You can run, but you cannot hide (K18)

Ilta oli laskeutunut Portobelloon ja pienten liikkeiden edessä roikkuvat lamput olivat sammuneet yksitellen. Kauppojen etusivujen pimentyessä, niiden takaovet aukesivat kapeille sivukujille, jotka risteilivät hökkeleiden lomassa. Jotkut ovet aukesivat hämärästi valaistuihin takahuoneisiin, joissa aseiden ja huumeiden kauppa kävi vilkkaana. Toisten, himmeän oransseilla valoilla valaistujen ovien edessä seisoiskeli naisia ja nuoria poikia odottaen, että asiakkaat tulisivat ostamaan heidän palveluitaan. Sutenöörit tupakoivat yleensä ovensuussa, pitäen laumaansa tarkasti silmällä.

Eräästä pikkuisesta sivuovesta livahti ulos ketterä varjo. Daeron painoi oven huolellisesti kiinni perässään ja pysähtyi hetkeksi tarkkailemaan kujan tapahtumia ja hengittämään Portobellon yöllistä tunnelmaa. Tämä oli se maailma, johon hän oli Kowloonissa tullut ja kasvanut, se sutenöörien, huumekauppiaiden ja huorien valtakunta, jonka säännöt tulivat jo puolifelician selkärangasta.

Viime aikoina Daeronilla ei ollut ollut aikaa poiketa nuoruutensa maisemiin kovinkaan paljon, sillä Q oli pitänyt hänet kiireisenä muilla alueilla. Tiedustelutehtävä Q:n äärimmilleen viritetyn leikkinuken kanssa oli päätynyt jengin kannalta tuottoisasti, joten Daeron oli saanut ainakin virallisesti anteeksi suurimman osan synneistään. Se, kuinka kurkkuaan myöten täynnä puolifelicia oli siihen, että Q etsi edelleen hänelle mahdollisimman nöyryyttäviä ja hankalia työtehtäviä, olikin sitten toinen asia. Daeronin leukeperät kiristyivät hänen ajatustensa käydessä jengipomossa. Q ei antanut anteeksi eikä unohtanut ja puoliverinen olisi mieluusti etsinyt itselleen toisen työantajan. Kowloonin alamaailmassa vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä, kun edellinen työnantaja oli kaikkien gangsterien kuningas.

Tänä iltana hän oli töissä, tehden vaihteeksi juoksupojan hommia tutuilla kulmillaan. Oli hyvä, että asiakkaat saivat toisinaan nähdä myös ruokaketjussa ylempinä olevien haikalojen kasvot ja niinpä Dearon oli ottanut tavakseen käydä tapaamassa Portobellon pienten bisnesten omistajia aina silloin tällöin. Samalla hän saattoi toimittaa paketin tarvittavia ainesosia kauppatavaran leikkaamiseen tai laimentamiseen. Nyt hänen olisi poikettava suuremmassa varastossa, jonka varjo kohosi sivukujan päässä, aivan tummana ja öljyisenä liplattavan veden rajassa.

Nauttien kujan kotoisasta tunnelmasta, Daeron lähti kävelemään kohti varastoa. Miehen askeleet olivat vaivattomat ja rennot, niiden kissamainen ketteryys kieli jo kauas siitä, ettei tämä kulkija pelännyt henkensä puolesta. Moni muu olisi varmasti näillä kaduilla pelännyt, mutta puoliveriselle miehelle huorien kinastelu kadulla ja narkkarien keskinäinen rähinä kuului työn kuvaan ja oikeastaan jopa rauhoitti tätä. Portobellon kujilla Daeron tiesi täsmälleen, kuka oli, mitä teki ja millä tavoin maaima pyöri.


//Chachako ja Vienna, hopi hop! o/

Kapea oviaukko ja sisältä loimottava oranssi valo maalasivat taustan pitkälle, sorjalle varrelle, joka nojasi ovenkarmiin. Kastanjanruskeat hiukset oli kietaistu puolittain ylös ja koristettu metallisella viuhkanmuotoisella kammalla sekä tuoreilla, suurilla kukkasilla. Naisen iho kiilsi liekkien loisteessa kuin sula kulta, jonka sävyä syvän oranssi, valkoisin kukin kirjailtu itämainen asu vain korosti. Puvun väri korosti silmissä myös turkoosia, saaden naisen silmät kimaltelemaan kuin aurinkoisen valtameren. Oli kuin nainen olisi yrittänyt sulautua joukkoon, mutta se oli täysin mahdotonta. Aivan kuin taidokkaasti hiottu timantti olisi yrittänyt sulautua hiilenkappaleiden joukkoon. Miehet viheltelivät hänelle ohikulkiessaan, vaikka tiesivät tasan tarkkaan, ettei heillä ollut mitään mahdollisuuksia tämänkaltaisen kaunottaren suhteen. Vienna Lafayette piteli käsissään pitkävartista piippua, josta hän oli vastikään imenyt makeantuoksuista savua keuhkoihinsa. Hetken savua pidäteltyään hän antoi sen valua nautinnollisesti suustaan kohti yötaivasta.

Oviaukkoon ilmestyi toinenkin hahmo, korstomainen mies, jonka ihoa peittivät lukuisat tatuoinnit. Mies tarrasi Viennaa käsivarresta, puristaen tarpeettoman kovaa. Kiihkeällä äänellä mies vaati Viennalta jotakin, mutta sai vastauksekseen vain kylmän naurun ja vihaisen katseen.
“Painu helvettiin”, Vienna sähähti, nakaten miestä piipullaan. Hän tarttui kädellään pukunsa helmaan ja astui muutaman askeleen alemmas kadulle. Hän ei ollut tullut satamaan vain kähmittäväksi. Hän etsi jotakuta, jolla ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla hänelle mitään merkitystä, mutta jota hän yön pimeinä tunteina valvoi ja kaihosi. Mikäli kaikki menisi suunnitelmien mukaan, tuo joku olisi täällä pian, ja Vienna halusi olla valmiina. Hän tunsi hermostuksen perhoset vatsassaan, mutta myrkytti ne nopeasti hengiltä. Tunteiluun ei tässä kaupungissa ollut varaa.

Hän oli jättänyt Daeronin jälkeensä. Hän oli lempannut miehen yökerhoon kuin vanhan rievun, jolla ei ollut enää käyttöä. Kenties olisi ollut parempikin, etteivät he olisi enää hakeutuneet toistensa seuraan, mutta Vienna ei voinut itselleen mitään. Hän oli nähnyt Daeronin sittemmin muutaman kerran kaupungilla, mutta onnistunut luikahtamaan toivoakseen ainakin huomaamatta sivukujille. Nyt hän kuitenkin seisoi keskellä katua, varmana siitä, että pian hän seisoisi kasvotusten miehen kanssa. Silmien sininen syveni, kunnes se muistutti yöllistä merta. Odotus Viennan vatsassa muuttui vihan katkeraksi möykyksi, kun eräästä ovenraosta syöksähti kevyesti pukeutunut nainen. Naisessa itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta tuon sanat, “Daeron, vihdoinkin!”, saivat Viennan puristamaan kätensä napakoiksi nyrkeiksi. Turhautuneesti ähkäisten Vienna vetäytyi kadulta rakennuksen kulman taa piiloon, kiroten typeryyttään.

//Täällä ollaan! o/

Daeron askelsi kujaa alas polttaen tupakkaansa rennon ja rauhallisen näköisenä. Jokin puoliverisen viimeaikaisissa kokemuksissa oli saanut aikaan muutoksen tuon sisällä, joka näkyi myös ulos: Daeron oli silmin nähden rauhallisempi, enemmän itsensä herra ja kulutti huomattavasti vähemmän päihteitä kuin joskus aiemmin. Kissapojan ulkonäkö oli muuten ennallaan, mutta ennen niin sotkuisen näköiset mustat hiukset oli nyt leikattu hieman lyhyemmiksi, eivätkä ne enää valahtaneet kulmikkaille kasvoille tai vihreiden silmien peitoksi. Daeronin lehdenvihreä katse oli terävä ja tarkkaavainen ja siitä puuttui sen niin usein aiemmin myrkyttänyt huumeiden aiheuttama huuru.

Edetessään kohti varastoa Daeron nyökkäsi silloin tällöin jollekin ohikulkijalle tai oviaukossa norkoilevalle hahmolle. Oranssin valon edessä keikistelevä tyttö heitti puolifelicialle lentosuukon ja kujersi tätä seuraamaan itseään ovesta sisälle. Daeron hymähti ja iski tytölle hymyillen silmää. Tyttö parka oli vielä niin nuori, ettei tiennyt ketä oli luokseen kutsumassa. Vaikka Daeron ei olisi muutenkaan sortunut tuon tyttösen kaltaiseen lapseen, ihmislapsen vahvasti meikatut kasvot ja hyvin kehittynyt vartalo tuskin olivat 12:sta vuotta vanhemmat, hän oli viime aikoina pysytellyt poissa myös kypsempien naisten luota. Hän oli saanut tarpeekseen siitä draamasta ja turhautumisesta jonka naiset olivat viime aikoina saaneet aikaan hänen elämässään. Niinpä puoliverisen askeleet kulkivat kimmoisasti kaikkien oranssina loistavien ovien ohi.

”Daeron, vihdoinkin!”
Käheän kehräävä ääni sai miehen pysähtymään ja tuon kasvoille nousi pienoinen hymy. Tämän äänen hän tunnisti missä tahansa. Daeron käännähti kohti sivukujaa, josta pitkän huiskea felicia-nainen jo lähestyikin. Nainen oli upea ilmestys, lähes kaksimetrinen kaunotar jonka tummat, tiukoille kiharoille kiertyvät hiukset ryöppysivät puoliselkään. Naisen iho oli tumman maitokahvin värinen ja silmät suuret, kauniit ja kastanjanruskeat. Nyt hän askelsi kohti itseään paljon lyhyempää puoliveristä huikean korkeissa koroissaan ja vartaloa nuolevassa mekossa, joka paljasti miten felician oli puhdasta lihasta ilman milliäkään rasvaa. Nainen oli oikea amazonimallin perikuva.
”Nasha, mitä sä täällä teet?” Daeronin kissamaiset silmät seurasivat naisen liikkeitä, nauttien niiden sulokkuudesta. Hän ei ollut ollut etsimässä naista, mutta ei yllättynyt tämän läsnäolosta satama-alueella. Nashalla oli omat bisneksensä täällä, varsinkin silloin kun hän etsi uusia tyttöjä palkkalistoilleen.
”Olin etsimässä jotain jolla ilta kuluisi nopeammin ja mukavammin.” Nasha kehräsi pysähtyen pikkuruiselta näyttävän puolimeridinin eteen. ”Mutta en voinut kuvitellakkaan että minulla kävisi näin hyvä tuuri. Missä olet oikein piileskellyt muru? En ole nähnyt sinua aikoihin!” Felica kumartui suutelemaan Daeronia poskelle. Mies vastasi tervehdykseen, nakaten samalla tupakan natsansa selkänsä taakse.

Viennan ei ollut laisinkaan hankala uskoa, etteikö Daeron vieraillut satama-alueen laadukkaissa ja vähän vähemmänkin laadukkaissa huorataloissa ihan tavaksi saakka, mutta ajatus lihaksikkaasta, täydellisestä felicia-naisesta ja Daeronista yhdessä aiheutti onton kolon hänen vatsanpohjaansa. Tuollaiselta naiselta Daeron varmasti sai kaiken, mitä halusi. Mitä hänen kaltaisensa heiveröinen - ainakin tuohon soturipetoon verrattuna - ihmisnainen pystyi tarjoamaan miehelle, jonka kanssa naiminen muistutti lähinnä vapaaottelua. Hammasta purren Vienna käännähti äkisti karatakseen sivukujaa pitkin jonnekin, mihin tahansa, muualle kun hän törmäsi siihen tatuoituun korstoon. Miehen poskessa helotti punainen läikkä siinä, mihin Viennan piipun tulipesä oli laskeutunut eikä mies todellakaan näyttänyt tyytyväiseltä. Korsto tarrasi naisen kapeaan ranteeseen ja työnsi tuon edellään kadulle, tuupaten naisen selälleen soraan. Vienna nieli kivunälähdyksen, joka uhkasi seurata terävän soran pureutumista pehmeään ihoon ja kohotti uhmakkaan katseen mieheen. Niin paljon kuin Daeronin ajatteleminen jonkun toisen, paremman sylissä häntä häiritsikin, Vienna näki tämän korston silmissä pelkkää murhaa.

“Heiron”, Vienna kuuli felicianaisen pehmeän äänen kutsuvan. Korsto vilkaisi feliciaa, mutta tuhahti sitten ja keskittyi jälleen Viennaan. Vähän liian myöhään, tosin, sillä viidentoista sentin pituinen piikkikorko mäjähti juuri parahiksi miestä suoraan palohaavaan. Korsto pysyi kuin pysyikin jaloillaan, mutta älähti kivusta. Mielihyvä kiepsahti Viennan sisällä, mutta sen rinnalle oli nousemassa toinen, paljon voimakkaampi tunne.
“Hei mitä…” Nashan pehmeät, kissamaiset askeleet lähestyivät heitä. Selvästi tämä mies oli Nashan piiriin kuuluva tyyppi ja Nasha miehen puolella. Vienna tunsi voimakkaan kouran tarttuvan käsivarteensa, mutta tällä kertaa se kuului Nashalle. Heiron tuijotti Viennaa vihaa leiskuvin silmin, uskaltamatta liikauttaa katsettaan naisesta mihinkään.

Yllättäen Vienna riuhtaisi itsensä irti voimalla, jollaista ei olisi ihmisnaisesta uskonut. Heironin silmät levisivät kauhusta, kun lähes vesikauhuisen näköinen nainen karkasi hänen kimppuunsa, jokainen lihas jännittyneenä taisteluun. Nasha yritti repiä Viennaa irti Heironista, nyt tosissaan, mutta edes felician ylivertaiset voimat eivät auttaneet Heiron-parkaa. Vienna oli kaatanut miehen maahan ja hakkasi tuota nyt nyrkillä naamaan niin lujaa, että jokaista iskua seurasi rusahdus, eikä ollut varmaa kuuluiko rutina hänen kädestään vai miehen naamasta. Vienna huusi täyttä kurkkua päin miehen murskaantuneita kasvoja, pakottaen vihansa tuon lihaan ja vielä syvemmälle. Nasha tarttui Viennaa hiuksista, repien naista nyt irti pelastaakseen Heironin hengen, jossa ei juuri ollut enää pelastamista, kun Vienna käänsi silkkaa raivoa leimuavat silmänsä feliciaan. Mitään ymmärrettävää kieltä Viennan huulilta ei kuulunut, mutta raivokas huuto muuttui matalaksi, eläimelliseksi murinaksi.

”Mulla on ollut kaikenlaisia bisneksiä siellä porhojen puolella, kisu” Daeron virnisti vastaukseksi Nashan kysymykseen kun tervehdykset oli hoidettu. Nasha ja hän tunsivat jo monen vuoden takaa, mutta eivät koskaan olleet sydänystäviä. Petikumppaneita kyllä, sillä Daeron oli ilo silmälle pahimpinakin päivinään ja Nashan porttolaan pöllähtänyt huumekuriirin pentu oli kiihottanut felicianaisen mielikuvitusta. Daeron ei maksanu seksistä, hänen ei tarvinnut, mutta Nashan kaltaisen ammatilaisen kanssa, joka vieläpä sattui olemaan felicia, puoliverisen tyyliin kuuluvat vapaaottelusessiot ylsivät kyllä lähes maksun arvoisiksi. Nashakin tuntui nauttivan puoliverisen tyylistä ja kaksikko olikin pitänyt hauskaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti muutamien viime vuosien aikana.

Daeronin hukkuessa näihin ajatuksiin kauniista kohtaamisista, viimeinen asia jota hän olisi osannut odottaa oli kujan pintaan rämähtävä Vienna Lafayette. Puolifelicialla kesti vain millisekuntteja tunnistaa kadulla makaava nainen ja miehen silmät kaventuivat vaarallisesti samalla kun tuon häntä heräsi eloon viuhtomaan ärtyneesti. Oli huono juttu, että Vienna oli hankkiutunut hankaluuksiin Heironin kanssa. Oli vielä huonompi juttu, että nainen rävähti Daeronin kasvojen eteen näin yllättäen monen kuukauden jälkeen jätettyään hänet pahaan pulaan Q:n kanssa, maksamaan heidän molempien kalavelkoja omasta selkänahastaan.

Ennen kuin puoliverinen ehti estää, Nasha oli jo sekaantunut tappeluun. Daeron ymmärsi kyllä miksi, koska Heiron näytti saavan pahasti turpaansa ihmisnaiselta. Kun Nashan voimakas riuhtaisu sitten käänsi Viennan kasvot Daeronia kohti, tämän silmät kaventuivat entisestään. Hän ei ollut koskaan nähnyt ihmisnaista tuon näköisenä. Yleensä niin hillitty ja hallittu Vienna oli nyt kuin vesikauhuinen, naisen hiukset hapsottivat ja kasvot olivat vääntyneet kauhistuttavaan irveeseen. Kun nainen sitten kadotti kontrollin lopullisesti ja alkoi mäiskimään sutenöörin kalloa sirpaleiksi, Daeron syöksähti draaman keskelle.

Tarttuen Nashaan voimakkaasti takaapäin, hän sysäsi felicinaisen kauemmaksi maassa painivasta kaksikosta.
”Nasha, lähe menemään.” Felicia oli murahtamassa vastaulausetta, mutta Daeron keskeytti hänet alkuunsa. ”Nyt heti, suksi vittuun. Sä näät ihan yhtä hyvin kuin mäkin että Heiron on mennyttä kalua. Jätä tää vosu mulle.” Luoden Viennaan murhaavan katseen Nasha noudatti kuin noudattikin ohjetta ja pinkaisi alas katua. Daeronin silmät pysyivät kiinteästi Viennassa, eikä hän edes katsonut pois juoksevan naisen perään.

Verinen lima, johon oli sekoittunut sisään hakatusta kallosta ulos valunutta mössöä ja kallonsirpaleita, valui pitkin Viennan siroja käsiä. Felicianaisen kädet irtosivat Viennan hiuksista, jättäen ne sekaisiksi. Niitä koristaneet kukat olivat levinneet pitkin katua ja musertuneet kamppailun alle, mutta metallinen kampa roikkui vielä punertavissa suortuvissa. Siniset silmät olivat tummuneet lähes mustiksi ja niistä oli kaikki järki kaikonnut.

Yhtäkkiä naisen sijalla seisoikin mies, puoliksi felicia ja kohteena aivan yhtä kelvollinen. Vienna kävi miehen päälle hoidellakseen tämän nopeasti pois päiviltä ja päästäkseen jälleen naisen kimppuun. Hän suuntasi tiukan potkun Daeronin keskivartaloon, muttei osunut. Sen sijaan hän tunsi, kuinka mies tarttui häntä nilkasta ja kiskaisi hänet kumoon, soran kaivautuessa jälleen kipeästi hänen selkäänsä. Vienna tunsi, kuinka voimakkaat lihakset puristivat hänet kokoon ja pitelivät häntä aloillaan, vaikka hän kuinka vikuroi.

Niinkin siroksi naiseksi yllättävän voimakas Vienna pyrki vielä kertaalleen felicianaisen perään, aikomuksenaan murhata tuokin, mutta vahvat kädet pitelivät häntä aloillaan. Heironin piekseminen oli vienyt Viennan taistelunhalusta pahimman terän, mutta nainen pyristeli silti voimalla Daeronia vastaan. Naisen repeytyneet kynnet raapivat miehen ihoa ja huulilta karkaili vain murinaa ja epätoivoisia huutoja. Niin sekavassa tilassa kuin Vienna olikin, hän oli edelleen vaarallinen ja selvästi Daeronkin tiesi sen.

Viennan silmät käväisivät nopeasti Daeronin kasvoissa ja nainen työnsi koko voimallaan itseään kauemmas miehestä, pyristellen minkä pystyi. Kenkänsä nainen oli pudottanut jaloistaan jo tovi sitten ja hänen pukunsa kallis silkkikangas oli repeytynyt saumoistaan, paljastaen valkeat sukkanauhat. Naisen rinta kohoili kiivaan hengityksen tahdissa ja vielä viimeisenä epätoivoisena yrityksenä päästä Daeronilta karkuun, Vienna upotti valkeat hampaansa miehen olkapäähän. Hän tunsi voimakkaan iskun kasvoillaan, muttei päästänyt irti. Veren maku suussaan ja itku kurkussaan Vienna tuntui painuvan kasaan, nyyhkytysten ravistellessa naisen kehoa. Huuto pakeni jälleen naisen huulilta, mutta tällä kertaa se oli täynnä niin riipivää tuskaa, että vahvempaakin olisi jo hirvittänyt. Vienna vavahteli nyyhkäysten voimasta Daeronin sylissä, verisessä mekossaan ja verta, räkää sekä kyyneliä kasvoillaan.

Aivan niin kuin Daeron arvelikin, Vienna ei hukannut aikaa ennen kuin syöksähti hänen kimppuunsa. Puoliverinen oli kuitenkin valmiina ja nappasi Viennan felicialle lähestulkoon hitaan potkun kiinni ilmasta ja nykäisi voimalla. Nainen rojahtikin takaisin maahan. Daeron hyökkäsi nopeasti naisen päälle, haluten pitää tämän paikallaan enemmän kuin satuttaa. Oli selvää ettei Vienna ollut nyt oma itsensä ja kaikki ne tunteet, joita puolifelicia oli ehtinyt pohdiskella liiankin kanssa naisen katoamistempun jälkeen saivat Daeronin nyt suojelemaan naista niin itseltään kuin Nashankin kostolta.

”Vienna! Helvetti, rauhotu! Mikä vittu sua vaivaa?” Daeron sähisi maatessaan kuin henkensä taistelevan naisen päällä. Hän antoi Vienna kynsiä ja raastaa itseään, tekemättä juuri muuta kuin hillitsi naisen pyristelyä. Oli kuitenkin selvää, että Daeron oli ihmisnaista paljon voimakkaampi. Hän tunsi kuinka toisen vastustelut kävivät heikommiksi eikä osannut odottaa olkapäähänsä uppovia hampaita. Värähtäen kivusta Daeron läimäisi naista kasvoihin.
”Kontrolloi nyt itteäs nainen!” Hän sähähti, pitäen toista edelleen paikoillaan.

Viennan valitus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Daeronin selkäpiitä. Nainen ei kuulostanut edes ihmiseltä, vaan jotain olennolta jolta oli riistetty kaikki järki ja annettu tilalle vain puhdasta tuskaa. Daeron kiepahti istumaan, vetäen Viennan eteensä ja yritti katsoa tätä silmiin. Yleensä niin täydelliseksi hiottu nainen oli nyt pohjattoman toivon perikuva istuessaan siinä parkumassa ruumiin eritteiden raidoittamat kasvot kadun pinnasta likaisina.
”Baby, mitä helvetti?” Daeron kähähti, ja veti sotkuisen naisen itseään vasten. Istuen siinä sataman sivukujalla, hän piti Viennasta lujaa kiinni antaen naisen nyyhkiä ja valittaa itseään vasten, rauhoittaen tätä kosketuksellaan.
”Sshhh, rauhotu, mä oon tässä.” Hän painoi suunsa vasten Viennan punertavia hiuksia ja veti sisäänsä naisen tuoksua. Ei tämän uudelleen kohtaamisen ihan näin pitänyt mennä.

Tästä särkyneestä, surkeasta olennosta ei olisi voinut puhua samana päivänäkään kuin siitä upeasta, itsevarmasta naisesta, joka Vienna yleensä oli. Hyvin, hyvin hitaasti Daeronin ääni, tuoksu ja lämpö tunkeutuivat läpi sen mustan verhon, joka Viennan mielen oli peittänyt. Nainen palasi tajuihinsa, kädet täristen ja voimattomana. Nyyhkytykset lakkasivat, samoin kaikki muu liike. Hetken Vienna istui paikoillaan täysin jähmettyneenä, koettaen saada kiinni jonkinlaisesta järkevästä ajatuksesta. Ainoa ehjä ajatus, joka hänen päässään pyöri oli että se oli tapahtunut taas. Hän oli menettänyt kontrollin. Hitaasti Vienna kohotti päätään, pyyhkien pahinta likaa kasvoiltaan, tajuamatta laisinkaan että vain pahensi tilannetta. Hänen silmänsä osuivat Heironiin ja äkillinen pahoinvoinnin puuska valtasi naisen, pakottaen tuon antamaan ylen.

Vei vielä hetken, ennen kuin Vienna todella tajusi missä oli, kuka oli ja kenen kanssa oli. Hänen vaalenneet silmänsä muistuttivat nyt myrskynharmaata taivasta, mutta hänen silmäluomensa punoittivat, hänen kasvoillaan oli veriroiskeita ja hänen meikkinsä olivat valuneet.
“Voi lu.. Dae.. Daeron..” Viennan kasvoille syttyi aito huoli miehen hyvinvoinnista, ja hän kohotti kätensä koskettaakseen puolifelician kasvoja vain tajutakseen, että hänen sormistaan valui edelleen tahmaista limaa.
“Voi paska”, Vienna ähkäisi, pakokauhu rinnassaan. Tämä oli kaikkein painajaismaisin tilanne, johon Vienna saattoi itsensä kuvitella. Daeronin ei todellakaan ollut tarkoitus koskaan saada tietää Viennan tästä puolesta yhtään mitään. Nainen yritti kömpiä ylös, mutta hänen pukunsa pitkä helma tarttui hänen polvensa alle ja repeytyi vielä pahemmin, saaden aikaa kiukkuisen puuskahduksen. Tämä tästä vielä puuttui. Vienna vääntäytyi pystyyn horjuvin jaloin ja hoiperteli vähän kauemmas Daeronista ja väkivalloin murhaamastaan miehestä. Näky sai Viennan yökkäämään uudestaan, mutta mitään ei enää noussut ylös, kevyesti nautittu lounaskin oli jo mennyt menojaan.

Vienna peruutti hitaasti vasten läheisen rakennuksen seinää, etsien katseellaan jonkinlaista pakotietä, vältellen kaikin voimi Daeronin katsetta. Nyt hän oli menettänyt tuonkin. Daeron piti hänessä siitä, ettei hän antanut tunteidensa viedä, ja nyt se kaikki oli mennyttä. Kuinka sekaisin pitäisi olla, että pystyisi unohtamaan episodin, joka oli kaikesta päätellen ollut äärimmäisen verinen. Daeronin olkapäätä koristava veriläikkä oli todiste siitä, että Vienna oli käynyt myös puolifelician kimppuun.
“Minä.. minä..” Vienna takelteli, koettaen kaikin voimin siirtää pukunsa oranssia kangasta pitkien sääriensä suojaksi. Hänen oli ollut tarkoitus vietellä kyllä Daeron, mutta ihan näin itsestäänselvä hän ei sentään halunnut olla. Tuskinpa sekään, että Vienna oli yltäpäältä Heironin veressä, lisäsi hänen viehätysvoimaansa. Vienna puri hampaansa yhteen ja kohdisti sitten jäätävän tuijotuksen Daeroniin. Hän oli menettänyt mahdollisuutensa, mistä tässä nyt sitten ikinä olikaan kyse, joten nyt Vienna voisi enää vain varmistaa, ettei Daeron johdattaisi Akatemian ajokoiria hänen jäljilleen.
“Jos lausut tästä yhdenkään sanan kenellekään, vannon kaikkien jumalten nimeen, että tapan sinut paljain käsin”, Vienna sähisi Daeronille, yrittäen puskea pintaan kaiken arvokkuutensa, joka hänellä vielä oli jäljellä.

Daeron näki tajunnan hitaasti hiipivän takaisin naisen harmaisiin silmiin ja huokaisi sisäisesti helpotuksesta. Samalla puolifelician ajatukset kävivät ylikierroksilla, kun hän analysoi äskeistä tilannetta. Viennan käytöksessä oli jotain niin tuttua, niin perin juurin daeronmaista että miestä värisytti. Nuorempana, nurkkaan ahdistettuna ja äärimmilleen kidutettuna puoliverisen omassa päässä oli vain napsahtanut ja viimein se oli johtanut tekoon, joka aiheutti hänen karkottamiseensa aavikkoklaanista. Daeron muisti aina kaiken, mitä oli kohtausten aikana tehnyt, mutta menetti kaiken itsehillinnän niiden aikana ja oli päätynyt tekemään hirvittäviäkin tekoja myöhemmässä elämässään Kowloonin kaduilla. Vuosien varrella hän oli kuitenkin oppinut kontroilloimaan säröilevää mieltään ja kuohuvaa feliciavertaan – ainakin yleensä.

Daeron pyyhkäisi Viennan käden ajatuksissaan pois kasvoiltaan, aivan kuin nainen olisi ollut pieni lapsi joka kosketti jotain kiellettyä. Päästämättä irti toisen kehosta hän punnitsi tilannetta. Nasha saattaisi tulla takaisin, eikä puoliveristä kiinnostanut selittää toiselle, mitä hän teki kadulla halailemassa Heironin tappajaa. Tämä tuskin oli se, mitä felicia oli ajatellut Daeronin sanoessa hoitavansa tilanteen Viennan kanssa.

Miehen katse oli tälle omituisen rauhallinen ja mietteliäs, kun hän katsoi ihmisnaisen räpiköintiä seinää vasten. Hän näki Viennassa itsensä, eikä tuntenut vähääkään pelkoa tai kuvotusta toista kohtaan. Päinvastoin. Naisen sähistessä uhkauksensa vasten puolifelician kasvoja, Daeronin silmiin syttyi tutumpi, hiukan ivallinen katse ja miehen huulet kaartuivat vinoon hymyyn.
”Usko mua, ei ketään näillä kaduilla kiinnosta niin paljoa yks kuollut felicianarkki. Paitsi ehkä Nashaa, mutta anna mä hoidan sen”. Puhuessaan Daeron nousi vaivattomasti seisomaan, näyttäen vähää välittäen olkapäässään tihkuvasta haavasta. Hän lähestyi Viennaa varmoin ja nopein liikkeen, antamatta toiselle tilaisuutta kavahtaa karkuun.
”Sulla ja mulla on vähän juteltavaa” Daeron tokaisi kuivasti, samalla kun kaappasi toisen syliinsä yhdellä sulavalla, salamannopealla liikkeellä. Hän ei välittänyt vähääkään ihmisnaisen mahdollisesta vastustelusta tai rimpuilusta, vaan puristi rähjääntynyttä daamiaan rintaansa vasten kuin pikkulasta. Aivan kuin toinen ei olisi painanut mitään, eikä tämän pyristely olisi edes häirinnyt puolifeliciaa, Daeron lähti kävelemään nopein askelin kohti suurta varastorakennusta.

Saavuttuaan rakennuksen ovelle, hän piti toisella kädellään Viennan kurissa, samalla kun taiteili toisella ranteessaan olevan, kulkusirun sisältävän korun oven viereiselle tunnistuslaatalle. Kone hurahti kevyesti ja ovi sihahti auki. Räjähtänyttä kantamustaan suojaten Daeron livahti sisään ovesta, suoraan pieneen toimistontyyppiseen huoneeseen. Siellä hän pudotti Viennan vanhalle ränsistyneelle nahkasohvalle, samalla kun ovi liukui kiinni heidän takanaan.

”Nyt paikka. Mä haen sulle jotain millä sä voit siistiytyä.” Daeron katosi pieneen sivuhuoneeseen, mutta palasi pian mukanaan paketillinen kosteuspyyhkeitä ja suhteellisen siistin näköinen fleecehuopa. Hän nakkasi ne sohvalla kyhjöttävälle naiselle ja veti itse tuolin sohvan eteen, istuutuen sille hajareisin nojaten kyynerpäänsä tuolin selkänojaan. Miehen olemus oli rento, aivan kuin käynnissä oleva tilanne olisi ollut maailman tavanomaisin.
”Selitäppäs mulle nyt mitä helvettiä just äsken tapahtui ja liittyykö tää jotenkin siihen, että ne korstot tuli ampumaan mua haulikolla meidän mukavan hotelliyön päätteeksi ja hakkas mut sitten toosaksi sillä sivukujalla?”

Vienna etsi pakotietä tajutessaan Daeronin lähtevän häntä kohti, mutta oli epäonnisesti onnistunut sulkemaan itsensä pitkää, tasaista seinää vasten. Hänen ajatuksensa olivat edelleen sekaisin äskeisen episodin jäljiltä, puhumattakaan siitä, ettei hänellä ollut harmainta hajua tapahtumien kulusta. Hän muisti hämärästi kyllä saapumisensa satamaan ja laittautumisensa jotakin oikein erityistä varten, eikä hänellä ollut epäilystäkään etteikö se jokin erityinen liittynyt Daeroniin, nyt kun mies kerran tuossa seisoi. Tokkuraiset ajatukset katkesivat lyhyeen kun Vienna kaapattiin väkeville käsivarsille kuin mikäkin pikkukersa - tai kevätmorsio - eikä nainen mahtanut itselleen mitään pyristellessään kaikin voimin irti Daeronista. Voimia ei ollut tosin enää paljoakaan jäljellä, ja häpeä riipi Viennaa niin, ettei tuo uskaltanut pian edes katsoa Daeroniin päin.

Vienna oli hiljaa kiitollinen kun varastohuoneen hämärä kietoi heidät syleilyynsä. Vielä kiitollisempi hän oli, kun Daeron päästi hänet otteestaan. Vanha nahkasohva tuoksui pölyn ja nahan lisäksi joltain muulta, epämääräiseltä. Vienna ei todellakaan halunnut tietää, mikä tuo kolmas elementti oli. Hän yritti nousta jaloilleen, mutta hänen polvensa pettivät ja hän lysähti sohvan ohi lattialle. Vaimeasti kiroten hän hilasi takamuksensa lattialta ylös, takaisin sohvanreunalle. Hän veti syvään henkeä ja pyyhki käsillään kasvojaan, tajuten liian myöhään käsiensä tilan. Kuivunut verimuru sotki vain lisää hänen ennestäänkin kaoottisia kasvojaan, mutta Viennan oli nyt enää vaikea välittää.

Vienna tuijotti hetken polvelleen laskeutunutta fleecehuopaa ja vieressään pötköttävää kosteuspyyhepakkausta. Värisevin käsin hän tarttui pyyhepakkaukseen ja kiskoi siitä muutaman, ryhtyen hitaasti, huolellisesti ja täsmällisesti puhdistamaan käsiään. Hän ei pitkään aikaan vastannut Daeronille mitään, pyyhki vain hartain ottein käsiään ja pian kasvojaan. Käytetyt, veriset kosteuspyyhkeet kerääntyivät hänen jalkoihinsa. Sitten Vienna nousi seisomaan, otti muutaman askeleen Daeronin luo, käänsi tälle selkänsä ja siirsi sotkuiset hiuksensa sivuun, odottaen, että Daeron avaisi puvun vetoketjun. Nainen antoi oranssin silkkipuvun valahtaa jalkoihinsa ja asteli sitten takaisin sohvan luo, siivoten veren myös muualta iholtaan. Tyytyväisenä lopputulokseen Vienna istuutui jälleen sohvalle ja kietoi fleecehuovan valkeiden pitsisten alusvaatteiden verhoaman vartalonsa suojaksi. Sohvan nurkkaan käpertynyt nainen oli vain varjo siitä Viennasta, jonka tuo yleensä antoi Daeronille näkyä.

"Tämä on se syy, miksi olen Tazzyrian kaikkein halutuimpien rikollisten listalla. Tämä on se syy, miksi en voi asettua aloilleni tai kiintyä kehenkään. Tässä on se syy, miksi olen aina yksin. Ja kyllä, tämä on myös syy siihen, miksi sinua on kohdeltu niin kaltoin kuin on", Vienna puhui hiljaa, mutta pehmeästi. Hän oli onnistunut kasaamaan itsensä sen verran, että pystyi sentään puhumaan ymmärrettävästi, vaikkei edelleenkään suostunut katsomaan Daeroniin päinkään. Tuolissaan istuva puolifelicia vaikutti olevan ihan normaali, joten kenties se mies sieltä kadulta ei ollut kukaan tavattoman tärkeä, mutta Vienna ei silti voinut mitenkään tietää, etteikö ollut onnistunut satuttamaan jotakuta toista. Puhumattakaan siitä, että oli kääntynyt Daeronia vastaan.

"En tiedä mistä tämä johtuu, mutta joskus... joskus minulla vain napsahtaa, eikä minulle jää mitään muistikuvaa siitä mitä olen tehnyt. Se hotelliyö..." Viennan suunpieleen hiipi pienenpieni hymy tuon muistellessa vanhoja hyviä aikoja, "...se oli tarpeeton riski. Minun ei olisi koskaan pitänyt sekaantua sinuun. Sen oli tarkoitus jäädä yhteen kertaan, eikä sen todellakaan ollut tarkoitus kestää tuntitolkulla. Tiesin asettavani sinut vaaraan, mutten ajatellut sitä. Sinusta..." Vienna kohotti kasvonsa kattoon, purren huultaan niin ettei olisi enää itkenyt, "...sinusta on niin perkeleen vaikeaa päästää irti." Vienna tunnusti viimein, katsoen mihin tahansa muualle kuin Daeroniin. Hänen kurkkunsa tuntui karhealta, puhumattakaan siitä palasta, joka siellä painoi. Vienna selvitti kurkkuaan, laskien katseensa käsiinsä, jotka lepäsivät fleecevilttiin kietoutuneina hänen sylissään.

Daeron avasi kuuliaisesti naisen rähjääntyneen puvun ja arvioi nopeasti Viennaa takaapäin tämän tassutellessa takaisin sohvalle. Ihmisnainen oli yhtä hyvässä kunnossa kuin aina ennenkin, eikä ollut näyttänyt kärsineen suuriakaan vahinkoja Herionin käsittelyssä. Veri, joka oli paakkuuntunut pitkin Viennan kehoa ei selvästikään ollut tämän omaa, vaikka Daeron olisi tunnistanut sen jo tuoksusta. Feliciaveri haisi jotenkin orgaanisemmalle kuin ihmisveri, villimmälle ja mystisemmälle eikä siinä ollut ihmisrodulle tyypillistä metallin katkua. Daeron kietoi hajamielisesti häntänsä tuolin jalan ympärille seuratessaan toisen puhdistautumisprosessia. Hänen mieleensä nousi kuva kissasta, joka tapon jälkeen nuoli itseään puhtaaksi saaliin verestä. Hän hymähti itsekseen mielikuvalle. Kuinka feliciamainen ajatus.

Viennan aloitettua selityksensä, Daeron nyökkäsi.
”Toi selittää aika paljon. Siis siitä miksi sä oot haluttu Tazzyriassa ja miksi ne gorillat koki tarpeelliseks käyttää niin paljon voimaa sunlaisen heitukan nappaamiseen. Siellä hotellissa.”
Daeron kaivoi povitaskustaan tupakka-askin, koputteli rauhassa savukkeen hyppysiinsä, sytytti sen ja puhalsi savut kohti kattoa ennen kuin jatkoi.
”Kaikki toi muu paska mun kaltoinkohtelusta onkin sitten ihan turhaa. Luuletko sä oikeesti etten mä koskaan saanut oo pahemmin turpaan kuin siellä hotellissa? Tai että sä voisit pistää mut hengiltä yhtä helposti kun sen itseään täynnä olevan kusipään tuolla kujalla? Tai siis… Ethän sä mitään nättiä jälkeä tehnyt mut tota tapahtuu.”

Daeron imaisi uudestaan savukettaan ja katsoi naiseen tutkivasti.
”Mä en tiedä mistä noi sun kohtaukset johtuu, mutta mä tiedän mitä sä tarkotat. Niin kuin mä sanoin, sitä sattuu itse kullekkin.” Daeron hymyili vinoa hymyään, kerraten mielessään kaikkia niitä kertoja, kun hän oli itse päätynyt hakkamaan jonkun kalloa seinää vasten tai kuinka hänet oli jouduttu repimään väkivalloin pois jonkun kimpusta. Olipa syynä sitten hänen oma feliciaverensä, nuoruuden kovat kokemukset tai yksinkertaisesti hallitsematon temperamentti, väkivaltaiset purkaukset eivät olleet maailmanloppu Daeronin maailmassa, vaan välttämätön elämään kuuluva paha.

Viennan viimeiset sanat saivat Daeronin korvat värähtämään ja tuon katseen terästäytymään entisestään.  Sitten hänen huulillaan leikkivä hymy levisi kiusoittelevaksi.
”Sulle kävi aika helposti päästää musta irti siellä klubilla. Enkä mä oo kuullut susta mitään näinä kuukausina kun mä oon saanut yksin raataa paskahommia joita Q on heitellyt mun suuntaan sun katoamistemppus jälkeen.” Hän nojautui syvemmälle selkänojalle, roikottaen savuketta suussaan, katsoen Viennaa huikaisevan vihreillä silmillään.
”Ei mua kiinnosta kuulla miksi sun pitäis suojella mua. Mua kiinnostaa paljon enemmän kuulla, miksi susta tuntuu ettet sä pääse musta irti? Paitsi tietysti siksi, ettei kukaan oo koskaan nainut sua paremmin kuin mä.” Puolifelicia virnisti suorastaan julkeasti.

Daeronin huulilta sana “heitukka” satutti enemmän kuin Vienna olisi osannut odottaakaan, vaikka olihan nainen toki tuollaiseen kielenkäyttöön tottunut. Hän oli toki haukut ansainnutkin, jätettyään Daeronin pinteeseen yökerhoon, jonka ajatteleminenkin sai himon kuumat aallot lyömään naisen sisällä. Siitähän Daeronin ei tosin tarvinnut tietää mitään. Vienna tuijotti tiiviisti paljaita varpaitaan, joiden kynnet hän oli huolella maalannut helmiäisenvalkeiksi. Hän oli joutunut itselleen todella epätyypilliseen tilanteeseen, eikä tiennyt, miten siitä selviytyisi.

“Ihan turha aukoa päätä, Gwaval”, Vienna sähähti, miehen ottaessa puheeksi yökerhon tapahtumat. Hän tiesi ihan yhtä selvästi kuin Daeronkin, että oli syypää kaikkeen, mitä Daeronin niskaan mahdollisesti oli Q:n taholta sittemmin vyörytetty, mutta Vienna ei ollut niitä naisia, jotka painoivat päänsä ja anelivat anteeksiantoa. Ei edes silloin, kun istui vieraassa tilassa lähestulkoon alasti.
“Sinä tiesit tasan tarkkaan mihin ryhdyit kanssani etkä voi todellakaan olla niin typerä, että kuvittelisit minun arvottavan sinut oman onneni yläpuolelle”, Vienna ei edelleenkään katsonut mieheen, mutta ainakin hänen ääneensä oli palannut sitä vanhaa kunnon taisteluntahtoa.
“Voihan sitä paitsi olla, ettei suorituksesi ollut läheskään niin tyydyttävä kuin sen olisi pitänyt olla, mikäli olisit halunnut saada minusta irti kaiken, minkä perässä olit”, Vienna sanoi, kohottaen nyt uhmakkaasti leukansa, tummansiniset silmät kiivaina Daeronin vihreisiin pureutuen.

“Sitä paitsi en sano, että minusta enää tuntuisi siltä. Sinä olet vain kätyri, Daeron. Todella seksikäs, myönnettäköön, muttet todellakaan niin hyvä kuin kuvittelet olevasi”, nainen tuhahti, nousten sohvalta yhä huopaan kietoutuneena. Daeronille suuttuminen auttoi Viennan päätä selkiytymään ja vaikka kohtaus ja siitä aiheutunut täydellinen nöyryytys kirvelivät edelleen naisen mielessä, hän ei todellakaan ollut antamassa periksi Daeronin kaltaiselle tyypille. Vienna mulkaisi Daeronia, miehen ylimielistä ilmettä ja irvailevaa hymyä, jotka saivat hänet yhtä aikaa märäksi ja raivon partaalle. Kiukuspäissään Vienna kuroi heidän välisensä etäisyyden kiinni ja tarttui napakalla otteella Daeronia paidanrinnuksista.
“Paskahommiinhan sinut on palkattu, eikö? Tyytyisit sitten osaasi etkä valittaisi kuin mikäkin kakara”, Vienna sähisi, kasvot miltei kiinni Daeronin omissa. Niin lähellä, että miehen tuoksu valtasi hänen aistinsa ja sekoitti pakkaa entisestään. Vienna puri hampaansa yhteen ettei olisi suudellut miestä juuri niin raivokkaan ahnaasti, kuin hänen mielensä teki.

Daeron antoi toisen mesota sama ylimielinen virne huulillaan. Hän oli samaan aikaan iloinen siitä, että hänen tuntemansa Vienna oli palannut takaisin elävien kirjoihin, samalla huvittunut siitä millaisen reaktion toisessa aiheutti. Vaikka Vienna ei ehkä sitä aavistanut, naisen erittämät adrenaliinin ja halun feromonit kutittivat kissapojan nenää. Daeron oli nyt täysin vesiselvä eikä huoneessa ollut häiriötekijöitä. Kaikki hänen aistinsa olivat täysin keskittyneitä Viennaan.

Ihmisnaisen sanat puolifelician puutteellisesta suorituksesta saivat tämän nauramaan ääneen.
”Kuinka monta kertaa sä tulit, kaks, kolme? Beibi, sä ja mä tiedetään molemmat ettet sä olis mulle mitään tietoja antanut vaikka mä olisin nainut sut seitsemänteen taivaaseen yhtä monta kertaa kun siellä sviitissä.” Daeron tunsi nykäyksen nivusissaan ajatellessaan heidän hotellisa viettämäänsä vuorokautta. Hän tiesi yhtä hyvin kuin Viennakin, ettei seksi muiden kanssa ollut tuntunut samalta sen jälkeen. Olipa Daeron sitten sortunut kuinka viehättävän naisen petiin tahansa, hänen mielessään välähtelivät kuvat hänen päällään ratsastavasta Viennasta, jonka rinnasta valui huumaavalta tuoksuva verinoro.

Juuri ennen kuin naisen kädet tarrasivat Daeronin t-paitaan, hän napsautti tupakan loppunsa pois käsistään huoneen nurkkaan. Hän vaivautui tuskin korjaamaan asentoaan, kun Vienna sähisi sanat suoraan hänen suuhunsa. Nopeammin kuin ihmisnaisen silmä ehti rekisteröidä, Daeron kuitenkin ponnahti ylös tuolistaan potkaisten sen jalkojensa välistä taaksepäin samalla kun vetäisi naisen lantiosta vasten itseään. Vienna huomasi nopeasti olevansa painettuna puolialastomana lähes kivuliaasti vasten puoliverisen vaatettua kehoa, samalla kun tuon huulet olivat vain millimetrejä naisen omista. Daeronin silmissä läikkyi nauru ja himo.
”Kumpi sut saa kuumemmaksi, se, että mä olen sun ylhäisyytes mielestä niin paljon alempana kuin sä ja silti sä et voi lopettaa mun ajattelemista vai se, että sillonkin kun sä oot tollanen rähjäävä bitch sä tiedät, että mä haluun silti vaan naida sun aivot pihalle?”  Hän kehräsi vasten toisen huulia.

Toisella nopealla liikkeellä hän työnsi naisen vasten sohvan vieressä olevaa seinää, pitäen voimalla kiinni tuon hartioista ja painaen lantionsa kiinni tämän vartaloon. Viennalle ei voinut jäädä epäselväksi, että hän puhui totta omasta himostaan naista kohtaan.
”Mm?” Daeron hyrisi, kallistaen vähän päätään toisen kasvoja vasten, varoen vahingossakaan koskettamatta huulillaan Viennan täyteläistä suuta.

Vienna oli aiemmin törmännyt vain enemmän tai vähemmän aineissa olleeseen Daeroniin, eikä tämä selväjärkinen puolifelicia ollut laisinkaan yhtä vietävissä kuin Vienna oli kenties olettanut. Daeron oli myös huomattavasti vaarallisempi, voimakkaampi ja nopeampi kuin pöllyssä ollessaan, ja sen Viennakin sai huomata. Fleeceviltti sai mennä menojaan Daeronin kaapatessa naisen kuumaan syleilyynsä.

Daeronin feliciamaisissa, nopeissa ja notkeissa liikkeissä ja tuon tavassa potkaista tuoli kolisten taakseen oli jotakin niin järkyttävän seksikästä ettei Vienna tajunnut edes pistää hanttiin miehen puristaessa hänet kiinni itseensä. Sen sijaan hänen sormensa herpaantuivat hiukan, toisen käden noustessa kuin vaistomaisesti Daeronin hiuksiin ja toisen taas tarratessa uudestaan tiukemmin miestä paidasta. Viennan huulet olivat itkun jäljiltä turvonneet ja punaiset, ja tuon katse oli kuin liimautunut Daeroniin. Valkeisiin, aivan selvästi todella kalliisiin liiveihin pakatut rinnat kohoilivat kiivaan hengityksen tahdissa vasten miehen rintaa.
“Sä oot niin vitun turha”, Vienna murisi miehelle, yllyttäen tahallaan tuota, kiusaten saadakseen jälleen yliotteen. Huomaamattaan Vienna sortui myös puhumaan erilailla, kuin Daeron. Miehellä oli tähän aristokraattiseen naiseen todella, todella huono vaikutus.

Viennan huulilta karkasi terävä parahdus Daeronin tuupatessa hänet vasten kylmää seinää, mutta mitä kipua se olikaan aiheuttanut pyyhkiytyi saman tien pois hänen tuntiessaan kuuman sykkeen valkeita pikkuhousujaan vasten. Vienna oli näykkäisevinään Daeronin huulta, mutta antoi tuon kuitenkin väistellä, kunnes nappasi miehen hiuksista kunnon otteen ja upotti hampaansa uudestaan miehen kaulanjuureen, tällä kertaa tieten tahtoen ja kovin erilaisin tarkoituksin. Pian hampaita seurasi pehmeä kieli, joka nuoli pintaan kihonneet veripisarat. Vienna kuljetti huuliaan pitkin Daeronin kaulaa.
“Vihaan sua niin paljon”, Vienna kuiskasi, puraisten sanojensa vakuudeksi vielä Daeronin korvanlehteä, tuntien tuon korvarenkaiden metallin kielellään. Vienna päästi irti Daeronin hiuksista vain yrittääkseen repiä tuolta paidan pois päältä, tavoitellen samalla huulillaan miestä. Tiiliseinä raapi hänen selkäänsä, mutta sillä ei ollut mitään väliä nyt, kun Daeron oli tässä.

Puolifelicia antoi Viennan pyristellä ja kiusata seinää vasten, työntäen naista vain lantiollaan lujemmin vastan seinää. Daeronista tuntui siltä, kuin hänen kivikova elimensä olisi voinut milloin tahansa karata niin hänen omien farkkujensa kuin Viennan kalliiden hepeneidenkin kankaan läpi. Hän halusi työntyä naiseen ja satuttaa tätä, antaa tuon muistaa mitä olikaan menettänyt kaikkina näinä kuukausina.

Naisen terävät hampaat saivat Daeronin värähtämään kivusta ja mielihyvästä. Viennan kieli ja huulet lähettivät hitaamman, nautinnollisen väristyksen läpi koko puoliverisen kehon ja sai tämän hieraisemaan naista kovempaa vasten karheaa tiiliseinää.  Kun Vienna yritti pyristellä irti miehen otteesta riisuakseen tämän paidan Daeron naulasi naisen vasten seinää, painaen nälkäisen suudelman tämän suulle, omistaen tuon koko kehollaan ja huulillaan. Vaikuttamatta edes hengästyneeltä, hän rikkoi suudelman ja katsoi toista silmiin, aivan kuin pilkaten ja haastaen toisen lapsellista raivoa.
”Kumpaa sä vihaat enemmän, tätä?” Uusi nälkäinen, polvia notkauttava suudelma. ”Vai tätä?” Pitäen edelleen vasemmalla kädellään kiinni Viennan olkapäästä, Daeron kurotti oikean kätensä hyväilemään naisen sykkivää jalkoväliä. Pitäen toista vaivattomasti paikallaan vain yhdelläkin kädellä, Daeron kyykistyi naisen eteen, vetäen samalla alushousut pois tämän jaloista.
”Ja sä varmaan inhoisit sitä, jos mä tekisin näin?” Puoliverinen kehräsi, ennen kuin nuolaisi nautinnollisesti Viennan märkää vakoa karhealla kielellään. Melko varmana siitä, että oli saanut toisen pysymään pakoillan pakottamattakin, hän liutti molemmat kätensä tarttumaan kipeästi naista lantiosta, nautiskellen samalla uudelleen tämän mausta.

Saatuaan naisen kiemurtelemaan nautinnosta ja tuntiessaan tuon lantion lihasten jännittyvän lähestyvää orgasmin enteillen, Daeron kiepautti ihmisnaisen ympäri ja painoi tämän kasvot seinää kohti. Samalla hän livautti auki farkkujensa vetoketjun ja työntyi tuohon lähes väkivaltaisesti takaapäin, riisumatta edes housujaan. Puolifelician toinen käsi väänsi Viennan käsivarren tämän selän taakse pitämään naisen paikallaan, samalla kun toinen hakeutui tämän leualle ja huulille, jotta tuon kauniit kasvot eivät raapiutuisi tiiliseinän karheaan pintaan. Daeron painautui vasten naista nautiskellen tämän sykkivästä kuumuudesta. Hänen huulensa hakeutuivat Viennan vasemmalle korvalle.
”Sano mulle nyt että sä vihaat mua, tai että kukaan muu saisi sua näin märäksi” Hän kehräsi naisen korvaan, näykäten sitä kevyesti. ”Sulla on ollut tätä yhtä kova ikävä kuin mullakin.”

Daeronin varmat, vaativat otteet olivat omiaan kiihottamaan miehiä pyörittelemään tottunutta naista entisestään. Miehen vaativat suudelmat täyttivät naisen sisältä jonkin kolon, jonka olemassaoloa tuo ei ollut aikaisemmin edes tajunnut ja saivat Viennan janoamaan aina vain lisää. Himosta sumeat silmät painuivat puoliksi kiinni Daeronin sormien koskettaessa Viennan halusta herkkää klitorista ja puristuivat sietämättömästä nautinnosta kiinni kun miehen sormia pian seurasi tämän kieli, taidokas ja nopea kuten Daeron muutenkin. Vienna oli aivan orgasmin reunalla, tunsi sen jo alkavan selkärankansa juuresta, kun Daeron päättikin hoitaa homman eri tavoin.

Tuntiessaan miehen kivikovan elimen tunkeutuvan sisäänsä Vienna ei pystynyt enää pidättelemään itseään. Hänen huuliltaan purkautui nautinnollinen huuto räjähtävän orgasmin myötä. Onneksi Daeron piti hänestä kiinni, muutoin Vienna olisi valunut värähteleväksi mytyksi lattialle. Mies ei kuitenkaan tuntunut olevan läheskään valmis, eikä Viennakaan ollut todellakaan saanut tästä vielä tarpeekseen. Toisella kädellään hän nojasi tiiliseinään, pitkät hiukset valuen pitkin selkää, metallinen kampa aikoja sitten lattialla pudonneena ja toisen Daeron oli taivuttanut nautinnollisen kivuliaasti naisen selän taakse. Hänen sykkivä kehonsa vaati lisää, mutta Vienna ei ollut varma, kestäisivätkö hänen jalkansa sellaista. Vienna käänsi päätään kuullakseen jokaisen sanan, jonka puolifelicia suustaan päästi. Vienna pakotti huuliltaan naurahduksen, tuupaten Daeronin irti itsestään takamuksensa äkillisellä liikkeellä. Miehen liukuminen ulos aiheutti hetkellisen tyhjän tunteen, mutta asian laita korjaantuisi kyllä pian. Nainen tempaisi nopealla, voimakkaalla liikkeellä Daeronin eteensä, piittamaatta siitä, että miehen tiukka ote hiersi hänen ranteensa palojäljille. Vienna painautui nyt vuorostaan miestä vasten.
“Sä olet ihan uskomaton”, nainen huohotti, itsekin hiukan epävarmana sanojensa merkityksestä. Sen sijaan hän työnsi Daeronin istumaan sohvan käsinojalle ja kippasi tuon sitten siitä yli, kiskoen samalla mieheltä housut jalasta.

“Mutta ihana kuulla, että sun on ollut mua ikävä”, Vienna kehräsi, liu’uttaen kättään pitkin Daeronin reittä, kohti kovana seisovaa elintä. Hän odotti, että Daeron sai sohvalla hiukan paremman asennon ennen kuin asettui tuon päälle kontilleen. Hänen hiuksensa sivelivät miehen paljasta ihoa ja hänen huulensa piirtelivät kuvioita, kunnes löysivät jälleen miehen huulet. Suudelma oli ahne ja täynnä pakkautunutta himoa väliin jääneiltä kuukausilta. Seksi muiden kuin Daeronin kanssa oli ollut pohjattoman tylsää.

Malttamattomana Vienna asettautui Daeronin ylle, härnäten hetken, ennen kuin päästi Daeronin jälleen sisäänsä. Hän lukitsi miehen reisillään niin, ettei tuo päässyt toviin liikkumaan, nautiskellen vain siitä tunteesta, jonka Daeronin kanssa oleminen toi. Vienna nuolaisi sormiaan ja hyväili sitten ensin rintojaan hitaasti, kiusaten, leikkisä pilke silmissään, ja liu’utti sormet sitten alas hävylleen, päästämättä Daeronia edelleenkään liikkumaan. Hänen sormiensa liikkeet kiihtyivät ja hänen kasvoilleen nousi hitaasti ilme, joka kertoi orgasmin olevan jälleen tuloillaan. Hän puristi miestä reisiensä välissä, pakottaen tuon elimen pysymään sisällään ja ottamaan vastaan orgasmin mukanaan tuomat supistukset. Vienna nakkasi rinnoilleen valuneet hiuksensa sulavalla liikkeellä selkänsä taa ja kohdisti kiusoittelevan katseen Daeroniin.
“Mun on myönnettävä”, Vienna sanoi himosta kähentyneellä äänellään, “että susta saa kaikkein eniten hupia.” Tuo päätti lauseensa nauruun.

Daeron ei ehkä ollut odottanut Viennasta löytyvän vielä näinkin paljon ruutia ulkona tapahtuneen selkkauksen jälkeen, mutta hänen olisi pitänyt tietää paremmin: tätä naista ei ollut aliarvioiminen. Vienna kuitenkin yllätti puolifelician liikkeillään ja tajuttuaan mitä toinen halusi, Daeron antoi kaataa itsensä sohvalle. Potkaisten itsensä käsinojaa vasten suoremmaksi sohvan narisevalle nahkaiselle pinnalle, hän odotti mielenkiinnolla, mitä tuleman piti.

Onneksi Vienna ei tuottanut pettymystä tai antanut miehen odottaa kauaa vaan seurasi pian tämän perässä. Nauttien toisen kosketuksesta Daeronin kädet hakeutuivat hyväilemään tuon rintoja ja kylkiä, nousten sitten tarttumaan Viennan sotkuisiin hiuksiin. Puolifelicia vastasi suudelmaan samalla kiihkolla, aivan kuin olisi halunnut kuluttaa naisen huulet loppuun suutelemalla niitä.

Daeron päästi irti naisen silkkisistä kutreista kun tuo nousi hänen päälleen. Puoliverisen huulilta pääsi nautinnollinen huokaus tämän nähdessä Viennan yllään koko komeudessaan. Tässä hänen uniaan piinannut mielikuva nyt oli, vihdoin elävänä hänen kehonsa päällä. Hän tunsi kalunsa työntyvän naisen sisään ja malttoi itsekin hetken vain nautiskella siitä, että sai taas tuntea toisen lämmön, omistaa toisen koko kehon omallaan. Vihreät silmät olivat nauliutuneet Viennaan ja Daeronin korvat värisivät tämän kuunnellessa naisen päästämiä huokauksia. Hän hengitti syvään naisesta uhkuvaa himon, hien ja feromonien tuoksua ja tunsi hukkuvansa tähän hetkeen, jota hän oli jo niin kauan kaivannut.

Tuntiessaan naisen huipun lähestyvän ja viimein orgasmin supistukset kalunsa ympärillä, Daeron naukaisi käheästi. Hän oli vähällä tulla jo tuntiessan naisen mielihyvän, mutta pidätteli kuitenkin omaa orgasmiaan. Hän halusi pitkittää tätä mahdollisimman kauan. Katsoen toisen halusta sumentuneisiin silmiin Daeron nauroi itsehillinnän kiristämällä äänellä.
”Ei kukaan muu osaa naida sua niin kuin sä oikeesti haluut niiden tekevän.” Tarttuen naisen lantioon puolifelicia kiepautti tämän kevyesti alleen selälleen, ilman että heidän kehonsa joutuivat eroon toisistaan. Hänen kätensä hakeutuivat uudelleen Viennan hiuksiin, punoen punertavat kiharat sormiensa lomaan ja raastaen naisen pään näin vasten sohvaa, pakottaen tuon katseen omiin silmiinsä.

Katsoen kiinteästi toisen kasvoihin, Daeron työntyi naisen sisään voimalla yhä uudelleen ja uudelleen.
”Sä ja mä” Puolifelicia puoliksi kehräsi, puoliksi murisi, tahdittaen sanansa lantionsa liikkeisin. ”Ollaan ihan samanlaisia” Työntyen naisen sisään syvemmälle, kovempaa, hän kumartui suutelemaan tuon huulia rajusti, puraisten terävällä kulmahampaalla toisen alahuuleen maistaakseen naisen huumaavan makuisen veren suussaan.
”Sä oot yhtä sekasin kuin mäkin.” Daeron kuiskasi sanat ihmisnaisen huulille, samalla kuin tunsi oman orgasminsa lähestyvän. Pystymättä enää hillitsemään itseään Daeron imaisi toisen verisen alahuulen suuhunsa ja valitti käheästi lauetessaan naisen sisään.

Edelleen herkkänä edellisen erän jäljiltä Vienna alistui Daeronin pyöriteltäväksi. Miehen lujat työnnöt ja huumaava tuoksu päihittivät mennen tullen kaiken kivun, tuskan ja nöyryytyksen, jota Vienna oli joutunut kokemaan viimeisten tuntien aikana, peittäen kaiken muun tunteen alleen, jättäen pintaan vain Daeronin, puolifelician lihaksikkaan vartalon ja läheisyyden aiheuttaman huuman. Katse kiinnittyneenä mieheen Vienna tunsi tuon sanat sisällään, tiesi niiden olevan totta.
“Älä enää koskaan jätä mua”, Vienna kuiskasi juuri ennen kuin Daeron hukutti hänet suudelmaan, johon nainen vastasi vähintään yhtä kiihkeästi, työntäen omaa lantiotaan miehen lantiota vastaan. Daeronin sormet hiuksissaan Vienna tunsi olevansa enemmän kotona nyt kuin kertaakaan näiden väliin pudonneiden kuukausien aikana. Tuntiessaan Daeronin tulevan, Vienna vetäisi syvään henkeä ja kaivoi risaiset kyntensä Daeronin selkään.

Vienna kiemurteli miehen alta, asettuen Daeronin ja selkänojan väliin. Kolo oli pieni, mutta niin oli toisaalta nainenkin. Vienna kohotti sormensa hyväilemään Daeronin leukapieltä, varovasti, aivan kuin olisi nyt koskettanut tätä vasta ensimmäistä kertaa. Kumpikaan ei ollut sanonut mitään kovin suurta ja silti tuntui siltä, kuin palaset olisivat loksahdelleen kohdilleen. Heistä ei kenties ollut sitä myöntämään, mutta Vienna ja Daeron kuuluivat yhteen. Vienna ujutti jalkansa Daeronin jalkojen väliin, käpertyen mahdollisimman lähelle miestä. Sylikkäin makoilu ei ollut kuulunut heidän aiempiin tapoihinsa, eikä Vienna ollut varma tämän järkevyydestä nytkään. Mikään ei ollut muuttunut - Vienna oli edelleen jahdattu rikollinen, Daeron edelleen Q:n kätyri, ja he olivat molemmat yhä vaarassa. Siitäkin huolimatta Vienna olisi antanut vasemman kätensä, jos olisi voinut vain nukahtaa tähän. Sellaista ei kuitenkaan saanut tapahtua.

“Ihan hyvä suoritus, Gwaval”, Vienna mutisi, nousten istumaan. Hän kietoi käsivartensa koukistettujen polviensa ympäri, paljastaen Daeronille pitkän, vaalean selän, jonka keskellä kulki sievä rivi nikamia. Nainen käänsi päänsä sivulle, ihastellen puolifelician täydellistä vartaloa ja tuuheaa, tyytyväisenä keikkuvaa häntää. Hän piirsi sormellaan kuvion miehen reiteen ja pakottautui sitten nousemaan sohvalta, alastomana ja miehen eritteet reisiään pitkin valuen. Vienna nappasi käteensä pyyhepakkauksen, nyppi siitä muutaman ja pyyhkäisi enimmät nesteet jaloiltaan, ennen kuin kääntyi keräilemään vaatteitaan. Hän tuijotti närkästyneenä hetken silkistä valmistettua pukuaan, miettien mitä sille voisi tehdä. Hän nappasi työpöydältä veitsen ja viilsi hameesta helman irti, pujahtaen sitten pukuun.
“Sulkisitko vetoketjun?” Hän kysyi, nyt täysin omaksi itsekseen palanneena, kylmänä ja rikkoutuneena, mutta kauniina.

Viennan luultavasti vahingossa lipsauttamat sanat rekisteröityivät puolifelician tajuntaan vasta hänen toivuttuaan hetken tajunnan räjäyttävästä orgasmistaan. Kissamaiset silmät säpsähtivät hänen vieressään lepäävään naiseen ja Daeron puristi toisen tiukasti lähemmäs itseään, suukottaen tuon päälakea. Vai oli Viennakin repsahtanut häneen yhtä pahasti kuin hän itse naiseen. Se selitti paljon toisen katoamistempusta sekä siitä, ettei Daeron ollut kuullut kaunottaresta pihaustakaan näiden kuukausien aikana. Hän saattoi vain kuvitella kuinka kova pala nämä tunteet saattoivatkaan Viennan kaltaiselle jääkuningattarelle olla, kun ne ajoivat hänet itsensäkin raivon partaalle.

Naisen noustessa ylös, Daeron kurottui kaivamaan käsinojalle ryttäytyneiden housujensa taskusta savukeaskinsa, ja sytytti tupakan katsoen Viennaa ohuen savun läpi. Toisen puhdistautuessa puoliverinen puhalteli rennon mietteliäitä savurenkaita kohti kattoa, kuitenkaan irrottamatta katsettaan naisen puuhista. Kun toinen sitten peruutti pyytämään palvelusta, Daeron nousi istumaan, siirsi loppuun palaneen tupakkansa lattialle, sipaisi mekon vetoketjun kiinni ja veti sitten Viennan syliinsä istumaan, selkä vasten omia kasvojaan. Daeronin häntä kietoutui kevyesti tuon lantion eteen kuin estääkseen toista nousemasta.
”Kerrataanpas vielä. Sä oot juoksennellut siellä sun täällä viimeiset muutamat kuukaudet kilahtelemassa randomaille vastaantulijoille, hakaten ne tuusan nuuskaksi ja sitten itkenyt itses uneen kun mä en oo ollut mailla halmeilla?”
Puoliverinen sipaisi naisen hiukset tuon niskan taakse ja suuteli kevyesti toisen siroa kaulaa.
”Koska niin paljon kuin mua inhottaakin myöntää se, toi ei kuulosta kauheen erilaiselta kuin mitä mä oon harrastanut viime aikoina.” Hän mumisi, kuljettaen huuliaan aivan kuin huomaamattaan pitkin toisen silkkistä ihoa.

Siirtäen häntänsä pois naisen sylistä, hän antoi Vienna vapauden valita halusiko hän jäädä istumaan puolifelician syliin, vai karata kauemmaksi.
”Ja mitä sä ajattelit nyt tehdä? Mikä on pakomestari Vienna Lafayeten seuraava suunnitelma?” Daeron puhui pehmeästi ja rauhallisesti, vaikka ivallinen huvittuneisuus ei ollut koskaan kaukana miehen äänestä.

Vienna oli jo aikeissa astella kauemmas Daeronista ja miehen houkuttelevasta vaarasta, kun tunsi tuon kädet lanteillaan ja huomasikin pian istuvansa miehen sylissä. Tuntien samaan aikaa ristiriitaista halua jäädä ja karata, Vienna nyppi lankoja hameensa helmasta, nauttien Daeronin pehmeän hännän tunnusta käsivarsiensa paljasta ihoa vasten. Miten joku noin lämmin ja pehmeä saattoikin olla välillä niin kylmä ja kova? Vienna käänsi päätään ja laski leukansa olalleen, katsoen alaviistoon. Reissussa rähjääntyneenäkin Vienna oli patsasmaisen kaunis ja tiesi sen kyllä hyvin. Hänen suunsa kaartui hymyyn, joka tavoitteli ylimielisyyttä, mutta onnistui näyttämään sen sijaan lähes pelkästään onnelliselta Daeronin lypsäessä hänestä sanoja ulos.
"Älä viitsi sekoilla, Daeron", Vienna mutisi, nautiskellen miehen huulista ihollaan. Hänen omien huultensa välistä karkasi värisevä huokaus, joka kieli kyllä naisen tunteista enemmän kuin tuon sanat.

Daeronin siirtäessä häntänsä sivuun, Vienna nousti vastentahtoisesti seisomaan. Niin paljon kuin hän olisikin halunnut jäädä miehen syleilyyn, hän ei voinut sallia tämänkaltaista heikkoutta itselleen. Vienna käännähti kuitenkin ympäri ja nosti Daeronin kädet oranssin silkin peittämille lanteilleen.
"Minua inhottaa", nainen sanoi, katsellen Daeronin kasvoja pitkien silmäripsiensä lomasta, "olen kuvottava ja likainen, Daeron", Vienna jatkoi sitten, kuljettaen sormeaan pitkin Daeronin kissamaisen korvan reunaa.
"Tahdon kotiin ja kylpyyn, mutta mietin..." Vienna laski varovaisesti polvensa sohvanreunalle, laskeutuen lähes Daeronin kasvojen tasalle. Hän kohotti kädellään tuon leukaa ja kosketti miehen huulia omillaan. "Tahtoisitkohan sinä tulla käymään luonani?" Daeron oli juuri saanut osakseen kenties suurimman luottamuksenosoituksen, jonka Vienna tälle pystyi suomaan. Vienna ei todellakaan paljastanut majapaikkansa sijaintia kenelle tahansa, ihan vain jo siitäkin syystä, että halusi pysyä hengissä. Daeron saattoi edelleen pelata vastustajan pussiin, mutta elämä ilman puolifeliciaa ei ollut elämisen arvoista, sen verran Viennakin oli heidän eronsa aikana tajunnut.

Odottamatta Daeronin vastausta siinä pelossa, että tuo kieltäytyisi, Vienna suoristautui nopeasti ja etsi katseellaan kenkiään, tajuten vasta sitten, ettei niitä ollut lähimaillakaan. Hän vältti katsomasta mieheen astellessaan päättäväisesti kohti varastotilan ovea. Jos Daeron ei seuraisi, niin sitten ei. Viennalla ei ollut aikomustakaan paljastaa tunteidensa voimakkuutta pahoittamalla mielensä moisesta, tai ainakaan näyttämällä sitä toiselle. Ovelle päästessään Vienna kuitenkin tajusi, ettei pääsisi ovesta ulos ilman Daeronia. Naisen sileille poskille nousi kevyt puna ja tuo painoi otsansa vasten oven metallia.
"Ovi", Vienna sanoi hiljaa, kääntäen kasvonsa kohti Daeronia ja naputtaen etusormellaan oven pintaa. Nolostuksesta punehtuneille kasvoille nousi virne, jolla tuo ilmaisi tajuavansa itsekin tilanteen huvittavuuden. Samassa hän tajusi myös sen, että Daeron oli edelleen alasti.
"Sinä saat minut ihan sekaisin", Vienna tunnusti huvittuneena, peittäen kasvonsa kädellään piilottaakseen typerän ihastuneen hymynsä.

Daeron nauroi vastan Viennan huulia.
”Kyllä mä voin lähteä sua kylvettämään.” Hän kehräsi. Hän oli jo hamuamassa naista uudelleen syliinsä tällä kertaa antaakseen toiselle enemmänkin kuin sen kevyen suukon jonka tuo oli juuri painanut puolifelician huulille, mutta Viennan noustua seisomaan hän tyytyikin naamiomaan liikeen rennoksi venyttelyksi.

Viennan suunnattua varaston ovelle, Daeron virnisti sanomatta mitään. Hän oli laskenut sen varaan, ettei nainen voinut karata huoneesta teille tietämättömille ollessaan vielä puolipsykoottisessa tilassa. Niinpä puoliverinen odottikin nyt mielenkiinnolla, miten toinen oli päättänyt suorittaa tavanomaisen dramaattisen poistumisensa. Viennan inhimillinen huolimattomuus, joka kertoi Daeronille siitä että ihmisnaisen tunteet olivat pahasti järkkyneet. Hän halusi ajatella, että syynä oli heidän äskeinen sananvaihtonsa eikä kujalla tapahtunut välikohtaus.

Daeron suoristautui sohvalle aivan kuin esitelläkseen alastoman vartalonsta koko komeutta naisen katseen alla.
”Selkeesti” Hän vinkkasi toiselle silmää. Pitämättä suurtakaan kiirettä, hän poimi ensin housunsa selkänojalta ja veti ne jalkaansa. Sitten hän sujautti nahkaiset nilkkurinsa jalkoihinsa ja poimi t-paitansa ja nahkatakkinsa lattialta samalla kun suuntasi Viennan luokse ovelle. Virnistäen naiselle hän vilautti tunnistuslaattaa lukitusmekanismin edessä ja ovi aukesi sihahtaen pienesti. Daeron astui ulos ovesta kissamaisen ketterästi olettaen että toinen seurasi perässä.

”Otetaanko me taksi, vai asutko sä jossain tässä lähellä? Mulla saattaa olla vähän turhan kova työ yrittää puolustaa suat on näkösenä näillä kujilla ellet sä sitten halua leikkiä mun pokaa tänä iltana” Daeron kaivoi jo valmiiksi esiin kommunikaattorinsa ja iski Viennalle leikkisästi silmää. Kaduilla, jonka kaikki naiset olivat kaupan tähän aikaan illasta Viennan lyhyeksi nyrhitty hame näytti suorastaan säädyttömän kutsuvalta.

Vienna ihaili Daeronin alastonta vartta niin kauan kuin mies sitä hänelle esitteli, ihmetellen mielessään, miten tuollainen namupala saattoi edes olla olemassa. Joku muu olisi saattanut miettiä tuuriaan kun oli onnistunut nappaamaan tuollaisen vonkaleen, mutta Viennalla ei ollut omasta vetovoimastaan mitään harhaluuloja. Eikä selvästi Daeronillakaan, Vienna huomasi hiukan alahuultaan purren. Hetken hänen vatsassaan pyöri levoton ennakkoaavistus siitä, mitä tuleman pitäisi.

Daeronin avattua oven Vienna livahti viileään yöilmaan ja nuuhki kaupungin tuoksuja nenäänsä.
“Ihan niin kuin en osaisi pitää itsestäni huolta”, Vienna tuhahti vastaukseksi Daeronin epäilyihin. Nainen ojensi hetkisen epäröinnin jälkeen kätensä puolifelicialle ja nyökäytti päätään menosuuntaan.
“Se on ihan tässä lähellä”, Vienna sanoi, yllättäen vähän itsensäkin. Viennan kaltaisen ylvään kauneuskuningattaren ei todellakaan olisi kuvitellut asuvan keskellä satama-alueen porttoloita ja juottoloita, mutta niin se vain oli. Tartuttuaan Daeronia kädestä Vienna lähti johdattamaan miestä kohti rantaa. Ei mennyt kauaakaan kun satama-alueen valot jäivät kaukaiseksi tuikkeeksi ja Vienna oli kolmestaan Daeronin ja meren kanssa. Yötaivas oli kirkas ja kesäisen vaalea, mutta täynnä tähtiä. Kovin lähellä loistava suurempi Sara-k’anin kahdesta kuusta valaisi veden tyyntä pintaa, kun taas sen pikkusisar loisti hiukan tummempana ja kauempana. Viennan silmät heijastivat tummanturkoosia merta. Nainen kaivoi varpaansa hetkeksi rannikon vaaleaan hiekkaan, hengittäen suolaista meri-ilmaa. Merelle katsoessa oli helppo unohtaa takana kohoavan kaupungin kamaluudet ja vaarat, saattoipa hetkeksi jopa luulla planeetan olevan pelkästään kaunis.

Vienna jätti hiekkaan jalanjäljet kulkiessaan rantaviivaa kohti kauempana kohoavaa, villikasvuston peittämään kivikkoa. Heidän tullessaan pienen puron luo Vienna kääntyi kulkemaan puroa vastavirtaan, pidellen yhä Daeronia kädestä. Hän vilkaisi nopeasti olkansa yli, tarkistaakseen että Daeron oli yhä halukas seuraamaan. Kasvuston varjot peittivät heidät ja puron viileä vesi hautasi heidän jälkensä, joista loputkin meri huuhtoisi tiehensä pian.
“Minua jännittää. Olet ensimmäinen mies jonka koskaan tuon kotiin”, Vienna naurahti kevyesti, kulkien tasaisin askelin hämärää puronvartta.

Hetken kuljettuaan he saapuivat aukealle, jonka poikki kulki kirkasvetinen puro. Aukean toisessa reunassa rehotti valtava pensas, jonka suuret valkeat kukat levittivät ilmaan huumaavaa tuoksuaan. Aukean toisella laidalla oli ränsistynyt, puoliksi vajonnut hökkeli, jonka hirret olivat alkaneet jo sammaloitua.
“Tervetuloa matalaan majaani”, Vienna sanoi, leikkisä ilme kasvoillaan. Hökkelissä ei ollut edes verhoja ikkunoissa. Vienna päästi irti Daeronin kädestä ja kiersi hökkelin sivua pitkin sen taakse, raottaen kädellään köynnösverhoa, joka kätki suojiinsa salakuljettajan luolansuun. Epävarma katse silmissään Vienna vilkaisi Daeroniin, sujahtaen sitten köynnösten lomasta peremmälle luolaan.

Naisen pehmeät askeleet vasten luolan lattiaa peittävää pehmeää hiekkaa kuuluivat etenevän peremmälle, eikä aikaakaan kun nainen palasi luolan suukäytävää pitkin takaisin, sytytellen paperilyhtyjä, jotka valaisivat himmeästi käytävää.
“Tuletko?” Vienna kysyi, vinkaten peremmälle luolaan. Vienna tassutteli edeltä, esitellen käsiensä eleillä luolan osat, joita oli oikeastaan vain kaksi. Luolan ominaisuuksiin kuului pulppuileva kuumavesilähde, joka toimitti pesutilan virkaa, kun taas suurempi kolo toimitti makuuhuoneen virkaa. Käytävältä erkani vielä yksi kapoinen sivukäytävä, mutta sitä Vienna ei erikseen esitellyt Daeronille. Viennassakin oli selvästi jonkinlaista romantikon vikaa, sillä makuuhuone oli koristeltu yllättävän naiselliseksi. Vienna oli asetellut esiin lukuisat pukunsa ja korunsa, täyttäen yhden luolan seinistä kimalluksella. Toisella seinustalla oli kaksoisvuode, joka oli haudattu herkullisen pehmeisiin tyynyihin ja pehmeisiin kankaisiin. Oli helppoa kuvitella jääkuningatar kauneusunilleen noiden tyynyjen keskelle.
“Mitä pidät?” Vienna kysyi, kääntyen Daeronin puoleen.
“Jos kerrot tästä kenellekään, vannon ettet näe enää päivänvaloa”, nainen lupasi, vaarallinen hymy huulillaan. Hän otti muutaman askeleen lähemmäs Daeronia ja sipaisi tuon rintapieltä.
"Totta puhuakseni olen juuri nyt niin sanotusti asuntojen välissä. Edellinen paloi maan tasalle", Vienna tokaisi huolettomasti, lähtien sitten tassuttelemaan kohti kylpykuoppaa.
"Voin pestä selkäsi, jos tahdot?" Vienna vilkaisi vielä viettelevästi olkansa yli Daeroniin, ennen kuin pujahti luolan kaarteen taa.

Daeron sujautti kommunikaattorin takaisin taskuunsa ja kohautti olkiaan. Hän oli tosiaan ajatellut Viennan asuvan Shadow Pearlissa vähintään yhtä mukavasti kuin hän itse, mutta toisaalta satama oli varmasti helpompi paikka pysyä poissa epämieluisten katseiden tieltä. Hän antoi naisen tarttua käteensä ja lähti seuraamaan tuota toisen johdattamaan suuntaan. Toisella kädellään Daeron kuitenkin taiteili taskustaan tupakka-askinsa, sillä ulkona kävely ilman savuketta tuntui aivan liian pahalta rangaistukselta.

Puolifelicia seurasi naista hieman kummastellen rantahiekkaan. Missä ihmeen merenneidon salaluolassa Vienna oikein asui? Hänen askeleensa tuottivat tuskin minkäänlaista ääntä, vaikka puoliverisen kengät jättivätkin syviä kuoppia pehmeään hiekkaan. Daeronkin nuuski meri-ilmaa mielissään. Hän ei ollut tottunut meren suolaiseen tuoksuun kasvaessaan aavikolla, mutta Portobellon kujilla siitä oli tullut erottamaton osa hänen maailmaansa Kowloonissa. Hän piti sen raikkaudesta ja lupauksesta siitä, että veden toisella puolella saattoi olla mitä tahansa jännittävää. Mutta että se oli ja pysyi juuri siellä: kaukana, veden toisella puolella tavoittamattomissa ja tietämättömissä.

Kaksikon saapuessa puron varteen Deron höristi hieman korviaan ja kuunteli pienessä metsikössä kuuluvia ääniä. Pienet eläimet rapistelivat kasvuston seassa ja puro solisi hiljaa uomassaan. Siitä oli aikaa kun hän oli ollut hetkeäkään poissa kaupungin likaisilta, ihmisen rakentamilta kaduilta. Tämä pieni pala luontoa tuntui uskomattomalta ja melkein luonnottomalta kaiken sen metallin, lasin ja saastan jälkeen. Daeronin silmät kiiluivat hieman metsän hämärässä ja mies näytti lähes joltain sademetsässä saalistavalta kissaeläimeltä. Hänen kasvonsa olivat sulaneet rentoon ja valppaaseen ilmeeseen. Puoliverinen nautti selvästi olostaan luonnon helmassa.

Aukealla Daeron seisahtui hetkeksi ja nauroi pehmeästi. Jos hän olisi saanut arvata, missä ihmisnainen majaansa piti, tämä olisi ollut listalla viimeisten joukossa. Onneksi tuo ei ollut kaivanut matalaa majaansa hökkelin raunioihin, vaan johdatti miehen sen takana aukeavaan luolaan. Aistit edelleen valppaina hän seurasi Viennaa luolan suuaukosta sisään.

Daeron pysähtyi keskelle luolaa, tutkien naisen asunnon jokaista yksityiskohtaa. Tavassa, jolla tuo oli luolan sisustanut oli jotakin hyvin Viennamaista, mutta toisaalta se taas näytti viimeiseltä paikalta, jossa Viennan kaltainen, parhaaseen tottunut nainen asusteli.
”Mä tykkään. Tässä on jotain alkukantasta ja helppoa. Sopii ihan mun pirtaan” Puolifelicia virnisti vastaukseksi naisen kysymykseen. ”Sulle tää taas näyttää vähän liiankin primitiiviseltä. Ootko sä varma ette kaipaa Shadow Pearlin palatseihin?”

Naisen yrittäessä hetkellistä katoamistemppua, Daeron hyppäsi nopeasti heitä erottavan välimatkan kiinni. Kaapaten naisen syliinsä jos kolmannen kerran tämän illan aikana puoliverinen nauroi vapautuneesti.
”En mä oo se, joka on kieriskelly ruumiineritteissä ja mudassa pitkin Portobellon katuja. Tuu tänne” Kuuntelematta naisen vastaväitteitä Daeron potki jalastaan kenkänsä samalla kun asteli kuuman lähteen viereen nainen sylissään.
”Mennäänkö molemmat vai alotatko sä?” Mies virnisti ja oli tiputtavinaan naisen suoraan hiljalleen poreilevaan veteen.

Vienna kietaisi henkensä hädässä käsivartensa Daeronin niskaan tuon uhatessa heittää hänet suoraan kuumavesialtaaseen ja päästi huuliltaan puoliksi riemastuneen, puoliksi kauhistuneen huudahduksen.
“Älä viitsi pelleillä!” Vienna sanoi, pyristellen alas, todella kuvitellen, ettei Daeron ollut tosissaan. Hänen huvittunut, mutta helpottunut ilmeensä muuttui kauhuksi, kun Daeron todella tiputti hänet altaaseen vaatteineen päivineen. Molskahduksen saattelemana Vienna upposi kuumaan veteen, pyristellen pian pintaan kuin hukkuva koira.

“Sinä senkin..” Vienna pärski, pyyhkien hiuksia kasvoiltaan. Hän rämpi veden halki Daeronin luo, nappasi tätä äkkinäisellä otteella housun lahkeesta ja kiskaisi miehen mukanaan altaaseen, ehtien vain hädin tuskin itse pois alta. Kastuneen kissapojan näkeminen kirvoitti ilmoille ilahtuneen, tyttömäisen naurun, jonka Vienna tukahdutti nopeasti tajutessaan, kuinka typerältä oikein kuulosti.

Vesi oli tarpeeksi syvää niin, että siinä saattoi uida, ja Vienna lipui veden halki Daeronin luo tuon päästyä pintaan, kietoen kätensä ja jalkansa miehen ympäri.
“Niistä Shadow Pearlin palatseista…” Vienna lirkutti, koskettaen Daeronin otsaa omallaan ja houkutellen tuon sitten vetiseen suudelmaan, siirtäen kätensä miehen vyötäisille riisuakseen tältä paidan. Märkä vaate vastusteli, mutta saatuaan sen miehen yltä Vienna taivutti päätään, painaen suudelman Daeronin kaulanjuureen. Suudelmaa seurasi pieni lemmenpurema, ja Vienna liu’utti kielenkärkeään ylös miehen märkää kaulaa. Kevyet suudelmat seurasivat Daeronin leukaluun kaarta ja päätyivät uudelleen miehen huulille.

Viennan suu taipui leikkisään hymyyn, mutta hänen sydämensä hakkasi hänen rinnassaan niin kuin Daeronin läheisyys olisi saanut sen jälleen eloon.
“Ei sinulla sattuisi olemaan tiedossa palatsia, johon voisin asettua valtiattareksi?” Vienna kuiskasi vasten Daeronin huulia, etsien miehen katsetta silmillään. Daeron oli arvannut ihan oikein, luola oli kyllä ihana retriitti kaupungista, mutta Vienna kaipasi synkkää kaupunkia ympärilleen joka ikisenä hetkenä, jonka joutui olemaan siitä erossa. Kowloon oli ottanut hänet vastaan silloin, kun hän oli kaikkein eniten kaivannut piilopaikkaa, ja oli pitänyt hänet enemmän tai vähemmän kätkössä siitä lähtien.

Naisen kauhunsekainen järkytys sai Daeronin purskahtamaan nauruun. Puoliverinen oli liian keskittynyt omaan huviinsa, eikä siksi reagoinut tarpeeksi ajoissa farkkuihinsa kurottavaan käteen. Päästäen pienen, yllättyneen ulvahduksen mies rämähti suoraan altaaseen naisen seuraksi, pärskäyttäen vettä tieltään äärimmäisen epäsulokkaalla tavalla. Daeron ilmestyi pintaan hitaasti, katsoen naista ilmeellä joka oli omituinen sekoitus murhanhimoa ja naurua. Koska Viennakin näytti uitetulta koiralta, häntä ei juurikaan nolottanut oma pulahduksensa vaatteet päällä. Sen sijaan kissapoika luimisteli sitä, että ihmisnainen oli päässyt yllättämään hänet niin helposti.

Mies kietoi kätensä Viennan jäntevän vartalon ympärille ja veti tuon itseään vasten. Hän suuteli naista syvään, rauhassa ja nautinnollisesti. Heidän ympärillään pyörteilevä kuuma vesi tuntui ihanalta vasten lämpöä rakastavan aavikon kasvatin kehoa, eikä naisen ripustautuminen hänen ruumiinsa jatkeeksi haitannut tilanneetta ollenkaan. Hän antoi Viennan riisua paitansa ja heitti sen sitten altaan reunalle. Paita laskeutui hiekalle läsähtäen.

Daeron nautti Viennan kosketuksesta, muttei epäillyt hetkeäkään, etteikö toisen hellyyden puuskaan ollut joku erityinen syys. Niin paljon kuin hän naista halusikin ja jopa rakasti, hän ei ollut niin tyhmä, että olisi sokeasti luottanut Viennan motiiveihin ja tämän hyvään sydämeen. Niinpä hän odotti uteliaana, mihin toinen lähtisi tilannetta kuljettamaan nyt kun he olivat saapuneet tuon valtakuntaan. Kauan Daeronin ei tarvinnutkaan odottaa, kun vastaus alkoi paljastua hänen silmiensä edessä.

Vastaukseksi märän valtiattarensa kysymykseen, Daeron nauroi käheästi vasten tuon huulia.
”Millaseen palatsiin sä haluaisit asettua? Q:n kartanoon? Johonkin kivaan bordelliin madamiksi? Mun kattohuoneistoon?” Puolifelicia näykkäsi naisen huulia kevyesti, aivan kuin kertoakseen tälle, että näki tuon pelin läpi.

Painaen toisen kauemmaksi itsestään, Daeron liukui altaan reunaan ja jäi siihen nojaamaan, toinen kyynerpää lähteen kiviselle reunalle nostettuna. Hän katsoi naiseen smaragdisilmät kimaltaen. Miehen ilme oli utelias ja ehkä hiukkasen haastava.
”Pelataans nyt tällasta peliä. Sä kerrot mulle vähän enemmän ittestäs ilman sitä hirveetä draamaa jossa sä aikasemmin olit. Mä lupaan vastatat niihin kysymyksiin mihin sä haluat vastauksia.” Daeron kallisti päätään kevyesti. ”Äläkä kuvittelekkaan uivas tänne ja yrittäväs harhauttaa mua luolanainen, niin kiva kun sua onkin naida mä haluun pari vastausta siihen mitä haluut ja tarttet just nyt ja mikä mun osa siinä on?”