How may I service you today?

Daeron salli Mian pidella ja lohduttaa itseaan. Naisen sanoille han pudisti vasyneesti paataan, kykenematta viela loytamaan voimaa kuvaillakseen askeisia tapahtumia bonarilla. Naisen syleilyssa puolifelicia sulki silmansa ja huokasi raskaasti. Kun Mia nyt oli kerran paassyt nain lahelle, saattoi Daeron saman tien antaa toisen lasnaolon ja laheisyyden lohduttaa itseaan edes hetken. Sellaiseen luksukseen han harvoin antoi itselleen lupaa.

Naisen kevyt suukko sai Daeronin katsahtamaan yllattyneesti toisen kasvoihin. Mian mahonginpunaiset silmat loistivat huolesta ja toisen kauniit kasvot olivat painautuneet niin lahelle Daeronin omia. Hetkeksi hullu, ohitsekiitavan pakottava tarve valtasi miehen mielen ja han halusi vain vetaa naisen kasvot puoleensa ja suudella niita. Hukuttaa askeisen ihmisnaisen lampimaan tuoksuun ja pehmeisiin huuliin. Mian huomio kuitenkin kiinnittyi tiskin takana kyyristelevaan tarjoilijaan, ja Daeron hengitti ulos silmiaan rapayttaen tajuten, etta oli pidatellyt hengitystaan. Han taytyisi kerata itsehillintansa rippeet, ja
akkia sittenkin.

Huiskaisten artyneesti Mian komentille maksamisesta, Daeron laskosti itsensa ylos tyynylta. Vetaen viela kerran syvaan henkea puolifelicia naytti palaavan normaaliksi, rennoksi ja hillityksi itsekseen. Vain miehen hanta nyki silti hermostuneesti ja tuon silmat olivat muuttuneet sulkeutuneimmiksi, piilottaen puoliverisen todelliset tunteet tarkasti nakyvista.
"Ala viitti, ma lupasin tarjota tan." Daeron hymahti, yleiskielessaan hienon hieno aavistus meridinkorostusta, joka havisi kuitenkin nopeasti. Tarjoilijattaren tepsuttaessa hiukan epaluuloisena kaksikon poydan luokse, Daeron kaivoi lompakon taskustaan ja ojensi tyton kateen suurehkon setelin, joka kattoi aterian ja sievoisen tipinkin. "Pida loput." Puoliverinen lausui pehmeasti, pyytaen juomarahalla sanattomasti anteeksi askeista valikohtausta. Han halusi tulla nauttimaan tanne maustekahvia toisenkin kerran, eika kaivannut enaa huonompaa mainetta Kowloonin kunnollisissa kuppiloissa.

Kahvila oli pikku hiljaa tayttynyt taas varovaisesta puheensorinasta, kun pyodissa istuvat asiakkaat olivat tajunneet tilanteen olevan ohi. Monet meridinasiakkaat kuitenkin vilkuilivat tuon tuostakin Daeronia uteliaasti tai paheksuvasti. Felicia loi katseen kahvilan asiakaskuntaan ja varahti inhosta. Han vihasi noisen pienten aavikkorottien tunkeilua ja kaikkitietavaa ylemmyydentunnetta. "Joo, mennaan." Daeron nyokkasi kaantaen katseensa Miaan. "Mun on pakko saada rookia" Mies irvisti, kaivaen askinsa jo valmiiksi taskustaan. Sitten puoliverinen suuntasi askeleensa ulos kahvilasta, avaten jalleen oven kohteliaasti naiselle mennessaan.

Ulkona Daeron ei aikaillut savukkeensa sytyttamisessa vaan vei tupakan huulilleen ja poltti sen lahes puolilleen jo ensimmaisella, hermostuneella henkayksella. Han tarvitsi nikotiinia, enemman kuin pitkaan aikaan.
"No nii... Meille vai teille siis? Teille viissin?" Daeron hymahti ilottomasti ja kaantyi katsomaan seuralaistaan, odottaen etta Mia sanelisi tahtomansa suunnan.

Mia vilkaisi tarjoilijatarta pahoitellevasti, saaden tuolta kuitenkin osakseen vain ymmärtäväisen hymyn. Ilmeisesti kulttuurien yhteentörmäyksiä oli sattunut tässä kahvilassa joskus aikaisemminkin, sillä vaikka tyttö ilmeisesti oli ollut varuillaan ja valmis hälyttämään apua paikalle, niin tuon kasvoilta ei näkynyt jälkeäkään mistään paniikinomaisesta. Ilmeisesti Daeronin suurenpuoleinen tippi vei mennessään viimeisetkin epäluulot ja he pääsivät poistumaan sopuisissa merkeissä.

Ulkona oli alkanut jo hämärtää, ja vaikka he kuinka olivat Kowloonin pitkäaikaisia kansalaisia - tai ehkä juuri siksi - pieni levottomuus teki tilaa Mian rinnassa. Kaduilla ei ollut hyvä olla enää pimeän jälkeen. Ei varsinkaan Koenjissa. Jengit olivat levottomia ja raha kelpasi kaikille. Mia vilkaisi nopeasti ympärilleen ja katsoi sitten jälleen Daeroniin. Mies näytti niin rassukalta sytytellessään tupakkaansa, hännänpää ympäriinsä viuhtoen. Mia ojensi siron kätensä ja ujutti sormensa Daeronin vapautuneiden sormien lomaan.
“Minä en tiedä missä sinä asut, mutta minä... haluaisitkohan sinä tulla luokseni? Deep Shadow ei ole maailman turvallisin paikka, kyllähän minä sen tiedän, mutta sinä et ole käynyt kämpällä sitten Leen... aikojen”, Mia sanoi, pysähtyen selvittämään kurkkuaan. Leen menehtymisestä oli vieläkin hankalaa puhua. Hän ei halunnut puhua kuolemasta, sillä se tuntui niin mielettömän lopulliselta. Kun Daeron ei sen suuremmin vastustellut - eikä mikään ihme, olihan tuo kokenut pahan sortin järkytyksen - Mia nyökkäsi ja lähti kävelemään kohti lähintä metroasemaa. Vaikka maanalainen ei ollutkaan turvallinen, se oli nopein keino päästä Deep Shadow’hun.

Metroasema oli täynnä töistä kotiin palaajia. Väkijoukko toi turvaa jopa mutanteilta, jotka saalistivat mieluiten yksinäisiä ja helppoja kohteita, jotka sattuivat liikkumaan kapeilla sivukujilla. Siksikin maanalainen oli parempi vaihtoehto. Metron tullessa Mia piteli yhä Daeronia kädestä. Hän tuijotteli kengänkärkiään, miettien omia asioitaan. Hän ei halunnut puhua yksityisistä asioista tällaisessa väkijoukossa, kun koskaan ei voinut tietää kuka kuunteli. Hän nousi junaan, varmistaen, että Daeron pysyi lähellä. Istumapaikkoja ei enää ollut, mutta seisomapaikkoja kyllä riitti. Mia asettui senpuoleisille oville, joille tiesi kotiasemansa laiturin jäävän.

Mian asema oli pieni ja metroasemaksi varsin hyväkuntoinen. Se oli suhteellisen lähellä maanpintaa, joten rullaportaat olivat lyhyet. Mia käveli hitaasti portaita ylöspäin, yhä Daeronin kättä omassaan pidellen. Päästessään ylemmälle tasolle Mia vilkaisi Daeronia.
“Ehkä meidän pitäisi ostaa jotain iltapalaa?” Hän ehdotti, nyökäten päätään kohti pientä elintarvikekioskia, jota piti vanha, ryppyinen mummo. Täti oli harvinaisen tiukka, eikä tuntunut pelkäävän metroa sitten alkuunkaan. Mia suori askeleensa kioskille ja hymyili rouvalle, saaden osakseen ihastuneen hymyn.
“No ellei se ole lempiasiakkaani! Mitä sinulle saisi olla tänään?” Rouva kyseli, hymy huulillaan.
“Minä.. kaksi nuudelikeittopakkausta ja.. tuota.. vieläkö sinä pidät pakastevihanneksia myynnissä?” Mia kysyi, kurkkien kioskin valikoimaa.
“No mutta toki, sinä varmaankin haluat sen tavallisen?” Nainen kysyi silmää iskien. Nainen toimitti Mian tilaamat tavarat tiskiin ja hymyili, ilmoittaen sitten hinnan. Mia maksoi ostoksensa ja sai ne sitten paperiseen pussiin pakattuina mukaansa.
“Hyvää yötä”, rouva vielä toivotteli, heidän jo kävellessään kauemmas.
“Nyt ei ole enää pitkälti”, Mia sanoi, vilkaisten epäröivästi Daeronia. Oliko hän ainoa, joka oli tuntenut sähikäiset heidän välillään aikaisemmin? Niin sen täytyi olla.

Joitakin minuutteja ja useita portaikkoja myöhemmin Mia suoritti tavanomaisen turvatarkastuksen asuntonsa ovella ennen kuin laski Daeronin sisään. Nainen riisui kenkänsä eteiseen ja asteli sitten peremmälle asuntoon.
“Ei täällä juuri mikään ole muuttunut”, Mia sanoi, kuin pahoitellen.
“Haluaisitkohan sinä jäätelöä?” Nainen ehdotti sitten, vieden ostoksensa keittiöön.

Daeron veti mietteliaasti savut tupakkansa lopuista, ja katsoi naiseen tutkivasti. Mia vaikutti olevan jo enemman itsensa herra, eika Daeron oikein tiennyt miksi nainen todella kutsui hanet asunnolleen. Oli totta, etta puolifelicia oli viettanyt siella paljon aikaansa Leen viela ollessa elossa, mutta se oli taysin eri asia. Nyt oli jo myohainen ilta ja paikalla olisivat vain han ja Mia, vuosien eron ja etaantymisen jalkeen.
“Ei sun tartte mun turvallisuudesta huolehtia.” Puoliverinen hymahti toisen sanoille. “Ma oon oppinut puolustamaan itteani aika kiitettavasti.” Daeron nakkasi tupakantumppinsa maahan ja kaivoi askinsa pohjilta samantien toisen. Ketjupolttaminen rauhoitti puolifeliciaa ja auttoi tata kokoamaan ajatuksiaan. Sitten mies kaantyi aanettomin askelin seuraamaan naista kohti metroasemaa.

Mian kasi Daeronin omassa tuntui vieraalta ja oudon tungettelevalta, mutta han antoi tassa asiassa toiselle periksi. Oli Mialle paljon turvallisempaa kavella kasi kadessa ja lahella puolifeliciaa, silla vaikka pieni nainen nayttikin suhteellisen helpolta kohteelta, suurin osa kadulla liikkujista miettisi kaksi kertaa ennen kuin alkaisi haastaa riitaa Daeronin kaltaisen vastustajan kanssa. Metronasemalla puoliverisen katse teravoityi ja korvat nousivat kuuntelemaan pienintakin rasahdusta kaksikon ymparilla. Daeron ei tuntenut oloaan turvalliseksi suljetuissa tunneleissa, joista oli vaikea paasta tarvittaessa pakoon, mutta tiesi kylla vakijoukon tuovan omalla tavallaan turvaa. Niinpa han seurasi Miaa mukisematta ja antoi naisen johdattaa itseaan ransistyneeseen junaan.

Mian asemalla Daeron harppoi edelleen yhta aanettomasti toisen perassa. Naisen sanoille puolifelicia kohautti olkiaan ja nyokkasi sitten. Hanella ei ollut pahemmin nalka, mutta viivastys ei juuri haitannut. Niinpa Daeron seurasi toista kioskille, jaaden luukun reunalle odottamaan. Poltellen jalleen uutta tupakkaa puolifelicia tarkkaili valppaana ymparistoa, valmiina reagoimaan pieninpaankin hairioon. Kahvilassa sattunut valikohtaus oli saanut Daeronin hermot kirealle ja miesta kalvoi halu purkaa hermostuneisuutensa johonkin tai johonkuhun.

Puoliverinen asteli sisaan Mian asuntoon katselleen hitaasti ymparilleen. Toinen oli oikeassa; juuri mikaan ei ollu muuttunut sen jalkeen kun Daeron oli viimeksi kaynyt taalla. Lahes ajattelematta mies astui naisen ohi olohuoneeseen ja rojahti tutulle paikalleen vanhaan, virttyneeseen nojatuoliin. Lepuuttaen kyynerpaitaan polviensa paalla, Daeron katsahti otsatukkansa alta naiseen. Mian sanat saivat hanet virnistamaan ja hymahtamaan huvittuneesti.
“Ma otan ihan mita sulle vaan on tarjota.” Naisen kadottua keittioon Daeron nojautui taaksepain rentoutuen hieman ja tutki huonetta katseellaan. Oli absurdia olla taas taalla, aivan kuin han olisi matkustanu aikakoneella menneisyyteensa.

Mia kaivoi kaapeistaan kaksi eriparista kulhoa, joihin nainen annosteli jäätelöä, molempiin enemmän kuin olisi ehkä ollut tarpeen. Hän oli itsekin järkyttynyt kaikesta päivän aikana tapahtuneesta, ja jäätelö oli aina auttanut häntä rauhoittumaan ja päästämään irti päivän kamaluuksista. Elämä luontaistuotekauppiaana ei ollut helppoa sekään, mutta vaikeudet ja konfliktit tuntuivat edelleen erityisesti seuraavan Daeronia paikasta toiseen. Mian keittiö oli pieni ja käytössä kärsinyt, mutta siisti. Yksi ihminen ei paljoa sotkua tuottanut, varsinkaan kun oli niinkin vähän kotona kuin Mia oli, joten asunnon siistinä pitäminen oli helppoa.

Raidallinen toisessa ja taivaansininen kulho toisessa kädessään, Mia asteli olohuoneen puolelle. Nainen laski taivaansinisen kulhon Daeronin valtaaman nojatuolin leveälle käsinojalle ja istuutui sitten vieressä olevalle sohvalle, upottaen pitkävartisen jäätelölusikan annokseensa. Hän vilkaisi ympärilleen ja tajusi onnekseen sulkeneensa Leen muistolle omistetun alttarin ovet niin, että kaappi näytti vain ihan tavalliselta kaapilta. Tokihan puuristikkoisten ovien välistä näkyi hiukan alttarin kuvia ja kukkaloistoa, mutta se ei pistänyt lainkaan niin räikeästi silmään kuin avonaisena olisi saattanut.

“Hassua nyt kun olet taas täällä”, Mia sanoi hiljaa, tuijotellen hitaasti käsien lämmössä sulavaa jäätelöä. Hän vei lusikan suuhunsa ja sulki silmänsä nautiskellen suklaakastikkeesta kielellään. Nieltyään jäätelönsä Mia vilkaisi epäröiden Daeroniin.
“Haluaisitkohan katsoa telkkaria tai jotain? Täällä on aika vähän tekemistä”, Mia sanoi, hiukan pahoitteleva sävy äänessään. Hän oli raahannut D:n koko kaupungin läpi asunnolleen, eikä hänellä ollut edes tuolle sitten mitään sanottavaa. Saati tekemistä. Häntä ujostutti, eikä hän oikein keksinyt mitään sanottavaa. Kahvilassa ja neutraalissa ilmapiirissä oli ollut helppo jutustella ja käyttäytyä kuin aina ennenkin, mutta nyt, kun he olivat intiimisti kahdestaan, Mia tunsi olonsa hiukan vaivautuneeksi. Oli mahdotonta olla huomaamatta, kuinka miehekäs Daeronista oli tullut, kuinka seksikkäältä tuo näytti istuessaan täysin rentona nojatuolissa jäätelökippo käsissään.

Mia laski jäätelökipon sohvapöydälle ja asteli telkun luokse, poimien kaukosäätimen käteensä. Siinä oli vain yksi nappi, joka reagoi erilaisiin liikkeisiin. Pieni näpäytys sai television käynnistymään. Ruutuun aukesi uutiskanava - ainoa, jota Mia yleensä vaivautui edes katsomaan. Ruudun oikeassa reunassa seisoi siististi pukeutunut, harvinaisen tarkkaan sliipattu felicianainen, joka kertoi parhaillaan uutista paenneesta superrikollisesta. Nainen oli lähestulkoon saatu kiinni, mutta tuo oli paennut tapettuaan kaksi viranomaista. Ruutuun välähti kuva kauniista ihmisnaisesta, jonka kasvonpiirteet olivat harvinaisen valokuvaukselliset. Kuvassa naisella oli Tazzyrian Avaruusakatemian univormu, ja tuo seisoi asennossa. Kyseessä oli ilmeisesti koulukuva, ehkä viimeisin, johon viranomaisilla oli pääsy. Ruudussa oli punaisen laatikon sisässä naisen nimikin, Lafayette, Vienna Godchild, sekä yhteystiedot joihin mahdolliset havainnot tuli ilmoittaa. Palkkioksi naisen kiinniottamiseen johtavasta vihjeestä ilmoitettiin £50 000.
“Mitähän tuokin nainen on tehnyt”, Mia tokaisi, keskittyen jälleen syömään jäätelöään.

Mian touhutessa keittiössä, Daeron tutkaili asunnon yksityiskohtia nojatuolissaan lojuen. Asunto oli suurelta osin ennallaan, mutta jotkut pienen pienet muutokset kertoivat siitä, että Lee oli poissa. Vaikka Mia oli jo aviomiehensä kanssa eläessään pitänyt kotinsa mieluiten siistinä, oli Lee silti levittänyt sinne tänne sijoteltuja tavaroita sun muuta rojua pitkin asuntoa. Daeron hymähti muistolla ja hymyili ajatuksissaan hiukan haikeasti. Olohuoneesta puuttuva sekasotku sai hänet kaipaamaan Leetä enemmän kuin hän olisi uskonutkaan.

Naisen ilmestyttyä takaisin olohuoneeseen Daeron soi tälle ystävällisen hymyn kuitenkaan sanomatta mitään. Hän antoi Mian päättää tilanteen tahdin ja odotti, että toinen avaisi suunsa. Tarttuen kulhoonsa mies nuuski jäätelöään hiukan epäluuloisesti. Daeron tarttui lusikkaansa ja muussasi kulhonsa sisällön hajamielisesti mössöksi, katsoen sitten taas naiseen.
"Mustakin on hassua olla täällä. Viime kerrasta on aikaa." Puolifelicia vei jäätelömössöisen lusikkansa mietteliääsi suuhunsa, maistaen suklaansekaista muussia. Daeron oli perso makealle, kuten nainen varmasti muisti, ja nykyäänkin suuri osa miehen ravintoympyrästä koostui sokerisista ja äärimmäisen epäterveellisestä asioista.

Daeron oli tukehtua jäätelöönsä Vienna kauniiden kasvojen rävähtäessä TV:n kuvaruutuun. Yskien jäätelöä keuhkoistaan mies laski kulhonsa takaisin nojatuolin käsinojalle. Hetkeksi unohtaen täysin toisen läsnäolon Daeron purskahti nauruun.
"Voi helvetti Vienna." Hän pudisteli päätään epäuskoisena virnistäen. Vienna oli tosiaan todellinen sähikäinen ja oli kuin olikin onnistunut karkaamaan Akatamian kynsistä. Daeron oli iloinen uutisesta, sillä ihmisnainen oli pelastanut hänen henkensä oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eikä sekään ajatus, että Vienna oli jossain Kowloonissa ja mahdollisesti vielä tavoitettavissa, ollut Daeronille täysin epämiellyttävä. Nainen pysyisi varmasti maan alla ainakin hetken, mutta puoliverinen oli varma, että Vienna etsisi hänet enemmin tai myöhemmin käsiinsä.

Kiinnittäen huomionsa taas naiseen, Daeron virnisti susimaisesti.
"Ilmeisesti listiny ne heput jotka antoi mulle nää." Mies kosketti kevyesti silmäkulmassaan häilyvää arpea.
"Olis tietysti ollut kivempi maksaa ite omat kalavelkani, mut kaiken kaikkiaan mä oon vaan ilonen että ne paskiaiset sai ansionsa mukaan." Puolifelicia virkkoi vakavoituen hiukan. Sitten Daeron poimi taas kulhon käteensä ja keskittyi jäätelöönsä, edes ajattelematta mitä nainen mahtoi hänen reaktiostaan mahdollisesti ajatella.

Mia säikähti hieman Daeronin tikahtuessa. Hän vilkaisi miestä ja sitten jälleen telkkaria, jossa nainen edelleen seisoi tiukassa, ryhdikkäässä asennossa. Hän tuijotti hetken naista silmiin, jotka tuijottivat ilmeettöminä johonkin kaukana olevaan pisteeseen. Vaikka nainen oli kaunis, tuo oli myös tunteettoman ja kylmän oloinen, sen nyt näki jo kuvastakin. Miten Daeron tuollaisen kaunottaren tunsi jäisi varmaan ikiajoiksi Mialle arvoitukseksi.

“Sinä tunnet hänet?” Mia ehätti kysymään ennen kuin Daeron jo vastasikin hänen kysymykseensä. Mia nyökäytti päätään, vilkaisten vielä kerran naisen kuvaa ennen kuin se hävisi ruudusta.
“Hän kai ansaitseekin sitten päästä pakoon”, Mia sanoi, hiukan huolestunut ilme kasvoillaan.
Daeronin ystävät olivat luonnollisesti hänenkin ystäviään, mutta mitä ihmettä D oli oikein armeijan kätyriltä saanut. Vastaus kellui hänen mieleensä ennen kuin hän ehätti sitä estämään, nostattaen kevyen punan hänen poskilleen.

“Kuule”, Mia sanoi, kaapien pitkävartisella lusikallaan kulhonsa pohjaa. Jäätelö oli tosiaan tehnyt hyvää. Nainen nuoli suklaakastiketta huuliltaan ja todettuaan suunsa olevan puhdas, hän kohotti katseensa jälleen Daeroniin.
“Minulla olisi tuolla pullollinen todella hyvää yrttilikööriä, jos maistuu?”, Mia sanoi, nousten tuoliltaan. Hän kurkkasi Daeronin kulhoon ja totesi tuolla vielä olevan jäätelöä jäljellä, eikä siksi kiusannut miestä sen enempää. Hän vei oman kulhonsa keittiöön ja laski sen tiskialtaaseen. Mian oli kiivettävä tiskipöydälle yltääkseen hyllylle, jolla Lee oli aina säilyttänyt arvokkaimpia alkoholijuomiaan. Mia ei uskonut, että Lee olisi pistänyt pahakseen sitä, että he joivat nyt hänen arvokkaimpiaan pois. Kaivettuaan kaapista kaksi pienehköä lasia Mia asteli jälleen olohuoneen puolelle.
“Kerro vielä siitä Micasta?” Mia pyysi sitten, kaataen juomaa laseihin, kumpaankin melko reilulla kädellä.

//Lyhyt ja ihan TOSI paska. >.< Antees! Lupaan parantaa!

Daeron katseli kiinnostuneena punaiseksi helahtavaa ihmisnaista. Mitä Mia sitten ajattelikaan hänestä ja Viennasta, nainen tuskin pääsi edes lähelle totuutta. Daeronin ja Vienna kohtaamiset olivat aina olleet lyhyitä ja väkivaltaisia, mutta sitäkin kiihkeämpia ja nautinnollisia. Daeron tunsi vatsanpohjassaan kaipaavan nytkähdyksen, mutta tukahdutti tunteen alkuunsa. Daeron tahtonut antaa mielikuvituksensa laukata turhan pitkälle. Jonkun muun kanssa hän olisikin saattanut antaa muistojen kiihottaa itsensä levottomaan mielentilaan, mutta Mia ei ollut vain yksi niistä helpoista ja tyhjänpäiväisistä naikkosista, joiden kanssa puolifelicia yleensä vietti aikaansa

Daeron nyökkäsi toisen ehdotukselle hiukan vahvemmasta juotavasta ja poimi kulhonsa takaisin käteensä. Mian kilistellessä keittiössä Daeronkin kaapi kulhonsa tyhjäksi jo puoliksi sulaneesta jäätelö muussista ja lipoi sitten kissamaisesti huuliaan, turvallisesti naisen näkökentän ulkopuolella. Sitten hän palautti kipponsa pöydälle ja nojautui nojatuolissaan mukavaan asentoon.

Mian saatua liköörin kaadettua, Daeron tarttui lasiinsa ja nuuski sitä uteliiana. Ah, aivan, tämä oli selvästikkin Leen perintöjä. Leellä oli aina ollut omituinen maku alkoholin suhteen, ja Daeron virnisti nytkin juoman epätavalliselle aromille.
“Mä en koskaan oppinut ymmärtämään mistä Lee näitä pulloja kaivoi.” Hän nuuhkaisi juomaa uudemman kerran. “Mut laadukastahan tää on, ei siinä mitään.” Puoliverinen nyökkäsi naiselle.

Toisen kysymys sai Daeronin vakavoitumaan ja hiukan mietteliäs ilme kohosi miehen kasvoille.
“En mä oikein tiedä mitä mä siitä sanoisin… Mica on tosi… kunnollinen. Vähän niinkun sä.” Daeron hymähti ja katsoi naiseen huvittuneena. “Paitsi että se ei siedä yhtään mitään mikä liittyy mun duuniin.” Daeronin virne vaihtui sekunnin murto-osaksi lähes irvitykseksi. Sitten miehen silmiin ilmestyi tutkivat katse ja niiden vihreä katse upposi jälleen naisen omiin. “Miten sun kaltanen kunnon tyttö ikinä sotkeentu meijänlaisten katurottien piireihin?” Daeronin ääni oli käheä ja hellä ja puoliverisen smaragdinvihreät silmät pitivät naisen omia tiukasti otteessaan.

//No eipä ollu tääkään mitään mun parhaimmistoa, mut... >.<

Mia nyökytteli Daeronin kuvailuille tuon lapsen äidistä. Oli vaikeaa kuvitella Daeronia yhdessä sellaisen naisen kanssa, eikä hän sitä varmaan uskoisi ennen kuin näkisi. Mia otti käteensä sohvan käsinojalle asetellun viltin ja kääriytyi siihen, käpertyen pieneksi keräksi Daeronin puoleiseen päätyyn sohvaa. Hän kohotti lasin ja kilautti sen reunan kevyesti vasten Daeronin lasia, ennen kuin siemaisi siirrappista, tummaa nestettä, joka valtasi niin haju- kuin makuaistinkin voimakkailla aromeillaan. Valtava ikävä Leetä ja tuon hassutuksia kohtaan kaihersi jälleen Mian rinnassa, eikä Daeronin kysymys heidän menneisyydestään ainakaan helpottanut oloa.

“Minä..” Mia aloitti, vetäen henkeä. Oli vaikeaa aloittaa. Eihän hän ollut tajunnut, ettei Daeron tiennyt heidän ajastaan ennen kissapoikaa juuri mitään.
“Minä olin 17-vuotias. Lee oli ihan mieletön. Kaikki halusivat olla hänen kanssaan, eikä ollut mikään ihme, että niin halusin minäkin. Joitakin jätkiä Leen jengistä kävi samaa koulua kanssani, ja Lee kävi joskus pihassa pyörimässä. En minä tiedä miten siinä kävikin sitten niin, että hän.. me..” Mia puraisi huultaan ja vilkaisi Daeroniin, “no, tiedäthän sinä.” Mia hörppäsi lasinsa tyhjäksi ja kaatoi sen uudestaan lähes täyteen. Tarjosipa hän miehellekin, laskien pullon sitten takaisin sohvapöydälle.
“Kyllähän se oli pelottavaa”, Mia myönsi hiljaa. Hän muisti ne kaikki kerrat, kun Lee oli joutunut suojelemaan häntä ties miltä vaaroilta. Tässä kaupungissa vaara vaani kaikkialla, puhumattakaan sitten jengijohtajan seurassa.

Mia kohensi asentoaan vilttinsä alla ja käpertyi jos mahdollista vieläkin pienemmäksi. Hän laski päänsä sohvatyynyjen varaan, huokaisten. Nainen kohotti lasin huulilleen ja siemaisi väkevää nestettä suuhunsa, pyöritellen sitä kielellään ja antaen sen poltella makunyrstyröitään.
“Mummu oli sitä mieltä, että Lee on hyvä tyyppi. Siksi kai me oltiin niin läheisiä lopulta. Mummun mielestä Leetä parempaa sai hakea, pitihän Lee kuitenkin minusta - ja myöhemmin sinustakin - hyvää huolta. Kowloon oli kamala paikka jo paljon ennen kuin sinä tulit tänne. Ei sillä että Flamevalley olisi ollut sen parempi paikka, varsinkaan sinulle”, Mia vilkaisi Daeronia, toivoen jo, että mies edes silittäisi, koskettaisi, rikkoisi sen kylmän seinän, joka heidän välilleen tuntui nousseen sen jälkeen, kun he olivat tajunneet kasvaneensa aikuisiksi ja olevansa kahdestaan asunnossa, jossa he voisivat tehdä mitä vain, eikä kukaan olisi arvostelemassa.

“Kuule, Daeron”, Mia laski lasinsa pöydälle, kaataen sen jälleen täyteen, mutta jättäen sen tällä kertaa odottamaan. Nainen suoristautui ja katsoi sitten häpeilemättä Daeroniin.
“Sinä et ole ollenkaan paha tyyppi. Sinä ja Lee opetitte minulle, ettei ammatti tee kenestäkään vielä ilkeää tai huonoa. Te olette olleet parhaat tyypit, ketä olen koskaan tavannut, ja minä todella toivon, että se Micakin tajuaa sen”, Mia sanoi hiljaa.

Daeron nyökkäsi Mian maljalle ja kohotti omaa lasiaan pienesti vastaukseksi. Sitten hänkin vei lasin huulilleen ja maisteli makeaa likööriä arvioivasti. Juoma oli paksua, lähes siirappista ja yrttien vieno maku peitti alkoholin alle petollisen hyvin. Daeron joi lasinsa tyhjäksi yhdellä huikalla ja laski sen sitten pöydälle odottamaan, että nainen täyttäisi sen uudelleen.

Mian kehonkieli kertoi selvää kieltään siitä, kuinka paljon Leestä puhuminen ja miehen ajatteleminen edelleen naista koski. Toisen käperryttyä sohvannurkkaan vilttinsä alle Daeron tunsi hellän läikähdyksen rinnassaan, joka kumpusi jostain kaukaa niistä paremmista päivistä kun nainen oli ollut hänelle läheisempi kuin kukaan Kowloonissa – Leetä lukuunottamatta . Puolifelicia kuunteli kiinnostuneena Mian tarinaa, ja tuon vihreät silmät kimmelsivät kirkkaina ja selvinä, tutkien naisen kasvoja ja katsetta tämän puhuessa. Hän halusi lohduttaa naista, sanoa jotain joka veisi toisen tuskan pois tai edes kietoa kätensä tuon pienen, hauraannäköisen kehon ympärille. Juuri kun mies oli kurottautumassa koskettamaan toista, Mia suoristautui istumaan.

Naisen sanat saivat puoliverisen nauramaan matalaa, hellän kehräävää naurua.
“Kiitti, mä arvostan tota, mut kyllä mä oon.” Lehdenvihreisiin silmiin ilmestyi taas tutkiva katse, avian kuin Daeron olisi punninut naista ja vaihtoehtojaan toisen kanssa. Hän halusi kertoa Mialle menneisyydestään, että edes joku niiden kirottujen meridinien lisäksi tietäisi mitä oli todella tapahtunut. Ja jäisi silti hänen vierelleen. “Mä oon… Tehny paljon paskoja juttuja. Osan sä tiedät, suurimmasta osasta et. Ja mä… mä en tiedä istuisiksä siinä mun vieressä noin rennosti jos sä tietäisit kaiken.” Daeron huokaisi ja siirsi katseensa etsimään jotain näkymätöntä naisen olohuoneen seinästä. Sitten puoliverinen kulautti taas naisen uudelleen täyttämän lasinsa tyhjäksi, ja siirtyi vain vihkaa hiukan lähemmäs toista. Kietoen notkean, lihaksikkaan käsivartensa toisen ympärille Daeron veti Mian kiinni itseensä, haudaten kasvonsa naisen kaulakuoppaan ja tämän silkinpehmeisiin, mustiin hiuksiin.
“Mä en oo sun arvonen, en varsinkaan kaikkien näiden vuosien jälkeen.” Daeron mumisi hiljaa, miehen kuuman hengityksen kutittaessa naisen korvanjuurta.

Mia tunsi Daeronin kuuman hengityksen ihollaan, eikä voinut itselleen mitään. Hän nojautui vaistomaisesti lähemmäs lämpöä ja turvaa, jota edelleen koki Daeronin edustavan. Henkisellä tasolla, ainakin. Daeron tuntui olevan tässä myrskyisässä kaupungissa kuin kotisatama, jonne paluu oli ollut hankalaa, mutta todellakin kaiken sen vaivan arvoista. Nainen kohotti pienen kätensä ja kosketti varoen miehen hiuksia, silittäen niitä ensin kokeilevasti. Kun mies ei esittänyt vastalauseita, Mia rohkaistui, ja silitti hiukan voimakkaammin, liu’uttaen sormiaan aina päälaelta miehen niskaan saakka.

Hetkeä myöhemmin Mia tarttui Daeronin kasvoihin kaksi käsin ja kohotti tuon pään, katsoen miestä syvälle silmiin.
“D, tässä maailmassa ei ole mitään, mitä sinä voisit tehdä ja jota minä en antaisi sinulle anteeksi”, Mia sanoi vakavin äänenpainoin, antaen lämpöisen hymyn hiipiä suunpieliinsä. Hän painoi hellän suukon ihan keskelle kissapojun otsaa ja kohottautui sitten vilttinsä alta seisomaan.
“Minä käyn vaihtamassa päälleni jotain vähän mukavampaa, mutta tulen kyllä ihan kohta takaisin. Asetu vaan taloksi sillä aikaa, kai olet kuitenkin jäämässä yöksi?” Mia kysyi, tarttuen epävarmasti Daeronin sormiin. Mitä useammin hän kysyi, sitä enemmän hänestä tuntui, ettei tässä jäätäisi enää kaveritasolle. Mia tunsi punan kohoavan kasvoilleen ja ennen kuin Daeron ehti vastata, Mia paineli jo makuuhuoneeseen, työntäen oven perässään raolleen.

Päästyään makuuhuoneensa viileyteen Mia henkäisi, suunnaten katseensa ikkunasta ulos yön siniseen hämärään. Mitä hittoa hän oli oikein puuhaamassa? D piti häntä isosiskona, ja niin olisi hänenkin kuulunut tuntea vain sisaruksellista rakkautta nuorta miestä kohtaan. Jostain syystä se ei nyt vain onnistunut. Kaipa siitä oli ollut yksinkertaisesti liian kauan, kun Mia oli viimeksi saanut tuntea toisen ihmisen lämmön. Tarpeet ne olivat hänelläkin, huolimatta siitä suunnattomasta surusta, joka ei tuntunut hellittävän otettaan hänestä. Lee olisi hyväksynyt tämän, Mia tiesi sen, mutta pystyisikö hän itse pääsemään yli Leetä kohtaan tuntemastaan kaipuusta? Lee olisi halunnut, että Mia olisi jatkanut elämäänsä entiseen malliin, mutta kuinka se oli mahdollista, kun mitään elementtejä hänen vanhasta elämästään ei ollut enää lähettyvillä?

Mia asteli vaatekaappinsa luokse ja selasi oloasu- ja yövaatehyllyään. Hän valitsi pehmeästä kankaasta valmistetun paitulin, joka loppui puolireiteen. Se oli vaaleansininen ja se oli kuvioitu kukkivin puunoksin sekä paratiisilinnuin, joiden sulkiin oli sipaistu aavistus hopeaa. Paitulin kaula-aukko oli melko antoisa, mutta sitä Mia ei tajunnut ennen kuin oli jo astellut takaisin olohuoneen puolelle. Hän ei ollut varautunut yövieraisiin - varsinkaan komeisiin ja seksuaalisesti latautuneisiin sellaisiin - millään tavoin, mutta ilahtui huomatessaan, että Daeron oli siirtynyt sohvalle istumaan. Mia asettui varovaisesti tuon viereen, löytäen itsensä pian puolifelician lämpimästä kainalosta. Mia kiskoi viltin suojakseen ja tarttui sitten täyteen kaatamaansa lasiin, siemaillen sitä mielissään.

Daeron hätkähti hieman naisen käsiä jotka hakeutuivat hyväilemään puolifelician hiuksia. Tällä kertaa mies ei kuitenkaan kavahtanut toisen kosketuksen alta pois, vaan antoi Mian silittää päätään ja untuvaisen nukan peittämää niskaansa. Daeron nautti toisen kosketuksesta, sen koruttomasta hellyydestä ja siitä turvallisuuden tunteesta, jota kukaan ei ollut valanut puoliveriseen sitten Mian syleilyjen joskus silloin kauan sitten. Nyt naisen kosketuksessa oli kuitenkin jotain erilaista, kaipaavaa ja uteliasta, ei pelkästään isosiskon rauhoittavaa hellyyttä.

Felician silmät olivat kuin kaksi syvää ja tutkimatonta lampea kun nainen piteli niiden katsetta omissaan. Mian sanat saivat Daeronin hymyilemään harvinaista, helpottunutta ja avointa hymyään. Miehen piirteet muttuivat täysin tämän kasvojen sulaessa hymyyn ja hetkeksi puolifelicia näytti jopa hellältä. Ihmisnaisen Daeronin otsalle painama suukko sai tämän silmät läikähtämään, mutta mies ei sanonut mitään. Toisen sanat merkitsivät hänelle enemmän kuin Mia varmasti koskaan ymmärtäisi, vaikka nainen ei edes tiennyt mitä antoi kissapojalle anteeksi.

Mian kadotessa makuuhuoneeseen, Daeron katsoi hetken naisen perään. Sitten hän huokaisi ja rojahti raskaasti vasten sohvan upottavaa selkänojaa. Puoliverinen tunsi olevansa eksyksissä, haparoiden reittiä jollain tuntemattomalla alueella, johon ei olisi koskaan unissaankaan ajatellut eksyvänsä. Mia oli aina ollut jotain upeaa, haluttavaakin, mutta samalla ihmisnainen oli aina ollut kaukainen ja kielletty; Leen tyttöystävä ja maili kaupalla puolifelician yläpuolella. Nyt nainen kuitenkin tuntui tahtovan Daeronista jotain enemmän, eikä hän tiennyt miten olisi toisen käytökseen reagoinut. Ehkä Mia oli vain niin poissa tolaltaan, järkyttynyt ja yksinäinen ja Daeron käytti toisen haavottuvaisuutta hyväkseen? Hän ei tahtonut menettää Miaa nyt, ei nyt kun he olivat löytäneet toisensa niin monen vuoden jälkeen.

Daeron oli ehtinyt asettua sohvalle mukavampaan asentoon ja kaataa itselleen uuden lasin siirappista juomaa, kun nainen ilmaantui makuuhuoneesta. Puoliverinen ei voinut mitään sille, että hänen silmänsä rävähtivät sekunnin milliosaksi Mian antoisaan kaula-aukkoon, ennen kuin ne palasivat kiireen vilkkaa neutraalimpiin kohteisiin. Mia oli upea näky, jopa tuossa rennossa paitulissa joka sillon tällöin takertui kiinni naisen ihoon paljasten sen alla piilottelevan vartalon muodon. Daeron tunsi halun läikähtävän vatsanpohjassaan ja yritti kiireen vilkkaa ajatella jotain vähemmän levotonta.
Mian käpertyessä kiinni puolifelician kylkeen, Daeron pidätti hetken hengitystään hakien henkistä tasapainoa. Hän tunsi tasapainoilevansa kuilun reunalla, eikä ollut varma, halusiko hypähtä sen syvyyksiin. Vai tuuppaisiko nainen hänet sinne joka tapauksessa. Miehen sormet piirtelivät hajamielisiä kuvioita Mian kylkiin ja selkään, hellinä ja vikkelinä. Daeron oli selvästi omissa ajatuksissaan, mutta kuitenkin täysin naisen läheisyyden lumoissa.
“Mia…” Daeronin ääni oli paksu ja samettinen. “Mitä me oikein tehään?”

Mia nautti niistä tuhansista pienistä väreistä, jotka Daeronin sormet saivat juoksemaan pitkin hänen ihoaan. Hän olisi voinut vaikka nukahtaa siihen Daeronin vartalon lämpöön, mutta miehen matala ääni sai Mian raottamaan silmiään. Nainen tunsi punastuvansa uudestaan. Miksi Daeronin olikin aina mentävä suoraan asiaan? Mia selvitti kurkkuaan ja kohottautui sitten vastahakoisesti istumaan, pysytellen kuitenkin visusti Daeronin käsivarren suojissa.
“En minä oikein tiedä”, Mia mutisi kasvot punaisina hohkaen. Hän ei halunnut nyt sanoa mitään, mikä mahdollisesti pilaisi tunnelman. Daeron oli herättänyt hänen naiseutensa vain yksinkertaisesti marssimalla sisään hänen luontaistuoteliikkeeseensä, ja nyt hänen piti tehdä päätöksiä, sanoa jotain, joka vaikuttaisi suuntaan tai toiseen.

“Sinulla on perhe. Nainen joka haluaisi vaimoksesi ja lapsi, joka kuulostaa kertakaikkiaan ihanalta. Sinulla on.. rakastajatar, jonka kanssa minä en voisi edes alkaa kilpailla, saati sitten voittaa missään suhteessa”, Mia aloitti epävarmasti, tietämättä oikein, mihin suuntaan olisi puheenvuorollaan lähtenyt.
“Minä.. en ole ollut kenenkään kanssa sitten Leen”, nainen mutisi, nyt vain hädintuskin kuuluvasti. Häntä hävetti puhua tällaisista asioista, ei sellainen ollut yleensä tapana. Asiat, jotka olivat tapahtuakseen yleensä tapahtuivat, niin mummukin oli aina sanonut, ja yllättäen Miasta ei tuntunut lainkaan väärältä se, että Daeron oli tässä, hänen ulottuvillaan. Hänen moraalinsa ei ehkä antaisi anteeksi sitä, että hän olisi houkutellut Daeronin astumaan liittonsa ulkopuolelle, olkoonkin, ettei Daeron virallisesti kuulunut kenellekään.

“Miltä sinusta tuntuu?” Mia kysyi, katsoen ujosti Daeronia silmiin. Mies oli komea, voi luoja, kuinka komea tuo olikaan, ja Mia olisi voinut käydä Daeronin kimppuun siltä istumalta. Daeron näytti siltä kuin olisi ollut kaikista huolista vapaa, kuin tuo olisi palannut nuoruuteensa, jolloin mies oli vielä elänyt täysin hetkessä, antautunut täysillä kaikkeen, mitä he olivatkaan keksineet tehdä.
“Minä.. minä ymmärrän jos se tuntuu sinusta kummalliselta”, Mia sanoi sitten, painaen katseensa käsiinsä, jotka räpläsivät vaaleansinisen paitulin helmaa. Valkoihoiset reidet näyttivät sileiltä kuin silkki olohuoneen himmeässä valaistuksessa, ja Mia tajusi lähestulkoon hätkähtäen, kuinka provosoivasti oli suurilta osin tiedostamattaan pukeutunut. Eiköhän kaapista olisi löytynyt jokin ruma vanha flanellipyjamakin.
“Sinä olet ihan pirun vetävä mies, D”, Mia sanoi sitten, naurahtaen. Hän ei kuitenkaan kohottanut katsettaan, niin kiusallinen olo hänellä oli. Mia ei ollut koskaan sanonut mitään näin noloa Leelle, eikä mies ollut koskaan sitä vaatinutkaan. Daeron oli ihan toinen juttu.

Daeron kuunteli naiseen katsomatta. Mia tuntui olevan vähintään yhtä eksyksissä kuin mies itsekin ja naisen takelteva selitys sai Daeronin kasvot sulamaan taas hellään hymyyn. Naisen vihdoin luovuttua ujoudestaan ja nostettua silmänsä Daeronin omiin, miehen silmät katsoivat alas lämpiminä mutta vakavina. Puoliverisen kädet lopettivat vaeltelun ja miehen pehmeät sormet hakeutuivat naisen leuan alle, kohottaen Mian kasvot jälleen puoleensa. Daeron lukitsi toisen silmät omiinsa, tutkivina, jälleen tilannetta punniten.
“Mia” Miehen ääni oli edelleen silkkiä ja samettia, kehräävä ja viettelevä. “Mä en oo kenenkään omaisuutta, en Mican enkä Viennan. Enkä tuu olemaankaan.” Naisen kommentti puoliverisen ulkonäöstä sai Daeronin suupielen nytkähtämään, mutta hän halusi nyt puhua toiselle vakavasti. Ja että Mia todella kuuntelisi.

“Sä oot ihan järkyttävän upea nainen ja mä… Helvetti, mä olin suhun joskus niin korviani myöten rakastunut.” Daeron naurahti rosoisesti. “Mä en koskaan kieltäis sulta mitään tai hylkäis sua. Usko se. “ Puolifelician katse oli vaativa, eikä se antanut naisen katsoa muualle. “Mut kuitenkaan… Sun täytyy ymmärtää että mä en voi luvata sulle mitään mä en oo… “ Daeron haki hetken sanaa, tarkkaillen samalla naisen reaktiota. Sitten hän hymähti kuivasti. “Sä tiedät mut. Mä en oo mikään kesykissa tai aloilleni asettuvaa sorttia. Sä tiijät sen.” Miehen käsi liukui Mia leukapieltä, alas tuon niskaa ja paitulin sisään, hivelleen naisen posliininvalkoista selkää, hyväillen naisen selkärangan kohoumia.

Daeron kumartui lähemmäs, niin että miehen kasvot olivat lähes kiinni naisen omissa ja näiden huulet lähes koskettivat. “Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu vaan siks että sä haluat niin. Ja sä tiedät miten vähän mulla on sulle tarjottavaa.” Puolifelician äänensävy ei ollut muuttunut, mutta sanoissa kaikui silti lähes surumielinen sävy. Daeron ei halunnut, että toinen käsittäisi tilanteen väärin ja tulisi loukatuksi.
“Mut luojat tietää että mä haluun sua.” Miehen kuiskaus oli tuskin hengähdystä kuuluvampi ja Dearonin huulet polttelivat kuumina, vain millien päässä naisen omista.

Mia katseli Daeronin kasvoja ja tuon vaihtelevia ilmeitä, kuunnellen tarkkaavaisena Daeronin äänensävyä ja sanoja, joista tuo sitoi lauseita. Hän ei astuisi kenenkään varpaille, vaikka päästäisikin Daeronin lähietäisyydelle tänään, eikä kukaan voisi vaatia hänen päätään siitä vadille. Hänen jokainen solunsa huusi ja itki, että Daeron koskettaisi vielä, että tuo ei päästäisi irti. Eikä mies totta tosiaan päästänytkään.

“Enkä liioin minä pystyisi tasapainoiseen parisuhteeseen”, Mia kuiskasi vasten Daeronin huulia. “Ja mistä sitä tietää, ehkä joskus rakastut minuun taas, ja sitten olet kokonaan minun”, Mia naurahti pehmeästi. Leikkiähän hän vain laski, vaikka tieto Daeronin nuoruusaikojen rakkaudesta tulikin yllätyksenä.

Mia tunsi paitulinsa kankaan karheana kovettuneiden nänniensä herkistynyttä ihoa vasten, ja tajusi hengittävänsä raskaasti, ilmaisten tahtomattaankin mieletöntä haluaan tätä miestä kohtaan. Mia sipaisi varovaisesti huulillaan Daeronin huulia, tuskin koskettaen. Naisen silmät painuivat umpeen ja tuo kietoi käsivartensa miehen kaulaan, huulten painuessa uudestaan vasten Daeronin huulia, tällä kertaa jo hiukan kovemmin, vaikka yhä pehmoisina ja hellinä. Naisen täyteläiset rinnat painuivat vasten Daeronin rintaa Mia kohottautuessa paikaltaan miehen viereltä istumaan haara-asentoon tuon syliin. Mian paituli nousi lanteille, paljastaen alla olevat, pehmeästä valkeasta pitsistä valmistetut pikkuhousut, jotka kaikessa viattomuudessaankin olivat seksikkäät.

“Muistatko sinä vielä, miten meidän makkariin mennään?” Mia kysyi kujeilevasti. Kieltämättä hänen sisuksiaan lämmitti Leen yrttilikööri, joka kai osaltaan oli auttanut tunteiden ja himojen heräämistä. Ehkä se olikin likööri, joka tässä puhui. Mistä sitä tiesi.
“Voisitkohan kantaa minut sinne?” Mia kysyi, suudellen Daeronia uudestaan. Naisen sirot sormet silittivät miehen korvan reunaa, tarraten sitten tuon korvanlehteen kiinni, silitellen sitä peukalollaan.

Mian huulten kosketus sai Daeronin koko kehon sykähtämään halusta. Hän halusi kaapata naisen syliinsä ja hukuttaa tuo suudelmiin, eikä Mian reaktio tuottanutkaan pettymystä. Naisen huulten sulaessa vasten hänen omiaan, Daeron vastasi suudelmaan vaativasti, mutta kuitenkin hellästi. Puolifelicia piteli itsensä ja terävät hampaansa aisoissa. Tämä oli Mia, hänen nuoruutensa jumalatar ja lukemattomian unelmien kohde. Hän ei halunnut satuttaa naista vaan tuottaa tälle mielihyvää ja nautintoa, aivan toisin kuin kenenkään muun kanssa. Hän halusi näyttää toiselle kaikella silla taidolla ja hellyydellä mitä hän taisi, että olisi Mian arvoinen.
Daeronin käsivarret kietoutuivat Mian vartalon ympärille hyväillen, tutkien ja omistaen. Naisen liukuessa puoliverisen syliin, hän tunsi kovettuvansa yhä tuskallisemmin kun Mian lantio painautui miehen omaa vasten. Heitä erottavat vaatekkappaleet tuntuivat niin loputtoman tuskastuttavilta; Daeron halusi tuntea Mian kehon omaansa vasten ja nauttia toisesta joka solullaan.

Naisen sanoille Daeron nauroi käheään tyyliinsä ja kiepsautti Mian sitten helposti syliinsä, kohoten seisomaan. Naisen pikkuruinen keho ei ollut puolifelicialle minkäänlainen taakka ja suukottaen vuoroin ihmisnaisen suupieliin helliä suudelmia, vuoroin painaen tuon huulille kiihkeämmän suukon Daeron kantoi toisen tuttua reittiä makuuhuoneeseen. Sytyttämättä valoja puoliverinen laski Mian sängylle selälleen. Ihaillen hetken naisen koko olemusta pimeässä täydellisen selvästi näkevillä silmillään Daeron liutti käsiään pitkin koko naisen vartalon pituutta.
“Voi helvetti sä oot niin upea…” Puolifelicia mutisi. Hivuttaen hitaasti yöpaitulin pois toisen päältä, Daeronin kädet jatkoivat toisen keholla vaeltelua, hivellen naisen silkkistä ihoa. Silloin tällöin hän painoi myös suudelman toisen keholle, pysähtyen hetkeksi nauttimaan naisen vaativina seisovalle nännille. Pikku hiljaa Daeronin kädet etsityivät yhä alemmas, kohti naisen alushousujen pitsistä reunaa.

“Mä haluun pitää sua niin hyvänä ja näyttää sulle millanen jumalatar sä mun silmissä oot.” Daeron kehräsi pimeässä, samalla kun miehen taitavat sormet hyväilivät naisen häpyä alushousujen kankaan läpi. Pian nainen kuitenkin tuntui tarvitsevan Daeronin kosketusta syvemmälle, lähemmäs ja enemmän, joten hän riisui tuon alusvaatteen hitaasti, nauttien joka ikisestä sentistä pitsin liukuessa alas Mian lumenvalkeita sääriä. Suukottaen ylös kankaan hyväilemää reittiä Daeronin huulet löysivät Mian nautinnon keskuksen ja miehen sormet hyväilivät edelleen naisen herkkää klitorista.

Daeron tiesi mitä teki, eikä kestänyt kauaakaan kun Mian hengitys muuttui yhä katkonaisemmaksi ja voihkaisut kertoivat, että nainen oli lähellä nautitonsa huippua. Pitkittäen toisen nautintoa parhaan kykynsä mukaan Daeron hyväili toisen hellästi orgasmiin, nauttien toisen sykkivistä lihaksista ja vartaloa ravisuttavasti värähdyksistä. Keventäen kosketuksensa tuskin höyhentä kevyemmäksi, Daeron antoi naisen kehon nauttia pienemmistä mielihyvän aalloista, jotka mies tuntui saavan jatkumaan ikuisuuksiin asti. Kun Mian keho sitten viimein rauhoittui, Daeron kohottautui seisomaan.

Riisuen nopeasti tummat farkkunsa ja bokserinsa ja vetäen teepaitansa päänsä yli Daeron palasi keskittämään huomionsa naiseen. Miehen taitavat, pienet hyväilyt lämmittivät naista uudestaan, valmistaen tuota nautintoon jonka Daeron aikoi tällä kertaa jakaa. Juuri kun Daeronista tuntui, ettei hän kestäisi enää, puolifelician noustua naisen kehon päälle lantion hyväillessä toista, miehen kommunikaattori rämähti soimaan tämän farkkujen taskussa. Daeron tunnisti soittoäänen heti, ja tiesi ettei voinut olla vastaamatta; Mica. Puolifelicia ummisti silmänsä, huokasi raskaasti ja pakottautui sitten irti Miasta, hapuillen kännykäänsä ärtyneesti farkkujensa uumenista.

Mia antautui Daeronin valtaan täysin, luottaen siihen, että mies pitäisi hänestä huolen. Eikä Daeron tosiaankaan pettänyt hänen odotuksiaan. Päiväpeitteen viileä silkki hyväili hänen ihoaan Daeronin riisuttua paitulin hänen yltään. Makuuhuoneen ikkunaa reunustavat, ohuesta, läpikuultavasta valkeasta kankaasta valmistetut verhot heilahtelivat ikkunanraosta sisään puskevien ilmavirtojen tahtiin. Kuunvalossa kylpevä kaupunki lankesi ikkunasta loputtomana, tuikkien sieltä täältä erivärisin mainosvaloin. Mian raolleen painuneet silmät painoivat naisen muistiin kuvan tuosta näkymästä, aivan kuin se olisi ollut ainutlaatuinen. Ja olihan se, tällaista tuskin tapahtuisi enää toiste.

Hänen silmänsä liukuivat huoneen poikki Daeroniin, hymyn kohotessa naisen huulille.
“D...” Mia henkäisi miehen riisuessa hänen pikkuhousunsa, jättäen naisen nyt täysin alastomaksi. Miehen kosketus hänen hävyllään tuntui hyvältä korvissa asti ja Mian silmät painuivat kiinni, huokausten paetessa hänen huuliltaan yksi toisensa jälkeen.

“Tuntuu niin hyvältä”, Mia kuiskasi kähentyneellä äänellä, jonka hädintuskin sai ulos itsestään. Nainen tunsi kuinka Daeronin sormet liukuivat vasten hänen ihoaan, täysin kitkattomina. Hän tunsi orgasmin nostattavan aaltoja sisällään, kuinka se lähti liikkeelle hitaasti sormista ja varpaista, eteni kohti keskustaa ja sitten räjähti, vavisuttaen hänen pientä vartaloaan kauttaaltaan. Nainen huusi silkasta nautinnosta, jälkimaininkien hieroessa hänen rentoutuneita lihaksiaan. Mia keskittyi tasaamaan hengitystään ja tyynnyttämään hakkaavaa sydäntään. Vuodet ilman miehen kosketusta olivat tehneet tehtävänsä, Mica oli yhtä herkkä kosketukselle kuin oli ollut joskus silloin ensimmäisellä kerrallaan.

Daeronin yhä jatkaessa, Mia valmistautui ottamaan miehen nyt kunnolla vastaan. Hän katseli kuinka Daeron riisui vaatteensa, paljastaen kovana seisovan kalun ja timmit vatsalihakset. Daeron oli tottavieköön seksikkäin mies, jonka Mia oli nähnyt aikoihin. Nainen kohotti kätensä ottamaan miestä vastaan, kietoen käsivarret tuon harteille. Hän tiesi, että tämä sattuisi, mutta että kipu olisi ohimenevää ja johtaisi vielä äskeistäkin suurempaan nautintoon. Mia ehti jo vetää henkeä, kohottaen hiukan lantiotaan ottamaan Daeronin vastaan kun miehen kommunikaattori sitten repi ilmaa raivoisalla soittoäänellään. Jopa Mia tunnisti soittoäänen vaativan sävyn ja tiesi, että heidän osaltaan tämä oli nyt tässä. Mia koitti pitää kasvonsa peruslukemilla, muttei voinut kätkeä pettymystään. Ehkä näin olisi parempi. Mia etsi kädellään jotain millä peittää itsensä, eikä löytänyt muuta kuin peiton, jonka nainen kääri turvakseen huoneen kylmää vastaan. Hän kallisti päätään, kuunnellen hetken Daeronin keskustelua, ennen kuin tajusi olevansa äärettömän epäkohtelias. Mia käänsi katseensa ikkunasta ulos, kyyneleet silmissään poltellen. Hän pidätteli hengitystään, ettei olisi pillahtanut itkuun.

“Daeron, missä sinä olet? Yritin laittaa sinulle viestiä, muttet koskaan vastannut. Lumia on kuumeessa, ja tarvitsisin jonkun katsomaan Yuyan perään sillä aikaa, kun käyn terveyskeskuksessa”, Mica sanoi, hätääntynyt alasävy äänessään. Daeron oli kuulostanut asialliselta vastatessaan, mutta myös hengästyneeltä. Ehkä mies oli lenkillä?

Kiirehtiessään kommunikaattorinsa kimppuun, Daeron näki sivusilmällään Mian pettyneen ilmeen ja naisen jäykistyneen leukapielen. Niin paljon kuin puolifeliciaa ärsyttikin itsensä puolesta se, ettei hän ollut saanut nauttia naisesta nyt kun siihen kerrankin oli tullut ainutlaatuinen mahdollisuus, Daeronia kaihersi myös toisen kasvoilla häilyvä, loukkaantunut ja satutettu ilme. Mian suunnatessa katseensa ulos ikkunasta ja sulkiessa samalla miehen pois maailmastaan ainakin hetkeksi, Daeron huokaisi. Poimien pirisevän puhelimensa vihdoin housujensa taskusta hän kirosi Mican ajoitusta hiljaa itsekseen, veti henkeä ja näpäytti sitten vihreää nappia vastatakseen naisen puheluun.
“Mm?” Daeronin ääni ei ollut epäystävällinen, mutta hän ei saanut siihen pakotettua sitä neutraalin rentoa nuottia, jota yleensä käytti lapsensa äidin kanssa. Hän hengitti edelleen tiheästi ja kaipaus sängyllä kyhjöttävää naista kohtaan poltteli puoliverisen nivusia ärsyttävästi.
Mican sanat saivat Daeronin höristämään korviaan, ja valpastumaan.

“Mikä sillä on? Onkse huonossa kunnossa?” Miehen äänessä läikähti huoli pientä tytärtään kohtaan. Kukaan muu kuin Lumia ei saisi Daeronin tuntemaan oloaan levottomaksi ja avuttomaksi näin helposti.
“Venaa ihan hetki.” Daeron pyysi, laskien kommunikaattorinsa käsistään. Vetäen pikapikaa bokserinsa jalkaan, puolifelicia tassutti ulos Mian makuuhuoneesta käytävään puhumaan naisen kanssa.
“No ni. Mä tuun sinne niin nopeesti ku pääsen. Mä tuon mun frendin joka… osaa juttuja. Parantaa ja silleen.” Daeron irvisti Mican epäilevälle ilmeelle. “Ei sellanen frendi. Se osaa vanhoja lääkeitä… Sellasia jotka auttaa nopeesti mut ei oo liian vahvoja. “ Antamatta Micalle mahdollisuutta väittää vastaan Daeron huikkasi pikaiset jäähyväiset naiselle, ja katkaisi puhelun.
Daeron huokaisi jälleen ja haroi hiuksiaan turhautuneena. Sitten hän asteli takaisin Mian makuuhuoneeseen, jossa nainen edelleen kyhjötti.

“Sori tosta, se oli Mica niinkun sä varmaan arvasitki.” Daeron irvisti pahoittelevasti. “Lumia on kipee ja… No, sä sanoit että haluisit nähä sen, nyt on sun tilaisuus.” Mies astui lähemmäs naista ja kosketti kevyesti tuon hartiaa.
“Sä et tiedä kuinka pahoillani mä oon siitä mikä jäi kesken.” Daeron kuiskasi hiljaa, hakien naisen katseen omaansa. Nostaen kätensä hetkeksi lepäämään naisen poskella, puolifelicia huokaisi ja pudisti päätään laskien katseensa lattiaan. Sitten Daeron kääntyi ja alkoi poimia vaatekappaleitaan lattialta, vetäen ne sulavasti päälleen.
“No, lähetsä mun mukaan?” Daeron vilkaisi naista otsatukkansa alta, kasvoillaan rento ilme. Huoli Lumiasta häilyi kuitenkin miehen sanojen takana.

//Sori, lyhyt :/.

Mian katse siirtyi ulkomaisemasta Daeronin ovesta katoavaan selkään. Oli ilmiselvää kenelle tuo puhui, ja niin hellyyttävää kuin miehen huoli lapsestaan olikin, Mia ei saanut pyyhittyä sitä katkeraa tunnetta sisuksistaan. Ehkä se tästä helpottaisi, kunhan hänen sydämensä lakkaisi lyömästä tuhatta ja sataa, kunhan Daeron palaisi huoneeseen ja ilmottaisi lähtevänsä, kadotakseen sitten varmaankin taas vuosikausiksi. Mia päästi rinnastaan purkautumaan suruisan huokauksen, mutta hän pakotti kasvoilleen reippaan, tyydyttyneen ilmeen Daeronin palatessa huoneeseen.

Nainen tuijotti toisen kasvoja hämillään ja ihmetystä tuntien. Daeron oli juuri.. he olivat ihan äsken.. ja nyt tuo halusi esitellä hänet vaimolleen?! Mia puri huultaan ettei olisi nauranut ääneen. Hymy valtasi kuitenkin hänen kasvonsa, ja paha olokin väistyi vähän. Daeronin ajatusmaailma oli tottavieköön ainutlaatuinen. Mia kohautti olkiaan.
“Mikä ettei”, nainen sanoi sitten, siirtäen peiton vain sen verran sivuun, että sai noukittua käteensä paitulinsa.

“Minun täytyy vaihtaa varmaan jotain vähän säädyllisempää päälle”, ihmisnainen mutisi. Hän ei uskaltanut katsoa Daeroniin, ja toivoi, että tuo olisi tajunnut siirtyä olohuoneen puolelle. Vaikka mitä väliä häveliäisyydellä enää tässä vaiheessa oli, Daeron oli nähnyt kaiken ja vielä vähän. Mia tunsi punastuvansa etsiessään kaapista jotain, mikä ei millään tapaa antaisi ymmärtää heidän olleen missään tekemisissä keskenään. Lopulta Mia verhoutui valkeisiin alusvaatteisiin, pitkähihaiseen mustaan neulepaitaan, jonka kaulus oli venemallinen, sekä punaisesta paksusta silkistä valmistettuun hameeseen, johon oli kirjottu valkealla ja vaaleammanpunaisella silkkilangalla kukkia. Hameen alle hän kiskoi alushameen, joka sai sen nousemaan hiukan ilmavammaksi. Mia työnsi vielä hiuksensa taakse hiuspannalla, jota koristi musta silkistä ja pitsistä valmistettu kukkakoriste. Hän sipaisi huuliinsa hameeseen sopivaa huulipunaa ja kiinnitti korviinsa hopeiset, simppelit korvakorut, jotka koostuivat vain kolmesta erimittaisesta ketjusta, joiden päissä oli pienet pallurat. Sitten hän vilkaisi Daeroniin.
“Kehtaatko esitellä minut tämän näköisenä?” Mia kysyi, niiaten pienesti. Eipä hän olisi asuaan lähtenyt vaihtamaan vaikka D olisi sanonut mitä. Sen sijaan hän sipaisi pienen tipan hajuvettä kaulakuoppaansa ja pyyhälsi sitten Daeronin ohitse eteiseen.

Kenkiä jalkaansa kiskoessaan Mia katsahti kissamieheen.
“Missä Mica pitää majaa?” Hän kysäisi, sitoessaan pitkävartisten mustien nahkasaappaidensa nauhoja kiinni. Pakko kai se oli myöntää, että kiusallisuus oli väistynyt jännityksen tieltä. Hän ei malttanut odottaa Lumian näkemistä. Tuntui oudolta, että Daeronilla toden totta oli lapsi.
“Minä seuraan sinua”, Mia sanoi sitten, suoristautuen. Saapaiden nelisenttiset korot toivat vain hiukan lisäpituutta sirolle naiselle, mutta saivat tuon näyttämään ryhdikkäämmältä. Hento kukkaistuoksu leijui eteisessä ja naisen ympärillä, tuoden etäisesti mieleen sen aurinkoisen katon, jolla he olivat viettäneet aikaa. Jotkut asiat eivät vain muuttuneet.

Mian piristynyt ilme sai Daeroninkin virnistämään.
“Hyvä.” Mies kiskoi sammaleenvihreän t-paidan solakan ylävartalonsa peitoksi, ilmestyen paidan kaula-aukosta hiukset pörrössä. Haroen kuontaloaan hiukan siistimpään kuntoon, Daeron katsahti Miaan. Kun ihmisnainen hivuttautui ylös sängyltä tarkoituksenaan pukea vaatetta päälleen, puolifelicia nyökkäsi ja katseli huolimattomasti poispäin. Tokihan hän oli äsken nähnyt ja tuntenut jo kaiken, mutta tiesi kyllä että Mia tuntisi olonsa alastomaksi ja noloksi jos hän pällistelisi naisen valmistautumista. Kun toinen oli sitten saanut itsensä valmiiksi ja tiedusti lopputuloksen laatua mieheltä, Daeron hymyili.
“Ei susta sais rumaa tekemälläkään.” Hän naurahti.

Daeron seurasi Miaa eteiseen ja veti nopeasti jalkaansa hiukan bootsin malliset nahkakenkänsä. Kenkien pohjat olivat hiukan tavallista pehmeämmät, ja sallivat puolifelician liikkua itselleen tavanomaisella, äänettömällä tyylillään. Katsellen naisen saappaiden nyöritystä, Daeron veti päälleen ohuen nahkatakkinsa ja kaivoi sen taskusta tupakka-askinsa. Savuketta sormissaan pyöritellen hän katsahti jälleen Miaan.

“Tässä suht lähellä. Mut nyt alkaa olla sen verta hämärää, eikä mulla oo aikaa kaiken mailman räkänokille kadulle, et meijän on parempi varmaan ottaa taksi.” Daeron totesi jättäen tupakkansa huuliensa väliin kuitenkaan sytyttämättä sitä. Uppoutuen hetkeksi kommunikaattoriinsa kissapoika näpytteli automaattisen tilauksen läpi keskuksen, joka tunnisti heidän sijaintinsa puhelimeen asennetun GPS paikantimen avulla ja piippasi pian sen merkiksi, että auto oli tulossa. Jos Daeron olisi ollut yksin, hän olisi ehkä taittanut matkan jalkaisin, mutta Mian seurassa hän ei tahtonut kävellä juuri nyt Deep Shadow’n syrjäisten katujen halki. Puolifelicia oli ammattinsa puolesta tunnettu siellä päin kaupunkia ja Daeron sai harvoin kulkea täysin rauhassa ilman, että joku epätoivoinen nisti tai muu vieroitushorkissa tärisevä pikkurikollinen katkaisi hänen matkansa. Pahimmassa tapauksessa hän törmäisi kollegoihinsa, eikä puolifelicia ollut pienintäkään aikomusta vaarantaa Mian turvallisuutta.

Naisen saatua itsensä valmiiksi, Daeron astui ulos ovesta ja sytytti tupakkansa lähes välittömästi. Askeltaen hiukan kauemmas ovesta, hän jäi polttelemaan tupakkaansa rennosti, odottaen samalla taksin saapumista. Kauaa kaksikon ei tarvinnutkaan autoa odottaa, ja mustan taksin pysähtyessä puolifelician eteen Daeron avasi ensin oven naiselle ja hyppäsi sitten itse sisään, ilmoittaen Mican osoitteen kuskille.

Matka ei ollut pitkä ja pian he jo pysähtyivätkin Mican hiukan ränsistyneen mutta muuten siistin asuntokompleksin eteen. Daeron maksoi kuskille matkan ja hiukan ylimääräistä, ja odotti että Mia pääsi ulos autosta seuraten itse perässä. Hän johdatti naisen ylös rappusia, Mican ovelle asti. Katsahtaen Miaan kuin varmistaen, ettei tuo aikonut singota pakoon millä hetkellä tahansa, Daeron koputti oveen ja jäi odottamaan vastausta.

Mia seurasi hiukan hämillään Daeronia ensin taksiin ja sitten taksista portaita ylös kohti sen naisen asuntoa, joka oli saanut pidettyä Daeronista varmaankin kaikkein pisimpään kiinni. Mia ei osannut edes kuvitella, miltä Mica näyttäisi, ja vielä vähemmän miltä noiden yhteinen lapsi näyttäisi. Hän nypräsi hameensa helmaa, vilkaisten Daeronia tajutessaan miehen katsovan häneen. Miehen koputuksen ääni sai Mian sydämen jättämään yhden lyönnin välistä ja hän päästi irti hameestaan, keskittyen näyttämään itsevarmalta aikuiselta, joka tiesi mitä oli tekemässä. Hän oli pyörtyä niille sijoilleen kun kuuli oven lukon avautuvan. Vain vaivoin hän sai pidettyä itsensä koossa ja hetkeä myöhemmin hän tajusi tuijottavansa itseään muutamaa senttiä lyhyemmän ja lukuisia vuosia nuoremman naisen sinisiin silmiin. Nainen oli ilmiselvästi Mica, sen nyt huomasi jo tuon kasvoista, mutta ilme, joka tuon silmiin nousi sai Mian ottamaan askelen taaksepäin.

"Sinä sanoit, ettei kyseessä ollut sellainen kaveri!" Mica huudahti, tuijottaen tyrmistyneenä tätä sievää ilmestystä, jonka Daeron oli raahannut mukanaan ties mistä porttolasta. Tottahan nainen näytti olevan ihan kunniallinen, mutta ulkonäkö petti niin usein tässä kaupungissa, että Mica oli tottunut jo katsomaan suoraan sen ohitse.
"Ei ei, nyt sinä ymmärsit ihan väärin! Minä ole Mia Liang, omistan luontaistuoteliikkeen. Olen ammatiltani luontaisparantaja ja Daeronin hyvä ystävä niiltä ajoilta, kun Daeron oli vielä iha todella nuori", Mia kiirehti korjaamaan, saaden Mican ilmeen tyyntymään hiukan. Ennen kuin puolimeridin ehti sanoa mitään, Mia jatkoi.
"Minä kuulin että teidän tyttärellänne on kuumetta", Mia sanoi, "sinä et usko kuinka kiire Daeronille tuli iltakävelyltä kun sinä soitit", Mia sanoi, naurahtaen. Hän ei ollut tiennytkään pystyvänsä valehtelemaan näin sujuvasti, mutta oli varma siitä, ettei kukaan keskustelun osapuolista tulisi totuudesta yhtään onnellisemmaksi. Mica viittoili heidät peremmälle, hymyillen rakastuneesti Daeronille miehen kulkiessa ohitse. Oli ilmiselvää, että nainen odotti jonkinlaista hellyydenosoitusta, ja Mia hienotunteisesti käänsi katseensa pois, tutkien katseellaan asuntoa.

Hän hätkähti tajutessaan eteisessä seisovan pienen pojan.
"Kukas se sinä olet?" Mia kysyi, kyykistyen. Hän pyyhkäisi hameensa polvitaipeeseensa niin, ettei vilauttelisi mitään sopimattomia.
"Yuya, entä sinä?" Poika sanoi, vieden unipupunsa korvan suuhunsa ja imeskellen sitä.
"Mia, minä tulin parantamaan sinun siskosi", Mia sanoi hymyillen, kohottautuen sitten niin että sai riisuttua kenkänsä. Yuya odotti kärsivällisesti ja johdatti Mian sitten kädestä pitäen pikkusisarensa luokse. Tytön verenpunaiset silmät hakivat katseellaan jotain kiinnekohtaa, ja Mian ilmestyessä näköpiiriin tyttö nauroi miu'untaa muistuttavaa nauruaan, ojennellen käsiään kohti naista. Mia otti tytön syliinsä ja henkäisi, Lumian vallatessa hänen mielestään pienen osan. Tyttö kyseli häneltä asioita, joista vastasyntyneiden ei olisi kuulunut tietää mitään, ja Mia käytti kaiken quinsa pitääkseen tytön ulkona mielestään. Hän laski lapsen varovasti takaisin vällyihinsä ja tarkasteli hymyileväistä tyttöä pää kallellaan.
"Mikä erikoinen lapsi", Mia mutisi ja hätkähti kuullessaan rykäisyn takaansa. Hän käännähti katsomaan taakseen ja näki kaksi paria huolestuneita vanhempien silmiä tuijottavan häntä.
"Kuume on jo laskenut omia aikojaan", Mia mutisi, vilkaisten jälleen tyttöä, jonka punaiset silmät katselivat häntä aivan yhtä ihmettyneinä kuin Mia tiesi omiensakin olevan.
"Hän on ainutlaatuinen", Mia henkäisi.

Mica seisoi lastenhuoneen ovensuulla ja hymyili tietäväistä hymyä. Lumia osasi yllättää vierailijansa, ja vaikka Mia selkeästi osasi puolustautua hänen tyttärensä telepaattisilta kyvyiltä - Mica olisi jo saanut tietää, mikäli jotain tietämisen arvoista olisi ollut - oli Lumia silti onnistunut hurmaamaan jälleen yhden ihmisen.
"Eikö vain olekin", Mica sanoi hymyillen, "mutta mitä muuta Daeroninkaltaisesta isästä olisi voinutkaan syntyä?" Mica kysäisi naurahtaen. Mia vilkaisi Daeroniin ja hymyili.
"Tiedän mitä tarkoitat", Mia sanoi, laskien sitten katseensa jälleen Lumiaan. Hän ojensi sormensa tytölle, joka tarttui siihen hanakasti kiinni. Tällä kertaa vauva ei kuitenkaan yrittänyt enää tunkeutua hänen päänsä sisään.

Mican kauniiden kasvojen rävähtäessä Daeronin näkökenttään tämän avatessa ovensa ja huudahtaessa tuomitsevasti. Daeron painoi korvansa luimuun. Miksi ihmeessä Mican piti aina ylireagoida ja olettaa pahinta kun Daeron oli kysymyksessä? Puolifelicia eli edelleen jonkinlaisen itsepetoksen vallassa ja kieltäytyi uskomasta, kuinka vahvoja tunteita tuolla puolimeridinillä häntä kohtaan täytyikään olla. Siksi Daeron ei osannut suhtautua Mican mustasukkaiseen tunteiluun minään muuna kuin vaikeutena ja riidan haastamisena, mikä oli jo useamman kerran luonut kaksikon välillä enemmän tai vähemmän vakavaa närää.

Mia ehti onneksi pelastaa tilanteen ennen kuin Daeron edes sai suutaan auki, ja felicia loihti kasvoilleen viattoman ilmeen suoristaen korvansa värähtäen. Hän tiesi kyllä, että Mia osaisi pysyä viileänä tukalassakin paikassa, mutta silti naisen luonteva ja uskottava selitys herätti Daeronissa tiettyä ihailua. Itse hän olisi luultavasti vain kimmastunut ja käskenyt Mican huolehtia omista asioistaan, mutta Mia, kuten aina ennenkin, onnistui pitämään Daeronin huonon käytöksen aisoissa omalla hurmaavalla persoonallaan. Mican ilmeen leppyessä ja naisen astuessa syrjään päästääkseen kaksikon sisään, Daeron tallusti sisään ovesta käsittämättä lainkaan, että toinen odotti jonkinlaista hellyyden osoitusta. Niin paljon kuin puolifelicia naisista tiesikin, nämä kaksi sijoittuivat johonkin sellaiselle harmaalle alueelle, jolla Daeron saattoi pudottaa roolinsa ja olla enemmän tai vähemmän oma itsensä. Ja siihen puoleen ei kuulunut liiemmälti turhaa huomaavaisuutta tai edes käsitystä siitä, että Mica olisi tarvinnut elettää osoittamaan, että hän olisi Daeronille tästä kaksikosta se tärkeämpi nainen.

Lumian läsnäolo valtasi Daeronin mielen välittömästi tämän astuttua asuntoon ja puoliverinen suuntasikin askeensa välittömästi tyttärensä huoneeseen. Kehräten pienen, matalan kutsun huoneen ovella, Daeron jäi odottamaan, että Miakin ehti lastenkammariin ja poimi tytön syliinsä.
Daeronkin tunsi Lumian mielen liikkuvan kohti ihmisnaisen omaa, mutta tiesi kyllä että Mia oli enemmän kuin kykeneväinen pitämään huolen itsestään. Kun nainen sitten totesi pienokaisen olevan terve, mies päästi pienen, helpottuneen huokauksen.
“Eli se on ihan kunnossa? Hyvä… “ Daeron astui lähemmäs pinnasänkyä, jossa Lumia makoili seuraten rubiinisilmillään herkeämättä huoneessa juttelevaan kolmikkoa. Mican sanat saivat Daeron rypistämään kulmiaan ja katsahtamaan ensin puolimeridiniin, ja sitten ihmisnaiseen.
“Mitä te oikein vihjaatte?” Hän mutisi puoliksi ärtyneesti. Nolostuminen ei ollut tunne, jonka Daeron olisi tuntenut kovin usein, eikä hän nytkään pitänyt tilanteesta pätkääkään. Hän alkoi pikku hiljaa käsittää, että tästä kohtaamisesta saattaisi tulla hänen osaltaan hyvinkin kiusallinen. Miksi, oi miksi hän ei ollut ajatellut tätä etukäteen…

Paetakseen huoneen ilmapiiriä ja miestä tietäväisesti tapittavia naisia, Daeron astui korvat puoliksi luimussa ulos ovesta.
“Mica, mä keitän kahvia.” Hän pysähtyi naisen eteen katsoen tätä ensimmäistä kertaa kunnolla silmiin. Mican nyökätessä hyväksyvästi, puolifelicia suuntasi askeleensa keittiöön, jättäen kaksi naista seisomaan Lumian huoneeseen. Tytön kihertävä nauru seurasi isäänsä ulos huoneesta, pahentaen tuon nolostumista entisestään.

Mica seurasi katseellaan Daeronia tuon astellessa olohuoneeseen ja sitä kautta keittiöön kahvinkeittoon. Miehen mentyä Mica kääntyi katsomaan Miaa ja kallisti kevyesti päätään.
"Harva pystyy torjumaan Lumian mielestään", Mica sanoi hiljaa, tarkkailen naista arvoivasti. Mia oli hiukan häntä pidempi ja rutkasti itsevarmempi. Nainen tuntui tietävän kuka oli ja minne kuului, ja kaipa se osaltaan toi tuon olemukseen jonkinlaista varmuutta. Mia vilkaisi mustahiuksista puolimeridiniä olkansa yli ja hymyili.
"Minä olen saanut paljon harjoitusta. Mummuni oli telepaatikko", Mia sanoi, olkiaan kohauttaen, "harmi ettei se ole periytyvää." Tuo lisäsi, luoden Micaan merkitsevän katseen. Juuri nyt Mia olisi antanut vaikka vasemman kätensä saadakseen tietää, mitä Daeronin naisystävä oikein ajatteli. Mican kasvot olivat täysin tutkimattomat, eikä nainen muutenkaan näyttänyt olevan kovin tunteellisella tuulella, varsinkaan nyt kun Daeron oli poistunut huoneesta. Kyllähän Mia tiesi millaista se oli, kun oli korviaan myöten rakastunut. Tuntui, että lämpö pakeni huoneesta rakastetun mukana, ihan niin kuin olisi yhtäkkiä tullut tipautetuksi kylmään veteen.

"Sinä sanoit, että olet tuntenut Daeronin jo kauan? Millainen tyyppi hän sinun mielestäsi oikein on?" Mica kysyi sitten, kohdistaen sinisen katseensa suoraan Mian mahonginpunaisiin silmiin. Juuri kun Mia oli vastaamaisillaan jotain yleispätevää, Mican asunnon ovikello soi kolmesti. Mica ilmeisesti tunnisti tuon soittotavan, sillä naisen kasvoille syttyi ilahtunut hymy tuon kiiruhtaessa avaamaan ovea. Mica oli pukeutunut neutraaliin beigeen neulepuseroon ja mustiin suoriin housuihin, näyttäen vaatteissaan varsin hyvältä, Miankin oli se myönnettävä. Mia loi taikavauvaan viimeisen kaihoisan katseen ennen kuin seurasi talon emäntää olohuoneeseen. Hän ei jäänyt töllöttämään vaan jatkoi matkaansa keittiöön, huomaten Yuyan istuvan nyt keittiönpöydän ääressä edessään nokkamuki. Poika oli parhaillaan selittämässä suu vaahdossa jostain päivemmällä sattuneesta jutusta tai lastenohjelmasta tai jostain. Mia istuutui hiljaa poikaa vastapäätä ja katseli lasta ihmeissään. Hänen ja Leen pojasta olisi voinut tulla tällainen. Haikeus täytti Mian mielen ja hän keskittyi kuuntelemaan pojan juttuja päästäkseen irti muistojen syöksykierteestä.

"Hei kuulkaa, tässä on Yashir", Mia sanoi ovelta. Hänen vierellään seisoi meridiniksi pitkänhuiskea nuorimies, jonka hiukset olivat aavikon punaoranssia. Mia tunnisti miehen välittömästi samaksi, joka oli ollut siellä kahvilassa, mutta piti suunsa visusti supussa. Mies heilautti kättään ja moikkasi Yuyaa vielä erikseen, ihan niin kuin salaliittolaiset. Mian katse osui Daeroniin.

Keittiöön ehdittyään, Daeron poimi kahvipaketin tutulta paikaltaan lieden viereisestä yläkaapista. Hän oli käynyt Mican asunnossa sen verran usein, että tiesi kyllä enemmän kuin hyvin missä suurin osa tavaroista oli. Huokaisten Daeron annosteli kahvia reilulla kädellä keittimeen, toivoen että jauhe olisi ollut jotain muuta. Tällä kertaa puolifelician oli kuitenkin tyytyminen vain kofeiiniin stimulantin nälkäänsä ja kaadettuaan keittimeen tarpeellisen määrän vettä, puolifelicia asteli keittiön ikkunan eteen, suunnaten katseensa ulos siitä aukeavaan maisemaan. Mican asunto oli mukavalla paikalla ja vaikka Deep Shadow’n hämärä verhosikin satamaa, oli näköala silti miellyttävä.

Kauan Daeron ei saanut nauttia keittiössä ylhäisestä yksinäisyydestään, ennen kuin Yuya pelmahti paikalle. Poika raahasi mukanaan pehmopupua ja asetti sen huolellisesti istumaan yhdelle ruokapöydän tuoleista, ennen kuin kipusi itse istumaan jänistä vastapäätä. Pojan nokkamuki odotti valmiina pöydällä, ja tuo tarttui siihen vieden sen huulilleen, katsoen Daeronia arvioivasti.
“Haluutko sä kuulla mitä mä tein eilen Lumian kanssa?” Poika tiedusteli vakavana. Yuya oli aistinut, että Daeron oli asunnossa yleensä vain hänen pikkusiskonsa takia ja olikin päätellyt että miehelle oli parempi puhua tuon tekemisistä. Daeron loi viimeisen kaihoavan katseensa ulkoilman rauhallisuuteen ja kääntyi sitten pojan puoleen.

“No kerro.” Hän totesi, kaivaen taskustaan sytyttimen. Leikkien sillä hajamielisesti, Daeron kuunteli Yuyan selitystä siitä, miten hän oli hoitanut pikkusiskoaan äitinsä kanssa. Mian astuttua sisään, Daeron vilkaisi tätä. Mia kuitenkin tuntui olevan kiinnostuneempi pöydän ääressä höpöttävästä pojasta ja naisen istuutuessa sirosti yhdelle ruokailusarjan tuoleista, Daeron kääntyi takaisin kahvinkeittimen puoleen, jonka merkkivalo paloi jo valmiin kahvin merkiksi.
“Otatsä?” Hän kysyi hajamielisesti, katsomatta naiseen.

Mican saapuessa keittiöön vieraansa kanssa, Daeron oli selin keittiön ovelle. Jokin sanaton väreily ilmassa kuitenkin kertoi, ettei kaikki ollut hyvin, ja puolifelicia katsahti olkansa yli keittiöön saapuneeseen vieraaseen. Pojan kasvojen näkeminen sai Daeronin sähähtämään ja kääntymään ympäri, vartalonsa jokainen lihas jännittyneenä.
“Sä!”

Yashirin yllätys oli vähintään yhtä suuri, kun tämä käveli Mican keittiöön vain löytääkseen sieltä aiemmin päivällä kohtaamansa Dashiamin. Hän oli toki tienny, että Lumialla oli isä, ilmeisesti ainakin osittain meridin, mutta hän ei olisi voinut villeimmissäkään unissaan kuvitella, että Mican heila olisi hänen heimonsa entinen jäsen. Meridinnuorukainen jäätyi hämmentyneenä paikalleen, epävarmana siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Hän ei sannut puhua Dashiamille, edes kiinnittää mitään huomiota tämän läsnäoloon, mutta meridinien käytössäännöt tuntuivat olevan hyvin kaukana tästä idyllisestä keittiöstä. Dashiam näytti valmiilta loikkaamaan hänen kimppuunsa pienimmästäkin väärästä liikkeestä, ja vaikka Yashir ei ollut puolustuskyvytön itsekkään, hän ei uskonut pärjäävänsä paljon itseään isommalle, feliciaveren avustamalle sekarotuiselle. Hän kääntyi varovasti Mican puoleen.
“Mica… Mitä SÄ teet hänen kanssa?” Yashir lausui yleiskielellä, murtaen sanoja voimakkaasti.

Mica tajusi tehneensä virheen vasta siinä vaiheessa, kun jokainen keittiössä olija - ehkäpä Yuyaa ja Micaa itseään lukuunottamatta - jännittyi kuin viulun kieli. Näillä kahdella meridinmiehellä oli selkeästi yhteistä historiaa, ja Mia tuntui olevan kaikesta siitä perillä paremmin kuin hän, mutta kaipa se oli ihan ymmärrettävää, olihan nainen ilmeisesti Daeronin nuoruudenystävä. Siltikin Mica tunsi pienen kateudenpistoksen. Daeronissa oli niin paljon puolia, joita hän ei tuntenut, meinneisyyttä, josta hän ei tiennyt mitään. Mica kosketti kevyesti Yashirin käsivartta, kohottaen kysyvän katseen Daeroniin.

"Mistä on oikein kyse?" Mica kysyi vaativaan sävyyn. Hän pisti silmälle, että Yuya oli hakeutunut Mian suojiin äitinsä sijasta, ja jälleen mustasukkaisuus nosti päätään. Mia kohotti katseensa Micaan ja hymyili hiukan epävarmasti.
"Yashir on ilmeisesti Daeronin vanhasta heimosta", Mia sanoi hiljaa. Niin hän oli ainakin tullut ymmärtäneeksi siellä kahvilassa. Nainen kohottautui seisomaan, silittäen hajamielisesti Yuyan hiuksia, ja asettui sitten kahvipannu kädessään seisovan Daeronin suojaksi, kuin mikäkin ihmiskilpi, Mica pisti merkille. Mia oli vaikuttanut ensialkuun mukavalta, mutta mitä pidempään Mica naisen seurassa viihtyi, sitä selkeämmäksi kävi, että tällaista ystävyyttä Mica ei pystyisi helposti sulattamaan.

Mica kääntyi Yashirin puoleen, suoden nuorelle miehelle pahoittelevan hymyn.
"Daeron on Lumian isä. Minä soitin hänelle kun en ensin saanut sinua kiinni. Lumialla nousi kuume, ja olisin tarvinnut jonkun katsomaan Yuyan perään siksi aikaa kun olisin käyttänyt Lumiaa lääkärissä, mutta sen sijaan Daeron toi tämän.. ystävättärensä tänne. Hän on ilmeisesti jonkin sortin noitatohtori", Mica sanoi, nyt pieni, tuskin huomattava halveksunta äänessään. Hän alkoi saada pikkuhiljaa tarpeekseen näistä Daeronin alati vaihtuvista naisista. Mica tiesi, että kävi miten kävi, ainakin Yashir olisi loppuun saakka hänen puolellaan, niin läheisiksi heidän välinsä olivat käyneet sitten työpaikan kahvitauoilla käytyjen keskustelujen. Ensin Yashir oli autellut raskaampien töiden kanssa, sitten saatellut kotiin ja auttanut kauppakassien kanssa. Koska nuorimies asui aivan lähellä, oli Mica pyytänyt tuota kahville, ja sittemmin siitä oli muodostunut tapa, josta he molemmat tuntuivat nauttivan.

Mia ymmärsi, että hänen kutsunsa alkoi lähetä loppuaan. Mica oli päättänyt, että hän lukeutui Daeronin sellaisiin ystäviin - kuten nainen oli sen asettanut jo heti ovella - ja että hän oli siten täysin arvoton. Miasta tuntui, että olisi ollut parempi jäädä kotiin, viileiden peittojen väliin, ja itkeä itsensä uneen. Ainakin hän oli nyt puolustamassa Daeronia, kävi miten kävi.

Yashir hivuttautui hitaasti Mican eteen seisomaan, kuin suojaamaan naista uhkaavalta vaaralta. Pitäen Daeronin tiukasti näkökentässään, meridinnuorukainen kääntyi katsomaan naiseen sivusilmällä.
”Daeron...” Yashir pysähtyi mietteliäänä, kuullen ensimmäistä kertaa vuosiin Dashimin todellisen nimen ja maistellen sitä ensi kertaa kielellään. ”Se on Dashiam.” Hän päätti sitten hiukan vastahakoisesti, olettaen että Mica tunnistaisi sanan. Mian sanat saivat nuorukaisen nostamaan katseensa yllättyneenä ihmisnaiseen ja puistelemaan sitten päätään.
”Dashiam ei koskaan ollut osa heimoa, aina ulkopuolella. Sitä...s iedettiin äidin vuoksi, kunnes tapahtui Onnettomuus.” Yashirin puhe bonarilla oli hidasta ja meridin joutui miettimään jokaista sanaansa, yrittäen pukea viestin mahdollisimman ymmärrettävään muotoon tuolle naiselle, joka ei selvästikkään tiennyt, kenen kanssa oikein aikaansa vietti.

Nuorukaisen sanat saivat Daeronin jännittymään entisestään ja miehen häntä liikehti agressiivisesti ennustaen pahoja asioita tapahtuviksi. Yashirin huomiodessa Miankin, puolifelician kurkusta pääsi murinaa.
”Pidä sä nyt suusi kiinni.” Daeron sähisi meridinille. Yashir kuitenkin kohtasi miehen katseen ja nosti ylpeästi leukaansa. Irrottamatta silmiään puoliverisestä, hän jatkoi Micalle, kuin haastaen Daeronin pysäyttämään itsensä.
” Feliciaveri ei... ole hyvä.. Tekee Dashiamista quaare – mielipuolen. Poika, ei paljon vanhempi kuin Yuya... Dashiam tappoi. Siksi Dashiamin äiti halusi jäädä aavikolle tänä vuonna. Korvata, häpeä.”

Yashirin sanoilla oli ilmeisesti toivottu vaikutus, sillä pojan lopettaessa lauseensa, Daeron singahti keittiön halki tuon kimppuun. Törmäten itseään pienikokoisempaan ja huomattavasti kevyempään meridiniin koko painollaan, Daeron täräytti tuon vasten ovenkarmia, puristaen toisen kurkkutorven tiukasti otteeseensa. Yashirin jalat jäivät roikkumaan ilmaan, ylettämättä koskettamaan lattiaa puolifelician kannatellessa poikaa seinää vasten. Meridini pyristeli vahvemman miehen otteessa, yrittäen vapauttaa itseään tai edes saada kunnolla happea Daeronin rautaisessa otteessaan.

”Sä... Te... Te tapoitte sen!” Daeron sähisi, tiedostamatta enää kahden naisen läsnäoloa. Yashirin sanat olivat vahvistaneet ne epäilyt, jotka olivat kaihertaneet puolifelician mieltä aina kahvilassa sattuneesta välikohtauksesta lähtien. Hänen äitinsä oli siis tosiaan kuollut, heimonsa hylkäämänä yksin aavikolla kun klaanin muut jäsenet vaihtoivat leirinsä paikkaa johonkin vuodenaikaan sopivampaan paikkaan. Toisinaan klaanin sairaat tai heikot jäsenet jäivät jälkeen muista omasta tahdostaan, lieventäen näin heimolle tuomaansa taakka, joka vaikeutti kaikkien elämää aavikon armottomissa olosuhteissa. Daeron ei kuitenkaan voinut eikä halunnut uskoa, että hänen äitinsä olisi jäänyt jälkeen omasta tahdostaan.
”Vitun aavikkorotta, sä et selviä tästä vähällä.” Daeron tiukensi otettaan, tömäyttäen Yashiarin samalla uudestaan voimalla seinää vasten. Tämä punaturkkinen meridinin pentu oli nyt ainut, jonka hän oli saanut entisestä klaanista käsiinsä, ja hän saisi nyt toden totta maksaa kaikkien puolesta.