Dance like you know how [K-18]

Monien muiden yksinhuoltajaäitien tavoin Mica ei päässyt tuulettumaan tarpeeksi usein, ei ainakaan omasta mielestään. Kaipa hänen kaikenkaikkinen elämään kyllästymisensä rupesi näkymään jo naamalta, sillä eräs hänen ystävänsä oli ehdottanut, että ottaisi hänen pienen poikansa hoitaakseen pariksi päiväksi. Yuyasta olisi kuulemma seuraa ystävän nuoremmalle veljelle, ja tuo saisi huollettua mekaanisia osiaan sillä aikaa kun pojat leikkisivät keskenään. Niinpä Mica oli pyytänyt työkaveriaan eräästä kahvilasta jossa hän silloin tällöin teki sijaisuuksia lähtemään yhdeksi illaksi juhlimaan hänen kanssaan. Tyttö oli suostunut ja tässä he nyt seisoivat, jonottamassa erääseen First Streetin yökerhoista. Yökerho oli melko maineikas, ja sehän tarkoitti vain sitä, että jono ylettyi parisenkymmentä metriä kohti First Streetin toista päätä. Mica ystävineen oli jo lähestulkoon ovella, kun heidän edellään jonottaneeseen kaveriporukkaan puhkesi riita jostain mitättömästä asiasta, ehkäpä jonkun kommentista jonkun toisen poikaystävää koskien tai jotain sellaista.

"Miten ne jaksavatkin tapella tuollaisesta", Shelley - Mican työkaveri - huokaisi silmiään pyöräyttäen. Mica seurasi kuitenkin huolestuneena edellä olevan seurueen tilannetta. Riita uhkasi äityä pahaksi, ja yksi ovella seisoneista pokeista asteli jo heidän suuntaansa. Shelley seurasi silmät pyöreinä tilanteen etenemistä ja Micaa nauratti tapa, jolla nuorempi nainen haikaili poken pullistelevien lihasten perään. Mica puolestaan tunsi olonsa hieman nuhjaantuneeksi nuoremman naisen rinnalla. Tuo oli tälläytynyt parhaimpiinsa, siinä missä Mica oli kiskonut ylleen yksinkertaisen valkean kietaisupaidan ja mustan kellohameen. Jaloissaan hänellä oli matalakorkoiset avokärkiset kengät, joiden kiinnikkeenä toimi nilkan taakse rusetille sidottu nauha. Asuaan Mica oli yrittänyt piristää leveällä kangasvyöllä ja pitkällä hopeisella ketjulla, josta roikkui pieni taskukello. Kaulakoru kiinnitti huomion naisen avonaiseen paidankaulukseen, vaikka eihän Mica sitä silloin ollut tajunnut kun oli pukenut päälleen. Shelley oli kuitenkin sanonut että Mica näytti oikein hyvältä, etenkin Shelleyn meikkaamana ja laittamana. Mica tunsi olonsa lähinnä tukalaksi, mutta onneksi kenkien korot eivät olleet sen korkeammat, vaikka Shelley oli ollut kiiltonahkaisten piikkikorkojen kannalla.

Mica seurasi kuinka poke kyseli edellä olevalta seurueelta yhtä jos toistakin, ennen kuin päätyi poistamaan nuo jonosta tultuaan siihen tulokseen, ettei klubilla kaivattu yhtään enempää tämän kaltaista draamaa. Niinpä Mica ja Shelley olivat jonossa seuraavat. Mica loihti kasvoilleen näteimmän hymynsä ja ojensi sitten lippuja myyvälle pokelle kymmenen punnan setelin.
"Kahdesta", hän sanoi, saaden Shelleyn virnistämään leveästi ja kiittämään häntä hiljaa. Poke tutki hetken heidän kasvojaan, mutta koska Kowloonissa ei ikärajoja tunnettu, päästi heidän sisälle leimattuaan heidän kämmenselkänsä sen enempiä kyselemättä. Shelley tarrasi Micaa kädestä ja lähti kiskomaan tuota yläkerran tanssilattioille vieviä portaita pitkin. Mica kiiruhti perässä, katsellen ympärilleen humalaisten ihmisten ja muiden olioiden massoja. Muutama puolivenoir kiinnitti hänen huomionsa ja saivat kylmät väreet juoksemaan pitkin hänen selkäänsä. Hän tiukensi otettaan Shelleyn kädestä ja seurasi tuota kiltisti yläkerran baaritiskille. Ei ollut mitenkään tavatonta, ettei tällaisessa paikassa juuri meridinejä näkynyt, sillä pienikokoisina ja hieman arkoina hänen kansansa jäi helposti jalkoihin eikä juurikaan menestynyt seuranhaussa. Mica ujutti takamuksensa yhdelle korkeista baarijakkaroista ja ihmetteli hetken sinisen loisteputken valoa hoikilla säärillään ennen kuin tajusi baarimikon odottavan tuijotuksen.
"Jotakin vahvaa, kiitos", Mica huusi metelin ylitse, ojentaen jälleen kymmenen punnan setelin, saaden tällä kertaa jotain takaisin vaihdossakin. Baarimikko oli päättänyt pyöräyttää hänelle jonkinlaisen drinkin, jossa maistui vahvana anis ja granaattiomena, muta Micalla ei käynyt mielessäänkään, että olisi kysynyt mikä drinkin nimi oli.

Shelley tyrkkäsi laukkunsa Mican syliin, viittoen lähtevänsä tanssimaan. Mica nyökkäsi kevyesti tuhahtaen, vaateripustimeksiko hän oli mukaan lähtenyt? Shelley oli kuitenkin jo mennyt, eikä Mican kritiikki nuorta naista olisi tavoittanutkaan, Shelley oli tullut pitämään hauskaa muista viis. Hetken juomaansa siemailtuaan Mica koetti varovasti sormellaan kirsikanpunaista huulipunaansa, ja hymyili hieman tyytyväisenä siihen, ettei se ollut levinnyt. Hän katseli ympärilleen, etsien ehkä jotakuta juttuseuraksi, vaikkei yökerhon metelissä mitään juuri kuullutkaan. Hän kuitenkin säpsähti huomatessaan hieman edempänä tiskiin nojailevan meridinin - tai ainakin sekarotuisen sellaisen. Mica nappasi niin oman kuin Shelleynkin laukun vasempaan ja juomansa oikeaan käteensä, lähtien puikkelehtimaan toisen meridinin luokse. Vasta hieman liian myöhään hän taju tuon olevan mies. Mica punastui, laskien kantamuksensa tiskille.
"Hei", hän aloitti varovasti, kurkaten toisen alas painettuja kasvoja niin, että pitkät mustat hiukset laskeutuivat selän takaa tiskille kiiltävinä suortuvina.

//Sade ja Daeron tänne! <3

Daeronin ilta oli sujunut melkein ennalta suunnitellusti ja tavanomaiseen tapaan. Ensin hän oli pistäytynyt muutaman vakituisen asiakkaansa luona Shadow Pearlin varakkaammalla puolella toimittamassa hieman lisää vauhtia heidän juhliinsa ja ollut sosiaalisesti velvoitettu nuuskaamaan muutaman viivan heidän kanssaan. Sen jälkeen hänen oli ollut tarkoitus tavata uudempi asiakas First Streetin kulmassa. Henkilökohtaisesti hän olisi mieluummin jättänyt tämän tapaamisen väliin ja välttänyt päätymästä First Streetille tänä iltana, mutta suuremmat tahot olivat vakuuttaneet, että tästä asiakkaasta voisi tulevaisuudessa tulla hyvin merkittävien määrien tilaaja ja vaatineet, että ensimmäinen kauppa olisi tehtävä siellä tänä iltana.

Puolifelician vaistot olivat kuitenkin osoittautuneet teräviksi tällä kertaa: puolen tunnin odottelun jälkeen mies tiputti vain puoliksi poltetun savukkeensa maahan ja murskasin sen ärtyneesti nahkakenkänsä kannalla. Juuri niin kuin hän oli ajatellutkin. Se paskiainen ei ollut vaivaantunut edes saapumaan paikan päälle, vaan oli jättänyt hänet odottamaan tihkusateessa turhaan suhteellisen suuri määrä amfetamiinia povitaskussaan. Juhlissa nuuskatut viivat antoivat vauhtia miehen kiukulle: hänen kätensä nyki hermostuneesti, häntä viuhtoi ärtyneesti puolelta toiselle ja kissamaiset raateluhampaat purivat yhteen vaimeasti kirskuen.

Daeronin ollessa tällä tuulella, ei ollut mitään järkeä mennä kotiin ravaamaan levottomasti ympyrää. Hänen oli pakko päästä jonnekin, jossa ympäristö vastaisi hänen adrenaliinintäyteisten aivojensa tarpeita. Hetken aikaa mies leikitteli ajatuksella, että olisi suunnannut First Streetin sivukaduille purkamaan raivoaan pikkunilkkeihin, joita sieltä oli niin helppo löytää. Hyvin nopeasti meridinin järkevyys voitti kuitenkin feliciaveressä kiehuvan raivon ja väkivallan tarpeen: hänellä meni liian kovaa ja se sumentaisi jopa miehen kissamaiset refleksit tappelussa. Lisäksi hänellä oli toisinaan taipumusta haastaa riitaa vauhtipäissään mahdollisesti jopa hengenvaarallisten henkilöiden kanssa. Tänä iltana se ei tuntunut houkuttelevalta idealta.

Edes tietoisesti päättämättä mitä oli varsinaisesti tekemässä, nahkakengät suuntasivat kohti lähellä olevasta klubista kuuluvaa musiikin sykettä. Mies lähestyi ovea todeten samalla, että yökerho saattaisi olla juuri se ympäristö, jossa ympäristön kova musiikkia ja adrenaliinin ja euforian täyttämä ilma onnistuisivat hukuttamaan noiden sotkuisten mustien hiusten alla kuohuvat ajatukset. Niinpä hän suuntasi suoraan jonon ohi kohti portsaria, jonka oli tavannut monet kerrat aiemminkin; olivathan nämä vapaa-ajalla sentään hänen kotikulmiaan. Ainakin mitä baareissa istumiseen tuli.

Poke katsoi kissamaista miestä selvästi nenäänsä pitkin, mutta piti kielensä kurissa. Daeron oli vuosien aikana ansainnut arvokkaita ystäviä, tai ainakin liiketuttuja, eivätkä nämä pitäneet siitä, että heidän luottomieheltään evättiin pääsy pahaisiin räkäisiin diskoihin. Niinpä miehen vihreät silmät vastasivat portsarin katseeseen lähes haastavasti, samalla pilkaten sitä, ettei toinen voinut evätä häneltä pääsyä sisään vaikka kuinka olisi halunnut niin tehdä. Puoliverinen asteli rennosti miehen ohi sisään, mutta ei malttanut olla heilauttamatta tuuheaa häntäänsä suoraan portsarin edessä, tarkoituksella lisäten toisen raivoa. Miesjärkäleen hampaat kiristyivät, ja häneltä pääsi vaimea urahdus. Samalla jonossa oleva seurue protestoi äänekkäästi sitä, että tuollainen ”karvainen suippokorva” päästettiin sisään ennen heitä. Daeron ei kuitenkaan jaksanut jäädä katsomaan, miten tilanne eteni, sillä portsari näki tässä seurueessa selvästi mahdollisuutensa purkaa kiukkuaan. Daeronista oli mukava kokeilla onneaan, mutta tyhmä hän ei sentään ollut.

Päästyään sisään, mies katosi ensi töikseen vessan puolelle jatkamaan kahta edellistä viivaansa parilla lisää. Turhahan niin suurta amfetamiiniannosta oli mukanaan kantaa, jos ei aikonut sillä mitään hyödyllistä tehdä. Sitten hän suuntasi tiskille tarkoituksenaan sekoittaa aivoissaan sykkivään vauhtiin hieman alkoholia, joka turruttaisi pahimman levottomuuden ja jättäisi tilalle vain euforian ja voittamattomuuden tunteen. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt tiskiin nojailla, kun tiskille lävähtänyt laukkukasa ja naisen ääni saivat hänet säpsähtämään. Daeronin äärimmilleen virittyneet aivot ylireagoivat ja kissamaiset refleksit ottivat vallan: hän hypähti taaksepäin ja jäi tuijottamaan naista, hieman kumaraan, lähes hyökkäävään asentoon, korvat niskaa vasten luimussa, häntä puolelta toiselle viuhtoen. Toinen tuskin kuuli sitä yökerhon metelissä, mutta kumpusipa miehen kurkusta myös hyvin matalaa, lähes murisevaa ääntä.

Ei mennyt kuitenkaan muutamaa millisekuntia kauempaa, kun Daeron tajusi äärimmäisen virhearviointinsa ja ylireagointinsa. Hieman nolosti rykäisten ja suoristautui, ja pakotti huiskivan häntänsä rauhoittumaan ja korvansa rennompaan, vähemmän hyökkäävään asentoon. Hän hengitti syvään rauhoittaakseen myös rinnassaan laukkaavan sydämensä. Vihreät silmät siristyivät hieman, kun tämä tarkkaili naista. Tunsiko hän toisen jostain?
”Hei?” mies vastasi hieman tiedustelevalla, ehkä jopa puolustelevalla äänellä. Hän ei vielä tiennyt, mitä toinen ajatteli hänen lähes karattua tämän silmille, mutta naisen pelästyneestä ilmeestä päätellen hän oli ainakin yllättynyt.
”Tunnetaanko me jostain?” Oli miehen seuraava tiedustelu, jolloin ääneen oli pakotettu jo hieman rauhoittelevaa ystävällisyyttä. Se kuulosti melkeinpä jo anteeksipyynnöltä.

//Huu!

Mitä tahansa Mica olikaan odottanut, niin ei ainakaan tätä. Hän säpsähti miehen äkkinäistä liikettä niin, että läikytti juomaansa pöydälle. Miehen aggressivinen reaktio oli ehkä hieman liioiteltu.
"Kuule, en minä nyt ihan noin kamalalta näytä!" Mica puuskahti, kaivaen laukustaan paperisen nenäliinan, jolla hän pyyhki - itsekään sitä tajuamatta, mutta varsin äitimäisesti - sokerisen nesteen pöydältä ennen kuin se ehtisi jämähtää siihen ihan kokonaan. Olisihan hänen nyt pitänyt arvata, että mietteisiinsä syventyneeltä näyttänyt mies yllättyisi hänen äkillisestä lähestymisestään. Hetkeä myöhemmin Micaa jo kadutti äyskähdyksensä tälle nuorelle miehelle. Mica katseli hetken kiinnostuneena miehen häntää - meridintaustastaan huolimatta Micalta sellainen puuttui - kunnes tuo toipui ensijärkytyksestään ja sai kerättyä itsensä. Micaa oli alunperin kiinnostanut miehessä vain tuon rotu, mutta nyt hän tajusi, ettei tällä ehkä ollut kaikki ihan kunnossa.

Huolimatta miehen hänelle aiheuttamasta levottomasta olosta, Mica asettui baarijakkaralle istumaan ja hymyili miehelle arasti.
"Ei me taideta tuntea. Ajattelin vaan tulla esittäytymään, kun, tuota…", Mica vilkaisi ympärilleen, epäröiden sanoissaan ja vaieten sitten kokonaan. Hän ei ollut nyt yhtään varma oliko oikeilla jäljillä. Naista epäilytti, josko vieraille puhuminen tällaisessa paikassa oli se fiksuin mahdollinen teko, ja noinkohan tästä tulisi yhtään mitään sitten kuitenkaan. Hän kuitenkin pudisti ihan pienesti päätään, kuin kieltääkseen moiset ajatukset aivoistaan ja otti pitkän huikan juomastaan. Rohkaistuneena hän loi jälleen katseensa nuoreen mieheen ja ojensi pienikokoisen kätensä tuolle, hymyillen. Eihän hänen tarvinnut olla jokaista miestä värväämässä Yuyalle isäksi, vaikka salaa sellaista miestä etsikin. Yuya, joka näytti enemmän meridiniltä kuin äitinsä, oli varttunut hankalissa oloissa ja ilman isää ensimmäiset vuotensa. Mica osasi arvostaa perheen vaikutusta lapsen kasvussa, olihan hänellä itsellään ollut sellainen, ja siksi hän olisi halunnut, että Yuyakin olisi saanut joskus kokea perheonnen. Huoli pienestä pojasta kouraisi naisen mahaa, mutta hän tiesi, että Yuya oli hyvässä hoidossa, ja päätti jälleen kerran keskittyä olennaiseen - tähän mieheen.

"Minä olen Mica", nainen esittäytyi, pakottaen entistäkin leveämmän hymyn huulilleen. Onneksi hänellä oli kokemusta asiakaspalvelusta, muuten moinen hymy olisi saattanut jäädä teennäiseksi yritykseksi. Nyt se sen sijaan antoi hänelle voimia olla rohkeampi. Tai ehkä kyseessä oli vain hänen vatsanpohjaansa lämmittävän anisviinan suopea vaikutus. Ja miehen äänensävykin oli muuttunut miellyttäväksi.
"Oletko sinä syntyperäinen Kowloonilainen?" Mica kysyi, koettaen herättää jonkinlaista keskustelua heidän välilleen. Nainen kiskoi hameensa helmaa jälleen suoraksi, koettaen saada sen riittämään polvien peitoksi, siinä onnistumatta. Mica ei tosiaan ollut mikään viettelijätär, vaikka olisi yrittänytkin. Hän punastui hieman epäoonistuneen yrityksensä vuoksi - nythän näytti siltä, että hän halusi kiinnittää huomion lyhyen hameensa helmaan ja polviinsa - ja tarttui lasiinsa, siemaisten siitä jälleen, tällä kertaa onnistuen tyhjentämään sen. Sen enempiä miettimättä hän tilasi jo toisen, hakien rohkaisua.

//Käääääk! >.<

Daeronin suupieli nousi aavistuksen huvittuneesti hieman vinoon hymyyn naisen kommentoidessa ulkonäköään. Hän katseli myös lähes kiinnostuneesti toisen pyyhkiessä tiskiä ja pohti hieman laiskasti, miksi nainen edes vaivautui tässä paikassa, jossa jokainen pinta oli tahmaantunut vuosien saatossa ties minkä nesteiden ansioista muistuttamaan lähes kärpäspaperia. Naisen siinä touhutessa, hän antoi itselleen luvan arvioida naista katseellaan pidemminkin. Toinen näytti ihmiseltä, mutta meridin tarkka hajuaisti kertoi, että hän ei sitä ainakaan täysin ollut.

Mies kaivoi takustaan askin tupakkaa saadakseen edelleen nykiville käsilleen jotain tekemistä ja koputteli esiin yhden savukkeen. Hän vei sen huulilleen, sytytti ja veti pitkän, rentouttavan henkosen irrottamatta katsettaan hetkeksikään naisesta. Tämän istuessa alas, puolifelicia rentoutui selvästi vielä lisää ja hänen häntänsäkin rauhoittui vihdoin kokonaan. Puhaltaessaan savut ulos keuhkoistaan Daeronista tuntui jo, että hän oli saanut mielentilansa suurienpirtein kokonaan hallintaansa.

”Daeron” hän esittäytyi rennolla äänellä toisen kerrottua oman nimensä. Myös miehen suupielissä tanssi aidonoloinen hymy, joka todellisuudessa ei ulottunut kasvolihasten opeteltua hallintaan syvemmälle. Hänen teki kuitenkin mielensä irvistää, kun nainen tiedusteli hänen syntyperäänsä.
”En. Mutta olen asunut täällä jo pitkään, joten voisi kai sanoa, että olen enemmän kotoisin täältä kuin mistään muualta.” miehen äänessä oli ehkä kuultavissa vivahdus huonosti peiteltyä katkeruutta, vaikka tämä hymähtikin melkein huvittuneesti lauseen lopussa. Juuri kun hän oli vaiennut, baarimikko ilmaantui vihdoin tiskin taakse odottamaan tilauksia.

Daeron katseli silmäkulmastaan kiinnostuneena ja lähes jopa aidon huvittuneena toisen hameennykimistä ja tilasi samalla lasillisen kaktusviinaa. Baarimikko nyökkäsi kuultuaan myös Mican tilauksen ja jäi odottamaan maksua. Yliolkaisesti Daeron ojensi tälle kymmenen punnan setelin, joka riitti enemmän kuin hyvin maksamaan molempien juomat. Hän nyökkäsi myös pienesti baarimikon kysyvään katseeseen, josta toinen saattoi päätellä, ettei mies tahtonut vaihtorahaa.

Sen enempää anteliaisuuttaan kommentoimatta Dearon hypähti kissamaisella keveydellä istumaan baarijakkaralle toisen viereen ja kaivoi taas esiin tupakka-askinsa. Hän sytytti uuden savukkeen edellisen jo loppuun palavasta natsasta ja vetäen nautinnolliset henkoset ojensi askia kysyvästi naisen suuntaan.

Mica joutui nojautumaan hieman lähemmäs kuullakseen Daeroniksi esittäytyneen puoliverisen sanat. Hänelle alkoi pikkuhiljaa valjeta, mistä Daeronin toinen puoli oli peräisin, tuon kissamaisen käyttäytymisen ja kasvonpiirteiden myötä. Nainen nyökytteli vastaukseksi miehen toteamukseen. Mica - joka oli syntynyt ja kasvanut Kowloonissa - ymmärsi hyvin, miltä tuntui olla kaupunkilainen. Ulkopuolelta tulleet eivät sopeutuneet yleensä hyvin, eikä heitä myöskään otettu vastaan yhtään sen paremmin. Mica yllättyi hieman miehen tarjotessa hänelle hänen tummanpunaisen drinkkinsä, ja punastui jälleen vähän. Mica kuitenkin kiitti, vaikka pieni sana varmasti hukkuikin kaiken tämän metelin alle.

Mica ihasteli hetken miehen sulavia liikkeitä ennen kuin tajusi pystyvänsä samaan kyllä itsekin, ja moitti sitten itseään päänsä sisällä typeräksi tytönheitukaksi. Miksi hänen piti aina ihastua ennen kuin edes tutustui. Sama kaava toistui aina kun hän lähti ulos. Joku oli ensimmäiset kaksi minuuttia hänelle kiltti ja heti hän oli aivan lääpällään. Tarkka-ampujaksi tätä naista ei olisi voinut kuvitella, ei sitten millään.
Mica pudisti päätään Daeronin tarjoamalle tupakka-askille. Yuyan syntymän jälkeen hän ei ollut edes ajatellut tupakoivansa. Pieni ääni hänen takaraivossaan muistutti, ettei hän ollut juuri ajatellut juovansakaan, vaan tässäpä hän istui.

"Kowloon on melkoinen paikka", Mica sanoi korotetulla äänellä, koettaen keksiä jotakin sanottavaa. Vaikutti siltä, että Daeron ei ollut juttutuulella, tai sitten mies muuten vain oli hiljainen. Micaa jännitti nyt entistäkin kovemmin, kun ajatus keskustelun vetämisestä iskostui hänen tajuntaansa. Mitä jos hän ei keksisikään mitään sanottavaa?
"Asutko sinä jossain tässä lähellä?" Mica kysyi, koettaen jälleen hymyillä. Hymy kuitenkin muuttui hämmästyneeksi mutruksi, kun hän tajusi miltä kysymys toisen korvissa varmasti kuulosti. Mitä hän oikein oli täältä etsimässä, yhden illan juttuako?
"Tarkoitan… tai siis, en tarkoittanut, että…", Mica takelteli, tarttuen sitten drinkkiinsä ja nielaisten sen yhdellä huikalla alas. Hän viittasi baarimikolle, joka nyökkäsi merkiksi siitä, että oli huomannut, vaikka palvelikin juuri jotakin suurempaa porukkaa.

Nainen pyöritteli hameensa helmaa sormissaan, kohottaen katseensa vasta kun baarimikko oli jälleen heidän luonaan.
"Toiset samanlaiset", Mica sanoi, vilkaisten Daeronin lasia, joka oli vielä melkein puolillaan, "tuplat. Minun vuoroni tarjota. Niin ja saisinko jotain, jossa on paaljon prosentteja? Kiitos", Mica sanoi, ojentaen baarimikolle kahdenkympin setelin, mutta toisin kuin Daeron, kelpuuttaen vielä vaihtorahatkin. Hän tajusi vasta rahoja vastaanottaessaan, miten kitsaalta hän mahtoi sekä baarimikon että Daeronin silmissä näyttää ja koki tarpeen selittää itseään.
"Minulla on pieni poika, joka syö paljon", hän mutisi, lähinnä vakuuttaakseen itsensä siitä, ettei ollut lainkaan huono ihminen, vaikkei jättänytkään tippiä.

Naisen kieltäydyttyä tupakasta mies kohautti hiukan olkiaan sujauttaen askin takaisin takkinsa povitaskuun. Hän otti vastaan baarimikon tarjoaman lasin ja kulautti siitä sen lähes puolityhjäksi ensi huikalla. Sitten hän kääntyi taas naisen puoleen, istuen jakkaralla hieman vinosti saaden näin suunnattua koko huomionsa toiseen. Vaikka miehen katse pysyi intensiivisesti naisessa, hänen pitkäkyntiset sormensa naputtivat lasia jonkin sisäisen, hermostuneen rytmin tahdissa ja tupakka hakeutui huulille aivan liian usein näyttääkseen vain normaalilta nikotiinin tarpeelta. Vaikka mies näyttikin muuten päällepäin rennolta, jopa kiinnostuneelta naisen eleistä ja sanomisista, nämä pienet eleet kertoivat selvää kieltään siitä, että toisen päässä humisi kovaa, eikä puoliverinen kyennyt pysymään täysin paikoillaan.

Amfetamiini tykytti Dearonin veressä kuin kuume ja toisaalta hän tunsi myös jauhepussin polttavan povitaskussaan. Tämän takia hän ei ollut halunnut päätyä First Streetille tänään; miehen itsehillintä tavaran kanssa, joka oli ennen kaikkea tarkoitettu myytäväksi, oli alkanut lipsua enemmän ja enemmän viime aikoina. Muutaman viivan jälkeen hänen päässään jyskytti jatkuvasti tarve saada lisää ainetta kehoonsa, aivan kuin se olisi rauhoittanut kuumeisen olon tai kehää kiertävät ajatukset. Daeronin oli jo vaikea ajatella täysin selkeästi.

Naisen ääni havahdutti vihreiden silmien katseen takaisin toisen kasvoihin. Muuten kissamaisen pystyt pupillit olivat kutistuneet lähes neulanpään kokoisiksi ja tuntuivat haluavan porata intensiivisellä tuijotuksellaan reikiä naisen ihoon. Katse muistutti myös hieman saalistajan hypnoottista tuijotusta silloin, kun peto oli varma, että saaliilla ei olisi pienintäkään mahdollisuutta päästä pakoon. Toisen takertuessa kysymykseensä tuijotus kuitenkin herpaantui hieman, ja Daeronin huulet kaartuivat illan ensimmäiseen todelliseen hymyyn.
”En oikeastaan. Asun Shadow Pearlissa. First Street on enemmänkin…” miehen hymy kaartui huvittuneemmaksi ja vinommaksi ja terävät raateluhampaat välähtivät esiin ”…harrastus.” Daeronin huvittuneisuus lisääntyi selvästi myös tuon katsoessa naisen sählätessä juomansa ja tilauksensa kanssa. Toisen tarjoutuessa maksamaan juomat miehen oikea kulmakarva kohosi hieman, mutta hymy ei kadonnut tämän kasvoilta eikä vastustelua kuulunut. Hän kulautti lasinsa tyhjäksi.

Kaktusviina solahti kuitenkin väärään kurkkuun naisen mainitessa poikansa, ja Daeronin hymy hyytyi tämän alkaessa yskiä katkeraa nestettä keuhkoputkestaan.
”Poika? Sulla?”. Hieman lisää tukahdutettua yskintää. ”Sä näytät äärimmäisen nuorelta ja… epä-äidilliseltä.” Daeron tunsi olonsa jotenkin harhaanjohdetuksi ja petetyksi. Minkä ihmeen takia nainen istui siinä, juomassa itseään käytännölliseen humalaan lyhyessä hameessaan ja tiputti sitten tuollaisen pommin miehen niskaan?

Micalta jäi alkuun miehen hermostuneisuus täysin huomaamatta, kun hänen oman sydämensä kiivaat pamppailut takoivat hänen korvissaan. Mica nyökytti päätään, tuntien veren nousevan kasvoilleen. Hänen poskiaan kuumotti ja hän mietti miten ihmeessä oli joutunut tällaiseen tilanteeseen. Häntä pelotti, että hänen elimistöönsä asennetut pienen pienet laitteet ryhtyisivät kiihtyneen pulssin myötä pumppaamaan sitä elohopean kaltaista ainetta hänen verenkiertoonsa, josta se sitten siirtyisi hänen iholleen ja loisi panssarin. Hän ei halunnut että niinkin epäseksikäs fakta paljastuisi jo tällaisessa vaiheessa.

Daeron kuitenkin harhautti tehokkaasti reagoidessaan hänen huonoon selitykseensä. Micakin naurahti, osaamatta oikein muutakaan. Sitten hän nyökytti jälleen päätään, hengittäen rauhallisesti ja koettaen hillitä pyörteileviä tunteitaan.
"En tiedä onko tuo nyt kohteliaisuus, mutta kiitos kuitenkin", Mica nauroi, upottaen hämmentyneenä kätensä mustiin hiuksiinsa. Hän oli täysin unohtanut, että Shelley oli vartavasten kehottanut häntä olemaan kampauksensa kanssa varovainen, harvoin kun ulkona kävi, ja tajusi kauhukseen tuhonneensa pinneillä kootun nutturansa. Nolostuneena hän oikoi vinoon menneitä hiuksiaan, etsien sormillaan pieniä, pirullisia pinnejä päästäkseen eroon koko hössötyksestä.
"En minä mikään kauhean vanha olekaan", Mica totesi, koettaen vetää huomion pois hiussotkustaan. Naisellisessa ulkomuodossa oli omat ongelmansa, eikä Mica ollut tottunut setvimään niitä sulavasti. Yuya ei paljon jättänyt aikaa ulkonäöstä huolehtimiselle. Hän vilkaisi epäröiden Daeroniin sinisillä, kultaisen renkaan reunustamilla silmillään ja tajusi tuon ilmeestä ettei kaikki ollut mennyt ihan niin sutjakkaasti kuin hän oli tarkoittanut. Äitiys oli hänelle tätä nykyä jo niin luonnollinen asia, ettei hän enää pitänyt sitä minkäänlaisena erikoisuutena. Hän ei ollut tajunnut, etteivät kaikki ehkä pitäisi vanhemmuutta itsestäänselvänä asiana.
"Ahh, en tarkoittanut että sinun täytyisi mitenkään.. suhtautua minuun erilailla tai mitään sellaista!" Mica kiirehti korjaamaan, viuhtoen käsillään torjuvasti. Hän ei ollut tosiaankaan ajatellut, että Daeron edes pistäisi koko asiaa merkille. Nainen ei tajunnut jättäneensä hiuksiaan täyden sekasorron tilaan, muistuttaen nyt lähinnä jotakin hyvin, hyvin retroa rokkitähteä pörröisen mustan tukkansa kanssa. Siroluisiin kasvoihin yhditettynä hiukset näyttivät vieläkin suuremmilta. Mica havahtui vasta kun hiussuortuva kutitti häntä nenästä.
"Äh, piru vieköön", Mica tuhahti, kiskoen hiuksensa suoriksi ja kaivaen laukustaan hiuslenkin, jolla hän sitoi hiuksensa hänelle varsin ominaiselle ponnarille.

Saatuaan hiussotkun pois päiväjärjestyksestä Mica tarttui ärtymyksen myötä hieman ujouttaankin purkaneena lasiinsa ja siemaisi aimo kulauksen ennen kuin ravisti kevyesti päätään ja keskittyi sitten jälleen Daeroniin.
"Sinulla on jännä korostus", Mica sanoi sitten, hymyillen. Hän puhui itsekin miltei samanlaisella aksentilla, joskin huomattavasti laimeammalla. Mica iski kevyesti silmää, näyttäen jo paljon enemmän itseltään. Hiusten seasta olivat paljastuneet teräväkärkiset korvat, joiden kärkiä peitti pehmoinen, yönmusta turkki.
"Flamevalleyläinen?" Hän sitten kysäisi kujeilevasti, alkoholin lämmitellessä hänen sydänalaansa.

Mican vastatessa nauraen toisen reaktioon Daeronin kasvoille livahtivat harvinaisesti hänen todelliset tunteensa; toisen alkaessa haroa kampaustaan mies tuijotti pientä naista tyrmistyneenä ja jopa hieman sanattomana. Miten toinen saattoi heittää kommentin lapsesta noin rennosti, kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia, josta ei tarvinnut puhua sen enempää?

Naisen jatkaessa selitystään, mies sai kuitenkin koottua itsensä ja piilotettua tunteensa silmiensä taakse. Hän loihti kasvoilleen neutraalimman ilmeen, joka silti oli hiukan kysyvä. Hämmennystään lievittämään Daeron kumosi juomansa kokonaan kurkkuunsa ja kaivoi jälleen taskustaan esiin tupakka-askinsa ja sytytti savukkeen taas hieman tärisevin sormin.
”Eipä mulla vielä susta ollut kovinkaan hyvää käsitystä, mutta täytyy sanoa että äitiys ei kyllä kuulunut siihen millään lailla.” Mies mutisi puhaltaen savut ulos nenästään ja tarkkaillessaan laiskan kiinnostuneesti naisen kampauksenpelastamisyrityksiä. Kun toinen sitten sipaisi hiuksensa ponihännälle paljastaen suipot korvansa, Daeronin oikea kulmakarva kohosi taas hienoisesti, mutta samalla mies onnitteli itseään mielessään hyvästä havaintokyvystään; hän oli kuin olikin ollut oikeassa siinä, ettei toinen ollut täysin ihminen.

Vino hymy palasi miehen ohuille huulille, kun nainen mainitsi korostuksen tämän puheessa. Hymy vaihtui kuitenkin lähemmäs raateluhampaat paljastavaa irvistystä, jota Daeron ei saanut piiloon aivan ajoissa, kun toinen tiedusteli miehen kotipaikasta.
”En ihan, mutten kovin kaukaakaan sieltä.” puolimeredin lähes tuhahti. Sitten hänen kasvoilleen kohosi taas miellyttävä hymy. ”Mutta kuule, puhutaan enemmän susta. Mikä sut on saanut tänään jättämään sun…” mies haki selvästi oikeaa sanaa ”…poikasi kotiin ja päätymään tänne tänä iltana?”. Puhuessaan Daeron viittoi baarimikolle, jotta tämä toimittaisi kaksikolle uudet juomat silittäen uuden kymmenen punnan setelin tiskille miehen ulottuville.

Miehen ääni oli muuttunut käheän pehmeäksi. Hän nojasi hieman lähemmäs naista ja veti uudet ja, rennon näköiset henkoset savukkeestaan. Samalla puoliverisen tuuhea häntä hipaisi naisen nilkkoja lähes viekoittelevasti.

Mica saattoi olla hupsu ja kömpelö, mutta Daeronin pikaisesti piiloon työnnetty irve ei jäänyt häneltä huomaamatta ja jokin tuossa ilmeessä sai kylmät väreet juoksemaan pitkin hänen selkäpiitään. Pieniä pisaranmuotoisia, mustia nestekertymiä ilmaantui hänen kämmenselkiensä iholle, mutta Mica sai ne pyyhkäistyksi pois ennen kuin niistä nousi sen enempää hälyä. Ehkäpä hän oli valinnut seuransa väärin? Ei sillä että Kowloonissa Sitä Oikeaa nyt saattoi odottaakaan tapaavansa, kaikkein vähiten tämänkaltaisessa juottolassa.
"Olen täällä enemmänkin ystävien vaatimuksesta. Tykkään tehdä töitä ehkä enemmän kuin minulle olisi hyväksi, joten ystäväni vaati, että lähtisin ulos ja jättäisin poikani hänelle hoitoon. Minä…" Mica vilkaisi epäröivästi Daeroniin, ennen kuin jatkoi lausettaan. Hän ei ollut varma halusiko mies nyt kuulla tästä. "Minä en tarkoittanut ottaa poikaa puheeksi. Se vain.. tuli. Kun sinä jätit niin hyvät tipit ja kaikkea", Mica punastui, ja lisää mustia pisaroita tiivistyi hänen iholleen. Hieman ärtyneenäkin Mica pyyhki niitä pois. Hän oli ylittänyt jonkin rajan. Ehkä se oli ollut se ilme, tai sitten muuten vain kaikki tämä sähläys.

Mica takertui jälleen lasiinsa, siemaisten sen tyhjäksi juuri parahiksi, kun baarimikko jo toi heille uusia juomia.
"Etkai sinä aio juottaa minua humalaan?" Hän kihersi, heilauttaen korviaan kun miehen häntä sipaisi hänen nilkkojaan. Tottahan hänen olisi pitänyt olla varuillaan. Tässä kaupungissa ei kukaan ajanut kenenkään muun asiaa kuin itsensä. Mica oli kuitenkin kumonnut vahvoja drinkkejään siihen tahtiin alas, että hänen harkintakykynsä alkoi pettää. Hassua, miten hän ei tuntenut olevansa yhtään humalassa, vaikka ilmiselvästi alkoi ollakin. Päänsä sisällä hän oli omasta mielestään yhä selvä, mutta pitkään kotona vietetyt illat pojan kanssa rakennuspalikoilla leikkien eivät ainakaan olleet vahvistaneet hänen viinapäätään.
"Minä tulin Shelleyn kanssa", Mica sanoi sitten, vilkaisten ensin pitkien ripsiensä lomasta Daeronia, ennen kuin kuljetti katseensa halki tanssilattialla vellovan massan. Shelleytä ei nyt ainakaan tällä haavaa näkynyt, mutta kaipa tyttö jossain tuolla oli, kun hänen laukkunsakin oli vielä täällä.
"Hän on työtoveri yhdestä kahvilasta", Mica sanoi nyökytellen päätään musiikin tahtiin. Tanssilattialla hänellä oli kaksi vasenta jalkaa, vaikka näin tiskiltä käsin hän kyllä onnistui nyökyttelemään musiikin tahtiin.
"Entä sinä, mitä sinä täällä teet? Oletko hukannut tyttöystäväsi?" Mica hymyili kujeilevasti lasinsa reunan ylitse, ennen kuin siemaisi - tällä kertaa hieman maltillisemmin - tummanpunaista juomaa.

Miehen teräväpiirteisillä kasvoilla oli kiinnostunut, jopa myötätuntoinen ilme naisen puhuessa. Hän nyökytteli naisen kommentteihin ja näytti kuuntelevan rauhassa tupakkaansa poltellen. Ulkokuori oli kuitenkin pettävä; naisen sanat tuntuivat vain surisevan miehen korvissa kun tämän ajatukset hukkuivat jälleen siihen valkoiseen pulveripussiin joka tuntui lyijynraskaalta hänen rintataskussaan. Vasta Daeronin herkkä nenä herätti hänet takaisin tapahtuvaan sosiaalisen tilanteeseen. Musta nesteen alkaessa pisaroida naisen kämmenillä, miehen sieraimet värähtivät. Haju terästytti hänen ajatuksensa hetkeksi ja sytytti lähes aidon mielenkiinnon takaisin vihreisiin silmiin. Daeron veti syvään henkeä. Haju oli… metallinen, eikä tuoksunut miltään, jota meredin tai ihminen olisi luonnostaan erittänyt. Nyt tämä luonnoton haju kuitenkin täytti hänen sieraimensa, ja hämmensi miestä vain entisestään.

Naisen nauru löi miehen läpi Daeronin poukkoilevaan mieleen ja hän sai juuri ja juuri reagoitua ajoissa levittämällä kasvoilleen hurmaavan, mutta hieman kujeilevan hymyn vastaukseksi toisen kysymykseen.
”En mä sua juota, mutta yhtä hyvinhän me voidaan nauttia tässä samalla jotain muutakin kuin toistemme seuraa? Ei sillä että sussa olisi mitään vikaa ihan yksinäänkään…” Miehen häntä silitteli palasi naisen nilkkoihin hitaammin, kuin kiusallaan viivytellen. Se jatkoi samaa toisen puhuessa työtoveristaan.

Naisen tiedustellessa tyttöystävästä, Daeronin suusta karkasi pieni naurahdus.
”Ei mulla ole ketään, jota hukata. Mä tulin tänne työpäivän jälkeen… selkiyttämään vähän ajatuksiani. Ja katsomaan, josko täältä löytyisi mielenkiintoista juttuseuraa.” Tämän viimeisen emävaleen jälkeen mies vinkkasi flirttailevasti silmäänsä.
”Kuule, odottaisitko sä mua tässä, jos mä kävisin ihan nopeasti tuolla miestenhuoneen puolella?” Daeron tumppasi savukkeensa tiskiin, hypähti ylös jakkaraltaan rennon ketterästi ja katsoi naista pää hieman kallellaan, kysyvä katse silmissään. Toisen myönnyttyä, hän suuntasi askeleensa WC-tilojen suuntaan.

Vessa oli onneksi tyhjä, jolloin puolifelicia saattoi vihdoin rentoutua hetkeksi. Hän huokaisi ja nojasi otsansa kylmää peiliä vasten. Mitä helvettiä oikein oli tapahtumassa? Flirttailiko hän baarissa jonkun puolimeridinin kanssa, jolla kaiken lisäksi oli pentu kotona odottamassa? Daeron oli jo kauan pysytellyt tarkoituksella erossa meridineistä. Osaltaan se johtui siitä, etteivät meredinnaiset yleensä olleet hänen tyyppiään. Ne naaraat, joita hän yleensä baarista kotiinsa raahasi, olivat yleensä ainakin osittain felicioita. Naisia, jotka nauttivat siitä kun huulet vaihtuivat lakanoiden välissä hampaisiin ja kynnet raapivat syviä uria toisen ihoon. Meridinnaiset olivat yleensä pieniä, siroja ja herkkiä. Ei hän halunnut sellaista posliinista tehtyä taskuvenusta vaan naisen, joka kestäisi hänen temperamenttisen kiihkonsa ja antaisi samalla mitalla takaisin.

Toisaalta meredinit muistuttivat häntä liikaa kodista, josta hänet oli karkotettu. Vaikka hän oli vihannutkin klaaniaan, oli aavikko silti koti. Nytkin tuon baarissa istuvan naaraan eleet, ilmeet ja tunkeilevat kysymykset saivat hänet kaipaamaan sitä jotain, jonka hän olisi mieluummin unohtanut, mutta jota ilman hän tuntui joskus tukehtuvan. Daeron huokaisi ja kumartui valmistelemaan uuden viivan nuuskattavaksi, tuomaan edes jotain turvaa tätä tilannetta vastaan.

Palattuaan baarin puolelle, hän käveli suoraan takaisin Mican luokse. Hän tarttui toista pehmeästi kädestä ja veti tämän ylös.
”Tanssitaanko?”
Uuden amfetamiiniannoksen tuoman energian siivittämänä hän ei edes odottanut naisen vastausta, vaan raahasi tämän keskelle tanssilattiaa. Kappale oli suhteellisen hidas, ja Daeron kietoi takaapäin kätensä naisen lanteille, auttaen niitä pyörimään melodian tahdissa. Samalla hän veti hengitti sisään tämän hiusten tuoksua ja tajuamatta itsekään mitä teki, mumisi meridiniksi toisen korvaan:
”Sä tuoksut ihan aavikkotuulelta.”

Mica ehti jo vaipua humalaisiin ajatuksiinsa, pohtien poikaansa ja elämäänsä varsin syvälliseen tapaan, ja hänen huulilleen oli ehtinyt ilmestyä pieni masentunut mutru, kun miestenhuoneesta palaava Daeron tarttui hänetä yllättäen kädestä. Mica kohotti yllättyneenä siniset silmänsä käsistään tämän miehen kasvoihin eikä voinut olla naurahtamatta tuon innokkaalle ilmeelle. Jokin ei kuitenkaan ollut ihan kohdallaan, mutta Mica oli liian päissään piitatakseen pikkujutuista. Hän seurasi Daeronia tanssilattialle kikattaen, pyörähtäen yllättävän sulvasti miehen käsivarsille. Hän olisi ehkä yllättynyt itsekin, ellei olisi ollut niin päästään sekaisin alkoholista ja miehen hänelle suomasta huomiosta. Mica tunsi olevansa pitkästä aikaa todella nainen, kaunis ja viettelevä sellainen, eikä enää turhautunut äiti, kädet työtä täynnä päivät pitkät. Vaikkei tästä mitään tulisikaan, ainakin hän voisi pitää hauskaa.

Mica henkäisi puoliksi hämmästyksestä, puoliksi ihastuksesta kuullessaan Daeronin pehmeän äänen korvissaan. Hän tunsi kylmien väreiden kiirivän ihollaan ja tunsi silmiensä vettyvän. Hän ei ollut kuullut montaakaan sanaa meridiniä sitten äitinsä kuoleman, ja siitä oli jo aikaa. Nainen hymyili hieman haikeasti, noiden vanhan kielen sanojen tuodessa hänen mieleensä muistoja ikuisuuksien takaa. Hän kääntyi Daeronin käsivarsien suojissa kohtaamaan tuon katseen, ja sipaisi sirolla nenällään Daeronin laukapieltä, painaen hetkeksi ohimonsa vasten miehen ohimoa.
"Kiitos", Mica sanoi hiljaa, kietoen hoikat käsivartensa Daeronin kaulaan. Hän tunsi humalaisen utunsa lävitse sydämenlyöntiensä jälleen kiihtyvän. ja pelkäsi hetken, että valuttaisi miehen päälle muutakin kuin onnen ja liikutuksen kyyneliään. Mica oli juuri aikeissa sanoa jotain, pahoitella liikuttumistaan tai ehkä jotain muuta, kun joku tarttui häntä käsivarresta. Yllättyneenä Mica laski irti Daeronista, valmistautuen johonkin paljon pahempaan kuin mitä oikeasti oli vastassa. Hetkeä myöhemmin hän tajusi tuijottavansa Shelleytä, joka katseli häntä huolestunut ilme kasvoillaan.
"Mä tulin vaan moikkaamaan ja kysymään missä mun laukku on", Shelley sanoi, viittoen mieheen vierellään, "me ajateltiin jatkaa matkaa." Nainen kikatti sanojensa päälle kuin hyvällekin vitsille.
"Minä jätin ne tuonne tiskille", Mica sanoi, osoittaen sormellaan epämääräistä myttyä tiskin päässä. Häntä ärsytti, kun Shelley oli tunkeutunut hänen herkkään hetkeensä - jo ajatus sai hänet punastumaan - ja kikatti nyt tuossa kuin vähämielinen. Mica tunsi ärtymyksen kasvavan sisuksissaan kun Shelley kehtasi vielä tiedustella, voisiko lainata viisikymppiä, tai edes kaksi. Mica kuitenkin puristi huulensa tiukaksi viivaksi ja pudisti päätään.
"Ei minulla ole lainata sinulle rahaa", Mica sanoi pahoittelevaan sävyyn. Hän halusi vain eroon Shelleystä ja tuon kännisestä miesseurasta, jotta pääsisi jatkamaan omasta seurastaan nauttimista. Daeron oli osoittautunut varsin hyväksi löydöksi, eikä Mica olisi halunnut päästää miehestä irti, ei varsinkaan nyt, kun hän oli saanut tuon ylittämään jonkin sillan, joka oli pitänyt heitä erillään. Mica vilkaisi epäröiden Daeronia, peläten tuon nyt etääntyneen jälleen kun heidät oli niin tylysti keskeytetty. Vaivihkaa Mica tarrasi siroilla sormillaan Daeronia kädestä, ujuttaen sormensa miehen sormien lomaan, ettei tuo ainakaan fyysisesti pääsisi pakoon.

Daeron tuntui jälleen kerran hätkähtävän hereille kuin unesta naisen kääntyessä ja sipaistessa miehen terävää leukaa. Hänen katseensa oli hetken yllättynyt, melkein hämmentynyt, aivan kuin puolimeredin olisi ollut ollut jossain kaukana poissa eikä siinä tanssilattialla supattamassa naisen korvaan. Naisen ohimo tuntui hyvältä hänen omaansa vasten ja tämän hiukset tuoksuivat edelleen lähes huumaavilta miehen herkkään nenään.

Vihreissä silmissä tanssi edelleen jopa hieman lapsenomainen ihmetys naisen kietoessa käsiään miehen kaulaan. Daeronin aivot sinkoilivat niin nopeasti ajatuksesta toiseen, että hän tuntui olevan lähes katatonisessa tilassa. Hän ei edes huomannut Mican silmäkulmien kosteutta, sillä joutui keräämään kaiken keskittymiskykynsä saadakseen mielensä ja kehonsa jälleen toimintakuntoon.

Shelleyn ilmestyessä heidän eteensä ja Mica suunnatessa huomionsa tähän Daeron henkäisi sisäisesti helpotuksesta. Hän tarvitsi tuon hetken ilman naisen huumaavaa tuoksua ja tanssimisen tuomaa transsia jotta pääsi taas tilanteen herraksi. Hän kaivoi tupakka-askin taskustaan ja kopautti esille savukkeen. Jo ensimmäinen henkonen tuntui tuovan järkeä hänen päähänsä ja mies rentoutui silmin nähden. Puolifelicia sai jopa vinon hymynsä takaisin Shelleyn mankuessa rahaa työtoveriltaan. Vihreisiin silmiin palautui hieman ivallisen ylimielinen ilme.

Mican käsi tuntui oudolta hänen omassaan. Daeron ei ollut niitä miehiä, jotka pitelivät tai edes johdattivat naisia herkästi kädestä, mutta hän ei viitsinyt päästää irti. Seisten naisen takana hän suuntasi silmänsä Shelleyhin. Miehen ilme oli epäystävällinen, näyttäen selvästi että toisen keskeytys ei ollut tervetullut. Ehkä niissä oli myös ripaus uhkaa, joka toivotti tungettelevan naisen poistumaan niin nopeasti ja kauas kuin mahdollista. Toisen seuralaista hän ei viitsinyt edes noteerata.

”Mica.” (’han se oli?’, hän lisäsi hiljaa mielessään) Daeron kutsui pehmeästi. ”Haluatko sä vielä tanssia, vai pitäisköhän meidänkin jatkaa matkaa jonnekin… rauhallisempaan paikkaan?” Tajuttuaan meridinin-kielen suotuisan vaikutuksen naiseen, hän kumartui hieraisemaan naisen korvaa huulillaan:
”Mä en välittäis jakaa sun seuraa muiden kanssa.”
Daeron puhalsi tupakkansa savut kohti edessään seisovaa pariskuntaa ja hymyili hieman ivallisesti, aivan kuin nämä tuskin olisivat hänen huomionsa arvoisia samalla kehottaen silmillään heitä edelleen katoamaan niiden näköpiiristä mahdollisimman nopeasti.

Mican turkin peittämät korvat kääntyivät hieman vastaanottamaan miehen sanoja, ja kääntäen hieman päätään niin, että näki Daeronin sivusilmällään, Mica nyökkäsi.
"Lähdetään vain, päästään samalla näistäkin", Mica sanoi, vilkaisten Shelleyyn ja tuon illan miesvalintaan. Hän hymyili hiukan, nyökäten uudestaan.
"Mekin olemme lähdössä", Mica sanoi, päästäen Daeronin kädestä ja suunnaten hiukan horjuvin askelin kohti baaritiskiä. Mica ojensi heitä seuranneelle naiselle tuon laukun ja vilkaisi sitten Daeroniin, kuin varmistusta hakien, ennen kuin nappasi omankin laukkunsa ja hyvästeli Shelleyn. Hän käänsi selkänsä ja suori väkijoukon halki kohti ovia ja ulkoilmaa. Shelley, joka ei ollut koskaan käynyt Kowloonin ulkopuolella, ei ollut tiennyt mitä ajatella, kun nämä kaksi sekarotuista olivat puhuneet toisilleen kielellä, joka kuulosti kyllä kauniilta, mutta oli täysin vieras. Hämillään nainen tarttui omaan pieneen veskaansa ja jäi seisomaan paikoilleen, horjuva mies käsipuolessaan.

Päästessään ulos ja pois pahimmasta jonon luomasta joukkiosta, Mica vilkaisi ympärilleen, etsien katseellaan Daeronia. Hetken hän jo luuli hävittäneensä miehen - tai tuon menneen hukkaan tahallaan - mutta tajusi miehen kävelevän toisella puolella. Pieni, helpottunut naurahdus karkasi naisen huulilta, tuon tajutessa kuinka typerää oli haikailla miehen perään. Hän oli ehtinyt jo melkein pettyä, eikä sellainen kannattanut, ei ainakaan mitä miehiin tuli. Mica ei ollut koskaan oppinut luottamaan miehiin, ei varsinkaan vieraisiin sellaisiin, ja nyt hän oli poiminut yhden kaksilahkeisen mukaansa, siinä toivossa että tuo halusi hänestä muutakin kuin sitä ilmeisintä. Mica pyyhkäisi hameenhelmaansa kiusallisen tietoisena itsestään ja hieman hoipertelevasta kävelystään, ja kiersi sitten käsivartensa ympärilleen. Valkea, ohut kietaisupaita ei juuri suonut suojaa viileää, kosteaa yöilmaa vastaan, mutta huolimatta kylmästä Mica ei olisi halunnut olla missään muualla juuri nyt. Siniset silmät hakeutuivat jälleen Daeroniin ja tuon kasvoihin. Mica ei ollut varma, halusiko Daeron jatkaa heidän keskusteluaan meridiniksi, mutta kun he molemmat sitä kerran osasivat… Se voisi olla heidän yhteinen salaisuutensa?
"Onko kaikki hyvin? Näytät hermostuneelta", Mica sanoi, kuulostaen aidosti huolestuneelta. Daeronissa oli jotain, mikä herätti hänen äidinvaistonsa. Se ei välttämättä ollut hyvä juttu, mikäli hän etsi itselleen puolisoa. Heti ajatuksen sujahdettua hänen tajuntaansa, Mica torui itseään - eihän tässä nyt mistään sellaisesta ollut kyse! - ja hätisti ajatuksen pois päästään.

Etsien katseellaan jotakin, jolla harhauttaa Daeronia tuon huolista ja murheista, Mica äkkäsi myöhään auki olevan pikkuisen liikkeen, joka mainosti jotakin felicioiden valmistamaa viiniä.
"Tule, käydään hakemassa pullollinen punaviiniä ja etsitään joku kiva paikka", nainen ehdotti, lähtien astelemaan jo reippaammin kohti kauppaa. Hänen kenkiensä matalat korot napsuivat vasten katua hänen kävellessään, ja yötuuli heilutteli hänen hameensa helmaa. Mica kiskaisi liikkeen oven auki ja viittoi Daeronia menemään ensin sisään, astellen sitten miehen perässä liikkeeseen. Tiskin takana oli laaja valikoima erilaisia tupakoita ja viinien lisäksi liikkeessä oli juustotiski, joka oli tyhjennetty yöksi. Mica tervehti nyökkäyksellä liikkeen myyjää - vanhaa, tuoreen tupakan tuoksuista miestä - ja asteli sitten peremmälle liikkeeseen, ihastellen hetken mustaa kivilattiaa, ennen kuin keskittyi etsimään jotakin heidän tarpeisiinsa sopivaa.

Daeron seurasi Micaa baaritiskille ja ulos pakottaen askeleensa rennoiksi ja kissamaisiksi. Päästyään ulos ovista hän ei malttanut olla virnistämättä ja vinkkaamatta pilkkaavasti portsarille, josta mies ei näyttänyt olevan lainkaan mielissään ja näytti hetken jo siltä, että aikoisi tulla opettamaan puolirotuiselle hiukan käytöstapoja. Raateluhampaat paljastava virnistys edelleen kasvoillaan Daeron heilautti kättään ja sujahti väkijoukon läpi kadun toiselle puolelle, samalla hieman Mican näkökentän ulkopuolelle.

Nähtyään toisen hiukan hätääntyneen ilmeen ja naisen alkaessa hössöttää taas hameensa kanssa Daeron naurahti käheästi, kaivaen samalla uuden savukkeen povitaskunsa askista. Se sytytettiin edellisen natsasta, aivan kuten aikaisemminkin samalla kun mies leikitteli ajatuksella että tarjoaisi naiselle povitaskussa myös painavan pussin sisältöä. Hän oli kuitenkin epävarma siitä, että pieni puolimeredin emo välittäisi aineista, eikä halunnut pilata iltaansa kuuntelemalla moraalisaarnaa.

Naisen tiedustellessa meridiniksi miehen vointia, hän vilkaisi toista hieman syyllisen näköisenä. Aivan kuin nainen olisi juuri lukenut Daeronin ajatukset. Hän ei olisi välttämättä jatkanut keskustelua meridiniksi, mutta teki niin naisen mieliksi.
”Rankka ilta. Stressi. Kyllähän sä tiedät.” Mies vetäisi uuden henkosen tupakastaan ja kohautti hiukan hartioitaan. Selitys oli ontuva jopa hänen suriseviin korviinsa.

Daeron nyökkäsi mielissään toisen ehdottaessa viinipullon ostoa. Kävellessään naisen takana hän arvioi katseellaan toisen heiluvaa helmaa ja vartaloa. Ei mikään pahannäköinen pakkaus, mutta ei tosiaankaan hänen tyyppiään. Houkuttelevalta näytti myös se, että naisen askeleet eivät kulkeneet enää aivan suoraa linjaa ja hoipersivat hiukan humalaisesti. Se sopi Daeronille vallan mainiosti. Hän heitti savukkeennatsansa kadulle ja astui liikkeeseen.

Vanha mies katsoi Daeronia pitkään. Hän oli nähnyt tuon miehen aikaisemminkin, eikä vanhuksella ollut pienintäkään epäilystä tämän ammatista. Nytkin tuon katse oli pälyilevä ja liikkeet nykiviä, vaikka miehen kissamainen askellus peittikin tätä seikkaa tehokkaasti. Valkopartainen mies käänsi katseensa naiseen ja pohti, pitäisikö tätä varoittaa seuralaisestaan. Tämä näytti kunnon ihmiseltä, toisin kuin tuo puoliverinen narkki.

Vanhus ei kuitenkaan saanut ajatustaan päätökseen, kun Daeron jo horjahti nojaamaan tiskiin ja hymyili tälle pilkallisesti.
”Pullo viiniä. Ei, kaksi. Jotain laadukasta eikä sitä etikkaa jota möit viime kerralla.” Ääni oli samettinen, mutta samalla ivallisen käskevä. Vanhus loi mieheen inhoavan katseen ja kääntyi tutkimaan takanaan olevaa viinihyllyä.

Mica pyöri hetken liikkeessä kuin lapsi lelukaupassa. Hän ei ollut eläissään nähnyt niin montaa eri viinilaatua saman katon alla, ja kun kaikissa pulloissa oli vielä niin hienot etiketitkin. Nainen tutki pulloja ihmeissään, palaten sitten jossain vaiheessa takaisin tiskille, johon Daeron nojaili ja jonka toisella puolella iäkäs herra etsi hyllystä jotakin. Micalta jäi kuulematta Daeronin pyyntö ja sen sävy, vaikka tuskinpa humaltunut nainen olisi mitään erikoista huomannut.
"Otetaan tuollainen, jossa on musta puu ja korppi", Mica sanoi, osoittaen tummaa pulloa. Vaari vilkaisi olkansa ylitse häneen, ja Mica oli huomaavinaan pienen isällisen pilkkeen tuon silmissä, "ja sitten tuo toinen, tuo missä on joku.. tuollainen.. mikä tuo on? Torni?" Vaari kurotteli hänen ohjeistamansa pullot alas hyllyiltään ja ojensi ne sitten tiskin ylitse heille. Mica tarttui toiseen pulloon, ihastellen sen etiketin taidokasta kultausta.

"Saisko teitille olla muuta?" Vanhus kysyi, ja Mica vilkaisi kysyvästi Daeronia. Nainen tutki hetken miehen takkia, ennen kuin sujautti kätensä yhteen tuon taskuista, onkien esiin miehen tupakka-askin.
"Ainakin kolme pakettia näitä", Mica sanoi hymyillen, sujauttaen askin takaisin Daeronin taskuun. Jotakin mutisten pappa nappasi hyllystä kolme halutunlaista askia ja asetti ne pullojen viereen.
"Sitten?" Miehen äänessä oli jo ripaus kyllästymistä, joten Mica päätti jättää tällä kertaa tähän.
"Ei muuta", hän sanoi hymyillen, ja katseli kun mies naputti hinnat koneeseensa. Kultaus tuli kalliiksi, sillä toinen pulloista maksoi yli kaksikymmentä puntaa ja toinenkin hyvin lähelle. Hiukan huultaan purren Mica ojensi vanhalle miehelle kolme kahdenkympin seteliä - hänhän ne viinit oli valinnut - ja otti vastaan vaihtorahat, jotka myyjä ojensi. Ilta oli tulossa hänelle arveltua kalliimmaksi, mutta ehkäpä se olisi sen arvoista. Mies kysyi tarvitsivatko he pussia, ja Mica nyökytteli vastaukseksi, ottaen pussin sitten vastaan hymyillen. Hän vilkaisi ylös kohti Daeronin kasvoja ja tuuppasi sitten miestä hellästi käsivarteen, jotta tuo etenisi ulos liikkeestä.

Ulkoilma hyökkäsi jälleen heidän kimppuunsa, ja Mica värisi, toivoen, että olisi syntynyt samanlainen turkki ihollaan kuin hänen äidillään oli ollut.
"Mihin sinä haluaisit mennä?" Mica kysyi, huomaamatta enää itsekään millä kielellä puhui. Hän ojensi kassin Daeronille, ajatellen, että mies ehkä haluaisi kaivaa tupakkansa sieltä. "Sinä tupakoit aika paljon", nainen totesi, ilman sen kummempia mukinoita. Äänessä ei ollut edes nalkuttavaa sävyä, vaikka äiti-ihmiseltä sitä olisi saattanut odottaakin. Mica ei oikeasti piitannut muiden tekemisistä, niin kauan kuin ne eivät vahingoittaneet hänen poikaansa.

Mican saapuessa tiskille Daeron kohotti kulmiaan hiukan ärtyneesti. Hän olisi ollut täysin tyytyväinen siihen, että papparainen olisi valinnut hyllystä jotain säädyllistä. Hinnalla ei ollut miehelle mitään merkitystä, sillä huumeilla ansaitsi Kowloonissa hyvin, varsinkin jos oli päässyt ravintoketjussa niin ylös kuin Daeron. Naisen puuttuminen asioihin oli keskeyttänyt miellyttävän naljailutuokion ja tehnyt kahdesta puoliverisestä lähes miellyttäviä asiakkaita. Eikä Daeronilla ollut vähääkään halua olla miellyttävä ketään vierasta kohtaan juuri nyt. Mies piti kuitenkin kielensä kurissa ja antoi Mican touhuta pullojen kanssa.

Naisen käden sujahtaessa miehen takin taskuun tämän korvat kääntyivät luimuun ja keho jäykistyi kuin sähköiskun saaneena. Millisekunnin puolifelicia oli jos valmis syöksähtämään pois naisen ulottuvilta, mutta kun toinen kalasti esiin vain tupakka-askin, Daeron rentoutui hieman. Naisen tilatessa miehelle lisää tupakkaa, tämä mietti josko olisi kohteliasta ja aiheellista estää toista tekemästä niin. Hän ei kuitenkaan jaksanut alkaa kinata asiasta vanhan miehen edessä, joten antoi sen olla.

Naisen myös maksaessa ostokset, Daeron mietti uudelleen, josko olisi estänyt naista tekemästä niin. Miehen kulkiessa näin kovalla vaihteella rahalla ei ollut hänelle juurikaan merkitystä ja toinen oli maininnut että tarvitsi omaansa poikansa ruokkimiseen. Hän päätti kuitenkin ottaa asian puheeksi vasta ulkona, sillä oli jo varsin kyllästynyt papparaisen ärtyneisiin katseisiin. Toisen antaessa merkin Daeron käveli tämän edellä ulos liikkeestä.

Välittömästi päästyään ulos mies seisahtui ja sytytti jälleen uuden tupakan. Ei hän tarvinnut nikotiinia juuri nyt, tahtoipahan vain jotain tekemistä levottomille käsilleen. Hän ei myöskään palellut, sillä vaikka Daeronin harmaa turkki oli meredinien samanlaisen tapaan melko ohut, siinä oli kuitenkin felician turkille ominaista tuuheutta.
Vetäen henkoset tupakastaan hän kääntyi katsomaan naista.
”Kuule, ei sun tartte mulle tupakoita ostaa. Tai edes maksaa noita viinejä.” Mies kaivoi taskustaan viidenkympin setelin edes katsomatta mikä se oli. ”Sun pent.. poikasi syö varmaan paljon ja mulla on hyvin varaa ostaa omat röökini.” Hän kietoi häntänsä toisen vyötärön ympärille, vetäen naisen lähemmäs ja painoi setelin tämän takin taskuun.

Vastaukseksi naisen kysymykseen, Daeron kallisti hetkeksi miettivästi päätään. Hänellä ei ollut pienintäkään halua palata asunnolleen eikä naisenkaan koti tuntunut kovin kiehtovalta vaihtoehdolta. Puolimeredin veti syvään henkeä haistaen ulkoilmaa.
”Mennään johonkin missä sais vähän raikkaampaa ilmaa… Satamaan?” hän katsoi naista kysyvästi, häntä edelleen toisen vyötärölle kiedottuna. Sitten mies virnisti.
”Mä lupaan pitää susta huolta. Enkä anna sun tipahtaa mereen tai kenenkään vetää sua mihinkään sivukujalle.”

Toisen tiedustellessa tupakoinnista, Daeron tuhahti ja kohautti harteitaan.
”Äh, mä poltan enemmän kun olen ulkona. Nää kolme askia on kyllä enemmän kuin tarpeeksi tälle illalle”. Mies otti vastaan naisen tarjoaman kassin ja tämän kapeille huulille nousi hymy, joka saattoi jopa olla aito. Naisen huolehtimisen olisi pitänyt ärsyttää Daeronia, mutta jotenkin se jaksoi vain huvittaa tätä. Tapojensa vastaisesti mies kietoi kätensä värisevän naisen hartioiden ympärille ja ohjasi tämän ja askeleensa päättäväisesti satamaa kohti.

Mica henkäisi kun Daeronin häntä kiertyi hänen ympärilleen. Nainen oli jo puoliksi valmistautunut suudelmaan, mutta sen sijaan Daeron sujauttikin jotain - Mica ei ehtinyt nähdä mitä, mutta arveli sitä puheiden perusteella rahaksi - hänen taskuunsa. Mica tyytyi hymyilemään kujeilevasti, silittäen sormillaan Daeronin häntää. Joskus hän toivoi, että olisi itsekin syntynyt sellaisen kanssa. Tapa, jolla meridinnaiset käyttivät häntiään miesten viettelemiseen oli varsin kuuluisa, ja ilmeisesti meridinmiehetkin taisivat tämän jalon taidon.
"En ole ihan niin avuton, kuin miltä saatan vaikuttaa", Mica tuumasi lähes kehräten, kylpiessään Daeronin täydeksi kuvittelemassaan huomiossa. Kun mies sitten kaappasi hänet kainaloonsa, ajaen viileän yöilman ainakin hieman kauemmas, Mica painautui lähemmäs Daeronin tarjoamaa turvaa ja lämpöä.

Satamaan ei ollut First Streetiltä niin pitkä matka kuin olisi voinut kuvitella, ja tyynenä aukeavaa merta koristi kirkkaana loistava kuunsilta. Heidän saapuessaan rannan hiekalle, Mica kurotti riisumaan kengät jaloistaan ja kaivoi varpaansa hiekkaan, huokaisten tyytyväisenä.
"Minä en tule tänne usein, mutta jollain tapaa tämä hiekka muistuttaa kaikista niistä tarinoista, joita äitini aina kertoi", Mica sanoi hiljaa, kyykistyen leikkimään hiekalla. Hän nappasi tikun käteensä, piirrellen sillä hiekkaan. Siniset silmät vilkaisivat nopeasti ylös Daeroniin, pienen hymyn kiivetessä naisen suunpieliin. Daeron, vaikka ventovieras olikin, oli tehnyt hänen illastaan ainakin tähän mennessä varsin onnistuneen. Oli vaikea kuvailla tunnetta, joka hänet valtasi hänen tajutessaan noukkineensa yökerhosta mukaansa miehen, ja vieläpä tämän miehen olleen oikein mukava.
Mica kohotti katseensa tähtitaivaalle, ja koska satamassa oli vain harvassa valoja, tähdet näkyivät selkeinä ja kirkkaina.
"Jos nyt tulisi tähdenlento, niin mitä sinä toivoisit?" Mica kysyi, mietteliääseen sävyyn. Hänestä tuntui, että enemmän tai vähemmän jokainen hänen tähän mennessä kysymänsä kysymys oli saanut Daeronissa aikaan jokseenkin hassun reaktion, ja hän pelkäsi, että ehkäpä tämäkin. Mica oli kuitenkin utelias tietämään enemmän seuralaisestaan, siitä miksei noin komealla nuorukaisella ollut ketään, ja siitä miksi Daeron vaivautui olemaan hänelle niin mukava, ja mitä tuo halusi vastalahjaksi. Ilmaisia lounaitahan ei tunnetusti ollut, sen Micakin oli oppinut jo varhaisessa vaiheessa.

Daeron tuhahti epäuskoisen huvittuneesti naisen vakuuttaessa, että osasi kyllä pitää huolen itsestään. Vaikka mies tiesi vallan mainiosti, että meredinnaiset olivat kaikkea muuta kuin täysin avuttomia, hänen oli silti vaikea kuvitella, että tuo pieni nainen pystyisi tekemään kellekään kovinkaan suurta vahinkoa. Heidän kävellessä lähekkäin satamaa kohti puolimeredinin herkkä nenä varasti taas henkäyksen naisen hiuksien tuoksua. Daeron ei tiennyt miksi, mutta tämä jotenkin turvallinen tuoksu sai hänet käyttäytymään oudon hellästi, täysin tapojensa vastaisesti.

Miehen olemukseen saattoi vaikuttaa myös vaikuttaa pieni tauko valkoisen pussin sisällön nuuskauksessa. Vaikka hänen aivoissaan yhä virtaava vauhti sai miehen mielen edelleen levottomaksi, aineen tuoma hysteria oli vaihtunut kehoa hellivään euforiaan.

”Aavikosta?” Daeron tiedusteli pehmeästi naisen mainitessa äitinsä kertomat tarinat. ”Etkö sä koskaan ole käynyt siellä?”
Mies istahti naisen viereen ja puhalsi mietteliäästi savukkeensa savua ulos nenän kautta. Jostain syystä hänellä oli tarve puhua.
”Tää hiekka on ihan erilaista. Ei tunnu oikealta ja haisee… väärältä. Aavikon hiekassa tuoksuu aurinko ja magia.” Daeronin niskavillat pörhistyivät hieman tämän ajatellessa aavikolla virtaavaa raakaenergiaa. Feliciaverensä takia hän ei koskaan tuntenut oloaan täysin mukavaksi sen lähellä, eikä ollut oppinut käsittelemään sitä. Mies huokaisi. Jälleen yksi huono muisto siitä, miksi hän ei ollut ollut klaaninsa ylempiarvoisia jäseniä.

”Mä en usko toiveisiin” Mies totesi kuivasti toisen tiedusteluun. ”On vaan asioita joita tapahtuu, tai ei tapahdu. Ja vaan mä itse voin saada ne aikaan.” Daeron tumppasi tupakkansa viereensä hiekkaan ja laskeutui sitten makaamaan viileälle hiekalle selälleen, sulkien silmänsä.
”Toivolla ei oo mitään sijaa mun elämässä. Miten voiskaan olla, Kowloonin kaltasessa paikassa?”
Vihreät silmät rävähtivät auki ja niiden intensiivinen katse suuntaantui naiseen, kuin haastaen tätä kertomaan yhdenkin hyvän syyn pienimpäänkään optimismiin tässä elämässä, joka ei selvästikkään ollut päästänyt miestä helpolla.

Mica istahti hänkin takamuksilleen miehen viereen, vaikka kylmä, kostea hiekka ei kauhean mukavalta tuntunutkaan vasten lähestulkoon paljasta takamusta. Naisen korvat olivat rennosti takaviistossa tuon katsellessa taivaalle. Mica tutki hiekkaa käsillään, ennen kuin katsahti alas.
"Joskus nuorempana. Vietin lapsuuteni siellä, mutta isäni työn takia me muutimme kaupunkiin", Mica selitti hiljaa, "en muista siitä paljoakaan. Niin paljon on tapahtunut sen jälkeen." Hänen mielessään pyörivät mielikuvat laboratoriosta, jonne hänet suljettiin kuin mikäkin eläin, kaikista niistä kamalista kokeista joita hänelle tehtiin, sähköshokeista, aineista joita häneen pumpattiin. Hän värähti, ajatellen niitä innokkaita, sairaalloisia katseita, jotka silmissään häntä tutkineet miehet ja naiset olivat silponeet häntä, vain kasatakseen hänet uudestaan ja aloittaaksen alusta. Muisto oli kivulias, kivuliaampi kuin Mica olisi osannut odottaakaan.

Nainen vilkaisi olkansa ylitse kuullessaan Daeronin käyvän makuulle. Hän hymyili pienesti, kuunnellessaan miehen puheita. Oli ollut aika, jolloin hänkin oli ajatellut samalla tavoin. Yuyan maailmaantulo - niin kivualias kuin raskausaika olikin ollut - oli muuttanut hänen kohdaltaan kaiken. Nyt hänellä oli pieni, elämäniloinen syy uskoa parempaan huomiseen ja auttaa sen rakentamisessa.
"Ei pidä heittää pyyhettä nurkkaan ennen kuin peli on ohi", Mica tuumi, laskeutuen makuulle miehen viereen. Hän pyyhkäisi epämukavan hiuslenkin pois hiuksistaan ja sujautti sen kapean ranteensa ympäri.
"Sinä et ole yksin, usko tai älä. Kaikki kärsivät, mutta elämä nyt vain on sellaista. Minusta on ihan turha masentua siksi, että elämä heittää paskaa niskaan", Mica säkähti hieman itsekin sanoessaan moisen sanan, Yuyan kuullen kun oli oppinut varomaan sanomisiaan.
"Aina on jotain, josta iloita. Olen varma, että jos purkaisit elämäsi pienen pieniksi palasiksi ja tutkisit kaikkia paloja yksi kerrallaan, löytäisit asioita joista olla onnellinen. Esimerkiksi se, että olet löytänyt mukavat kengät, ja nyt aina kun kävelet, voit kävellä huoletta, koska jalkoihisi ei satu. Olet sen verran tyytyväisempi, ja sinulla on sen verran parempi olla, koska satuit löytämään ne kengät", Mica höpötteli, tuijotellen jälleen taivaalle. Hän puri kevyesti huultaan, tajuten itsekin puhuneensa ehkä hieman asian vierestä.
"Mitä minä kai yritän sanoa, on että…" Mica kohttautui ja kääntyi katsomaan Daeronia, "elämä on juuri niin kamalaa, kuin mitä sinä itse siitä teet." Nainen hymyili ja kurotti sitten miehen ylitse nappaamaan toisen viinipulloista. Hän tarrasi siihen tiukalla otteella ja kiersi korkin auki niin että rusahti. Pieni hymy huulillaan hän otti huikan pullonsuusta.
"Mm, hyvää", hän sanoi, ojentaen pulloa Daeronille, "sinulla on hyvä maku mitä viineihin tulee." Sanojensa päälle Mica nauroi helisevää, soinnikasta naurua, eikä naurultaan lainkaan huomannut selkänsä takana viuhahtavaa tähdenlentoa.

//Lievästi vähän cheesy :D

Naisen aloittaessa puheensa paremmasta huomisesta Daeron kohotti itensä nojaamaan kyynerpäihinsä hiekalla makaamisen sijaan. Mies katsoi toista silmissään epäuskoisen ivallinen katse, jonka puolifelicia kuitenkin taikoi piiloon nopeasti ennen kuin nainen ehti huomata sitä. Mican luennoidessa elämän pienistä ihmeellisyyksistä, merituuli selkiyttyi Daeronin päätä haihduttaen naisen aavikontuoksun tämän nenästä.

Daeron olisi voinut vastata ja selittää, että millään naisen sanoista ei ollut pienintäkään merkitystä. Elämän pienillä iloilla ei ollut väliä, sillä se viha ja katkeruus jota tuo puoliverinen kantoi sydämessään joka päivä tukahdutti lopulta jokaisen pienenkin ilon pilkahduksen. Oli kuin se väkivaltainen tapa, jolla hänen elämänsä oli saanut alkunsa, olisi tahrannut jokaisen sekunnin miehen elämästä. Daeron toivo, että kosto toisi hänelle lopulta rauhaa ja valuttaisi vihan ulos hänestä, mutta joskus sekin vaihtoehto tuntui yhdeltä tyhjän kanssa. Hän ei kuitenkaan kokenut pienintäkään tarvetta valuttaa tätä nyyhkytarinaa naiselle, joten piti jälleen suunsa kiinni ja sytytti jälleen uuden tupakan.

”Vau. Sulla tosiaan on positiivinen asenne elämään.” Daeron huomautti toisen vaiettua ja onnistui jopa pyyhkimään sarkasmin kokonaan pois äänestään. Hän ojensi pulloa hieman toista kohti tämän sitä kurottaessa ja hymyili vinosti toisen kohteliasuudelle.
”Sähän sen pullon valitsit. Anna mä maistan.” Mies otti pullon naisen kädestä ja vei sen omille huulilleen. ”Mm, sä oot kyllä oikeessa. Tää on ihan kelvollista.”
Mican takana vilahtava tähdenlento sai Daeronin värähtämään ja nappaamaan kiinni itsehillinnästään juuri ennen kuin hänen huulensa vetäytyivät pilkalliseen irvistykseen. Miehelle tuo merkki oli lähinnä jälleen kerran yksi jumalten tapa pilkata tätä.

”Kuule… Mitä sun pennun isälle tapahtui?” Miehen äänessä tanssi pieni ärtymys, joka tosin oli suunnattu suurimmaksi osaksi tähdenlennolle.
”Mä vaan päättelin, että sä tuskin olisit baarissa ton näköisenä ilman miestä jos se olis vielä jossain lähettyvillä.” Hetkeksi Daeron oli lipsahtanut olemaan lähes täysin oma itsensä eikä jaksanut enää pitää yllä miellyttävää ja hurmaavaa rooliaan. Oli kuin miehen teräville kasvoille olisi laskeutunut varjo tämän imiessä mietteliäästi savukettaan edes katsomatta naiseen. Vihreät silmät tuijottivat kauas merelle.

Mica oli jo levittelemässä hymyä kasvoilleen, kun hänen ilmeensä hyytyi ja muuttui irveeksi. Hänestä tuntui, kuin Daeron olisi lyönyt häntä nyrkillä vasten kasvoja. Yuya oli hänen elämänsä valo, mutta olosuhteet joissa poika oli saanut alkunsa olivat olleet Mican elämän pimeintä aikaa. Hän ei tiennyt miten olisi vastannut Daeronille, sillä raiskauksen uhriksi joutuminen aiheutti hänessä edelleen häpeän ja syyllisyydentuntoja. Mica joutui hakemaan sanojaan, etsimään oikeita termejä, joilla vastata miehen tunkeilevaan, tylyyn kysymykseen. Hänen vaaleanpunaiset harhakuvitelmansa olivat ainakin pois pyyhityt.

"Hän ei ole enää maisemissa", Mica sai lopulta kakistetuksi ulos, tarttuen viinipulloon ja ottaen siitä pitkän huikan, huolimatta tanniineista jotka polttelivat hänen poskiaan ja karvaudesta, joka uhkasi kiskoa hänen kurkkunsa umpeen. Humala oli jo alkanut hieman hellittää, kiitos raittiin yöilman, joten asianlaita täytyi korjata mitä pikimmiten. Niinpä hän, hetken hengähdettyään, otti vielä toisenkin huikan pullosta, henkäisten sitten syvään. Viini lämmitti hänen vatsaansa, saaden aikaan turvallisen olon, vaikka kuinka valheellisen. Mica mietti hetken ja tuhahti sitten, hymyillen lähestulkoon katkerasti.
"Minä toivon, että se mies kulkee jo varjojen maassa", Mica sanoi lopulta, kohottaen leukaansa, "muuta hän ei ansaitse. Olkoonkin Yuyan biologinen isä, mutta hänen kaltaisensa miehet, jotka pystyvät sellaisiin tekoihin…" Mica pudisti raivoissaan päätään. Hän kohotti viinipullon jälleen huulilleen. Ei ollut moniakaan asioita, jotka saivat Mican niin suunniltaan kuin tämä mies, jolla oli ollut vartalossaan enemmän voimaa kuin oli suotavaa. Mies oli nujertanut Mican liian helposti, ehkä naisen lääketokkurankin takia, eikä hän ollut pystynyt estämään miestä mitenkään, ei siinä tilassa jossa hän oli silloin ollut.
"Ihmiset ovat kamalia, kerta kaikkiaan kamalia", nainen vaikersi, tunteiden velloessa humalasta sekavassa päässä, ja vyöryen vihdoin yli, saaden naisen purskahtamaan lohduttomaan itkuun. Mica ei usein sortunut tämän mittakaavan yleistämiseen, mutta raskas laskuhumala aiheutti hirveyksiä kenessä tahansa, etenkin herkiksi suunnitelluissa meridinnaisissa.

Toivuttuaan pahimmasta itkukohtauksesta, Mica pyyhki kasvojaan paitansa hihaan, tuijottaen sitten järkyttyneenä meikin jättämiä mustia ja kimaltavia viivoja paidan valkealla kankaalla. Näky oli saada hänet itkemään uudestaan - paita oli tätä iltaa varten hankittu, eikä mikään kovin edullinen ostos - mutta tajusi sumeasta päästään huolimatta, että meikki kyllä lähtisi pesussa pois. Sen sijaan hän vilkaisi arasti Daeronia.
"Anteeksi, en minä tarkoittanut…" Mica pudisteli päätään. Humalaahan tässä vain saattoi syyttää, normaalisti Mican itsehillintä olisi luultavasti riittänyt pitämään tunteenpurkauksen aisoissa.
"Sinä vain osuit kysymykselläsi aika arkaan paikkaan", Mica mutisi, ottaen jälleen huikkaa punaviinistä. Pullo oli jo miltei puolillaan, mutta se ei mitenkään tuntunut hidastavan naista. Hänen mahassaan kuitenkin tuntui kumman tyhjältä, ja Mica veti polvensa rintaansa kiinni, kietoen käsivartensa jalkojensa ympäri ja nojasi sitten leukansa polviensa varaan.
"Eikö sinun tule yksinäistä? Kun ajat muita pois ilkeillä sanoilla ja halveksuvilla ilmeillä?" Mica sitten kysyi hiljaa, mistään mitään tietämättömänä.

Naisen aloittaessa tarinansa Daeron kääntyi katsomaan tätä. Seuraten toisen esimerkkiä hänkin otti pitkän kulauksen omasta pullostaan, kuunnellen samalla toisen puhetta. Mies ei oikein tiennyt mitä ajatella, sillä naisen kertomuksesta alkoi olla melko selvää, miten tämän poika oli saanut alkunsa. Pienin huumeisen sekunnin Daeronista tuntui, kuin toisen paikalla olisi istunut hänen oma äitinsä, eikä lähes täysin vieras puoliverinen nainen.

Ehkä tämän ajatuksen sokaisemana Daeron laski viinipullonsa pystyyn hiekkaan ja kietoi vapautuneen kätensä toisen ympärille tämän purskahtaessa itkuun. Naisen hiukan rauhoituttua, mies veti Mican kainaloonsa ja hautasi nenänsä taas hetkeksi toisen mustiin hiuksiin. Hän ei tiennyt miten päin olisi. Tavallaan hän oli niin väsynyt olemaan vihainen ja katkera koko ajan, muttei enää tiennyt, miten muuten olisi voinut olla. Naisen kyyneleet saivat Daeronin melkein toivomaan, että hänkin voisi purkaa tuskaa pois rinnastaa itkemällä. Sitä hän ei kuitenkaan ollut osannut tehdä enää moniin vuosiin.

Mican hiljaiset sanat yllättivät miehen ja saivat tämän värähtämään hieman. Daeron nosti kasvonsa toisen hiuksista ja suuntasi taas katseensa merelle, päästämättä kuitenkaan irti kyljessään kyhjöttävästä naisesta.
”Mun on parempi olla yksin…” miehen sanoissa kuului pohjaton suru ja katkeruus, jota hän ei enää osannut tai jaksanut pyyhkiä pois. ”Mä osaan vaan rikkoa ja satuttaa.” Daeron huokaisi.
”Mica, mä en edes tiedä miksi mä istun täällä sun kanssa. Sä vaikutat normaalilta ja mukavalta.” Puoliverinen käänsi katseensa toiseen ja nosti kädellään toisen leukaa niin, että nainen katsoi miestä silmiin. ”Ja hauraalta.” Vihreissä silmissä häivähti tuska. ”Sun ei pitäis viettää aikaa munlaisten kanssa vaan… Mä en oo hyvä ihminen. Ja vaikuttaa vähän siltä, että sä ansaitsit jonkun, joka kohtelis sua ja sun poikaa hyvin.”

Miehen hellät sanat yllättivät hieman hänet itsensäkin, mutta samalta tuntui puhdistavalta olla niin rehellinen. Daeron oli piiloutunut naamionsa taakse jo niin kauan, että oli melkein unohtanut miltä tuntui avata itseään toiselle ihmiselle, edes pieneksi hetkeksi.

Micasta tuntui jo paremmalta, ihan vain siksikin, että Daeron oli vetänyt hänet lähelleen. Oli niin helppoa turvata toiseen ihmiseen, vaikka kyseessä olisikin elämäänsä katkeroitunut ja uuden, paremman tulevaisuuden kyttäämiseen kyllästynyt mies kuten Daeron. Mican korvat pysyivät surkeassa luimussa Daeronin puhuessa, ja vaikka Daeronin suorasukaisuus olikin onnistunut säikyttämään hänet alas pilvilinnoistaan, oli vaikea käsittää kaikkea, mitä mies itsestään kertoi. Hän ei kyennyt yhdistämään sitä viehättävää nuorta miestä jonka hän oli tänään kohdannut tuohon tuhovoimaiseen olentoon, jota Daeron kuvaili. Nainen vilkaisi vierellään istuvan miehen profiilia ja oli aistivinaan tuosta huokuvaa surua, kunnes mies tarttui häntä leuasta. Mica pelkäsi jo pahinta, mutta Daeron halusikin vain katsoa häntä. Vaikka Mica ujosteli, koetti kääntää päänsä pois tai edes pakoilla tuon katsetta, miehen vihreät silmät naulitsivat hänet paikoilleen, eikä Mica voinut kuin vastata katseeseen.

Nainen kohotti siron kätensä ja kiersi sormensa miehen ranteen ympäri hellästi, siirtäen miehen kämmenen poskelleen ja nojaten hetken kasvojaan Daeronin lämpimään käteen.
"Mikään ei tunnu olevan tässä kaupungissa sitä, miltä ensinäkemällä vaikuttaa", Mica mutisi, hymyillen heikosti. Jos Daeron puhui totta, ja oli oikeasti sellainen ihmishirviö kuin uskotteli olevansa, Mica oli varma, että tämä ihmishirviö oli menettämässä otettaan. Oli hassua, että Daeron istui siinä, lohduttelemassa häntä ja puhumassa syvällisiä, jos oli oikeasti, todella menettänyt kaiken uskonsa ihmisiin ja elämään.
"Yuyaa ei mikään voi satuttaa, niin kauan kuin minä vain olen hengissä, ja minua ei olekaan ihan helppo tappaa", Mica sanoi, ehkä hieman ylpeillenkin taidoillaan. Daeronhan ei niistä mitään tiennyt, mutta Mica ojensi kätensä heidän eteensä ja näytti. Käsi hohti heikkoa, vaaleansinistä valoa, ja vain hetkistä myöhemmin ihon läpi tihkui mustan ja hopeisen sekaista nestettä, jonka muodosta oli vaikea saada silmillä otetta, sillä se liikkui jatkuvasti, hiukkasten vaihtaessa paikkaansa. Metalli valui hitaasti pitkin hänen kättään, piirtäen sitten kapean viivan ja muodostaen sydämen. Mican kulmat painuivat keskittyneeseen ryppyyn ja metalli suli, järjestäytyen uudestaan, nyt siirtyen kohti hänen sormiaan ja jatkaen niitä. Kun Mican sormet olivat puolisen metriä pitkät, nainen liikautti kättään ja aaltoliike kulki metaalia pitkin, heilutellen sitä. Mica kutsui metallin takaisin, muodostaen siitä suurehkon pallon kädelleen.
"Siihen ei kannata koskea, sillä se on aika myrkyllistä", nainen sanoi, humalasta sopertaen, katsellen metallin pinnan vedenkaltaista tanssahtelua. Hän lähetti metallin rihmana kädestään hiekkaan, ja antoi sen hajota hiekanjyvästen sekaan. Metallin mentyä valonhohdekin katosi.
"En minä miestä tarvitse turvakseni", Mica sanoi hiljaa, ja vinkkasi sitten Daeronille silmää, "mutta tykkään haasteista."

Toisen nojatessa Daeronin käteen, tämä katsoi naista lähes ihmeissään. Siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi käsitellyt toista ihmistä näin hellästi ja kärsivällisesti. Se, että toinen vastasi miehen eleisiin yhtä hellästi ja näytti selvästi nauttivan niistä kauhistutti ja miellytti Daeronia samaan aikaan. Hän ei ollut tottunut tähän ja pieni pakokauhu alkoi hiipiä puolifelician selkäpiitä pitkin.

Naisen ojentaessa kätensä parin eteen, Daeron tuijotti sitä kuin hypnotisoituna. Metallinen haju täytti jälleen miehen nenän Mican ihon alkaessa erittää metallia ja samalla lapsuudesta tuttu magian pistely pörhisti puoliverisen niskakarvat. Daeronia puistatti.
”Miten sä teet ton?” mies kuiskasi käheästi, tuijottaen energia palloa edelleen kuin noiduttuna. Kun metalli sitten hajosi hiekanjyvien sekaan, mies värähti taas hieman ja rentoutui magian epämiellyttävän kirvelyn hävittyä felician selkärangasta.

Daeron käänsi katseensa naiseen ja tunsi arvioineensa toisen väärin. Miehen silmissä tanssi selkeä helpotus siitä, että toinen ei ollutkaan niin pieni ja hauras kuin tämä oli alun perin kuvitellut. Samalla Daeron tunsi kasvavaa uteliaisuutta naista kohtaan ja miehen veressä edelleen virtaava amfetamiini sekoitti uteliaisuuteen myös aimo annoksen fyysistä vetoa.

Toisen vinkatessa silmäänsä Daeron kierähti naisen eteen ja painoi tämän selälleen märkään hiekkaan yhdellä nopealla liikkeellä. Hän lukitsi toisen ranteet maahan kumartuen itse naisen ylle. Miehen kurkusta kuului hyvin vaimeaa, hyrisevää ääntä. Aivan kuin toinen olisi kehrännyt heikosti.
”Ootko sä ihan varma etten mä ole vähän liian suuri haaste sulle?” Daeron painoi poskensa toisen sileää poskea vasten ja kuiskasi sanat käheästi naisen korvaan, kuulostaen hieman huvittuneelta. Puoliverisellä ei ollut aikomustakaan satuttaa toista. Pikemminkin vain kokeilla kepillä jäätä nähdäkseen, mitä toinen lopulta miehestä oikein halusi ja mihin nainen halutessaan oikein pystyikään.

Mica henkäisi yllättyneenä kun Daeron niin sulavasti - tottuneesti jopa - kaatoi hänet selälleen hiekalle. Alunalkujaankin lyhyt hameenhelma koetti kovasti valua aina naisen lanteille saakka, mutta Daeronin vartalo sai sen pysähtymään. Mica kihersi kuin koulutyttö ensi ihastuksensa viekoittelemana, ja päästi kurkustaan äänen, jossa oli jotain niin alkukantaista, niin puhtaasti meridinmäistä, että he molemmat varmasti tunnistivat sen joskus kauan aikaa sitten soidinmenoissa käytetyksi. Mica punastui tajuttuaan päästäneensä moisen kujerruksen ilmoille, muttei voinut asialle enää mitään. Daeronin kuiskaus kutitti hänen korvaansa, saaden sen heilahtamaan ja napsahtamaan sitten takaisin vasten kovaa hiekkaa. Mica hymyili leveästi, paljastaen omat, paljon Daeronin omia selvästi pienemmät raateluhampaansa. Jos hänellä nyt olisi ollut häntä, hän olisi taatusti käyttänyt sitä parhaan kykynsä mukaan saadakseen miehen omakseen, vaikka vain täksi illaksi.

"En ole vielä tähän ikään mennessä kohdannut miestä, joka olisi osoittautunut minulle liian vaikeasti nujerrettavaksi", Mica sanoi, kietoen käsivartensa Daeronin kylkiä hivellen tuon selän ympäri. Naisen siniset silmät olivat kuin peilikuva tähtitaivaasta, tuon tarkkaillessa yllään makaavan Daeronin kasvoja. Mica ei tajunnut hänen 'kykyjensä' - jos niitä saattoi sellaisiksi kutsua - tehneen mieheen niin suurta vaikutusta. Pienellä vaivalla Mica puski miehen pois yltään ja asettui sitten itse vuorostaan istumaan haara-asentoon tuon reisien yläosan päälle, ajatellen, ettei näin satuttaisi miestä painollaan. Mica pyyhkäisi mustat hiuksensa selkänsä taakse, ja painoi sitten kätensä voittajan elkein Daeronin rinnalle, kuin osoittaakseen miehen nyt kuuluvan hänelle.
"Katso nyt, voitin sinut näin helposti", Mica sanoi nauraen, silitellen mietteliäästi miehen takin kangasta. Mican kynnet olivat lyhyet, mutta huolitellut, ja hän oli kuluttanut pienen ikuisuuden lakkaamalla niitä tänään, ensin mekkoonsa sointuvalla sinisellä ja sitten valkoisella ja mustalla kuvioita päälle. Ajatella, että hän oli nähnyt kamalan vaivan, eikä hänen käsiään edes huomioinut kukaan, ei hän itsekään.

Pienestä ulkomuodostaan huolimatta Mica oli niin treenattu kuin nyt häneltä saattoi olettaa. Hän ei tietenkään pystynyt ihmeellisyyksiin - paitsi täysin muotoaan muuttaneena - mutta kesti kyllä koviakin iskuja, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Siitä todisti jo sekin, että hän pystyi kasvattamaan yksinään pientä, rasavilliä poikaa, eikä poika ollut edes mitenkään kieroutunut. Eikä sen puoleen äitinsäkään, vaikka syitä kyllä olisi ollut monia. Mica vaipui hiljaa makaamaan Daeronin rinnan päälle, hän hiuksiensa laskeutuessa miehen rinnalle, valuen siitä tuon kainaloon.
"Sinä olet niin lämmin", Mica sanoi huokaisten, silitellen käsillään miehen vartaloa.