You can run, but you cannot hide (K18)

Ihmisnaisen purkaus sai puolifelician rämähtämään nauruun ihan tosissaan. Se yllätti hieman hänet itsensäkin, sillä Daeron ei yleensä nauranut, ellei lukuun otettu miehen ivallisia naurahduksia. Nyt hän ei kuitenkaan mahtanut mitään sille, että meridineille täysin normaali ruoka aiheutti toiselle tuollaista tuskaa. Daeron ei ollut tottunut jakamaan aterioitaan ihmisten kanssa ja vaikka olikin uumoillu, että nainen saattaisi reagoi voimakkaammin mausteisiin ei hän ollut osannut odottaa näin dramaattista reaktiota.
”Mä lupaan ja vannon että tää on mulle ihan normaalia safkaa.” Hän pudisteli huvittuneesti päätään, kurottaen kätensä laiskasti selkänsä taakse estimään maustetupakka-askia, siirtämättä katsettaan naisesta.

Vaikka Vienna itse saattoi pitää kuuman ruuan nostattamaa hikihuntua epäseksikkäänä, Daeronille se oli kaikkea muuta. Hänen nenänsä värähti hieman hänen haistaessaan naisen suolaisen, feromonien täyttämän tuoksun. Viennan kierrettyä sitten pöydän toiselle puolelle puolifelicia antoi toisen nostaa kätensä lanteilleen. Vetäytyen hieman kauemmas naisen kasvoista, hän nojautui kohti tuon solisluuta. Kuljettaen kieltään hitaasti kuin nautiskellen, Daeron nuoli naisen makua karhealla kielellä suuhunsa aina tuon solisluusta kaulan kuoppaan asti.
”Mm, sä maistut melkein yhtä hyvältä ku toi liha.” Hän kiusasi käheästi naisen korvaan, kaivaen samalla kynsiään huolimattomasti toisen lantion lihaksiin.

Sitten, täysin varoittamatta hän työnsi naisen hellästi mutta päättäväisesti hieman kauemmas itsestään nojaten itse taaksepäin, taikoen mausteisen tupakan huulilleen ja sytyttäen sen.
”Kunhan mä oon polttanut tän röökin ja antanut ton ruuan vähän laskeutua mä lupaan että nain sua paremmin kun kukaan on koskaan sua nainut, mutta just nyt sä saat keksiä jotain muuta puuhaa kun mun päällä ratsastamisen.” Puolifelicia virnisti raivostuttavasti. Hän oli jo arvannut, miten eksyksissä Vienna tunsi olevansa ja kuinka nainen pyrki jatkuvasti käyttämään seksiä harhauttamaan itseään ja miestä tuosta tunteesta.

”Nyt kun sun ei tartte huolehtia siitä, että minkään hallituksen joukot rynnii tänne etsimään sua sä voitkin kertoa mulle, mitä ne hienohelmaihmiset sitten syö tuolla ylemmillä laatoilla? Linnunmaitoa ja pilvimarenkeja? Jotain vähemmän väkivaltasta teijän herkille huulille ku meijän aavikkomömmöt?” Daeron puhalsi punertavanruskeaa savua nenästään ja katsoi naiseen vaikuttaen aidosti kiinnostuneelta.

Vienna mutristi suutaan muka pettyneenä Daeronin evätessä naisen jälkiruokasuunnitelman. Kenties pettyneessä mutrussa oli jotakin todenperäistä, sen verran herkulliselta miehen karhea kieli oli tuntunut hänen solisluullaan. Vienna sipaisi hiukan ärtyneesti hiuksia kasvoiltaan ja asteli sitten ikkunan ääreen. Hän risti käsivartensa rintojensa alle ja nojasi sorjan vartensa vasten ikkunankarmia.

Vienna hiukan hätkähti Daeronin tiedustellessa ylempien laattojen ruoasta. Nainen loi terävän katseen mieheen, kurtistaen kevyesti kulmiaan. Ilme kuitenkin hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
“Mikä saa sinut kuvittelemaan, että olen koskaan saanut niin suurta kunniaa osakseni, että olisin saanut ruokailla herrarodun kanssa? Olen tazzyrialainen, heidän silmissään ihan yhtä roskaa kuin sinäkin ja kaltaisesi sekarotuiset”, Vienna tuumasi, nypräten sormillaan paitansa kaulusta.
“Tazzyria on siis Sara-k’anin kuu”, Vienna lisäsi, katsoen epäileväisesti Daeroniin. Joko mies ei tiennyt alkuunkaan mitään tai sitten tuo tiesi paljon enemmän kuin antoi ymmärtää.

Hän päätti mieluummin olla liian varovainen kuin aliarvoida Daeronia, sillä sen verran Viennakin tajusi, ettei sellaisesta seuraisi mitään hyvää. Daeron oli huomattava vastustaja, eikä Vienna todellakaan halunnut joutua asemaan, jossa joutuisi ottamaan Daeronista mittaa. Mies oli kuitenkin päättänyt laskea hänet kotiinsa asumaan ja antanut hänelle vapaat kädet asunnossaan. Sellainen oli harvinaista, ymmärsihän Vienna toki sen, eikä tuntunut oikealta palkita niin suorta luottamusta valheilla ja välttelyllä.

Niinpä Vienna laski päänsä vasten viileää ikkunankarmia ja päästi kasvoilleen haikean hymyn.
“Olin kerran vanhempieni mukana eräillä illallisilla. En ollut vielä kovin vanha, mutta tarpeeksi vanha kuitenkin ymmärtämään jo pojista ja hovin juonitteluista jotakin. Olin silloin - jos mitenkään mahdollista - vieläkin viehättävämpi kuin nykyään, nuori ja kaunis”, Vienna aloitti sitten, vilkaisten Daeroniin kuin varmistaakseen, että tuo todella halusi kuulla tarinan, eikä ollut heilutellut huuliaan vain lämpimikseen. Kun mies ei ainakaan protestoinut, Vienna jatkoi.

“Isäni on Tazzyrian suurlähettiläs ja hänet toivotettiin perheineen tervetulleeksi genesiahien piireihin, joskin kenties teennäisin sanoin ja teoin. Genesiahit eivät ole mitään luotettavinta porukkaa, kyllähän me sen tiedämme”, Vienna sanoi, silittäen paljasta käsivarttaan sormillaan. Hiki oli jo kuivunut hänen iholleen ja hänellä oli oikeastaan aika viileä.

“Olin nuori eikä politiikka juuri kiinnostanut minua, mutta sen verran kuitenkin ymmärsin, että isäntäperheemme vanhempi poika oli koko illallisen ajan tuijotellut minua ja tiesin hyvin, mitä se tarkoitti. Kun isäni oli uppoutunut johonkin poliittiseen väittelyyn hänen isänsä kanssa, hän nappasi minua kädestä ja johdatti minut huoneeseensa…” Vienna keskeytti lauseensa ja vilkaisi Daeroniin, kevyt puna poskillaan.

“Mutta ethän sinä siitä kysynyt vaan ruuasta?” Vienna tuumasi hiljaa, purren alahuultaan peittääkseen kiusoittelevan hymynsä.
“Genesiahit ovat kasvissyöjiä, kuten varmaan tiesitkin, joten ruoka oli täysin Sara-k’anin tarjoamaa ja siunaamaa, plaaplaa. Se oli kyllä hyvää, maukasta, ei kuitenkaan polttavaa kuten aavikkoruoka”, Vienna sanoi, viitaten laiskalla eleellä puolityhjään lautaseensa, “vaan… kiehtovaa. Olin tottunut tazzyrialaisten tapaan syödä lihaa miltei jokaisella aterialla, joten genesiahien tarjoama ruoka oli kevyempää, ilmavampaa ja siitä jäi aivan kaamea nälkä”, Vienna nauroi heleästi, kuin nuori tyttö joka oli joskus ennen kaikkea tätä ollut.

Daeron kuunteli naisen tarinointia huumaavan tuoksuista savukettaan poltellen. Todellisuudessa hän tiesi hyvin vähän Tazzyriasta, genesiaheista ja ylemmästä kaupungista. Meridineistä oppineimmat tunsivat kyllä muiden kansojen tavat, mutta Daeron ei kuulunut heihin. Kowloonissa hän oli oppinut tarpeeksi tullakseen toimeen kaupungin kaduilla: Daeron tiesi, mistä roduista sai parhaan vastuksen tappelussa ja mistä päin tulevilla henkilöillä oli eniten varastettavaa. Hän tiesi kuitenkin hyvin vähän varsinkaan rikkaiden ihmisten elämästä: jo meridin ylimystön teltoissa tapahtuvat pidot ja neuvonpidot olivat olleet puoliveriselle hylkiölle kuin toisessa, hienommassa maailmassa tapahtuneita unelmia. Daeron ei osannut edes kuvitella, miten korkea-arvoiset ihmiset todellisuudessa elivät.

Puolifelicialla ei kuitenkaan ollut mitään tarvetta paljastaa aukkoja tiedoissaan edessään istuvalle ihmisnaiselle. Viennasta olisi Daeronille luultavasti huomattavaa hyötyä erityisesti Q:n tapaisten ihmisten kanssa, jotka toivoivat pääsevänsä aristokraattien tasolle. Jos heistä halusi puristaa parhaan mahdollisen hyödyn irti, imartelu ja heidän oman pelinsä tunteminen toimi aina paremmin, eikä Daeronilla ollut ollut tarpeeksi tilaisuuksia sen opettelemiseen. Vienna sen sijaan näytti uivan hienostopiireissä kuin kala vedessä.

”Joo, ruuasta mä kysyin” Daeron virnisti, tumpaten savukkeensa tuhkakuppiin. ”Toi on kyllä älyttömintä mitä mä oon koskaan kuullut. Niin paljon rahaa ja kasvisyöjiä? Aavikolla kukaan ei syö vaan kasviksia paitsi nälänhädän aikaan.” Puoliverinen tuhahti. Meridinit söivät suurten eläinten lisäksi aavikon hyönteisiä, suuria heinäsirkkoja ja koppakuoriaisia, mutta koska aavikolla kasvoi vain vähän kasveja kukaan ei olisi selvinnyt siellä pelkällä kasvisravinnolla. Vain klaanien kerjäläiset joutuivat tyytymään pelkkään siemenpuuroon tai satunnaiseen juuren mukulaan. Feliciaverensä ansiosta Daeron tuntui himoitsevan lihaa jopa synnyinklaaniaan enemmän.

Naisen nauraessa Daeron harppasi kiinni heitä erottavan välimatkan ja painoi naisen hitaan nautiskelevasti vasten viileää ikkunaa, tarttuen voimakkaalla otteella kiinni naisen ranteista, painaen nekin vasten seinää. Oli kuin puoliverinen olisi halunnut tunnustella sitä, miten paljon vahvempi hän olikaan lihansyöjänä kuin nuo laiskan pehmeät ruohonsyöjät joista nainen oli hänelle juuri kertonut.
”Ehkä mä tykkään susta siks että säkin oot kasvanut lihalla” Kumartuen nuuhkaisemaan Viennan korvanjuurta kuin mitäkin saalista Daeron näykkäisi naisen korvanlehteä terävällä kulmahampaallaan. ”Sun veri on sakeeta ja hyvää eikä sellasta litkua kun niillä jotka jyrsii täällä vaan leipää tai elää kasviksilla tuolla ylhäällä. Ainut mikä susta puuttuu on mausteet.” Daeron kehräsi hampaittensa lomasta päästämättä irti toisen korvanlehdestä. ”Mut mä korjaan sen helposti.” Miehen kieli lipaisi kulmahampaiden esiin pistämän pienen pienen veripisaran ihmisnaisen korvalta.

Viennan nauru haipui nopeasti hymyksi, joka tanssahteli vietteliäästi naisen suunpielissä. Daeronin läheisyys sai hänen sydämensä laukkailemaan ympäriinsä vailla mitään rajoja, puhumattakaan tuon sanojen ja karhean kielen nostattamasta punasta hänen kasvoillaan. Kaikki nokkelat sanat haihtuivat hänen huuliltaan taivaan tuuliin Daeronin kehräyksen saattelemana, eikä Vienna tajunnut edes yrittää mitään tavallisia temppujaan vapautuakseen miehen otteesta. Sen sijaan hän kohotti toisen jalkansa ja kiersi sen Daeronin lanteille, leikitellen jalkaterällään miehen hännällä.
"Luulin jo hetken, että olit menettänyt mielenkiintosi", Vienna mutisi käheästi. Nainen siirsi päätään sen verran, että sai nojattua otsansa vasten Daeronin otsaa. Tuo sulki silmänsä ja hengitti sisäänsä miehen savun ja mausteiden sekaista tuoksua.

Sen sijaan, että olisi vastannut Daeronin himonosoituksiin Vienna kuitenkin väänsi hellästi mutta päättäväisesti kätensä tuon otteesta ja laski jalkansa takaisin lattialle.
"Mutta olet oikeassa. Ehkä meidän todella olisi syytä pysyä toisistamme erossa edes vähän aikaa", nainen kuljetti hellästi sormiaan pitkin puolifelician käsivartta ja astui sitten sivuun, kiertäen tuon ympäri ja tassutellen keittiöstä olohuoneen puolelle. Vienna käpertyi Daeronin suuren sohvan nurkkaan ja nojasi leukansa käteensä kuin mikäkin mustavalkoisen elokuvan sankaritar. Hän vilkaisi nopeasti Daeroniin ja viittoi miehen sitten luokseen.
"Jos sinulla on viiniä tai jotain, niin kelpuuttaisin lasillisen", Vienna vielä vihjaisi ennen kuin mies pääsi edes liikkeelle.

Tovia myöhemmin Vienna otti kiitollisena vastaan lasillisen makeantuoksuista punaviiniä. Hän seurasi katsellaan kuinka puolifelicia istuutui hänen lähelleen ja ujutti sitten sileän säärensä miehen syliin silitettäväksi. Vienna nojasi päänsä sohvan selkänojaan ja tarkasteli Daeronin kasvoja kuin etsien niistä jotakin, jota ei vielä olisi nähnyt. Miehen vielä jäljellä olevat salaisuudet pysyivät kuitenkin hänen katseeltaan piilossa.
"Oletko sinä.. onko sinulla koskaan.. oletko ollut.. onko tämä sinusta vakava.." Vienna haki aloitusta ja huokaisi sitten turhautuneesti, ottaen punaviinistään suuren kulauksen kuin rohkaisuksi.
"Daeron, oletko ollut koskaan rakastunut? Oikeasti?" Vienna sai viimein pakotettua suustaan, kohdistaen mieheen tiiviin katseen joka kielsi tuota välttelemästä kysymystä. Daeron oli nuori, muttei kuitenkaan niin nuori ettäkö Vienna olisi voinut uskoa tuon olevan rakkaudessa ensikertalainen. Toisaalta oli äärettömän kummallista, että he ylipäätään puhuivat tästä aiheesta, sillä eihän rakkaus kuulunut rikollisille ja kuolemaantuomituille.

”Mä kuolen ennen kun mä kyllästyn suhun” puoliverinen mumisi vastuakseksi naisen korvaan, kietoen häntänsä kevyesti tuon jalan ympärille. Daeron tunsi jo himon hiipivän nivusissaan ja oli vähällä saattaa sen paremmin toisenkin tietoon, kun nainen sitten vääntäytyi irti hänen otteestaan. Räpäyttäen lehdenvihreitä silmiään epäuskoisen näköisenä hän jäi katsomaan olohuoneeseen kadonneen naisen perään. Siitä oli melkoisen pitkä aika, kun kukaan nainen oli torjunut hänen läheisyytensä ja hetken aikaa Daeron tunsi aitoa ärtymystä ja turhautumista kehossaan virtaavan himon ansiosta. Pudisteltuaan päätään puolifelicia kuitenkin kohautti olkiaan itsekseen kuin todeten, että kyseessä oli kuitenkin Vienna. Hän oli itse saanut pelata voittavaa kättä lähes koko päivän ja oli ollut vain ajan kysymys milloin hänen tuurinsa kääntyisi.

Kuultuaan ihmisnaisen sanat Daeron etsi viininpunaisella puulla päällystetystä kaapista viinipullon ja kaksi lasia. Taiteltuaan tavarat keittiön tasolle, hän kaatoi molemmille lasilliset ja ojensi lasissa rubiininpunaisena hehkuvan nesteen naiselle. Viini oli hyvää, ei mausteista meridinjuomaa vaan Kowloonin hienostopiireissä juotavia merkkejä. Se oli lähtenyt Daeronin mukaan luultavasti jonkun toisen diilerin kodista tai tullut osana jotain velan maksua. Hän ei itsekään enää edes muistanut. Jättäen viinipullon pöydälle hän suoriutui vihdoin sohvalle naisen viereen, antaen Viennan nostaa silkkiset säärensä hänen syylinsä. Daeronin häntä ja toinen käsi hyväilivät ihmisnaisen ihoa hajamielisesti, pitäen yllä himon kipinöitä miehen sisällä. Samalla puolifelicia siemaisi viiniään ja katsoi sohvalleen käpertynyttä, jumalaisen kaunista naista.

Viennan kysymys yllätti puoliverisen ja sai Daeronin vilkaisemaan toiseen tutkimattomasti vihreillä silmillään. Miksi Vienna halusi tietää hänen menneistä naisistaan? Uteliko tuo kenties hänen suhteestaan Micaan? Vai oliko kaunottarella jotkin muut paheet mielessä? Vai oliko Vienna tosiaan niin inhimillisen ihastunut, että halusi tietää enemmän hänen romanttisesta menneisyydestään? Daeron laski lasinsa taitavasti kaiverretulle sohvapöydälle ja nojasi taaksepäin sohvan pulleaa selkänojaa vasten ennen kuin aloitti.
”Ehkä. En mä tiedä. Pentuna mä ajattelin kaikenlaista mutta jälkikäteen funtsittuna ei se ollu sellasta mitä ihmiset tarkottaa kun ne puhuu rakkaudesta.” Puolifelicia etsi katsellaan toisen silmät omiinsa ja piti niiden katseesta kiinni. ”Entä sä? Olitko sä rakastunut siihen jäbään, sun kihlattuun?” Daeron kysyi tavoitellen ääneensä väliinpitämätöntä sävyä.

Vienna kuljetti sormeaan kevyesti pitkin viinilasinsa reunaa, kuunnellen Daeronin sanoja. Kun mies sitten heitti kysymyksen takaisin hänelle tiiviin katseen kera, Viennan oli pakko laskea omat silmänsä viininsä valumajälkiin. Hän imaisi mietteliäästi punaisen alahuulensa suuhunsa ja pureskeli sitä pohtiessaan vastausta Daeronin kysymykseen. Cainin ajatteleminen teki hänen olonsa levottomaksi, ahdistuneeksi jopa, muttei Vienna voinut kieltää etteikö joukossa olisi ollut ripaus ikävääkin. Cain ei kuitenkaan ollut hänen nuoruutensa suuri rakkaus.

Vienna kohotti katseensa jälleen Daeroniin ja vapautti huulensa, siemaisten viinilasistaan. Sitten hän pudisti päätään kevyesti.
"Cain ei.. hän ei ole mies jota on helppo rakastaa", Vienna sanoi sitten hiljaa, "hän ja minä emme missään vaiheessa edes tutustuneet kunnolla. Liitto vain kävi järkeen ja niin aristokraatit hoitavat nämä asiat. Jos jokin käy taloudellisessa, poliittisessa ja arvostuksellisessa mielessä järkeen, ei ole mitään syytä olla solmimatta liittoa, olivatpa liiton osapuolet siitä mitä mieltä sitten ikinä. Cain olisi kyllä varmasti arvostanut minua vaimona, olenhan kaunis, älykäs ja terve, mutta hän on.." Vienna epäröi ennen kuin sai sanan kakistettua ulos suustaan, "..julma." Vienna hieraisi hermostuneesti otsaansa ja siemaisi sitten uudemman kerran lasistaan.

"Mutta oli eräs toinen", Vienna sanoi sitten, sallien hymyn palata tanssahtelemaan huulilleen, "Rex. Hän oli kanssani kun sekosin ensimmäisen kerran eikä hän olisi poistunut varmaan senkään jälkeen viereltäni, elleivät asiat olisi menneet niin kuin ne menivät. En tiedä mitä meillä oli, mutta laskisin sen kyllä rakkaudeksi. Siitä vain on jo pieni ikuisuus. Hän asuu Kowloonissa nykyään, pikkuveljensä kanssa. Idan on suloinen pieni poika", Vienna sanoi sitten, katsellen Daeroniin ilon tuike silmissään.
"Käsittääkseni hän on sittemmin päässyt minusta jo yli, tai ainakin hän vietti aikaa erään hyvin tutun näköisen meridinin kanssa viimeksi hänet kohdatessani", Viennan ilme muuttui kujeilevaksi, kenties ihan vähän pilkalliseksikin. Eikö ollutkin hassua, että Daeronilla ja Rexillä oli niin kovin samankaltainen maku naisten suhteen? Ei kuitenkaan ollut mitään syytä ärsyttää Daeronia, etenkään kun oli heidän ensimmäinen päivänsä yhdessä saman katon alla.

"Kuolisitko tosiaan ennen kuin kyllästyisit minuun?" Vienna kysyi sitten, kurottautuen laskemaan viinilasinsa sohvapöydälle, suoden Daeronille anteliaan näkymän kaula-aukkonsa sisään. Vienna laski jalkansa lattialle vain kömpiäkseen lähemmäs Daeronia, kunnes oli täysin miehessä kiinni. Varovaisesti Vienna nosti toisen jalkansa Daeronin jalkojen yli, asettautuen tämän syliin. Vienna pujotti sormensa miehen hiuksiin ja laski otsansa vasten tämän otsaa. Naisen silmät painuivat luottavaisina kiinni ja tuo keskittyi nauttimaan Daeronin voimasta ja lämmöstä, sekä siitä tiedosta, että saattoi vain olla tässä ilman taka-ajatuksia. Vaikka ainahan heillä oli toistensa suhteen taka-ajatuksia. Viennan huulille hiipi riiviömäinen hymy ja nainen nuolaisi äkkiä leveällä, märällä kielellä viirun keskelle Daeronin otsaa.
"Hah! Siitäs sait!" Nainen nauroi riemuissaan päästyään yllättämään toisen.

Daeron kuunteli Viennan tarinointia irvistäen inhosta tämän kuvauksesta järkiliitosta. Meridinit solmivat liitonsa usein samoin perustein, usein yhdistääkseen klaaneja ja luodakseen siteitä niiden välille. Daeronilla ei tietenkään ollut koskaan ollut tarvetta edes miettiä näitä asioita omassa yhteisössään, sillä yksikään isä ei olisi antanut tytärtään vaimoksi puolifelicialle. Niinpä hänestä tuntui täysin uskomattomalta, että jotkut suostuivat viettämään loppuelämänsä toisen kanssa vain siksi, että heidän vanhempansa pitivät sitä hyvänä ideana. Hän oli nähnyt liikaa hakattuja vaimoja ja onnettomia miehiä omassa yhteisössään uskoakseen, että sellaiset liitot tekisivät ketään todella onnelliseksi.

Viennan toinen kertomus Rexistä sai puoliverisen mietteliääksi. Smaragdisilmien katse pysyi vielä naisen taivaansinisissä iiriksissä, mutta Viennan sanat näyttivät kuljettavan Daeronin johonkin täysin muualle. Naisen antoisa kaula-aukko jäi ajatuksiinsa vajonneelta mieheltä täysin huomiotta ja vasta ääneen lausuttu kysymys herätti Daeronia hieman haavemaailmastaan.
”Just nyt musta tuntuu siltä” hän kohautti hartioitaan, vetäen toisen puolihuolimattomasti kiinni itseensä. ”Mut mä en osaa sanoa mitä mä kelaan huomenna tai ens viikolla. Olisko se rakkautta, että osaisin? Mä haluun sua, mä ajattelen sua ja joskus sun ajatteleminen saa mut himon ja joskus raivon partaalle. En mä tiedä miltä rakkauden pitäis tuntua” Daeron silitteli hajamielisesti sylissään lepäävän naisen selkää, jatkaen pohdintojaan.
”Koska en mä usko että kukaan on opettanut mulle millasta rakkaus on. Kai mun äiti mua rakasti, mut se pelkäs mua. Kun mä olin ihan pentu, sitä pelotti varmaan enemmän ne muistot ja se saatto jättää mut huutamaan yksin meijän telttaan. Joskus päivikski. Joskus mä kuulin kun se itki sen ulkopuolella.” Daeronin ilme oli poissaoleva, kun mä hän muisteli äitinsä raastavia nyyhkäyksiä jotka sekoittuivat aavikkotuulen ulinaan teltan nurkissa ja hänen omaan parkuunsa. Hän muisti sen nälän ja yksinjäämisen tunteen, joka väritti suurta osaa puoliverisen lapsuudesta.
”Ja sit kun mä kasvoin, se pelkäs mua koska mä olin sitä niin paljon isompi ja vahvempi.” Daeron hymähti muistoissaan. ”Se pelkäs sitä, miten paljon mä olisin voinut sitä satuttaa jos olisin halunnu. Ja on vaikee rakastaa ihmistä, joka pelkää sua sillä tavalla.” Hän muisti ne kerrat, kun oli kiihdyksissään rähähtänyt kovia sanoja äitiään vasten ja miten tämä katse oli muuttunut pakokauhuiseksi teini-ikäistä poikaansa lähes puolet pienemmän meridinnaisen kyyristyessä nurkkaan kuin odottaen tulevia iskuja. Daeron ei ollut koskaan lyönyt äitiään. Hän oli aina mieluummin lähtenyt ulos teltasta ja etsinyt tappelunsa sen ulkopuolelta.

Puolifelician syliin kömpineen Viennan nuolaisu aiheutti vakavoituneessa miehessä verrattaen laimean reaktion. Kaapaten toisen paremmin syliinsä, Daeron veti tuon otsan takaisin vasten omaansa ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän avasi sitten vain toisen, katsoen sillä naiseen aivan kuin yrittäisi pysyttäytyä kahdessa maailmassa: toisaalta jatkaa naisen kanssa juttelua, toisaalta keskittyä omiin ajatuksiinsa.
”Joten millasta se oli? Olla rakastunu? Kelata että se jätkä rakasti sua?” Puolifelician kysymys tuli suoraan sydämestä. Mitä enemmän Daeron asiaa pohti, ei hän keksinyt äkkiseltään omakohtaista kokemusta asiasta. Hän ei ollut kyennyt rakastamaan äitiään, vaikka olisi halunnut. Nuorena hän oli luullut rakastaneena Miaa, mutta nyttemin hän näki tunteensa enemmän himona ja haluna saada jotain sellaista, jota Leelläkin oli. Micaan hän ei ollut koskaan ollut rakastunut. Nainen oli vain muistuttanut häntä kodista ja siksi aiheuttanut puoliverisessä vähintäänkin omituisen lämpimiä tunteita. Lumian tultua kuvioihin, heidän suhteestaan oli tullut vähintäänkin jännittynyt. Lumia sitten… niin, kyllä kai hän tytärtään rakasti, mutta ei ollut täysin varma, luottiko tunteen aitouteen. Ehkä Lumian magialla ja velvollisuudentunnolla oli suurempi osa hänen kiintymyksessä pentuaan kohtaan, tai niin Daeron ainakin itselleen uskotteli. Vienna oli vaikuttanut hänen tapaansa tunnekylmältä. Ehkä ihmisnainen osaisi selittää, miltä sen kaikkien naisten vaatiman rakkauden kuuluisi tuntua.

Vienna pettyi vähän, kun Daeron ei lähtenytkään mukaan hänen yllyttämäänsä leikkiin. Nainen kohautti olkiaan ja vääntäytyi noukkimaan viinilasinsa jälleen käteensä todettuaan sen Daeronin sohvan kannalta turvalliseksi.
“Se oli sellaista…” Vienna painoi viinilasin alahuultaan vasten, miettien sopivia sanoja. Hän tarkasteli puolifelician kasvoja, kun etsien niiltä jotain vastausta.
“Minun ja Rexin välillä se oli vielä niin puhdasta ja viatonta. Se oli luottamusta siihen, että vaikka sekoaisin kuinka pahasti, vaikka satuttaisin ketä, hän ei jättäisi minua”, Vienna sanoi sitten hitaasti, pohdiskellen heidän rakkautensa syvintä ydintä.

“Olin silloin vielä nuori ja naiivi, enkä ymmärtänyt miehistä mitään, muista se”, Vienna sanoi sitten, valuen rennosti Daeronin viereen istumaan. Nainen nosti säärensä koukkuun rintaansa vasten ja pyöritteli viiniä lasissaan.
“Sinun kanssasi kaikki on todella erilaista, vahvempaa. Tiedän, että voin ottaa kanssasi yhteen, lyödä, potkia ja purra, kiroilla ja haukkua, voin lähteä ja voin silti tulla takaisin. Et ehkä ole tyytyväinen, muttet torju minua”, Vienna puhui nyt viinilasilleen. Hän ei ollut todellakaan tottunut käymään tällaisia keskusteluita kenenkään kanssa, vielä vähemmän komeiden nuorten miesten, joilta oli olettanut haluavansa vain seksiä, mutta jolta halusikin nyt paljon enemmän.
“Tiedät kuinka pohjattoman viallinen ja epätäydellinen olen ja kuinka rikki, mutta toivotit minut silti tervetulleeksi kotiisi ja luotat selvästi siihen, että suojelen tätä paikkaa siinä missä sinäkin. Ehkä rakkaus on ennen kaikkea sitä”, Vienna mutisi, kaataen loput viinit kurkustaan alas.

Hän nousi sohvalta ja asteli sen samaisen kaapin luo, josta Daeron oli aiemmin kaivanut viinin ja tarjoili häpeilemättä itselleen lisää. Nainen unohtui hetkeksi seisoskelemaan kaapin luo, viinilasi huulillaan.
“Sinä et ole mitenkään erityisen hyvä tai kiltti mies. Et ole avoin etkä antelias, et millään muotoa sellainen tyyppi, joka päästää kotiinsa kenet tahansa. Et ole kärsivällinen etkä luottavainen, mutta kaikesta läpikäymästämme huolimatta olemme nyt tässä”, Vienna sanoi sitten, vilkaisten alta kulmain puolifeliciaan.
“Eikö se jo ole rakkautta? Jos ei niin sitten en tiedä mikä on”, nainen kohautti sitten olkiaan ja asteli takaisin sohvan luo. Hän asettui puolifelician lähelle, muttei täysin kiinni. Vienna halusi tuntea heidän välillään kulkevan jännitteen ja nauttia siitä. Parasta koko jutussa oli, että huolimatta heidän kenties vähän turhankin lällystä puheenaiheestaan, jännite oli tallella ja edelleen voimakas.

Daeron kuunteli naisen selitystä pää hieman kallellaan, siemaisten viiniään aina silloin tällöin. Vaikka hän muutenkin jaksoikin kuunnella koko naisen selityksen ilman kommentteja, mutta Viennan määritelmä rakkaudesta sai puolifelician tuhahtamaan hiukan. Eikö rakkauden pitänyt olla jotain suurta, jotain ihmeellistä, jotain tajunnan räjäyttävää? Eikö rakastuneen ihmisen koko maailman pitänyt värjäytyä vaaleanpunaiseksi ja rakkauden vihdoin siivittää uhrinsa onnellisuuteen ja tasapainoisuteen? Eikö rakkauden kuulunut tehdä joka päivästä juhlaa? Sellaista se ainakin oli ollut Mian lukemissa roskaromaaneissa, joita Daeron oli joskus pentuna Leen ja Mian talossa vilkuillut. Eikai rakkaudeksi voinut kutsua mitään niin rujoa, fyysistä ja räiskähtelevää kuin mitä hän Viennan kanssa tunsi?

Daeron ojensi lasinsa ihmisnaisen täytettäväksi tämän hakeuduttua viinikaapille. Vienna ei selvästikään huomannut puoliverisen vihjettä ja kohautettuaan olkiaan mies päätti vaihtaa puheenaiheen johonkin kevyempään. Vaikka hän halusikin tietää Viennasta ja ehkä oppiakin tältä jotain, olivat he keskustelleet vakavasti jo riittävän pitkään.

Puolifelicia tarttui naisen viinilasiin ja poimi sen pois naisen kädestä. Hän laski kolpakon pyödälle ja nojautui kohti seuralaistaan, tukien painonsa käsiensä varaan työntäen naista makuulle aivan kuin näkymättömän mangeettikentän voimalla.

”Mistä sä tiedät kuinka hyvä ja antelias mä oon, hmm? Q:ko kerto?” Daeron katsoi Viennan silmiin muka vakavasti, puhuen hiljaisen kehräävällä äänellä. ”Ehkä tää kaikki on vaan show:ta ja mä oon kiltti kissimirri joka on vaan ajautunut huonoon seuraan?” Kissapoika vinkkasi vihreää silmäänsä, väräyttäen korvaansa. Samalla miehen silkkinen häntä etsiytyi hyväilemään lähes makuulle painetun naisen kylkeä. ”Ja enkö mä oo antanut sulle kaiken mitä sä halusit tänään?” Daeron makasi toisen päällä, kannatellen itseään kuitenkin ilmassa niin, että ainut ihmisnaiseen koskeva ruumiinosa oli tuon kiusoitteleva häntä. Puolifelicia nojasi huulensa vain millimetrien päähän Viennan omista, niin että tuo saattoi tuntea miehen kuuman hengityksen kasvoillaan. ”Ehkä mä oon vaan odottanut sunlaista naista opettamaan miten olla paha ja pelottava.” Daeron kehräsi vasten naisen huulia.

Vienna mukautui Daeronin liikkeisiin vaarallisen suotuisasti, juonikas välke silmissään. Hän nauroi miehen sanoille valkoiset hampaat välähtäen ja tarrasi sitten napakalla otteella tätä korvista, kenties tämän herkimmästä kohdasta ainakin sukukalleuksien jälkeen. Viennan kasvoilla oli sadistinen hymy, silmissä nautinnollinen pilke kun tuo työnsi miestä taaksepäin, nousten itse toisen päälle. Vaikkakin kapoinen nainen, Viennan voimat yllättivät naisen itsensäkin säännöllisin väliajoin, mutta toisinaan niistä oli hyötyä, kuten nyt.

"Minä tiedän sinun tyyppisi tasan tarkkaan, Daeron Gwaval", Vienna murisi, hellittämättä epäilemättä kivuliasta otettaan, "voit huijata naiiveja tyyppejä kuten sitä jalkavaimoasi ja ehkäpä kaikkia muita jotka olet huijannut poikamaisella charmillasi sänkyyn kanssasi, mutta minua et voi hämätä", nainen sanoi, päästäen irti puolifelician korvista ja painaen huulensa vasten tuon huulia niin väkivalloin, ettei sitä juuri suudelmaksi voinut kutsua. Viennan tarkoitus oli ollut aluksi puhtaasti satuttaa Daeronia, tehdä selväksi, ettei hän pelännyt miestä hetkeäkään, ei vaikka tällä oli heistä kahdesta niin fyysinen kuin psyykkinenkin ylivoima, mutta miehen lämpö ja tuoksu kietoutuivat Viennan aisteihin ja veivät naisen mennessään. Hän antoi väkivallan hiipua ja lakkasi taistelemasta vastaan. Daeronin huulet omiaan vasten Viennan oli hetken aikaa helppo uskoa tulevaisuuteen. Pian naisen huulet kuitenkin jähmettyivät tuon tajutessa tilanteen, johon oli nopeasti ajautumassa.

"Voi vittu, Dae", Vienna henkäisi, nousten äkkiä miehen päältä. Nainen pyyhkäisi kiukkuisin liikkein hiuksia kasvoiltaan ja asetti toisen kätensä lanteilleen, tuijottaen puolifeliciaa raoiksi kaventuneiden luomiensa lomasta arvioiden. Halveksunta paistoi selvänä hänen kasvoiltaan, mutta tällä kertaa se ei kohdistunut Daeroniin. Puna paistoi hänen poskillaan, mutta se johtui turhautumisesta, vihastakin kenties. Nainen vei kätensä kasvoilleen, hieroen niitä äkäisesti.
"Mä en ole mikään helvetin kotivaimo", Vienna sanoi sitten sortuen jälleen noudattamaan Daeronin rahvaanomaista puhetapaa, napaten käteensä viinilasin ja kohottaen sen huulilleen. Muutamalla kulauksella se oli tyhjä ja nainen asteli uudelleen Daeronin viinakaapille, etsien jotakin vahvempaa myrkkyä. Naisen kastanjanruskeat hiukset valuivat vesiputouksena tuon kapeaa selkää pitkin, sileä iho nappasi ja heijasti puolihimmeänä ikkunoista loistavia kaupungin valoja ja lihakset värähtelivät ihon alla täynnä purkamatonta energiaa. Hetkisen pulloja pyöriteltyään Vienna tarttui niistä yhteen joka oli puolillaan kirkkaanvihreää nestettä, nousi seisomaan avaten sen korkin ja joi pitkän kulauksen suoraan pullon suusta. Nainen nuolaisi huuliaan, nälkäiset myrskynsiniset silmät Daeroniin kohdistuen.

Lanteet keinahdellen Vienna asteli kohti Daeronia, välillä pullostaan huikaten. Kaatokänni vaikutti juuri nyt hyvältä ratkaisulta, mutta myöhemmin Daeronin olisi hankittava asuntoonsa nyrkkeilysäkki ellei mielinyt itse päätyä sellaiseksi. Siitä puhuttaisiin myöhemmin, juuri nyt Vienna kaipasi jotakin kovaa. Kosteat punaiset huulet sulkeutuivat pullon suun ympärille vielä kertaalleen ennen kuin nainen laski nyt miltei tyhjän pullon sohvapöydälle ja laski toisen polvensa sohvan reunalle. Pitkät sormet tarttuivat paidanhelmaan, kiskoen Daeronin lainaaman paidan hoikan vartalon yli.
"Tee mulle mitä tahdot, mutta älä pliis ole hellä", Vienna sanoi hiljaa, kuljettaen kättään pitkin miehen lihaksikasta jalkaa.

Naisen ote puolifelician korvista sai tuon älähtämään yllättyneen ja aggressiivisen kurkkuäänteen. Daeron tiesi (tai oletti) kyllä Viennan leikkivän, mutta ihmisnaisen tukeva ote puoliverisen herkistä korvista tuntui silti sellaiselta uhalta, johon mies olisi yleensä vastannut hyökkäyksellä. Nyt hän antoi toisen kuitenkin työntää itsensä epämukavasti taaksepäin, mutta puoliverisen kurkusta kumpusi vaimeaa murinaa ja Daeronin häntä sätkähteli tyytymättömänä. Murina hiipui kuulumattomiin naisen otteen hellitessä.

Viennan suudelmaan Daeron vastasi yhtä väkivaltaisesti. Puolifelician smaragdisilmät välkähtivät lähes vaarallisesti naisen pilkan edessä ja toisen eleet saivat Daeronin halun kuohahtamaan heille tyypillisemmälle väkivaltaiselle tasolle. Hän oli jo tarrautumassa kynsillään kiinni naisen lantioon, kun Vienna yht’äkkiä kavahtikin seisomaan. Tukien painonsa kyynerpäidensä varaan, Daeron jäi makaamaan sohvalle selälleen lähes yllättyneenä katsoen toiseen epäluuloinen katse silmissään. Aikoiko Vienna nyt suorittaa samanlaisen dramaattisen romahtamisen, joita hän oli joutunut todistamaan naisten kanssa viime aikoina liiankin usein? Mikä ihme toiseen oli oikein mennyt? Miksi Viennan tapainen jääkuningatar kävi läpi teinityttömäistä tunteiden vuoristorataa? Daeronin korvat painuivat luimuun hänen odottaessaan naisen suusta varmasti tuota pikaa pulppuavaa sanaryöppyä siitä, miten tämä kaikki oli ah niin hämmentävää ja miten Daeron käytti tuota hyväksi.

Viennan tapa käsitellä tilannetta oli kuitenkin onneksi Daeronin mielestä turvallisempi. Ahdistuksen vaimentaminen päihteillä oli se toimintapa, jonka puolifelicia olisi itsekin valinnut ja hän näki Viennan paljon mieluummin turvautumassa pulloon kuin nyyhkivänä kasana paksulla meridinmatollaan. Koska Vienna selvästi halusi hukuttaa hämmennyksensä myös toisella tavalla, Daeron ei hukannut aikaa ja ottanut sitä riskiä, että nainen muuttaisi mieltään. Sähähtäen liikkeeseen Daeron kiepsahti ylös sohvalta, kaapaten paitaa riisuvan naisen otteeseensa. Puolifelicia käänsi ihmisnaisen nelinkontin sohvalle eteensä, purren kulmahampaansa naisen niskan ympärille, lukiten tuon paikalleen kuin saalistaan taltuttava kissaeläin. Samalla puoliverisen kädet työskentelivät Viennan käsivarsilla vaeltavan paidan tuon ranteiden ympärille, sitoen ne tiukasti yhteen. Saatuaan solmut valmiiksi, hän siirtyi repimään naisen alushousut tuon polvitaipeisiin, taiteillen lähes samalla liikkeellä omatkin housut jalastaan. Nojaten painonsa kontillaan olevan naisen päälle, Daeron hellitti muristen hampaittensa otetta nyt jo melko runsaasti verta vuotavasta, sirosta niskasta. Puolifelicia nuolaisi nautinnollisesti niskasta tihkuvaa verta karhealla kielellään, nauttien naisen elämännesteen suolaisesta mausta, antaen sen lähettää väreitä koko hänen kehoonsa.

”Joskus mä kelaan että sussa on kaks naista yhessä” Daeron puoliksi murisi, puoliksi kehräsi naisen korvan juuressa. Toisella kädellään mies tarttui Viennan vertavuotavaan niskaan, painaen kämmenensä huolimattomasti haavojen päälle, toisen kätensä hän taas sijoitti naisen vasemmalle pakaralle, kaivaen siitä kynsillään hyvän otteen. Saatueen toisen näin hallintaansa, Daeron vetäisi ihmisnaista väkivaltaisesti vasemmalla kädellään taaksepäin, niin että hänen pystyssä sojottava elimensä upposi yhdellä liikkeellä tuon sisään. Puolifelician kurkusta pääsi matala, voimakkaampi murahdus kun mies aloitti voimakkaat, naisen koko kehoa ravistavat työntönsä vasten Viennan pikku hiljaa kostuvaa vakoa. Välittämättä vähääkään siitä, sattuiko toiseen vai ei, Daeron siirsi oikean kätensä naisen kurkulle ja veti tuon pään taaksepäin. Samalla hänen suunsa etsiytyi toisen niskalle, poskiluille, hiuksiin, purren ja raadelleen, maistaen naisen veren ja ottaen välillä hampaillaan paremman otteen tuon korvasta tai leukaperästä jättäen jälkeensä uusia punaisia jälkiä. Puolifelician lantion liike ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan hän ratsasti naisella aggressiivisesti, vetäen toista liikettään vasten käsillään. Daeronkaan ei kuitenkaan kyennyt pitämään yllä tällaista kiihkoa kauaa, vaan naisen tuoksu ja tuon veren suolainen maku sekä Viennan hävyn tiukka kuumuus saivat puolifelician saavuttamaan päätähuimaavan orgasmin. Tuntiessaan orgasmin räjäyttävän tajuntansa Daeron puri kulmahampaansa Viennen solisluuhun, karjaisten vasten naisen ihoa. Hän nautti hetken, työntyen hellemmin sisään ja ulos, ennen kuin nousi ihmisnaisen päältä ja kierähti istumaan sohvalle toisen taakse. Ei aikaakaan kun puoliverinen oli kaivanut sohvan välistä itselleen askillisen tupakkaa, sytyttänyt savukkeen ja vetänyt siitä ensimmäiset nautinnolliset henkoset.
”Sun tahtos on mun laki” Daeron kehräsi lähes ivallisesti naisen suuntaan.

Vienna seurasi tummin silmin miehen kiihkeää reaktiota hänen sanoihinsa. Nainen oli niin täysin tunteistaan sekaisin, ettei keksinyt enää muuta tapaa selvittää päätään kuin silmitön väkivalta. Hän tiesi kyllä jo ennen kuin lausui sanansa, että Daeron täyttäisi hänen toiveensa tismalleen. Daeron oli kenties ainoa mies jonka Vienna tunsi, joka pystyisi siihen, täydellä varmuudella. Alkuun Vienna oli vaarallisen hiljaa, ihan kuin tuo olisi täysin kehostaan irtautunut, mutta Daeronin upottaessa terävät hampaansa naisen niskaan tuo vetäisi terävästi ilmaa hampaidensa raosta. Juuri tälläistä hän oli toivonut. Voimattomuus ei ollut yleensä Viennan mieleen, mutta Daeronin ottaessa hänet milteipä väkisin, nainen kiihottui niin nopeasti ettei ollut uskonut sitä edes mahdolliseksi. Daeronin kynnet ja hampaat jättivät polttavia, sykkiviä uria ja reikiä hänen iholleen, mutta pian syke muuttui nautintoa korostavaksi tekijäksi. Naisen vaaleaa ihoa pitkin valuvat verinorot kutittivat ja nostivat samalla kylmiä väreitä muuten niin kuumana käyvään kehoon ja sekava tunne vain korosti Daeronin kaikkialla olevia käsiä sekä yhä syvempään painuvaa elintä. Lujat työnnöt nostattivat pian Viennan sisuksista raakoja, miltei naukaisumaisia huutoja, joihin sekoittui tuska ja nautinto. Huudot tukahtuivat Daeronin käden painuessa naisen kurkulle, mutta hapenpuute ja silmissä tanssivat tähdet vain auttoivat Viennan nautintoa. Tuon jokainen lihas supistui ja laukesi samalla hetkellä Daeronin kanssa.

Vienna romahti yhteensidotuille käsilleen, haukkoen henkeään. Kastanjanruskeat hiukset laskeutuivat hänen märille kasvoilleen sotkuisena takkupesänä, ja hetken Vienna vain lepäsi paikallaan, pää käsiinsä painettuna, kuin rukoillen. Sitten tuo heilautti hiuksensa komeassa kaaressa takaisin selkäänsä ja suoristautui ylvääseen, kuningatarmaiseen ryhtiinsä. Vienna taiteili solmuun sidotun t-paidan käsiensä ympäriltä ja nakkasi sen lattialle, asettuen hajareisin tupakoivan Daeronin syliin. Tuo hieraisi märkää haaroväliään vasten Daeronin edelleen puolikovaa elintä, asettautuen juuri oikeaan kohtaan. Hän ojensi kätensä kohti miehen pitelemää savuketta, anova katse silmissään. Saatuaan tupakan Vienna kaartui taaksepäin kuin mikäkin akrobaatti, selkä kauniilla kaarella, ja tarttui viinapulloon. Hän puristi reisillään Daeronista tukea suoristautuessaan jälleen ja huikkasi viinapullon tyhjäksi, nakaten sitten tyhjän pullon lattialle. Paksu meridinmatto esti sitä särkymästä, vaikka lasinsiruista olisi saattanut olla heille iloa. Vienna katseli puolifeliciaa silmissään tutkimaton katse. Hän vei tupakan himosta turvonneille huulilleen ja veti savua syvään keuhkoihinsa, puhaltaen sen sitten hitaasti, nautiskellen ulos. Nainen pyöräytti lanteitaan vasten miestä, kuin muka etsien parempaa asentoa. Hän tunsi kuitenkin toisen kovenevan itseään vasten, aivan kuten oli olettanutkin - Daeron tuntui olevan aina valmis - ja virnisti sitten, silmissään se kylmän tunteeton katse, josta hän oli tullut tunnetuksi. Nopealla liikkeellä hän painoi tupakan Daeronin kaulanjuureen, upottaen valkoiset hampaansa miehen oikeanpuoleiseen hartiaan.

Daeron poltteli tupakkaansa, seuraten sivusilmällään muka huolimattomasti naisen tekemisiä. Vienna oli parhaimmillaankin arvaamaton ja nyt tuon mielenliikkeet olivat täysin tutkimattomat. Ei ollut ihmisnaisen tapaista antaa ilmaisia lounaita, joten puolifelicia tiesi kyllä maksavansa äsken vuodattamansa veren takaisin tavalla tai toisella.  Viennan keräillessä itseään sohvalta, miehen kissamaiset pupillit tarkentuivat tuon edessä seisovaan naiseen ja puoliverisen huulilla tanssi vino, ivallinen hymy.
”Sä näytät aika hyvin naidulta Lafayette” Daeron virnuili, lepuuttaen tupakkaa ilmassa sormiensa välissä. Miehen mustat hiukset olivat lyhyemmästä pituudestaan huolimatta hieman pörrössä ja tuon pistävän vihreissä silmissä tanssi orgasmin jälkeinen, nautinnollinen utu.

Daeronin korvat värähtivät mielihyvästä kun Vienna asettautui hajareisin hänen syliinsä. Mies oli jo vähällä laittaa savukkeensa syrjään, kun nainen pyysi sen itselleen. Ojentaen tupakan Viennalle Daeron laski kätensä tuon raadelluille lanteille, kuljettaen käsiään kuin ihailleen kynsiensä raapimien juovien päällä. Puolifelician huomio harhautui hetkeksi pois naisen kasvoista katsomaan tuon jumalaisia lantiota, muistelemaan niillä valuvan veren makua kielellään.

Daeronin huomio palasi nykyhetkeen vasta silloin, kun Viennan terävät hampaat ja tupakan tulinen kärki lävistivät hänen ihonsa. Karjahtaen kuin haavoittunut villieläin, puolifelicia karkasi jaloilleen, repäisten kaulassaan roikkuvan naisen väkivaltaisesti lattialle. Samalla miehen käsi hakeutui tuon kaulalle kuin epäuskoisena siitä, että sieltä todella löytyisi kirveltävä palojälki. Todettuaan sykkivän, täydellisen ympyränmuotoisen polttojäljen tosiaan olevan kaulanjuuressaan, Daeronin katse siirtyi salamana edessään kyyhöttävään naiseen. Tönäisten toisen lähes silmää nopeammalla liikkeellä selälleen lattialle, Daeron karkasi ihmisnaisen päälle. Puolifelician käsivarsi painautui vasten naisen ilmatietä, nauliten tuon kaulasta lattiaan, samalla kun toinen käsi hankkiutui eroon Viennan kädessä kytevästä tupakasta ennen kuin repäisi naisen hiukset vihaisesti taaksepäin repien toisen päänahkaa kivuliaasti.
”Mitä vittua? Mikä sä luulet et mä olen, sun lemmikkitiikeri? Johon sä voit painella sun polttomerkin ja jonka kanssa sä voit leikkiä sillon kun sua huvittaa?” Daeron sähisi vasten naisen kasvoja. Hän tunsi sieraimissaan olkapäästään leijuvan, heikkoakin heikomman palaneen lihan käryn. Kuin huomaamattaan Daeron painoi naisen kurkkua voimakkaammin. ”Ehkä sä kelaat että mä olen sun lelu tai että sunlainen hemmoteltu ihmisnarttu voi tehdä mitä ikinä haluaa, mutta anna mä kerron sulle yhden asian.” Puolifelician ääni madaltui murinaksi. ”Mua ei määrää eikä omista kukaan."

Viennan silmissä tuikki pelkästään riemu Daeronin räjähtäessä voimalla hänen altaan. Nainen kolautti alaselkänsä voimalla sohvapöydän kulmaan lentäessään taaksepäin Daeronin sylistä. Ennen kuin nainen huomasikaan, Daeron oli tuupannut hänet lattiaan aiheuttaen koko selän mittaisen hiertymän naisen ihoon. Polte ei tuntunut kuitenkaan miltään verrattuna miehen voimalla hänen kurkulleen painettuun käteen. Vienna tunsi ilmateidensä painuvan kasaan ja vaikka tuo kenties mielensä perukoilla toivoi, ettei Daeron tappaisi häntä - tuskin tappaisi - hän ei aikonut ottaa mitään riskejä. Niinpä Vienna suuntasi terävän potkun polvellaan Daeronin rintakehään. Isku ei osunut sinne minne piti, mutta saatuaan jalkansa itsensä ja Daeronin väliin, Vienna sai juuri ja juuri puskettua reilusti voimakkaamman puolifelician sen verran kauas, että tuon oli hellitettävä otettaan naisen kurkulta.

Vienna kiskoi nopeasti happea poltteleviin keuhkoihinsa ja mönki ylös lattialta, yskien kurkkuunsa takertunutta limaa pois hengityksen tieltä. Kasattuaan itsensä Vienna pyyhkäisi kasvojaan, nolona yhtäkkisestä selätyksestään ja kuolasta poskellaan. Vienna tiesi kyllä täysin, mitä oli tehnyt, mutta sitä hän ei ollut osannut arvata, miten Daeron teon tulkitsisi.
"En luule että olet yhtään mitään", Vienna sanoi, painuneella, hengästyneellä äänellä. Hänen keuhkoihinsa sattui ja hän tiesi, että hänen kaulaansa koristaisi tuota pikaa komea rivi mustelmia. Hän suuntasi vihaa leiskuvan katseen Daeroniin, miltei vakuuttuneena siitä, että mies oli todella meinannut ottaa hänet hengiltä. Kenties Vienna oli toivonutkin sitä.
"Halusin satuttaa, siinä kaikki, saada sinut oikeasti ihan vitun vihaiseksi", Vienna sanoi viileästi, vetäen polvet paljaita rintojaan vasten ja kietoen kapeat käsivartensa jalkojensa ympäri. Viina humahti kerralla hänen päähänsä ja maailma tuntui kieppuvan villiä vauhtia. Nainen painoi otsansa vasten polviaan, mutta se vain pahensi kieppumista, joten tuo nojautui vasten sohvanreunaa, tuijotellen kattoon.
"Onko itsetuntosi todella noin helvetin huono? Jos luulet, että tarvitsen omistukseeni jonkun, niin olet todella, todella väärässä", Vienna mumisi, nyt selkeästi humalaisempana kuin äsken. Myös Viennan nenän saavutti palaneen lihan haju, joka korvensi hänen jo entisestään kipeää kurkkuaan. Häntä kuvotti jo nyt, mutta yrittäessään nousta lattialta hän epäonnistui, vajoten takaisin matolle. Hitaasti nainen valui sohvan pehmeää kangasta pitkin lattialle kyljelleen.
"Minä en.. tarvitse.. ketäänn.." Vienna mumisi vielä, pyyhkäisten humalaisella eleellä hiuksia kasvoiltaan. Raukea pimeys kutsui, eikä hänellä ollut voimia vastustaa.

Daeron olisi ehkä kyennyt pistämään kovempaa vastaan ja pitämään naisen otteessaan massa, mutta päätti olla aloittamatta pahempaa tappelua tuon pyristellessä irti. Puolifelicia antoi Viennan puskea itseään kauemmas ja jäi lattialle jäntevään kyykkyyn, silmät lehdenvihreitä salamoita sinkoillen. Daeron katsoi lattialla ryömivää naista ja tuhahti lähes halveksuvasti itsekseen. Tuon näköisenä, hiukset takussa ja keho kuivuvasta verestä raidallisena limaa kurkustaan ja kasvoiltaan selvittävä Vienna näytti lähestulkoon kuin keneltä tahansa tavalliselta selkäänsä saaneensa katuhuoralta. Se, miten vähän Viennan arvokkuudesta oli tällä hetkellä jäljellä lämmitti Daeronin nirhaistua ylpeyttä hitusen, mutta palojälki kirveli vielä liian tuoreena olkapäässä jotta Daeron olisi voinut leppyä ainakaan vielä. Lattialla kyyristelevän naisen sanat saivat hänet tuhahtamaan halveksivasti.
”No ni, vitttu onneks olkoon. Sä sait mut ihan vitun vihaseksi.”

Daeron luuli, että Vienna alkaisi viinapäissään kyynelehtiä tekoaan tuon vetäytyessä kyyryyn. Sitä hän ei juuri nyt kestäisi. Hetken hän leikki jo ajatuksella, jossa hän heittäisi itkua tuhertavan ihmisnaisen hissiin selvittämään päätään ja käytöstään, mutta onneksi Vienna ei sittenkään ollut aivan niin kuin ne kaikki muut naiset. Toisen suunnatessa sanallisen hyökkäyksensä puolifelician kimppuun, Daeron tunsi vihaansa sekoittuvan häivähdyksen helpotusta. Viennan sanoille hän kuitenkin korskahti epäuskoisesti.
”Sä oot päästäs sekasin jos kelaat että mun itsetunnossa ois mitään vikaa. Mutta ensin sä kiljut ette haluu olla mun pikkuvaimo ja sen jälkeen yrität pistellä mut täyteen polttomerkkejä. Vittu sun touhusta ota kukaan mitään selvää.” Daeron äyskähti mulkoillen toista edelleen vihaisena.

Nähdessään kuinka humalassa Vienna todella oli, Daeron pyöräytti silmiään nousematta kyykystään auttamaan toista. Naisen humalainen soperrus sai puolifelician tuhahtamaan uudelleen ja kun toinen oli rauhoittunut selvästi humalaisen unen rajamaille, puoliverinen nousi ylös. Hetkeksi Daeron pysähtyi seisaalleen katsomaan lattialleen sammunutta Viennaa, ennen kuin haki käsiinsä tupakka-askinsa ja sytytti uuden savukkeen. Imien tupakkaansa mietteliäästi hän pohti, mitä olikaan tehnyt tuodessaan Viennan kaltaisen aikapommin asuntoonsa ja miksei vain heittäisi tiedotonta naista kadulle. Samalla hän kuitenkin myös tiesi, ettei tulisi koskaan tekemään sitä. Vaikka vienna polttaisi häneen omat nimikirjaimensa, Daeron ei silti haluaisi naisesta eroon. Ei ainakaan kokonaan. Vaikka hän tunsikin raivoa, jopa vihaa ihmisnaista kohtaan hän tiesi että kaipaisi tätä, jos ei tietäisi mistä Viennan löytäisi. Huokaisten itsekseen Daeron kuljetti hämmentyneenä sormensa läpi sotkuisten hiustensa aivan kuin todetakseen, ettei tainnut itse olla paljonkaan naista selväjärkisempi. Sitten puolifelicia kääntyi kannoillaan ja suuntasi makuuhuoneeseensa, jättäen naisen nukkumaan siihen petiin, jonka tuo oli itse itselleen olohuoneen lattialle pedannut.

______________________________________________

Aamulla hän löysi nyt jo ruosteenpunaiseksi kuivuneen veren peittämän, mattahiuksisen naisen tuhisemasta samasta paikasta johon hän oli tuon jättänyt. Naksauttaen kieltään tyytymättömästi Daeron kolautti pöydällä edelleen nököttävien viinilasien seuraksi kupin juuri valmistamaansa vahvaa kahvia, jonka tuoksu täytti koko asunnon ja tuuppasi lattialla makaavaa naista paljailla varpaillaan katsoakseen, josko havaitsisi tuossa jotain elonmerkkejä.

Kuolleen unta nukkunut Vienna heräsi väkevään, herkulliseen kahvintuoksuun, joka kutsui hänen haamuksi muuttunutta itseään esiin humalaisen, verisen ja sotkuisen kuoren sisästä. Tuo venytteli raukeana, lihasten liikkuessa siloisen, verentuhriman ihon alla. Hän kurotti sormensa koskettamaan Daeronin paljasta jalkaa. Vielä hetken aikaa Vienna lillui unisessa pilvessä, levänneenä ja edelleen hiukan hiprakkaisena, kunnes edellisilta iskeytyi hänen tajuntaansa sille sopivalla väkivallalla. Nainen värähti ja kierähti ylös lattialta. Älähdyksen saattelemana tuon kädet lennähtivät vasaran lailla jyskyttäville ohimoille.
"Voi helvetin helvetti", nainen ähkäisi, taipuen kaarelle vasten sohvaa, takaraivo pehmeällä kankaalla leväten, kädet silmien peittona suojaamassa niitä ihan liian kirkkaalta aamuvalolta. Hetken Vienna pysyi ihan hiljaa paikoillaan, miettien kaikkia pahoja tekojaan. Sitten tuo hieraisi unisesti kasvojaan ja mietti, miten hyvältä kasvojen hierominen aamutuimaan tuntuikaan.

Sitten hän hitaasti, kuin näkymää peläten, raotti ensin yhtä, sitten toista silmää ja katsoi Daeroniin, nolona huultaan purren.
"Ei tainnut mennä ihan putkeen, vai mitä?" Tuo mutisi, kurottaen kätensä kohti lämpöisenä höyryävää kahvikuppia. Hänen sokeri- ja nestevajeesta tärisevät sormensa kiertyivät lämpimän keramiikan ympärille ja varovaisesti nainen kuljetti mukin huulilleen, siemaisten tuota jumalten nektaria. Huokaisten Vienna otti toisen, pidemmän siemauksen piittaamatta hetkeäkään siitä, että kahvi poltti hänen suutaan. Kahvi auttoi päänsärkyyn, mutta niin auttaisi myös suihku.
"Kuule, Dae.. Daeron", Vienna sanoi sitten, laskien mukin takaisin sohvapöydälle ja nousten sitten varovaisesti seisomaan. Maailma kieppui edelleen, muttei sentään ihan yhtä pahasti kuin edellisenä iltana, "onko meidän pakko käydä tämä läpi nyt?" Vienna vilkaisi vartaloaan, kaikkia niitä rupisia reikiä ja viiltoja pitkin kehoaan, jotka kaipasivat kenties puhdistamista. Nainen kohotti kätensä takkupesäksi muuttuneisiin hiuksiinsa ja huokaisi turhautuneena.
"Myöhemmin, jooko?" Nainen hymyili miehelle sovinnollisesti, luikahtaen sitten tuosta ohitse kohti suihkua. Koska hänen riisuuntumisestaan oli pidetty huoli jo edellisenä iltana, Viennan ei tarvinnut kuin luikahtaa suihkuun. Hän jätti tarkoituksella kylpyhuoneen oven raolleen siltä varalta, että Daeron haluaisi liittyä hänen seuraansa. Ajatus nostatti himon väreet ja sai hänen paikkansa sykähtämään innosta, mutta suihkusession mahdollisuus oli edellisillan jälkeen häviävän pieni.

Daeron huokaisi sisäisesti helpotuksesta, kun Vienna virkosi henkiin suhteellisen helposti. Odottaen että nainen saisi itsensä suurin piirtein keräiltyä lattialta puolifelicia tutkaili mielenkiinnolla, osoittaisiko Vienna mitään merkkejä siitä, että muistaisi viime yön tapahtumat. Naisen voihkaisu ja ilme kertoivat paitsi sen, että tuo oli hankkinut itselleen hyvin ansaitun krapulan, myös siitä että ainakin osa illan tapahtumista oli painunut ihmisnaisen muistiin. Daeron antoi Viennan kuitenkin juoda kahviaan rauhassa, siemaisten aina välillä omasta mukistaan jonka hän oli kantanut mukanaan olohuoneeseen.

Puoliverinen ei oikein osannut arvata, millä tavalla toinen tilanteeseen reagoisi. Viennan yritys väistää koko keskustelu ei tullut Daeronille kuitenkaan yllätyksensä: tuskin hän oli oikeasti odottanutkaan että Vienna selvin päin murtuisi ja alkaisi pyytämään pahoja tekojaan anteeksi. Daeronilla oli yllään hihaton paita ja alushousut, joten naisen hänen olkapäihinsä kaivertamat merkit näkyivät toiselle selvästi. Puolifelicia oli kuitenkin myös hyvin tietoinen siitä, että Viennan näytti siltä kuin raivotautinen koiralauma olisi hyökännyt naisen kimppuun viime yönä kun taas Daeronista löytyi olkapäiden arpien lisäksi tuskin jälkeäkään. Jääden makustelemaan tilannetta, mies antoi Viennan livahtaa suihkuun ja istuutui itse sohvalle juomaan kahvia ja polttamaan tupakkaa.

Ennen pitkää Vienna ilmestyikin suihkusta höyryävän puhtaana, joskin vieläkin täynnä arpia ja naarmuja. Daeron näki kulmahampaittensa jättämät onkalot naisen kaulan molemmin puolin ja virnisti hymyttömästi, siemaisten viimeiset rippeet lähes jäähtyneestä kahvista.
”Oliko hyvä suihku prinsessa? Haluisko teidän korkeutenne että mä tekisin teille vähän aamupalaa vai riittikö pelkkä kahvikupillinen?” Puolifelician ääni oli näytellyn palvelualtis ja ystävällinen ja tuo katsoi olohuoneeseen palanneeseen naiseen silmät vilpittömyyttä tuikkien. Daeron nojautui paimaan kahvikuppinsa pöydälle ja etsi huulilleen uuden savukkeen. Nojautuen rennosti vasten sohvan selkänojaa, hän katsoi raadelluun vieraaseensa. Puolifelician kissamaiset silmät kapenivat ja sanoihin ilmestyi terä.
”Tai ehkä hänen majesteettinsa haluis että mä vaan jätät sut rauhaan ja annan sun parannella tota kuninkaallista darraas täällä olohuoneessa tai mun makkarissa? Mä en mitenkään haluu häiritä sua prinsessa, mähän oon van sun nyörin palvelijas.”
Jos Vienna oli luullut päässeensä huonosta käytöksestään kuin koira veräjästä, oli hän ollut pahasti väärässä. Daeronia ei haitannut kipu tai kovat sanat, mutta yllättävän arvettomana säilyneen kehonsa tärvelemistä ja nöyryytystä hän ei sietänyt.

Vienna etsi ylleen mahdollisimman puhtaan vaateparren, mutta hänen oli kohdattava karu totuus. Edessäpäin häämötti shoppailureissu, sillä ei ollut laisinkaan Viennan tapaista pitää samaa mekkoa kahta päivää peräkkäin. Hän asteli olohuoneeseen vain kohdatakseen Daeronin muka-maireat sanat. Vienna ei ollut niin tyhmä, että olisi todella kuvitellut Daeronin päässeen yli eilisillan tapahtumista.
"Oikeasti? Aiot olla tuollainen pikku narttu pelkän tupakanpolttaman takia?" Vienna tuhahti, istuutuen Daeronin viereen ja napaten käteensä puolillaan olevan, nyt jo hiukan jäähtyneen kahvinsa. Hän ei todellakaan pelännyt enää Daeronia ja suihku oli selvittänyt hänen päänsä. Kastanjanruskeat hiukset laskeutuivat pehmeinä laineina hänen selkäänsä eikä Vienna muutoin näyttänyt enää laisinkaan hullummalta, mitä nyt hiukan raadellulta.
"Älä viitsi, aikuinen mies. Tuo ei ole ainoa arpi ihollasi, eikä varmasti myöskään viimeinen jonka minä aiheutan", Vienna sanoi tiukkaan sävyyn, täysin sitä mieltä, että asia oli loppuunkäsitelty. Hän keskittyi siemailemaan kahviaan, katse tiukasti vastapäisessä seinässä.

”Aika paksua sulta kutsua mua nartuksi kun sä ite tuut tänne ja käyttäydyt kuin mikäkin psykoottinen katulutka” Daeron ärähti ja puhalsi savut kiukkuisesti päin naisen naamaa. Viennan sanat olivat osuneet kipeään kohtaan, sillä ei ollut ollenkaan Daeronin tapaista jäädä selvittämään asioita ja yrittää saada jonkinlaista oikeutusta vihalleen tai, herra paratkoon, anteeksipyyntöä miehen kärsimästä tuskasta. Hän ei oikein itsekään ymmärtänyt miksi tunsi tarvetta käydä läpi tätä piiritanssia Viennan kanssa. Yleensä puolifelicia olisi heittänyt naiset ulos, vältellyt näitä tai läimäissyt mokomat kiusankappaleet ruotuun. Tämän sohvalla istuvan kaunottaren kanssa ongelmaksi muodostui se, ettei hän halunnut Viennan katoavan yhteen minnekään ja tiesi tuon antavan vähintään samalla mitalla takaisin tai keksivän jotain paljon sadistisempaa ja Daeronin terveydelle pitkällä aikavälillä vaarallisempaa kuin pieni tupakanpolttama kostoksi ympäri korvia vetämisestä. Niinpä Daeron tyytyi istumaan sohvalla tupakkaansa poltellen. Puoliverisen ärsytyksestä kieli päällepäin vain kivikoviksi kovettuneet jalokivisilmät ja hermostuneesti nykivä häntä.

Hänen teki mielensä tosiaan läimäistä Viennaa, pyyhkiä tuo itseään täynnä oleva arvokkuus pois naisen kasvoilta ja saada toinen uikuttamaan anteeksipyyntöä. Samalla Daeroni tiesi, että olisi tuntenut pohjatonta halveksuntaan niin itseään kuin ihmisnaistakin kohtaan tilanteen siihen mennessä: Viennan ryömiessä lattialla humalassa hän oli hetkellisesti nähnyt naisessa vain kaikki ne kasvottomat, itseään vihaavat huumekoukussa pyristelevät letukat jotka olivat yrittäneet maksaa hänen tarjoamistaan palveluista luonnossa. Se kuva kyllästytti ja kuvotti puolifeliciaa. Hän tiesi, että jos Vienna alentuisi selvänä niiden lutkien tasolle, ihmisnainen ei pyörisi kauan hänen mielessään. Ehkä siksi Daeron halusi samalla hakata toisen siihen kuntoon, että nainen anelisi armoa ja anteeksiantoa jotta voisi unohtaa tämän, ja samalla pelkäsi ajatusta siitä, että Vienna olisi kuitenkin lopulta kuin ne kaikki muutkin eikä sittenkään hänen aikansa arvoinen.

Niin pitkälle Daeron ei ollut kuitenkaan itsekontrollissaan edennyt, että olisi kyennyt jättämään naisen kokonaan rauhaan. Tumpattuaan tupakkansa sohvan viereisellä sivupöydällä lepäävään tuhkakuppiin, hän vilkaisi Viennaa nähdäkseen, pysyikö jääkuningattaren huomio edelleen uppiniskaisesti seinässä. Kun näin näytti olevan, Daeron käytti kissamaisia refleksejään hyväksi, ja repäisi sormensa kosteisiin kastanjanruskeisiin hiuksiin, pakottaen naisen kasvot katsomaan itseensä päin.
”Ei mua kiinnosta sun aiheuttamat arvet, sun pienillä ihmiskäsilläs sä et kovin pahaa jälkeä saa aikaa kuitenkaan pidemmän päälle” Daeronin ääni oli pehmeän hallittu, mutta siitä kuulsi edelleen ärtymys ja lievä uhka. ”Mut älä ammu, puukota, polta tai muuten silvo mua, okei?” Tehostaakseen sanojaan hän nykäisi kevyesti naisen hiusjuurista. ”Tuliks selväks jääprinsessa?”

Viennan luotisuora ryhti ei värähtänytkään Daeronin laukoessa halventavia sanoja päin hänen kasvojaan. Sen sijaan nainen pyyhkäisi ilmaa ärtyneesti kädellään, kuin mitätöiden kaiken, mitä puolifelicia hänen suuntaansa kiroili. Viennan omanarvontunto oli sentään sen verran kohdillaan, etteivät Daeronin sanat edes sattuneet, sillä nainen tiesi tasan tarkkaan kuinka tärkeä, kaunis, älykäs ja - niin paljon kuin Daeron epäilemättä vihasikin myöntää - kuinka tärkeä hän oli tälle puolivillille miehelle.

Vienna puri valkeat hampaansa yhteen estääkseen itseään lähtemästä mukaan Daeronin lapselliseen loanheittoon ja nimittelyyn, muttei voinut olla älähtämättä, kun Daeron repäisi häntä yhtäkkiä napakasti hiuksista. Mies oli sentään napannut kouraansa kunnon tukon, joten otteen aiheuttama kipu oli reunoilta pehmeää. Vienna kohdisti myrskyisiksi tummuneet silmänsä Daeronin kylminä kiiltäviin jalokiviin ja irvisti tasaisin hampain. Vienna vei oman kätensä Daeronin kaulalle, ihan leukaluuhun kiinni ja kaivoi repeytyneet kyntensä miehen ihoon.
“Katsotaan nyt”, Vienna sanoi, nojautuen lähemmäs huolimatta tykyttävästä kivusta hiuspohjassaan, “kenties järjestän vielä jotakin, niinkuin meillä psykoottisilla katulutkilla on tapana”, nainen lähes murisi, helittäen sitten otteensa Daeronin kurkulta ja nousten sohvalta ylös, piittamatta siitä, että Daeronin sormien lomaan jäi aimo tukko hänen kastanjanruskeita hiuksiaan.

“Minä tarvitsen terapiaa”, nainen sanoi sitten, pöyhien hiuksensa jälleen sellaiseen kuntoon, että saattoi tulla julkisesti nähdyksi. Vienna kurotti käteensä kahvikupin, joi sen tyhjäksi ja vei sen sitten keittiöön. Astellessaan jälleen näkyviin Vienna oli kuin parhainkin edustusvaimo, viimeiseen saakka siloiteltu.
“Tarvitsen avaimen”, tuo ilmoitti sitten, myrskyisä katse nyt jo tyyntyneenä. Vienna ojensi siron kätensä kohti Daeronia ja odotti sitten, että mies toimitti avainsirun hänen kämmenelleen. Nainen nojautui suukottamaan kevyesti Daeronin poskea ennen kuin asteli kevein askelin eteiseen.
“Tuon sinulle jotain kivaa”, tuo huikkasi vielä eteisestä, vinkaten Daeronille silmää. Nainen veti oven kiinni perässään höyhenenkevyesti, aivan kuin heidän aamussaan ei olisi ollut mitään pielessä, jättäen jälkeensä vain hennon naisentuoksun ja hiljaisuuden.

Vain hetkeä myöhemmin ovelta kantautui hento koputus, jota seurasi toinen, vielä hennompi. Käytävästä kuului pikkuisen tytön naukuva kiherrys, ja sitten hiukan kovempi koputus. Oven takana seisova Mica oli tyytyväinen siihen, että oli onnistunut saamaan tyttärensä hiukan sosiaalisemmaksi, mutta äidilleen tuo ei edelleenkään puhunut suoraan. Yuyan kautta kyllä, mutta muutoin tyttö kommunikoi ilmein ja elein. Oven avautuessa Mica kohotti katseensa vain kohdatakseen Daeronin, joka näytti ihan siltä kuin miehen olisi jokin suuri ja verenhimoinen syönyt ja sitten oksentanut ulos.
“Wau, taisi olla raju meno Viennan kanssa?” Mica pulautti terävästi suustaan ennen kuin kerkesi estämään itseään.
“Iti!” Lumia hihkaisi innoissaan, ojentaen pehmoisen, valkean nukan peittämät käsivartensa kohti isäänsä. Valkean karvan seassa kiilsi tummempaa karvaa, kuin tummanpunaiset varjot. Tytön kirkkaanpunaiset silmät kiilsivät ihastuksesta isää kohtaan ja tuon raidallinen häntä viuhui ilmassa innostuneena ja leikkisänä.

Daeron sävähti Viennan kynsien pureutuessa puoliverisen kaulaa pehmeänä peittävään, untuvaiseen karvaan mutta todelliset kylmät väreet puolifelician selkäpiissä aiheuttivat tuon sanat. Daeron ei halunnut edes yrittää kuvitella, mitä ihmisnainen voisi halutessaan jollain tavalla särkyneessä mielessään hänen päänsä menoksi keksiäkään, mutta samalla toisen uhkaus aiheutti tutun tuntuisen nykäyksen edelleen raivoissaan olevan puoliverisen nivusissa. Viennan uhkaus saattoi tarkoittaa niin montaa asiaa, mutta kaikki niistä eivät voinet olla kokonaan epämiellyttäviä. Levottomat ajatukset harhauttivat puolifeliciaa sen verran, ettei hän juurikaan estellyt Viennaa tämän repäistessään itsensä vapauteen. Hetken Daeron katsoi kouraansa jäänyttä hiustukkoa kuin hölmistyneenä, kunnes ravisti sen huolimattomasti lattialle. Hän oli varmaankin saanut viestinsä perille niin hyvin, kuin se Viennan kanssa oli ylipäätään mahdollista.

”Hyvä, meille tekee ehkä molemmille hyvää jos sä käyt haukkaamassa vähän raitista ilmaa.” Daeron mutisi, sytyttäen samalla aivan liian monetta tupakkaansa tänä aamuna. Taikoen avainkortin jostain sohvapöydän salalaatikon uumenista, puolifelicia etsi naisen myrskynharmaat silmät omiinsa. ”Jos sä häviit tän kanssa tai katoot uudestaan, mä etin sut käsiini ja oikeesti puristan susta ilmat pihalle.” Hän ärisi, haroen hieman hämmentyneen näköisenä edelleen sotkuisia mustia hiuksiaan. Daeron halusi kyllä uskoa Viennan tulevan takaisin, mutta naisen kaltaisen tuuliviirin kanssa mikään ei ollut kiveen kirjoitettua. Kaunottaren puoliverisen poskelle suikkaama suukko auttoi hieman rauhoittamaan miehen huolestuneesti hakkaavaa sydäntä ja toisen hilpeälle jäähyväiselle Daeron sai jo nyökättyä myöntyvästi.

Tupakasta ehti palaa tuskin puoliakaan, kun ovelta kuuluva koputus sai Daeronin korvat värähtämään kohti äänen lähdettä. Kaula verta vuotaen, hiukset sotkussa ja olkapäät poltettuina ja purtuina puolifelicia tassutteli vähissä vaatteissaan ovelle tupakka suupielessä roikkuen, ihmetellen miksei Vienna avannut sitä juuri saamallaan avaimella. Daeronin kasvoilta oli luettavissa kaikenlaista yllätyksestä lievään kauhuun, kun oven takana eivät hymyilleetkään ihmisnaisen tunteettomat kasvot vaan sieltä paljastui Mican tyytymätön katse. Ennen kuin hän ehti reagoida naisen heittämään piikkiin, Lumia karkasi hänen syliinsä.
”Prinsessa, mitä sä täällä teet?” Daeron kaappasi pennun käsivarsilleen, värähtäen tajutessaan että oli juuri muutama hetkeä aiemmin käyttänyt samaa lempinimeä Viennasta. Lumia kihersi isänsä otteessa, mutta nyrpisti nenäänsä tuon suussa savuavalle tupakalle. Kiinnittämättä Micaan tai Yuyaankaan pahemmin huomiota Daeron kääntyi ovelta ja käveli Lumia sylissään sohvan luokse tuhkakupille hankkiutuakseen eroon savukkeesta. Samalla hän kehräsi rauhoittavasti tyttärelleen ja pieni punasilmäinen pentu vastasi isälleen, yrittäen matkia syvällä tuon kurkussa hyrräävää ääntä. Daeron naurahti Lumian yritykselle. ”Sä et oo harjotellut pikku neiti, ei se äiti osaa opettaa sua.” Kumartumalla näykkäämään pennun valkoista, värisevää korvaa hän sai Lumian uudelleen kihertämään.
”Mistä mulle on siunaantunut tämmönen kunnia? Oonko mä unohtanut jonkun deitin joka meillä oli?” Daeron kääntyi katsomaan Micaa huoneen poikki. Hän ei vaivautunut kutsumaan naista sisään, sillä toinen tiesi muutenkin olevansa enemmän tai vähemmän tervetullut puolifelician kotiin, kunhan toi heidän yhteisen tyttärensä mukanaan. Daeronin tunteet Micaa kohtaan eivät olleet olleet kovinkaan lämpimät sen jälkeen, kun nainen oli alkanut tapailemaan meridiniä Daeronin heimosta, mutta hän yritti käyttäytyä tyttärensä äitiä kohtaan vähintäänkin sivistyneesti aina Lumian läsnä ollessa.

Mica seurasi huolestuneena kun vähintäänkin rähjääntyneen näköinen Daeron nosti heidän tyttärensä syliinsä ja vei tuon peremmälle asuntoon. Huoli oli turhaa, kyllähän Mica sen tajusi, muttei mahtanut äidinvaistoilleen mitään. Pettynyt ilme kasvoillaan Mica asteli peremmälle asuntoon Yuya vanavedessään. Hän sulki oven ja seisoi sitten hetken eteisessä, haistellen ilmaa ja analysoiden sitä esimerkiksi yllättävien naisvieraiden ja huumeiden varalta. Viennan tuoksu oli vahvana ilmassa, samoin mausteisen ruuan ja alkoholin hajut. Vieno häivähdys myös himoa, mutta siihen Mica veti tutkintansa rajan. Hän ei todellakaan halunnut tietää, mitä Daeronin ja Viennan välillä oikein oli, eikä se kaikessa rehellisyydessä edes kuulunut hänelle. Sen sijaan nainen asteli peremmälle asuntoon, aikomuksenaan istuutua sohvalle. Hän kuitenkin huomasi sen reunaa koristavat veritahrat ja vilkaistuaan tuikeasti Daeronia, Mica siirtyi istumaan sohvan puhtaaseen nurkkaan. Tai no, luoja tiesi mitä kaikkea näkymätöntä Daeronin sohva oli niellyt, Mica ajatteli inhosta värähtäen.

Nainen nosti vanhemman poikansa syliinsä ja leikitteli Yuyan pehmeällä hännänpäällä.
"Lumia oli täysin vakuuttunut jo eilen illalla siitä, että olit hengenvaarassa. Hän oli todella hätääntynyt ja itkuinen koko yön, eikä suostunut raihoittumaan millään vaikka kokeilin kaikki keinot läpi. Yashirikin yritti parhaansa, mutta paljon hyötyä siitäkin oli", Mica puhahti turhautuneena ja laski kuumaksi käyneen Yuyan viereensä sohvalle istumaan. Poika venkoili ja oli rauhaton, epäilemättä siksi, koska Lumia oli kerrankin veljestään etäällä eikä tytön huomio kohdistunut täysin poikaan. Yuya oli jo tottunut siihen, että toimi sisarensa tulkkina ja oppaana kaikissa asioissa. Mica laski kätensä rauhoittavasti Yuyan selälle ja saikin ylienergisenä hytkyvän pojan hiukan rauhoittumaan.

"Mutta hyvinhän sinulla näyttää menevän", Mica sanoi sitten, sarkastiseen sävyyn. Oli selvää, ettei Daeron todellakaan ollut mitään ykkösisämateriaalia. Mican silmät painuivat viiruiksi tuon äkätessä punaisena hehkuvan arven miehen olasta.
"Onko tuo tupakanpolttama?" Mica tiedusteli, nousten sohvalta ja ottaen muutaman askeleen lähemmäs, kohottaen sitten äkäisen katseen Daeronin kasvoihin, "mitä ihmettä sinä oikein teet sen naisen kanssa?" Mica puuskahti, täynnä halveksuntaa Viennaa ja tämän temppuja kohtaan. Hän oli ajatellutkin, ettei välttämättä löytäisi Daeronia ihan priimakunnossa törmätessään Viennaan ala-aulassa. Nainen oli ollut jotenkin todella iloinen ja avulias, pidellyt heille hissinovea ja päästänyt heidät Daeronin kerrokseen omalla avainsirullaan, huikannut vielä heipat mennessään. Lumiakin oli reagoinut naiseen jotenkin kummallisesti, nauranut vain tuon iloisuudelle ja hyrissyt vastaukseksi Viennan sanoihin. Mica ei ymmärtänyt laisinkaan, millä tavoin Lumia oikein valikoi ne, joille kommunikoi ja ne, joille ei. Sydämessään hän kuitenkin kantoi painotaakkana sitä faktaa, ettei hän kuulunut niihin, joille Lumia viitsi puhua.

Mica pyyhkäisi mitätöivästi ilmaa kuin sivuuttaakseen Daeronin vielä esittämättömän selityksen tupakanpolttamalle.
"Onko sinulla vettä, tuntuu että tukehdun", Mica mutisi, astellen kohti keittiötä. Lumia jokelteli tyytyväisenä isänsä vahvoilla käsivarsilla, häntä Daeronin vyötäisille kiertyneenä. Lumia painoi päänsä isänsä rinnalle, hyristen tyytyväisenä turvallisessa syleilyssä. Yuya istui sohvalla Daeronia ja Lumiaa katsellen.
"Sisko sanoo, että siinä on hyvä olla", Yuya sanoi sitten myrtyneesti, ihan kuin joku olisi hänet pakottanut puhumaan.
"Sisko sanoo myös, että se tumma nainen tuoksui hyvältä", Yuya mutristi suutaan ja pudisti kevyesti päätään, Lumian punaiset silmät liimautuneina hänen omiinsa, "äh, onko minun pakko sanoa myös tuo? Anna olla jo", Yuya äyskähti, ristien kätensä rinnalleen kiukkuisesti.
"Siskon mielestä se nainen sopii sinulle", Yuya mutisi, potkiskellen sohvanreunaa.

Mican selittäessä äkillisin vierailunsa syytä, Daeron katsoi sylissään hyrisevään tyttäreensä ja hymyili. Lumia säteili puolifelicialle lisäyksiä äitinsä lauseisiin ja pälätti sanattomasti isälleen kaikenlaista sekavaa siitä, miten tiesi että tuohon oli sattunut ja että kiva täti oli joskus tosi kiva mutta puri kovaa. Daeronin täytyi tehdä tosissaan töitä, ettei olisi nauranut ääneen pentunsa selvitykselle. Hän suukotti Lumian silkkistä päälakea kertoakseen lapselle, että tämä voisi jo rauhoittua. Yashirin nimen mainitseminen kuitenkin pyyhki hymyn pois puolifelician kasvoilta ja tuo loi Micaan turhautumista ja epäluuloa uhkuvan katseen.
”Pidä se aavikkorotta kaukana mun tyttärestä, mä oon sanonut sulle.”

Naisen kotkotus sai Daeronin ilmeen vaihtuvan hetkellisesti lähes epätoivoiseen irvistykseen, mutta puoliverinen taikoi se nopeasti ylimieliseksi hymyksi, jonka loi hurmaavan näköisenä Mican suuntaan.
”Joo, mulla menee ihan mahtavasti, älä sä huoli. Ja tää…” Lumia kosketti kevyesti tupakan jälkeä isänsä hartiassa saaden tuon värähtämään ja vilkaisemaan toruvasti lapseen. ”… oli vaan pikku tapaturma.” Daeronin silmät välähtivät, mutta sydämiä sulattava, raivostuttava renttuhymy ei kadonnut tuon kasvoilta. Mican pyynnölle saada lasi vettä hän nyökkäsi ja kääntyi kohti keittiötä.
”Istu alas, mä haen sulle sen lasin.” Hän komensi olkansa yli.

Daeron ei laskenut tytärtään hetkeksikään maahan puuhatessaan vieraalleen lasin vettä. Lumian ollessa hänen luonaan tyttö pysyi yleensä lähestulkoon aina kiinni isässään, roikkuen nytkin tuon vyötäisiltä häntänsä ja käsivarsiensa varassa Daeronin tukiessa pientä kehoa vain yhdellä kädellä. Meridinnaaraat kantoivat pentujaan usein lanteellaan tai selässään joko vaatteittensa sisällä tai kantoliinoissa ja Daeron olikin siis tottunut siihen, ettei lapsia jätetty yksin. Vaikka Lumia ei voinutkaan tietää mitään isänsä klaanin tavoista, oli tyttö selvästi samaa mieltä siitä, ettei halunnut jäädä itsekseen. Joutuessaan eroon isästään tyttö alkoi maukua tyytymättömästi ääneen tai säksättää toruvasti isälleen tämän pään sisällä. Daeron ja Lumia eivät oikeastaan juurikaan viestineet sanallisesti, mitä nyt puolifelicia puhui tyttärelleen tottumuksesta ja saadakseen Lumiankin ilmaisemaan itseään myös puheen kautta, vaan enemmän telepaattisesti tunteilla ja mielikuvilla. Nytkin Daeroni vasten itseään kihnuttava taapero supatti innoissaan siitä, miten iskän asunnossa haisi ihan tosi hyvältä ja miten pystyi aistimaan Viennan miehen ihosta. Daeron hymyili itsekseen täyttäessään vesilasia, käskien samalla tytärtään olemaan ajattelemasta aikuisten asioita.

Palatessaan takaisin olohuoneeseen vesilasia kantaen, Daeron kohtasi ensimmäiseksi sohvalta tapittavan pikkupojan katseen. Yuya näytti äärimmäisen tyytymättömältä nähdessään Lumian Daeron vyötäisillä ja pikkumeridin mutristelikin suutaan siskonsa iloiselle kehräykselle. Pojan sanat saivat Daeronin kohottamaan kulmiaan ja luomaan tuohon lähes halveksuvan katseen.
”Kuules ipana, ei sun tartte kertoa mulle mitä mun oma tytär sanoo.” Daeron vilkaisi tuimasti Lumiaan tytön alkaessa marmattaa, ettei isä saisi olla ilkeä veljelle. Keskeyttäen kehräyksensä pentu alkoi imeskellä sormiaan ja hiljeni isänsä päässä. ”Mä tiedän et sun mutsis ei ymmärrä, joten anna mennä, tulkkaa sille vaan mitä me puhutaan mut älä luule että me tarvittaisiin sua mihinkään.”
Daeron ei periaatteessa vihannut Yuyaa, mutta poika kävi hänen hermoilleen. Erityisesti viime aikoina, Yashirin astuttua kuvioihin, Yuyasta oli tullut röyhkeä tuon ymmärrettyä, että heillä paljon viihtyvä meridin oli paljon varteenotettavampi isäehdokas kuin Daeron. Lisäksi Yuya tiesi, miten paljon mielipahaa puolifelicia oli hänen äidilleen tuottanut, eikä miehen väliinpitämätön ja toisinaan tylykin suhtautuminen pikkupoikaan auttanut yhtään asiaa.

Daeron ojensi vesilasin Micalle kuin hyväkäytöksinen herrasmies ainakin ja istuutui sitten itse sohvan viereen aseteltuun nojatuoliin.
”Mut nyt kun sanoit Yuya niin joo, se nainen kyl sopii mulle.” Daeron hymyili raivostuttavasti katsoen poikaan, mutta suunnaten sanansa tuon äidille. Puolifelicia silitti syliinsä juurtunutta tytärtään, saaden tuon kehräämään uudestaan. ”Fiksu lapsi toi sun poikas, ymmärtää asioita ihan sanomattakin.” Daeron letkautti Micalle meridiniksi, venytellen samalla vapaata käsivarttaan kuin laiska kotikissa.

Yuya säpsähti hiukan Daeronin äyskähtäessä hänelle. Poika tiesi kyllä tasan tarkkaan, kuinka ilkeä Lumian isä osasi olla, mutta ei tuo silti ollut tottunut siihen, että aikuiset räksyttivät hänelle. Micakin loi Daeroniin paheksuvan katseen. Yuya kuitenkin kohautti vain olkiaan ja jatkoi sohvanreunan potkimista.
"Anna pojan olla. Tuolla lailla Lumia hoitaa kommunikoinnin yleensä, Yuya on vain tottunut lausumaan sisarensa ajatuksia ääneen", Mica sanoi kylmäkiskoiseen sävyyn ottaessaan vesilasin vastaan. Naisen sydäntä särki tapa, jolla Lumia roikkui isässään niin kuin tuo olisi paras asia maailmassa. Teki pahaa erottaa nuo kaksi toisistaan kerta toisensa jälkeen, mutta Micasta ja Daeronista ei olisi koskaan voinut tulla toimivaa perhettä, se oli kaikille osapuolille selvää. Mica ei silti ollut koskaan edes ajatellut jättävänsä Lumiaa isälleen. Daeron saattoi pärjätä lapsensa kanssa hetken aikaa, mutta pitkässä juoksussa tuosta tuskin oli perheenpääksi tai minkäänlaiseksi kelvolliseksi roolimalliksi.

Sekä Yuya että Daeron puhuivat Viennasta hyvin arkiseen sävyyn, ihan niin kuin he olisivat jo hyväksyneet naisen osaksi tätä todella epätoimivaa yhtälöä. Yuyan sanat toki tulivat Lumialta, joten kenties valkea pikkuneiti oli valmiimpi hyväksymään isänsä valinnat kuin ehkäpä kukaan muu tässä huoneessa. Mica kuitenkin säpsähti kuin lyöty Daeronin ilmoittaessa Viennan sopivuudesta. Hän vilkaisi huultaan purren Daeronia tuon puhuessa hänelle meridiniksi, nyökäten sitten.
"Niin on", nainen myönsi, ylpeä hymy huulillaan. Vaikkei Mica ollutkaan tätä perhekuviota osannut hoitaa järin mallikkaasti, hän oli sentään ylpeä lapsistaan ja teki näiden eteen kaikkensa. Mica siemaili vettään Lumiaa tarkkaillen.

"Mitä tulee Yashiriin, niin no, siitä minun pitikin puhua", Mica sanoi sitten, selvittäen hiukan vaivaantuneesti kurkkuaan. Hän laski vesilasin sohvapöydälle, suoristi selkänsä ja keräsi poikansa syliinsä kuin kilveksi Daeronin vihaa vastaan, "hän on esittänyt toiveen, että minä, Yuya ja Lumia vierailisimme hänen heimossaan. Sinun heimossasi, siis. Meridinit eivät suhtaudu hyvin sekarotuisiin, emmekä varmastikaan jäisi sinne, mutta Yashirilla on valtaa heimossaan ja hän on luvannut, että voisimme ainakin vierailla aavikolla. Lumia näkisi ensimmäistä kertaa meridinelämää kunnolla, ja Yashiri ehdotti, että ajoittaisimme vierailun Namboirin ajaksi", Mica päätti puheensa mainitsemalla erityisesti lasten rakastaman kesäfestivaalin, jota aavikkokansa vietti. Eräs tietty aavikkokukka kukki sen aikana ja meridineillä oli tapana juosta kukkaniityillä ja metsästää lentoon lähteviä kukkasia auringon laskiessa. Mica ei ollut koskaan itse päässyt osallistumaan juhlaan, mutta kyseessä oli tilaisuus, jonka hän haluaisi tarjota lapsilleen.

"Yashiri sanoi myös, että mikäli olisit valmis julkisesti pahoittelemaan taustaasi, sinulle voitaisiin tarjota tilaisuus osallistua. Heimoon sinua ei voida enää päästää, mutta sinut jätettäisiin kuitenkin juhlan ajaksi rauhaan. Voisit osallistua tyttäresi kanssa. Uskoisin, että.. se nainenkin voisi tulla", Mican oli miltei purtava kieltään ettei olisi lausunut kaikkia niitä nimiä, joilla Viennaa mieluummin kutsui kuin tuon nimellä. Mica toivoi varpaistaan saakka, että Daeron kieltäytyisi ja päästäisi heidät nauttimaan ansaittua lomaa Yashirin ja lasten kanssa.

Yashirin nimikin sai puolifelician koko kehon jäykistymään ja Lumia kehräsi hiukan äänekkäämmin, parhaalla tekniikallaan saadakseen isänsä rauhoittumaan. Daeron katsoi Micaan tummin, kovin silmin arvaten, ettei naisella ollut mitään miellyttävää sanottavaa, varsinkin kun tuo keräsi Yuyan eteensä kuin joksikin turvavalliksi. Mican sanat kihelmöivät Daeronin selkäpiissä ja saivat tuon näyttämään hetkellisesti jopa epäuskoiselta, kunnes puolifelician koko raivo räjähti pintaan.
”Ei, ei, ei! Ei vittu todellakaan! Sä et todellakaan vie Lumiaa sinne niiden takapajusten kusipäiden töllisteltäväksi.” Daeron sylki sanat suustaan, lähes täristen raivosta. Miten Mica voisi kuvitellakaan, että hän antaisi naisen viedä Lumian aavikolle? Oliko toinen päästään sekaisin? Daeron ei koskaan sallisi sitä, ei vaikka hänen täytyisi pistää hengiltä Yashir ja puolet muista heimonsa sotureista tai pitää tyttö itsellään poissa äitinsä luota. Daeron ei luottanut vanhaan heimoonsa eikä halunnut ketään heistä lähellekään tytärtään. Oli tarpeeksi paha, että Yashir pyöri kuvioissa ja sai olla samassa asunnossa Lumian kanssa. Daeronin vainoharhaisessa mielessä kuka tahansa heimon jäsen olisi voinut yrittää tehdä Lumialle pahaa jo pelkästään siksi, kuka tämän isä oli puhumattakaan siitä, että tyttö oli isänsä tavoin sekaverinen. Sen lisäksi että pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, Daeron ei olisi koskaan halunnut altistaa Lumia sille kohtelulle, jota hän itse oli saanut osakseen nuorena.

Siirtäen Lumian hellästi syrjään sylistään Daeron asetti tytön istumaan nojatuoliin. Itse hän kavahti seisomaan pikkuneidin vastustavasta maukaisusta huolimatta ja ryhtyi astelemaan edes takaisin nojatuolin edessä häntä viuhtoen. Daeronin silmät sädehtivät puhdasta raivoa ja vihaa tuon katsoessa sohvalla nököttävään meridinnaiseen ja oli selvää, että puolifelicia oli virittänyt itsekontrollinsa äärimmilleen. Edes takaisin liikkuminen auttoi häntä pysymään edes jollain tavalla tunteittensa herrana ja lievitti puoliverisen tuntemaa ahdistusta.
”Kuvitteletko sä todella, että mä lähtisin sinne? Että mua kiinnostais mitä se hiekkakirppu on sulle luvannut tai puhunut? Kuvitteletko sä että sillä on paskankaan väliä?” Daeron ei yleensä kiroillut Micalle lasten edessä, mutta juuri nyt hän ei jaksanut välittää. Hän oli vaihtanut kielensä kauniisti soljuvasta meridinistä takaisiin bonariin, mutta ehkä ensimmäistä kertaa Mican kuullen, Daeron mursi sanoja melko voimakkaasti. Hän oli niin raivoissaan toiselle, että näki tähtiä.
”Miten sä voit edes kysyä multa tollasta? Tai kelata että se on okei viedä Lumia sinne? Mä arvasin että mun olis pitänyt hankkiutua eroon siitä kusipäästä, hoitaa se päiviltä, mutta annoin sen olla palveluksena sulle! Ja kato nyt, mitä  se on saanut aikaan! Helvetin aavikkorotta, mä revin sen palasiks…” Daeronin puoliksi sähisi Micalle, puoliksi mutisi itsekseen vaihdellen kielten välillä ja vilkuillen vuorotellen murhaavasti naiseen ja paksun maton peittämään lattiaan. Hän oli arvannut että Yashirin ilmaantuminen hänen elämäänsä toisi mukanaan vain vaikeuksia.

Pysähtyen kuin seinään, Daeron poimi Lumian takaisin syliinsä ja kääntyi katsomaan Micaan. Tyttö tapitti äitiään yhtä intensiivisesti kuin isänsäkin ja kaksikosta välittyi jännittyneisyys ja jonkinlainen murhaava päättäväisyys.
”Mä lupaan sulle, jos sä yrität viedä Lumian sinne mä pidän huolen siitä, että se hoitaa sen duunin mun puolesta. Mä lupaan sulle, että se yrittää purra palasiks joka ikisen meridinin joka sen eteen sattuu, mukaan luettuna sut ja sen vitun hiekkakirpun jonka sä oot ottanu sänkyys.” Daeronin lausui sanat katsomattaankaan tyttäreensä. Daeronin saatua puheensa päätökseen Lumia paljasti pikkuruiset, neulanterävät kulmahampaansa katsoen äitiinsä verenpunaisilla silmillään. Yuya alkoi täristä hieman äitinsä edessä katsoessaan siskonsa ilmettä. Lumia kertoi parhaillaan veljelleen, miten yrittäisi raadella tuon uudelta isäehdokkaalta silmät päästä jos tytön oma isä niin vain pyytäisi.