Remembrance [K-18]

Myöhäinen iltapäivä oli muuttumassa illaksi ja temppelialueen ikuiseen, kylmään syleilyynsä kietonut usva oli muuttumassa tihkusateen kautta kaatosateeksi. Tällaisessa säässä jopa temppeleiden portailla yleensä istuvat kerjäläiset antoivat periksi ja vetäytyivät koloihinsa lämmittelemään. Vihertävän harmaasta, mustien maalaikkujen täplittämästä nurmikentästä kohosi siellä täällä valkeasta kivestä rakennettuja temppeleitä, joiden katot kohosivat korkealle taivaan pimenevään siniharmaaseen. Niiden ympärillä kohosi korkeita, murtuneita patsaita, jotka olivat joskus olleet varmasti upeita ja luoneet turvan ja kunnioituksen tunteita kaikkien niitä lähestyvien sydämissä, mutta jotka näyttivät nyt, vihreiden köynnösten ja sammalen peittäminä, sateen ja tuulen juovittamina lähinnä surullisilta, jopa pelottavilta. Siellä täällä nurmen seassa oli lohkeilleita, valkeita kivilaattoja, jotka olivat joskus toimineet kulkuväylinä temppeleiden välillä. Kulkuväyliä reunustivat keltavaloiset lyhdyt, joista suurin osa oli sammunut, mutta joista jotkut yhä levittivät keltaista valoaan sumuun. Tuntui, ettei temppelialueella ollut mahdollista nähdä terävästi.

Temppelialuetta hautausmaasta erottavan portin kupeessa seisoskeli mies kahden mustan, ruumiinmuotoisen säkin kanssa. Hän oli pukeutunut mustaan takkiin, joka toi hänen laihan, jäntevän vartensa hyvin esiin. Miehen kirkkaanpunaisia hiuksia peitti musta, tyylikäs hattu, joka peitti tuon silmät lierinsä alle. Hiusten hieman pitkiksi kasvaneet latvat kaartuivat miehen olkapäille, molemminpuolin valkeaa kaulaa. Miehen suoralahkeiset housut saivat tuon jalat näyttämään pidemmiltä ja hoikemmilta kuin mitä ne oikeasti olivatkaan, ja niiden lahkeet olivat hieman ylipitkät. Hänellä oli jaloissaan laadukkaat, käärmeennahkaiset teräväkärkiset saappaat, joiden pienet korot olivat metallia, vaikkeivät lahkeiden alta näkyneetkään. Hän odotti yhteyshenkilöään. Ja rahojaan. Hän ei halunnut tietää, mitä papisto ruumiilla teki, mutta hän oli saanut tietää eräältä kollegaltaan, että ruumiista maksettiin hyvä hinta, ja oli sen jälkeen ruvennut toimittamaan "avittamiaan" henkilöitä temppelialueelle. Vaikka Suryan oli saanut kenkää Rising the Butterflyn riveistä - tai eronnut, kuten hän itse halusi asian ilmaista - hän oli jatkanut hommiaan entiseen malliin nyt, kun oli saanut elämänsä edes jotenkin takaisin raiteilleen.

Sumusta ilmestyi kaksi hahmoa, toinen kaavuissaan, toinen ilmeisesti arkivaatteissaan. Suryan kosketti hattunsa lieriä kunnioittavasti. Vaikka puolivenoirilla ei ollut juurikaan uskoa mihinkään, hän tajusi olla leikkimättä Sara-k'anin jumalien kanssa. Felicioiden käskemät luonnonhenget ja muiden kansojen ihmisten yliluonnollisina näkemät kyvyt olivat enemmän kuin riittäviä todisteita jumalten olemassaolosta, ja vaikka Shadow City oli unohtanut jumalansa, Suryan tunsi aina rinnassaan lievää levottomuutta astuessaan temppelialueelle toimittamaan näitä syntisiä - sana sai Suryanin nauramaan - asioitaan.
"Iltaa, Bur'sa", Suryan sanoi matalalla, käheällä äänellään.
"Tässä nämä nyt on, kuten pyysit", puolivenoir sanoi, viitaten jaloissaan oleviin ruumissäkkeihin. Hänen laventelinlilat silmänsä vilkaisivat arkivaatteissa olevaan naiseen ja kaventuivat viiruiksi.
"Kuka tämä on?" Sury kysyi, sihisten. Hänen vartalonsa jäykistyi hieman, mutta Bur'sa - Jumalten Palvelijaa tarkoittavan Vanhan Kielen sana - kohotti kätensä rauhoittelevasti.
"Hän on uskonsisar, Liya", Bur'sa sanoi hiljaisella, tasaisella äänellä, viitaten naiseen, "hän on juuri lähdössä kotiin, mutta lupasi tulla auttamaan vielä tämän.. asian kanssa. Hän halusi tavata sinut. Ehkäpä sinä voisit saattaa hänet kotiin, herra Shapiro", Bur'sa sanoi, kumartuen sitten ruumissäkkien puoleen.

Hänen vanhat kätensä avasivat molempien ruumissäkkien vetoketjut, ja hän myhäili tyytyväisenä.
"Kaksi nuorta naista, aivan kuten pyysin", Bur'sa nyökytteli. Suryan katseli, kuinka vanha pappi hyväili kuolleiden naisten kasvoja kuin he olisivat olleet yhä elossa.
"Bur'sa. Maksu." Suryan vaati, ojentaen kätensä. Hän ei halunnut oleskella jumalten silmien alla yhtään kauempaa kuin oli aivan pakko. Venoirit eivät olleet koskaan olleet maanpäällisten jumalten suosiossa, eikä Suryan viihtynyt näin avoimilla alueilla edes öisin. Vanha pappi nyökytteli, yhä myhäillen ja kaivoi kaapunsa taskusta kevyen nahkapussukan, ojentaen sen sitten Suryanille.
"Sinä pidät kovaa hintaa, herra Shapiro, minun täytyy ehkä pian vaihtaa kontaktia", Bur'sa sanoi. Suryan naurahti käheästi.
"Sä saat näistä kymmenkertaisen hinnan, Bur'sa. Turha yrittää", puolivenoir sanoi matalasti. Vanha pappi nauroi kuivasti, nyökytellen.
"Yhtä peräänantamaton kuin aina", vanha mies mutisi, kääntyen sitten seuralaisensa puoleen.
"Minä pärjään kyllä, he ovat kevyitä. Sinä voit poistua nyt. Shi'ame olkoon kanssasi", Bur'sa sanoi, kohottaen vanhan, vapisevan kätensä Liyaksi esitellyn naisen pään päälle. Suryan kääntyi poispäin, haluamatta ottaa millään tavoin osaa toisten uskoon. Hän asteli muutaman askeleen poispäin, työntäen nahkakukkaron - ja sen sisältämät 14 000 puntaa - takkinsa povitaskuun.
"Herra Shapiro!" Bur'sa huusi hänen peräänsä, saaden pitkän puolivenoirin pysähtymään. Portin pielessä loistava keltainen valo heijastui miehen poskea peittävistä suomuista, saaden ne kiiltämään, ennen kuin miehen hatun varjo peitti tuon kasvot jälleen.
"Pidä sisarestani huoli", vanha mies sanoi, tuupaten Liyaa hellästi alaselästä kohti puolivenoiria, "saat hiukan ylimääräistä ensi kerralla. Jos voisit tuoda minulle pienen pojan, maksan kyllä hyvin."
"Lapset maksavat enemmän, Bur'sa. 9000 puntaa. Hänestä otan vielä kolme enemmän", Suryan sanoi, nyökäyttäen päätään kohti Liyaa.

//Sade ja Liya tänne! <3

Shi'amen temppeli oli viileä ja hämyinen, aivan niinkuin aina. Sen ilma tuoksui hieman ummehtuneelta, mutta alttarilla kupariastioissa palavat suitsukkeet saivat kosteuden hajun väistymään hieman ja toivat tuulahduksen temppelin entisestä loistosta. Liya oli polvistunut alttarin eteen ja painanut päänsä lähes koskettamaan kivistä lattiaa, jolle tämän mustat hiukset ryöppysivät paksuina kiharoina. Naisen silmät olivat ummessa ja tämän tumman punan sävyiset huulet muodostivat äänettä rukouksen sanoja, joita Liya lähetti jonnekin kauas jumalansa kuultavaksi. Hän tunsi suitsukkeen tuoksun vahvana nenässään ja tunsi värisevänsä hiukan kylmästä, jota hänen allaan oleva kivi säteili ohuen ruskehtavan kaavun läpi hänen jäseniinsä. Saatuaan mantran päätökseen, nainen päästi pienen huokauksen ja kohosi sitten jaloilleen. Kääntämättä selkäänsä alttarille hän peruutti ulos huoneesta, pienelle puuovelle joka johti alttarin takaiseen huoneeseen.

Puuovi aukesi naisen takana ja Bur'asin hymyilevät kasvot ilmestyivät oviaukkoon. Mies oli ikivanha, ryppyinen ja painunut syvään kumaraan kaapujensa alla. Nyt hän ojensi kyhmyisen kätensä ja viittoi naista tulemaan luokseen.
”Liya, tiedän että olit jo lähdössä kotiin, mutta tulisitko vielä kanssani hakemaan toimituksen temppelin portilta?” Vanhuksen ääni oli yllättävän pehmeä. Naisen nimen lausuessaan vanhan miehen sanoissa oli lämmintä kiintymystä, joka heijastui myös tämän silmistä miehen nostaessa hiukan harmaantuneen katseensa naisen kullankeltaisiin silmiin. Liya empi. Ulkona satoi, eikä häntä juuri huvittanut viettää yhtään enempää aikaa tihkusateessa kuin olisi täysin pakollista. Toisaalta hän oli livahtanut kotiin jo muutaman kerran turhan aikaisin tällä viikolla ja tiesi kyllä vanhuksen tietävän naisen luistaneen velvollisuuksistaan. Bur'asin oli vanha tuttu, mies joka oli osaltaan auttanut Liyaa pääsemään Shia'menin temppeliin ja siihen elämään joka hänellä nyt oli, mutta edes vanhuksen lämpimät muistot eivät riittäneet loputtomiin sumentamaan tämän silmiä Liyan jatkuvasti lisääntyvälle väliinpitämättömyydelle.
”Kyseessä on herra Shapiro.” Bur'sa lausui viattomasti, aivan kuin ei olisi tiennyt noiden sanojen vaikutusta nuorempaan naiseen. Liya katsahti mieheen terävästi ja kultaisissa silmissä häivähti mielihyvä. Suryan Shapiro. Vihdoinkin. Puolivenoirilla oli temppelialueella melkoinen maine, ja varsinkin Shia'menin papit ja papittaret puhuivat miehesti ihailevan kunnioittavaan sävyyn. Täysi ammattilainen, äärimmäisen tehokas. Bisneksissään lähes luotettava ja kuulemma myös melko miellyttävä silmille.
”Hyvä on sitten, isä.” Liya loi vanhukseen sydäntäsulattavan hymyn ja käveli peremmälle huoneeseen. Alttarihuone oli pieni ja koruton, sen kiviset seinät olivat vailla minkäänlaisia koristeita ja huoneen ainoat kalusteet olivat valtava, tummasta puusta tehty alttarikaappi ja huoneen seiniä kiertävä puinen penkki. Tuolla penkillä oli musta kassi, jonka luokse Liya nyt suunnisti. Nainen kumartui kassin puoleen, vetäen toisella kädellään vaalean ruskean kaapunsa huolettomasti päänsä yli. Hän kuuli vanhuksen vetävän takanaan terävästi henkeä ja hiljenevän sitten täysin. Liya hymyili harmaalle seinälle. Bur'sa oli kyllä tiennyt, että hän oli halunnut tavata Shapiron jo pitkään, eikä varmasti ollut sattumaa että hän oli odottanut pyytääkseen juuri Liyaa mukaansa. Antoi miekkosen nyt nauttia näkymistä. Liya oli kaapunsa alla ilkialasti ja seisoen nyt selin mieheen, pukeutui hitaasti normaaleihin vaatteisiinsa. Nainen sujautti ensin jalkaansa tummanpunaisesta pitsistä kyhätyt alushousut ja rintaliivit, joiden tiesi varmasti nostavan vanhuksen pulssin lähes epäterveisiin lukemiin. Sitten hän veti jalkaansa ihoa myötäilevät mustat housut ja ylävartalonsa peitoksi vaalean beigen, ylellisen pehmeän ja hiukan pussimaisen neulepuseron jonka leveä kaula-aukko paljasti naisen maidonvalkeat olkapäät. Liya viimeisteli asunsa painavilla hopea korvakoruilla ja rannerenkailla, ja veti jalkaansa mustat, korolliset nilkkurit. Sitten nainen kääntyi taas vanhan papin puoleen huulillaan sama suloinen hymy kuin aiemmin.
”Valmista on, isä”

Suryan Shapiro oli juuri niin komea, kuin nuoremmat papittaret olivat kuiskailleetkin luullessaan, ettei Liya kuullut. Nainen odotteli, että miehet saivat bisneksensä hoidettua, mittaillen samalla katsellaan puolivenoiria. Pitkä, selvästi lihaksikas mutta jäntevä. Miehen hatun alta karkailevat kirkkaanpunaiset hiukset olivat mielenkiintoiset eivätkä Suryanin kasvot todellekaan tehneet pahaa silmille. Liya hymyili hiukan tahtomattaan. Kaiken kaikkiaan melko lailla kaiken tänne tulemisesta aiheutuneen vaivan arvoinen näky. Kun Bur'sa sitten valmistutui lähtemään, Liya kumartui hieman vastaanottamaan vanhan miehen siunauksen.
”Ja sinun kanssasi, isä.”

Liyaa nauratti, kuinka sitkeästi vanhus näki vaivaa saadakseen Suryan ottamaan naisen mukaansa. Alttarihuoneen esitys oli ilmeisesti sittenkin tehnyt tehtävänsä. Kun pappi oli sitten tuupannut naisen puolivenoirin naaman eteen, tuo nosti sulan meripihkan väriset silmänsä miehen ametin väreissä välkkyviin iiriksiin ja hymyili.
”Voin maksaa sinulle henkilökohtaisesti, joten sinun ei tarvitse vaivata Bur'sania minusta koituvilla kuluilla.” Naisen ääni oli hiukan käheä ja siinä tanssi nauru. Vanhan papin tehdessä lähtöä kahden ruumiin kanssa, Liya sujautti kätensä Suryan käsikynkkään ja katsoi mieheen.
”No niin, mennäänkö? Jumalten edessä tehty kauppa velvoittaa sinua pitämään lupauksesi.” Nainen näytti vakavalta, mutta huvittuneisuus ei silti ollut kadonnut tämän äänestä. Liya odotti mielenkiinnolla, miten puolivenoir kontolleen sysättyyn naiseen suhtautuisi.
”En tiennytkään että teet myös henkivartijan keikkoja.”

//Sade ja Liya, hihhei o/.

Suryan kohotti kulmaansa naisen ehdottaessa, että maksaisi itse hänen palveluksistaan. Suryan ei ollut tottunut ottamaan rahaa vastaan naisilta - yleensähän se meni ihan päinvastoin - muttei aikonut pistää vastaan, mikäli nainen todella oli valmis maksamaan hänen vaatiman summan.
”Ihan kuten sä haluat”, Suryan sanoi matalalla äänellään ja kosketti hattunsa lieriä. Hän oli kavahtaa kauemmas, kun nainen tarttui hänen käsipuoleensa. Rose tappaisi hänet siihen paikkaan, mikäli olisi nyt todistamassa tällaista. Rose oli suloisempi kuin moni muu, mutta myös temperamenttisempi. Ne kerrat, joina hän oli meinannut ottaa tytöltä pataan eivät todellakaan mahtuneet yhteen käteen. Suryan päätti kuitenkin antaa olla, maksettiinhan hänelle kuitenkin suhteellisen hyvin. Mikäli se velvoitti hänet käyttäytymään kuin mikäkin herrasmies ja taluttamaan naista kuin rampaa, hän oli valmis tekemään niin. Sitä paitsi, Rose ei nyt ollut täällä näkemässä.

Suryan kohautti olkiaan kevyesti.
”Mä teen mitä vain, mistä maksetaan edes suht hyvin. Tietysti se, että pääsee taluttelemaan sun kaltaista kaunotarta ympäri kaupunkia on aina bonusta, mutta mä olen tehnyt kaikenlaista rahasta. Sellaisiakin juttuja, joista mä en ole erityisen ylpeä.” Mies sanoi. Hän oli lähtenyt kulkemaan kohti temppelialueelta pois johtavia portteja, joiden kohdalla paikkaa alati peittävä usva tuntui loppuvan kuin seinään. Oli kuin olisi astunut ulottuvuudesta toiseen, ja ilmanalan muutos hämmensi Suryania joka kerta.

”Mihin suuntaan sä olisit menossa? Mulla ei ole hajuakaan mihin sut täytyy saattaa”, Suryan naurahti heidän kuljettuaan hetken halki valkeanharmaan usvan, jota täplittivät valojen keltaiset sädekehät. Hän oli vain ottanut jonkin suunnan ja olettanut sen olevan oikea. Ei sillä, että temppelialueelta olisi ollut kovin montaa uloskäyntiä, pääportin lisäksi. Niitä oli kuitenkin pari, mutta kaipa nainen olisi jo jotenkin protestoinut, mikäli suunta olisi ollut täysin väärä. Rose oli opettanut Suryanille kuitenkin huomaavaisuuden alkeita, jotka maistuivat suussa kitkeriltä kun ne piti muodostaa sanoiksi ja sylkeä ulos, mutta yhtäkaikki ne olivat siellä.

//Lyhyt, mut tahon edetä!

”Ei sillä että mitenkään haluaisin tuhlata vaivalla tienaamaani palkkaani henkivartioille...” Liya selitti ”...mutta Bur'sa osaa olla niin kovin vaativa. Tiedäthän, Shadow Cityssä minun kaltaiselleni naiselle voi tapahtua aivan mitä tahansa.” Nainen huokaisi muka avuttomasti ja loi Suryaan viattoman näköisen katseen. Papittaren sanat olivat kuitenkin täyttä mielikuvituksen tuotetta, sillä Liya jos kuka osasi hoitaa itsensä turvallisesti läpi Shadow Cityn sokkeloisen katuverkoston. Kyse ei ollut siitä, että nainen olisi ollut uskomattoman hyvä tappelija (vaikka osasikin puolustaa itseään tarpeen sitä vaatiessa), vaan siitä, että Liya tunsi Kowloonin kadut kuin omat taskunsa. Niiden kirjoittamattomat lait olivat naiselle itsestään selviä ja hän oli näin vanhaksi selvittyään oppinut välttämään vaaroja enemmän kuin taitavasti. Liyan halu pysyä Suryanin seurassa ei ollut täysin selitettävissä edes naiselle itselleen, mutta turvattomuudentunteen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

Puolivenoirin kommentti rahan arvoisista töistä kirvoitti naisen huulilta uuden käheän naurahduksen.
”Mitä vain? Hyvä tietää.” Liya loi miehen kasvoihin tutkivan silmäyksen, samalla kun naisen toinen kulmakarva oli kysyvästi hiukan koholla. Hän halusi testata kepillä jäätä ja päätellä toisen reaktioista, millainen mies Suryan Shapiro todella oli. Liya oli kuullut puolivenoirista niin paljon tarinoita ja tahtoi nyt nähdä, oliko totuus sittenkin tarua ihmeellisempää. Hän sipsutti kiltisti miehen käsipuolessa kuin mikäkin avuton tytön heitukka, eikä välittänyt pahemmin siitä, mihin suuntaan toinen naista johdatti. Liyalla ei ollu aikomustakaan mennä vielä kotiin, ei nyt kun hän oli vihdoin saanut illan vapaaksi temppelistä ja kaiken lisäksi käsiinsä näin mielenkiintoisen seuralaisen.

”No. Jos kerran teet mitä vaan maksua vastaan...” Liya katsoi toisen ametistisilmiin. ”... ja minä olen maksava asiakkaasi tänä iltana.” Naisen omissa silmissä häivähti nauru. ”Eikä ulkonäköni loukkaa silmiäsi turhan pahasti, voisit tulla katselemaan sitä baariin.” Liya käänsi hienovaraisesti mutta päättäväisesti parivaljakon askeleet kohti läheistä katua Temple Districtin ja Station Yardin rajalla, jolla sijaitsi useita suhteellisen rähjäisiä kapakoita. Baarit näyttivät ulkopäin jo paremmat päivänsä nähneiltä, mutta Liya tiesi, että niiden tiskien alta ja keittiöistäkin sai mitä herkullisempia tuotoksia jos tiesi keneltä ja miten kysyä.

Liya ohjasi seuralaisensa ovelle ja kääntyi katsomaan toista kasvoihin, painaen selkänsä puun pintaa vasten.
”Eli olisin menossa tähän suntaan.” Kultaiset silmät löysivät taas tutkivina miehen omat. Nainen täyteläiset huulet kaartuivat hymyyn ja tämä sipaisi yhden korpinmustan hiussuortuvansa takisin korvan taakse. ”Mutta älkää huoliko herra Shapiro. En koskaan pyytäisi teitä tekemään mitään kunniatonta. Tämä on täysin ammatillinen suojelutehtävä.” Saatuaan lauseen päätöksen, papitar painoi oven takanaan auki ja sujahti baarin.

Liya suuntasi askeleensa huoneen halki kohti baaritiskiä. Nainen ei viitsinyt katsoa, seurasiko Suryan häntä vai ei, sillä jos mies luovuttaisi noin helpolla, hän oli paljon vähemmän mielenkiintoinen kuin mitä puheet olivat antaneet olettaa. Saavutettuaan tiskin, Liya hypähti sen päälle tervehtimään baarimikkoa.
”Filo, hei.” Nainen painoi tiskin yli pienen suukon keski-ikäisen miehen poskelle ja hymyili tälle. Filo oli pyörittänyt juottolaansa tällä paikalla kauemmin kuin Liya oli ollut elossa ja tunsi papittaren tämän lapsuudesta asti. Baarinpitäjä oli pelastanut tytön edessä häämöttävältä nälkäkuolemalta silloin tällön antamalla tälle leivänkannikan, eikä Liya unohtanut miehen menneitä hyviä tekoja. Filo oli hiukan ylipainoinen mies, jonka hiukset olivat jo harventuneet päälaelta mutta säilyttäneet silti tummanruskean värinsä. Mies näytti siltä, että elämä Shadow Cityssä ei ollut päästänyt häntä helpolla, mutta Liya sai silti hymy leviämään tämän rokonarpisille kasvoille.
”Liya, pitkästä aikaa. Mitäs sais olla?” Miehen katse suuntautui naisen kanssa samalla oven avauksella sisään tulleeseen puolivenoiriin. ”Onko tää herra sun kanssa?”
Liya naurahti.
”On. Herra Shapiro on henkivartijani. Ja minä ottaisin sen tavallisen ja...?” Nainen loi kysyvän katseen Suryaan. Filon suupielet nytkähtivät hiukan naisen esitellessä toisen henkivartijakseen, mutta miehen esitettyä tilauksensa baarimikko kääntyi kuuliaisesti valmistamaan kaksikon juomia.

Suryan vilkaisi naista laventelinliloilla silmillään tuon äänensävyn kuullessaan. Hän oli saattanut antaa hiukan väärän kuvan naiselle, mutta ajatus siitä, mitä naisen päässä mahdollisesti liikkui, sai veikeän hymyn kohoamaan Suryaninkin huulille. Voi helvetti näitä naisia, eikö niitä saanut kylläisiksi millään? Suryan piti ajatuksensa kuitenkin itsellään, aivan kuin niiden ääneen lausuminen olisi vetänyt jonkinlaiset kirouksen tai tuomion hänen ylleen. Tai jollain kumman keinolla teleportannut hänen tulevan vaimonsa paikan päälle.

Hän seurasi kiltisti naisen osoittamaa suuntaa, vilkuillen välillä hattunsa lierin suojista naista. Tuo oli melko lyhyt, ainakin Suryaniin verrattuna, ja varreltaan hoikka, mutta kuitenkin liikkeiltään täynnä voimaa ja sulavuutta, joka yleensä oli ominaista huomattavan rajua elämää eläville henkilöille - sellaisille, jotka saattoivat olla elossa yhtenä hetkenä ja kuolla toisena, elleivät pitäneet varaansa, paljon kuten Suryan itse. Nainen oli viehättävä, ellei suorastaan kaunis, mutta niin papittaret yleensä tahtoivat olla, varsinkin ne, jotka kohosivat korkeaan asemaan, kuten Liya oli Bur’san puheista päätellen tehnyt. Miesten vallitsemassa maailmassa tällaisen statuksen saavuttamiseen vaadittiin jo tiettyjä avuja, ja niitä Liyalta löytyi, mitä tuon vaatteet nyt antoivat ymmärtää. Suryan mietti hetken kuinka harmi oli, etteivät he olleet tavanneet hiukan erilaisissa olosuhteissa, mutta ajatteli sitten, että aika näyttäisi mitä tästä kaikesta tulisi. Naiset harvemmin ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi nauttimaan hänen seurastaan, eikä Suryan voinut kuin pohtia, mitä Liya mahtoi hänestä haluta.

Suryan naurahti käheästi naisen sepustuksille heidän saapuessaan ulospäin varsin rähjäisen baarin luokse. Nainen näytti niin viattomalta, vaikka oli juuri ollut vastaanottamassa kahta ruumista, että Suryanin teki mieli koskettaa tuota, ihan vain nähdäkseen, millaisen reaktion saisi naisessa aikaan. Hän kuitenki pidätteli itseään, nyökäyttäen vain päätään vastaukseksi naisen puheisiin. Hän ojensi kätensä pitelemään ovea auki naisen sujahtaessa edeltä kapakkaan.

Nopealla katseella Suryan imi itseensä kapakan yksityiskohdat, sen pöytien määrät ja läsnäolijoiden karkean ulkomuodon. Hän laski kapakassa olijat, päätellen nopeasti, ettei heistä olisi vastusta, mikäli tulisi tarpeen taistella. Niinpä hän seurasi naista tiskille, vilkaisten vain nopeasti ilmeisesti Filoksi nimettyä baarimikkoa. Suryanilla ei ollut aikaa sosialisoida palvelijoiden kanssa, joten hän asettui vain istumaan naisen viereen, ilmoittaen ottavansa saman juoman, jonka nainenkin. Suryanilla ei ollut aavistustakaan mikä se oli, ja hänestä tuntui, että vaikka hän olisi jotain aavistanutkin, hän olisi väärässä. Liya oli juuri senkaltainen nainen. Suryan sipaisi hatun päästään, laskien sen tiskille eteensä. Hänen kulmikkaat, valkeaihoiset kasvonsa näyttivät kapakan varjoisassa tunnelmavalaistuksessa ehkäpä vieläkin kulmikkaammilta kuin muuten, ja tuon silmät painuivat vain syvemmille kuoppiinsa. Hänen poskessaan olevat suomut kiilsivät heikosti, ja kirkkaanpunaiset hiussuortuvat valuivat hänen kasvoilleen. Suryan pyyhkäisi niitä ärtyneesti taaksepäin, miettien, että ne saisivat jo kasvaa pidemmiksi, niin niistäkään ei tarvitsisi enää huolehtia. Hänen korvassaan roikkui hiljalleen heilahteleva kulmahampaasta tehty korvakoru.

”No niin, Liya. Mitä sulla oli mielessä? Tai siis, mä tarkoitan että mitä sä haluat musta?” Suryan kysyi, ottaen mielenkiinnolla vastaan baarimikon ojentaman drinkin. Hän odotti, että mies painui tiskin toiseen päähän, ennen kuin kääntyi jälleen naisen puoleen. Suryan kohotti drinkkiään ja siemaisi sitä sitten, kommentoimatta drinkin makua millään tavoin. Mielenkiintoinen yhdistelmä se joka tapauksessa oli. Suryan avasi takkinsa napit, paljastaen sen alla olevan avonaisen paidan, jonka kauluksessa oli avonaiseksi jätetty nyöritys. Miehen kaulaa kiersi nahkanauha, josta roikkui kirkkaan violetti jalokivi. Musta nahkanauha ja jalokivi korostivat hänen kaulansa hoikkuutta ja pituutta, sekä vetivät huomion pois kaulan sivua peittävistä suomuista.
”Älä pelkää, mä en aio kieltäytyä, mitä sulla sitten ikinä onkaan suunnitelmissa”, Suryan sanoi, vinkaten toista silmäänsä ja siemaisten uudemman kerran juomaansa.
"Sä voit muuten kutsua mua Suryaniksi, tai Suryksi, ihan miten sä haluat. Herroittelu saa mut tuntemaan itteni vain vanhaksi, enkä mä ole. Vanha siis."

Liya hymyili hieman viekkaasti Suryanin tiedustellessa tehtävänantoaan. Sitten nainen kohautti suunnitellun ylimalkaisesti olkiaan ja siemaisi drinkkiään. Liyan vaaleanpunainen kieli sipaisi naisen huulille jääneet pisarat ennen kuin tuo suuntasi mietteliään katseen puolivenoirin silmiin.
”Hyvä on sitten; Suryan.” Nainen lausui nimen kuin se olisi maistunut sokerilta hänen suussaan. ”En minä halua mitään erityistä. Katsoa ja kuunnella. Nähdä omin silmin millainen mies sinä olet.” Liya kumartui hieman eteenpäin, alentaen äänensä vain kuiskausta hiukan kuuluvammaksi. ”Olet äärimmäisen kuuluisa mies Shi'amenin temppelissä Suryan, kuten varmasti tiedät. Ja mikään, mitä puhutaan Sh'iamenin edessä ei jää minulta kuulematta.” Papitar nojautui taas kauemmas miehestä, samalla kun viekas hymy tanssi leveämmin tuon täyteläisillä huulilla.

Liya rikkoi jännitteen salaman nopeasti heilauttamalla paksuja hiuksiaan toisen olkansa yli ja päästäen sitten tyttömäisen kikatuksen, joka oli kuitenkin matala ja miellyttävä korville.
”Joten, olin utelias. Tiedäthän, tytöt juoruilevat ja niin edelleen. Halusin nähdä kaltaisesi julkkiksen omin silmin.” Nainen iski liioitellun hitaasti meripihkaista silmäänsä. Molemmat selitykset olivat enemmän tai vähemmän totta. Liya oli kuullut papittarien supattavan puolivenoirista pylväsrivistöjen varjoissa, mutta toisaalta hän oli kuullut myör Bur'san ja muiden Ylempien puhuvan miehestä kunnioittavaan sävyyn. Suryan toimitti mitä vain, milloin vain se pyydettiin. Mies ei ollut halpa, mutta yksikään haaste ei ollut tälle liian suuri. Shapiron lähes yli-inhimillisiin mittoihin kasvanut maine oli kiehtonut Liyaa ja hän oli todella halunnut nähdä, oliko puolivenoir kaiken sen jouruilun arvoinen. Ulkonäöllisesti ainakin, sillä vaikka venoir piirteet paistoivat selvästi miehen kasvoilta, kuoleman ja kuolevien jumalattaren palvelijana Liyaa ei pieni tippa venoirverta pelottanut.

Papitar siemaisi taas juomaansa ja näytti mietteliäältä. Sitten hän suuntasi taas katseensa Suryaniin ja tällä kertaa kultaisissa silmissä tanssi jotain kovaa ja laskelmoivaa. Se oli kuitenkin harjattu taitavasti sivuun, aivan niin kuin naisen kasvoilta meikillä peitetyt merkit tämän repaleisesta lapsuudestakin.
”Eli jos joku maksaa sinulle tarpeeksi, hoidat aivan minkä työn vain?” Äänensävy oli rento, mutta kieli myös siitä että nainen ei kysynyt vain keskustelua käydäkseen. Liyalla oli ihmisiä, joita hän halusi satuttaa. Toisia pahastikin. Hän ei ollut hakeutunut Suryan seuraan palkatakseen tätä omiin henkilökohtaisiin tehtäviinsä, mutta toisaalta pieni informaatio ja mahdollisuus ostaa puolivenoirin palveluksia niitä tarvittaessa ei koskaan ollut huono asia.

Filo päätti kuitenkin, että oli antanut naisen rupatella seuralaisensa kanssa jo tarpeeksi kauan. Pyylevä baarimikko ilmestyi yllättävän huomaamattomasti kaksikon eteen ja suuntasi katseensa naisesta palkkatappajaan.
”Mihins sä oikein tarttet henkivartijaa Liya?” Miehen äänensävy oli utelias.
Oli kuin joku toinen olisi korvannut sen naisen, joka oli äsken tiedustellut Suryanilta tämän ammattietiikasta. Liyan kasvoille oli levinnyt kaunis hymy ja koko naisen kehon kieli henki reippautta, avoimuutta ja kunnollisuutta. Liya kallisti päätään suloisesti ja naurahti Filolle.
”Bur'sa ajatteli vain minun parastani. Tämä on vain väliaikaista Filo.” Nainen jutteli. ”Mutta herra Shapiro on hyvin kiinnostunut Shi'amenista ja meillä on paljon juteltavaa.” Liyan äänensävy pysyi suloisena, mutta nainen tiesi selvästi mitä teki. Filo värähti kuin inhosta Sh'iamenin nimen kuullessaan. Aivan niin kuin monet muutkin Shadow Cityn kansalaiset, Filo suhtautui terveellä varauksella kaikkeen uskonnollisuuteen. Harjoittaessaan toimintaansa näin lähellä Temple Districtiä, baarimikolla ei myöskään ollut paljon arvattavaa siitä, millaisia bisneksiä papit hoitivat alttareiden kulissien takana. Hän ei uskonut, että Liyan kaltainen suloinen tyttö olisi voinut sekaantua mihinkään sellaiseen, mutta ei tuntenut oloaan mukavaksi naisen puhuessa ammatistaan. Uskonto oli tosiaan vienyt tuon mennessään, eikä Filo halunnut sekaantua siihen. Hymyillen pienesti baarimikko etsi katsellaan jotain muuta tekemistä ja löysikin yhden kanta-asiakkaan nojailemasta tiskin toiseen päähän. Miehen päästyä hiukan kauemmas, Liya tuhahti halveksivasti ja otti jälleen kulauksen juomaansa.
”Vanha hölmö.” Nainen mutisi tuskin kuuluvasti itselleen aivan kuin olisi unohtanut vieressään istuvan puolivenoirin.

Suryan kohotti kulmiaan kuullessaan maineestaan papitarten parissa. Jopas.
”Mähän tunnen itseni ihan imarelluksi, kun sä sanot tuollaisia asioita”, Sury sanoi, naurahtaen ja siemaisten drinkkiään. Suryan ei usein ollut hämillään, eikä nytkään, mutta hän ei oikein osannut suhtautua Liyaan. Nainen oli kaunis, ja tuolla oli paljon valtaa, mutta käyttäytyi silti kuin ihastunut koulutyttö. Ei sillä, että Suryania haittasi.

Mies oli avaamassa jo suutaan vastatakseen Liyan esittämään kysymykseen. Mikäli naisella oli työtä tarjolla, hän olisi valmis ryhtymään tuumasta toimeen. Rahakaan ei ilmeisesti ollut mikään este, joten Suryan voisi pyytää hiukan tavallista korkeamman summan. Tuskin nainen siitä piittaisi, hänen työnsä laatu oli kuitenkin sen verran korkealuokkaista. Baarimikko kuitenkin tunki jälleen heidän seuraansa, ja Suryan väläytti miehen suuntaan vakavasti varoittavan katseen. Hänellä ei ollut halua ruveta rettelöimään toisen kapakassa, mutta Suryanilla oli varsin lyhyt pinna mitä tällaiseen ylimääräiseen häiriöimiseen tulee. Nainen kuitenkin hoiti tilanteen nopeasti, tehokkaasti ja asiaankuuluvasti. Suryan oli oikein mielissään nähdessään, kuinka hyvin nainen sopeutui olosuhteiden muutoksiin, vaikka samalla tuon äkillinen ilmeen ja asenteen vaihdos saivat hänet epäilemään naisen luotettavuutta. Vaan eipähän Suryankaan täysin sataprosenttisen rehellinen ollut.

Baarimikon poistuttua heidän seurastaan kuin iskun saaneena - ilmeisesti mies ei tullut jumaltensa kanssa toimeen - Suryan kiinnitti jälleen huomionsa naiseen. Hän kohotti huvittuneesti toista kulmaansa, siemaisten sitten jälleen juomaansa.
”Kuule, jos sulla on jotain hommia mulle, niin mä olisin oikein kiinnostunut kuulemaan niistä lisää”, Suryan sanoi sitten, hakien jälleen naamalleen sen ilmeettömän ilmeen, joka oli hänelle niin ominainen. Rose oli tehnyt hänestä liian tunteellisen, eikä sellainen käynyt laatuun työpaikalla.
”Bur’sa kyllä kertoo sulle kuinka mut tavottaa, jos sattuu tulemaan jotain asiaa. Siis jos sulla ei just nyt tule mitään mieleen”, Suryan sanoi olkapäitään kohauttaen. Hänhän oli miljonääri, ei hänen ollut ainakaan rahallisessa mielessä tarpeen tehdä töitä. Hänen mielenterveytensä tosin vaati, että hän poistui kodistaan aika ajoin tuulettumaan. Rose ei hänen työpaikastaan saanut tietää, tyttö oli vastustanut hänen aikaisempaakin ammattiaan varsin kovaäänisesti, eikä tuskin hyväksyisi tätäkään. Liya sen sijaan vaikutti varsinkin suvaitsevaiselta. Kivaa vaihtelua, kerrankin nainen, joka ei koko ajan inttänyt vastaan.

Liya naurahti ja sipaisi kasvoilleen karanneen hiuskiehkuran korvansa taakse. Naisen sormet jäivät mietteliäästi leikkimään tuon korvasta roikkuvalla painavalla hoperenkaalla samalla kun tämä katsoi puolivenoiria avoimen tutkivasti.
”Maineesi on varmasti enemmän kuin ansaittu, ainakin päätellen siitä työstä jota olet Bur'salle tähän mennessä toimittanut.” Naisen äänestä kuulsi läpi tyytyväisyys siihen, että temppeli oli löytänyt yhteistyökumppanikseen Suryan kaltaisen ammattilaisen. Bur'sa sattoi hoitaa suurimman osan toimituksista ja asioinnista palkkatappajan kanssa, mutta tämän toimittamat ruumiit kasvattivat myös Liyan sivutuloja melko mukavasti. Surya oli temppelille varsinainen kultakimpale, eikä naista haitannut antaa puoliverisen tietää tätä; mies tunsi hinnoistaan päätellen oman arvonsa varsin hyvin.

Liyalta ei jäänyt huomaamatta puolivenoirin baarimikkoon luoma myrkyllinen katse, mutta hän päätti antaa asian olla. Filo ei ansainnut tulla hakatuksi pelkästään uteliaisuutensa tähden, mutta toisaalta Suryanin tämän iltaiseen toimenkuvaan kuului ainakin virallisesti naisen suojeleminen. Lisäksi Liyan ei ollut kovin vaikea päätellä, että palkkatappajan ammatissa ei päässyt miehen saavuttamalle tasolle olemalla huomaavainen, kärsivällinen ja kohtelias kanssaihmisiä kohtaan. Suryanin kääntyessä takaisin naisen puoleen, Liya katsoi toisen silmiin vakavana ja edelleen hieman mietteliään näköisenä.
”Mieleeni tuli yhtä sun toista, mutta en vain ole varma että ne asiat vaativat pikaista hoitamista. Ja jotkut niistä...” Liya hymähti ja naisen kasvoille nousi iloton hymy. ”... ovat liian henkilökohtaisia ammattilaisen käsiin.” Papitar hymyili suloisesti ja otti siemauksen juomaansa. ”Ne vaativat henkilökohtaisempaa kosketusta.” Nainen näytti edelleen pieneltä ja viattomalta, mutta samalla papittaresta huokui jotain kylmää ja äärimmäisen julmaa. Ei ollut epäilystäkään siitä, että tuon huolellisesti rakennetun ja kameleonttimaisesti ympäristöönsä mukautuvan ulkokuoren alla asui persoona, joka ei aikaillut vahingoittaa niitä jotka naisen mielestä sen anstatsivat.
”Otatko vastaan räätälöityjä 'tapa, paikka, aika, kesto'-tilauksia?” Liya tiedusteli kepeästi, aivain kuin olisi suunnitellut tilaavansa kotiinsa uusia huonekaluja eikä keskustellut ihmisten tappamisesta rahaa vastaan. ”Niinkuin sanottu, en ole palkkaamassa sinua tässä ja nyt, mutta on hyvä tietää minkälaisissa tilanteissa voisin turvautua palveluksiisi.” Nainen hymyili jälleen puolivenoirille.

”Mutta riittää jo työasiat.” Nainen kulautti lopun juomastaan kurkkuunsa ja viittasi Filoa tuomaan lisää juotavaa. Kun baarimikko oli tarttua pulloihin tuodakseen toisen samanlaisen, Liya ravisti päätään ja osoitti tiskin alle. Mies kohotti kulmiaan, mutta nuokki tiskin alta etikettömän lasipullon, jonka toi naisen eteen kahden lasin kanssa. Liya hymyili baarimikolle valloittavasti ja ojensi tälle setelin, jonka Filo otti vastaan ja poistui sitten päätään puistellen ja itsekseen mutisten. Hän tiesi kyllä että pullon sisältö ei tuottaisi Liyalle ongelmia, mutta hänestä tuntui silti moraalittomalta myydä äärimmäisen vahvaa, kotipolttoista viinaa jumalten palvelijalle.

Liya tarttui pulloon ja kaatoi itselleen lasillisen. Pitäen pulloa toisen lasin yllä, nainen kääntyi katsomaan Suryaniin ja virinisti kysyvästi.
”Kuuluuko toimenkuvaasi ryyppääminen, vai oletko täällä vain katsomassa kun minä juon itseni humalaan?” Odottamatta puolivenoirin vastausta nainen Liya tarttui lasiinsa ja kulautti sen sisällön kurkkuunsa.

Suryan sipaisi hiuksia kasvoiltaan ja siirsi katseensa baarimikosta naiseen. Hän naurahti naisen kysymyksille, nyökäyttäen sitten hitaasti päätään.
”Mä olen todella ylpeä ammatistani ja teen työni tarkasti ja yksityiskohtaisesti asiakkaan toiveita noudattaen. Mä olin ennen eräänlainen kriisiavustaja, mutta mulle ja työnantajalle tuli vähän erimielisyyksiä ja mä päätin jättää sen firman. Nyt työskentelen yksin, ja vaikka hinnat on aika kovat edelleen, niin työnlaatu on nousussa, kun ei ole suuren yrityksen sääntöjä ja säädöksiä rajoittamassa tekemisiäni.” Suryan kohautti olkiaan, siemaisten lasistaan.

”Ja räätälöidyt tilaukset ovat ehdottomia suosikkejani, tykkään haasteista”, Suryan sanoi, hymytön hymy kasvoillaan.
”Minun työssäni mielikuvituksekkaat asiakkaat ovat niitä parhaita”, mies tuumi sitten, hörpäten lasinsa tyhjäksi. Hän vilkaisi uudemman kerran ympärilleen baarissa, vain huomatakseen ettei asiakaskunta ollut muuttunut heidän tulonsa jälkeen ja tuskin muttuisikaan, tämä kun ei ollut sitä kaikkein suosituinta juopottelualuetta, kun jumalat tuntuivat kurkkivan olan yli ja hengittävän niskaan. Suryan ei ollut uskonnollinen mies, eikä häntä siksi juurikaan haitannut. Sitä paitsi, hänhän noudatti vain jumalattaren siunaaman papittaren esimerkkiä.

Baarimikon astellessa jälleen heidän luokseen, Suryan sulki suunsa tiukaksi viivaksi. Vaikka hän oli opetellut puhumaan ammatistaan kuin olisi mikäkin mainostoimiston suunniteluvastaava, hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että tämä baarimikko erehtyisi käyttämään mielikuvitustaan ja soveltaisi hänen puheitaan johonkin muuhun.
Miehen laseihin kaataman nesteen haju saavutti puolivenoirin aistit jo ennen kuin se osuin edes lasiin, ja oli kärventää hänen sieraintensa limakalvot kippuralle.
”Aiotko sä myrkyttää mut?” Suryan kysyi, ei kuitenkaan tosissaan. Tällainen leikinlasku oli Suryanilta melko harvinaista, ja hän oli siinä perin huono.
”Muttei mulla ole mitään kännäämistä vastaan, viina vaan tarttuu muhun aika huonosti. Venoirin veri on jo valmiiksi myrkyllistä, joten ulkopuoliset aineet ei vaikuta samalla tavalla. Joten etköhän sä ole turvassa, vaikka vähän mua juottaisitkin”, Suryan sanoi, vinkaten silmää naiselle.
”Mitä sulla oikein on suunnitelmissa? Et kai sä yleensä henkivartijaa ryyppyreissulle tarvitse?”

Liya hymähti miehen sanoille entisestä työpaikastaan.
”Risin of the Butterfly.” Nainen lausui hitaasti katsomatta puolivenoiriin. ”Se järjestö on temppelialueellakin enemmän kuin tuttu nimi.” Liya tiesi yhtä ja toista Suryanista ja tämä menneisyydestä. Temppelin varjoissa oli omat etunsa, sillä ne helpottivat erinäisten keskustelujen salakuuntelua huomattavasti, mutta toisaalta papitar oli myös huomannut että informaation hankkiminen oli helpompaa kiristämällä ja lahjonnalla. Liya oli vuosien varrella oppinut varsin taidokkaaksi kummalakin alalla, eikä naisen kasvava kiinostus palkkatappajaa kohtaan ollut antanut jätää yhtäkään kiveä kääntämättä ja tiedonmurua löytämättä.

Puolivenoirin reaktio pullon sisältöön huvitti naista. Liya kaatoi ensin toisen lasin kukkuroilleen, ennenkuin täytti myös omansa ja kulautti sen jälleen yhdellä liikkellä tyhjäksi.
”Pullo Filon kotipolttoista olisi varmaan tarpeeksi vahvaa saamaann jopa sinut pikku hiprakkaan.” Liya hymyili hieman vapautuneemma näköisesti kahden lasillisen lämmittäessä naisen rinnanalassa. Edelleen katsoen mieheen, papitar täytti molempien lasit uudelleen ja kohotti omansa nostamaan maljan.
”Terveydeksi ja jumalten kunniaksi.” Nainen nauroi aivan kuin maljan aihe olisi ollut hyväkin vitsi ja tyhjensi sitten lasinsa antamatta tipankaan mennä hukkaan. Liyalla oli hyvä viinapää, mutta nainen tunsi äärimmäisen vahvan alkoholin hiipivän hitaasti rentouttamaan hänen jäseniään ja mieltään. Papitar hymyili hieman raukean näköisenä. Sitten hän kääntyi taas puolivenoirin puoleen.

”Huomaan että työsi on sinulle todellinen intohimo.” Liya matalasti katsoen miehen ametistisilmiin. Hän piti äänensävynsä niin hiljaisena, että baarimikko ei voinut kuulla keskutelua vaikka olisi halunnutkin. ”On todella ilo tavata tuollainen ammattilainen sillä temppelissä törmää aivan liian usein amatööreihin ja puolivillaisuuteen.” Liya kaatoi Suryanin lasin täyteen nestettä puhuessaan, mutta jätti omansa tällä kertaa tyhjäksi.
”Joten ei, en tarvitse henkivartijaa ryyppyreissulle tai muutenkaan.” Nainen nosti kultaiset silmänsä tutkimaan intensiivisesti toisen kasvoja. ”Mutta sinä olit vain aivan liian mielenkiintoinen ajanviete jotta olisin voinut antaa sinun karata niin helposti.” Liyan kasvot sulivat taas ilkikuriseen hymyyn ja nainen vinkkasi silmäänsä. ”Sitäpaitsi” nainen nauroi ”keksin monia huonompiakin tapoja haaskata rahojani kuin maksaa noin komean naaman katselusta.”

//Oh my giddy aunt... >.<
Mut hei, onpahan nyt siinä ^^:

Suryan kohotti lasiaan naisen kunniaksi ja kulautti sen sisältämän nesteen sitten kertaheitolla alas kurkustaan. Hän oli rääkäistä paloviinan repiessä hänen sisuksiaan, mutta onnistui kuitenkin pitämään mölyt mahassaan, tyytyen vain pudistamaan epäuskoisena päätään. Että ihmiset nielivätkin vapaaehtoisesti mitä kummallisimpia asioita. Mies ojensi lasinsa seuraavaa shottia varten ja kiskaisi senkin huiviinsa. Toinen lasi ei tuntunut enää niin pahalta, sillä ensimmäinen oli jo vienyt suurimman osan hänen tunnostaan, vaikka se silti tuntui järjestävän maailmanmestaruus painiottelun hänen mahalaukussaan, joka yritti parhaansa mukaan erittää mahdollisimman voimakkaita happoja tappaakseen mitä ikinä kurkusta mahaan olikaan valahtanut. Suryanin oli nostettava hattua naiselle jo ihan vain siitäkin syystä, että vaikka tuon ruumiin oli käytävä läpi samoja oireita kuin hänen omansa, naisen ilme ei kuvastanut minkäänlaista tuskaa tai kipua, ei edes epämukavuutta.

Mies laski lasinsa takaisin baaritiskille, antaen naisen kaataa siihen lisää juotavaa, mutta tarttumatta kuitenkaan siihen enää uudestaan. Hän nyökäytti päätään.
“Työ miehen tiellä pitää, tai jotain”, Suryan naurahti, siirtäen lilan katseensa naiseen. Liya oli kieltämättä varsin poikkeuksellinen tapaus ja Suryan huomasi viihtyvänsä tuon seurassa oikein hyvin, ainakin nyt kun Filon keittelemä viina oli pehmentänyt Liyan tietoisesti ylläpitämiä maneereita ja paljastanut hiukan enemmän naisen omaa, todellista itseä, tai edes hionut tuon kulmia hiukan pehmeämmiksi. Niin tai näin, Suryan tunsi pienen ailahduksen vatsanpohjassaan, joka kieli kaipuusta menneesseen, jolloin hänen ei tarvinnut miettiä tai murehtia ketään muuta, kunhan seurasi vain omia mielihalujaan ja vaistojaan.
“Temppeli taitaa olla oikein oiva suojapaikka kaikenlaisille vetelhtijöille ja tyhjäntoimittajille. Työn saamiseen kun riittää, että uskoo oikein vahvasti”, Suryan sanoi nauraen. Hän vaikeni kuitenkin nopeasti naisen ilmaistessa mielenkiintonsa häntä kohtaan varsin selkeästi. Entinen Suryan olisi varmaan vastannut hetkeäkään epäröimättä naisen flirttailuihin, mutta tällä nykyisellä Suryanilla oli nainen kotona odottamassa. Puolivenoir tutki hetken sivusilmällä Liyan kasvoja, miettien kuumeisesti seuraavaa siirtoaan, mutta lopulta se vanha Suryan vei voiton. Mies nojautui lähemmäs, kietoen naisen vaarallisen viehättävään tuoksuunsa ja lähestulkoon kosketti naisen huulia omillaan.
“Ehkä me voimme neuvotella siitä maksusta joskus vähän myöhemmin”, Suryan kuiskasi, “mä huomaan olevani susta kiinnostuneempi kuin aattelinkaan.”

Mies suoristautui, tarttuen lasiinsa ja heittäen juoman kurkkuunsa. Kolmas lasillinen ei tuntunut enää missään. Kaipa juoma oli kärventänyt hänen tuntoaistinsa lopullisesti. Juuri nyt Suryan ei voinut vähempää välittää, sillä miehestä tuntui kuin tuo olisi vapautunut kahleista ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Hän oli keskittynyt olemaan hyvä mies Roselle, jättäen kaiken muun varjoon - tai niin Suryan ainakin itselleen uskotteli - mutta tuntui, kuin hän olisi vain onnistunut pakottamaan vanhan itsensä jonkinlaisen kannen alle, ja oli vain ajan kysymys kunnes kävi näin. Suryan miettisi seurauksia sitten kun sen aika tulisi. Nyt hän voisi puolestaan keskittyä olemaan se hurmaava, mahtava ja vastustamaton itsensä, joka oli ollut silloin aikojen alussa.

//Peli ei juuri etene, mut..

Miehen kommentti temppelissä työllistymisen helppoudesta toi uuden hymyn Liyan huulille.
”Usko pois, Shi'amen temppelissä työllistymiseen tarvitaan muutakin kuin vahvaa uskoa” Nainen naurahti ja papittaren hymyyn tuli paljon merkitsevä vivahde. ”Itse asiassa, usko voi toisinaan olla hyvinkin tarpeetonta, jos osaa asiansa.” Liya madalsi äänensä lähes käheäksi kuiskaukseksi ja katsoi intensiivisesti toisen jalokiven väreissä läikkyviin silmiin. ”Ja tietää mistä narusta vetää.”

Suryanin äkillinen reaktio naisen keimailuun sai Liyan lähes vetämään äänen henkeä yllätyksestä ja mielihyvästä. Ilman että papitar tietoisesti sitä huomasi, naisen sieraimet tulvahtivat täyteen puolivenorin erittämää, huumaavan houkuttelevaa feromonia ja miehen huulet lähellä hänen omiaan tuntuivat vastumattomilta. Liya tunsi vatsanpohjassaan läikähtävän ja papittaren polvia heikotti. Naista alkoi naurattaa, eikä hän kyennyt täysin estämään naurun häivää huulillaan; hän käyttäytyi kuin mikäkin pahainen teinityttö. Miehet eivät yleensä todellakaan saaneet Liyan päätä näin helposti näin sekaisin ja tämän reaktio huvitti papitarta itseäänkin.
”Olen iloinen että olen ollut miellyttävä yllätys.” Nainen kehräsi toisen huulia vasten, niitä kuitenkaan koskematta. Liya saattoi kyllä keimailla ja kutsua, mutta todellinen aloite oli miehen käsissä.

Puolivenoirin suoristauduttua ja rikottua jännittyneen ilmapiirin, Liyan huulilta purkautui huokaus, jota nainen ei saanut estettyä. Papitar oli samalla helpottunut ja ärtynyt, että toinen oli vetäytynyt kauemmas. Nainen sipaisi maidonvalkean kätensä läpi korpinmustien hiuksiensa ja yritti kasata itsensä miehen tuoksun silti kutitellessa hänen nenäänsä. Filon viina ja Suryanin äkilliset hurmurin elkeet eivät tosiaan olleet omiaan edistämään tasapainoista ja hallittua käytöstä... Siitä huolimatta nainen tarttui uudelleen pulloon ja täytti molempien lasit. Hän nosti omansa ilmaan ja kääntyi miehen puoleen.

”Kerro, kai tällä rotanmyrkyllä on sinuunkin jonkinlainen vaikutus?” Nainen hymyili ja Liyan äänessä tanssi jälleen nauru. ”Olen viettänyt näiden pullojen kanssa monia hyviä iltoja, joskin toisinaan minulla on niistä vain hämäriä muistikuvia.” Nainen nauroi ääneen. Liya suuntasi kullanhohtoisten silmiensä katseen miehen omiin ja piti niitä tiukasti otteessaan. Hän yritti lukea niistä jonkinlaisia viestejä, vaikka tiesi ettei tulisi niitä löytämään. Puolivenoir oli yhtä ilmeetön ja vaikeasti luettava kuin huhut olivat kertoneet ja miehen täydellinen arvaamattomuus veti omalta osaltaan Liyaa puoleensa. Hän oli niin kyllästynyt ennalta arvattaviin ja helposti manipuloitaviin typeryksiin, joita temppelit ja nämä kapakat olivat pullollaan.

Suryan tarttui neljänteen lasilliseensa, nyt jo lähes odottaen juoman tuottamaa polttavaa kivun ja nautinnon sekamelskaa. Ei ihme, että Liya joi tätä ainetta, sillä ensivaikutelma petti kuin pettikin tämän kirkkaan nesteen suhteen. Epämiellytävä mielihyvä oli vierasta jopa Suryanin kaltaiselle kokeneelle konkarille, ja hän kilautti lasinsa naisen kohottaman lasin reunaan sulvalla liikkeellä, huitaisten juoman jälleen kerran huiviinsa. Suryan veti terävästi henkeä juoman tällä kertaa jäätäessä hänen henkitorvensa. Yllättävää. Hän loi naiseen katseen, jossa oli aivan pienen pieni häivähdys leikkisyyttä.

“Rotanmyrkkyä, vai?” Suryan naurahti soinnittomasti, laskien lasinsa jälleen tiskille. Hän toipui vielä edellisen shotin aiheuttamista jälkijäristyksistä.
“Jos tarkoitat vaikutuksilla jotain perinteisen humalan tapaista, niin valitettavasti joudun tuottamaan sulle pettymyksen, mutta voi kyllä, tämä aine vaikuttaa muhun useammalla tavalla kuin mä haluaisin myöntääkään. Kiitokset vain kokille”, Suryan sanoi, nyökäyttäen päätään hiukan Filon suuntaan. Baarimikko tuntui jättävän hänet täysin huomiotta, ja vaikka yleensä tämänkaltainen asenne sai Suryanin venoirveren kiehumaan, hän päätti jättää baarimikon täysin omaan arvoonsa ja keskittyi vain ja ainoastaan naisseuralaiseensa.

Suryanilla oli yllään hiukan avokauluksisempi paita, joka jätti hänen selkeästi erottuvat solisluunsa näkyviin. Miehen pitkää kaulaa kiersi musta nahkanauha, josta roikkui yksi felician hammas. Sitä ei ehkä ihan heti tunnistanut juuri felician hampaaksi, ja Suryan oli joutunut usein valehtelemaan välttyäkseen selkäsaunalta. Miehen kirkkaanpunaiset hiukset valuivat kaartuvina suortuvina solisluiden ylitse, ja tuo rapsutti huomaamattaan valkeaa, suomujen peittämää ihoa hiusten kutittaessa häntä. Hän kohdisti syvän, tutkimattoman katseensa naisen silmiin, nojaten kyynärpäitään baaritiskin kiiltävään, lakattuun puuhun ja siirtyen hieman lähemmäs seuralaistaan. Ei kuitenkaan niin lähelle, että se olisi ollut mitenkään huomattavampaa, vaikka pienikin liikahdus aiheutti nyt väreilyä heidän välilleen muodostuneessa latauksessa.

“Mä en kovin usein vain istu ja juopottele kenenkään kanssa, koska se tuntuu yleensä vain ajanhaaskaukselta, mutta jotenkin sä saat tän tuntumaan merkitykselliseltä”, Suryan naurahti, tutkien silmillään naisen kultaisena kimaltelevaa katsetta. Mitä papitar hänestä oikeasti halusi? Ajatus ei suostunut jättämään vainoharhaista puolivenoiria rauhaan, vaikka Liya olikin varsin vakuuttava esittäessään hullaantunutta. Mikäli nainen edes esitti. Suryanin oli vaikea uskoa, että Liya tosiaan olisi näinkin herkästi vietävissä, mutta kuka näitä naisia ymmärsi, ei Suryan ainakaan.
“Tai sitten se on vaan tää rotanmyrkky”, Suryan sanoi naurahtaen, kuin pyyhkäisten kaikki kortit pöydältä. Hän tarttui pulloon ja kaatoi heidän lasinsa jälleen täyteen.

//Err..

Liyan silmät etsivät tarkkaavaisesti pienintäkään vihjettä puolivenoirin mielialasta ja ametistisilmissä pilkahtanut leikki sai naisen rinnassa läikähtämään lämpimästi. Liya hymyili, puoliksi toisen reaktiolle, puoliksi onnitellen itseään. Ilmeisesti naisen lumovoima toimi siis myös Suryanin kaltaiseen legendaan eikä tämä havainto suinkaan pahoittanut naisen mieltä. Papitar tarttui lasiinsa, kohotti miehelle kulmiaan kuin äänettömäksi kippikseksi ja huitaisi sitten omankin juoman kurkkunsa.

Liya ei myöskään ollut alkuunkaan immuuni Filon ihmejuoman vaikutuksille, mutta oli vain tottuneempi siihen ja tiesi mitä odottaa. Miehen reaktio viinan sulahtaessa tuon kurkkuun sai Liyan taas nauramaan. Naisen sipaistessa kasvoilleen valahtaneet hiuskiehkurat takaisin korvansa taakse, papittaren liikkeissä saattoi havaita pientä kangerteöua ja naisen kultaiset silmät hohtivat ehkä hiukan himmeämmin. Liya tunsi humalan hiipivan itsepintaisesti mieleensä, mutta ei ollut niin amatööri että olisi antanut sen pahemmin näkyä ulospäin.
Toisen sanoille nainen nyökkäsi jälleen naurahtaen.
”Filo käyttää tätä rottien karkoittamiseen. Kuulemma pikku tippa keittiön nurkkiin, eikä tuholaisista ole tietoakaan.” Naisen silmät tuikkivat, mutta oli mahdotonta sanoa oliko tuo tosissaan vai pilailiko vain.

Kultaiset silmät seurasivat miehen käden liikettä ja niiden katse jäi viipyilemään miehen paljaissa solisluissa ja suomuisessa ihossa. Liya tunsi vastustamatonta halua ojentaa kätensä ja koskettaa miehen käärmemmäistä ihoa, silittää kiiltäviä suomuja ja tuntea niiden pehmeän lämmön jonka kylmä ja mateliamainen ulkokuori peitti alleen. Suryan venoirveri oli myös kiehtova lisämauste Liyan mielenkiintoon; nainen ei pelännyt matelijakansaa, vaikka tuskin olisikaan koskaan sekaantunut täysiverisen venoirin seuraan. Suryastakin säteili osittain samaa vaaran tuntua, mutta sen sekoittuessa miehen komeaan ulkonäköön ja äärimmäiseen ammattitaitoon, oli se papittarelle lähes vastustamaton houkutin.

Miehen nojautuessa lähemmäs naisen silmät rävähtivät takaisin puolivenoirin omiin ja Liya levitti huomamattaan huulilleen kutsuvan hymyn.
”Ehkä se on minun ammattitaitoani.” Nainen lausui pehmeästi. ”Saan täysin luonnolliset asiat tuntumaan merkityksellisiltä...” Liya nojautui vielä hieman lähemmäs niin, että miehen punaiset hiukset lähes kutittivat hänen kasvojaan. ”... ja miellyttäviltä.” Viimeinen sana oli tuskin kuiskausta kuuluvampi.

Puolivenoir oli kuitenkin päättänyt pelata peliä pidemmän kaavan mukaan ja Liya hymähti sisäisesti huvittuneesti toisen vetäytyessä jälleen kauemmas. Hän kohotti kuitenkin kuuliaisesti lasinsa.
”Sinun vuorosi. Mille me otetaan?” Nainen kohotti toista kulmakarvaansa odottavasti. Toisen nimettyä maljansa, Liya tyhjensi lasinsa kurkkuunsa katsoi mieheen mietteliäästi. Oli kuin nainen olisi käynyt sisäistä kamppailua, ja saavutti lopulta päätöksen.
”Olen kuullut että sinut löysi ennen useinkin juomasta erilaisia a rotanmyrkkyjä erilaisista kapakoista...” Nainen aloitti mietteliäästi katsoen toista silmiin. ”Mutta viime aikoina olet tuntunut kadonneen kuin maan alle.” Liayn kasvoille kohosi kuitenkin jälleen kujeileva ilme, jonka aitoudesta oli mahdotonta sanoa mitään. ”Pelkäsin jo, että olin menettänyt mahdollisuuteni törmätä sinuun vahingossa jollain Kowloonin pimeällä sivukujalla.” Nainen nojautui lähemmäs ja katsoi miehen silmiin niin kiinteästi, että näytti kuin hän olisi tahtonut upota niiden tutkimattomiin syvyyksiin. ”Ja se olisi ollut todella sääli.” Naisen ääni oli käheän pehmeä ja siitä kuuli, että Liya todella tarkoitti ainakin näitä sanoja.

//No joo, hyvää päivää...

Suryan laski katseensa käsiinsä, pyöritellen lasia pitkissä sormissaan. Miehen piirteet olivat kuin marmorista veistetyt tuon tummentuneiden silmien tuijottaessa lasin pohjalla välkkyvää nestettä. Kuka tahansa kallonkutistaja olisi voinut asettaa päänsä pantiksi siitä, että Suryanilla oli jokin vaikea mielenhäiriö, aina jakautuneesta persoonallisuudesta bipolääriseen mielialahäiriöön, mutta Suryan oli vain ailahtelevainen persoona, ja mikä tahansa sana, tuoksu tai häivähdys ilmapiirissä saattoi tuoda hänen mieleensä lukuisia muistoja, jotka imivät hänet hetkessä sisäänsä, vallaten hänen sisuskalunsa ja pakottaen ne lähestulkoon kivuliaan nostalgian valtaan. Suryanin toinen suunpieli vääntyi ylöspäin, tuon luodessa Liyaan katseen, joka oli aivan yhtä luotaamaton kuin loputon meri, joka aukeni Portobellon pitkien laitureiden päässä.

“Sä et todellakaan olisi halunnut törmätä muhun millään pimeällä sivukujalla sellaisena kuin mitä mä silloin olin, usko mua. Sä saatat nyt ajatella, että vaara viehättää ja että mitä ikinä sä mussa näetkään on huumaavalla, petollisella tavalla seksikästä”, Suryan sanoi, kaataen lisää viinaa heidän laseihinsa, “mutta mä olisin raiskannut ja tappanut sut sekuntiakaan epäröimättä silloin kun mä olin pahimmillaan. Järjestö tekee sellaista jäsenilleen. Aivopesee uskomaan, että mikä tahansa on sallittua, jos se tuottaa mielihyvää ja käy yhteisön ja yhteiskunnan sääntöjä vastaan.” Suryan selitti olkiaan kohauttaen. Hän vei lasin huulilleen ja antoi viinan soljua hitaasti suuhunsa, peittäen jokaisen makupäätteen nesteeseen, antaen aineen poltella kielellään, toivoen, että se veisi muistot mennessään. Ei se vienyt.

Suryan päätti keskittyä Liyaan ja tuon anteliaaseen vartaloon, joka jokaisen lasillisen myötä taipui syvemmälle hänen lumoihinsa. Mies laski toisen pitkäsormisen kätensä naisen lantiolle, kuljettaen toista kättään Liyan kaulalla, vieden sormensa sitten tuon niskaan. Suryan nojautui jälleen lähemmäs, pitäen katseensa Liyan silmissä kuin nainen olisi ollut kobran hypnoottiseen katseeseen juuttunut saaliseläin. Miehen kalpeat, viileät huulet koskettivat naisen leukapieltä ja korvanlehteä. Hänen pitkät sormensa silittivät naisen niskavilloja, kiertäen niitä hellästi sormenpäiden ympärille.
“Musta sun kannattaisi kiittää onneasi, että sä tapasit mut vasta nyt”, Suryan kuiskasi hiljaa, kuljettaen huuliaan sitten naisen kaulansivua alaspäin. Hänen tarkka kuuloaistinsa havaitsi naisen kiihtyvän sydämensykkeen ja hengityksen, ja hänen saalistajanvaistonsa kohotti päätään. Venoirit eivät olleet turhantarkkoja ruokansa alkuperän suhteen. Hän ei kuitenkaan aikonut syödä tätä kaunista papitarta, joka oli auttanut häntä näkemään tiettyjä asioita uudessa valossa. Ei, vaikka mieli totisesti teki.

Suryanin mielenperukoilla väikkyivät keltaiset kaasuvalot vasten tummansinistä taivasta, sekoittuneena vastakuolleen ruumiin epämääräiseen tuoksuun ja tapon tuomaan huumaan. Hän oli ollut joskus niin villi. Mitä oli tapahtunut? Mikä hänet oli muuttanut kesyksi gekoksi? Vastaus oli niin ilmiselvä, että Suryania olisi naurattanut, ellei häntä olisi pikkuhiljaa vallannut leimahteleva himo tätä vierasta naista kohtaan. Vaara taisi viehättää itse kutakin.

Naisen suupieli kääntyi yllättävän samankaltaiseen hymyyn kuin jonka puolivenoir oli hänelle äsken luonut. Liyalla ei ollut pienintäkään epäilystä että Surya puhui totta ja oli harvinaisen tietoinen siitä, millaisia kohtaloita hänen näköisensä naiset kohtasivat Suryanin tapaisten miesten käsissä. Tai tekemisissä Rising of the Butterflyn jäsenten kanssa yleensä. Kaduilla eletyt vuodet olivat karistaneet Liyasta tehokkaasti minkäänlaiset illuusiot ihmisten hyvyydestä tai Kowloonin katujen turvallisuudesta, mutta sitähän puolivenoir ei tiennyt. Filon kapakassa Liya oli aina turvassa ja nainen tiesi sen.Baari oli ollut täydellinen koealue tapaamiselle miehen kanssa, jotta nainen saisi pääteltyä, millaisena miehenä Suryan Shapiro oli palannut kadottuaan kuin tuhka tuuleen. Selvästi ainakin jotenkin muuttuneena, oli vastaus jonka Liya oli tähän mennessä onnistunut päättelemään. Muuttuneena papittarelle otollisempaan suuntaan.

”Rising of the Butterfly ja sen jäsenet on mulle tuttuja pitkän ajan takaa.” Liya hymähti lyhyesti tarttuen uudelleen lasiinsa. Hän joi sen sisällön hitaammin, seuraten miehen esimerkkiä, miettien samalla millaiseen muurahaispesään olikaan onnistunut kommentillaan sohaisemaan. Puolivenorin selittely oli ollut miehen tähän astisista puheenvuoroista ylivoimaisesti pisin ja henkilökohtaisin. Suryanin käsi herätti naisen kuitenkin nopeasti ajatuksistaan ja meripihkan väriset silmät säpsähtivät miehen kasvoihin. Naisen silmissä häilähti kysyvä katse, mutta miehen kosketus sai kuitenkin kysymykset pysymään äänettöminä. Papittaren keho värisi hiukan humalaisesti mielihyvästä toisen kosketuksen alla ja nainen nojasi poskensa huomaamattaan vasten puolivenoirin rannetta.

Liya veti syvään henkeä toisen toisen huulten kulkiessa hänen leukapieltään pitkin. Miehen komentti sai kuitenkin pienen hymyn jälleen karehtimaan naisen huulilla.
”Usko pois, niin olenkin.”
Nainen huulet hakivat jotain suudeltavaa, mutta Liya tyytyi vain kuljettamaan nenäänsä miehen leiskuvanpunaisissa hiuksissa toisen suudellessa naisen kaulaa. Suryan ei haissut ihmiseltä. Miehestä puuttui täysin ne ihmiskehon pienet ominaishajut ja puolivenoirin hiukset tuoksuivat vain miehen partavedeltä ja muilta kemiallisilta hajusteilta. Liya äännähti pienesti kun miehen huulet osuivat erityisen herkkään alueeseen naisen kaulakuopassa ja hänen kätensä etsityi toisen niskalle hitaasti, kuin hieman arastellen. Naisen käsien iho oli yllättävän karhea eikä tämän kosketus tuntunut lainkaan elämän hemmotteleman papittaren hennoilta sormilta. Kuin hieman rohkaistuen naisen pitkäkyntiset sormet etsiytyivät miehen hiuksiin ja liukuivat niiden läpi. Liyan päässä pyöri ja puolivenoirin tuoksu hiipi naisen jokaisen aivosoluun huumaamaan tämän ajatukset. Surya tuntui niin vastustamattomalta, joltain josta ei vain voinut päästää irti ja jota janosi hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Nainen tunsi hukkuvansa miehen käsien liikkeisiin kehollaan ja pehmeisiin hiuksiin kasvoillaan.

Vaativa rykäisy herätti kiskaisi papittaren kuitenkin hetkeksi irti haavemaailmasta. Filo seisoi tiskin toisella puolella, järkevän välimatkan päässä, ja katsoi kaksikkoa paheksuen.
”Etteköhä te ole juoneet jo ihan tarpeeksi tälle illalle.” Baarimikko sanoi tavoitelleen ääneensä käskevää ja itsevarmaa nuottia. Puolivenoirin aikaisemmat murhaavat katseet eivät olleet jääneet paremmat päivänsä nähneeltä mieheltä huomaamatta.
”Eli sä voit Liya viedä tuon ”henkivartijasi” johonkin muualle notkumasta siitä mun baarilta.” Tuohtumus ja tuomitseva asenne kuulsivat läpi jokaisesta sanasta ja baarimikko katsoi papitarta aivan kuin olisi odottanut tältä jotain paljon parempaa.

Suryanin silmiin kerääntynyt usva katosi kuin sadekuuron pois ajamana Filon rykäisyn tunkeutuessa hänen himosta hämäriin ajatuksiinsa. Suryan käänsi päätään vain hiukan, luoden mieheen kylmän katseen, joka olisi varmasti vavisuttanut ketä tahansa täysipäistä miestä, hänen huultensa pysyessä kosketuksissa naisen ihon kanssa. Suryanin kirkkaanpunaiset hiukset olivat palanneet tismalleen samaan asentoon kuin missä ne olivat olleet ennen kuin Liya oli ottanut tehtäväkseen niiden sotkemisen, aivan kuin ne olisivat vain teeskennelleet myötäilevänsä naisen sormia. Puolivenoirin suomut kiilsivät baarin valaistuksessa ja hän näytti jollain tapaa nyt paljon vaarallisemmalta kuin äsken, ollessaan vielä täysin itsensä herra.

Filon sanojen pohjalla kaikuva epävarmuus oli Suryanille selvääkin selvempi, vaikka se varmasti tavalliselta ihmiseltä olisi jäänyt huomaamatta. Suryan oli sentään opetellut kuuntelemaan juuri tällaisia alasävyjä, jotka paljastivat ihmisten oikeat tunteet. Puolivenoir ei suhtautunut hyvin määräilyyn, eikä varsinkaan tämänkaltaisiin, isällisellä tavalla suojeleviin ja paheksuviin katseisiin. Kun Filo sitten onnistui parilla sanalla loukkaamaan puolivenoirin ylpeyttä, mies varmasti aavisti tuomiopäivänsä koittaneen kun puolivenoirin tummenneet silmät kohdistuivat miehen silmiin, nauliten tuon paikoilleen.

Kesti vain sekunnin kun puolivenoir oli kiivennyt yhdellä sulavalla liikkeellä baaritiskille ja tarttunut voimakkaalla otteella Filoa kurkusta.
“Sä et ehkä ymmärtänyt täysin sitä roolia, jossa mä tänä iltana toimin”, Suryan kehräsi petollisen pehmeällä äänellä. Hänen otteensa tiukkeni entisestään ja hänen silmänsä tuijottivat Filon silmiin räpsymättä.
“Sä ryttyilit väärälle tyypille”, Suryan murahti, paiskaten Filon täydellä voimalla vasten lasisia hyllyjä, joille mies oli epäilemättä vaivalla kasannut juomalaseista pyramideja. Iloinen helinä täytti baarin, puolivenoirin suoristautuessa seisomaan baaritiskin kiiltävällä pinnalla. Hänen toiseen käteensä oli ilmestynyt kirkkaana hohtava hopeinen stiletto, jota hän pyöritteli sormissaan, tuijottaen vihaa leiskuvin silmin maassa lasimurun keskellä istuvaa Filoa.

Baarin takana olevat kiiltävät peilit heijastivat baarin valon lasinsiruihin ja moninkertaistivat baarissa olleen valonmäärän, saaden pitkän puolivenoirin näyttämään sitäkin uhkaavammalta tuon seistessä baaritiskillä teräväkärkisine saappaineen ja kirkkaanpunaisine hiuksineen. Baarissa olleet miehet olivat nousseet paikoiltaan ja kerääntyneet tiiviiksi joukoksi baaritiskin luokse, puoliympyräksi Liyan taakse. Kukaan ei heitellyt Filoa, tai niin he olivat ainakin luulleet, ennen kuin tämä puolivenoir oli tarttunut heidän juomien jumalaansa ja nakannut tuon kuin keskenkasvuisen. Suryan odotti, että Filo sai kerättyä luunsa lattialta, ennen kuin kenkäisi tuota täydellä voimalla naamaan, murtaen vanhan miehen nenän. Hetkessä ukon naama oli peittynyt vereen, joka tipahteli lasinsirujen joukkoon. Suryan ei ollut ainakaan valehdellut sanoessaan olevansa vaarallinen.

“Sä tekisit hyvin, jos pyytäisit nyt vaan anteeksi, ja oppisit läksysi. Venoirille ei kannata aukoa päätään, ei edes vähän, ei vaikka kuinka kutkuttelisi palleja. Luuletko sä säälittävä vanha mies, että Liyan kaltainen nainen ikinä taipuisi sun tahtoon? Avaisi sulle reitensä ja antaisi sun työntää sun pienen, kurttuisen kullin sisäänsä? Mitä vittua sä kuvittelit saavuttavasi sillä että loukkasit mua?” Suryan olisi yhtä hyvin voinut sanoa ”minua, maailman valtiasta Suryan Shapiroa?!” ja nauraa päälle kuin mikäkin elokuvan megapahis. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut. Kaikki tämä oli ilmeistä jo miehen asennossa. Hän oli kaikkia näitä säälittäviä vanhoja juoppoja voimakkaampi, rikkaampi, älykkäämpi ja komeampi, ja hän tappaisi vaikka heidät kaikki, elleivät nämä osottaisi hänelle kuuluvaa kunnioitusta. Oli niin ihmisille ominaista olla tajuamatta, kuka oli heitä ylivertaisempi ja kenelle kannatti kumartaa.

Filo toipui yllättävän nopeasti. Miestä oli varmaan potkaistu ennenkin naamaan, sillä alta aikayksikön vanhus oli käynyt kiinni tiskin alla pitämäänsä aseeseen ja kohottanut sen kohti Suryania, pidellen nyt asetta vakain käsin osoitettuna kohti Suryania. Puolivenoirin kasvoille kohosi voitonriemuinen virne, tuon kyykistyessä painamaan otsansa vasten aseen piipun kylmää rautaa. Miehen ametistisilmät olivat kohdistettuina Filon silmiin, eikä kumpikaan tuntunut antavan tuumaakaan periksi.

“Anna mennä”, Suryan kuiskasi, “tee se. Ammu minut. Tiedän että haluat, ja sinä tiedät, etten voi tehdä sinulle mitään. Anna mennä. Paina sitä liipaisinta.” Suryan kuiskutti kiihtyneesti, mutta nähdessään epäröintiä Filon katseessa - mies ei ollut koskaan ennen joutunut posauttamaan kenenkään aivoja seinälle, ja tuo tiesi sen aivan yhtä hyvin kuin Suryankin - puolivenoirin kurkusta nousi tunteeton, kylmä nauru. Puolivenoir nousi jälleen seisomaan, nauraen yhä. Filo tuijotti hämillään puolivenoiria, ihmetellen mistä nyt tuuli. Yhtäkkiä Suryanin nauru katkesi kuin veitsellä leikaten, tuon valkean, pitkäsormisen käden laskeutuessa Filon aseen päälle. Puolivenoir nykäisi aseen itselleen, käänsi sen ja ampui Filoa silmien väliin, kaikki tämä vain murto-osasekunnin aikana. Vanha mies vajosi lattialle, tuon silmissä yhä se hämmästynyt katse. Suryan nakkasi aseen lattialle miehen viereen ja hyppäsi alas baaritiskiltä, napattuaan ensin pari arvokkaampaa viskipulloa baaritiskin takaa. Hän nappasi Liyaa käsivarresta ja veti tuon mukanaan ulos raittiiseen ulkoilmaan.

“Mä pyytäisin anteeksi, mutta mä en oikeastaan ole pahoillani”, Suryan sanoi, kaivaten nyt tupakkaa enemmän kuin mitään maailmassa. Mies kohdisti katseensa Liyaan, odottaen jonkinlaista paniikkiraivokohtausta.

Liya käännähti Filon äänen kuullessaan ja yritti ravistaa Suryanin aiheuttamaa sumua aivoistaan. Puolivenoirin tuoksu oli muuttunut, ja vaikka Liya ei itse site ymmärtänytkään, miehestä houkuva vaaran aromi sai naisen sydämen hakkamaan entistä nopeammin ja lamaannutti papittaren toimintakykyä. Liya oli todella kuin avuton saaliseläin, jonka kohtalo oli jo sinetöity käärmeen hypnoottisessa otteessa. Hakien keskittymiskykyään takaisin, nainen oli juuri vastaamassa Filon napinaan kun palkkatappaja syöksähti tiskin yli. Papitar räpsäytti kultaisia silmiään muutaman kerran epäuskoisesti, aivan kuin epäillen niiden näkemää ja jäi sitten tuijottamaan tupahtumia kiinteästi.

Liya ei kiinittänyt mitään huomiota taakseen kerääntyvään miesjoukkoon. Muutamat heistä ravistelivat epäuskoisesti päätään, pohtien pitäisikö heidän puuttua tilanteeseen. Baaritiskillä mesoava venoirverinen mies vaikutti kuitenkin haasteelta, jota kukaan baarin vakioasikkaista ei halunnut ottaa kontolleen. Niinpä he vain tyytyivät katselemaan huolestuneena, miten baarin omistaja sai kyytiä tuolta psykopaatilta. Vasta Filon kasvoihin rusahtanut potku sai miesjoukun värähtämään ja jotkut kavahtamaan kauemmas. Baarimikon nenästä kantautuva iljettävä ääni sai myös nainen heräämään haavemaailmastaan ja meripihkasilmät saivat äkkiä paljon terävämmän katseen.

Liya harkitsi. Hän katsoi silmät viiruina vuoroin Suryaniin, vuoroin Filoon ja pohti vaihtoehtojaan. Naisella ei ollut pienintäkään halua sekaantua asiaan, sillä papitar tiesi kyllä, että puolivenoir tuskin edes sallisi sitä. Filo oli mennyt liian pitkälle ja ylittänyt jonkunlaisen rajan, joka oli saanut miehen päässä naksahtamaan. Liya oli kuullut tarpeeksi tarinoita venoireista ja Suryanista itsestäänkin tietääkseen, että väkivaltaa ei voinut enää välttää. Oli sääli, että baarimikko oli saanut Suryanin kaltaisen mielipuolen kimppuunsa (ja siitä Liya tunsi ehkä osittain olevansa vastuussa), mutta miehen kohtalo oli nyt hänen omissa käsissään. Jos Filo vain tajuaisi luovuttaa ja pyytää anteeksi, henkilövahingoilta melko varmasti säästyttäisiin.

Suryanin kommentti Liyasta itsestään sai papittaren pyöräyttämään silmiään. Vai niin, jopa suuri Suryan Saphiro oli sittenkin pohjimmiltaan samankaltainen testosteroni myökky kuin suurin osa miehistä. Nainen oli ajatellut, että puolivenoirin maltinmenettämisessä olisi ollut lähinnä kyse jostain kunnianloukkauksen tapaisesta, mutta ilmeisesti Filo oli jollain mystisen miehisellä tavalla uhannut myös Suryanin illan saalista. Liya oli jo pudistella ärtyneesti päätään, kun baaritiskin alta ilmestyneen aseen näkeminen sai papittaren jähmettymään paikoilleen. Naisen huulilta oli purkautua vastaväite, jonka Liya kuitenkin tukahdutti alkuunsa. Hän ei voisi estää tilanteen kehittymistä, mutta jo tässä vaiheessa oli melko selvää, että se ei tulisi päättymään hyvin.

Puolivenoirin kylmä nauru sai Liyan selkäpiin kihelmöimään. Hän tiesi, että Filon päivät olivat luetut ja potki itseään sisäisesti. Oli ehkä sittenkin ollut huono idea tuoda Suryan tähän baariin, sillä hän tiesi kyllä kuinka raivostuttava Filo osasi joskus olla. Puolivenoir oli selvästi väärä mies sen kaltaiselle käytökselle ja Liyan olisi pitänyt tietää se. Palkkatappajan napatessa aseen käsiinsä nainen sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Kun papittaren odottama laukaus sitten kajahti, Liya puri huultaan silmät yhä suljettuina ja mietti, miten ihmeessä saisi selittettyä tämän kohtauksen parhain päin temppelin vanhemmille papeille. He kuulisivat siitä kyllä.

Naisen silmät rävähtivät yllättyneesti auki Suryanin napatessa kiinni tämän käsivarresta ja retuuttessa tuon ulos ovesta. Liyan takana seissyt miespiiri antoi kunnioittavasti tilaa, katsoen puolivenoiria pelon ja vihan sekaisin ilmein; kukaan ei halunnut kokea Filon kohtaloa ja kaikki toivoivat, että tuo mielipuoli poistuisi mahdollisimman nopeasti. Jotkut heistä pohtivat hieman, tarvitsisiko Liya ehkä mahdollista apua, mutta nämäkin jalomieliset ritarit päättivät lopulta välittää enemmän omasta nahastaan kuin puolituntemattomasta naisesta.

Baarin ulkopuolella, Liya kuunteli miehen sanoja silmät viiruina. Hän ei tiennyt mitä odottaa puolivenoirilta. Lisää psykopaattista riehumista? Väliinpitämättömyyttä? Anteeksi pyytelyä? Suryan ei kuitenkaan tuntunut olevan juuri omaa itseään kummempi tässäkään tilanteessa. Liya tuhahti.
”Sietäisikin pyytää anteeksi sitä, että olet miehisen ylpeytesi takia romuttanut muutamassa sekunnissa vuosien hyvät juomismuistot.” Liay laski painon toisen jalkansa varaan ja katsoi puolivenoiriin haastavasti. ”Lisäksi olet kätevästi varmistanut sen, etten enää koskaan saa nautittua lempijuomaani missään tämän kadun kurjassa kuppilassa.” Naisen ääni oli ärtynyt, mutta samalla melko rauhallinen. Sisäisesti Liyan oli valmis tappelemaan henkensä edestä jos puoliverinen päättäisi räjähtää myös naiselle, mutta tästä tunteesta edes venoir tuskin pystyi aistimaan mitään ulospäin. Liya ei ollut typerä. Hän tiesi kyllä Suryanin olevan äärimmäisen vaarallinen mies, mutta toivoi silti, ettei ilta olisi mennyt äskeisen välikohtauksen takia täysin piloille.

Suryan hieraisi kasvojaan toisella kädellään, pyyhkäisten sitten hiussuortuvia kasvoiltaan. Ainakaan Liya ei ollut saanut samanlaista itkupotkuraivaria jota hän oli oppinut odottamaan Roselta. Puolivenoir veti syvään henkeä ja katsoi sitten naista uudemman kerran, kumartaen hiukan päätään.
“Kuule, mä en tarkoittanut tappaa sitä miestä, mutta mä en suhtaudu kauhean hyvin siihen että porukka osoittelee mua aseella. Jos mä menisin lukkoon tai antaisin periksi, niin mä en olisi enää tässä, kai sä sen tajuat? Kun mä näen aseen, mä reagoin. Niin se vaan menee, se on sama juttu kuin vanhemmilla papeilla, kun joku sanoo niiden jumalan nimen, ne liittää siihen jonkinlaisen rituaalinomaisen elkeen. Koska se tulee niiltä niin luonnostaan”, Suryan selitti. Hän ei pyytänyt anteeksi, koska Suryan Shapiro ei koskaan pahoitellut tekemisiään, mutta yritti kuitenkin saada Liyan ymmärtämään tekonsa taustat, enemmän kuin hän olisi vaivautunut useimpien naisten eteen tekemään, sillä Suryan Shapiro ei myöskään selitellyt tekemisiään.

Mies heilautti kahta viskipulloa pienesti.
“Ei tämän tarvitse tähän vielä loppua”, Sury sanoi, pakottaen huulilleen hymyn, “vaikkei tämä sun lempiainettasi olekaan.” Häntä inhotti sydänjuuriaan myöten seistä tässä lepyttelemässä tätä vierasta naista, mutta kaipa hän oli sen verran Liyalle velkaa. Papitar oli kuitenkin näyttänyt hänelle lempikapakkansa ja juottanut hänelle lempijuomaansa, ja antanut hänen osallistua muutenkin omiin rituaaleihinsa.

“Eivätkä ne muistot ole minnekään kadonneet”, Suryan tuumasi sitten, kuorien sinettiä toisen viskipullon korkin päältä. Hän avasi korkin peukalollaan, antaen sen sitten tippua maahan. Tuskinpa sitä enää tarvittaisiin. Suryan kohotti pullon huulilleen ja otti pitkän huikan, ojentaen pullon sitten Liyalle.
“Tämän illan mä saatoin pilatakin, mutta kuinka mä voisin menneisiin vaikuttaa?” Mies kysäisi, ottaen pullon takaisin naiselta. Suryan pyyhkäisi olematonta pölyä paidaltaan ja viittasi sitten kohti joenrantaa. Hän ei nyt tähän hätään keksinyt mitään muutakaan paikkaa, vaikka Riverway pitikin sisällään monia muistoja jotka eivät olleet siitä mieluisammasta päästä. Puolivenoir pyyhki moiset ajatukset mielestään ja keskittyi jälleen Liyaan ja viskipulloon. Filon myrkky oli vasta kunnolla pääsemässä vauhtiin Suryanin sisällä, selätettyään venoirin vahvat mahahapot ja vallattuaan taistelutantereen. Suryan tunsi olonsa jollain tapaa pehmoiseksi, ja se ei ollut palkkatappajan kirjoissa hyvä asia.

Mies lähti astelemaan kohti Riverwaytä pimenneessä illassa. Hän tunsi itsensä rohkeaksi ja voittamattomaksi, epäilemättä Filon viinan ansiosta, ja näiden tunteiden alla kupli epävarmuus siitä, oliko hänen nyt luottaminen omiinkaan päätöksiinsä.

Liya heilautti lanteilleen ulottuvia hiuksiaan ärtyneesti ja jatkoi miehen tapittamista. Nainen päätteli, että paras tapa pelastaa mitä tahansa illasta olikaan pelastettavissa oli käyttäytyä itsevarmasti ja rauhallisesti. Hätiköinnistä ja turhan vahvoista reaktioista ei seurannut puolivenoirin kanssa selvästi ainakaan mitään positiivista. Miehen selittely sai papittaren kohauttamaan olkiaan.
”Ymmärrän kyllä reagoinnin. Enkä olisi odottanut sinun reagoivankaan millään muulla tavalla. Oli täysin idioottimaista Filolta alkaa osoittelemaan sinua aseella.” Suryanin kommentti vanhoista papeista sai naisen hymyilemään tahtomattaan. ”Kai ihmisten ampuminekin on omanlainen uskonnollinen rituaalinsa. Bur'sa varmasti arvostaisi tuota vertausta kovasti.” Papitar hymähti huvittuneesti.

Myös viskipullon heiluttelu sai Liyan kohauttamaan olkiaan ja nakkamaan korpinmustia kutrejaan.
”En minä ole niin turhan tarkka siitä mitä juon. Vaikka Filon myrkkyjä tulee kyllä ikävä... se mies tiesi miten minimoida pullosta kaiken muun paitsi puhtaan alkoholin.” Liya huokaisi. ”Mutta minkäs teet. Tyhmyydestä tässä kaupungissa tosiaan sakotetaan.” Nainen ojensi huolellisesti manikyroidun kätensä ja tarttui pulloon. Hän vei sen suun huulilleen ja joi pitkään ja hitaasti, ehkä jopa tarpeettoman paljon. Filon äkillinen poismeno ei sinänsä järkyttänyt Liyaa pahemmin, tämä ei tosiaankaan ollut ensimmäinen kerta kun nainen oli nähnyt jonkun tapaavan enemmän tai vähemmän sotkuisen loppunsa, mutta alkoholin tuoma puudutus oli silti tervetullut naisen mieleen juuri nyt.

Laskettuaan pullon huuliltaan, Liya katsoi mieheen tutkimaton ilme kasvoillaan.
”Muistot ovat sidoksissa aikaan ja paikkoihin, eikä minulla tosiaan ole mitään asiaa tälle kadulle ainakaan vähään aikaan.” Naisen silmissä häilähti väsynyt ärtymys ja tämä huokaisi jälleen. ”Ellen sitten onnistu jotenkin selittämään tätä kaikkea parhain päin. Vaikka se voi tuottaa jopa minulle vaikeuksia...” Viimein lause tuntui olevan tarkoitettu enemmän vain naisen omille korville. Taisi olla niin, että pirtun ja viskin yhdistelmä sai Liyankin kielenkannat heltiämään ehkä enemmän kuin nainen ymmärsikään. Papitar pudisti päätään saaden painavat hopeakorvakorunsa kilisemään ja katsoi sitten puolivenoiria silmiin.
”Vaikka olen samaa mieltä kanssasi siitä, että sinä et ollut syyllinen siihen mitä äsken tapahtui...” Nainen astui lähemmäs miestä melko varmana siitä, ettei tämä aikonut upottaa stilettiä hänen kurkkuunsa. ”... voisit silti leikkiä herrasmiestä ja auttaa minua luomaan uusia muistoja jossain muualla korvaamaan tuon ryyppypaikan menetyksen.” Liya sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja naisen käsi jäi leikkimään toisella korvakorullaan, aivan kuin odottaen hieman epävarmasti miehen reaktiota. ”Joten ei, minun puolestani illan ei todellakaan tarvitse päättyä tähän.” Liyan hunajaiset silmät tutkivat miehen omia.

Nainen lähti astelemaan miehen kanssa yhtä jalkaa, seuraten tuon valitsemaan suuntaan. Nainen käveli taidokkaasti korkeilla koroillaan ja tuon lanteet keinuivat askelten tahdissa juuri sopivan keimailevasti olematta kuitenkaan halvan tai tyrkyttävän näköisiä. Liya käveli hiukan puolivenoirin takana, katsellen mietteliäästi toisen niskaa. Suryan oli tosiaan maineensa mittainen mies ja enemmänkin. Oli varmasti enemmän kuin itsesuojaluvaiston vastaista seurata miestä pimentyville Riverwayn kaduille, mutta Liya ei ennenkään ollut välttänyt riskejä jos niiden ottaminen oli sen arvoista. Nainen vei viskipullon uudelleen huulilleen ja otti nopean kulauksen. Ei kai tässä auttanut muukaan kuin seurata puolivenoiria ja antaa tämän päättää illan suunnan ja vauhdin, ainakin niin kauan kuin Liya tunsi olonsa joten kuten turvalliseksi.

Suryanin kiiltonahkaisten kenkien korot kopisivat lähes samaan tahtiin kuin naisen, tosin ehkä hiukan pehmeämmin. Riverwayn taivas oli tummentunut nyt jo lähes mustaksi, mutta pilvetön mustuus oli tuhansien tähtien täplittämä. Meren yllä hohtivat Sara-k’anin kaksoiskuut, jotka saivat puolivenoirin valkoisen, suomujen täplittämän ihon heijastamaan hopeista valoaan, tehden miehestä vielä hiukan maagisemman näköisen. Mies sovitti askeltensa vauhdin naisten askeliin, ja kallisti sitten päänsä takakenoon, tuijottaen Kowloonin yllä leijuvia kivisiä laattoja. Ne näyttivät kuin turkoosin valon ympäröimiltä, eikä Suryanilla ollut epäilystäkään siitä, etteikö Korkeamman Kaupungin väki nauttinut illastaan täysin rinnoin. Nuorempana hän olisi ollut valmis myymään sielunsa päästäkseen noille kivilaatoille, mutta aikuistuttuaan hän oli oppinut tietämään paremmin.

Suryan vilkaisi violetein silmin vierellään kävelevää mustahiuksista kaunotarta ja naurahti ilottomasti.
“Sinulla täytyy oikeasti olla jonkinlainen kuolintoive, kun lähdet minun kanssani syrjäisemmille kaduille pimeän laskeuduttua, vaikka olit paikalla todistamassa tuota äskeistä välikohtausta. Ei sillä että valittaisin”, Suryan sanoi puolittainen virne huulillaan.
Temppelialue jäi pian heidän taakseen ja he saapuivat joenrantaa myötäilevälle soratielle, jolta näkyi Kowloon Airship Deckin tunnusomainen lasikupu ja kirkkaat valot, jotka söivät tähdet taivaalta. Suryan liitti tuohonkin rakennukseen erään valkohiuksisen miehen, joka oli ollut vähällä pilata hänen suhteensa Roseen. Tosiaan, Rosellakin oli ollut oma syrjähyppynsä, miksei Suryanilla siis olisi saanut?

Suryan johdatti naisen asuinrakennusten lomitse lähemmäs joenrantaa, nousten sitten itse rantatietä ja joenpenkkaa erottavalle matalalle vallille, jota pitkin tuo pitkä mies asteli, toinen käsi taskussaan, toinen pidellen kahta viskipulloa.
“Missä sä asut?” Suryan kysyi sitten, katsellen tummaa naista. Liya näytti syötävänhyvältä nyt astellessaan hiukan alaviistossa hänestä, anteliaine kaula-aukkoineen ja keinahtelevine lanteineen. Suryan paloi halusta koskettaa Liyaa, mutta hän oli tottunut siihen että naiset tulivat hänen luokseen. Ehkäpä Liyakin vielä taipuisi hänen tahtoonsa, vaikka pappittarella oli luultavasti huomattavasti vahvempi selkäranka kuin useimmilla Suryanin kaatamilla naikkosilla. Suryan tiesi saavansa helpommallakin, mutta haaste viehätti häntä. Joku tilannetajuisempi olisi varmasti älynnyt käyttäytyä edes jollain tavoin hyvittelevämmin, pahoittelevammin, mutta Suryan ei ollut kuuluisa tunteidenlukutaidostaan, eikä häntä pidätellyt yksi pieni, verinen välikohtaus.

Naisen vastattua, puolivenoir muutti kulkunsa suuntaa hiukan. Kiertoreitti antaisi heille oikein hyvin aikaa tutustua hieman toisiinsa, ehkäpä Liya jopa kertoisi niistä työkeikoista, joita naisella oli ollut mielessä.
“Sä olet varsin viehättävä nainen, Liya”, Suryan sanoi, ojentaen pitkäsormisen kätensä koskettamaan naisen hiuksia. Hän sipaisi tuon paksut kutrit toisen korvan taakse, jossa ne pysyivät ehkäpä pienen hetken ennen kuin valahtivat jälleen alkuperäiseen asentoonsa. Suryanin suunpieli nytkähti ylöspäin, kuin ilmoittaen että tällainen piirre naisessa oli huvittava. Pitkä, marmorinkova Suryan pysäytti Liyan ja astui tuon eteen, laskien viskipullot vallin päälle. Hän tarttui naista käsistä ja veti tuon kiinni itseensä, tuijottaen naista silmiin.
“Mihin sä luulet, että tämä meidän ilta johtaa?” Sury kysyi pehmeällä äänellä, kätkien äänensävynsä alle kaikki ne kuohahtelevat tunteet, sen pienen vaaran tuoman jännityksen, jota hän tunsi. Liya oli kiellettyä kauraa, ehkäpä hän juuri siksi halusi naista niin paljon? Suryaninhan oli aina saatava kaikki, mitä tuo milloinkin keksi haluta.

Nainen seurasi puolivenoirin takana, välittämättä pahemmin siitä mihin toinen johdatti. Kowloonin kadut olivat Liyalle yhä tuttuja, eikä nainen pelännyt hetkeäkään että mies onnistuisi eksyttämään häntä. Suryanin seurassa oli omat vaaransa, mutta ainakin Liya osasi pötkiä turvaan, mihin ikinä komea palkkatappaja häntä sittekin johdattikin. Edellyttäen että siihen olisi tarvetta ja mahdollisuus. Miehen sanat saivat Liyan katsahtamaan toisen kasvoihin ja nähtyään niille eksyneen puolittaisen virneen, nainen nauroi hieman käheästi.
”Jos oikein muistan, olet minun palkkalistoillani tänä iltana. Ja jos sinä mistään olet kuuluisa niin siitä, että hoidat aina työtehtäväsi kunnialla loppuun.” Papitar hymyili suloisesti. ”Eli tuskinpa minun tarvitsee olla omasta hengestäni huolissani tänä iltana, toisin kuin niiden joilla on jotain halua loukata minun yksityisyyttäni tai sinun kunniaasi.” Sama hymy kareili edelleen naisen täyteläisen punaisilla huulilla tämän suunnatensa katseensa miehen kasvoista joen öljyisenä kiiltelevään pintaan. Hän otti uuden, pienemmän huikan pullosta jota kantoi kädessään. Liya ei enää uskonut, että Suryalla oli mitään tarvetta tai aikomusta vahingoittaa häntä.

”Minäkö?” Liya pysähtyi sekunnin murto-osaksi ja katsoi miestä hieman yllättyneenä. Sitten papitar hymähti. ”Tosiaan, sinunhan piti saatella minut turvallisesti kotiin tänä iltana... Asun Koenjin ja Station Yardin rajalla.” Liya ei ollut tuntenut tarvetta koskaan muuttaa turhan kauaksi lapsuutensa maisemista, sillä ne kadut tuntuivat lähes turvallisilta. Ratapihalla satunnaisesti vaeltelevia mutantteja lukuunottamatta papittaren ei tarvinnut huolehtia kadulla liikkuvasta roskasakista, sillä suurin osa tämän alueen laitapuolenkulkijoista olivat hänelle tuttuja monien vuosien takaa. Liya kulki aseman seudulla kuin kuningatar tai katujen rikastunut enkeli, ehkä turhankin itsevarmarna siitä, että osasi kyllä puolustaa itseään tai keplotella itsensä pois mistä tahansa kiipelistä. Katulapsen taidot ja ylpeys kuluivat naisesta hitaasti, riippumatta siitä minkälainen uskonto niiitä oli vuosien varrella yrittänyt hioa pois.

Nainen antoi miehen vaihtaa suuntaa ja seurasi tätä sitten korot soratiellä narskahdellen. Hän huomasi kyllä, että toinen valitsi kiertotien nopeamman tien sijaan, mutta tyytyi vain hymyilemään asialle itsekseen. Joko Suryan tosiaan suunnitteli hänen murhaamistaan ja papittaren ruumiin pilkkomista pienen pieniin osiin jokeen heittämistä varten, tai sitten puolivenoir halusi viettää hänen kanssaan enemmän aikaa. Miehen kosketus naisen leukapielessä sai Liyan kääntämään kultaiset silmänsä taas toisen puoleen. Niiden katse oli hieman utuinen, ehkä alkoholin tai miehen oman huumaavan vaikutuksen takia, mutta ei ollut epäilystäkään siitä että nainen oli vielä itsensä ja tilanteen herra. Silmien pehmeä, meripihkan väri tuntui vain vahvistuvan joen seudun hämärässä ja ne loistivat kuin kaksi topaasia. Liya antoi miehen pysäyttää itsensä ja kallisti sitten päätään hiukan, katsoen ylös, edessään seisovan miehen silmiin.
”Ilmeisesti olet johtamassa minua tällä hetkellä asunnolleni.” Liya astahti lähemmäs miestä niin, että naisen hiuksiin huolellisesti kammattu parfyymi ja suitsukkeista tarttunut aromi kutittivat miehen nenää. ”Jossa minua odottaa joko kylmä ja yksinäinen sänky, jossa tulen olemaan hyvin kyllästynyt kaiken tämän alkoholin nauttimisen jälkeen.” Nainen virnisti. ”Tai sitten voit jatkaa henkivartijan velvollisuuksia suojelemalla minua asunnossani.” Liya kohottautui hiukan varpailleen kuiskaamaan miehen korvaan ja hieraisi samalla poskeaan vasten puolivenoirin pehmeän liukasta poskea vasten. ”Kuka tietää mitä vaaroja Kowloonissa sinun lisäksesi tänä yönä väijyykään.” Nainen nauroi pehmeästi ja vetäytyi sitten kauemmas. Pitäen silmiensä katseen kiinteästi Suryanin omissa, Liya iski silmää, otti uuden kulauksen pullosta ja hymyili. Sitten nainen astui päättäväisesti miehen ohi ja lähti kävelemään pitkin miehen valitsemaa kiertotietä lanteet kutsuvasti keinahdellen.

Suryan olisi hyvin voinut pakottaa Liyan jäämään lähelleen, mutta päästi tuon sen sijaan kulkemaan edelleen. Kuvakulman vaihdos ei haitannut Suryania hetkeäkään, sillä Liyan tanssijamaiset askeleet ja keinahtelevat lanteet olivat kiehtoneet miehen mieltä jo pitkään. Papitar oli luvattoman kaunis, niin kuin kai kuvaan kuuluikin. Liya ei tietenkään ollut ensimmäinen papitar, jonka Suryan oli elämässään kaatanut, mutta taatusti tasokkain. Hänestä tuntui, että kaikki aiemmat tuttavuudet olivat olleet jotenkin riisuttuja, halpoja versioita tästä paremmasta, uudemmasta ja hienommasta naisesta. Liya oli onnistunut kiehtomaan Suryanin mieltä sanoillaan, ja vaikka Suryan olisi helposti voinut kieltäytyä - niin kuin kuka tahansa naiselleen kuuliainen ja uskollinen mies olisi tehnyt - hän päätti seurata, vain saadakseen tietää, olisiko Liyasta seisomaan sanojensa takana.

Suryan kosketti sormillaan kulmahammasta korvakorussaan ja asteli sitten notkein askelin naisen perään. Hän saavutti tuon muutamalla pitkällä harppauksella ja hidasti sitten vauhtinsa jälleen naisen vauhtiin sopivaksi. Hän otti pitkän huikan avoimesta viskipullosta ja tarjosi pulloa sitten naiselle.
Puolivenoirin sieraimiin leijui herkullinen, paistettujen nuudelien tuoksu. Suryanin itsehillintä oli kuin toisesta ulottuvuudesta, mutta oli asioita, joita hänkään ei voinut vastustaa, yksi niistä oli alkuperäinen Maasta peräisin oleva kiinalainen ruoka. Puolivenoir oli rakastunut tuliseen ruokaan ensimaistamisella ja oli ollut siitä lähtien koukussa. Hän suuntasi automaattisesti askeleensa tuoksun suuntaan, olettaen toki, että Liya seuraisi häntä.

Puolivenoir kääntyi kadunkulmasta vain löytääkseen pienen kojun valaistuina punaisin paperilyhdyin. Sen takana seisoi ilmiselvästi puhdasverinen meridin, mutta ruoka olisi varmasti ihan yhtä hyvää, vaikkei se ollutkaan maasyntyisen valmistamaa. Suryan vilkaisi Liyaa, kuin varmistaen ettei naisella olisi mitään tätä pysähdystä vastaan, ja harppoi sitten kojun luokse, kaivaen kolikoita taskuistaan. Hän yllättyi iloisesti löytäessään viidenkympin setelin, joka taatusti ruokkisi heidät molemmat.
“Mä ottaisin yhden tulisen nuudelikeiton, kuusi tuollaista kana-paprikavarrasta ja sitten riisiä ja härkää”, Suryan lateli kuin vanhasta tottumuksesta, vilkaisten sitten uudemman kerran mustahiuksista kaunotarta.
“Otatko sä jotain? Mun piikkiin, tietenkin?” Naisen vastattua, kojumyyjä kävi töihin, saaden heidän ruokansa valmiiksi varsin nopeasti. Suryanin kasvoilla väreili hymy, joka oli niin lähellä aitoa kuin käärmemiehen kasvojen lihakset suinkin kykenivät - ei siis kovin. Suryan ojensi rahan myyjälle, ottaen sitten vastaan vaihtorahansa jotka tuo tunki taskunsa pohjalle, sekä valkean muovisäkin - 100% biohajoavan - jossa heidän ruokansa oli. Mies lipaisi huomaamatta huuliaan, lähtien sitten kiittelemättä kulkemaan kohti lähintä puistoa, jossa he voisivat istua alas syömään.

“Mun ainoa heikkouteni”, Suryan selitti, viitaten ruokaan. Ihana tuoksu leijui muovipussista, saaden veden nousemaan Suryanin kielelle. He olivat saapuneet Koenjin rajalle, seikka, joka selitti hyvin kiinalaisen kojun, sekä puistoon, joka toimi eräänlaisena tivolina. Vaikka varsinainen karkelointi olikin jo tältä päivältä päättynyt, puisto oli yhä auki, joskin kaikki laitteet - vaikkakin yhä valaistut - seisoivat tyhjillään ja paikoilleen jämähtäneinä. Ihmiset olivat halunneet tuoda mukanaan maasta tällaisia muistoja, eikä Suryan ainakaan pistänyt pahakseen, vaikka kaikki eläimet näyttivätkin hänen silmiinsä oudoilta, kuten karusellin nelijalkaiset, valkeat ratsut, jotka eivät muistuttaneet millään tavoin Kowloonilaisia ratsuja, joilla oli useimmilla kuusi jalkaa ja jotka olivat taatusti suurempia ja julmemman näköisiä.

“Mä harkitsin sun ehdotustasi ja musta tuntuu, että mä voisin kuin voisinkin jäädä sun turvaksesi yöksi. Kunhan sä lupaat puhua musta pelkkää hyvää sun kollegoillesi”, Suryan sanoi, iskien silmää. Hän kaivoi muovipussista kertakäyttöiset puikot heille molemmille, ojentaen naiselle tuon syömäpuikot. Suryan kurotti käteensä ensimmäiseksi riisiä ja härkää sisältävän rasian, avaten sen ja nuuskien sen sisältöä kuin palaa taivasta.
“Tämä ilta vain paranee paranemistaan”, Suryan mutisi.

Liya tunsi kyllä miehen katseet selässään ja hymyili itsekseen tyhjälle soratielle. Hän tunsi suunnatonta voitonriemua siitä, että oli saanut Suryanin kiedottua pikkusormensa ympärille – ainakin niin paljon kuin miehen kaltainen tunteeton palkkatappaja nyt kenenkään sormen ympärille kiertyi. Illan aluksi hän ei ollut ollut varma, riittäisikö hänen viehätysvoimansa todella kiehtomaan puolivenoiria niin paljon, ettei tämä olisi vain saatellut naista suorinta tietä kotiin, ja nainen onnittelikin nyt itseään hiljaa mielessään hyvin tehdystä työstä. Filon menettäminen matkan varrella oli toki sääli, mutta mies oli Liyan kirjoissa halpa hinta niin kiinnostavasta seurasta kuin legendaarinen Suryan Saphiro.

Miehen ilmestyttyä naisen vierelle, papitar katsahti tämän kasvoihin ja pisti merkille, että tuon kasvojen ilme näytti pehmentyneen hieman. Puoliverisen kasvoja ei edelleenkään voinut kutsua ilmeikkäiksi tai edes kovin inhimillisiksi, mutta ehkäpä alkoholi oli sulattanut Suryaninkin suojakilpiä edes pienen murusen. Oli tietysti myös mahdollista, että Liyanin omassa päässä humiseva alkoholi oli sumentanut naisen katseen ruusunpunaiseksi. Papitar tarttui toisen ojentamaan pulloon ja nyökkäsi hymyillen kiitokseksi, ottaen pullosta pienen kulauksen. Polttoviinan ja viskin yhdistelmä oli jopa naiselle niin vahvaa, ettei tuo viitsinyt juoda enää turhan varomattomasti.

Miehen suunnanmuutos sai Liyan kohottamaan huolellisesti nypittyä kulmaansa, mutta nainen seurasi kuitenkin toisen kannoilla. Vilkas markettikojujen täyttämä kuja ei ollut paikka, johon papitar olisi ensimmäiseksi arvannut puolivenoirin suuntaavan, mutta itsepähän hän oli antanut miehen valita reitin. Kun esiin putkahti Liyankin hyvin tuntema kiinalaista ruokaa tarjoileva katukeittiö, nainen hymyili. Suryania houkutellut ruokakoju oli Liyallekin iloinen yllätys; hän tiesi kyllä kojun olemassa olosta ja oli syönytkin sen herkullisia antimia muutaman kerran, mutta miehen into tulista ruokaa kohtaan huvitti naista suuresti. Vai oli tunteettomalla ja äärimmäisyyten asti hillityllä puolivenoirillakin siis paheita.

Papitar astui kojun ovesta miehen perässä ja pysähtyi tämän viereen tiskille. Toisen suurehko tilaus huvitti naista vain entisestään, mutta tämä piti ilmeensä ja kielensä kurissa. Miehen tiedustellessa papittaren mielihaluja, Liya mietti hetken. Sitten hän suuntasi katseensa myyjään.
”Paistettua riisiä, vihanneksia ja savustettua ankkaa.” Mies nyökkäsi vastaukseksi ja alkoi valmistamaan annoksia. Liya hymyili itsekseen. Harvoin hän oli maksanut tämänkään katukeittiön antimista; naisen lapsuudessa tämäkin koju oli usein joutunut nälkäänsä näpistävien lasten kohteeksi ja sen keittiöstä oli hävinnyt yhtä sun toista herkullista orpojen ahnaisiin suihin.

Miehen ojennettua kassin puolivenoirille, Liyakin nyökkäsi tälle kiitokseksi ja suuntasi sitten miehen perässä ulos kojusta.
”Pidetään mielessä.” Papitar naurahti toisen kommentille. Sitten hän katsoi taas miehen kasvoihin ja hymyili veikeästi. ”Rikot nyt illan teemaa käyttämällä omia rahojasi minun ruokkimiseeni. Mutta kiitos joka tapauksessa.”
Nainen seurasi puoliveristä miestä aina tämän valitsemalle penkille asti ja laskosti sitten itsensä sirosti istumaan toisen viereen. Hän tarttui miehen tarjoamiin pakkauksiin ja availi niiden kansia, vetäen ruuan herkullista tuoksua nenäänsä. Puolivenoirin kommentti ja silmänisku keskeytti kuitenkin naisen kulinaristisen nautinnon alkuunsa ja sai tuon purskahtamaan heleään nauruun.
”Lupaan ja vannon, että kukaan ei kuule tästä illasta mitään muuta kuin äärimmäisen positiivisia asioista. Sinun legendaarisen persoonasi ja avusi mukaan lukien, tietenkin.” Nainen puisteli päätään huvittuneesti ja katsoi miehen lilahtaviin silmiin. Sitten hän loi tälle taas yhden suloisimmista hymyistään ja kävi ruokansa kimppuun.

Kaavittuaan lopulta viimeisetkin riisimuruset kipponsa pohjalta Liya huokaisi tyytyväisenä, ja laski kertakäyttöastiat maahan jalkonsa juuren. Sitten nainen venytteli kuin raukean notkea kotikissa. Hänellä olikin ollut jo nälkä, sillä temppelin tiloissa jumalten pyhien palvelijoiden tuli pitää ruumiinsa puhtaana paastoamalla. Oikeastaan Liyan olisi kuulunut elää tiukalla kasvisruokavaliolla, mutta naisella oli taipumus vähät välittää vanhempien pappien neuvoista heti kun vain pääsi pois näiden valvovien katseiden ulottuvilta. Saatuaan venyttelynsä valmiiksi, nainen noukki maassa lepäävän viskipullon ja viimeisteli ateriansa huikalla savuisen makuista nestettä. Sitten hän suuntasi taas kultaiset silmänsä mieheen.
”Mitäs nyt? Onko sinulla jotain muita heikkouksia jotka vaativat välitöntä huomiotasi?” Naisen silmissä tanssi nauru.

Suryan söi paremmalla ruokahalulla kuin aikoihin. Hän ei muistanut aikaa, jolloin kiinalainen ruoka olisi maistunut ihan näin taivaalliselta, vaikka hyvää se oli joka kerta. Etenkin Suryanin viimeiseksi ja parhaaksi säästämä tulinen nuudelikeitto, jossa oli suuria palasia vihanneksia ja kanaa. Jotenkin Liyan vaarallisentuntuinen seura sai nuudelikeitonkin maistumaan paremmalta kuin ennen, melkein samalta kuin se oli maistunut joskus ensimmäisillä kerroilla. Kaipa se oli totta mitä ihmisillä oli tapana sanoa seurasta ja hyvästä ruoasta.

Suryan loi Liyaan vinottaisen katseen, ryystäen keittoa minkä suinkin ehti.
“Pakkohan mun oli tämä tarjota”, mies sanoi sitten, saatuaan ruokansa nieltyä. Chili poltteli hänen kurkkuaan ja mahaansa, saaden lämmön leviämään Suryanin puoliksi vaihtolämpöiseen vartaloon. Hänen teki melkein mieli kehrätä onnesta tutun tunteen lämmittäessä häntä, mutta onnistuin sentään pidättelemään itseään. Hän nojautui taaksepäin penkillä, heilauttaen rennosti kätensä penkin selkänojalle Liyan selän taakse. Vaikka ele olisi saattanut vaikuttaa kliseiseltä jopa hurmaavimpienkin ihmismiesten toimittamana, Suryan sai sen näyttämään luonnolliselta, jopa asiaankuuluvalta. Hänen pitkät sormensa silittivät kevyinä Liyan olkaa, miehen nakatessa tehokkaasti tyhjentyneen keittoastian penkin vieressä olevaan roskikseen muiden kertakäyttöastioiden seuraan. Sitten tuo kääntyi jälleen papittaren puoleen, kohdistaen katseensa Liyan kultaisiin silmiin.

“On mulla yksi toinenkin heikkous”, Suryan kuiskasi käheästi, nojautuen lähemmäs, pysähtyen vain muutamien millien päähän Liyan pehmeistä, kutsuvista huulista, “kauniit, vaikutusvaltaiset naiset”, puolivenoir päätti lauseensa ja kosketti sitten Liyan huulia omilla viileillä huulillaan, vieden vapaan kätensä naisen kaulalle. Suryan antoi suudelman syvetä kaikessa rauhassa, kuullen naisen sydämensykkeen korvissaan, himoiten tuota useammallakin tasolla kuin vain sillä fyysisellä, jolla kaikki miehet naisia yleensä himoitsivat. Suryan piteli naista paikoillaan, estäen tuota karkaamasta - ihan kuin siitä nyt olisi muka ollut vaaraa - ja samalla tehden heille molemmille selväksi, kuka määräisi tänä yönä tahdin. Suryan ei ollut alistuvaa sorttia, ei tosiaankaan, eikä hänellä ollut aikomustakaan antaa tämän papittaren päästä niskan päälle.

Mies päästi lopulta Liyasta irti, tuon viileiden sormenpäiden viipyillessä kuitenkin naisen kaulan sileällä iholla, kuin tunnustellen kaihoavasti tuon sydämensykettä. Suryan laski lopulta kätensäkin syliinsä, pakottaen pienen, hymyttömän hymyn huulilleen.
“Täällä alkaa tulla vähän kylmä”, mies totesi, venytellen nopeasti ja nousten sitten ylös penkiltä. Vaihtolämpöisyydessä oli omat haittansa, kuten hyvin nopea kohmettuminen ja horrokseen vaipuminen yön laskeuduttua. Siksikin Suryan oli viihtynyt kattoasunnossaan, jonka RtB oli hänelle kustantanut. Siellä oli ollut aina lämmintä. Suryan pyöräytti olkapäitään kertaalleen, saadakseen veren kiertämään kohmeisiin jäseniinsä ja ojensi sitten kätensä Liyalle.
“Eiköhän ole aika mun saattaa sut takaisin sun torniisi”, Suryan sanoi, iskien leikkisästi silmää Liyalle, lähtien sitten kävelemään papittaren vierellä kohti tuon asuntoa. Aika ajoin Sury kysyi suuntaa, mutta muutoin hän oli täydellinen herrasmies, koettaen keksiä puheenaiheita, jotka eivät pilaisi illan jotensakin maagista tunnelmaa.

“Mun täytyy myöntää, että mä en yleensä viihdy ihmisten kanssa ihan näin hyvin”, Suryan sanoi, muistellen lähes kaiholla kaikkia niitä tulisia riitoja, joihin Rose hänet aina ajoi. Rosen ajatteleminen sai Suryanin vastasyntyneen omantunnon jälleen riipimään liitutaulua kynsillään, mutta kovasydäminen venoir osasi jättää tämän ärsyttävän äänen omaan arvoonsa. Station Yard, monien muiden ajan pyörästä tipahtaneiden alueiden tavoin, oli valaistu tuikkivin kaasuvaloin. Hylätyt junanraadot kirjoivat kaukaisempia raiteita, toimien asuinpaikkoina ja nukkumasijoina orvoille ja kodittomille, jotka eivät olleet saaneet muuta kattoa päänsä päälle. Station Yardin toisella reunalla oli rivi rivin jälkeen taloja, jotka muistuttivat mitä tahansa suurempaa esikaupunkialuetta. Talot olivat lähestulkoon poikkeuksetta identtisiä keskenään ja vaadittiin taitoa, että oikea asunto löytyi näiden kloonirakennusten keskeltä. Liya oli kuitenkin asunut täällä ilmeisesti tarpeeksi kauan osatakseen puikkelehtia näiden kaikkien talojen keskellä, löytäen lyhyimmän reitin kotiovelleen.

Suryan pysähtyi pihatien päähän, naurahtaen.
“Onko tää nyt mun pysäkkini, vai aiotko sä kutsua mut sisälle? Jos mä olen ymmärtänyt oikein, niin mun kuuluu ainakin kohteliaisuudesta kysyä, ennen kuin mä paukkaan vaan suoraan sun eteiseen”, Suryan sanoi, hymyillen vinoa hymyään naiselle. Liya oli kuutamon valossakin uskomaton näky, tuon mustien hiusten soljuessa laineina naisen lanteille saakka.