You can run, but you cannot hide (K18)

Mica seurasi tiiviisti Daeronin liikkeitä ja eleitä, valmiina puolustamaan sekä lapsiaan että itseään. Lumian reaktio tuli kuitenkin tytön äidille yllätyksenä ja kauhu paistoi selvänä Mican kasvoilta kun tyttö paljasti hampaansa hyvin feliciamaiseen tappajan irveeseen.
"Miten sinä uskallat taivutella minun lapseni julmiin suunnitelmiisi mukaan? Lumia on vasta vauva, hän ei ymmärrä näistä asioista yhtään mitään. Hän rakastaa sinua enemmän kuin arvaatkaan ja olisi valmis varmasti vaikka kuolemaan kostonhimoisen typerän suunnitelmasi vuoksi! Etkö tajua ollenkaan, millaisilla asioilla oikein leikit? Kuinka voit olla noin lapsellinen?!" Mican äänessä värisi raivo ja elohopea tihkui naisen iholle suurina, kimaltavina pallukoina.

Nainen asteli puolifelician luo kaapatakseen Lumian pois isänsä ulottuvilta, mutta sen sijaan että tyttö olisi hyväksynyt äitinsä lähelleen, tuo upottikin neulanterävät hampaansa Mican käsivarren ihoon. Mica loikkasi taaemmas kivusta ja säikähdyksestä älähtäen.
"Näetkö nyt, mitä olet tehnyt?!" Mica huusi raivoissaan. Yuya vaikersi sohvalla, koettaen peittää sisarensa äänen päänsä sisältä. Mica perääntyi, koskettaen haavoittumattomalla kädellään Yuyan päätä. Nainen vajosi sohvalle istumaan, täysin lyötynä ja voimattomana.
"En voi uskoa tätä", Mica pudisti päätään, hieroen toisella kädellä pelästyneen Yuyan selkää. Nainen kohotti haavoittuneen katseensa Daeroniin, purren huultaan.

"Sinulle perheellä ei ole mitään arvoa, jos todella tälläisen asian vuoksi revit meidät hajalle. Luuletko todella, että voit omia Lumian? Uskotko oikeasti pystyväsi kasvattamaan lapsen? Millaiseksi aikuiseksi Lumia kanssasi oikein kasvaisi, kun hänellä olisi esikuvanaan tuollainen tunnevammainen isä ja täysin psykopaattinen naishenkilö? Vapaa pääsy kaikkiin kuviteltavissa oleviin huumeisiin ja piireihin? Sinä ajattelet vain itseäsi ja omaa napaasi", Mica lausui yhteen purtujen hampaidensa lomasta. Nainen vaipui hiljaisuuteen, tuijottaen vain käsivarressaan kasvavia verihelmiä.

Mica kohotti katseensa ovelle sieltä kuuluvan sähköisen surahduksen myötä. Vaikka oli kulunut hädin tuskin tuntiakaan, Vienna oli jo palannut. Vienna ei tosin ollut se, joka ensimmäisenä asteli ovesta sisään vaan rakennuksen portieeri, joka kannatteli kymmenittäin ellei sadoittain eri kokoisia ja värisiä kasseja, pussukoita ja nyssyköitä. Portieerilla oli äärettömän tyytymätön ilme, joka kieli kyllä miehen mielipiteestä annettua tehtävää kohtaan. Portieerin perässä asuntoon asteli täydellisimmilleen viilattu Vienna. Hänen hiuksensa olivat saaneet uuden, tummemman värin, hänen ihonsa kuulsi puhtaana ja hänen kynsilleen oli tapahtunut jonkinlainen ihme, jonka myötä ne näyttivät jälleen vahvoilta, manikyroiduilta ja uutuuttaan kiiltäviltä. Nainen oli verhoutunut uuden uutukaiseen valkeaan pitsiluomukseen joka korosti kaikkia hänen hyviä puoliaan. Jaloissaan tuolla olivat uudet korkokengät, joiden siroja korkoja koristivat jasmiinikukkia ja kyyhkyjä esittävät kaiverrukset. Micaa väsytti jo naisen katsominenkin, mutta lasten puolelta tunnelman kireys oli taittunut. Viennan mukana huoneeseen pölähti kukkien tuoksu kun nainen pyörähti painamaan portieerin käteen paksun tukon pesetoja. Silmää vinkaten nainen lähetti portieerin matkaansa, astellen sitten peremmälle asuntoon.

"Wau, tehän näytätte iloisilta", Vienna naurahti. Hän kaivoi pikkuisesta käsilaukustaan kaksi silkkipaperiin käärittyä pakettia ja asteli ensin Yuyan luo, kyykistyen pojan eteen. Yuya tuijotti ihmeissään tätä naista, joka oli niin uskomattoman pitkä ja suora ja kaunis kuin hologrammimainosten keinotekoiset naiset, paitsi oikea. Vienna pyöräytti toisesta paperipaketista esiin kellon, jonka tuo kiersi Yuyan ranteen ympärille. Mica yritti vastustella, mutta Vienna vaiensi tuon kätensä liikkeellä. Yuya ihasteli uutta kelloaan, joka oli ihan kuin aikuisten kello, paitsi että sen kellotaulua koristi kuva Tazzyrian lippulaiva-aluksesta. Seuraavaksi Vienna asteli Lumian luo, silittäen ensin kevyesti tytön korvaa saaden tuon kikattamaan, ja käärien sitten esiin silkistä valmistetun ja helmin koristellun hiuskoristeen, jonka nainen asetti Lumian hiuksiin.
"Täytyyhän minun nyt siskonlapsia vähän hemmotella", Vienna sanoi vinkaten leikkisästi silmää Lumialle, saaden tytön jälleen kihertämään innoissaan.

Viennan sanojen myötä Mica meinasi tippua lattialle.
"Mitä sinä sanoit?" Mica henkäisi kauhuissaan.

Mican sanat saivat Daeronin päästämään äänen, joka oli jotain karjahduksen ja sähähdyksen väliltä. Jos magian paksu löyhkä ei olisi täyttänyt huonetta, Daeron olisi varmasti karannut naisen kurkkuun vähääkään välittämättä lasten läsnäolossa huoneessa. Miten ihmeessä Mica saattoi reagoi noin? Miten meridinnainen oli niin sokea oman toimintansa itsekkyydelle ja sille, kuinka paljon oli Daeronia loukannut ja pelästyttänytkin uhkaamalla viedä Lumia aavikolle? Miten hän ei voinut nähdä sitä, että puolifelicia toimi nimenomaan tavalla, jonka ajatteli olevan tyttärelleen parhaaksi? Mica näki aina asioissa vain sen puolen, joka tälle itse sopi eikä ajatellut motiivia ”julmiksi” tuomitsemiensa tekojen takana.

Daeron kääntyi vaistomaisesti poispäin Micasta, suojaten Lumiaa kehollaan. Hänen ei kuitenkaan olisi tarvinnut estellä naisen lähestymistä, sillä felicianpentu teki sen hänen puolestaan. Helpotus ja kiitollisuus levisivät koko Daeronin kehoon ja isä ja tytär vaihtoivat keskenään katseen kiinnittämättä hetkeen lainkaan huomiota heidän edessään raivoavaan naiseen. Lumia aisti isänsä mielialat, ajatukset ja tunteet ja vaikka tytön äiti luulikin, että Daeron manipuloi lapsen puolelleen, se ei ollut täysin totta. Lumia tiesi isänsä pelkäävän ajatusta siitä, että Mica veisi tuon aavikolle ja luki Daeronin ajatuksista sen, miten kyseinen suunnitelma saataisiin estettyä. Nyt tyttö toimi täysin oman tahtonsa mukaan ja vastusti äitinsä otetta, ajatellen tuon yrittävän viedä hänet pois isänsä luota ja pelottavaan paikkaan jossa kaikki halusivat pikkuiselle pahaa.
”Se joka teidät repii hajalle oot sä, ymmärrätkö sä senkin tyhmä lunttu?” Daeron sähähti järkyttyneelle naiselle silmät kapeina viiruina. ”Mä en halua omia ketään, mutta Lumia on mun tytär, mun lihaa ja verta etkä sä voi käyttäytyä niin kuin sillä ei ois mitään väliä!” Mican jatkaessa saarnaansa puolifelician kurkusta alkoi kuulua murinaa. ”Mä oon aina yrittäny pitää mun duunin ja vapaa-ajan erillään MEIDÄN lapsesta, koska sä oot niin halunnu. Mutta nyt mä ymmärrän, että sillä ei oo sulle paskaakaan väliä ja sä oot ihan samanlainen kuin kaikki muutkin meridinnartut, jotka luulee olevansa parempia kuin kaikki muut. Ainakin mä ajattelen oikeesti Lumian parasta, sä taas halua käyttää sitä pelinappulana sun omissa lemmenleikeissäs ja ton äpäräs kasvatuksessa.” Lumiakin luimisti korviaan ja sähisi horjuvasti. Tytöllä ei ollut aavistustakaan siitä, mistä isä puhui mutta hän ymmärsi vanhempiensa välillä kytevän konfliktin ja halusi osoittaa puolensa.

Tilanteen laukaisi kuitenkin oven surahdus ja sisään purjehtiva Vienna sekä tämän palvelusväki. Jos Daeron ei olisi ollut niin julmetun vihainen, hän olisi varmasti nauranut ääneen yleensä niin uskottavan ja tiukkapipoisen venoir-portieerinsa ahdingolle. Jähmettyneenä paikoilleen puoliverinen seurasi naisen kuninkaallista käyskentelyä ja pieni hymynkare hiipi miehen lähes kalpeaksi valahtaneelle naamalle. Vienna osasi tosiaan ottaa yleisönsä ja nainen näytti naurettavan hyvältä. Daeron ei halunnut edes tietää paljonko rahaa toinen oli pistänyt ostosmatkallaan, mutta summan täytyi olla tähtitieteellinen. Hän antoi ihmisnaisen lähestyä lastaan ja jäi tutkailemaan tytön hiuksiin sujautettua koristetta. Viennan sanat kuitenkin saivat myös Daeronin höristämään korviaan ja katsahtamaan pommin pudottaneeseen naiseen.
”Onko tää nyt joku sun huono läppä, jota mä en ymmärrä?” Daeron kurtisti kulmiaan ja istuutui takanaan odottavaan nojatuoliin vetämään henkeä ja odottamaan tilanteen kehitystä.

Toisin kuin Vienna, Mica ei ollut tottunut siihen, että parisuhteissa käytettiin väkivaltaa ja haukkumasanoja, joten Mica oli huomattavasti Viennaa järkyttyneempi Daeronin purkauksen jäljiltä. Niinpä kun Vienna purjehti sisään kuningattaren lailla ja ilmoitti melko suorin sanoin olevansa Mican sisko, Mica ei enää osannut reagoida mitenkään. Hän peitti kasvonsa käsillään ja yritti keskittyä hetkellisesti vain hengittämiseen.

Vienna laskeutui nyt jo enemmän viettelevästi kuin kuninkaallisesti Daeronin viereen tuon nojatuolin käsinojalle, pujottaen sirot sormensa hellästi miehen hiuksiin. Siniset silmät tuikkivat nyt taivaansinisinä ja vaikka naisen ilme oli päällisin puolin varsin siveä, noiden silmien pohjalla kiilsi himo. Siitä Daeron saisi osansa myöhemmin, niin ne tuntuivat lupaavan. Vienna kuitenkin hymyili vain leveää hymyään ja silitti Lumian valkeapunaraidallisia hiuksia.
“Ei mikään huono läppä ollenkaan, kultaseni”, Vienna sanoi, siirtäen kätensä hieromaan Daeronin korvantaustaa.
“Joskus kauan kauan aikaa sitten kysyin Q:lta hiukan apua, koska halusin tietää, mitä vanhemmilleni kuuluu. Siis biologisille vanhemmilleni, minähän olen adoptoitu. Kävi ilmi, että äitini on kuollut jo vuosia sitten, jonkin verran ennen Mican syntymää, itseasiassa, mutta myös, että isäni oli urhea vastarintaliikkeen taistelija, joka murhattiin vaimoineen kotiinsa. Heillä oli kuitenkin myös suloinen ihana tytär, joka istuu tässä edessänne”, Vienna heilautti kättään kohti Micaa, joka tuijotti nyt häntä mykkänä järkytyksestään. Viennan huulille piirtyi täydellisen viaton hymy, jonka reunoilla piili jotain ilkikurisempaa. Vienna oli tiennyt tästä jo kauan, mutta pitänyt mölyt mahassaan, odottaen oikeaa hetkeä. Nyt oli vaikuttanut jostain syystä hyvältä ajankohdalta paljastaa tämäkin sukusalaisuus.

Vienna kohottautui notkeasti nojatuolista ja kumartui sitten hieromaan nenäänsä vasten kihertävän Lumian nenää, ja suoristautui sitten, ristien kätensä ja nautiskellen tilanteesta. Vienna rakasti huomion keskipisteenä olemista, sehän nyt oli itsestään selvää, mutta toisaalta salaisuus oli myös painanut häntä. Hän oli nähnyt Daeronin tapailemassa pikkusiskoaan ja seurannut sivusta, kun nuo olivat lisääntyneet keskenään. Mica vihasi häntä enemmän kuin ketään koko maailmassa, eikä tämä nyt varmastikaan muuttaisi tilannetta, mutta ainakin he olisivat Mican kanssa samalla viivalla.
“Kelpaako kenellekään ryyppy? Yuyalle ja Lumialle ei tarjoilla”, Vienna vinkkasi silmää pojalle, joka seurasi ihmetyksissään tädikseen paljastuneen naisen sulavia liikkeitä. Ajatella, että joku ihminen saattoi olla noin hieno. Yuya pudisti kuitenkin päätään.
“Ei kiitos. Minua pissattaa”, poika totesi sitten, herättäen äitinsä tuon kauhun ja järkytyksen horroksesta.
“Äh, tule Yuya, saatan sinut vessaan”, Mica sanoi nousten paikaltaan ja tarttuen poikaa kädestä, “tälläisessä käärmeenpesässä saa olla varovainen, mihin astuu”, Mica mumisi vielä, johdattaen pojan Viennan hänelle osoittamaan suuntaan.

Mican mentyä Vienna istui jälleen Daeronin lähelle, painaen huulensa hellästi vasten puolifelician huulia, antaen suudelman syventyä omalla painollaan. Lumian naukaisu kuitenkin keskeytti Viennan ja sai naisen vilkaisemaan lasta hiukan paheksuen.
“Pakko sanoa, että olen tyytyväinen ettei tyttäresi asu kanssamme”, Vienna sanoi, hymyillen Lumialle, “emme saisi varmasti koskaan mitään tehtyä.” Viennalta oli mennyt täysin ohi Lumian päästämän naukaisun mielihyvää värisevät sävyt, jotka kanavoituivat suoraan Daeronilta.