You can run, but you cannot hide (K18)

Vienna seurasi muka viattomasti alahuultaan purren Daeronin arvailuja hänen päämääristään ja hänen silmänsä laajenivat hiukan tyttömäisestä innosta miehen mainitessa yhdeksi mahdollisuudeksi oman kattohuoneistonsa. Vienna punaisille huulille levisi merkitsevä hymy, joka lupasi maata ja mammonaa ihmeellisemmän palkinnon, mikäli Daeron täyttäisi hänen toiveensa. Hän sai tehdä todella töitä estääkseen pettymyksensä koko määrää näkymästä kasvoillaan kun Daeron ei ollutkaan heti idealle myyty.

Vienna laski miehen irti kiltisti, jääden hetkeksi lillumaan keskelle allasta, ennen kuin ui sen reunalle ja nousi notkealla liikkeellä sen reunalle istumaan. Vienna taiteili kärsineestä silkkimekostaan vetoketjun auki ja nousi sitten seisomaan, riisuakseen sen. Märkää mekkoa seurasivat alusvaatteet. Nainen kaappasi käteensä luolan seinää vasten nojanneen pesukorin, joka sisälsi kaikki hänen pesuaineensa, laskeutuen sitten uudelleen altaaseen. Jos Daeron todella halusi vain puhua, Vienna soisi sen hänelle, mutta teki samalla selväksi, ettei puhuminen kiinnostanut häntä, varsinkaan, jos puheenaiheena olisi nainen itse.
“Selvä on, Daeron”, Vienna sanoi, kohdistaen mieheen nyt katseen, joka kieli naisen viilenneestä asenteesta, “mitä haluat tietää?” Vienna ryhtyi pesemään hiuksiaan valkealla shampoolla. Hän huljutti shampoon hiuksistaan kuumaan, pulppuilevaan veteen jonne se pian liukeni.

Tarttuessaan seuraavaan puteliin Vienna loi Daeroniin luimun katseen.
“Sinä et itsekään ole ollut suorastaan innokas jakamaan tietoja itsestäsi”, Vienna sanoi sitten, hieroessaan hoitoainetta pitkiin hiuksiinsa, “sitä paitsi millään minun taustoillani ei ole väliä”, Vienna tuhahti, hieroen hoitoainetta kuumaan veteen. Kyllähän Viennakin tajusi, ettei Daeron enää tässä vaiheessa perääntyisi, eikä Vienna todellakaan olisi kutsunut Daeronia luokseen, ellei olisi ollut ainakin jossain määrin valmis jakamaan omaa menneisyyttään toisen kanssa.

“Olen oikeastaan aika tylsä”, Vienna sanoi, saatuaan hiuksensa pestyä. Hän nappasi käteensä palasaippuan ja muhkean pesusienen, johon hieroi saippuaa. Sieni kädessään hän lipui Daeronin luo, ojentaen tälle sienen ennen kuin käänsi selkänsä ja siirsi hiuksensa sivuun.
“Olen rikas pentu rikkaasta perheestä, hankkinut koulutukseni Space Academyssä, jossa flippasin, sain syyt niskoilleni erään upseerin kuolemasta ja nyt olen tässä”, Vienna tiivisti, toivoen, että Daeron antaisi olla. Sinisissä silmissä kiilsi tuska menneisyydestä, menetetystä perheestä ja mahdollisuudesta oikeaan onneen, vuosien yksinäisyys Kowloonissa ja syyllisyys kaikista niistä kauheuksista, joihin nainen saattoi olla syyllinen, mutta aivan yhtälailla syytön, sillä kohtauksistaan hän ei muistanut mitään. Vienna oli kuitenkin aikaa sitten menettänyt kyvyn pukea tunteensa sanoiksi niin, että olisi saanut Daeronin ymmärtämään, kuinka tyhjää hänen sisällään todella oli.

“Entä sinä, Daeron? Ehkä minun olisi helpompi puhua itsestäni, jos kertoisit ensin jotakin omista taustoistasi?” Vienna ehdotti sitten, osittain päästäkseen edes hetkeksi ajattelemaan jotakin muuta, osittain siksi, että oli tajunnut, ettei tiennyt Daeronista oikeasti yhtään mitään.

Daeron nosti itsestä käsiensä varassa takaperin altaan reunalle istumaan. Suittuaan märän hiukset kasvoiltaan hän ryhtyi kiskomaan jalkoihinsa liimaantuneita farkkuja jaloistaan. Operaatio kesti melkoisen pitkään, sillä likomärät housut eivät halunneet luovuttaa ilman taistelua. Vienna oli jo puolivälissä hiustensa saippuoimista, kun Daeron liukui takaisin altaaseen nautinnollisesti huokaisten. Kuuma vesi tosiaan tuntui ihanalta, varsinkin nyt kun hän oli saanut märät vaatteet pois päältään. Puolimeridininä Daeron oli melko herkkä kylmälle ja mies sukelsikin nyt hetkeksi kokonaan altaan pinnan alle saadakseen lämmön leviämään koko kehoonsa.

Noustuaan takaisin pintaan Daeron avasi silmänsä ja katsoi toista mietteliäästi.
”Vaikka sen, mitkä sun suunnitelmat nyt on täällä? Aiotko sä lähteä kauppaamaan sitä kamaa, joka on teikäläisille kuin kissaminttua? Vai onko sulla jotain muuta bisneksiä tiedossa?” Puoliverinen antoi naisen peseytyä rauhassa, makustellen samalla toisen kysymystä.
”Joo, mäkään en oo mikään avoin kirja, myönnetään. Ehkä me molemmat ollaan opittu pysymään hengissä vähän liiankin hyvin.” Daeron hymähti. Kowloonissa selvisi paremmin kuin ei huudellut arkaluontoisia asioista itsestään vieraille – tai ylipäätään kellekkään. Daeronilla oli kestänyt pitkään siinä, että hän oli oppinut itsekään kohtamaan menneisyytensä tapahtumat turruttamatta niitä jatkuvasti viinalla ja huumeilla. Hänen mentorinsta, Leen kuoleman jälkeen puolifelician elämä oli luisunut yhä enemmän nautintoaineiden täyttämään eskapismiin. Oli helpompi nukahtaa, kun pää oli kamasta niin sekaisin, ettei nähnyt painajaisia tai kaivannut ketään vierelleen.

Viennan uitua altaan yli, mies tarttui tämän tarjoamaan sieneen ja alkoi kuuraamaan tuon selkää hitain, voimakkain liikkein. Kuunnellen samalla naisen tiivistettyä tarinaa, Daeron loksautteli palasia mielessään yhteen. Hän oli arvannutkin, että Vienna oli rikkaasta, ellei aristokraattisesta perheestä. Se näkyi jo toisen luontaisesta sulokkuudesta ja kehon kielestä kilometrien päähän. Sotilasuran hän saattoi myös uskoa, olivathan tazzyrialaiset naisen perässä ja lisäksi Viennan liikkeet taistelun tuoksinassa ja trimmattu keho kertoivat naisen olleen tottunut fyysiseen rasitukseen ja konflikteihin. Nähtyään naisen aiemman raivokohtauksen kujalla, Daeron saattoi hyvin täydentää tarinaan tapahtumat, jotka olivat johtaneet Viennan pakoon kotimaastaan. Pienen hetken hänen kävi jopa ihmisnaista sääliksi. Tuo oli selvästi tippunut yllättäen, kovaa ja korkealta. Sellaisen jälkeen Kowloon ei tosiaankaan tuntunut paratiisilta ja jahdattuna ja epävarmana siitä, mitä tuo oli tai ei ollut tehnyt Vienna tunsi varmasti ylitsepääsemätöntä halua olla luottamatta kehenkään.

Saatuaan naisen selän kuurattua, Daeron nappasi sienen itselleen. Alkaen hangata itseään kaulasta ja korviensa takaa, hän mietti mitä tahtoisi naiselle paljastaa. Koska toinen oli kuitenkin ollut suhteellisen avoin itsestään ja menneisyydestään tänä iltana, joten Daeron tunsi olevansa naiselle velkaa edes jonkinasteisen selityksen.
”No” hän aloitti, siirtyen saippuoimaan hiuksiaan, sulkien silmänsä. ”Mä olen syntynyt Tsim Sha Tsuinissa ja mun äiti oli meridin. Koska mä en oo, ne ei koskaan oikein ollut okei mun kanssa siinä klaanissa. Kun mä olin joku 16 siellä kävi vähän häikkää, saman tapasta kuin sulle ja ne heitti mut ulos. Niinpä mä tulin tänne ja aloin huolehtia ittestäni. Mä juoksin muutaman vuoden sellasia duuneja joista en välittäis edes puhua, ennen kuin sain vähän jalkaa oven väliin ja sen verran rahaa että pääsin omilleni. Ostin oman kämpän ja pääsin Q:n paskahommista alihankkijaks. Sellasta.”  Lopetettuaan puheensa Daeron sai samalla kuontalonsa vaahdotettua ja avasi toisen silmänsä katsomaan naista. Hän ei ollut vielä kertaakaan Kowloonin tulonsa jälkeen kertonut kenellekkään edes näin informatiivista tarinaa menneisyytensä tapahtumista, lukuun ottamatta ehkä Micalle tekemiään selvityksiä. Ne olivat kuitenkin tapahtuneet enemmän tai vähemmän vasten puolifelician omaa tahtoa. Nyt hän jäi odottamaan, mitä Vienna tarinasta ajattelisi ja millaisia kysymyksiä se ehkä toisessa herättäisi. Hän ei olettanut ihmisnaisen tuntevan meridintapoja kovinkaan hyvin tai tämän osaava laskea yksi plus yksi yhteen siitä, millainen häpeä puoliverinen lapsi oli Daeronin äidille ollut.

Vienna kuunteli hiljaa, nauttien Daeronin voimakkaiden liikkeiden aiheuttamasta tunteesta kaikesta toiminnasta ja paiskomisesta jäykistyneissä lihaksissaan. Hän ei suoraan sanottuna ollut osannut odottaa, että Daeron luottaisi häneen niin paljon, että todella kertoisi menneisyydestään, tai että mies olisi vähintäänkin keksinyt jonkin ilmiselvän valheen, jotta Vienna olisi lakannut kyselemästä. Se vaikutti Viennasta kaikkein järkevimmältä tavalta toimia, ja niin hän olisi toiminut itsekin, ellei oli kokenut olevansa Daeronille totuuden velkaa - vaikkakin hyvin tiivistetyn sellaisen. Ehkä aikanaan Vienna uskaltaisi avautua Daeronille enemmänkin kaikesta kokemastaan.

Nainen hieraisi olkapäitään mietteliäänä, selkeästi kyllä kuunnellen miehen sanoja, mutta juurikaan kommentoimatta niihin. Hän sukelsi sen verran, että sai saippuan huuhdottua selästään, mutta palasi sitten Daeronin luo, asettaen käsivartensa kuumavesialtaan reunalle ja roikkuen siinä, hiukset veden pinnalla keinuen kuin milläkin merenneidolla.
"Se oli varmaan rankkaa, olla koko yhteisön hylkiö", Vienna totesi viimein, kohottaen kirkkaan siniset silmänsä Daeroniin, "olin itse etuoikeutettu, hemmoteltu lapsi. Isäni on suurlähettiläs joten asuimme äitini kanssa aika leveästi. Olen kaunis, melkein täydellinen, joten ystäviä minulla ei ollut. No, lukuun ottamatta erästä..." Vienna piirteli sormellaan kuvioita allasta reunustavaan hienoon hiekkaan, joka kiilteli lyhtyjen tanssahtelevissa valoissa. Hänen ajatuksensa karkasivat hetkeksi Rexiin ja siihen, miten mies oli näyttänyt olevan kotonaan Mican, Yuyan ja pikkuveljensä Idanin kanssa. He olivat muodostaneet kuin täydellisen perheyksikön, jollaisesta Viennan kaltainen nainen saattoi vain haaveilla. Hän hätisti mokoman ajatuksen päästään. Eihän hän perhettä halunnutkaan, sellaisesta oli vain harmia, mutta toisaalta ei tuntunut ollenkaan hassummalta lillua kuumavesilähteessä vierellään joku, johon saattoi miltei luottaa.
"Minun oli pakko jättää se kaikki taakseni", Vienna mutisi, leukaa käsivarsiinsa nojaten.

"Sinä puolestasi olet pärjännyt hyvin", Vienna tuumi sitten, nousten altaasta. Vesi valui pitkin timmiä vartaloa naisen astellessa sille seinustalle, jolta tuo oli hakenut pesukorinkin. Ihmisnainen noukki käteensä kaksi valkeaa pyyhettä ja heitti toisen niistä altaan laidalle Daeronia varten, ryhtyen sitten kuivaamaan itseään. Kuivattuaan vartalonsa ja hiuksensa nainen kietaisi pyyhkeen ympärilleen ja istuutui altaan reunalle, huljutellen jalkojaan vedessä.
"Moni muu olisi lannistunut ja jäänyt omaan surkeuteensa makaamaan, mutta et sinä, Daeron Gwaval, sinusta ei ole sellaiseen", Vienna sanoi, katsellen miestä kasvoillaan tutkimaton ilme.
"Sinussa on luonnetta. Olet sitkeä, kuten aavikkokansasi, mutta samalla itsepäinen ja ylpeä kuten isäsi veri edellyttää. Olet hukassa, kyllä, mutta sinulla on sisua hakeutua selville vesille ja kohota juuri niin korkealle hierarkiassa kuin tahdot. Ehket ole tervetullut aavikkokansasi pariin, mutta mitä siitä? Olet rakentanut Kowloonin sisäpuolelle oman valtakuntasi, jossa omista asioistasi päätät vain sinä, ei mikään heimon vanhin ja viisain kurttunaama. Tiedän että kaipaat joskus kotiin", Viennan äänestä kuulsi, että hän kaipasi itsekin toisinaan takaisin suurlähettilään valtavaan kartanoon, joka kohosi keskellä idyllistä maisemaa. Hän halusi olla taas äitinsä pikku tyttö, prinsessa jonka hiukset äiti aina harjasi ja jolle isä osti uusia leninkejä pyytämättäkin.
"Mutta meillä ei ole enää sellaista vaihtoehtoa, meidät on ajettu pois eikä paluuta ole. Sellaisista turhista haaveista täytyy luopua", Vienna sanoi tiukasti, purren sanojensa vakuudeksi vielä leukaperänsä tiukasti yhteen. Hän puhui yhtä paljon itselleen kuin Daeronillekin. Haihattelemalla ja vanhoja kaipaamalla ei ollut saavutettavissa mitään.

Daeronin seura tuntui turvalliselta, mutta turvallisuus oli harhaa, eikä Vienna halunnut asettaa itseään alttiiksi turhille riskeille. Hänen pakenemisensa otettaisiin varmana merkkinä siitä, että hän oli syyllinen kaikkeen siihen, mistä häntä syytettiin, eikä tazzyrialainen sotaoikeus ollut todellakaan puolueeton. Vaikka osa arvovaltaisimmistakin upseereista oli naisia, silti kadetteja kohdeltiin huonosti, eritoten, jos nämä edustivat kauniimpaa sukupuolta. Mitään erikoisetuja muhkeilla rinnoilla ei Space Academyssä saanut, pikemminkin vain enemmän punnerruksia ja tiukempaa kuria. Vienna nosti jalkansa altaan reunalle ja kietoi käsivartensa sääriensä ympäri. Hän tuijotteli hiljakseen pulppuilevaan veteen leukaa polviinsa nojaten.

"Olemalla kanssani sinä syyllistyt rikokseen, Daeron. Sellaiseen, jota ei annettaisi sotaoikeudessa anteeksi. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta asettaa itseäsi alttiiksi vaaralle, joka on tarpeettoman suuri. Jos Akatemian miehet saavat minut kiinni, olen kuolemaantuomittu nainen. Ei ole olemassa todisteita syyttömyydestäni, ja ellei joku tunnusta tekoa, minua ei erityisemmin tarvitse edes todistaa syylliseksi. Akatemian oikeus toimii niin. Olin luokkani paras ja minusta olisi tullut armeijan tähtilentäjä, ellei sitä ikävää välikohtausta olisi sattunut. Olisin asunut Tazzyriassa, tehnyt näyttävän uran armeijassa, astellut järkevään avioliittoon jonkun toisen, minua korkea-arvoisemman upseerin kanssa", Cainin kuva välähti hänen mielessään, mutta hän puski sen saman tien sivuun. Miehellä ei ollut sijaa sen enempää hänen elämässään kuin ajatuksissaankaan.
"Olisin saanut lapsia ja pitänyt kotia, johon mieheni olisi ollut hyvä tulla. Olisin ollut oman linnani valtiatar, matriarkka, jota kaikki uskovat kyselemättä. Sellainen tulevaisuus on poissuljettu nyt, eikä minulla ole jäljellä enää mitään, mitä voisin kenellekään tarjota. Taistelen päivittäin selviytymisestäni ja teen parhaani pysyäkseni piilossa. Joskus tuntuu, että olisi parempi vain antaa periksi ja antautua Akatemialle. Sitten en ainakaan olisi enää vaaraksi, en vieraille enkä niille, joista välitän", Viennan siniset silmät kuvastivat nyt kaikkia niitä tunteita, jotka tuo yleensä peitti niin taidokkaasti. Nainen pudisti kevyesti päätään huultaan purren, yrittäen padota tunteensa. Lopulta hän kuitenkin painoi silmänsä kiinni, laskien otsansa polviin niin, etteivät nolot kyyneleet näkyisi Daeronille. Vienna teki kaikkensa tukahduttaakseen nyyhkäykset, jotka pyrkivät ilmoille, nieleskellen katkeria kyyneleitä. Kiukkuisesti Vienna heilautti päänsä takakenoon pysäyttääkseen kyyneleet ja pyyhki turhat suolavedet poskiltaan. Hän niiskautti ja ponkaisi voimalla seisomaan.

"Millään sellaisella ei ole enää mitään väliä, Daeron", Vienna puuskahti, ristien kätensä rinnalleen.
"Pidin meistä enemmän silloin kun sinä olit sekaisin eikä välissämme ollut kirjaimellisesti yhtään mitään", nainen sanoi, taistellen selvästi edelleen tunteidensa kanssa, "minä en tahdo olla ihminen, Daeron. Olen mieluummin se kylmä ja kova nainen, jolta kukaan ei halua mitään muuta kuin kenties pesää. En ole hyvä tunteiden kanssa, enkä tahdo olla. En halua lähelleni ketään, ketä voisin oikeasti, todella satuttaa. Tiedän että kuvittelet olevasi voittamaton, mutta et ole. Sinä vuodat verta siinä missä kaikki muutkin ja sinut on mahdollista myös ottaa hengiltä. Meinasin repiä 16-vuotiaana yhden tytön palasiksi paljain käsin. Jätin sinut Q:n armoille pelastaakseni oman nahkani. En ole hyvä ihminen enkä tästä muutu paremmaksi", Vienna tilitti, pörröttäen raivoissaan hiuksiaan, "minulla ei ole sinulle yhtään mitään." Tuo puuskahti vielä viimeiseksi, ennen kuin asteli kiukkuisin askelin pesuluolasta ulos ja kohti makuuhuonettaan. Paras tapa peittää kaikki tunteet oli maalata ne piiloon, ja siihen Viennalla oli onneksi työkaluja.

// Oho, tää vähän venähti. :D

Naisen sanat saivat puolifelician kohauttamaan olkiaan
”Se sai mut vaan vihaamaan niitä kaikkia. Mutta meridinit on sellasia kaavoihinsa kangistuneita idiootteja, ei niiltä voi odottaa enempää.” Ensimmäistä kertaa koko elämässään Daeron kykeni puhumaan entisestä heimostaan ilman yhteen kirskuvia hampaita. Anteeksi hän ei ollut antanut, mutta miehen sisällään kantama katkeruus oli hellittänyt hieman. Hän oli ymmärtänyt, ettei saanut menneisyyttään muutettua vihalla, se vain kulutti hänet itsensä loppuun.

Daeron nyökkäsi.
”Mm, kyllä mä ymmärrän että jos sunlainen prinsessa joutuu kunnolla vaikeuksiin jengi puukottaa nopeemmin selkään kun tulee puolustamaan. Tuskinpa sulla tosiaan oli kauheesti vaihtoehtoja.” Naisen katseen alla puoliverinen siirtyi saippuoimaan pehmeän, ohuen turkkinsa peittämää lihaksikasta rintaa ja vatsaa, jossa lihakset erottuivat juuri ja juuri. Viennan sanat saivat hänet kuitenkin pysäyttämään kuurauksen johonkin navan seudulle ja katsomaan naiseen lähes yllättyneesti.
”Kiitti kohteliaisuuksista, mutta pohjalta ei oikein pääse muualle kuin ylöspäin. En mä oo koskaan uskonut sitä niiden hiekankaivajien syöttämää paskaa siitä, että mä en olis minkään arvonen. Mä olin jo pentuna melkein kaks kertaa isompi kuin heimon vanhimmat. Mä olisin voinut vetää ne päiviltä milloin vaan jos olisin oikeasti yrittänyt.” Daeronin kasvoille nousi lähes synkkä virne. Nuorempana hän oli hyvinkin uskonut olevansa luonnon oikku, vaarallinen ja arvoton. Kuitenkin jokin hänen sisällään oli aina taistellut sortoa vastaan ja halunnut jatkaa elämistä, kun koko heimo olisi toivonut hänen vai tajuavan kuolla aavikolle.

Daeron huomasi kyllä, ettei naisen monologi ollut tarkoitettu hänelle. Viennalla oli selvästi koti-ikävä, kun taas Daeronilla ei. Hän kaipasi ehkä aavikkotuulta kasvoillaan ja meridinien ruokaa ja juomaa, mutta nyt kun hän tiesi äitinsä olevan jo hiekkadyynien alla, mikään Tsim Sha Tsuinissa ei vetänyt häntä puoleensa. Päinvastoin. Kowloon oli se ympäristö, jossa puolifelicia oli voinut kasvaa siksi mieheksi, joka hän nyt oli. Hän ei sekarotuisuutensa vuoksi kuulunut mihinkään, ei ollut koskaan kuulunutkaan eikä osannut kaivata yhteisöä tai perhettä, jota hänellä ei todellisuudessa ollut koskaan ollut.

Viennan synkistely sai Daeronin nauramaan ääneen kehräävän käheää naurua ja jatkamaan itsensä saippuointia. Poimien häntänsä veden alta, hän alkoi saippuoimaan sitä naiseen katsoen, jättäen sieneen huomattavan määrän pitkiä karvoja, jotka olivat juuresta lähes hiekan vaaleat ja muuttuivat puolivälistä Kowloonin katujen harmaaksi.
”Baby, ei mua kiinnosta se mitä sä kuvittelet aiheuttavas mulle. Jos sun naiminen tarkottaa, että mä pistän itteni kuolemanvaaraan niin so what” Hän laski häntänsä takaisin veteen ja heitti pesusienen altaan reunalle, karvoineen kaikkineen. ”Mun duuni voi saada mut hengiltä mikä päivä vaan. En mä tartte sun apua reunalla elämiseen, mutta sun kanssa hengaaminen tekee mun jäljellä olevista päivistä vähän mielenkiintoisempia.”

Nähdessään naisen todella murtuvan oman tarinansa edessä, Daeron sukelsi altaaseen huuhtoakseen saippuat keholtaan ja tavoittaakseen toisen, nousten pintaan ihmisnaisen edessä. Vienna kuitenkin kavahti seisomaan juuri kun mies olisi vetänyt hänet lähelleen ja yrittänyt jotenkin saada tuon lopettamaan vetistelynsä. Mennyt oli mennyttä. Ei sitä kannattanut enää kaivata tai surra. Daeron katsoi yllään meuhkaavaa naista altaasta mietteliäs katse silmissään. Vienna ei tosiaan tainnut tajuta. Ei hän halunnut naiselta mitään. Ei lupauksia, ei sitoumuksia, ei turvaa tai kodin hengetärtä. Hän halusi vain niitä harvinaisia hetkiä, jolloin hän saattoi rentoutua ja nauttia elämästään ja ne hetket tuntuivat ilmestyvän vain Viennan kanssa. Heidän repiessä toisiaan verille sängyssä tai kylpiessään kuumassa lähteessä, Daeronista tuntui ettei hän joutunut peittämään mitään itsestään toisen seurassa. Se oli puolifelicialle jo paljon.

Viennan poistuttua takavasemmalle Daeron punnersi itsensä ylös altaasta ja tarttui maassa lojuvaan pyyhkeeseen. Pudisteltuaan sen hiekasta, hän aloitti itsensä kuivaamisen, samalla kun tassutteli naisen perään. Vienna harrasti liikaa pakenemista, yrittäen aina juosta piiloon tunteitaan ja heikkouksiaan. Daeron halusi mieluummin, että nainen olisi hänen seurassaan, vaikkakin sitten vain hiljaisena tai tavanomaisena ylimielisen tuittupäisenä itsenään.

Ihmisnaisen korvilla olisi ollut mahdotonta kuulla puolifelician askeleita. Hän löysin naisen pienen kampauspöydän äärestä loihtimassa esiin sitä kuninkaallisen viileäksi meikattua kaunotarta, johon Daeron oli tutustunut. Puoliverinen hiipi aivan naisen taakse.
”Ja mitä sä luulet että mä haluun susta Lafayette? Kotivaimon? Jos sä haluut vaan antaa mulle pesää, niin sekin sopii.” Daeron katsoi naisen silmiin peilin kautta ja nosti kätensä hyväilemään tuon leukaperää.

Paettuaan kylpytilasta Viennan askeleet veivät naisen makuutilaan, jossa tuo istuutui suuren peilin ääreen. Kiukkuisin kädenliikkein nainen pyyhki loputkin kyyneleet kasvoiltaan ja kohtasi kuvajaisensa peilissä. Hän järjesteli siistiin riviin kaiken tarvitsemansa ja ryhtyi sitten huolellisesti, järjestelmällisesti maalaamaan oikeita kasvojaan piiloon. Daeron oli onnistunut järkyttämään häntä, mutta sellainen loppuisi tähän. Kiukusta kihisten Vienna keskittyi meikkaamiseen, eikä huomannut Daeronia ennen kuin joki liikahti peilissä hänen takanaan. Reagoimiseen ei kuitenkaan ollut aikaa kun Daeronin kevyt kosketus jo seurasi Viennan leukapieltä. Vienna kohtasi puolifelician katseen peilin kautta, mutta jatkoi sitten puuhiaan.
“Minä en suoraan sanottuna tiedä mitä sinä haluat”, Vienna sanoi, sivellen puuteriharjalla sileää poskeaan. Seuraavaksi nainen tarttui hiusharjaan, ryhtyen selvittämään pahimpia takkuja. Lopulta tuo käännähti turhautuneena tuolillaan. Hänen silmänsä kaventuivat hiukan ja sitten täydellisesti meikatuille kasvoille ilmaantui hymy, jonka Daeron varmasti tunnisti.

“Minä toivoisin, että sinä ottaisit pesää, jos sitä haluat”, Vienna sanoi matalalla äänellä, kuljettaen sormeaan pyyhkeen reunaa pitkin. Harhautusyritys oli päivänselvä, mutta Vienna todella toivoi, että Daeron tarttuisi siihen ja soisi hänelle tauon, mutta kovin suuria toiveita Vienna ei kuitenkaan elätellyt. Daeron oli osoittautunut selväpäisenä harvinaisen kovaksi luuksi ja Vienna oli saanut tutustua täysin uuteen puoleen miehessä. Vienna laski kätensä syliinsä, katsellen Daeronia pää kallellaan.
“Jos sinä tyydyt siihen, että kumpi tahansa meistä voi minä päivänä tahansa heittää veivinsä, etkä murehdi asiaa laisinkaan, niin uskon, että meistä voisi olla hyötyä toisillemme. Minulla on edelleen ässä hihassani, jolla voisit kenties jopa torpata Q:n, kaapata hänen imperiuminsa. Minun täytyy tosin kertoa sinulle jotakin, ennen kuin sanot mitään”, Vienna sanoi, nousten tuoliltaan. Nainen asteli vaaterekkien luo ja ryhtyi etsimään jotakin päällepantavaa. Hän onki rekiltä taivaansinisen mekon, jossa oli olkapäät paljaaksi jättävä kaula-aukko ja hulmua sifonkihelma. Vienna pukeutui, vilkaisten sitten Daeronia. Hän selvitti kurkkuaan ja asteli sitten sängylleen, istuutuen sen laidalle. Hän taputti paikkaa vieressään.
“Sinulle tämä ei liene mikään iso asia, olethan sentään aviottoman lapsen isä ja kaikesta päätellen melko huoleton sellainen”, Vienna puheli, odottaen, että Daeron istuutuisi hänen viereensä.
“No, sanalla sanoen, Daeron, minä ole kihloissa”, Vienna sanoi, purren huultaan miehen reaktiota odottaessaan. Asia ei varmasti olisi Daeronille iso juttu, ei laisinkaan.

Daeron irotti otteensa toisen kasvoista ja kohautti olkiaan.
”En mäkään tiedä mitä haluun. Ehkä jonkinlaisen varmistuksen siitä ettet sä taas karkaa ja häviä teille tietämättömille. Ja lisäksi musta olis kivempi tehdä töitä sun kun Q:n kanssa” hän virnisti sitten naiselle edelleen peilin kautta.

Daeron nosti hellästi mutta päättäväisesti Viennan kädet pois pyyhkeeltään.
”Eiköhän me ehitä siihenkin, jos sä kerran haluut mua noin kovasti.” Hän virnuili toiselle seuraten sitten katsellaan toisen kulkua huoneen toiselle puolelle. Hänen katseensa nautiskeli Viennan alastomasta kehosta tämän vaihtaessa vaatteitaan, ihastellen sen sopusuhtaisia kurveja ja tasaista ihoa. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Daeron varsin mielellään nauttinut palan tuota herkkua, kunhan perusasiat olisi ensin selvitetty.

Istuuduttuaan naisen vierelle sängylle, Daeron venyttely kevyesti.
”Muru, mitä muuta elämässä on kun toi? Tässä kaupungissa, tällä elämällä kuolema ei oo mahdollista vaan todennäköistä. Eikä kukaan edes siellä sun tazzyrialaisissa palatseissaskaan sitä ikuisesti pääse karkuun.” Daeron pörrötti hiuksistaan ylimääräistä vettä ja haukotteli. Kuuma vesi oli tehnyt hänet lähes raukeaksi. Kun Vienna mainitsi Lumian, hänen olemuksensa kuitenkin terästyi. Miksi nainen tiesi niin paljon hänen asioistaan Mican kanssa? Oli raivostuttavaa, että nuo kaksi tuntuivat aina raahaavan toisensa esille keskustelussa enemmin tai myöhemmin.  Naisen pudottama pommi sai Daeronin jäykistymään hieman.  Kääntäen päänsä ihmisnaisen puoleen, hän katsoi tuota tutkimaton katse silmissään.
”Onks se täällä? Kowloonissa? Vai joku prinssi sun entisestä elämästäs? Tarviiko mun odottaa, että sekin haluu listiä mut jos näkee mut kadulla?” Rentoa teeskennellen puolifelicia nojautui taaksepäin sängyllä, varaten painonsa kyynerpäilleen. Hän katsoi Viennaan kosteiden hiustensa lomasta. ”Mä oletan että sua ei se jäbä kauheesti kiinnosta kun sen kamoja ei täällä luolassa näy ja sä päädyt jatkuvasti mun kanssa sänkyyn. Vai oonko mä vaan niin paljon parempi kuin se?” Ivallinen hymy oli aina paras puolustus.

Vienna nojautui taakse päin sängyllä, laskeutuen tyynyille kuin mikäkin kuningatar. Vienna keräsi pitkät hiuksensa käsiinsä ja ryhtyi palmikoimaan niitä, kasvoillaan mietteliäs ilme.
“Asia on vähän monimutkaisempi kuin luuletkaan”, Vienna sanoi sitten, punoen hiuksiaan ajatuksissaan, “se jäbä, kuten asian asettelit, on Cain Ainsworth, tuleva tazzyrian ilmavoimien kenraali. Meidän oli määrä mennä naimisiin heti hänen valmistuttuaan Akatemiasta, mutta ymmärrettävistä syistä se suunnitelma on nyt jäissä. Hän on ylpeä mies, kovin kunnianhimoinen eikä luovu herkästi omastaan. Hän näkee minut omaisuutena, josta on maksanut käyvän hinnan, eikä hän aio luopua minusta ellei minua todella teloiteta sotaoikeudessa. Kyseessä ei todellakaan ole mikään rakkausliitto, kuten varmaan arvasitkin, mutta sukujemme kannalta kuitenkin järkevä sopimus. Cain on pahinta laatua mitä tulee kunniaan”, Vienna sai hiuksensa letitettyä, mutta purki palmikon ja aloitti alusta, erotellen nyt hiuksensa kolmeen osaan ennen kuin letitti ne yksi osa kerrallaan, tällä kertaa monimutkaisemmille palmikoille.
“Cain vihaa Kowloonia, eikä koskaan astuisi jalallaankaan tänne, joten hänen suunnaltaan ei ole mitään.. pelättävää”, Vienna haki hetken oikeaa sanaa, sillä hän ei hetkeäkään kuvitellut, että Daeron pelkäisi ketään tai mitään, olipa kyseessä sitten tazzyrialainen sotilasupseeri tai kuka tahansa muu.

Nainen vilkaisi Daeroniin, nivoen hiuksiaan yhteen.
“Halusin vain, että tiedät, ennen kuin teet mitään päätöksiä”, Vienna sanoi sitten, laskien hiuksensa kädestään. Hän asetteli kuin huomaamattaan mekkonsa kaulusta paremmin, siirtäen sen sivuun selkeästi piirtyviltä solisluiltaan.
“Sitä paitsi, luulisi olevan sanomattakin selvää, ettei sinua parempaa ole”, Vienna vihdoin myöntyi suomaan Daeronille tämän kalasteleman kohteliaisuuden. Jos Vienna olisi ollut ihan rehellinen, hän olisi saattanut myös kertoa, ettei ollut koskaan edes nähnyt Cainia alasti, puhumattakaan mistään muusta. Cain oli täysin eri maailmasta kuin Daeron, monellakin tapaa.
“Olen tässä niin suunnattoman huono”, Vienna viimein ähkäisi, laskien hiuksensa käsistään ja heittäen käsivartensa silmiensä suojaksi. Viileä iho silmäluomia vasten tuntui taivaalliselta ja ajoi itkun jälkeisen kirvelyn tiehensä. Hetkistä myöhemmin Vienna nosti jalkansakin sängylle ja käännähti sitten kyljelleen, kasvot Daeroniin päin.
“Siitä kattohuoneistostasi…” Vienna aloitti, virnistäen sitten leikkisästi, haastaen Daeronia luovuttamaan jo vakavista aiheista puhumisen ja keskittymään johonkin molemmille mielekkäämpään.

Daeron kuunteli toisen tarinointia sängyllä loikoillen. Puolifelicia oli kuin suoraan jostain eksoottisesta poikakalenterista, pyyhe vyötäisilleen kietaistuna ja paljas ylävartalo rennosti venyttynä. Puolifelician mustat hiukset olivat edelleen kosteat, mutta lyhyemmiksi leikattuina eivät roikkuneet enää tuon kasvoilla niin kuin ennen. Vaalean harmaat kissakorvat värähtelivät laiskasti naisen sanoja kuunnellen ja smaragdisilmät olivat valahtaneet uudestaan puoliksi kiinni viestiäkseen miehen raukeasta olotilasta. Daeron näytti rentouden perikuvalta, aivan kuin Viennan kihlatun olemassa olo ei olisi häirinnyt häntä millään tavalla.

Naisen selvitys sukujen välisestä naimakaupasta sai puoliverisen päästämään matalan naurun.
”Te ihmiset ootte yhtä pahoja kun ne aavikkorotat. Mitä helvetin järkeä on yrittää omistaa joku toinen… Ja vielä sairaampia on noi teijän sukulinjat.” Hän tuhahti. ”Tosin, kai sellasella jalostuksella joskus saa hyviäki tuloksia.” Hän kurotti toisen kätensä kohti vieressään istuvaa naista ja hivutti sormiaan hitaasti pitkin tuon samettista käsivartta. ”Mut hyvä vaan jos sillä ei oo tänne mitään asiaa. Yks päänsärky vähemmän.” Daeronin näennäisesti rento asenne Cainin olemassaoloon  johtui ennen kaikkea siitä, että Viennan selvityksen perusteella tazzyrialainen tuntui olevan ja pysyvän kaukana. Vaikka puoliverisellä ei sinänsä ollut mitään vahvoja näkemyksiä avioliiton pyhyydestä, häntä häiritsi enemmän kuin hän tahtoi myöntää että Vienna oli jonkun toisen omaisuutta. Vielä enemmän häntä häiritsi ajatus siitä, ettei hän voinut olla varma siitä, kumman nainen valitsisi, jos hän joskus tulisi sen ongelman eteen.

Viennan viimein kääntyessä makuulle, Daeron kierähti kevyesti puolittain toisen päälle. Hän punoi sormensa naisen vastaletitettyihin hiuksiin, katsoen tuota sitten silmiin pieni vino hymy huulillaan.
”Toi on paljon parempi, musta on paljon kivempi kuulla, että mä oon paras joku sulla on koskaan ollu.” Katsoin toista syvälle silmiin, Daeron naurahti. ”Ei sillä, että mä olisin sitä edes epäillyt.”

Painaen toisen pään tiukasti vasten sänkyä hiuksista kiinni pidellen niin, ettei nainen olisi saanut sitä nostettua vaikka olisi halunnut, puolifelicia nojasi painoaan toisen ylävartalon päälle, tunnustellen paljaalla rinnallaan naisen naisen mekon silkkiä ja sen alla kohoavia muotoja.
”Haluisitko sä vaihtaa sun luolan mun lukaaliin vai, mm?” Daeron piti katseen kiinteästi toisen silmissä, nojaten kasvojaan toista vasten niin, että hänen huulensa jäivät vain millien päähän Viennan omista. ”Mä saatan olla aika vaativa vuokraisäntä.” Hän kehräsi vasten naisen huulia.

Vienna naurahti kuullessaan Daeronin itsevarman vastauksen hänen kehuunsa. Olisihan se pitänyt arvata, ettei Daeronilla oikeasti ollut pienintäkään epäilystä omista kyvyistään, eikä toisaalta ollut syytäkään olla. Vienna oli kyllä tehnyt reaktioillaan miehelle täysin selväksi, kuinka tyydyttävää tämän kanssa oleminen parhaimmillaan oli. Nainen oli jo kohottanut kätensä koskettaakseen puolifeliciaa, joten tuo muunsi liikkeensä vain vastaanottavammaksi Daeronin kierähtäessä hänen ylleen. Vienna nautti siitä, että Daeron pystyi ottamaan vallan ja viemään häntä kuin ketä tahansa tavallista naista. Daeronin tukeva ote hänen palmikoiduista hiuksistaan ja miehen paino hänen vartalonsa yllä tekivät tilanteen yht’aikaisesti turvalliseksi ja vaaralliseksi. Vienna ei olisi kenen tahansa kanssa luopunut kaiken kattavasta kontrollistaan.

“Tahdon, todellakin”, Vienna kuiskasi vasten Daeronin huulia, “tahdon viettää loput päiväni kanssasi, Daeron, koko sen kourallisen, jotka minulla on”, Viennan sinisissä silmissä tuikki jokin riisuttu, aito tunne, jonka Vienna kuvitteli kuristaneensa hengiltä jo aikoja sitten. Hän tunsi sydämensä pamppailevan rinnassaan ja oli melko varma, että Daeronkin tunsi sen. Ei sillä, että Daeron olisi välttämättä tarvinnut hänen sydämensykettään tietääkseen, mitä naisen päässä liikkui. Vienna vei kätensä Daeronin rinnalle, sivellen tuon silkinpehmeän turkin peittämää ihoa kynsillään, jotka olivat aiemman välikohtauksen jäljiltä vielä raa’at.
“Vain sinä, minä ja Kowloonin valot”, Vienna painotti sanojaan yrittämällä näykkiä Daeronin alahuulta, mutta miehen käsi piti hänen päätään paikoillaan. Vienna kietaisi jalkansa miehen ympäri, osoittaen ihmeellistä notkeutta asettaessaan säärensä poikittain Daeronin selkään ja painaen miehen kiinni itseensä, kaapaten tuon nälkäiseen suudelmaan. Toisella jalallaan Vienna tuuppasi heidät ympäri niin, että päätyi itse päällimmäiseksi, Daeronin tiukka ote edelleen hiuksissaan.

Naisella ei ollut edelleenkään alusvaatteita, vain ohut mekko, jonka läpi kosketus tuntui, mutta pehmeämpänä, kiduttavampana. Vienna tarttui varpaillaan Daeronin pyyhkeenreunaan ja veti kangaskappaleen hitaasti miehen yltä, pudottaen sen sitten lattialle. Miehen käsi hiuksissaan Vienna hilasi sormellaan hameensa helmaa ylemmäs huultaan purren.
“Sinä tulet katumaan tätä vielä”, Vienna kuiskasi juuri ennen kuin suuteli Daeronia jälleen, kietoen miehen tuoksuunsa, joka oli sekoitus halua ja kukkaisshampoota.

Daeron tuskin ajatellut, että Vienna todella olisi halukas muuttamaan hänen kanssaan Shadow Pearliin. Naisen hengitettyä innokkaan vastauksen, Daeron jäykistyi pienesti, mutta vain hetkeksi. Vielä eilen hän olisi halunnut antaa ihmisnaiselle muutaman läimäyksen päin kasvoja ja nyt hän oli muuttamassa tämän kanssa yhteen. Mitä ihmettä Vienna oikein aiheutti puolifeliciassa, hän ei itsekään tiennyt. Sen hän kuitenkin tiesi, että nautti toisen seurasta ja vielä enemmän toisen kehosta omansa alla. Niinpä hän päätti antaa tilanteen kuljettaa ja elää hetkessä ja huolehtia seurauksista joskus myöhemmin.

Daeron piti naisen päätä edelleen kiinni patjassa päästämättä tätä huultensa kimppuun. Puoliverisen kasvoilla ja silmissä tanssi nauru. Hän piti siitä, että oli saanut Vienna kaltaisen jääkuningattaren kesytettyä tällaiseksi halusta ja ihastuksesta kiemurtelevaksi tyttöseksi. Vienna oli aiemmin peittänyt kaikki inhimilliset tunteensa ja eleensä mieheltä – tai tehnyt ainakin parhaansa ettei toinen olisi niitä huomannut. Nyt siitä etäisestä ja neuroottisestakin ulkokuoresta ei ollut jäljellä paljonkaan.

Daeron painoi päällen nouseen naisen tiukasti itseensä, pitäen toisella kädellä tiukan otteen tuon palmikosta ja kiertäen toisen kätensä naisen täydellisten pakaroiden taakse. Hän vastasi Viennan nälkäiseen suudelmaan vähintään samalla kiihkolla, vetäen naista oikeean kohtaan päällään.
”Beibi, sun kanssas mua ei kaduta mikään muu kuin se, mikä meiltä on jäänyt tekemättä. Jos sä haluut, sä voit tulla jatkamaan tätä leikkiä mun luokse ihan millon sä haluat, kuinka pitkäksi aikaa sä vaan haluat.” Hän kehräsi käheästi vasten naisen huulia, näykäten toisen sitten uuteen, kiihkeään suudelmaan.

Hän kieräytti naisen uudelleen alleen. Jatkaen tuon suutelua Daeron puski toisen jalat levälleen. Haudaten kyntensä Viennan paljaisiin olkapäihin, puolifelicia suuteli naista nälkäisenä, kuluttavasti raapien tuon huulia karhealla kielellän. Antamatta toiselle sen enempää varoitusta tai lämmittelyä, Daeron työntyi voimalla tuon sisään, nauttien siitä tunteesta, kun naisen keho antoi myöden muutaman sekunnin vastustelun jälkeen. Tuntui siltä, että Viennan keho mukaili aina hänen omansa tarpeita.

Daeronin itsevarmat otteet olivat helpotus määräämään tottuneelle Viennalle, joka antoi mielellään miehen määrätä tahdin, erityisesti nyt, kun tuo oli luvannut naiselle paikan lukaalistaan. Kauhunsekainen odotuksen tunne yritti sysätä tieltään Viennan halun Daeronia kohtaan, mutta nainen keskittyi täysillä Daeroniin. Mieheen keskittyminen osoittautui luultua helpommaksi, kun Daeron juuri mitään kyselemättä työntyi häneen. Kitkan aiheuttama mielihyvä aaltoili Viennan vatsanpohjassa ja vaikka paikat epäilemättä tämän jälkeen vähän särkisivät, niin mitään siitä särystä ei tuntunut nyt. Vienna upotti kyntensä Daeronin selkään ja henkäisi ilmoille nautintonsa, taivuttaen kaulansa kaarelle ja sulkien silmänsä keskittyäkseen vain ja ainoastaan tähän hetkeen.

Saatuaan puuhansa valmiiksi Vienna kohottautui sängyltä ja vilkaisi Daeronia tutkiva katse silmissään.
“Pue päällesi”, tuo sanoi, tehden äänensävyllään selväksi, ettei kyseessä ollut pyyntö.
Hän soi miehelle pienen hymyn ennen kuin asteli pesuluolaan siistiytymään. Toimenpide vei vain hetken, mutta Vienna oli poissa hiukan pidempään. Palatessaan makuuluolaan naisella oli mukanaan 40-senttinen viidakkoveitsi ja puoliavoin putkikassi, josta pilkisti muun muassa tarkkuuskivääri. Nainen laski kassin luolan lattialle ja heitti veitsen lappeelleen sen päälle. Osittain naimisesta purkautunut palmikkokin oli tiessään. Vienna riisui sinisen mekon yltään yhdellä sulavalla liikkeellä ja etsi sitten käsiinsä ensin mustat, hyvin istuvat ja liikuntaan soveltuvat alusvaatteet. Muutamalla voimakkaalla sipaisulla nainen selvitti takut hiuksistaan ja kietaisi ne korkealle poninhännälle, vilkaisten vielä peiliin varmistaakseen, ettei hänen meikkinsä ollut järkkynyt. Sitten nainen poimi vaaterekiltä mustan, selvästi erityisen huolella pidetyn asun, joka paljastui Space Academyn univormuksi.

Huolimatta kaikesta siitä, mitä Akatemia oli Viennalle vuosien varrella tehnyt, se oli edelleen naiselle enemmän koti kuin mikään muu paikka. Hän oli pitänyt univormunsa armeijassa määritellyllä tavalla ja siltä se näyttikin. Kyseessä ei suinkaan ollut se asu, jonka tazzyrian armeija veti ylleen käydessään sotaan vaan muodollinen univormu, jossa oli minimaaliset, mutta ylväät kirjailut. Mustan mekon lisäksi asuun kuului takki, joka niinikään oli samaa mustaa, vahvaa mutta pehmeää kangasta ja kirjailtu mustalla silkkilangalla. Akatemian tunnuksella kaiverretut takin napit kiilsivät kuten univormuun kuului. Asun kruunasivat pitkävartiset, korolliset nahkasaappaat, jotka tuntuivat samettiakin pehmeämmiltä vasten ihoa. Nainen nappasi käteensä viidakkoveitsen ja napsautti sen hameensa alle pidikkeeseen kiinni. Nainen kaivoi vielä peilipöytänsä laatikosta pistooliparin sekä muutaman laatikollisen patruunoita. Hän nakkeli aseet kassiin ja kiskoi vetoketjun kiinni, heittäen kassin selkäänsä. Vienna sipaisi vielä käsiinsä mustat hansikkaat ja kääntyi sitten katsomaan Daeronia. Millään muulla hänen omaisuudellaan ei oikeastaan ollut väliä, kaikki muu oli korvattavissa.

“Suosittelisin, että poistumme paikalta pikimmiten”, Vienna hymyili tyrmäävää hymyään miehelle, jonka kasvoilla saattoi vielä nähdä jäänteet seksin jälkeisestä raukeudesta, “saatoin nimittäin saada erään toisen huumeloordin kätyriltä mittavan summan rahaa vastineeksi informaatiosta, jota minulla ei ole, ja kävi ilmi, etteivät rahat olleet todellakaan kyseisen kätyrin annettavissa. Sanalla sanoen, kumpikaan heistä ei ole kovin tyytyväinen ja kuvittelevat minun olevan syyllinen kaikkeen.” Vienna naurahti kepeästi, hieraisten sormiaan ilmassa yhteen.
“Viettelin kuitenkin yhden kuriireista, joka kertoi, että heillä oli piilopaikkani selvillä ja että he aikoivat tulla nimenomaan tänään vierailulle. Jos ihan totta puhun, niin heidän piti olla täällä jo kymmenisen minuuttia sitten, mutta pidän riskeistä. Toivottavasti et pahastu”, Vienna vinkkasi silmää Daeronille.

“Kuin lapselta olisi vienyt karkin”, nainen sanoi, kuulostellen hetken ennen kuin nyökkäsi kohti sitä kolmatta luolaa, jota ei ollut Daeronille aiemmin esitellyt. Kävi ilmi, että kyseessä oli asevaraston - nyt tyhjennetyn sellaisen - läpi kulkeva pakoreitti, joka kuljetti heidät turvaan juuri kun luolan suuaukolta kuului huutoja. Luola päättyi ohueen, miltei täysin umpeenkasvaneeseen polkuun, joka kuljetti heidät pian viidakon suojissa kauas luolasta ja sieltä kantautuvista vihaisista huudoista. Viidakko ei ollut juuri turvallisempi, mutta Vienna opasti Daeronin pakoreittiä pitkin kaupungin laidalle. Astuessaan neonvalojen loisteeseen Vienna luovutti johtajan paikan Daeronille.
“Sinä varmaan osaat omaan linnaasi paremmin kuin minä”, Vienna sanoi, tarkastaen ammattilaisen katseella ympäristön ennen kuin uskalsi hiukan rentoutua ja katsoa suoraan Daeroniin.

Daeronkaan ei kauan kestänyt ihmisnaisen jumalaisessa käsittelyssä. Hän saavutti huippunsa lähes samaan aikaan toisen kanssa ja puristi naisen tiukasti vasten itseään sen pienen, arvokkaan hetken ajaksi kuin tuntui lähes siltä, että heidän kehonsa ja nautintonsa oli yhtä suurta hyökyaaltoa. Kun Vienna sitten taiteili itsensä pois miehen päältä, puolifelicia nojasi itsensä makaamaan sängylle, tarkkailen toisen toimia.

Naisen käsky sai hänet kohottamaan hieman kulmiaan toisen äänensävylle, mutta kopeloiden tupakka-askinsa esille maassa lojuvan takkinsa taskusta, Daeron kierähti ylös sängystä. Samalla kun hän odotti naisen saavan omat valmistelunsa suoritettua, hän etsi ja poimi yksitellen pitkin luolaa ripottelemansa vaatteet savuketta poltellen. Litimärkien farkkujen ja t-paidan koskeattaessa puoliverisen kylmälle herkkää ihoa Daeron värisi inhoavasti, mutta piti valitukset vatsassaan. Hänellä ei ollut vaihtovaatteita mukana, niin kuin Viennalla joka nyt kääntyi hänen puoleensa tehokkuuden, tyylin ja kauneuden perikuvana.

Daeron pysähtyi polttamaan tupakanloppunsa, punniten naisen sanoja tähän katsoen.
”Naiseksi, jolla on noin paljon vihamiehiä sä tosiaan tykkäät ottaa riskejä.” Puolimeridin pudisteli päätään samalla kun nakkasi savukkeen natsan luolan lattialle. Siisteydellä ei selvästikään ollut merkitystä, jos toinen oli hylkäämässä asuinpaikkansa joka tapauksessa.
”Aletaan sitten kalppia, mulla ei oo hirveetä himoa tavata mun kilpailijoita. Me ei yleensä leikitä kauheen nätisti yhdessä.” Daeron irvisti naisen silmäniskulle ja seurasi tätä pois heidän takaansa kuuluvien äänien luota. Oli ollut aikoja, jolloin Daeron olisi mennyt tarkoituksella haastamaan riita, nauttien väkivallan tuomasta adrenaliinisyöksystä ja sen tuomasta helpotuksesta. Nykyisin hän harvemmin etsimällä etsi tappeluita, vaikka ei myöskään pelännyt puolustaa itseään jos tunsi oloansa vähänkään uhatuksi. Pakeneminen ei yleensä kuulunut puolifelician repertuaariin, mutta selvän ylivoiman edessä paikalta poistuminen oli selvästi viisaampi vaihtoehto.

Kaksikon saavuttua takaisin kaupungin valoihin, Daeron kaiveli esiin kommunikaattorinsa. Hän naputti GPS paikantimen päälle ja lähetti automaattisen kutsun taksille. Ei kestänyt montaakaan minuuttia, kun auto jo kurvasikin heidän eteensä.
”Mä en elä yhtä aktiivista elämää kuin sä ja asun vähän pidemmällä tästä hökkelikylästä” Daeron hymyili vinosti vastauksensa toisen kysymykseen taksin pysähtyessä heidän eteensä. Avaten naiselle oven kuin herrasmies konsanaan, hän odotti, että Vienna sai kiivettyä auton sisään. Puolifelicia kiersi itse ajoneuvon toiselle puolelle, eikä aikaakaan kun hän istahti toisen viereen takapenkille. Daeron kertoi kuljettajalle osoitteensa ja nojasi taaksepäin penkissään.

Vienna korjasi keikkakassin asentoa olallaan mutta muutoin painava asekassi ei tuntunut juuri naisen menoa haittaavan. Hän seurasi Daeronia vaitonaisena, kuin mietteisiinsä vaipuneena. Tosiasiassa Vienna oli ollut melko peloissaan kuullessaan miesten äänet luolan suulta. Ei ollut todellakaan mikään itsestäänselvyys, että Viennan viettelemät kätyrit aina kertoisivat totuuden, eihän hän itsekään ollut kertonut Daeronille tietojaan vaikka oli kyllä saanut mieheltä esimerkillistä kohtelua. Nainen seisahtui Daeronin viereen ja seurasi katseellaan tämän taksin kutsumista. Daeronissa oli jotain äärimmäisen seksikästä jopa silloin, kun puolifelicia suoritti näinkin arkipäiväistä askaretta. Ehkä jokin miehen rennossa, mutta taisteluvalmiissa asennossa muistutti jatkuvasti Daeronin vaarallisuudesta ja fyysisestä voimasta. Vienna risti kätensä rintojensa alle ja tarkasteli miestä kasvoillaan ilkikurinen ilme.

Hän kohotti toista kulmaansa miehen kommentille ja naurahti tajutessaan, että Daeron luultavasti asui todellakin Shadow Pearlissa kaikkien muiden rikkaiden huumeloordien joukossa.
"Tosiaan, sinulla on varmaan joku todella överi kattohuoneisto jossain superturvallisuusrakennuksessa", Vienna naurahti. Hän ei oikeastaan pitänyt Daeronia mitenkään järjettömän rikkaana ja kuvitteli miehen ihan helposti asumaan johonkin rupuiseen kaksioon Shadow Pearlin laidalle. Alueen laitamakin kuului kuitenkin alueeseen, ja imagon suhteen tarkat ihmiset tiesivät kyllä, missä kannatti asua, voidakseen sanoa asuvansa jollakin tietyllä alueella mutta maksamatta itseään kipeäksi siinä sivussa. Niinpä Vienna ei todellakaan osannut aavistaa, kuinka lähelle totuutta osui.

Taksi kiisi halki Kowloonin yön, ohittaen sitä enemmän väkeä mitä lähemmäs keskustaa tultiin. Shadow Pearl oli nimensä veroinen, hehkuva asuinkeskus, joka viehätti Kowloonin kerman ja kietoi sen vaaralliseen syleilyynsä. Shadow Pearl ei kärsinyt yleensä mutanteista juurikaan, sillä niin syvälle kaupunkiin niiden ei tarvinnut ateriansa vuoksi vaivautua, mutta keskustassa oli omat sudenkuoppansa, kuten loputon määrä rauhanturvaajia.
Taksi liukui pysähdyksiin vain jokusen korttelin päässä Daeronin asunnolta, ja Viennallekin oli tässä vaiheessa alkanut valjeta, että Daeronin "linna" saattoi todella olla melkoinen lukaali. Vahvasti panssaroitu rauhanturvaaja käveli kuskinpuoleiseen ikkunaan ja koputti lasiin. Miehellä oli visiiri silmillään, eikä tämän kasvoja näkynyt, mutta selkeästi kyseessä oli rumiinrakenteen perusteella ihminen tai tazzyrialainen. Vienna ei tosin keksinyt äkkiseltään yhtään syytä, miksi tazzyrialainen olisi tietentahtoen hankkinut ammatin Kowloonin kaltaisesta lokaämpäristä. Kuljettaja kosketti sormellaan lasin sisäpuolta, jolloin se muuttui kuusikulmion muotoisena hohtavaa voimakenttään. Selvästi taksinkuljettajakaan ei luottanut ihan täysin rauhanturvaajan aikeisiin.

"Ajokortti ja taksilupa, kiitos", rauhanturvaaja sanoi tiukalla äänensävyllä. Sitten mies kääntyi katsomaan takapenkille ja äkkäsi Daeronin. Visiirin läpi eivät kasvonilmeet näkyneet, mutta miehen asennonmuutos teki selväksi, että tuo kyllä tunnisti puolifelician.
"Gwaval." Mies totesi lyhyesti, suoristautuen ja viittoen kavereilleen. Oli aika selvää, että mies kuvitteli saaneensa haaviin oikean vonkaleen. Rauhanturvaajan kääntäessä huomionsa toisaalle Vienna kuitenkin näpäytti sormillaan nopeasti sivulasia ja kietaisi sitten kätensä kuljettajan kaulan ympäri, toisessa kädessään putkikassista taiottu haulikko.
"Aja, ja vähän saatanan äkkiä, tai täällä sataa kohta aivoja", Vienna sähisi kuljettajalle, joka paniikinomaisesti tallaisi kaasun pohjaan, lähtien ajamaan holtittomasti pitkin katua, väistäen vain hädin tuskin muut tielläolijat.
"Käänny oikealle", Vienna sanoi, tuijottaen tiukasti tuulilasista ulos, laskien mielessään tehokkainta pakoreittiä. Rauhanturvaajilla oli ollut selkeästi tauko kesken ja kestäisi muutaman ratkaisevan sekunnin, ennen kuin he pääsisivät ajokkiensa selkään ja heidän peräänsä. Kuski teki kuten käskettiin, puristaen ohjaussauvaa rystyset valkeina.
"Älä tapa mua, mulla on nainen ja lapset kotona", mies ruikutti, tietäen kyllä hyvin oman kohtalonsa.
"Suu kiinni. Seuraavasta vasemmalle", Vienna puri valkeat hampaansa tiukasti yhteen, koettaen olla miettimättä naista ja lapsia, joilla ei kohta enää olisi elättäjää. Elämä oli kovaa ja peli raakaa, paska nakki taksikuskin perheelle.
"Nyt oikealle", Vienna sanoi, vaihtaen nopeasti asekättään. Hän heilautti olalleen putkikassinsa hihnan.
"Pysäytä", tyly ohje jäi viimeiseksi, mitä taksikuski kuuli Viennan painaessa haulikkonsa miehen takaraivoon. Yhtä liipasimenvetoa myöhemmin auto täyttyi verisumusta ja päänkappaleista. Tuulilasikin räsähti säröille luodinsirpaleiden lentäessä siihen, aiheuttaen rikkonaisen kuusikulmioiden muodostaman verkon piirtymisen niihin kohtiin, missä aiemmin oli nanolasia. Nainen nousi autosta ja pyyhkäisi veriroiskeita kasvoiltaan, kiroten hiljaa mielessään siistinäpysymisen vaikeutta. Hän vilkaisi nopeasti Daeroniin, pitkä poninhäntä heilahtaen, ja lähti sitten suorimaan miehen perässä kohti tämän asuntoa. Vienna työnsi haulikon takaisin laukkuun. Hän vilkaisi Akatemian univormuaan ja pyyhkäisi enimmät roiskeet. He olivat Daeronin kanssa onneksi välttyneet suurimmalta sotkulta, sillä laukauksen voima oli lennättänyt miehen pään tuulilasiin.

Daeronia nauratti hieman Viennan kommentti, sillä nainen osui todella oikeampaa kuin uskoikaan. Daeron oli nähnyt paljon vaivaa ja tuhlannut paljon aikaa raataessaan niska limassa Kowloonin kaduilla sekalaisissa hommissa ansaitakseen tarpeeksi rahaa kattohuoneistoonsa. Hän ei ollut koskaan omistanut mitään, puoliverisellä ei ollut koskaan ollut meridinyhteisössä paikkaa jossa hän oli tuntenut olonsa tervetulleeksi joten kun hän oli tajunnut, että Kowloonissa kuka tahansa saattoi ostaa oman asuntonsa, se oli ollut hänen ainoa tavoitteensa. Meridinyhteisössä maata tai omaisuutta ei voinut ostaa heimon kesken: kaikki jaettiin yhteisön oikeaksi katsomalla tavalla eikä Daeronin kaltainen hylkiö ollut päässyt osalliseksi paljostakaan. Kowloonista hän oli kuitenkin löytänyt oman paikkansa ja hankkinut itselleen oman linnansa, jossa hän saattoi tuntea olonsa kotoisaksi.

Taksin saavuttua Daeronin lukaalin edustalle, puolifelicia valmistautui maksamaan kuskille ja nousemaan ulos autosta. Kuullessaan ikkunalla koputuksen, hän kuitenkin urahti lähes tuskaisena ärtymyksestä ja valmistautui pulittamaan entistä suuremman summan päästäkseen rauhassa kotiinsa. Miehen ei kuitenkaan tarvinnut lotkauttaa eväänsäkään, koska Viennan itsesuojeluvaisto otti vallan. Jääden lähes tyrmistyneenä seuraaman toisen reaktiota, Daeron kelasi mielessään kuinka peloissaan naisen täytyi jatkuvasti olla. Viennan reaktiot kaikkiin uhkiin olivat aina puoliveriselle ylimitoitettuja, eikä toinen koskaan edes yrittänyt ratkaista tilanteita lahjonnalla tai muulla rauhanomaisemmalla keinolla. Nytkin taksikuski koki tilanteen lopuksi harvinaisen sotkuisen kohtalon ja Daeron värähti inhosta miehen aivojen rippeiden roiskuessa hänen edelleen märille vaatteilleen. Sitten puolifelicia huokaisi.
”Että silleen. Tää maksaa mulle mukavan tukun rahaa että noi pojat tuolla mun kämpillä rauhottuu.” Puoliverinen räväytti itsensä ulos autosta, nykäisten naisen perässään samasta ovesta.
”Meijän on parempi varmaan käyttää takaovea, koska mua ei huvita selittää mun portsarille eikä noille hepuille mitä just äsken tapahtu.” Ennen kuin Vienna ehti avata suutaan, hän jatkoi. ”Äläkä huoli tosta taksista, ne löytää sen kyllä ennen pitkää ja tää menee mun piikkiin. Mulla on ennenkin ollu… välikohtauksia paskojen kuskien kanssa.” Daeron hymähti katsomatta naiseen ja sytytti tupakan. Sitten hän lähti päättäväisesti kiertämään kohti asuinrakennustaan sivukatuja käyttäen, hyödyntäen tehokkaasti kujien varjoja.


Saavuttuaan oikealle rakennukselle, Daeron etsi käsiinsä sen sivuun piilotetun, lähes näkymättömiin taiotun oven. Hän veti ensin kättään sen pinnalla, etsien oikean kohouman ja napautti siihen sitten voimakkaasti. Kohouma pompsahti ylös ja sen alta paljastui sormenjälkianturi. Daeron sovitti etusormensa lukijalle samalla kun vilautti kulkukorttiaan anturin vasemmalle puolelle. Ovi kilahti vaimeasti ja mies painoi sen äänettömästi auki. Ohjaten naisen edellään sisälle, hän veti oven tiukasti kiinni perässään.

Ovi aukesi porraskäytävään, jossa himmeäksi lakatut metalliportaat johtivat ylöspäin jonnekin äärettömyyksiin.
”Mä oon pahoillani etten voinut tuoda teidän korkeuttani mun matalaan majaani etuoven kautta, mutta tää saa nyt kelvata.” Daeron irvaili, ennen kuin nykäisi itsensä liikkellee kivetäkseen portaat ylös. Hän jatkoi kiipeämistä kuitenkin vain muutaman kerroksen ja saapui aulaan johtavalle palo-ovelle. Avaten oven hän johti kumppaninsa käytävään, johon asuntoihin vievä hissi pysähtyi. Daeron painoi kutsunappia kuin ohimennen ja odotti hissin saapuvan oikeaan kerrokseen. Ovien avauduttua hän vilautti uudelleen avainkorttiaan ja kone hurahti automaattisesti viemään heitä oikeaan kerrokseen.

Daeronin kerroksessa hissin ovet avautuivat aulaan. Suoraan heidän edessään aukesi koko seinän kokoinen lasi-ikkuna, josta Kowloon näkyi valon ja varjon merenä. Lattiaa päällystivät paksut matot, joissa oli tummia ja kultaisia kuvioita aavikkokansan tyyliin. Daeron astui sisälle asuntoon ja karisti lähes saman tien takin yltään, vetäen perässä edelleen kostean, aivomöhnän täplittämän tumman t-paitansa.
”Olohuone on tossa vasemmalla, venaa mua siellä” puolifelicia huikkasi, katsomatta naiseen, suunnaten itse samaa vasemmalle johtavaa käytävää pitkin makuuhuoneeseensa.

Vienna seurasi mielenkiinnolla Daeronia kohti yhtä niistä korkeammista rakennuksista, jotka kurkottelivat kohti heidän yläpuolellaan kiertäviä, auringonvalon syöviä laattoja. Viennan silmät kuitenkin laajenivat aavistuksen hämmästyksestä, kun Daeron empimättä painoi hississä ylintä nappia. Vienna vilkaisi puolifeliciaa kuin varmistaakseen, että kyseessä oli jokin vitsi, mutta kissapoika tuntui olevan varsin tosissaan. Vienna nojasi selkäänsä hissin seinään, purren mietteliäänä huultaan. Hissi oli vakautettu hyvin eikä sen vauhdikasta nousua meinannut edes huomata. Vienna oli tottunut Kowloonissa asuessaan kaikenlaisiin hissiviritelmiin, mutta Shadow Pearlin tuhlaileva täydellisyys pienissäkin asioissa oli kaikkein parasta, mitä Vienna tiesi.

Nainen pyöritteli hermostuneena univormunsa takin kangasta sormissaan, odottaen edelleen koko jutun paljastuvat hämäykseksi. Hänen onnistui miltei tukahduttaa ihastunut hengähdyksensä hissin ovien avautuessa Daeronin uskomattomaan kattohuoneistoon. Heti heidän edessään avautui täysin saumaton näkymä Kowlooniin, eikä Vienna voinut kuin tuijottaa kaupungin valoja. Hän kosketti lasia kädellään kuin koskettaakseen kaupunkia itseään. Naiselta meinasivat tyystin mennä ohi Daeronin sanat tuon käskiessä tätä odottamaan miestä olohuoneessa. Vienna heilautti siroa kättään merkiksi siitä, että oli kuullut toisen sanat, mutta keskittyi edelleen tutkailemaan näkymää. Kaukaisuudessa siinsi meri, joka vaihtui pikkuhiljaa oikealla vuoristoksi ja vasemmalla aavikoksi. Aavikkoa ei tosin juuri näkynyt korkeiden talojen lomasta, mutta kun tiesi, missä se oli, sitä oli hankalaa olla tiedostamatta. Ehkä Daeron oli valinnut asunnon tarkoituksella paikalta, josta oli mahdollista nähdä myös aavikolle, olivathan miehen sukujuuret nimenomaan siellä.

Vielä hetken Vienna imi näkymää itseensä ennen kuin malttoi repiä silmänsä siitä irti. Mikäli tämä ei ollutkaan kaikki vain unta, Vienna saisi katsella näkymää kyllästymiseen saakka. Nainen kääntyi kohti asuntoa, tarkastellen jokaista yksityiskohtaa, aivan kuin voisi sillä avata kaikki Daeronin mysteerit. Ensimmäisenä silmään pistivät kaikki meridineille ominaiset esineet ja tavarat. Daeron ei ehkä ollutkaan ihan niin erkaantunut kulttuuristaan kuin halusi uskotella. Vienna riisui saappaat jalastaan ja upotti varpaansa paksuun mattoon, tunnustellen sitä jaloissaan. Hän jätti saappaat hissin ovien viereen, riisuen sitten takkinsa jonka jätti kenkien päälle samaan läjään. Niiden viereen hän laski kassinsa. Takki oli suojannut häntä pahimmilta roiskeilta, joten nainen näytti suorastaan puhtoiselta astellessaan peremmälle asuntoon. Olohuone oli suuri, suurempi kuin Vienna oli uskaltanut haaveillakaan. Hän kuljetti ihastuneena sormiaan pitkin kiiltäviä pintoja. Vienna ei hetkeäkään epäröinyt tutkia Daeronin kodin aarteita, olihan mies sentään luvannut, että hän saisi asua täällä. Suurlähettiläsperheessä kasvanut Vienna oli tottunut yleellisyyteen, ja Daeronin asunto enemmän kuin tyydytti hänen koti-ikävänsä. Nainen asteli sisemmäs huoneeseen, koskettaen sohvan selkänojaa. Hän ei olisi ikimaailmassa osannut kuvitella Daeronia tällaiseen lukaaliin, mutta yllätys oli vähintäänkin mieluisa.

Pelkät esineet eivät kuitenkaan riittäneet kovin pitkäksi aikaa kiinnittämään naisen huomiota. Tuon sirot jalat kuljettivat tämän nopein, hiljaisin askelin kohti makuuhuonetta, jonne tuo uskoi Daeronin astelleen hetkeä aikaisemmin.
“Kämppäsi on aika uskomaton”, Vienna sanoi, kurkaten makuuhuoneeseen.

Saatuaan naiselta varmistuksen siitä, että tämä oli kuullut käskyn pysyä olohuoneessa Daeron tassutteli paidatta makuuhuoneeseensa. Huone oli hämärä, sillä sen ainut ikkuna oli lähes koko katon kattava kattoikkuna. Kowloonin taivaalla eivät tähdet näkyneet, mutta Daeron nautti herätessään kaksoisauringon (tai kuun) loisteeseen. Ikkunan sai myös himmennettyä niin, ettei ulkoa tuleva valo häirinnyt sängyssä loikoilijoita, mutta miehellä oli tapana jättää ikkuna kirkkaaksi hänen ollessaan poissa kotoa. Vaikka lasi näytti normaalilta, oli se luodin ja iskunkestävää nanolasia, joten sen alla saattoi nukkua turvassa hyökkääjiltä.

Daeron heitti takkinsa ja paitansa muhkealle sängylleen, jonka pyöreä muoto hallitsi koko huonetta. Sänky oli ikään kuin upotettu lattiaan eikä noussut siitä kovin korkealle, mutta patjan paksuus ja sängyn päälle kasatut värikkäät silkki ja samettityynyt saivat katseen hakeutumaan suoraan tuohon täydelliseen laiskanlinnaan. Taiteilleen litimärät farkut jalastaan puolifelicia karisti housut lattialle upottavan maton päälle ja huokaisi mielihyvästä. Oli paljon parempi olla vaatteitta hänen täydelliseen lämpötilaan lämmitetyssä asunnossaan kuin kulkea märissä vaatteissa pitkin Shadow Pearlin sivukujia.

Hän hakeutui yhden, koristeellisesti leikatun puukaapin luo ja poimi sieltä pehmeän pyyhkeen. Alkaen kuivata ja lämmittää itseään nautinnollisin, hierovin liikkein Daeron pysähtyi ajattelemaan illan tapahtumia. Vienna oli ilmeisesti jäämässä asumaan hänen kanssaan. Daeronin koti olit tosiaan hänen linnansa ja hän sietäisi kyllä naisen läsnäoloa, kunhan tämä ei haluaisi muuttaa mitään merkittävää. Vilkaisten sänkyään ja vaatekaappiaan hän värähti hieman. Eivätkö naiset aina
halunneetkin pesiytyä ja tehdä kodista oman näköisensä? Niin Mia oli ainakin toiminut Leen kanssa. Toivottavasti Vienna ei ollut samanlainen kodinrakentaja kuin Daeronin nuoruudenrakkaus.

Ihmisnaisen hiipiminen samaan huoneeseen puolifelicia kanssa keskeytti tämän pohdinnan. Hän oli juuri hieromassa pyyhkeellään litteää vatsaansa, ja keskeytti liikkeen alkuunsa kuullessaan toisen äänen. Daeron näytti samaan aikan suloiselta, vaaralliselta ja syötävän seksikkäältä seistessään siinä ilman rihman kiertämää, pyyhe roikkuen juuri sopivasti intiimimpien osiensa peittona. Mies näytti olevan täysin rento eikä häpeillyt yhtään alastomuuttaan naisen edessä. Hänen suunsa kaartui kulmahampaat paljastavaan hymyyn naisen edessä kuin muistuttaakseen toista siitä, että suloiseltakin näyttävän ulkokuoren alla väreili feliciaveren vahvistama villipeto.

”Kiitti, hyvä että sä tykkäät. Mä oon nähny aika paljon vaivaa tän mestan kanssa.” Daeron jatkoi kuivaamista saaden pyyhkeen heilumaan lupaavasti puolelta toiselle.
”Mä tässä just kelailin miten tää aavikkoroina istuu sun tyyliin…” Daeron kietaisi pikkuruisen pyyhkeen lantionsa ympärille ja kääntyi selin naiseen poimiakseen kaapista löysät olohousut. Oli selvää, että puolifelicia tunsi olonsa täysin kotoisaksi naisen läsnä ollessa jo nyt.

Viennan yöntummiksi hiipuneet siniset silmät kulkivat rauhallisesti yli makuuhuoneen tuon sisäistäessä jokaisen yksityiskohdan, kuten mielettömän kattoikkunan ja pyöreän, lattiaan upotetun sängyn. Daeron oli tosiaankin rakentanut itselleen omannäköisensä kodin, eikä Vienna löytänyt siitä kerrassaan mitään valittamista. Oli kuin olisi astellut aavikkoprinssin kaupunkikotiin, eikä Vienna todellakaan nurisisi, mikäli Daeron jatkaisi hänen hyvänä pitämistään eikä ryhtyisi pihiksi. Rakastajattarena Vienna odotti tiettyjä etuja, vaikkei toki koskaan mitään sanoisikaan.

“Aavikkoroina?” Vienna kysyi, astuen makuuhuoneeseen ja kohottaen katseensa kattoikkunaan. Taivaalle piirtyivät valtavat laatat, jotka kannattelivat korkeampaa kaupunkia, mutta laattojen välistä pilkisti silloin tällöin siivu taivasta, joka sai Viennan toivomaan, että korkeampi kaupunki luhistuisi vieden mukanaan koko epäreilun kaupunkirakenteen ja nirppanokkaiset nemesiahit.
“Pidän asunnostasi”, Vienna sanoi sitten, laskien katseensa alastomaan mieheen. Daeron oli kuin veistos, jota peitti silkkinen turkki.

Tuon kääntäessä naiselle selkänsä, Viennan silmissä häivähti jokin ja nainen sulki heidän välisensä etäisyyden muutamalla paksun maton hiljentämällä, nopealla askeleella. Hän sujautti sormensa miehen pyyhkeen reunan alle ja painoi huulensa puolifelician niskaan.
“Tämä paikka suorastaan huokuu sinua”, nainen kuiskasi vasten Daeronin lämmintä ihoa. Asunnossa oli lämmin, ei liian, mutta tavalla joka toi mieleen leudon kesäpäivän, “sinun linnasi, sinun tyylisi. Ei minulla ole mitään valittamista”, Vienna tokaisi, kuljettaen mietteliäästi sormiaan pyyhkeen reunalta ylöspäin pitkin Daeronin selkärankaa.
“Olen vieraanasi täällä, enkä oleta muuta kuin että annat minulle huomiota ja paikan jonne voin tunkea aseeni”, Vienna hymähti, “ja ehkä muutaman mekon, kunhan ehdin ostoksille.” Hymy piirtyi naisen täydellisille huulille ja tuo astui askeleen kauemmas Daeronista. Vienna kallisti vienosti päätään ja vilkaisi sitten makuuhuoneesta johtavaa ovea.
“Onko tuo kylpyhuone? Pesisin mielelläni kasvoni ennen mitään muuta. Ja jos sinulla olisi lainata jonkinlaista yöpaitaa, omani taisi unohtua sinne.. luolaan..” Viennan sanat haipuivat muminaksi tuon kohottaessa jälleen katseensa kattoikkunasta ulos, taivaalle, jolla nyt mollottivat kaksoiskuut. Kowloonissa oli puolensakin.

Daeronin korvat värähtivät hänen aistiessaan naisen takanaan. Tuntiessaan toisen sormet pyyhkeensä reunalla, väristys levisi mielihyvänä pitkin hänen koko kehoaan. Puoliverinen pysähtyi kesken liikkeen, lepuuttaen kättään kaapin ylähyllyllä ja nauttien naisen kosketuksesta silmät suljettuna. Vienna oli harvoin koskenut Daeroniin näin hellästi ja rauhallisesti ja Daeron nautiskelin nyt tuosta uudesta kokemuksesta. Naisen astuttua kauemmas puolifelicia reväytti silmänsä auki ja veti estimänsä housut ulos kaapista.

Kääntyen toisen puoleen Daeron nyökkäsi pyyhkeellä sotkemansa hiuskuontalon alta.
”Joo, on se.” Hän astui naisen ohi, näyttäen tälle tietä pesutiloihin. Hän avasi sängyn takana olevan oven, joka johti yellisiin pesutiloihin. Koko huone oli vaalean kellertävää, harjattua kiveä ja muistutti itse asiassa melko tavalla Viennan ranta-asumusta. Pesuhuoneessa oli jykevä, neliönmuotoinen lavuaari, jonka päälle seinään oli upotettu peilikaappi. Mukaillen makuuhuoneen tyyliä, huoneen keskellä oli sängyn sijasta pyöreä kylpyamme ja yhdessä nurkassa suuri suihku, joka valutti vettä peseytyjän päälle kuin sademetisen monsuunisateet ikään. Huoneessa oli myös tumman puun näköiseksi lakattu kaappi, joka sisälsi pehmeitä pyyhkeitä. Daeron astui huoneen läpi kaapille ja poimi sieltä yhden pyyhkeen.
”Mulla ei oo antaa sulle ku joku mun paita jos sä haluut… Mä jätän sen tohon sängylle ja meen tekemään meille jotain juotavaa. Keittiö on siinä olohuoneen vieressä, sä löydät mut sieltä. Oo kun kotonas.” Astuen naisen vierestä ulos huoneesta, puolifelician huulet pyyhkäisivät kevyesti vasten tuon kaulaa.

Keittiö oli tosiaan olohuoneen yhteydessä ja saavuttuaan kyökkiinsä Daeron kaivoi yhdestä kaapista askin savukkeita. Nämä eivät olleet niitä mitä hän yleensä kadulla poltti, vaan mausteisia, tumman viininpunaisia pienen sikarin näköisiä rullia joita Sara-k’anin alkuperäisväestö suosi. Sytyttäen yhden savukkeista, hän esti toisesta kaapista käsiinsä purkin kahvia ja aloitti monimutkaisen meridinkahvin valmistusrituaalin. Kahvin tuttu tuoksu ja valmistuksen rutiini rentouttivat Daeronia entisestään ja huomaamattaan hän alkoi kehrätä pienesti keittiössä puuhastellessaan. Puolifelicia oli täysin kahvinuuttamisen lumoissa, kopauttaen aina välillä savukkeestaan ylimääräiset tuhkat lavuaarin. Kahvista ja Daeronin sekoittamista, makeista mausteista levisi lähes huumaava tuoksu koko asuntoon.

Daeronin mentyä Vienna vietti hetken ihastellen miehen kylpyhuoneen yleellisiä materiaaleja. Nainen kuljetti sormiaan pitkin altaan reunaa, kurkisti peilikaappiin ja ihmetteli tovin suurta ammetta. Kylpemään Vienna ei kuitenkaan enää toista kertaa tänään ruvennut, vaan asteli takaisin pesualtaan äärelle. Vienna riisui yltään Akatemian univormun ja viikkasi sen siistiin nippuun pesualtaan vieressä olevalle tasolle. Nainen valutti hetken vettä ennen kuin hyväksyi sen lämpötilan ja huuhtoi kasvojensa iholta veret. Vienna oli unohtanut meikinpoistoaineensa luolaan, joten kauppareissu olisi edessä viimeistään seuraavana päivänä. Nyt nainen ei kuitenkaan pohtinut meikkejään sen enempää, vaan kuivasi itsensä ja asteli ilkialastomana Daeronin makuuhuoneeseen, jossa miehen paita todellakin jo odotti. Nainen kiskaisi sen ylleen ja mutristi suutaan huomatessaan sen hävyttömän mitan. Daeron oli ratkaisevat muutaman senttiä Viennaa lyhyempi niin, että tuon paidanhelma paljasti juuri turhan paljon. Vienna palasi kylpyhuoneeseen ja etsi viikkaamastaan pinosta pikkuhousunsa, jotka tuo sujautti jalkaansa ennen kuin asteli Daeronin jäljissä olohuoneeseen. Matkallaan Vienna pysähtyi vielä hetkeksi ihastelemaan panoraamanäkymää Kowloonista.

Asunnossa leijaili huumaava mausteisen kahvin tuoksu, joka nostatti veden kielelle. Etenkin kun ei ollut syönyt juuri mitään koko päivänä, Vienna tajusi. Nainen kosketti vatsaansa rauhoittavasti ennen kuin asteli keittiöön. Daeronin koti oli viimeisen päälle moderni ja laitettu, mutta sisustettu niin miehen näköiseksi, ettei asunnon kenties kylmänkalseaa modernistisuutta edes huomannut. Vienna nousi keittiöntasolle istumaan ja risti sileät, ruskettuneet jalkansa sirosti.
“Tuoksuu taivaalliselta”, nainen tokaisi, nuuskien ilmaa. Daeron oli kotonaan täysin erilainen kuin koskaan ennen Viennan seurassa. Oli jopa outoa nähdä mies tällaisena, rennon rauhallisena, täysin kotonaan.
“Saako näitä syödä?” Vienna kysyi sitten huomatessaan vierellään kulhollisen hedelmiä, joista osan tunnisti aavikkokansan suosimiksi kaktushedelmiksi, osan taas kowloonilaisittain tutummiksi. Olipa joukossa yksi, joka herätti Viennassa koti-ikävän. Punainen, pyöreä hedelmä oli nimeltään locus, tazzyrialaisten suosima makea vitamiinipommi. Sen tuoksu oli yksi suosituimmista tazzyrialaisissa hajuvesissä. Vienna nappasi sen käteensä ja silitti sen pehmeän nukkaista kuorta. Tuttu tuoksu toi mieleen lapsuusmuistot kotoa ennen kuin Vienna oli tiennyt maailmassa olevankaan mitään pahaa.
“Sinä et taida kovin usein tuoda naisia kotiin?” Vienna tiedusteli sitten, katsellen pää kallellaan Daeronia.

Kahvia keittelevä puolimeridinin kiinnitti keittiöön saapuneeseen naiseen huomiota vasta tämän hypättyä tasolle istumaan. Nostaen pienen kuparisen, ylöspäin kapenevan kattilan pois infapunalla toimivalta hellalta, hän asetti kasarin syrjään jäähtymään ja kääntyi naiseen.
”Syö ihan mitä haluut, mulle tulee kuitenkin toimitus kaupasta huomenna.” Daeron hymyili toisen nuuskimiselle ja kurottautui naisen pään viereiseen yläkaappiin etsiäkseen käsiinsä kaksi vaalean ruskeata, keraamista mukia. ”Siitä puheen olleen” Daeron jutteli, asetellen kupit pöydälle ”tarviitko sä jotain? Safkaa, shampoota, jotain muuta mitä ikinä te leidit tarviittekaan ja tästä kämpästä ei löydy?” Hän vilkaisi Viennaan kulmiensa alta samalla kuin keskittyi kaatamaan tummanruskean, tuoksuvan nesteen kasarista kuppeihin.

Tarjoten toisen naiselle, puolifelicia nosti itse oman kuppinsa nenänsä alle ja veti sen mausteista tuoksua keuhkoihinsa. Vaikka Daeron saattoi halveksia meridinejä ja heidän tapojaan, hän oli kuitenkin kasvanut äitinsä kokkauksen parissa. Jo pienestä asti mies oli rakastanut meridinien kahvia, jota nämä joivat useita kertoja päivässä. Kahvihetki oli aavikkokansalle rituaali, jossa naiset valmistivat juoman taidolla ja omia salaisia maustesekoituksiaan käyttäen. Kahvia kokoonnuttiin yleensä juomaan yhdessä perheen kesken ja sen makuun opeteltiin pennusta saakka. Daeron siemaisi tuttua makua kupistaan ja katsoi sitten uudelleen ihmisnaiseen.
”Mä en yleensä tuo tänne hirveesti jengiä, sä oot oikeessa.” Hän noukki lähes kahvin kanssa yhtä mausteiselta tuoksuvan savukkeensa pöydällä lepäävästä tuhkakupista ja veti punertavaa savua keuhkoihinsa. ”Joten pidä itteäs etuoikeutettuna” Daeron virnisti ja puhalsi savua naisen suuntaan, jättäen heidän väliinsä hetkeksi hentoisen savuverhon.
”Mun on paljon helpompi hoittaa kaikki säädöt hotelleissa tai niiden kotona. Tai jossain muualla.” Puoliverisen suu kaartui sille tyypilliseen, vinoon hymyyn puolifelician muistellessa erinäisiä villejä lemmenkohtaamisiaan mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa. ”Mulla on täällä kämpässä aika paljon kauppatavaraa sun muuta sekalaista joka ei sovi ihan kaikkien silmille.” Hän päätti sitten selityksen, hörpäten uudelleen kahvia.
”Haluutko sä muuten jotain oikeeta ruokaa? Sä oot pistänyt sen verran monta jätkää hengiltä tänään, että mulla ainakin olis nälkä tollasen jälkeen” Daeron virnisti kulmahampaat välkkyen, tumpaten samalla savukkeensa tuhkakuppiin.

Vienna otti vastaan kahvikupin, pyöritellen toisessa kädessään edelleen hedelmää, jonka hän halusi syödä, mutta samalla halusi säilyttää, laittaa kenties tyynyn viereen tuoksumaan kodilta.
“Muutaman jutun saattaisin tarvita”, Vienna myönsi, “voin tehdä sinulle listan. Sinulla on selvästi joku vakituinen lähetti joka tuo sinulle kaiken mitä tarvitset? Melko hienoa”, Vienna tuumasi hymyillen, laskien hedelmän kädestään viereensä pöydälle. Hän nuuhki kahvia ennen kuin siemaisi sitä varovaisesti. Maku oli erikoinen, muttei epämiellyttävä. Tazzyrialaiset elivät hyvin pitkälti omissa oloissaan, mutta suurlähettilään tyttärenä Vienna oli joutunut olemaan tekemisissä jos minkä kansojen kanssa.

“Olenkin”, Vienna tokaisi, pyyhkäisten kädellään hyväntuoksuisen savun kasvoiltaan. Tupakointi ei tehnyt hyvää iholle, vaikkei Daeronista sitä kyllä huomannut, “etuoikeutettu siis. Saan aika harvoin kutsuja kenenkään kotiin”, Vienna virnisti, tietäen vallan hyvin kyllä itsekin, ettei ollut mikään hyvän ystävän perikuva. Hän laski mukin pöydälle ja laskeutui tasolta, napaten sitten käsiinsä niin mukin kuin hedelmänkin. Nainen liukui niin lähelle Daeronia kuin vain pääsi. Jostain syystä miehen lämpö oli juuri tänään aivan vastustamatonta. Vienna siemaisi uudelleen kahviaan, katsellen tiiviisti Daeronia silmiin. Mitä lie puolifelician päässä mahtoi liikkua?
“Otan tuon nyt niin, että minä.. tämä.. ei ole enää pelkkää säätöä sinulle?” Viennaa inhotti, että sellaista piti muka tiedustella ääneen. Hän oli aina ajatellut, että sitten kun pariutumisen aika joskus todella koittaisi, hän olisi sen suhteen aivan yhtä varma ja ajan tasalla kuin kaiken muunkin, mutta selvästikään niin ei ollut. Daeron sai hänen sydämensä kirmailemaan ja kenties ensimmäistä kertaa sitten Kowlooniin tulonsa Vienna todella kaipasi huomiota ja kehuja. Niitä hän ei kuitenkaan alentuisi kerjäämään.

Daeronin ottaessa puheeksi ruuan Viennan vatsa naukaisi kuin käskystä ja nainen kurtisti kulmiaan sille. Hän puraisi palan hedelmästä, paljastaen kirkkaanvihreän hedelmälihan.
“Mmh”, Vienna äännähti, sulkien silmänsä nautinnosta hedelmän makeuden tulviessa hänen kielelleen. Vienna kuljetti nopeasti kieltään pitkin hedelmän kuorta korjatakseen talteen kaikki pisarat taivaallista mehua, kunnes tajusi missä oikein oli. Hämillään hän selvitti kurkkuaan ja pyyhkäisi suunpieltään kämmenselkäänsä.
“Tuota..” Vienna mutisi nolona, “..ruokaa?” Nainen naurahti, siemaisten jälleen kahvistaan. Locuksen ja meridinkahvin sekoitus oli erikoinen, mutta todella hyvä.
“Mm.. onko jotain mitä haluat minun tekevän nyt kun olen täällä? Voin maksaa vuokraa tai.. jotain”, Vienna ehdotti sitten, astellen Daeronin jääkaapille. Nainen nykäisi sen auki ja tutki miehen ruokavarantoja jotka eivät olleet kovin hääppöiset. Mikään ei myöskään näyttänyt kovin tutulta Viennan silmään, mutta nainen suosikin ravintoloita ruuanlaiton sijaan. Eihän hänellä ollut luolassaan edes mahdollisuutta aterioidensa valmistamiseen.

Viennan epäröinti sai Daeronin nojaamaan keittiötasoon rennon huvittuneisuuden perikuvana.
”Mitä sä luulet muru?” Daeron kehräsi siemaisten loput kahvistaan ja katsoen naiseen viettelevän vihreillä silmillään. ”Mä luulin että sä tiesit paremmin kuin kukaan ettei sunlaisen naisen kanssa voi säätää Lafayette.” Puoliverinen asetti kupin taakseen pöydälle ja jäi sitten katsomaan toisen toimia. Viennan lähes eroottinen show mehukkaan locuksen kanssa. Hän tunsi kiihottumisen hiipivän pitkin selkärankaansa kohti nivusiaan katsellessaan naisen kielen ketteriä liikkeitä, ja puolifelician suu puheksi uuteen hymyyn. Daeron pudisteli päätään lähes nauraen. Viennan yleensä niin harkittu seksikkyys oli aivan eri maata kuin tämä lähes hämmentyneen ja eksyneen näköinen ihmisnainen, joka tunnisti kyllä oman vetovoimansa mutta ei näyttänyt hallitsevan sitä.

Naisen jäätyä tapittamaan entistä eksyneempänä puoliverisen jääkaapin sisältöä, Daeron harppasi tuon luo ja painoi vartalonsa kiinni naisen omaan takaa päin. Kurottaen käsivartensa toisen hartian yli jääkapiin uumeniin hän hieraisi naisen korvaa huulillaan.
”Sovitaan vaikka niin että sä voit olla puuttumatta mun bisneksiin enempää kuin on tarvis etkä pölli multa mitään. Ja jos sulle tulee vastustamaton himo pistää mut päiviltä, varotat mua ensin niin saadaan hauskempi matsi aikaan.” Daeron kehräsi ihmisnaisen korvaan samalla kun poimi jääkaapista muutamia purkkeja ja purnukoita.
Irrottautuen Viennasta puolifelicia astui jälleen kohti hellaa.

”Haluutko sä jotain tosi mausteista vai normaalimpaa?” Daeron katsahti naiseen edelleen huvittuneena. Hän ei tiennyt kuinka paljon tulisuutta Vienna ruuassaa kestäisi, mutta meridinkeittiöstä potkua löytyi toisinaan paljonkin. Daeron oli oppinut tekemään ruokaa lähdettyään aavikolta käyttäen lähinnä ainesosia joita hän jo tunsi. Siksi miehen kotikokkailut olivat yleensä melko maistuvia – ainakin jos piti aavikkokansan ruuasta. Vasta töissään parempaan asemaan noustuaan Daeron oli käynyt ravintoloissa ja maistanut myös muiden kulttuurien ruokia ja ihmetellyt niiden mauttomuutta. Meridinien keitokset tapasivat olla täyteläisiä, tulisia ja täynnä makua.

Saatuaan Viennalta ohjeet ruuan makumaailmasta, Daeron nosti liedelle hieman kahvipannua suuremman padan. Hän mittasi siihen maustetahnaa yhdestä purkista ja kaatoi toisesta öljyistä lientä tahnan seuraksi. Sitten hän siirsi kattilan liedelle porisemaan ja poimi kolmannesta rasiasta pieniä, hieman minikokoisen paprikan näköisiä vihanneksia. Leikattuaan vihannekset pienemmäksi, hän pudotti ne pataan kastikkeeseen. Sitten hän käännähti uudelleen jääkaapille.
”Anteeksi teidän korkeutenne, pääseks tästä ohi?” Hän virnisti leikkisästi edessään seisovalle ihmisnaiselle.

Vienna hätkähti Daeronin yhtäkkiä painuessa koko vartalollaan naista vasten, mutta tunne oli varsin mieluisa, eikä Vienna olisi suonut miehen niin pian poistuvan hänen luotaan. Nainen heilautti jääkaapin oven kiinni ja tassutteli miehen perässä hellan luo. Ihmetys kasvoillaan Vienna seurasi Daeronin puuhia.
“Se mitä sinä yleensä syöt käy, ennemmin tai myöhemmin minun täytyy kai joka tapauksessa tottua”, Vienna tuumi, kuikuillen Daeronin olan yli tuon puuhia. Miehen käännähtäessä yhtäkkiä nenäkkäin Viennan kanssa nainen säpsähti, mutta kihersi sitten rakastuneesti tuon kuningatarkommentille. Vienna nojautui lähemmäs, painaen Daeronin huulille kiireettömän, locuksen makuisen suudelman, kostoksi jääkaappihyökkäyksestä. Vienna kuljetti sormiaan pitkin Daeronin kylkeä ylöspäin miehen rinnalle ja vetäytyi sitten irti.
“Toki, teidän majesteettinne”, nainen myöntyi, siirtyen kiltisti sivuun. Tuo etsi hetken katseellaan paikkaa johon kuninkaallisen ahterinsa asettaisi niin, ettei olisi jatkuvasti keittiössä hääräävän miehen tiellä. Vienna hilasi itsensä, kahvikuppinsa ja puoliksi syödyn hedelmänsä baarijakkaralle, josta oli näkymä niin Daeronin puuhiin kuin öiseen kaupunkiinkin. Vienna siemaili hiljaksiin kahviaan, järsien locuksensa olemattomiin. Pian hedelmästä oli jäljellä enää kivi, jonka Vienna jätti pöydälle tyhjän kahvimukinsa viereen.

Nälkäinen nainen haahuili uudelleen hedelmäkipon äärelle, pyöritellen käsissään kirkkaanvärisiä aavikkohedelmiä. Hän ei ollut koskaan aiemmin syönyt niitä eikä tiennyt pitikö ne kenties kuoria ensin, joten hän sysäsi ne syrjään. Sen sijaan hän kurkotti käteensä jättimäistä karhunvadelmaa muistuttavan hedelmän, jonka kantoi kuin minkäkin voitonsaaliin takaisin pöydän ääreen. Hän ryhtyi syömään hedelmää yksi mehukas nystyrä kerrallaan, katsellen edelleen Daeronia tuon liikkuessa tottuneesti omassa keittiössään.
“Näinhän tämän kuuluisi mennäkin, mies palvelee rakastajatartaan mukisematta”, Vienna naurahti Daeronin kantaessa hänen eteensä valmiin tuotoksensa. Ruoka tuoksui mielettömän hyvältä ja Vienna oli käynyt siihen käsiksi paljain sormin, ellei Daeron olisi lykännyt ruokailuvälineitä hänen käteensä. Vienna oli jo aloittamaisillaan syömisen ennen kuin muisti kenen seurassa oikein oli.
“Jharr’am”, Vienna lausui meridinien ruokasiunauksen melko räikeästi korostaen. Ei hänkään nyt kaikessa ollut täydellinen. Nainen haarukoi ensimmäiset palaset suuhunsa ja pureskeli, pyöritellen ruokaa suussaan.
“Mm”, tuo tuumi, hymyillen pöydän yli Daeronille, “en tiennytkään että olet hyvä tässäkin puuhassa”, Vienna kehaisi, vinkaten sitten silmää tehdäkseen selväksi missä kaikessa muussa piti miestä taidokkaana. Jälkipolte iski kuitenkin yllätyksenä, nostattaen kyyneleet naisen silmiin. Hädissään tuo tuuletti suuhunsa ilmaa ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä.
“Ihme että ylipäätään maistat enää mitään”, Vienna ähkäisi puoliksi nauraen, puoliksi itkien, koettaen tyynnytellä poltetta suussaan työntämällä perään lohkon hedelmästään.

Viennan suoriuduttua pois jääkaapin edestä, Daeron poimi sieltä paketin lihaa ja pikkuruisen helmen näköisiä ryynejä. Aivan kuin suorittaen jotain sulavaa tanssia hän laski paketit pöydälle samalla kun huitaisi hännällään lieden viereisen kaapin auki. Vasemmalla kädellään puolifelicia poimi avatusta kaapista leikkuulaudan ja veitsen ja oikealla taiteili seinällä roikkuvasta koukusta kolmannen padan liedelle porisemaan. Hän mittasi pataan vettä ja kaatoi perässä pieniä ryynejä, jotka tosiasiassa olivat erään aavikkopensaan kuivattuja marjan tapaisia hedelmiä joissa oli kevyen kirpeä maku mutta viljamainen koostumus. Saatuaan jyvät kiehumaan, hän alkoi leikata herkullisen näköistä, veristä lihakimpaletta kappaleiksi. Hienontaessaan lihaa ohuen ohuiksi palasiksi, mies vei aina toisinaan raa’an lihapalan suuhunsa kehräten kevyesti sen rautaiselle maulle.

Saatuaan lihanpalaset kokattua mausteisessa öljyssä ja kypsennettyään marjaryynit, puoliverinen taiteili annoksen kahdelle lautaselle. Hän ei välittänyt nyt selittää Viennalle, että oli vasta viime aikoina alkanut taas syömään ja kokkamaan enemmän: kamapäissään Daeronilla harvemmin oli nälkä ja hän saattoi huomaamattaan viettää päiviä ruokavalionaan pelkät savukkeet ja alkoholi. Sellaisten päivien jälkeen puolifelicia sortui usein hotkimaan lihansa raakana kuin mikäkin kissapeto tai tilaamaan ruokansa Portobellon pienistä kojuista suoraan koti-ovelleen kuljetettuna vaivautumatta välittämään pahemmin sen mausta. Eniten Daeron kuitenkin nautti, kun sai syödä sitä ruokaa, jonka kanssa hän oli aavikolla kasvanut. Sara-k’anissa hän oli usein kulkenut nälässä ja meridinruuasta olikin muodostunut miehelle eräänlainen luksus, johon hänellä ei koskaan ollut nuorempana oikeutta.

Kun Daeron oli ensin tarjoillut ruuan vieraalleen, hän istahti naista vastapäätä pöydän ääreen korkealle jakkaralle. Hän oli vähällä itsekin käydä kiinni edessään höyryävään ateriaan, kun Viennan kohteliaisuudeksi tarkoittama sanonta särähti hänen korvaansa. Värähtäen silmin nähden Daeron nosti katseensa lautaseltaan naisen violetteihin silmiin. Kun toinen ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan puoliverisen reaktiossa mitään poikkeavaa, hän antoi asian olla ja keskittyi ruokaansa. Viennan reaktio ruokaan taas sai hymyn hiipimään takaisin puolimeridinin suupieliin.  
”Mähän kysyin sulta halusitko sä jotain mausteista vai normaalia” Hän hymähti kauhaisten sitten toisen haarukallisen herkullista muhennosta suuhunsa. ”Te ihmiset ootte niin herkkiä mausteille. Tää ei oo vielä ees paha!” Hän nauroi nautiskellen itse ruuan poltteesta kielellään.

Katsoessaan hetken naisen tuskaa huvittuneesti virnistellen Daeron päätti sääliä toista ja pyörähti jakkaraltaan takaisin jääkaapin ääreen. Hän etsi sieltä pullollisen valkoista nestettä ja kaatoi sitä lasiin, asettaen juoman toisen eteen.
”Ota tosta kaktusmaitoa. Jos mä mitään sun makuaistista ymmärrän sen pitäis helpottaa.” Puolifelicia jätti pullon pöydälle ja istahti itse takaisin jakkaralleen kaapimaan viimeiset lihanpalat lautaseltaan.

Vienna pisteli ruokaa varovasti suuhunsa siemaillen aina välillä makeaa, hiukan ruohonmakuista kaktusmaitoa korkeasta lasista, jonka Daeron hänelle ojensi. Välillä hän pyyhki kyyneliä silmäkulmistaan tai pysähtyi niiskuttamaan ja hengittämään.
“Kuulehan nyt senkin koppava paskiainen, ei tällaista myrkkyä ole ketään kuolevaista tarkoitettu syömään”, Vienna sanoi nauraen, koettaen laannuttaa poltetta suussaan viuhomalla ilmaa apua huutaville makunystyröilleen. Hän laski haarukkansa lautasen reunalle ja siemaisi jälleen lasistaan, vilkaisten sitten ulos valtaisasta näköalaikkunasta. Vienna pyyhkäisi iholleen kohonnutta hikihuntua sormillaan, kuljettaen siroja sormenpäitään pitkin selkeästi esiin piirtyviä solisluita. Tuntui todella epätodelliselta istua tällä tavoin miehen keittiössä aivan kuin maailmassa tosiaan olisi kaikki hyvin eikä heistä kummankaan henki olisi vaarassa. Kuinka petollista hiljainen kotielämä saattoikaan olla, Vienna tuumasi hiljaa mielessään, pyöritellen kaktusmaitoa suussaan.
“Aika tiukkaa tavaraa”, Viennan oli lopulta myönnettävä hymy huulillaan. Tuo pudisti kevyesti päätään ja katsoi sitten huvittunut pilke silmissään Daeroniin, “taisit jäynättää tahallaan?” Nainen tuumasi mausteiden poltteesta kähentyneellä äänellään.

Vienna sipaisi harhailemaan karanneita hiussuortuvia korviensa taa, tuntien sormenpäissään ohimoilleen kohonneet hikihelmet. Hän oli tänään näköjään erityisen kuvottava, sillä Vienna ei muistanut nyt ihan äkkiä aikaa, jolloin olisi hikoillut ja itkenyt saman päivän aikana kenenkään miehen edessä, puhumattakaan vielä aidosta hikoilusta ja sydäntä repivästä itkusta. Daeronilla oli selvästi naiseen huono vaikutus.
Vienna laskeutui tuoliltaan ja kiersi pöydän Daeronin luo, laskien sormensa kevyesti miehen reisille ja kuljettaen niitä sitten pitkin tuon jalkoja miehen vyötäisille. Hän kohotti kainon katseen Daeronin silmiin ja puraisi huultaan viettelevän viaton ilme kasvoillaan.
“Katso nyt mitä teit, olen ihan hikinen ja kuuma”, Vienna painoi kasvonsa lähelle Daeronin omia ja kuiskasi sanansa vasten tuon huulia. Hän kohotti miehen kädet tämän lainaaman paidan helmoille, pitäen kuitenkin katseensa Daeronissa. Vienna ei ollut hyvä sosiaalisissa tilanteissa eikä jutustelussa. Hän ei tiennyt, kuinka miehiä viihdytettiin, ellei se sitten tapahtunut alasti ja jossakin kekseliäässä asennossa. Hän tunsi olonsa epävarmaksi ja epämukavaksi joutuessaan toisen vieraaksi, olkoonkin, että kyseessä oli Daeron. Hän ei päässyt tästä tilanteesta pakoon, mutta harhautusta hän ainakin saattoi yrittää.