän Sweet'n'Sourista. Hän odotti, että Lucille pääsi hänen vierelleen ja täsmäsi sitten askeleensa sopimaan tanssijattaren vauhtiin. Hän tajusi pitelevänsä naista yhä edelleen kädestä ja päästi irti.
"Kuule…" Frey aloitti, tietämättä oikein itsekään mitä aikoi suustaan päästää. Niinpä hän vain selvitteli kurkkuaan ja kulki eteen päin, miettien päässään pyöriviä sanoja. 'Olisit tervetullut asumaan luonani', hän oli meinannut sanoa, kunnes oli tajunnut, ettei Lucille ensinnäkään varmaankaan pitänyt hänestä enää nyt, kun hän oli hakannut tuon poikaystävän tajuttomaksi, eikä nainen luottaisi vieraaseen mieheen niin paljon, että jäisi tuon luokse pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi yöksi. Frey ei myöskään voinut taata Lucillen turvallisuutta niinä aikoina kun itse oli hankkimassa elantoaan. Niinpä hän nieli tarjouksensa ja päätti että palaisi siihen kenties joskus toiste, kun pahin sotku olisi ohitse.

Heidän molemmilla puolillaan korkealle kurottaneet rakennukset olivat jo madaltuneet huomattavasti ja kadun juurella häämötti sinisenä kimaltava meri, jonka rannikkoa tähän aikaan yöstä peitti jo tiivis sumu. Frey hymyili, ajatellen kaihoisasti pehmeänä odottavaa sänkyään ja kauan kaivattua unta. Satama-alue oli yllättävän hiljainen, kaipa kaikki vanhat juopot olivat aikaa sitten päättäneet painua pehkuihin. Taivaalla kellottava kuu hohkasi valkeaa valoaan, tehden sumusta melkeinpä kauniin katsella. Frey johdatti naisen matalien kerrostalojen ohitse kohti seuraavaksi matalinta aluetta, itserakennettuja mutta suht hyväkuntoisia omakotitaloja, jotka oli kyhätty joskus ennen kuin maasta tuli kallisarvoista tavaraa. Mies johdatti naisen vielä näidenkin talojen ohitse ja sitten kapeita lankuilla peitettyjä kujia kohti hökkelikylää, jonka erään talon kohdalle Frey pysähtyi. Tummansiniseksi maalattu etuovi johti kapeaan eteiseen, joka päättyi avaraan oleskelutilaan. Oleskelutilasta johtivat portaat ylös parvelle ja tummasta kivestä rakennettu hormi kulki pitkin väliseinää läpi katon. Frey päästi naisen edellään sisään ja hymyili pienesti. Talon huonokuntoiset lattiat oli peitetty eläinten taljoilla ja jostain muualta tuoduilla paksuilla matoilla. Tupa - ei sitä oikein muuksikaan voinut sanoa - tuoksui heikosti puusavulta ja nahalta.
"Käy peremmälle, minä käyn etsimässä ne puhdistustarvikkeet tuohon sinun…" Frey viittoi naisen palohaavaa kohti ja luikahti sitten eteiskäytävältä oikealle, kylpyhuoneeseen. Se ei ollut mikään iso kylpyhuone, mutta sinne mahtui silti vaarallinen pyykkivuori, pesukone, sekä pakolliset peseytymistilat. Frey avasi lääkekaappinsa ja keräsi syliinsä kaiken, mitä arveli tarvitsevansa.
Löydettyään kaiken tarvitsemansa Frey asteli tupaan, potkaisten kuitenkin ensin kengät jaloistaan eteiskäytävän puolelle. Hän istahti naisen viereen upottavalle, vihreällä kankaalla verhotulle sohvalle, jossa tuoksui tuoreen kahvin, tupakan ja konjakin sekaiset tuoksut.
"Noniin, katsotaanpas sitten sitä kättä", Frey sanoi, tarttuen hellästi karheilla sormillaan naisen käsivarteen ja vetäne tuon käden syliinsä.

Ei Lucille Freyltä ymmärrystä odottanutkaan. Eihän tämä ollut tavannut sitä miestä, johon hän oli aikoinaan rakastunut ja joka José yhä harvemmin oli. Niinpä hän tyytyi vain kohauttamaan olkiaan ja seuraamaan Freytä liian uupuneena puhuakseen. Hän ei kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä sen enempää kuin oli välttämätöntä ja yllättyi, kun Frey yhtäkkiä pysähtyi. Hän katsahti ympärilleen ja onnistui hädin tuskin peittämään inhon sävähdystä, jonka hökkelikylän ankea maisema sai aikaan. Muutaman talon ikkunat olivat pimeänä siitä huolimatta, että vääränvänkyrästä piipusta nousi paksu savu: ikkunalaseja peitti läpitunkematon saastakerros. Lucille astui nopeasti Freyn perässä sisälle välttyäkseen näkemästä masentavia, asuntoja teeskenteleviä lautakasoja ja ennen kaikkea niitä piruparkoja, jotka alueella asuivat.

Lucille lähestulkoon huokaisi helpotuksesta, kun Freyn koti osoittautui poikkeuksellisen viihtyisäksi ja siistiksi sijatakseen sellaisella loukossa. Hän potkaisi kengät jalastaan ja istuutui sitten sohvalle. Hän ei oikein tiennyt, ollako oma itsensä vai Savannah, se nainen, jonka seuraa Frey kaiketi oli kaivannut. Nyt tämä oli kuitenkin nähnyt hänet niin säälittävänä ja haavoittuvana kuin mahdollista, eikä hän olisi millään jaksanut kuroa itsevarmaa hymyä kasvoilleen.

Hän yritti parhaansa mukaan olla valittamatta, kun Frey puhdisti räjähdyskraatterilta näyttävää palovammaa hänen vasemmassa kädessään. Vasta, kun käsi oli vihdoinkin puhdas ja paketissa, hän uskalsi hengittää vapaasti ja irrottaa tiukan otteensa sohvanpäällisestä. Mustelmat, ruhjeet ja palkeenkielet eivät olleet mitään tämän rinnalla.
"Saisinko kupin kahvia?" hän kysyi herttaisimmalla äänensävyllään ja sytytti tupakan. Hän mietti, oliko hänen sopivaa pyytää viatonta kahvikupillista ja käyttäytyä kuin vieras vai olisiko hänen pitänyt vain riisuutua ja istahtaa Freyn syliin kuin go-go-tanssija, jona hän oli miehen matkaan lähtenytkin.

Hetken kuluttua Lucille lämmitteli sormiaan höyryävän kahvikupin ympärillä ja odotti, että Frey vastaisi hänen ääneen lausumattomaan kysymykseensä: mitä tämä hänestä halusi?
"No, kutsuitko minut luoksesi vain juttelemaan?" hän kysyi aavistus flirttiä äänessään. Kenties Frey kuvitteli, että hän oli aivan liian järkyttynyt ajatellakseen työasioita. Totuus oli, että hän oli aivan liian tottunut Josén väkivaltaisiin hellyydenosoituksiin vaivatakseen niillä mieltään sen jälkeen, kun oli nuollut haavansa. Sitä paitsi, hän tarvitsi rahaa, eikä kukaan maksaisi nyyhkyttävän stripparin seurasta, oli tämä kuinka kaunis tahansa.
"Joku genesiah-mies maksoi viime viikolla Mercedesille siitä, että sai katsella häntä kokonaisen tunnin. Oli kuulemma kyllästynyt oman rotunsa naisiin. Mercedes sanoi, että oli tuntenut olevansa eläintarhan häkissä jonkun korkeaälyisemmän olennon tarkasteltavana", Lucille naurahti ja pyöräytti silmiään. Hän ei tiennyt, miksi kertoi Freylle näitä asioita itsestään ja elämästään. Sweet 'n' Sourin läpimätä ja umpikiero asiakaskunta tuskin kiinnosti miestä yhtään sen enempää kuin Joséakaan, jonka tavanomainen vastaus oli käsky tukkia turpansa.

Frey nyökkäsi vastaukseksi Lucillelle naisen pyytäessä kahvia. Freyllä ei ollut kunnollista kahvinkeitintä, eihän hän ollut koskaan kotonakaan, mutta onnistui kuitenkin leiripannullaan keittämään suht kelvolliset sumpit. Freyllä ei myöskään ollut kunnollisia astioita, jokunen peltinen lautanen ja pläkkipellistä valmistettu muki, mutta ne saivat luvan kelvata. Hän maistoi kahvia, ja todettuaan sen juomakelpoiseksi, hän lisäsi kaksi palaa sokeria molempiin, kuskaten mukit sitten tuvan puolelle. Hän laski toisen mukeista Lucillen eteen pöydälle, murahtaen varoituksen mukin kuumuudesta, ja palasi sitten paikalleen naisen viereen.

Frey - jonka humala oli jo lähestulkoon täysin kaikonnut - tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi. Hän muisti kyllä olleensa oikein hilpeällä tuulella vielä Sweet'n'Sourissa, ja hieman sen jälkeenkin, varmana siitä että ilta tulisi sujumaan hyvin, ja aamun koittaessa he eroaisivat ja menisivät omia teitään, hän tyydytettynä ja Lucille joitakin satoja puntia rikkaampana. Hän oli ehkä toivonut, että ilta päättyisi hyvin vielä paiskoessaan Joséta pitkin katuja, mutta nyt, heidän vihdoin päästyään perille, Freystä tuntui ettei tästä sittenkään tulisi mitään. Niinpä hän huokaisi ja vajosi alemmas sohvalla, suoristaen selkänsä pitkin hieman takakenoa selkänojaa. Hän antoi päänsä taakse ja sulki silmänsä.
"En oikein tiedä itsekään", Frey murahti. Häntä väsytti ja hänen jalkojaan särki. Hän siemaisi varovasti kuumaa kahviaan, kurottaen sitten asettamaan mukin sohvapöydälle. Frey hieraisi sängekkäitä kasvojaan ja nojasi sitten leukansa kämmeneensä, katsellen Lucillea, joka onnettomasta parisuhteestaan huolimatta vaikutti nyt olevan taas täysin tyytyväinen elämäänsä. Naiset olivat niin outoja. Lucille selitti jotain jostain työkaveristaan, ja vaikka Frey, hieman omaksi yllätyksekseenkin, huomasi olevansa jopa hieman kiinnostunutkin, hän oli liian väsynyt keskittymään. Hän päästi myöntävän murahduksen, hörpäten jälleen kahviaan päästäkseen puhumasta, mutta tajusi sitten, että Lucille ajatteli yhä olevansa töissä. Frey oli ollut ilmeisen hyvä asiakas tähän saakka, joten kaipa hänen olisi pinnisteltävä loppuun saakka.

"Kaipa genesiah-naiset ovat liian keskittyneitä selvittämään maailman mysteereitä jotta heillä olisi aikaa pyntätä itseään miehiä varten. Ihmisnaiset vaikuttavat olevan vähän turhankin keskittyneitä juuri siihen pynttäämiseen", Frey sanoi, katsellen Lucillea mietteliäästi. Hetken siinä istuttuaan ja tuumailtuaan, Frey nousi ja asteli eteiseen, jonne oli jättänyt takkinsa. Hän kaivoi taskustaan lompakkonsa ja palasi se kädessään tupaan.
"Minä en oikein ole enää sellaisella tuulella", Frey sanoi hieman vaivaantuneesti, "mutta olisi kuitenkin ihan kiva, jos suostuisit jäämään yöksi. Minulla ei ole juurikaan seuraelämää, ja minua tympii aina herätä yksin. Tarjoan sinulle sitten aamiaisenkin. Ja ihan vaan kaiken varalta saat kyllä olla täällä siihen asti, että sinun on mentävä töihin. Voin ehkä saattaakin sinut, jos haluat?" Frey kaiveli lompakkoaan, laskien seteleitä. Hän ojensi viisi sadan punnan seteliä Lucillelle.
"En tiedä teikäläisten hinnoista paljoakaan, mutta luulisi tämän riittävän", Frey sanoi, tukala tunne rinnassaan. Hän oli vuodattanut tuntemuksiaan vähän liikaakin Lucillelle. Ehkäpä hänen pitäisi hankkia koira. Jonkin tappelukoirarodun pentu, kestäisi sitten käydä metsälläkin, ja saattaisi jopa pysyä veneessä. Ei tarvitsisi vaivata päätään näillä naisilla. Frey ei ollut normaalitilassa mikään tunteilijatyyppi, ja nytkin, nurkkaan ahdistettuna, hänestä tuntui kamalalta jakaa naiselle mietteitään. Tuskinpa tuota kiinnosti, ja vaikka olisi kiinnostanutkin, niin eivätpä hänen ajatuksensa naiselle kuuluneet.
"Mä en kyllä lupaa sitten mitään", Frey sanoi, miettien joka aamuista kuntotarkastusta, jonka hänen elimistönsä kävi läpi. Minkä hän sille mahtoi, vaikka luultavasti Lucille oli tottunut jo tähän mennessä miesten aamuseisokkeihin.