How may I service you today?

Mian silmät seurasivat tilanteen kehittymistähämmennyksestä pyöreinä. Kaikki oli sujunut jo niin hyvin, mutta Mican talutettua tämän ystävänsä huoneistoon, tuntui kuin kaikki olisi lähtenyt syöksyyn alaspäin ja vauhdilla. Mia ei osannut ollenkaan varautua siihen, että Daeron karkaisi tämän nuoren miehen kimppuun, huolimatta kaikesta, mitä Yashir sanoi. Nuoren meridinin sanat selittivät paljon Daeronin menneisyydestä. Mia vilkaisi olkansa ylitse Daeroniin, jonka kasvoilla paloi viha, ja ymmärsi, kuinka arka paikka tämän täytyi olla tuolle. Miehen salaisuudet lausuttiin julki kaikkien tuolle tärkeimpien edessä ilman, että Daeron pystyi siihen mitenkään vaikuttamaan. Mia ei siltikään tajunnut väistää, kun Daeron lähti eteenpäin räjähtävällä voimalla. Pieni ihmisnainen lennähti kevyesti pois tieltä, kolauttaen lantionsa kipeästi vasten tiskipöydän kulmaa. Hän toipui kuitenkin nopeasti, havaitessaan katseellaan Yuyan, joka istui kauhusta kankeana vielä ruokapöydän kulmalla. Mia syöksähti pojan luokse, kaapaten tuon syliinsä ja piilottaen välikohtauksen pojan silmiltä. Vaikka tuo varmasti oli nähnyt enemmän kuin tarpeeksi väkivaltaa pienen elämänsä aikana, ei Mia nähnyt mitään syytä siihen, että Yuya olisi pitänyt tieten tahtoen altistaa sille.

Mica nyrpisti närkästyneesti nenäänsä Yashirin asettuessa hänen eteensä, kuin suojaksi. Lumia säteili varoituksiaan lastenhuoneesta ja Mica tiesi jotain pahaa tapahtuvan jo kauan ennen kuin mitään oikeasti tapahtui. Ja sitten kun kivi lähti vierimään, Micakin oli taintunut Daeronin lapsuudenteoista. Kesti kauan, ennen kuin puolimeridin toipui, ja miehet olivat ennättäneet jo toistensa kurkkuihin kiinni.
“Hei! Lopettakaa nyt hetipaikalla!” Mica huudahti, tarttuen Daeronia käsivarresta ja kiskoen tuota erilleen Yashirista, joka - toivottavasti ainakin - oli puhunut salaisuudet julki ilman parempaa tietoa. Mica oli tällaisenaan heikko, mutta tiesi, että saisi Daeronin talttumaan ainakin yhdellä tavalla. Hän näki nuoremman meridinmiehen kynsivän Daeronia henkensä hädässä. Yashir ei ollut yhtä huippuunsa treenattu kuin Daeron, joka oli toiminut vuosikaudet huumediilerinä, mutta mies totisesti yritti taistella vastaan.

Mica tajusi, ettei näillä ollut aikomustakaan lopettaa, ennen kuin toiselta lähtisi henki - vaikka pakkohan se oli tunnustaa, Yashirilla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta voittaa tätä tappelua - ja hän otti ohjat omiin käsiinsä. Raakamagia kärvensi ilmaa naisen ympärillä tuon valuttaessa elohopeamaista ainetta käsistään. Hän tiesi, että tämä teki Daeronille kipeää, ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi edes käyttää voimiaan, että mies tajuaisi antaa olla.

Mia tuijotti taistelevien miesten ylitse Micaan, jonka käsistä pulppusi jotakin outoa, öljynväristä ainetta. Hänen mahonginpunaiset silmänsä olivat laajenneet vielä entisestään. Mitä hittoa täällä oikein tapahtui?!

//Lyhyt mut jeee kuudes sivu ja jeeee konfliktiiii! <3

Mican sanat ja heiveröiset estely-yritykset kaikuivat kuuroille korville. Daeronin keho oli jännittynyt kuin viulunkieli ja puolifelician vahvat lihakset tuntuivat olevan kuin rautaa, keskittäen miehen koko voiman pienen meridinin puristamiseen. Yashir päästi korisevan yskäisyn ja tunsi hapen kaikkoavan kehostaa vaarallisella tavalla. Jos joku ei kohta tekisi jotain, hän kohtaisi loppunsa tämän Dashiamin käsissä. Meridinnuorukainen yritti viimeisillä, epätoivoisilla voimilla kynsiä puoliverisen kättä irti kurkultaan, samalla kun pojan jalat hakivat jalansijaa kaukana häälyvästä lattiasta. Hän ei kestäisi enää kauaa, se oli selvä.

Raakamagian metallinen haju sai Daeronin nenän värähtämään ja puolifelicia kavahti kuin poltettuna. Siirtäen vihasta loimuavat, vihreät silmänsä vihdoin Micaan, hän sähähti raivosta ja magian aiheuttamasta kuvotuksesta.
”Mica pysy erossa tästä, tää ei kuulu sulle.” Daeron murisi, tiukentaen otettaan uhrinsa kurkulla. Naisen magialla oli kuitenkin ennalta arvattava vaikutuksensa, ja mies tunsi voimiensa hitaasti hiipuvan kehostaan. Samalla voimakas kuvotuksen aalto pyyhkäisi Daeronin yli ja puolifelicia oli taipua kaksin kerroin pahoinvoinnista. Mica tiesi selvästi enemmän kuin hyvin, kuinka talttuttaa Daeronin mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti.

Yashirinkin silmät säpsähtivät pieneen naiseen, ja niiden jo hiukan himmeneisiin pupilleihin syttyi uusi toivo. Mikä ikinä olikaan tuo voima, jota Mica nyt käytteli, Yashirkin tunsi magian kihelmöinnin ihollaan. Hän oli tottunut työskentelemään raagamagian kanssa, ja nuorukaisen meridinveri toi tuolle turvaa sen voimakkaalta säteilyltä. Hän oli kuitenkin kuullut heimossaan tarinoita Dashiamin heikkoudesta tuolle kemialle ja tunsi puoliverisen käden herpaantuvan hiukan kaulallaan. Vetäen kiitollisena edes pienen annoksen henkeä Yashir jäi odottamaan tilanteen kehittymistä, rauhoittuen Daeronin otteessa.

Daeron sulki silmänsä ja taisteli uutta pahoinvoinnin aaltoa vastaan. Hänen päässään pyöri ja mitä enemmän Mica valutti ihostaan magiaa, sitä kurjemmalta hänen olonsa tuntui. Vihdoin hänen ei auttanut muu, kuin höllentää otettaan Yashirin kurkusta ja nojata toinen kätensä raskaasti seinään nuorukaisen viereen, jotta ei olisi romahtanut lattialle. Helvetin Mica ja tämän paranneltu keho, joita nainen oli nyt ilmeisesti päättänyt käyttää rauhanturvaukseen. Daeron ei ollut vähän aikaan altistunut näin suurille annoksille magiaa ja puolifelician keho kramppasi, kuin antaakseen ylen.

Yashiar ei hukannut tätä tilaisuutta, vaan kiepautti kätevästi väljän, punaruskean takkinsa hihasta käyrästi muotoillun veitsen. Metalliin oli myös taottu pieniä määriä magiaa ja nuorukainen vei terän nyt vieressään kärsivän puolifelician kurkulle.
”Irrota otteesi ja jätä Mica rauhaan.” Yashir pihisi, yllättäen rauhallisella ja tasaisella äänellä. Hän tiesi, että Dashiamin peli oli menetty, sillä tuo ei koskaan pärjäisi meridinkaksikolle, jonka hyppysissä oli näin paljon magiaa.

Mia oli niin keskittynyt Yuyan suojelemiseen kauheuksilta, ettei tajunnut ollenkaan ensin mitä näki olkansa yli katsoessaan. Pikkuhiljaa kuva kuitenkin upposi hänen tajuntaansa ja vaikka hän siihen saakka oli tehnyt parhaansa tehdäkseen hyvän vaikutuksen Daeronin vaimokkeeseen, hän unohti kaikki käytöstapansa tajutessaan, että D oli oikeasti hengenvaarassa. Unohtaen Mican jälkikasvun Mia nappasi käteensä ensimmäisen siihen osuvan esineen - kahvimukinsa - ja paiskasi sen täydellä voimalla Yashiria. Muki särkyi miehen olkaan, saaden nuoren meridinmiehen rääkäisemään kivusta.

“Näpit jumalauta irti Daeronista!” Mia kiljaisi, tarttuen Yuyan nokkamukiin ja heittäen sen Mican suuntaan, osuen naista varmaankin kipeästi poskipäähän. Mica sävähti, mutta magia jatkoi valumistaan, kerääntyen pikkuhiljaa naisen jalkoihin, josta se aloitti matkansa haarniskaksi Mican ympärille, niin kuin se oli opetettu tekemään. Nokkamuki ei saanut aikaan mitään näkyvää vahinkoa, mutta Mia tajusi, että magian valumisen hidastuminen ja suunnan kääntyminen oli johtunut ainakin osittain osumasta.

Yashir kääntyi veitsensä kanssa Mian suuntaan, mutta paatunut nainen ei vähästä hätkähtänyt. Hän tuuppasi miehen veitsen syrjään murhaavan katseen saattelemana ja syöksyi Daeron turvaksi, kiskoen miehen kauemmas lattialle valuneesta magiasta. Hän kuuli, kuinka Daeron kiskoi ilmaa keuhkoihinsa, aivan kuin tuo kammottava neste olisi tukkinut miehen hengitystiet.
“Mikä helvetti teitä kahta oikein vaivaa?!” Mia vaati, suojellen Daeronia käsivarsillaan. Mica seisoi keittiön ovella elohopeamainen aine takaisin ihoonsa imeytyen tilanteen nyt lauettua näin ja Yashir tuijotti hämmentyneenä sivuun sysättyä teräänsä. Kumpikaan ei ollut osannut pitää Miaa oikein minkäänlaisena vastustajana, kun tuo oli niin hiljaa pysytellyt tilanteesta erossa.

Yuya tuijotti silmät pyöreinä pupunsa korvaa imien äitiään, joka näytti aivan yhtä pöllämystyneeltä kuin poikansa.
“Minä.. En tiedä mikä minuun oikein meni”, Mica sanoi, selvää pahoittelua äänessään. Daeron ei suhtautuisi tähän ollenkaan hyvin. Mica olisi voinut tappaa miehen, sen verran hänkin tajusi. Magia oli felicioille vähintäänkin hengenvaarallista, ja vaikkei Daeron ollutkaan puhdasverinen, oli mies kuitenkin huomattavan herkkä.
“Se ei vain loppunut”, Mica mutisi, tuijottaen käsiään joihin hopeiset pisarat parhaillaan imeytyivät takaisin. Hän kohotti toivottoman katseen Daeroniin, anellen tuon anteeksiantoa silmillään.

Daeron tuskin tajusi mitä hänen ympärillään tapahtui, ja ilmassa lentävät kupit jäivät puolifelicalta täysin huomiotta. Daeron sulki silmänsä ja nojasi otsansa seinää vasten, kuvottaen itseään heikkoutensa ja säälittävän tilanteensa takia. Yashirin veitsi hänen kaulallaan poltti kuin se olisi ollut tulessa ja Mican ihosta pulppua magia tuntui imevän puoliverisen voimia sekuntti sekunnilta.
”Anna mennä, susta tulis koko sen säälittävän käpykylän sankari.” Daeron sihahti, luoden Yashiriin halveksuntaa uhkuvan katseen vain puoliksi avoimien silmänluomiensa lomasta. Yashir värähti miehen sanoista, mutta Mian taitavasti tähtäämä kahvikuppi sai meridinin ulvahtamaan kivusta.

Yashir hämmentyi hetkeksi täysin kuin tuo tilanteen ulkopuolella pysytellyt ihmisnainen ryntäsi yht’äkkiä Dashiamin avuksi. Tietämättä miten muutenkaan reagoida, nuorukainen käänsi veitsensä terän uhkaamaan naista, ennen kuin tuo huitaisi sen helposti syrjään. Yashirilla ei ollut mitään halua vahingoittaa Mia tai edes ajautua tappeluun tämän kanssa, ei vaikka nainen olikin selvästi valinnut puolensa tietämättä asioista yhtään mitään. Pudistaen hiukan päätään Yashir loi Miaan hiukan surumielisen katseen, kuin antaen ymmärtää että nainen oli tuhoon tuomittu seurustelessaan Dashiamin kaltaisen roskasakin kanssa.

Veitsen kimmotessa pois Daeronin kaulalta, puolifelicia veti henkeä hiukan helpommin. Magia pisteli silti hänen keuhkoissaan ja täytti puoliverisen haju- ja makuaistin kuvottavalla, metallisella katkullaan. Daeron yritti vetää henkeä hajun ohi onnistumatta siinä kovinkaan hyvin. Mian raahatessa miestä hiukan kauemmas Micasta, tuon laiha vartalo kramppasi uudestaan. Daeron piti kuitenkin kiinni itsehillinnästään ja yritti hengittää rauhallisemmin magian vaikutuksen hitaasti hälvetessä huoneesta.

Tuntiessaan olonsa jo sen verran paljon paremmaksi, että saattoi avata turvallisesti suunsa, Daeron katsahti Micaan vihreät silmät välähtäen.
”Kiitti vaan vitusti Mica. Just tota mä sulta tarttinkin tän päivän jälkeen.” Daeron nojasi otsaansa edelleen seinään, huokaisi ja sulki silmänsä. Kaivaen tupakkansa farkkujensa taskusta hän vei savukkeen huulilleen ja sytytti sen, vähät välittämättä siitä että tiesi Mican elävän savuttomassa talossa. Hän tarvitsi nyt nikotiinia, enemmän kuin koskaan.

//Lyhyttä shittii, :<

Kaiken hässäkän keskellä Yuya ei tiennyt mihin oikein olisi mennyt. Lopulta poika säntäsi äitinsä jalkoihin, piileskellen niiden takana. Mica vilkaisi poikaansa ja kumartui koppaamaan tuon syliinsä, hyssytellen nyt jo hiukan hätääntynyttä poikaa.
“Ei mitään hätää”, Mica sanoi, silitellen Yuyan hiuksia. Poika katseli vieraita kuin ei olisi näitä ikinä ennen nähnyt. Erityisesti Daeronia, joka oli pikkusiskon isä, muttei kuitenkaan hänen isänsä, vaikka Mica olikin heidän molempien äiti. Yuya olisi halunnut kutsua Daeronia isäksi, se kun olisi ollut niin paljon helpompaa. Mica laski pojan jälleen alas ja lähetti tuon katsomaan, että pikkusiskolla oli kaikki hyvin.

“Daeron”, Mica aloitti varovasti, vilkaisten epävarmasti häntä uhmakkaasti tuijottavaan ihmisnaiseen - ainoaan laatuaan tämän katon alla - lähestyen Daeronia. Mian jännittyminen ja taisteluun valmistautuminen sai Mican kuitenkin pysähtymään. Mia ei päästäisi häntä miehen luokse kuin kuolleen ruumiinsa yli, eikä Mica halunnut käyttää yhtään enempää väkivaltaa kuin oli aivan pakko.
“Daeron, minä en ihan todella voinut itselleni mitään”, Mica sanoi, anellen äänensävyillään anteeksiantoa. Ehkäpä hän jossain syvällä sisällään tajusi, ettei Daeron edes voisi antaa hänelle anteeksi nyt. Ei ihan vielä, ei ennen kuin mies saisi kuntonsa ja ylpeytensä takaisin. Mica painoi katseensa maahan ja veti värisevän henkäyksen ilmaa keuhkoihinsa.

“D”, Mia sanoi, kumartuen huolestuneesti ystävänsä puoleen. Niin noloa kuin heidän.. yhteinen kokemuksensa olikin ollut, se oli nyt painunut jo muistoihin. Mialla oli tärkeämpiäkin huolia kuin tapahtuneen vatvominen.
“Ehkä meidän pitäisi lähteä”, Mia henkäisi, seuraten katseellaan kuinka miehen huulet sulkeutuivat tupakan ympärille, kuinka tuon posket painuivat pienille lommoille tuon imiessa savua keuhkoihinsa. Kuinka hän kaipasikaan noita huulia iholleen. Mia tunsi punan kohoavan poskilleen ja hän painoi päänsä, kuin väistellen tupakansavua.

“Ehkä teidän pitää”, Yashir haukahti. Mica vilkaisi vierastaan, muttei vastustellut. Kukapa hän oli enää estelemään, hänhän oli meinannut tappaa Daeronin.

Daeron huomasi kyllä Mian asettuvan kuin ihmiskilveksi puolifelician ja kahden meridinin väliin, ja vaikka hän olisi yleensä vastustellut, Daeron ei jaksanut edes välittää. Avaten silmänsä Daeron vilkaisi Micaan syrjäkarein, pannen merkille kuinka Mia esti naisen lähestymisyritykset.
”Mä oon kuullu ton tekosyyn niin monta kertaa ennenki, etten ihan oikeesti jaksa enää edes kuunnella tällasta paskaa.” Puolifelicia irvisti ja puhalsi savut äkäisesti keuhkoistaan. Mican selittely ei ollut tarpeeksi vakuuttavaa juuri nyt, ei, kun nainen oli juuri yrittänyt tukehduttaa lapsensa isän magialla vaikka tiesi hyvin, ettei tämä kestänyt sen muruakaan.

Daeron vetäisi viimeiset henkoset tupakastaan ja nakkasi sen sitten lattialle, murskaten natsan kenkänsä kannalla pitäen katseensa silti kiinteästi Micassa. Vasta Mian sanat saivat puoliverisen irrottamaan katseensa ja suuntamaan silmänsä ihmisnaiseen. Daeron nyökkäsi toisen sanoille ja suoristautui seisomaan. Yashirin ääni sai kuitenkin hänet taas säpsähtämään ja luomaan murhaavan katseen ovella edelleen hiukan huohottavaan meridiniin.
”Pidä sä nyt vihdoin se pääsi kiinni.” Daeron sähähti silmät vaarallisesti välkkyen. ”Sulla kävi tuuri, koska sun armas tyttöystäväsi” Daeron vilkaisi syrjäkarein Micaan ”päätti hypätä sun puolelle. Mut seuraavan kerran kun me nähdään, sulla tuskin on niin hyvä tuuri.”

Puolifelician uhkaavasti murisemat sanat saivat Yashirin niskavillat pörhistymään. Hän ei voinut sille mitään, että Dashiam herätti hänessä pelkoa, niin häpeällistä kuin se olikin myöntää. Pitäen kasvonsa kuitenkin kopean ilmeettömänä, nuorukainen tyytyi vain astumaa hiukan syrjään ovelta, päästäen Daeronin ohitseen. Ohittaessaan meridinnuorukaisen Daeron loi tähän puhtahdasta inhoa uhkuvan katseen ja asteli sitten ulos keittiöstä, Lumian huoneeseen.

Lumia makasi kehdossaan selällään, räväyttäen verenpunaiset silmänsä välittömästi isäänsä tämän ilmestyessä huoneen ovelle. Päästäen hiljaisen kujerruksen, tyttö ojensi käsivarttaan hitaasti miestä kohti, aivan kuin tarjotakseen tälle lohdutusta. Daeron astui kehdon luokse ja nosti tyttärensä syliinsä. Hyristen hellästi tytölle vastauksen, puolifelicia painoi Lumian olkaansa vasten ja hengitti sisään pienen tyttärensä tuoksua sulkien silmänsä. Lumia säteili isälleen lämpöä ja turvaa, lohduttaen tätä kaikesta siitä, mitä tänään oli tapahtunut. Naukaisten pienesti Lumiakin painoi päänsä isänsä poskea vasten ja sulki silmänsä.

Mican suu juuttui hiukan raolleen Daeronin nimittäessä häntä Yashirin tyttöystäväksi.
Mica takelteli jotain, tietämättä oikein miten tilanteeseen olisi oikeasti pitänyt reagoida. Hän vilkaisi Yashiria ja näki tuon mietteliään ilmeen, punastuen sitten pahemman kerran. Nyt Daeron oli antanut tuolle nuorukaiselle jotain ideoita. Mica siirsi katseensa Miaan, joka oli noussut seisomaan ja näytti selvästi miettivän mitä oikein tekisi. Micaa rupesi kiukuttamaan Mian asettuminen Daeronin puolelle. Häntä inhotti tämä vieras nainen, joka oli paiskannut häntä mukilla, vaikka olikin luultavasti pelastanut sillä Daeronin hengen. Mica puri hampaansa yhteen ja siirtyi sivuun, tehden elekielellään hyvin selväksi tälle Daeronin “ystävälle”, ettei tämä enää ollut tervetullut hänen keittiöönsä, sen enempää kuin kotiinsakaan.

Mia painoi katseensa, kuin häpeillen. Mitään syytä häpeään hänellä ei ollut, mutta oli parempi näytellä kuin kiihottaa vihaa näissä kahdessa, jotka eivät selvästi kokeneet minkäänlaista tarvetta pidätellä itseään kiduttamasta ja tappamasta ohikulkijoita. Mia asteli ulos keittiöstä, harpaten yli särkyneen mukin osien ja seuraten Daeronia lastenhuoneeseen. Hän kuitenkin seisahtui ovelle, vilkaisten epäröivästi keittiönsuuntaan, josta kuului vaimeaa meridinkielistä puhetta. Ilmeisesti Yashir koetti jotenkin selittää Micalle miksi oli toiminut niin kuin oli. Kilahduksista päätellen toinen noista kahdesta siivosi särkynyttä mukia lattialta.

“D”, Mia sanoi hiljaa, kääntäen katseensa lastenhuoneeseen. Hän kuitenkin vaikeni nähdessään - ja kuullessaan - kuinka Daeron reagoi pienen pieneen tyttäreensä. Mia ei oikein tiennyt mihin olisi katsonut. Hän ei ollut tottunut näkemään Daeronia niin.. herkistyneenä. Molemmista noista kuuluva vaimea, pehmoinen kehräys sai Mian tuntemaan olonsa äärettömän ulkopuoliseksi, aivan kuin hän olisi tunkeilija jonkun ventovieraan kodissa. Nainen oli jo kääntymässä pois huoneesta kun hän tunsi tuijotuksen kasvoillaan. Kääntyessään katsomaan, hän tajusi tuijottavansa vauvan tummanpunaisiin silmiin. Lumian korvat olivat kääntyneet hänen suuntaansa ja tyttö kujersi kutsuvasti hänelle. Ilmeisesti Lumia ei pistänyt Mian läsnäoloa pahakseen, tai ei ainakaan käyttäytynyt yhtä aggressiivisesti kuin äitinsä. Ehkäpä tyttö tiedosti jollain tapaa isänsä tunteet ja toimi niiden mukaisesti. Lumia oli selkeästi isänsä tytär.

“D, meidän pitäisi oikeasti lähteä. Luulen että vaimosi rupeaa pian heittelemään keittiöveitsiä suuntaani jos en pian poistu”, Mia sanoi hiljaa, painaen katseensa pahoittelevasti lattiaan. Hän ei olisi halunnut särkeä tätä hetkeä, mutta Yashir seisoi tuikea ilme kasvoillaan keittiön ovella, mulkoillen Mian pientä hahmoa murskaavasti.
“Minä... me voimme tulla tapaamaan Lumiaa joskus toiste, eikö niin? Tyttäresi on valloittava”, Mia sanoi, vilkaisten hermostuneesti jälleen keittiön suuntaan. Yashir puhui jälleen Mican kanssa, naisen mulkoillessa nyt puolestaan Miaa. Oli selvästi ollut virhe tulla tänne, mutta mistäpä he olisivat voineet tietää.

Daeron nautti läheisyydestä tyttärensä kanssa ja kehräsi tälle hiljaa hyväillen tytön poskea omallaan. Lumia vastasi kehräykseen hieman hiljaisemmin, säteilleen isälleen kiintymystä ja rauhaa, tyynnyttäen tuon mieltä äskeisen välikohtauksen jälkeen. Pieni puolimeridin yritti selvästi myös töniä isänsä ajatuksia Micalle lempeämpään suuntaan, omalta osaltaan auttaen vanhempiensa taas hetkellisesti tulehtuneita välejä. Daeron naurahti hiljaa tyttärelleen ja suukotti tuon valkeita hiuksia.
”Sä oot ihan mahdoton.” Daeron kehräsi Lumia hiljaa, hymyillen tytön silkkisiin hiuksiin.
Mian avattua suunsa, Daeron kääntyi katsomaan ovelle seisahtunutta ihmisnaista. Huokaisten hiukan hän nyökkäsi ja laski Lumian varovasti takaisin kehtoonsa. Tyttö naukaisi uudelleen, tällä kertaa selvästi tyytyväisenä ja hiukan unisenakin. Käpertyen pienelle kerälle, Lumia seurasi isänsä askelia tämän kävellessä huoneen poikki Mian luokse.
”Joo, mennään. Mäkin oon saanut aika tarpeekseeni tästä seurasta.”
Huomattuaan naisen ilmeen, Daeron seisahtui Mian eteen. Toisen kasvoille oli kirjoitettu hämmennys ja mielipahakin siitä, miten tämän kertainen visiitti oli oikein sujunut, eikä Daeron voinut ohittaa sitä reagoimatta. Hymyilen hiukan, hän nosti nosti Mian leukaa kädellään niin, että nainen katsoi häntä silmiin.
”Hei, älä huoli. Mun ja Mican välit on aina vähän tällaset...” Daeron irvisti. ”Miinus ehkä toi lähes mun murhaaminen, tosin.”

Yashir väistyi syvemmälle keittiöön puolifelician lähestyessä huoneen ovea ja jäi mulkoilemaan Dashiamia jostain keittiön ikkunan tienoilta. Daeron vastasi katseeseen vähintään yhtä murhaavasti, ennen kuin jätti nuorukaisen omaan arvoonsa.
”Mica, me mennään nyt. Kiitti vaan vieraanavarasuudesta” Daeronin äänessä läikkyi edelleen kiukku ja iva. ”Jos sä millään voisit pitää huolen siitä, ettei toi olis täällä ens kerralla kun mä tuun käymään, mä arvostaisin sitä tosi kovasti.” Puoliverinen loi uuden katseen Yashiriin, joka lupasi miehelle tapahtuvaksi pahoja asioita jos hän enää ikinä sattuisi kasvokkain puolifelician kanssa.
”Ja mun ei varmaan edes tarttis sanoa sulle, että sun on parempi pysyä ihan vitun kaukana musta ja mielellään mun tyttärestäki.” Daeronin sanat olivat pakotetun rauhalliset, tihkuen lupauksia heidän mahdollisen seuraavan kohtaamisensa äärimmäisen kivuliaasta lopusta. Luoden vielä yhden katseen paikalleen seisahtuneeseen Micaan, Daeron kääntyi kannoillaan ja asteli ulos asunnosta, keräten Mian matkalla mukaansa.

Päästyään turvallisesti ulos asuinrakennuksesta, Daeron kaivoi ajankuluksi taskustaan jälleen uuden savukkeen, sytyttäen sen sitten. Vetäen nopeat henkoset ja puhaltaen savun pois ihmisnaisesta päin, hän kääntyi katsomaan Miaan.
”Haluutko sä musta eroon tän kaiken jälkeen, vai vieläkö sä kaipaat nukkumaseuraa?” Daeron ääni oli matala ja miehen kasvot mietteliäät. Vilkaisten hetkeksi pois päin, johonkin hyvin kauas pois Daeron huokaisi ja otti uudet henkoset ennen kuin jatkoi. ”Koska mä voisin haluta seuraa, jos sua kiinostaa... Mulla on yks hyvä pullo viiniä kotona, jonka avaaminen houkuttelis mua just nyt äärettömän paljon.” Puolifelician katse oli kiinteä, kuten aina, mutta nyt miehen lehdenvihreissä silmissä häilyi myös pohjaton väsymys. Daeron ei saanut elää suhteellisen kauan ilman pahempia muistutuksia entisestä elämästään klaanissa, mutta tämä päivä oli totisesti koetellut miehen hermoja. Ihmeekseen hän huomasi kaipaavansa juttukumppania ja Mian seura tuntui enemmän kuin houkuttelevalta.
”Jos sä et siis oo jo täysin kyllätyny mun läsnäoloon?” Daeron naurahti hieman nolosti, kuin pyytäen anteeksi kaikkea draamaa, jonka ihmisnainen oli joutunut hänen vuokseen kohtaamaan.

Mia seurasi hiukan sivummalta kiivaita katseita ja sanoja, tuntien jokaisen ihokarvansa päässä ilmaan kerääntyvän myrskyn. Mia oli jo täysin valmistautunut ohjaamaan Daeronin itse ulos, mikäli mies olisi jäänyt yhtään pidemmäksi aikaa haastamaan riitaa Mican ja tuon uuden miesystävän kanssa. Onneksi puolifelicia kuitenkin päätti häipyä asunnosta täysin oma-aloitteisesti ja Mia seurasi helpotuksesta huokaisten miestä ulos. Lyhyttäkin lyhyempi kesäyö alkoi jo olla ohi ja aurinko oli jo nousemaisillaan rakennusten yläpuolelle vain hävitäkseen Korkeamman Kaupungin laattojen taakse. Nyt se kuitenkin valaisi koko kaupungin kirkkaalla valollaan, saaden rakennukset heittämään pitkät varjot heidän jalkojensa juureen. Ilmassa tuoksui sade, vaikkei laattojen alla varsinaisesti koskaan satanut - ainakaan kunnolla.

Mia veti kaupungin aamukasteista ilmaa keuhkoihinsa ja päästi sitten syvän henkäyksen, venytellen käsivarsiaan ja selkäänsä. Hän vilkaisi Daeroniin ja naurahti tuon kysymykselle.
"Ihan niin kuin voisin saada sinusta tarpeekseni näin pian näin pitkän erossaolon jälkeen", Mia sanoi, hymyillen. Hän ojensi kätensä Daeronille epäröimättä hetkeäkään. Ele oli ehkäpä hiukan latautunut kaiken tapahtuneen jäljiltä, eikä Mia voinut itselleen mitään. Sisimmässään hän edelleen kai toivoi, että voisi jotenkin pelastaa mitä pelastettavissa oli, hän halusi kuitenkin säilyttää sen mitä heillä nyt oli, eikä pilata sitä millään ylimääräisellä säätämisellä. Mia tiesi kuitenkin olevansa perimmiltään yhden miehen nainen, eikä Daeronia voinut sitoa paikoilleen, ei yhteen naiseen.

Ujuttaen sormensa Daeronin sormien lomaan nainen lähti astelemaan kosteaa katua pitkin kohti Shadow Pearlia. Lapsenomaisen ihastuksen vallassa Mia ihasteli valolätäkköä, jolta tavallinen vesilätäkkö auringonnousussa näytti. Niin ihastuksissaan Mia tuijotti katua jalkojensa alla, ettei ollenkaan tajunnut kadulle heidän eteensä ilmestynyttä nuorta miestä, joka suorastaan kimalsi auringonvalossa. Hän tajusi pysähtyä vasta kun Daeron pysähtyi ja heidän käsivarsiensa yhdistetty pituus loppui kesken. Mia vilkaisi taakseen Daeronia ja sitten eteensä, vain tajutakseen tuijottavansa uskomattoman näköistä urosta. Kyseessä oli puhdasverinen venoir ihmishahmossaan. Miehen lumivalkea iho ja verenpunaiset silmät muistuttivat Miaa Lumiasta, mutta muuten mies huokuikin vaaraa.
"Oletko sä Daeron?" Mies kysyi, jättäen Mian täysin huomiotta.

//Lyhyttä ja kakkaa!

Daeron hymyili naisen sanoille ja antoi toisen tarttua käteensä. Mian pehmeä kämmen tuntui lämpöiselta ja rauhoittavalta miehen omassa ja naisen läheisyys tyynnytti hiukan puoliverisen yhä kuohuvia tunteita. Lähtien johdattamaan Mia kohtii Shadow Pearlissa sijaitsevaa asuntoaan, Daeron veti syvän ja rauhallisen henkosen tupakastaan ja yrittii päästä irti siitä raivosta ja väkivallasta joka oli kuohahtanut hänen sisällään Mican asunnossa.

Aamunsarastus oli tosiaan upea ja astellessaan verkkaisesti ihmisnainsen vieressä Daeron nautti Kowloonissa harvinaisen kauniista ja raikkaasta aamusta. Aamukasteen raikastama ilma tuntui hyvältä hänen keuhkoissaan ja vasta uuteen päivään heräilevät kadut olivat vielä rauhalliset ja hiljaiset. Niin paljon kuin kaupungin sykkivä virta Daeronia toisiaan kutkuttikin, oli hyvä nähdä Kowloon joskus myös seesteisenä ja unisena, lähes viehättävänä.

Daeronin tarkat aistit havaitsivat heidän aamuhetkensä rikkoneen tunkeilijan ennen kuin venoir pöllähti kaksikon eteen. Puoliverisen tarkat korvat värähtivät hienoin hienoisesti rasahduksesta, jonka vieras sai aikaan sivukadulla ja Daeron seisahtui sekunnin murto-osan ennen kuin mies ilmaantui heidän eteensä. Daeron pysähtyi kuin seinään ja hänen kasvaonsa veätytyivät ärtyneeseen ilemeeseen, samalla kun puolifelician keho painui kyyryyn valmiina hyökkäykseen.
”Suksi helvettiin, mua ei vois just nyt vähempää kiinostaa mikään mitä sulla on mulle sanottavaa” Daeron murisi, miehen hännän viuhtoessa pettävän hitaasti puolelta toiselle.

Venoir näytti epäröivän hetken äkäisen vastaanoton edessä ja vaikka liskomiehen kasvot pysyivät lähes ilmeettöminä, tuo vaihtoi painoaan hienoisesti jalalta toiselle. Arvioiden sitten tehtävänsä puoliverisen varaallisuutta tärkeämmäksi, mies rykäisi hiukan ja katsoi silmät välähtäen Daeroniin.
”Mut lähetettiin lähettämään sulle viesti.” Venoir aloitti. ”Mun käskettiin sanoa että viime kertainen oli vasta alkua eikä sen äkillisen lopun tartte merkitä sitä ettei teillä oo vielä bisneksiä hoidettavana.”
Venoir ehti tuskin lopettaa lausettaan kun Daeronin suunnalta kuului raivostunut karjaisu ja puolifelicia hyppäsi miehen kimppuun paiskaten yllättyneen venoirin jaloiltaan. Lisko tömähti maahan selälleen, kolauttaen päänsä kadun kivetykseen. Daeronin nahkaisen kengän kärki seurasi pian perässä, jysähtäen voimalla venoirin palleaan.
”Mä oon niin vitun...” Daeron potkaisi uudelleen, kovemmalla voimalla. ”kyllästynyt...” uusi potku ”kuuntelemaan uhkauksia ja uhoamista tänään” Puolifelicia sähisi potkujensa välissä. Venoir yritti pystyyn ja älähti vastalauseen toisen hyökkäykselle, mutta Daeronin kyynerpää pysäytti miehen nousun alkuunsa jysähtäen voimalla liskon suomuiseen naamaan, johonkin tuon otsalohkon tienoille. Venoir lysähti takaisin maahan, ainakin pökertyneenä ellei jopa tajuttomana ja Daeron rojahti perässä miehen päälle. Jatkaen toisen naaman runtelemistä voimakkailla nyrkeillään, Daeron takoi venoiriin koko päivän agressionsa, kuvitellen liskon verisen naaman tilalle meridinien vanhoja kasvoja.
”Haistakaa te kaikki vittu.” Daeron sähisi huomaamattaan säestäen sanoja nyrkeillään.

Mia tuijotti epäluuloisena tätä uskomattoman hyvännäköistä venoiria - ihmishahmoissaan nuo osasivat olla aivan uskomattomia, vaikkeivät tosimuodossaan hääppöisiä olleetkaan - ja päästi vain pienen kirahduksen tajutessaan, että mitä tahansa venoir tekisikin, tuo saisi hyvin vihaisen puolimeridinin kimppuunsa. Jos Mia oli jotain nuoruusvuosinaan oppinut, niin sen, ettei ennestään kiukkuista Daeronia todellakaan kannattanut enää yhtään enempää ärsyttää. Kun Mia vihdoin ehti reagoida, oli jo vähän liian myöhäistä.

Daeron oli karannut venoirin päälle ja pieksi tuota nyt oikein hartiavoimin. Mia ei ollut nähnyt Daeronia varmaan ikinä niin perusteellisen vihaisena. Hän olisi voinut vannoa, että Daeron näki nyt kaiken punaisen udun läpi, mutta Mia ei epäröinyt hetkeäkään mennä noiden kahden väliin. Venoireja ei kannattanut suututtaa, koska nuo luihut paskiaiset eivät kaihtaneet mitään keinoja kostossaan.

Mia loikkasi parilla askeleella tappelupukareiden luokse ja kiskoi Daeronin irti venoirista, vaikka voimia se vaati. Daeron ei olisi varmaankaan halunnut vielä lopettaa, mutta vuosien kokemuksella Mia tiesi, ettei venoir kestäisi enää kovin montaa yhtä voimakasta iskua tuon hengen kannalta kriittisiin paikkoihin kuten päähän.
“D! Lopeta jo! Don’t shoot the messenger ja sitä rataa”, Mia sanoi, tuupaten Daeronin kauemmas miehestä. Muulla tavoin hän ei Daeronia varmaan kauemmas olisi saanutkaan, sillä pienestä ihmisnaisesta ei ollut vastustamaan huippuunsa treenattua puolifeliciaa muutoin kuin liikkeen ja sen jatkumon voimin. Daeronin lennätti kauemmas enemmänkin miehen oma liike-energia kuin Mian hartiavoimat, mutta yhtäkaikki nainen tunsi saavuttaneensa jotain saadessaan Daeronin ylipäätään lopettamaan mielettömän pieksämisensä.

Välillä Daeronia vilkuillen Mia kumartui auttamaan puolipökertyneen venoirin ylös maasta. Venoir tarttui vastahakoisesti hänen käteensä - tällaisen ylpeän kansan edustaja ei mielellään ottanut apua vastaan, varsinkaan ihmisiltä - ja antoi naisen kuvitella auttavansa hänet ylös. Mia tiesi miehen huijaavan, sillä ei tuntenut kädessään minkäänlaista nykäisyä miehen noustessa maasta. Venoir pyyhki verta kasvoiltaan ja mulkaisi silmät vihaa huokuen Daeroniin.
“Lafayetten on parasta maksaa tästä ekstraa”, venoir mutisi, ja kaivoi sitten jotain taskustaan. Mies iski lihavan muovipussukan Mian käteen.

“Mun käskettiin myös sanoa, että toivottavasti sä tykkäät tästä näytteestä ja otat sen valikoimiis. Venoirit tuntee ton tavaran jo, mutta me ei haluta olla missään tekemisissä sen jakelun kanssa. Jos sä tykkäät siitä, niin tällä kortilla”, venoir heilautti ilmassa pientä mattamustaa neliötä, jolle oli painettu kiiltävin mustin kirjaimin jotain, “on kaikki mitä sä tarvitset.” Venoir laski mustan kortin myöskin Mian käsiin ja kääntyi sitten jo lähteäkseen, mutta pysähtyi vielä, vilkaisten olkansa yli puolifeliciaan.
“Mä en tiedä kuka sut on noin suututtanut, mutta sun olis syytä vähän miettiä, kenelle sä käyt ryttyilemään”, venoir sähisi, ennen kuin katosi varjoihin lähes yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin.

Daeronin näkökenttä oli punaisen usvan sumentama, eikä puolifelician maailmassa ollut olemassa mitään muuta kuin hänen oma, roihuava raivonsa ja verinen maalitaulu, johon se kaikki juuri nyt kohdistui. Venoir muttui jokaisella iskulla hiukan veltommaksi, mutta lisko tuskin oli menettänyt tajuntaansa. Daeronia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa kuka hänen raivonsa purkautumiskohde oli tai kenen varpaille hän hyökkäyksellään oli astunut. Tällä hetkellä hän halusi vain nähdä verta ja murtuneita luita ja antaa takaisin kaksin verroin kaiken mitä oli tämän päivän aikana saanut kärsiä.

Mian riuhtominen ei aluksi tuntunut aiheuttavan juuri minkäänlaista reaktiota sähisevässä puoliverisessä, mutta ihmisnaisen keskittäessä kaiken voimansa tuon riuhtomiseen Daeron riistäytyi vihdoin irti venoirista. Horjahtaen kauemmas maassa makaavasta miehestä ja tämän viereen kyyristyneesä naisesta Daeron sylki vihaisesti, mutta jäi paikoilleen seisomaan silmät kipunoiden. Hän oli jo saanut pahimman raivonsa purettua, vaikka puolifelicia riitti kyllä energiaa yhä mielen määrin, jos lisko päättäisi tulla hakemaan lisää.

Viennan nimen kuullessaan Daeronin korvat värähtivät epäluuloisesti ja miehen irve vaihtui hiukan hillitympään ilmeeseen. Lafayetten? Viennako venoirin oli lähettänyt? Liskon laskiessa pussin Mian käsiin, Daeron astui vaistomaisesti lähemmäs naista poimiakseen nyssäkän käteensä. Venoirin ojentama kortti haihdutti kaikki puolifelician epäilykset, sillä hän tunnisti Viennan tyylikkään käyntikortin heti. Hitto. Hän oli sittenkin tainnut käyttyätyä hiukan turhan hätiköidysti.

”Ja sun kannattais miettiä kaks kertaa kenet yllätät tyhjillä kaduilla.” Daeron murisi vastaukseksi venoirin sanoille. Liskomies saisi kiittää onneaan, ettei ollut päätynyt pahempaan kuntoon. Sen verran epämääräisesti toinen oli aluksi asiansa esittänyt. Daeron ei periaatteessa juurikaan pelännyt venoireja, koska joutui heidän kanssaan tekemisiin aina silloin tällöin työnsä puolesta. Puolifeliciakaan ei kuitenkaan ollut niin hullu, että olisi alkanut uhoamaan liskokansan edustajille ilman pätevää syytä tai muutoin leikkinyt hengellään.

Daeron poimi käyntikortin ja pussukan nopeasti Mian kädestä, vilkaisten pussin sisältöä nopeasti. Puoliverisen kulmakarva kohosi kiinnostuneesti jauheen hiukan punaiseen vivahtalle, helmiäsmäiselle hohteelle, mutta mies sujautti pussin takkinsa sisään. Oikoen vaatekappaletta kädellään ja pudistaen siitä olematonta pölyä, Daeron poimi taskustaan uuden savukkeen ja sytytti sen. Katsoen Mian katseella, joka olisi voinut olla lähes nolo ja anteeksipyytävä jos Daeron ei olisi ollut Daeron, puolifelicia odotti naisen reaktiota.
”Sori, toi tais lähteä vähän kädestä.” Daeron hymähti, puhaltaen savua ulos sieraimistaan.

Mia seurasi parin askeleen päästä Daeronin ilmeen ja asennon vaihtumista kun venoir mainitsi Lafayetten. Selkeästi tuo nainen oli Daeronille enemmänkin kuin vain liiketuttava, sen verran kiihkeästi mies takertui tuon nimeen. Mia otti varovaisen askelen lähemmäs Daeronia ja kurkisti tuon kaappaamaan pussukkaan, josta kohosi viekoitteleva mausteiden ja savustettujen kukkien tuoksu. Daeronin sormien välissä kiiltävä käyntikortti oli sekin mielenkiintoinen, mutta helmenhohtoinen pulveri vei ylivoimaisen voiton. Mia oli jo ottamaisillaan toisenkin askeleen, ehkä nuuskaistakseen hiukan paremmin tuota jauhetta, mutta Daeron herätti naisen lumouksestaan avaamalla suunsa.

“M.. Mitä? Ai! Ei, kyllä minä ymmärrän.” Mia pudisteli päätään kuin ravistaakseen vimeisetkin lumouksen rippeet yltään. Mitä ikinä tuo aine olikin, se oli todella vaarallista. Mia kohotti Daeroniin läpitunkevan, tutkivan katseen. Kuka hitto Vienna Lafayette oikein oli, ja miksi nainen lähetti Daeronille aineita, jotka vaikuttivat ihmisiin kuin hunaja karhuihin? Mian makunystyröissä tuntui herkullinen, hiukan pistelevä mausteiden maku ja tuon nenäonteloissa pyöri yhä savun ja kukkien kirpakan makea tuoksu.

“Kuule... pitäisiköhän meidän ottaa taksi? Minä... En usko että jaksan kävellä enää kovin pitkää matkaa tänään. Minulla on aika pitkä päivä takanani”, Mia ehdotti, pahoittelevasti. Hän työnsi kätensä laukkuunsa ja kalasteli kommunikaattoriaan, huomaten käsiensä tärisevän hallitsemattomasti. Mitä tuo aine ikinä olikaan, Miaan se oli vaikuttanut joko poikkeuksellisen vahvasti tai sitten kyseessä oli jokin ihmisille räätälöity huume, joka valtasi aistit ja alisti vapaan tahdon pelkällä olemassaolollaan. Vähän kuin raaka magia, nyt kun Mia tarkemmin asiaa ajatteli. Daeroniin tuo aine ei kuitenkaan näyttänyt juuri vaikuttavan, vaikka mies poikkeuksellisen allerginen magialle olikin. Mia onnistui vihdoin saamaan kommunikaattorinsa hyppysiinsä ja asetti sen korvalleen. Kommunikaattorista lähti hiljainen sähköinen surina sen reagoidessa Mian kehon sähköimpulsseihin.

“Taksi”, Mia sanoi yksinkertaisesti. Nykyteknologia oli päätähuimaavan kehittynyttä. Kommunikaattorin oma paikannin toimi osoitetietoina ja Mia saattoi turvallisin mielin irrottaa laitteen korvaltaan. Hän kääntyi katsomaan jälleen Daeronia.
“Kuule, D... Kuka se Vienna oikein on? Miksi.. mitä.. äh”, Mia huokaisi, pudistaen päätään ja katsoen kengänkärkiinsä. Hän ei halunnut kuulostaa mustasukkaiselta ämmältä, mutta häntä ärsytti, että Viennalla oli tällainen ase käytössään - tuskin naisen tietämättä. Ja kun Vienna vielä selvästi oli harvinaisen hyvää pataa Daeronin kanssa... no, mitä tässä nainen muuta voi kuin olla hiukan kateellinen?

Daeronin mielestä pussin sisältö oli kadonnut lähes samalla hetkellä kun nyssäkkä oli sujahtanut puoliverisen taskuun, mutta Mian reaktio sai miehen vikaisemaan ensin naisen kasvoja ja sitten povitaskussaan painavaa pakettia. Aine taisi olla näyte uuden uutukaisesta kemiasta, jota Kowloonin rikkaimpien huumepomojen kemistien oli huhuttu kehittävän. Uusi aine nostaisi käyttökokemuksen ja addiktion aivan uusille asteille, vedoten ihmisrodun keskushermostoon jo pelkästään tuoksullaan ja näin ollen ihmisille lähes tulkoon täysin vastustamaton. Näin ollen sitä välittävät ammattilaiset käärisivät paremmat voitot entistä pahempaan koukkuun hairahtaneilta asiakkailtaan ja ihmisten asema Kowloonin huumepiireissä olisi automaattisesti astetta heikompi. Daeron ymmärsi kyllä hyvin, miksi Vienna olisi halunnut lähettää paketin juuri hänelle tai käyttää venoiria kuriirina.

Daeron haistoi kyllä aineen mausteisen aromin, mutta sekaveriseen mieheen se ei vaikuttanut sen ihmeemmin. Mia näytti kuitenkin olevan täysin pulverin lumoissa ja puolifelicia tarkkaili naisen unen omaista käytöstä hetken puoliksi kiinostuneena, puoliksi huvittuneena. Hän ei päästäisi toista niin lähelle pussia, että aineesta olisi Mialle mitään varsinaista vaaraa, mutta ammattilaisena Daeronia kiehtoi kovasti, kuinka helposti jauhe valtasi näinkin selväpäisen ja selvää elämää viettävän naisen mielen. Mies nyökkäsi hiukan pökertyneen oloisen naisen sanoille ja antoi Mian tilata taksin.

Odottaessaan, että nainen sai tilauksen hoidettua Daeron poltteli savukettaan rennosti, kehitellen mielessään suunnitelmia käsiinsä pudotetun kultakimpaleen varalle. Venoirin höykyttäminen oli selvästi rentouttanut puolifeliciaa ja saanut tämän unohtamaan tuon tuostakin tielleen tänään tupsahtaneet meridinit edes hetkeksi. Mian kysymys sai Daeronin heräämään mietteistään ja vilkaisemaan naista hiukan syrjäkarein, kasvoillaan mietteliäs ilme. Ennen kuin vastasi toisen kysymykseen, puolifelicia nakkasi tumppinsa maahan ja hieroi sen sammuksiin kenkänsä kannalla, antaen naisen kysymyksen roikkua laiskasti ilmassa.
”Vienna on mun liiketuttu.” Daeron työnsi kätensä farkkujensa taskuun. ”Sen enempää mä en oikein voi sulle kertoa. Arkaluontoset bisnekset ja silleen. ” Mies kohautti olkiaan. Hänellä ei ollut aikomustakaan eritellä suhdettaan Viennaan sen tarkemmin edes Mialle, varsinkin kun puoliverinen oli itsekin hiukan epätietoinen siitä, millainen suhde hänen itsensä ja ihmisnaisen välillä todella vallitsi kaiken tapahtuneen jälkeen. Asiasta pitäisi ottaa pikinmiten selvää. Enempää Daeron ei ehtinyt selitellä, ennen kuin taksi kääntyi kadun kulmasta ja seisahtui heidän eteensä. Daeron avasi Mialle oven ja kipusi sitten itse perässä auton takapenkille.

”Katu 34679, alue 364” Daeron lausui tottuneesta taksikuskille, samalla kun rentoutui penkillä mukavampaan asentoon. Pitäen silmällä vieressään istuvaa naista, joka näytti edelleen kamppailevan Daeronin taskussa lepäävän pulverin vaikutuksen kanssa, Daeron vilkaisi syrjäsilmällään ikkunan ohi viliseviä Shadow Pearlin katuja. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä Mia ajattelisi hänen meridin vaikutteisesta, äärimmäisen ylellisestä poikamiesboksistaan ja huomasi yllätyksekseen jännittävänsä naisen reaktiota hiukan.

Mian oli vaikeaa karistaa aineen vaikutusta elimistöstään ja tuntui, että se oli vallannut hänen ajatuksensakin. Vaikka Mia yritti ohjata mielensä muihin suuntiin, se palasi aina vain tuohon ihanaan savustettujen kukkien ja mausteiden tuoksuun, saaden veden kohoamaan hänen kielelleen ja sumentaen hänen korvansa kaikelta muulta kutsuvalla laulullaan. Mia peitti korvansa käsillään päästäkseen tuosta huminasta, mutta vei aikaa ennen kuin nainen todella pääsi irti pulverin vaikutuksesta. Hän loi pelästyneen katseen Daeroniin, tuntien samalla himoa käydä miehen kimppuun ja riistää tuo ihana ihmeaine miehen taskusta.

Taksin saapuessa Mia oli saanut itsensä kerättyä edes jotenkin, ja nainen asettui yhä hiukan hämillään takapenkille istumaan Daeronin viereen. Mia vilkaisi varovaisesti Daeroniin, mutta miehen mietteliäästi puolitankoon painuneet korvat ja ulos suunnattu tuijotus puhuivat selkeää kieltä käskien naista olemaan häiritsemättä. Miakin suuntasi katseensa ikkunasta ulos, mutta hajamielisesti, juurikaan kiinnittämättä huomiota ohi vilahteleviin maisemiin. Kowloonin autoliikenne oli harvaa, ja koostui lähinnä takseista lähestulkoon kaikkialla, ehkä Shadow Pearlia lukuunottamatta.

Taksin ajettua viitisen minuuttia halki oranssina hohtavan, koko ajan mustemmaksi muuttuvan kaupungin halki Mia ojensi kätensä ja ujutti sormensa varovaisesti Daeronin käteen, katsomatta mieheen. Kuinka hän olisi voinut kohdata Daeronin katseen nyt, kun mies oli kohdannut vaimokkeensa ja tyttärensä, saanut muistutuksen siitä, mitä voisi saada. Mia tiesi ettei voinut kilpailla miehen oman lihan ja veren kanssa eikä hän oikeastaan halunnutkaan. Hän halusi vain saada takaisin edes palan siitä, mikä oli joskus muodostanut niin suuren osan hänen elämäänsä. Daeron ei vain ollut enää se sama kissanpoika joka oli orpona rantautunut heidän ovelleen, eikä Mia ollut enää se sama naiivi ihmislapsi, joka oli pystynyt jättämään täysin huomiotta asiat, joita muut eivät halunneet hänen huomaavan. Ehkä Daeron vetäisi kätensä pois ja ilmaisisi sillä tavoin, että mitä ikinä aiemmin olikaan tapahtunut oli ollut kaikki mitä Mia mieheltä ikinä saisi. Niin paljon kuin Miaa hävettikin se myöntää, hän edelleen toivoi että Daeron ottaisi hänet omakseen edes yhdeksi yöksi.

Daeron tarttui hajamielisesti Mian penkillä lepäävään käteen katsomatta kuitenkaan naiseen. Miehen sormet piirtelivät laiskoja kuviota toisen kämmeneen, samalla kun puolifelician vihreät silmät seurasivat edelleen ohi hujahtavia rakennuksia. Mia tuntui vaipuvan jälleen johonkin kuume- ja unihorteisiin ajatuksiinsa. Kun taksi sitten seisahtui Daeronin kotitalon eteen, puolifelicia irrotti kätensä toisen otteesta ja kohotti sen naisen kasvojen eteen, napsauttaen sormiaan.
”Herätys, me ollaan täällä.” Puoliverinen virnisti. Hän maksoi taksikuskille tapansa mukaan käteisellä ja liukui sitten ulos autosta.

Naisen seurattua perässä, Daeron veti Mian tottuneella, rennolla liikkeellä itseensä kiinni. Puolifelician silmissä tanssi nauru kun hän katsoi toisen pökertyineisiin ja yllättyneisiin kasvoihin.
”Zisshoy tossa” Daeron nyökkäsi kohti lasiovien toisella puolella seisoskelevaa, miehenmuotoista lihasmassaa kohti ”ei kysele kauheesti jos mulla on naisseuraa, kunhan se on tietynlaista naisseuraa.” Daeron virnisti pahoittelevasti ”Mutta kaikki muut kun mun miehisiä tarpeita koskevat sosiaaliset vierailut se kokee tarpeelliseksi raportoida mun pomolle, joten sua ei varmaan haittaa jos tää vierailu menee sen silmissä yksityisen puolelle?” Kietoen käsivartensa ja häntänsä Mian vyötärön ympärille, Daeron johdatti naisen automaattisesti avautuvien lasiovien läpi.
”Myöhänen ilta vai aikanen aamu, Zisshoy?” Daeron virnisti venoirilta näyttävälle miehelle. Lihaskimppu loi kissamiehelle kuivan ja ilottoman hymyn nyökättyään tervehdykseksi.
”Aikainen aamu herra Gwaval, toisin kuin teillä?”
Daeron nauroi hiukan humaltuneen kuuloisesti.
”Joo, tänään meni vähän pitkäks. Mua ei varmaan näy vähään aikaan... Enkä mä ota vieraita” Puolifelicia nyökkäsi päätään Mian suuntaan ja iski silmää turvamiehelle. Liskomainen mies nyökkäsi uudelleen ja seurasi katsellaan, kun puolifelicia saatteli seuralaisensa hissiin.

Hissin ovien sulkeuduttua Daeron irrotti otteensa naisesta ja siirtyi sulavasti näppäilemään ovikoodin hissin kosketusnäyttöön. Kone hurahti liikkeelle, eikä kestänyt kauankaan kun hissi jo pysähtyikin Daeronin asuttamaan kerrokseen. Aurikojen viimeiset, viipyilevät säteet valaisivat huonetta seinän kokoisen ikkunan läpi ja niiden mukanaan tuoma lämpö sai Daeronin hymyilemään mielihyvästä kuin kotikissa, joka oli löytänyt aurinkoisen paikan ikkunan ääreltä. Kääntyen katsomaan perässään seuraavaa naista, Daeron seisahtui maisemaikkunansa eteen niin, että Kowloon muodosti puolifelician taakse teräksisen taustakuvan, jota viimeiset kultaiset säteet vielä hyväilivät.
”Sori tosta teatterista tuolla alhaalla. Eihän sua haitannu?” Daeron astahti lähemmäs ihmisnaista ja pyyhkäisi tuon kasvoille karanneen hiussuortuvan takaisin siron korvan taakse.

Aivan kuin muistaen äkkiä jotain tärkeää, Daeron kavahti kauemmas Miasta ja astahti kohti olohuoneeseensa vievää käytävää.
”Oota hetki, mä käyn pistämässä tän tavaran johonkin vähän turvallisempaan paikkaan.” Mies taputti povitaskuaan. ”Mee sä vaikka olohuoneeseen, se on tossa oikeella.” Daeron vilkaisi naista mittailevasti hiustensa lomasta ja katosi sitten käytävään piilottamaan aarrettaan.

Mia tunsi pienen lämpöisen pallon rinnassaan, tuntiessaan Daeronin sormenpäät ihollaan. Ainakaan Daeron ei ollut hylkäämässä ihan heti, ja se riitti. Ainakin toistaiseksi. Vei hetken Mian tokkuraisen mielen ymmärtää, että Daeron aikoi esitellä hänet tuolle ovimiehen körmylle maksullisena naisena, mutta kun Mia vihdoin käsitti missä mentiin, oli jo liian myöhäistä protestoida. Kiltisti nainen taipui vasten puolifelician lihaksikasta vartaloa. Onneksi pulverin huumaava vaikutus yhä vaikutti ja sai naisen askelluksen ehkä näyttämään juuri siltä miltä pitikin - halvalta ja sekavalta. Miaa hävetti se millaiseen tilaan hän oli itsensä päästänyt, muttei juuri nyt mahtanut itselleen mitään. Hänet oli vallannut paitsi Daeronin hallussaan pitämä muotihuume, myös voitonriemu siitä, että Daeron oli adoptoinut hänet kainaloonsa, niin katoavaista kuin tämä onni olikin. Pitkän kuivan kauden jälkeen, unettomien öiden ja yksinäisyyttään itkettyjen päivien perään tällainen huumaava onni oli viedä naisen mennessään.

Mia seurasi Daeronia kiltisti katse maahan painettuna hissiin. Nainen nojasi hissin peiliseinään, taivuttaen päänsä niin, että tuon takaraivo kosketti viileää lasia. Viileys teki ajatuksille hyvää ja selvitti hiukan naisen päätä. Hyvä niin, sillä Daeronin asunto salpasi naisen hengen. Näkymä Daeronin asunnon ikkunasta oli uskomaton, ja kun aamuauringon viimeiset oranssihtavat säikeet kimaltelivat kaikilla mahdollisilla pinnoilla, näytti Daeronin asunto aivan siltä kuin se olisi vastikään teleportattu punaiselta hiekalta, jolle Daeronkin joskus aikoinaan syntyi. Mia ei hetkeen pystynyt liikkumaan, kunhan tuijotti rakennusten lomitse merelle päin, vaikkei vettä ihan tänne saakka nähnytkään. Mia osasi kuitenkin kuvitella sen, kullanhohtoisine aaltoineen. Mia päästi huuliltaan pienen äännähdyksen ja käänsi sitten katseensa Daeroniin miehen puhuessa.
“Ei, ei haitannut”, Mia mutisi, pyyhkäisten hämillisenä hameensa punaista helmaa. Mia etsi katseellaan jotain mistä ottaa tukea riisuessaan kengät. Kun mitään ei siihen hätään löytynyt, Mia päätyi tasapainottelemaan yhdellä jalalla riisuessaan saappaansa. Hän jätti ne seinänvierustalle siistiin riviin, nyökäyttäen pienesti päätään vastaukseksi Daeronille, joka pian katosikin kätkemään uuden ihmeaineen jonnekin asuntonsa syövereihin. Mia yritti hetken kuikuilla paikkaa, johon D aineen piilotti - ihan vain mielenkiinnosta - mutta antoi sitten periksi ja etsi katseellaan istumapaikkaa.

Mia asteli hiljaisin askelin halki pehmoisen maton Daeronin sohvan luokse ja istahti sille pyyhkäisten hameen suoraksi reisiensä alla. Tuntui oudolta olla Daeronin kodissa. Silloin kun he olivat viimeksi olleet näin läheisissä väleissä Daeron oli asunnut pienessä kopissa ja pitänyt vähäisiä tavaroitaan pahvilaatikoissa. Nyt tuo asui asunnossa, joka olisi saanut kenet tahansa kateelliseksi, etenkin jos piti aavikkokansan tyylistä sisustaa. Mia nojasi taaksepäin, upoten sohvan pehmoiseen selkänojaan. Naisen pitkät mustat hiukset valuivat tuon rinnan yli tuulen tuivertamina ja kiharalle taipuneina. Silmät painuivat väkisinkin kiinni mukavalla, turvallisella sohvalla. Mia veti jalkansa kiinni rintaansa ja käpertyi pienelle sykkyrälle.

Daeron asteli äänettömästi olohuoneen ohi käytävän perällä olevalle ovelle, jonka tumma pinta sulautui lähes näkymättömäksi käytävän hämärässä. Hän painoi kätensä oven viileälle pinnalle ja puujäljitelmään ohjelmoidut infrasäteet lukivat puolifelician kämmen uurteet, päästäen miehen sisälle pieneen, vaatehuonetta muistuttavaan koppiin. Huoneen seiniä reunustavat hyllyt olivat kuitenkin täynnä kaikkea muuta kuin vaatekappaleita; erilaiset purkit, putkilot ja siististi sidotut nyssäkät olivat vallanneet lähes jokaisen hyllysentin ja huoneen seinää vasten asetettu puinen lipastokin oli peittynyt muovipusseilla. Pöydän keskellä oli vanhanaikainen, pronssinen kirjevaaka jonka sisään oli rakennettu sadasosamillintarkkuiset vaaka-anturit. Daeron kaivoi hämärässä himmeästi kimmaltavan jauhepussin povitaskustaan ja tutkaili hetken sen koostumusta. Puoliverisen huulille levisi pimeässä näkymätön hymy ja mies nakkasi nyssäkän vaa’an viereen pöydälle odottamaan jatkokäsittelyä. Sitten hän astui ulos huoneesta, vetäen oven tiukasti kiinni perässään kuunnellen turvalukon rauhoittavaa naksahdusta. Daeronin varastossa oli tuhansien, ellei satojen tuhansien puntien arvosta tavaraa, eikä hän ottanut sen suhteen mitään riskejä.

Daeron koukkasi keittiön kautta matkalla olohuoneseen ja poimi mukaansa hyllystä pullon viiniä ja kaksi lasia. Hän avasi jääkaappinsa, jonka surullinen sisältö koostui lähinnä mineraalivedestä, oluesta ja raa’asta lihasta. Puolifelicia valikoi käteensä pullon mineeralivettä, tyhjensi sen yhdellä kulauksella ja kolautti sitten jääkaapin kiinni. Hyräillen hiljalleen askeltensa tahtiin Daeron suuntasi olohuoneeseensa, jossa ihmisnainen odotti.

Kun hän vihdoin saapui laiskanlinnaansa, puoliverinen löysi Mian sykertyneenä sohvalleen. Huvittunut hymy levisi Daeron kasvoille ja tämä kilautti lasit ja pullon tummasävyiselle kahvipöydälle hiukan turhankin äänekkäästi, varmistaen että toinen heräisi jos nainen nuokkuisi puoliunessa. Itse hän riisui nahkatakkinsa, heitti sen tuolinselkämykselle ja istuutui pyödän vieressä lattialla lepäävälle muhkealle lepotyynylle.
”Onko sulla jo parempi olo? Toi kama on aika hullua tavaraa...” Daeron vilkaisi naista samalla kun avasi viinipullon ja kaatoi molemmat lasit puolilleen tummanpuhuvaa nestettä. Nostaen oman lasinsa vasten olohuoneen katossa himmeää, lämmintä valoa hohkaavaa suurikokoista metallilyhtyä, Daeron käänteli lasia ja sen sisältöä tutkien juoman luumunpunaisia vivahteita.
”Mun ei kyllä tee enää mieli tyhjentää tätä pulloa kertaheitolla kurkustani alas, mikä on varmaan vaan hyvä.” Puolifelicia hymähti ja katsoi naiseen. ”Mut kippis nyt kumminki.” Hän kohotti lasinsa kohtaamaan naisen oman.

//Sori, tuli lyhykäinen...

Jos Mia olikin saattanut torkahtaa hetkeksi, hän säpsähti hereille Daeronin iskiessä lasit pöytään. Mia katsoi hetken hämillään ympärilleen, miettien miks yhtenä hetkenä oli ollut suuressa kirkasvärisessä puistossa, ja nyt hän olikin taas tässä sohvalla. Kesti hetken ennen kuin Mia tajusi nähneensä unta, mutta sitten nainen punastuikin helakasti.
“Wow, Daeron”, Mia sanoi hiljaa, hieraisten kasvojaan ja laskien jalkansa jälleen lattialle. Liian mukava asento vaivuttaisi hänet vain uudestaan uneen - he kun eivät olleet nukkuneet koko yönä - joten parempi vaihtoehto oli istua epämukavasti aivan istuimen reunalla.

Mia tarttui hanakasti miehen hänelle tarjoamaan lasiin ja kilautti sen kevyesti vasten miehen lasia.
“Se on oikein hyvä”, Mia sanoi, siemaisten sitten viiniään. Hän tiesi, että nälkäisenä ja väsyneenä oli poikkeuksellisen altis alkoholin vaikutuksille, puhumattakaan sen mysteerijauheen aiheuttamasta henkisestä huteruudesta.
“Tiedänpähän ainakin, ettei sinua ota enää ainakaan ihan niin rankasti kupoliin”, Mia sanoi hymyillen, siemaisten viiniään uudemman kerran. Sitten tuo hiukan unisilmäinen nainen laski lasinsa pöydälle, siirtyen hiukan lähemmäs Daeronia. Vaikkei sitä ehkä ulospäin huomannut, Mian sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä mitä oikein oli tekemässä, mutta jo viinin hedelmäinen tuoksu oli saanut hänet humalaan. Kevyesti pakottaen Mia siirsi Daeronin käden niin, että pääsi käpertymään miehen kainaloon.

“Kyllähän sinä ymmärsit, mitä ajoin takaa sillä kysymyksellä Viennasta”, Mia kuiskasi, nypertäen Daeronin paitaa. Se ei oikeastaan ollut kysymys, eikä Mia odottanut saavansa minkäänlaista jatkoselitystä. Daeronin asiat olivat miehen asioita, eikä Mia oikeastaan tarvinnut himoitsemaansa tietoa mihinkään. Nainen kohotti kätensä toisen paidalta ja kosketti tuon paidankaulusta, hipaisten vahingossa myös miehen kaulan ihoa.
“D...” Mia kuiskasi, kääntäen kasvojaan kohti Daeronia.

Daeronin korvat värähtivät hienoisesti, kuin kuullen naisen sydämmen sykkeen jollain luonnottomalla tavalla. Miehen vihreissä silmissä läikehti olohuoneen himmeässä valossa lievä yllätys ja ehkä huolikin. Hän ei ollut halunnut saattaa Miaa jo toistamiseen sellaiseen tilaan, jossa ei voinut olla varma että nainen toimi täysin parhaan harkintakykynsä mukaan eikä katuisi sanojaan tai tekojaan myöhemmin. Hän päästi toisen luikertamaan kylkeensa ja tunnusteli kehollaan viereensä käpertyneen naisen sydämen sykettä ja tuon rintakehän kiihtynyttä kohoilua. Mia oli aina ollut hyvä peittämään tunteensa, mutta nyt, varsinkin kun ihmisnainen olin näin yliväsynyt, tämän keho petti tuon kiihtyneen tilan puoliverisen teräville metsästäjän vaistoille.

Mian sanat saivat puolifelician liikahtamaan vaivautuneesti. Vienna ei ollut sellainen asia, joka Daeronin mielestä kuului hänen ja Mian välisiin keskusteluihin, varsinkin kun aina niin isosiskomaisesti käyttäytynyt nainen joka yleensä oli vain kiusoitellut ja rohkaissut Daeronia tämän ihastusten suhteen näytti nyt osoittavan huolestuttavia mustasukkaisuuden oireita. Puolifelicia pyöritteli vastausta kielensä kärjellä, keksimättä kuitenkaan mitään järkevää sanottavaa aiheesta. Mian sormien hipaisu Daeronin kaulalla sai kuitenkin miehen kehon sähköistymään ja tämän katsahtamaan alas naiseen.

Daeronin ele toi miehen huulet vain millimetrien päähän naisen omista ja hän tunsi Mian pehmeän, lämpöisen ja hiukan hedelmien tuoksuisen hengityksen kasvoillaan. Katsoen naisen utuisiin silmiin omilla kissamaisilla pupilleillaan, joihin unenpuute ei ollut näyttänyt vaikuttavan vähääkään, Daeron liikautti kehoaan niin, että naisen rinnat painuivat vasten puoliverisen omaa, jäntevää rintakehää.
”Mia.” Daeron kuiskasi, hengittäen sanat toisen huulille. ”Mitä sä haluat musta?” Daeronin ääni oli pehmeä ja rauhallinen ja miehen silmät uteliaat. Totta kai hän ymmärsi naisen lähettämät singaalit, mutta heidän aikaisemman yhteisen hetkensä jälkeenkin ne tuntuivat niin kiihottavain vierailta kun kyseessä oli Mia. Hän ei halunnut tehdä ensimmäistä elettä, ei pakottaa naista mihinkään tai edes viekotella toista johonkin, mitä tämä katuisi myöhemmin.

Mia päästi pienen henkäyksen Daeronin vetäessä hänet kiinni tuon kuumaan vartaloon. Mian pitkäripsiset silmät painuivat puoliksi kiinni naisen tarkastellessa nyt lähietäisyydeltä Daeronin kasvojen yksityiskohtia. Hän tunsi sieraimissaan Daeronin tuoksun, ja vaikka taustalla yhä edelleen kummitteli sen huumeen aromikas tuoksu, oli Daeron nyt selvästi kahdesta voimakkaampi. Mia kohotti kätensä Daeronin poskelle, sivellen peukalollaan miehen kasvojen ihoa ja nenän sivua. Mia avasi suunsa sanoakseen jotain, vastatakseen jotain järkevää mutta naisenvaisto vei voiton ja tuo painoi huulensa rajusti vasten Daeronin huulia, napaten hampaillaan kiinni miehen alahuulesta ja näykkäisten.

Mialla ei ollut hajuakaan siitä, mitä oli oikein tekemässä, mutta ainakaan Lee ei ollut näkemässä. Daeron ei ollut onneksi Leen muistolle pyhitettyä alttaria nähnyt, mutta Mia olisi kuitenkin ollut sen olemassaolosta kiusallisen tietoinen. Nyt hän ei olisi voinut vähempää välittää. Daeron oli palannut hänen elämäänsä ja tuonut tullessaan edes hetkellisen avun siihen kipuun ja tuskaan jota Mia oli sisällään kantanut.

Mia nousi istumaan Daeronin syliin, sujauttaen paidan päänsä ylitse ja tipauttaen sen heidän viereensä sohvalle. Paita vei mennessään hiuspannan ja Mian tuuheat mustat hiukset valahtivat näin kiltille tytölle epäominaisen seksikkäinä naisen kasvoille. Mian rinnat olivat turvallisesti valkeiden pitsiliivien suojissa, viimeisten auringonsäteiden kullatessa naisen ihoa.
“D”, Mia huokaisi vasten miehen suuta, nautiskellen tuon lyhyestä lempinimestä. Mia kohotti molemmat kätensä puolifelician poskille ja suuteli tuota uudestaan.
“Turvaa”, Mia sanoi, “helpotusta, edes vähän. Anna minulle tämä, ja jätän sinut rauhaan”, Mia supatti hätäisesti, punainen hame polvien yli nousseena. Mia tarttui Daeronin käteen ja laski sen reidelleen.

Mian suudelma ei yllättänyt puolifeliciaa, mutta sen rajuus sai Daeronin hetkeksi pois tasapanoista. Vastaten toisen kiihkoon samalla mitalla Daeronin terävät kulmahampaat näykkivät ihmisnaisen huulia, luultavasti aiheuttaen toiselle melkoista kipua. Puolifelician koko keho värähti mielihyvästä ja kiihkosta kun hän maistoi toisen veren tuon huulilla ja Daeronin kurkusta pääsi matala, mielihyvän urhadus.

Daeron auttoi naisen syliinsä ja veti tuon tiiviimmin itseään vasten, kietoen kätensä hyväilemään Mian selän silkkistä ihoa. Puoliverinen suuteli naista kiihkeästi ja miehen kädet vaeltelivat, aivan kuin ahnehtien toisen vartaloa enemmän ja enemmän jokaisella kosketuksella. Daeron tunsi hengityksensä tihentyvän ja tunsi kalunsa kovettuvan lähes kivuaalisti sylissään istuvaa naista vasten. Hän halusi repiä ne vähätkin vaatekappaleet, jotka heidät vielä erottivat pois ja omistaa naisen kokonaan, kiihkeästi ja väkivaltaisesti.

Vasta Mian tartuttua Daeronin kasvoihin ja haettua miehen silmät omiinsa puolifelicia tuntui muistavan kuka hänen sylissään istui. Vetäytyen hiukan huohottaen irti naisen suudelmasta, Daeron lepuutti päätään vasten toisen otsaa, kuunnellen Mian supatusta. Hän ei voinut estää huulilleen pyrkivää hymyä.
”Mä en halua koskaan susta eroon tai että sä jätät mut rauhaan.” Daeron kehräsi kuiskaten vasten Mian huulia niitä koskettamatta. Hänen kätensä hyväili naisen reittä, etsiytyen lähes vaativasti aina vain ylemmäs ja ylemmäs kohti naisen haaroväliä.

Kiepauttaen naisen syliinsä, Daeron kantoi tuon makuhuoneeseensa, suudellen samalla toista kiihkeästi. Hän laski Mian sängylleen, työntyen itse naisen päälle, suudellen tätä vaativammin, kipeästi, aivan kuin jokin voima olisi jälleen ottanut puolifelician valtaansa. Kuin pakottautuen Daeron kuitenkin irrottautui naisesta, sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Sitten hän räväytti silmänsä auki ja lukitsi ne Mian omiin.
”Mia, mä en haluu satuttaa sua. Mä ikinä anna itteleni anteeks jos mä teen niin.”
Naisen vastustelu sai puolifelician ravistamaan turhautuneesti päätään.
”Sä et käsitä millanen... mä voin olla. Mä oon tottunut ihan erilaisiin naisiin kun sä...” Daeron nosti kätensä toisen poskelle. ”Enkä mä haluu kohdella sua niin kun niitä.” Kurottautuen naisen yli alas pyöreän sänkynsä viereiselle lattialle, Daeron poimi jostain kaksi pitkää, silkkistä liinaa. Vastaten toisen kysyvään katseeseen, hän laski liinat naisen käden viereen sängylle ja katsoi taas tuota silmiin.
”Sido mut kiinni. Mun ranteet. Silleen mä en pääse satuttamaan sua. Ainakaan kovin pahasti.”

Mia henkäisi ihastuksesta Daeronin poimiessa hänet syliinsä niin kuin hän ei olisi painanut yhtikäs mitään. Nainen kietoi käsivartensa toisen kaulaan, painaen otsansa vasten Daeronin ohimoa. Jos Mia olisi ollut felicia, hän olisi taatusti kehrännyt nyt. Hän oli saanut kaiken mitä oli halunnutkin, eikä hänen sumuisissa aivoissaan juuri nyt ollut tilaa ajatella seurauksia.

Tuntiessaan lakanoiden sileän viileyden ihollaan Mian huulille kohosi väkisinkin hymy, joka kertoi kiertelemättä kuinka paljon nainen saamastaan huomiosta nautti. Daeronin kuuma vartalo reisiensä välissä Mia sulki silmänsä ja keskittyi täysin ottamaan kaiken mahdollisen irti miehestä.
Mia raotti raskaiksi muuttuneita luomiaan Daeronin äänen tunkeutuessa hänen himon hämärtämään tajuntaansa.
“Mitä.. Voi D”, Mia henkäisi, pudistaen raukeasti päätään. Hän ei juuri nyt pelännyt ruumiillisia vahinkoja, mutta Daeronin osoittama huoli hänen hyvinvoinnistaan oli yhtä kaikki Mian mielestä jotenkin hellyyttävää. Nainen kuitenkin heräsi horroksestaan täysin Daeronin noustessa sängyltä nappaamaan pari huivia, jotka tuo ojensi sitten Mialle. Tuon kasvoille nousi kujeileva hymy joka ei voinut olla peräisin naisen alkuperäisestä repertuaarista.
“Vai niin”, Mia kuiskasi, sivellen toisella huiveista poskeaan leikkisä ilme silmissään.

Mia tarttui Daronin paidan helmaan, kuljettaen sen sormenpäillään ylös tuon ihoa, työntäen paidan sitten Daeronin avustuksella miehen pään yli. Mia sipaisi toista Daeronin kolmionmuotoista korvaa, ihmetellen sen silkkistä karvapeitettä, ennen kuin sitten puski tuon makuulle. Nainen kohottautui istumaan jälleen Daeronin ylle, kumartuen suutelemaan miestä, pitkään ja syvään. Hän piirsi huiveilla viivoja Daeronin käsivarsien iholle, tarttuen sitten tuota molemmista ranteista. Hän kietoi molemmat huivit yhteen tuotujen ranteiden ympärille, tehden helpon, mutta pitävän solmun. Mia painoi Daeronin yhteensidotut kädet omiensa alle, hieroen lantiotaan vasten miehen yhä housujen peittämiä nivusia. Hän tunsi Daeronin sykkivän himon vasten herkkää lihaansa ja hymyili. Tällaista valtaa hän ei ollut hetkeen tuntenut ja yliväsyneessä mielessään Mia näki tilanteen ehkäpä korostetun selvästi.

Mia liukui alas pitkin Daeronin vartaloa, päästäen irti tuon käsistä. Hän avasi hampaillaan miehen farkkujen napin, avittaen vetoketjua sitten sormillaan. Mia laskeutui sängystä kiskoen Daeronin housut mukanaan. Hän tiputti housut kädestään ja vei sormensa oman hameensa vyötärönauhalle, liu’uttaen sormenpäitään pitkin silkkiä. Mia heilautti hiuksensa pois edestä, keinuttaen lantiotaan hiukan riisuessaan punaisen silkkihameen. Samalla lähti musta alushamekin, jättäen naisen seisomaan Daeronin eteen pelkissä valkeissaan. Mia kiipesi jälleen sänkyyn, koskettaen ihastuneena Daeronin kovaa kalua. Mia kosketti huulillaan kalun päätä, mutta tähän hänen siveä mielensä veti rajan. Mia kiipesi ylemmäs, painaen suudelman Daeronin huulille. Mian kädet kulkeutuivat tuon selkään avaamaan rintaliivien hakasen. Hän vapautti rintansa pitsisestä vankilastaan ja kohottautui sitten polviseisontaan, katsoen hymyillen alas Daeroniin. Mia kosketti kevyesti miehen toista käsivartta vihjeeksi, sivellen toisella kädellään lantiotaan ja pikkuhousujen valkeaa kangasta.

Daeron antoi naisen riisua paitansa, nostaen käsivartensa ilmaan avustaakseen toista. Puolifelician korva värähti Mian kosketuksen alla, reagoiden toisen helliin sormiin. Daeron antoi toisen myös puskea itsensä makuulle, laskeutuen notkeasti sängyn hiukan upottavalle pinnalle selälleen, käsivarret edelleen päänsä yläpuolelle kohotettuna. Hän vastasi Mian suudelmaan pakotetun rauhallisesti, pitäen itsehillintänsä tarkasti kurissa, kunnes nainen olisi saanut hänen kätensä turvallisesti sidotuksi. Tahtomattaan Daeronin mieli väläytti miehen silmien eteen kuvia Viennan raadellusta vartalosta, ja vaikka vaaleahiuksisen ihmisnaisen ajatteleminen saikin Daeronin nivusissa nytkähtämään yhä kaipaavammin, mielikuva naisen vertavuotavista haavoista auttoi häntä pitämään itsensä kurissa.

Mian sivellessä puolifelician käsivarsia hellän viipyilevästi, Daeronin huulille kohosi hymy. Hän nautti nähdessään Mian noin kujeilevana ja leikkisänä ja naisesta säteilevä kiihko sai hänen omankin kehonsa kaipaamaan toisen kosketusta. Puoliverinen lepuutti käsiään rennosti toisen solmiessa ne, kokeillen sitten solmun pitävyyttä kun nainen oli saanut työnsä päätökseen. Mian taitavat kädet olivat onnistuneet punomaan huivit yhteen tavalla, joka rajoitti Daeronin käsien liikkeen lähes minimiin. Mies nyökkäsi tyytyväisenä, antaen naisen painaa kätensä omiensa alle.

Mian viipyilevät ja hitaat liikkeet Daeronin lantiota vasten saivat puolifelician henkäisemään hiukan tukahtuneesti ja painamaan lantiotaa kiihkeämmin naista vasten. Hän halusi tätä niin kovasti, tahtoi työntyä tähän ja omistaa tuon pienen, siron kehon jokaisen solun ja sentin. Nyt kun hän oli luovuttanut kontrollin Mialle, hänen ei kuitenkaan auttanut kuin antaa toisen edetä omaa tahtiaan ja yrittää päästä mukaan tuon rytmiin. Mian vetäessä housut pois tuon jaloista, Daeronin sulki silmänsä ja urisi malttamattomasti. Naisen viekoittelevan verkkainen riisutuminen ei ainakaan auttanut Daeronin kärsivällisyyttä, ja kun Mian hame sitten vihdoin tipahti toisen yltä, mies henkäisi ihastuksesta, tuntien kalunsa sykkivän jo tuskallisen kovana.

Mian vienot kosketukset saivat Daeronin vatsanpohjan nytkähtelemään ja hän oli vähällä usuttaa elimensä kokonaan naisen huulten väliin. Sulkien jälleen silmänsä hän kuitenkin pidätteli itseään, antaen toisen määrätä miten ja milloin tämä kaikki tapahtuisi. Avaten silmänsä Daeron ojensi sidotut käsivartensa ja kuljetti sormiaan naisen pikkuhuosujen kuminauhaa pitkin, pyytäen silmillään Miaa hankkiutumaan eroon vaatekappaleesta. Kun nainen sitten vihdoin sujautti alushuosut yltään, Daeronin silmät ahmivat toisen vartalon jokaista senttiä. Hän nosti lantiotaan kohti toisen omaa, rukoillen naista päästämään hänet sisäänsä ja täyttämään sen himon, joka oli jäytänyt puolifelician kehossa aina viime iltaisen, keskeytyneen läheisyydestä lähtien.

Mia kosketti varovaisesti itseään, koettaen saada selvää Daeronin reaktiosta moiseen rivouteen. Mia ihmetteli itsekin omaa rohkeuttaan, mutta päätti sitten antaa palttua epäröinneille. Naisen sormet liukuivat tuon häpyhuulien lomassa, Mian silmien painuessa umpeen nautinnosta. Tuon raollaan olevien hedelmänpunaisten huulten lomasta karkasi voihkaisu jos toinenkin, mutta Mia kieltäytyi vielä hetken täyttämästä sitä tarvetta, joka loimusi Daeronin silmissä. Mia upotti sirot sormensa kumaan vakoonsa, päästäen pienen parahduksen. Koko tilanne oli niin latautunut, ettei Mian orgasmiin vaadittu juuri mitään. Nainen taipui kumaraan ja tuon vapaa käsi tarrautui lakanaan Daeronin vierellä, naisen purressa hampaitaan yhteen ettei olisi huutanut orgasmin väristellessä pitkin hänen lihaksiaan. Raskaasti huohottaen Mia vajosi hetkeksi Daeronin päälle, laskien kostuneet sormensa hyväilemään miehen elintä. Mia nousi sängyltä, kaivaen jotain hameensa piilotaskusta. Pian hän palasikin, asettaen läpinäkyvän kumin Daeronin suojaksi. Hän soi ujon hymyn miehelle, kohauttaen pienesti olkiaan.

Hetken levättyään Mia kohottautui jälleen ylös, tällä kertaa kasvoillaan päättäväinen ilme. Mian herkistynyt sisus huusi lisää, aivan kuten hänen mielensä oli huutanut sen taianomaisen pulverin perään. Mia kosketti litimärällä hävyllään Daeronin kalun päätä, leikittelen hetken ennen kuin laskeutui kokonaan Daeronin päälle, äännähtäen kivun sekaisesta nautinnosta. Edellisestä kerrasta oli tosiaan ehtinyt vierähtää aikaa, ja Mialta vei hetken ennen kuin hän pääsi yli siitä epämukavasta tunteesta joka yleensä liittyi ensimmäiseen kertaan. Päästyään rytmiin Mia antoi kuitenkin mennä, tietämättä mitään Daeronin salaisista haluista. Hän oli tyytyväinen kun mikään ei tehnyt enää kipeää ja Daeronkin näytti tyytyväiseltä - vaikkei Mia ehtinyt omalta, pitkään vaiennetulta himoltaan sitä juuri huomaamaan.

Mialla ei kestänyt kauaa jo ennestään herkistyneessä tilassaan saavuttaa uutta huippua, ja tuntiessaan Daeroninkin jännittyvän allaan Mia päästi irti ohjaksista, antaen virran viedä. Jännityksen lauettua Mia vaipui Daeronin rinnalle raskaasti huohottaen ja koettaen kerätä itseään. Hän ujutti Daeronin ulos sisältään ja laskeutui istumaan tuon viereen, pistäen maate miehen vierelle. Hetken makoiltuaan Mia muisti siteet ja kurottautui avaamaan solmut, hiljaisena, mutta tyytyväinen hymy kasvoillaan kareillen.